Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen koulun/päiväkodin keittiössä töissä, juuri enne kesäloman alkuja kuuntelin ovensuussa iltapäiväkerhon juttuja, kuinka ohjaajat kertoivat lapsille että välipalan jälkeen mennään läheiseen puistoon. Se tyytymättömyys lapsissa ja kuinka olivat ettei jaksa sinne asti. Ohjaaja joutui sanomaan että puistoon on vain 700m matka, jotenka ei pitkä matka. Ei ne nykyajan lapset meinaa jaksaa edes puistoon kävellä. Toinen juttu jota olen huomannut, kun vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin/kouluun ajavat mahd lähelle ovea, eli meidän lastauslaiturille johon ei edes saisi pysäköidä, kunhan saadaan lapsi mahd vähällä kävelyllä kouluun. Parhaimmillaan olen nähnyt auton ajavan tien toiselle puolelle (siinä parkki) vanhempi ottanut lapsen syliin autosta ja kantanut lapsen päiväkotiin (sen verran iso lapsi että varmasti olisi kävellyt itse) Ei ihme että lapset ei jaksa enää liikkua.
Sen verran täytyy sanoa, että harva lapsi pitää kävelystä, eikä päiväkoti-ikäinen todellakaan ymmärrä mitä tarkoittaa 700 m. Ulkona jaksavat touhuta silti ihan vaivattomasti. Ei siis ole kunnosta kiinni vaan siitä, että parijonossa lampsiminen on tylsää.
Itselläni pisti myös silmään tuo 700 metriä. Yhtä hyvin olisivat voineet sanoa 7 miljoonaa metriä. Sata tarkoittaa pikkulapsille yleensä samaa kuin tosi paljon.
Järkevä kasvattaja olisi sanonut, että se on lähempänä kuin paikka X, tai että tästä päiväkodista näkyvästä talo Y:stä näkyykin jo puisto. Tai jos on lapsia jotka osaavat jotenkuten numerot, voidaan sopia että kävellään katua suurentuvia numeroita kohti, kunnes talonnumerot alkavat viitosella. Sitten mennään ja katsotaan, kuka näkee ekana puiston.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen näitä henkilöitä, joita tässä ketjussa paheksutaan. Olen työssäkäyvä kolmen lapsen äiti, joka yleensä hoitaa kauppamatkat ja lasten harrastuskuskaukset aivan naurettavan lyhyillä ja epäekologisilla autoilupyrähdyksillä.
Julkisen keskustelun innoittamina minä ja mieheni olemme alkaneet käyttää lihasvoimaa. Kuopus pyöräilee 2 km päähän päiväkotiin, sieltä kävelen 1 km takaisin kohti kotia omalle työpaikalle, sama uudelleen iltapäivällä, sitten isommat harrastuksiin, tarvitsevat vielä saattajaa, matkaa 3 km yhteen suuntaan ja niin edelleen. Lähikauppaan hakemaan maitoa, 1 km kävelyä ja sama takaisin.
10 000 askelta päivässä tulee leikiten täyteen, parhaina päivinä mittari näyttää 17 kilometriä kävelyä. Mutta arvaatteko mitä?
Mitään muuta ei sitten ehdikään. Ei kokata ruokaa terveellisistä raaka-aineista, ei lukea lapsille, ei pelata pihapelejä, ei saunoa pitkällä kaavalla. Jos jatkamme tätä syksyllä, täytyy miettiä täytyykö osasta lasten harrastuksista luopua. Omia harrastuksia minulla ei ole tähänkään saakka ollut muuta kuin lenkkeily.
Tätä tarkoittavat ruuhkavuodet. Arvokkainta on aika. Ja se, että aika menee paikasta toiseen siirtymiseen, ei välttämättä ole paras tapa käyttää sitä. Vaikeita valintoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeaikainen aiheen käsittely on mediassa kummasti painottanut että liian vähän liikkuvien koululaisten ja aikuistenkaan liikuntaan ei tule tietenkään ohjata lisää varoja, vaan että urheiluseurat saavat pitää tukensa ja niille yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa sälytetään mielestäni turhan epämääräisesti vastuu ihmisten liikuttamisesta. Urheiluseuroilta pitäisi vaatia paljon enemmän! Siis liikunta-harrastusten mahdollistamista kaikille koululaisille, koska seuroilla on ne hallit, vuorot, tilat ja osaamista, joita yhteiskunta on tähän mennessä varmaan aika paljonkin tukenut huippu-urheilun nimissä. Nyt seurat on valjastettava oikeasti yhteisen hyvän tekemiseen tai rahat kuntoliikuntaan muualle ! Hyvänä esimerkkinä voin mainita että eräs urheiluseura paitsi järjesti koululaisille laadukasta ja kivaa harjoittelua harrastuspohjalta kunnan sponsoroimana, mutta myös saattajille oli järjestetty vaatimaton pieni kuntosalitila, jossa sai ilmaiseksi kuntoilla odottaessa. Näin kaikki hyötyivät!
Seurat mahdollistavat harrastamisen ihan kaikille. Mitä ihmettä sinä nyt oikein selität? Ne liikkumattomat lapset eivät halua osallistua seurojen toimintaan. Taas yksi, joka haluaa sälyttää vastuun ihan kaikille muille paitsi itselleen. Yhdenkään lapsen liikkumattomuus tässä maassa ei johdu siitä, että hänellä ei olisi mahdollista liikkua porukassa. Erilaisia ryhmiä on aivan kaikkialla.
PS. ne saattajat eivät saaneet kuntoilla siellä kuntosalilla ilmaiseksi. He maksoivat siitä salista lastensa kausimaksuissa. Mikään ei ole ilmaista, vaan joku maksaa sen aina.
Urheiluseuroille tehdään kokonaisuudessaan aika merkittäviä tulonsiirtoja yhteiskunnalta. Nyt kun kaikesta on aika säästää, pitää pystyä katsomaan kriittisesti, mihin ne rahat käytetään. Hyödyttävätkö ne nimenomaan matalan kynnyksen osallistumista?
Esimerkiksi älytön matkustusralli junioriurheilun ympärillä ympäri maata on täysin turhaa, kallista ja epäekologista. Enemmän pitäisi keskittyä tekemään lähialueiden seurojen kanssa yhteistyötä.
Itselläni on todella hyviä kokemuksia eräästä kilpailullisesta lajista, mutta tuntuuhan se suorastaan koomiselta, että vastustajia lähdetään hakemaan toiselta puolelta maata eikä siitä toisesta saman kaupungin seurasta. Epäilemättä aktiiveilla on mennyt sukset ristiin joskus vuonna miekka ja kivi, ja siksi tehdään näin.
Seurat liikuttavat satoja tuhansia ihmisiä Suomessa ja nyt haluat viedä seuroilta niiden olemassa olon idean ja tehdä niistä pelkästään joitain matalan kynnyksen liikuntakerhoja, joita on tässä maassa paljon enemmän kuin niihin on tulijoita. Jos vaikka tutustuisit ihan pikkuisen faktoihin ja numeroihin ennen kuin tulet selittämään jotain noin typerää.
En halua viedä seuroilta olemassaolon ideaa, päinvastoin viedä ne lähemmäksi alkuperäistä olemassaolon ideaansa. Kun urheiluseuroja perustettiin 1900-luvun alussa, ei niissä ideana ollut todellakaan, että perhe hyppäisi kaikki viikonloput lapsensa kisareissuilla.
Päinvastoin harrastettiin halpaa tai ilmaista lähiliikuntaa, jokainen mukana kykyjensä mukaan. Hatunnosto niille, jotka tällaista työtä edelleen tekevät, tiedän että sellaisiakin seuroja on.
Seurojen perimmäinen idea on, että ne ovat yhdistyksiä, joissa samanhenkiset ihmiset kokoontuvat yhteen ja järjestävät haluamansa laista toimintaa omalle jäsenistölleen.
Jos haluat, että jotkut virkamiehet alkavat muokkaamaan seurojen toimintaa jäsenistön tahdon vastaisesti sellaiseksi, että se ei enää palvelisi jäsenistön mieltymyksiä ja etuja vaan vaan joidenkin ulkopuolisten ihmisten etuja, olet todellakin tuhoamassa koko seura ja yhdistystoiminnan aivan perimmäistä pohjaa.
Ei seuraa tietenkään pidä eikä voi pakottaa mihinkään. Mutta seuran toimintaa voi ohjata ohjaamalla rahoitusta.
Eli otetaan vaikka esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimiva futisseura, jossa pelaa vaikka 3000 lasta, jotka oikeasti haluavat pelata jalkapalloa. Nyt mielestäsi valtion pitäisi muuttaa rahoitusmalliaan niin, että seuran toiminta ei enää palvelisikaan näitä 3000 lasta vaan pyrkisi palvelemaan niitä liikkumattomia lapsia, jotka eivät halua pelata jalkapalloa ja jotka eivät suostu menemään edes siihen koululla pyörivään ilmaiseen futiskerhoon?
Kunnat voivat toki ostaa seuroilta palveluna vaikka minkälaisia kerhoja yms. kuten lähellä toimiva futisseura pyörittää liikuntailtapäiväkerhoa, mutta ei virkamiesten pidä alkaa romuttamaan sitä seurojen ydintoimintaa, joka on jäsenistölle suunnatun toiminnan pyörittäminen.
Seurat toimivat yhdistyslain puitteissa ja kuka tahansa voi pyrkiä seuran hallitukseen ja vaikka puheenjohtajaksi, jos vain saa ajatuksilleen kannatusta. Jos sitten olet yksin mielipiteidesi kanssa, on turha syyttää sisäpiiriä salaliitosta, vaikka HJK ei luovukaan kilpailutoiminnasta sillä sekunnilla kun sinä keksit sitä vaatia.
Tutkimuksin on osoitettu, että juniorijalkapallon harrastuskulut ovat kymmenessä vuodessa kaksin- tai jopa kolminkertaistuneet. Onko tämä tosiaan se, mitä lasten vanhemmat haluavat? Vai onko seurojen hallituksissa äänekäs vähemmistö päättämässä harrastustoiminnasta?
En tunne HJK:n toimintaa, mutta omassa kotikaupungissani on ollut sama suuntaus. Jatkuvasti nousevia maksuja, talkoopaineita, paljon enemmän pelimatkoja, ammattivalmentajia moni perhe on äänestänyt jaloillaan.
No Suomessa kuka tahansa saa perustaa yhdistyksen, jollaisia urheiluseuratkin ovat. Jos sinusta tuntuu, että nykyiset seurat eivät vastaa tarpeitasi, saat aivan vapaasti perustaa oman seuran ja lähteä tekemään asiat mielestäsi oikealla tavalla.
Tuosta jaloillaan äänestämisestä pitää muistaa, että seuroissa liikkuminen on nykyään suositumpaa kuin ikinä historian aikana, eli perheet ovat nimenomaan äänestäneet jaloillaan ja liittyneet seuroihin enemmän kuin koskaan. Se, että jotkut lapset lopettavat tai vaihtavat lajiaan on vain luonnollista eikä lapsia pidäkään pakottamaan harrastamaan lopun elämäänsä sitä lajia, mihin vanhemmat ovat sattuneet pistämään lapsensa nelivuotiaana. Monilajiharrastaminen on vain ja ainoastaan positiivinen asia, jos lapsella on mielenkiintoa useampiin lajeihin ja tuskin yksikään (pätevä) valmentaja on tästä eri mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti.
Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.
Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeaikainen aiheen käsittely on mediassa kummasti painottanut että liian vähän liikkuvien koululaisten ja aikuistenkaan liikuntaan ei tule tietenkään ohjata lisää varoja, vaan että urheiluseurat saavat pitää tukensa ja niille yhdessä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa sälytetään mielestäni turhan epämääräisesti vastuu ihmisten liikuttamisesta. Urheiluseuroilta pitäisi vaatia paljon enemmän! Siis liikunta-harrastusten mahdollistamista kaikille koululaisille, koska seuroilla on ne hallit, vuorot, tilat ja osaamista, joita yhteiskunta on tähän mennessä varmaan aika paljonkin tukenut huippu-urheilun nimissä. Nyt seurat on valjastettava oikeasti yhteisen hyvän tekemiseen tai rahat kuntoliikuntaan muualle ! Hyvänä esimerkkinä voin mainita että eräs urheiluseura paitsi järjesti koululaisille laadukasta ja kivaa harjoittelua harrastuspohjalta kunnan sponsoroimana, mutta myös saattajille oli järjestetty vaatimaton pieni kuntosalitila, jossa sai ilmaiseksi kuntoilla odottaessa. Näin kaikki hyötyivät!
Seurat mahdollistavat harrastamisen ihan kaikille. Mitä ihmettä sinä nyt oikein selität? Ne liikkumattomat lapset eivät halua osallistua seurojen toimintaan. Taas yksi, joka haluaa sälyttää vastuun ihan kaikille muille paitsi itselleen. Yhdenkään lapsen liikkumattomuus tässä maassa ei johdu siitä, että hänellä ei olisi mahdollista liikkua porukassa. Erilaisia ryhmiä on aivan kaikkialla.
PS. ne saattajat eivät saaneet kuntoilla siellä kuntosalilla ilmaiseksi. He maksoivat siitä salista lastensa kausimaksuissa. Mikään ei ole ilmaista, vaan joku maksaa sen aina.
Urheiluseuroille tehdään kokonaisuudessaan aika merkittäviä tulonsiirtoja yhteiskunnalta. Nyt kun kaikesta on aika säästää, pitää pystyä katsomaan kriittisesti, mihin ne rahat käytetään. Hyödyttävätkö ne nimenomaan matalan kynnyksen osallistumista?
Esimerkiksi älytön matkustusralli junioriurheilun ympärillä ympäri maata on täysin turhaa, kallista ja epäekologista. Enemmän pitäisi keskittyä tekemään lähialueiden seurojen kanssa yhteistyötä.
Itselläni on todella hyviä kokemuksia eräästä kilpailullisesta lajista, mutta tuntuuhan se suorastaan koomiselta, että vastustajia lähdetään hakemaan toiselta puolelta maata eikä siitä toisesta saman kaupungin seurasta. Epäilemättä aktiiveilla on mennyt sukset ristiin joskus vuonna miekka ja kivi, ja siksi tehdään näin.
Seurat liikuttavat satoja tuhansia ihmisiä Suomessa ja nyt haluat viedä seuroilta niiden olemassa olon idean ja tehdä niistä pelkästään joitain matalan kynnyksen liikuntakerhoja, joita on tässä maassa paljon enemmän kuin niihin on tulijoita. Jos vaikka tutustuisit ihan pikkuisen faktoihin ja numeroihin ennen kuin tulet selittämään jotain noin typerää.
En halua viedä seuroilta olemassaolon ideaa, päinvastoin viedä ne lähemmäksi alkuperäistä olemassaolon ideaansa. Kun urheiluseuroja perustettiin 1900-luvun alussa, ei niissä ideana ollut todellakaan, että perhe hyppäisi kaikki viikonloput lapsensa kisareissuilla.
Päinvastoin harrastettiin halpaa tai ilmaista lähiliikuntaa, jokainen mukana kykyjensä mukaan. Hatunnosto niille, jotka tällaista työtä edelleen tekevät, tiedän että sellaisiakin seuroja on.
Seurojen perimmäinen idea on, että ne ovat yhdistyksiä, joissa samanhenkiset ihmiset kokoontuvat yhteen ja järjestävät haluamansa laista toimintaa omalle jäsenistölleen.
Jos haluat, että jotkut virkamiehet alkavat muokkaamaan seurojen toimintaa jäsenistön tahdon vastaisesti sellaiseksi, että se ei enää palvelisi jäsenistön mieltymyksiä ja etuja vaan vaan joidenkin ulkopuolisten ihmisten etuja, olet todellakin tuhoamassa koko seura ja yhdistystoiminnan aivan perimmäistä pohjaa.
Ei seuraa tietenkään pidä eikä voi pakottaa mihinkään. Mutta seuran toimintaa voi ohjata ohjaamalla rahoitusta.
Eli otetaan vaikka esimerkiksi pääkaupunkiseudulla toimiva futisseura, jossa pelaa vaikka 3000 lasta, jotka oikeasti haluavat pelata jalkapalloa. Nyt mielestäsi valtion pitäisi muuttaa rahoitusmalliaan niin, että seuran toiminta ei enää palvelisikaan näitä 3000 lasta vaan pyrkisi palvelemaan niitä liikkumattomia lapsia, jotka eivät halua pelata jalkapalloa ja jotka eivät suostu menemään edes siihen koululla pyörivään ilmaiseen futiskerhoon?
Kunnat voivat toki ostaa seuroilta palveluna vaikka minkälaisia kerhoja yms. kuten lähellä toimiva futisseura pyörittää liikuntailtapäiväkerhoa, mutta ei virkamiesten pidä alkaa romuttamaan sitä seurojen ydintoimintaa, joka on jäsenistölle suunnatun toiminnan pyörittäminen.
Seurat toimivat yhdistyslain puitteissa ja kuka tahansa voi pyrkiä seuran hallitukseen ja vaikka puheenjohtajaksi, jos vain saa ajatuksilleen kannatusta. Jos sitten olet yksin mielipiteidesi kanssa, on turha syyttää sisäpiiriä salaliitosta, vaikka HJK ei luovukaan kilpailutoiminnasta sillä sekunnilla kun sinä keksit sitä vaatia.
Tutkimuksin on osoitettu, että juniorijalkapallon harrastuskulut ovat kymmenessä vuodessa kaksin- tai jopa kolminkertaistuneet. Onko tämä tosiaan se, mitä lasten vanhemmat haluavat? Vai onko seurojen hallituksissa äänekäs vähemmistö päättämässä harrastustoiminnasta?
En tunne HJK:n toimintaa, mutta omassa kotikaupungissani on ollut sama suuntaus. Jatkuvasti nousevia maksuja, talkoopaineita, paljon enemmän pelimatkoja, ammattivalmentajia moni perhe on äänestänyt jaloillaan.
No Suomessa kuka tahansa saa perustaa yhdistyksen, jollaisia urheiluseuratkin ovat. Jos sinusta tuntuu, että nykyiset seurat eivät vastaa tarpeitasi, saat aivan vapaasti perustaa oman seuran ja lähteä tekemään asiat mielestäsi oikealla tavalla.
Tuosta jaloillaan äänestämisestä pitää muistaa, että seuroissa liikkuminen on nykyään suositumpaa kuin ikinä historian aikana, eli perheet ovat nimenomaan äänestäneet jaloillaan ja liittyneet seuroihin enemmän kuin koskaan. Se, että jotkut lapset lopettavat tai vaihtavat lajiaan on vain luonnollista eikä lapsia pidäkään pakottamaan harrastamaan lopun elämäänsä sitä lajia, mihin vanhemmat ovat sattuneet pistämään lapsensa nelivuotiaana. Monilajiharrastaminen on vain ja ainoastaan positiivinen asia, jos lapsella on mielenkiintoa useampiin lajeihin ja tuskin yksikään (pätevä) valmentaja on tästä eri mieltä.
Niin. Urheiluseuroihin liitytään enemmän kuin koskaan ja erotaan enemmän kuin koskaan, seuraurheilu on kalliimpaa kuin koskaan ja lapset huonommassa kunnossa kuin koskaan.
Asiasta on myös vaikea keskustella, koska kuulemma pitäisi perustaa oma seura.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti.
Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.
Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.
Toki vien lapsiani säännöllisesti liikkumaan, ja he myös kuuluvat urheiluseuroihin. Valtaosa liikkumisesta kuitenkin tapahtuu omalla ajalla, joten ei tästä mitään helppoa ulospääsyä ole.
Siksi olisikin hyvä, että niitä matalan kynnyksen liikkumismahdollisuuksia olisi perheille alle satasella kerta.
Ikävää jos teillä päin ei ole kiipeilyyn muita vaihtoehtoja kuin kertalippuja ja kausikortteja. Ei kuukausikohtaista jäsenyyttä, ei viiden kerran sarjalippua, ei lapsialennusta? Ehkä voisit jotenkin vaikuttaa asiaan. Meillä on vain kahdella perheenjäsenellä viidestä kiipeilykengät, mutta kyllä silti käymme säännöllisesti kiipeilemässä etenkin niinä kuukausina kun ulkona ei tee mieli heilua.
Helsingin Sanomissa juuri alkuvuodesta uutisoitiin, että yhden nuoren jääkiekko voi maksaa 9000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa 750 euroa kuussa.
Jos koko perheen kiipeilyreissu kertalipuilla maksaa 50-100 euroa, käy koko perhe kuukauden aikana keskimäärin kymmenen kertaa kiipeilemässä kertalipuilla sillä rahalla, mikä menisi yhden ihmisen harrastukseen toisten pyöritellessä peukaloitaan.
Sitten seuraavassa kuussa taas voi tehdä jotain ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Sanomissa juuri alkuvuodesta uutisoitiin, että yhden nuoren jääkiekko voi maksaa 9000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa 750 euroa kuussa.
Jos koko perheen kiipeilyreissu kertalipuilla maksaa 50-100 euroa, käy koko perhe kuukauden aikana keskimäärin kymmenen kertaa kiipeilemässä kertalipuilla sillä rahalla, mikä menisi yhden ihmisen harrastukseen toisten pyöritellessä peukaloitaan.
Sitten seuraavassa kuussa taas voi tehdä jotain ihan muuta.
Voi maksaa, jos pelaa absoluuttisella huipulla ja käy säännöllisesti kansainvälisissä turnauksissa ulkomailla jne jne ja kuluttaa esim 6 kpl 300 € mailoja kaudessa. Jos kiipeilet samalla tasolla ja kierrät kansainvälisiä kilpailuja, kulut ovat myös aika eri luokkaa. Ei ole kovin mielekästä vertailla eri lajien kustannuksia niin, että toisesta katsotaan kovimman kilpatason maksimikustannukset ja toisesta satunnaisen höntsäilyn kulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti.
Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.
Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.
50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Sanomissa juuri alkuvuodesta uutisoitiin, että yhden nuoren jääkiekko voi maksaa 9000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa 750 euroa kuussa.
Jos koko perheen kiipeilyreissu kertalipuilla maksaa 50-100 euroa, käy koko perhe kuukauden aikana keskimäärin kymmenen kertaa kiipeilemässä kertalipuilla sillä rahalla, mikä menisi yhden ihmisen harrastukseen toisten pyöritellessä peukaloitaan.
Sitten seuraavassa kuussa taas voi tehdä jotain ihan muuta.
Voi maksaa, jos pelaa absoluuttisella huipulla ja käy säännöllisesti kansainvälisissä turnauksissa ulkomailla jne jne ja kuluttaa esim 6 kpl 300 € mailoja kaudessa. Jos kiipeilet samalla tasolla ja kierrät kansainvälisiä kilpailuja, kulut ovat myös aika eri luokkaa. Ei ole kovin mielekästä vertailla eri lajien kustannuksia niin, että toisesta katsotaan kovimman kilpatason maksimikustannukset ja toisesta satunnaisen höntsäilyn kulut.
Kansainvälisten kilpailujen kiertäminen taas on joko ammatti tai elämäntapa. Tässä ketjussa puhutaan siitä, kuinka lapset ja nuoret saisivat liikuttua tarpeeksi. Minun mielestäni kiipeily on oiva laji osana liikunnallista elämäntapaa, koska siinä ei ole samanlaista kilpailupakkoa kuin joukkuelajeissa, ja erityisen mukava sisälaji räntäsateella. Eikö sinusta?
Miks pitäis tehdä mitään? Ei mulla ole lapsia. Kävin paskalla jo ja nyt keitän kahvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miks pitäis tehdä mitään? Ei mulla ole lapsia. Kävin paskalla jo ja nyt keitän kahvia.
Mulla menee noin 40-60min että aamukahvi vaikuttaa sen jälkeen vasta paskalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin Sanomissa juuri alkuvuodesta uutisoitiin, että yhden nuoren jääkiekko voi maksaa 9000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa 750 euroa kuussa.
Jos koko perheen kiipeilyreissu kertalipuilla maksaa 50-100 euroa, käy koko perhe kuukauden aikana keskimäärin kymmenen kertaa kiipeilemässä kertalipuilla sillä rahalla, mikä menisi yhden ihmisen harrastukseen toisten pyöritellessä peukaloitaan.
Sitten seuraavassa kuussa taas voi tehdä jotain ihan muuta.
Voi maksaa, jos pelaa absoluuttisella huipulla ja käy säännöllisesti kansainvälisissä turnauksissa ulkomailla jne jne ja kuluttaa esim 6 kpl 300 € mailoja kaudessa. Jos kiipeilet samalla tasolla ja kierrät kansainvälisiä kilpailuja, kulut ovat myös aika eri luokkaa. Ei ole kovin mielekästä vertailla eri lajien kustannuksia niin, että toisesta katsotaan kovimman kilpatason maksimikustannukset ja toisesta satunnaisen höntsäilyn kulut.
Kansainvälisten kilpailujen kiertäminen taas on joko ammatti tai elämäntapa. Tässä ketjussa puhutaan siitä, kuinka lapset ja nuoret saisivat liikuttua tarpeeksi. Minun mielestäni kiipeily on oiva laji osana liikunnallista elämäntapaa, koska siinä ei ole samanlaista kilpailupakkoa kuin joukkuelajeissa, ja erityisen mukava sisälaji räntäsateella. Eikö sinusta?
Kiipeily on erinomainen laji ja kuten sanoin, olen aktiivikiipeilijä ja koulutan kiipeilijöitä myös sivutoimisesti. Kommentoin vain tuota väitettä, että jääkiekko VOI maksaa JOPA 9000 € vuodessa. Ei satunnaisen höntsäkiipeilyn kustannuksia ole mitään järkeä verrata kovimman tason kilpakiekon kustannuksiina samoin kuin kansainvälisen tason kilpakiipeilyn tai Himalajan kiipeilyreissujen kustannuksia ei kannata verrata pipolätkään koulun pihalla.
Kaikkea voi harrastaa hyvin monella tasolla ja noissa iltapulujen jutuissa kannattaa aina muistaa, että tuollaiset lehdet elävät vastakkainasettelusta ja niissä pyritään aina etsimään ne kaikkein äärimmäisimmät esimerkit, että saadaan lukutaidottomat ihmiset närkästymään ja klikkaamaan otsikkoa.
Kuminpoltto mopoilla ja moottoripyörillä ei sitten ole liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti.
Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.
Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.
50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.
Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta.
Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.
PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €.
Menkää järviin ja mereen uimaan. Polkupyörillä ajelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti.
Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.
Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.
50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.
Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta.
Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.
PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €.
Linnanmäki kai kohta 50 euroa
Sen verran täytyy sanoa, että harva lapsi pitää kävelystä, eikä päiväkoti-ikäinen todellakaan ymmärrä mitä tarkoittaa 700 m. Ulkona jaksavat touhuta silti ihan vaivattomasti. Ei siis ole kunnosta kiinni vaan siitä, että parijonossa lampsiminen on tylsää.