Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tuo on juuri sitä asennetta jolla saadaan tapettua liikunnan ilo. Mikähän siinä onkin että joillakin on niin hirveän suuri tarve vähätellä tai muuten arvostellaan muiden valintoja.

Liikunnassa se on juuri tuota "ei tuolla sun liikunnalla ole mitään merkitystä,, sä liikut liian vähän / liikaa / väärällä tavalla. Pitäisi tehdä niinjanäinjanoin, voivoi, ei tuosta tule mitään." Sitten ihmetellään silmät lautasina, että "miksi sinä et liiku, etkö sinä ymmärrä..."

Itsekin sain nuorena liikuntaharrastusta aloittaessa kuulla, että ei tuolla määrällä ole mitään merkitystä. Ihan sama vaikka et liikkuisi lainkaan.

- Todella kannustavaa. Aina kun lähti siihen harrastukseen, tuli sellainen olo että pitää selitellä ja puolustella ja vakuutella itsellekin että on tämä tyhjää parempi."

Mikä ihmeen liikunnan ilo? Tässä keskustelussa syytetään aina "liikunnan ilon tappamisesta", kun joku sanoo, että arkikävely ei ole riittävää liikuntaa lapselle. Mitä "liikunnan iloa" lapsi kokee jostain koulumatkojen kävelystä?

Uskaltaisin väittää, että enemmän ihmiset kokevat liikunnan iloa harrastustensa parissa kuin pakollisessa paikasta A paikkaan B kävelemisessä. 

Kaikki eivät koe iloa liikuntaharrastuksista, mutta silti kaikkien pitäisi liikkua, jotta kansa säilyisi hyvässä kunnossa. Tässä astuu esiin arkiliikunnan merkitys. Samoin jokainen pystyy pienentämään hiilijalanjälkeään jättämättä auton kotiin alle kymmenen kilometrin matkoilla. Monella tavalla tärkeä suuntaus, jota tosiaankaan ei pidä vähätellä.

Hobitti Bilbo totesi, ettei hobiteille olisi lohikäärmelauma pahitteeksi. Niin olivat tottuneet lokoisaan elämään. Ehkä ei netin kaatuminen ja sähköverkkojen pimentyminen olisi pahitteeksi vaikka yhden kesän ajaksi suomalaisille vetelyksille? Se ei tosin ole vaihtoehto jotta yhteiskuntamme pysyisi toimivana, mutta yksittäisille ihmisille voisi sähköttömyys tehdä terää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?

Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.

Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.

Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää. 

20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.

Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.

-eri.

No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa. 

Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan. 

Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.

Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.

Tähän on helppo vastaus. Laitetaan pallo äitiyspakkaukseen ja nostetaan liikuntapalvelujen hintoja verotuksen avulla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tuo on juuri sitä asennetta jolla saadaan tapettua liikunnan ilo. Mikähän siinä onkin että joillakin on niin hirveän suuri tarve vähätellä tai muuten arvostellaan muiden valintoja.

Liikunnassa se on juuri tuota "ei tuolla sun liikunnalla ole mitään merkitystä,, sä liikut liian vähän / liikaa / väärällä tavalla. Pitäisi tehdä niinjanäinjanoin, voivoi, ei tuosta tule mitään." Sitten ihmetellään silmät lautasina, että "miksi sinä et liiku, etkö sinä ymmärrä..."

Itsekin sain nuorena liikuntaharrastusta aloittaessa kuulla, että ei tuolla määrällä ole mitään merkitystä. Ihan sama vaikka et liikkuisi lainkaan.

- Todella kannustavaa. Aina kun lähti siihen harrastukseen, tuli sellainen olo että pitää selitellä ja puolustella ja vakuutella itsellekin että on tämä tyhjää parempi."

Mikä ihmeen liikunnan ilo? Tässä keskustelussa syytetään aina "liikunnan ilon tappamisesta", kun joku sanoo, että arkikävely ei ole riittävää liikuntaa lapselle. Mitä "liikunnan iloa" lapsi kokee jostain koulumatkojen kävelystä?

Uskaltaisin väittää, että enemmän ihmiset kokevat liikunnan iloa harrastustensa parissa kuin pakollisessa paikasta A paikkaan B kävelemisessä. 

Kaikki eivät koe iloa liikuntaharrastuksista, mutta silti kaikkien pitäisi liikkua, jotta kansa säilyisi hyvässä kunnossa. Tässä astuu esiin arkiliikunnan merkitys. Samoin jokainen pystyy pienentämään hiilijalanjälkeään jättämättä auton kotiin alle kymmenen kilometrin matkoilla. Monella tavalla tärkeä suuntaus, jota tosiaankaan ei pidä vähätellä.

Olen valmis lyömään aika paljon vetoa, että sinä et elä itse oppiesi mukaan. Äärimmäisen harvoilla ihmisillä on aikaa kävellä 1,5 h mittaisia matkoja säännöllisesti varsinkin, kun sieltä pitäisi yleensä päästä poiskin.

Mutta kerro toki, kuinka usein sinä henkilökohtaisesti kävelet tämänmittaisia matkoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?

Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.

Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.

Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää. 

20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.

Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.

-eri.

No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa. 

Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan. 

Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.

Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty. 

Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.

Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tuo on juuri sitä asennetta jolla saadaan tapettua liikunnan ilo. Mikähän siinä onkin että joillakin on niin hirveän suuri tarve vähätellä tai muuten arvostellaan muiden valintoja.

Liikunnassa se on juuri tuota "ei tuolla sun liikunnalla ole mitään merkitystä,, sä liikut liian vähän / liikaa / väärällä tavalla. Pitäisi tehdä niinjanäinjanoin, voivoi, ei tuosta tule mitään." Sitten ihmetellään silmät lautasina, että "miksi sinä et liiku, etkö sinä ymmärrä..."

Itsekin sain nuorena liikuntaharrastusta aloittaessa kuulla, että ei tuolla määrällä ole mitään merkitystä. Ihan sama vaikka et liikkuisi lainkaan.

- Todella kannustavaa. Aina kun lähti siihen harrastukseen, tuli sellainen olo että pitää selitellä ja puolustella ja vakuutella itsellekin että on tämä tyhjää parempi."

Mikä ihmeen liikunnan ilo? Tässä keskustelussa syytetään aina "liikunnan ilon tappamisesta", kun joku sanoo, että arkikävely ei ole riittävää liikuntaa lapselle. Mitä "liikunnan iloa" lapsi kokee jostain koulumatkojen kävelystä?

Uskaltaisin väittää, että enemmän ihmiset kokevat liikunnan iloa harrastustensa parissa kuin pakollisessa paikasta A paikkaan B kävelemisessä. 

Kaikki eivät koe iloa liikuntaharrastuksista, mutta silti kaikkien pitäisi liikkua, jotta kansa säilyisi hyvässä kunnossa. Tässä astuu esiin arkiliikunnan merkitys. Samoin jokainen pystyy pienentämään hiilijalanjälkeään jättämättä auton kotiin alle kymmenen kilometrin matkoilla. Monella tavalla tärkeä suuntaus, jota tosiaankaan ei pidä vähätellä.

Olen valmis lyömään aika paljon vetoa, että sinä et elä itse oppiesi mukaan. Äärimmäisen harvoilla ihmisillä on aikaa kävellä 1,5 h mittaisia matkoja säännöllisesti varsinkin, kun sieltä pitäisi yleensä päästä poiskin.

Mutta kerro toki, kuinka usein sinä henkilökohtaisesti kävelet tämänmittaisia matkoja?

Minä henkilökohtaisesti kävelen töihin vain puoli tuntia, koska asun lähellä työpaikkaani.

Jos työmatkani olisi pitempi, käyttäisin polkupyörää. Oletko koskaan kuullut sellaisesta?

ei siinä auta muu kuin kattoa näiden liikkumattomien lasten vanhempien peiliin ja lähteä lastensa kanssa liikkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?

Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.

Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.

Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää. 

20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.

Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.

-eri.

No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa. 

Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan. 

Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.

Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty. 

Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.

Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?

No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.

6.45. Herätys

7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät

8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.

16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.

17 Vaimo tulee töistä ja syödään

18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä. 

20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.

Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.

Siinä sulle röhönaureskeltavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.

Lähteenä ovat tietenkin nuorten parissa tehdyt kyselytutkimukset. Niitä on tähänkin ketjuun linkattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat? 

Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta. 

Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.

Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.

Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.

Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.

Tuo on juuri sitä asennetta jolla saadaan tapettua liikunnan ilo. Mikähän siinä onkin että joillakin on niin hirveän suuri tarve vähätellä tai muuten arvostellaan muiden valintoja.

Liikunnassa se on juuri tuota "ei tuolla sun liikunnalla ole mitään merkitystä,, sä liikut liian vähän / liikaa / väärällä tavalla. Pitäisi tehdä niinjanäinjanoin, voivoi, ei tuosta tule mitään." Sitten ihmetellään silmät lautasina, että "miksi sinä et liiku, etkö sinä ymmärrä..."

Itsekin sain nuorena liikuntaharrastusta aloittaessa kuulla, että ei tuolla määrällä ole mitään merkitystä. Ihan sama vaikka et liikkuisi lainkaan.

- Todella kannustavaa. Aina kun lähti siihen harrastukseen, tuli sellainen olo että pitää selitellä ja puolustella ja vakuutella itsellekin että on tämä tyhjää parempi."

Mikä ihmeen liikunnan ilo? Tässä keskustelussa syytetään aina "liikunnan ilon tappamisesta", kun joku sanoo, että arkikävely ei ole riittävää liikuntaa lapselle. Mitä "liikunnan iloa" lapsi kokee jostain koulumatkojen kävelystä?

Uskaltaisin väittää, että enemmän ihmiset kokevat liikunnan iloa harrastustensa parissa kuin pakollisessa paikasta A paikkaan B kävelemisessä. 

Kaikki eivät koe iloa liikuntaharrastuksista, mutta silti kaikkien pitäisi liikkua, jotta kansa säilyisi hyvässä kunnossa. Tässä astuu esiin arkiliikunnan merkitys. Samoin jokainen pystyy pienentämään hiilijalanjälkeään jättämättä auton kotiin alle kymmenen kilometrin matkoilla. Monella tavalla tärkeä suuntaus, jota tosiaankaan ei pidä vähätellä.

Olen valmis lyömään aika paljon vetoa, että sinä et elä itse oppiesi mukaan. Äärimmäisen harvoilla ihmisillä on aikaa kävellä 1,5 h mittaisia matkoja säännöllisesti varsinkin, kun sieltä pitäisi yleensä päästä poiskin.

Mutta kerro toki, kuinka usein sinä henkilökohtaisesti kävelet tämänmittaisia matkoja?

Minä henkilökohtaisesti kävelen töihin vain puoli tuntia, koska asun lähellä työpaikkaani.

Jos työmatkani olisi pitempi, käyttäisin polkupyörää. Oletko koskaan kuullut sellaisesta?

OK. Tässä myönnän hiukan huonon lukemisen osaltani. Kun aikaisemmin puhuttiin kävelemisestä, niin jotenkin ajattelin sinun sanovan, että ihmisten pitäisi nimenomaan kävellä alle 10 km matkat. Pyörällä se ei tosiaan ole matka eikä mikään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.

Lähteenä ovat tietenkin nuorten parissa tehdyt kyselytutkimukset. Niitä on tähänkin ketjuun linkattu.

Tähän ketjuun on linkattu tasan yksi ainut tutkimus nuorten kiusaamisesta urheilussa ja se ei ottanut mitenkään kantaa siihen, kiusaavatko joukkueurheilevat nuoret enemmän kuin muut. Älä siis viitsi valehdella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.

Lähteenä ovat tietenkin nuorten parissa tehdyt kyselytutkimukset. Niitä on tähänkin ketjuun linkattu.

Tähän ketjuun on linkattu tasan yksi ainut tutkimus nuorten kiusaamisesta urheilussa ja se ei ottanut mitenkään kantaa siihen, kiusaavatko joukkueurheilevat nuoret enemmän kuin muut. Älä siis viitsi valehdella. 

Jos joku lenkkeilee yksin metsässä, kuka häntä kiusaa?

Oikeasti tuo pään pensaaseen työntäminen tekee hallaa nimenomaan lapsille ja nuorille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

No sinä jaottelit lapset joukkuepelaajiin ja kävelijöihin ja sanoit, että joukkuepelaajat eivät ole sosiaalisesti lahjakkaita. Tästä ei ole kovin iso hyppy oletukseen, että vihjaat kävelijöiden olevan lahjakkaampia sosiaalisesti. Ehkä sinun kannattaisi hioa omaa kirjallista ilmaisuasi mieluummin kuin arvostella toisten luetunymmärtämistä. 

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.

Lähteenä ovat tietenkin nuorten parissa tehdyt kyselytutkimukset. Niitä on tähänkin ketjuun linkattu.

Tähän ketjuun on linkattu tasan yksi ainut tutkimus nuorten kiusaamisesta urheilussa ja se ei ottanut mitenkään kantaa siihen, kiusaavatko joukkueurheilevat nuoret enemmän kuin muut. Älä siis viitsi valehdella. 

Jos joku lenkkeilee yksin metsässä, kuka häntä kiusaa?

Oikeasti tuo pään pensaaseen työntäminen tekee hallaa nimenomaan lapsille ja nuorille.

?

Mikä ihmeen pään pensaaseen työntäminen? Jos sanotaan, että kirjoittaja valehtelee jonkun tutkimuksen sisällöstä, se ei ole mitään pään pensaaseen työntämistä.

PS. Toivottavasti et opeta lapsiasi välttelemään kaikkia ihmiskontakteja siksi, että joku saattaisi teoriassa kiusata heitä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.

Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?

Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.

Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.

Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää. 

20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.

Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.

-eri.

No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa. 

Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan. 

Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.

Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty. 

Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.

Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?

No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.

6.45. Herätys

7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät

8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.

16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.

17 Vaimo tulee töistä ja syödään

18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä. 

20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.

Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.

Siinä sulle röhönaureskeltavaa. 

No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.

Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.

En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.

Lähteenä ovat tietenkin nuorten parissa tehdyt kyselytutkimukset. Niitä on tähänkin ketjuun linkattu.

Tähän ketjuun on linkattu tasan yksi ainut tutkimus nuorten kiusaamisesta urheilussa ja se ei ottanut mitenkään kantaa siihen, kiusaavatko joukkueurheilevat nuoret enemmän kuin muut. Älä siis viitsi valehdella. 

Jos joku lenkkeilee yksin metsässä, kuka häntä kiusaa?

Oikeasti tuo pään pensaaseen työntäminen tekee hallaa nimenomaan lapsille ja nuorille.

?

Mikä ihmeen pään pensaaseen työntäminen? Jos sanotaan, että kirjoittaja valehtelee jonkun tutkimuksen sisällöstä, se ei ole mitään pään pensaaseen työntämistä.

PS. Toivottavasti et opeta lapsiasi välttelemään kaikkia ihmiskontakteja siksi, että joku saattaisi teoriassa kiusata heitä...

Urheilujoukkue on koulun ja netin jälkeen yleisin kiusaamispaikka. Muttet sinä suostu puhumaan siitä, vaan haluat puhua toisista keskustelijoista. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.

Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.

Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.

Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.

Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.

Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa. 

Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista. 

Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.

Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.

t. tanssi-/musaope

Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos. 

Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.

Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.

Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.

Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla. 

Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?

Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".  

Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana. 

t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva 

Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon. 

Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.  

Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.

Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.

Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?

Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?

Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.

No sinä jaottelit lapset joukkuepelaajiin ja kävelijöihin ja sanoit, että joukkuepelaajat eivät ole sosiaalisesti lahjakkaita. Tästä ei ole kovin iso hyppy oletukseen, että vihjaat kävelijöiden olevan lahjakkaampia sosiaalisesti. Ehkä sinun kannattaisi hioa omaa kirjallista ilmaisuasi mieluummin kuin arvostella toisten luetunymmärtämistä. 

-eri

Kirjoitin, että joukkuepelaajat eivät ole välttämättä sosiaalisesti kovin lahjakkaita. Teetkö sinä useinkin tällaisia hyppyjä vääristelemistäsi oletuksista toisiin, itse keksimiisi oletuksiin? Tästä ei olisi kovinkaan pitkä hyppy olettaa, että tunget trollaamaan.