Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Olen näitä henkilöitä, joita tässä ketjussa paheksutaan. Olen työssäkäyvä kolmen lapsen äiti, joka yleensä hoitaa kauppamatkat ja lasten harrastuskuskaukset aivan naurettavan lyhyillä ja epäekologisilla autoilupyrähdyksillä.
Julkisen keskustelun innoittamina minä ja mieheni olemme alkaneet käyttää lihasvoimaa. Kuopus pyöräilee 2 km päähän päiväkotiin, sieltä kävelen 1 km takaisin kohti kotia omalle työpaikalle, sama uudelleen iltapäivällä, sitten isommat harrastuksiin, tarvitsevat vielä saattajaa, matkaa 3 km yhteen suuntaan ja niin edelleen. Lähikauppaan hakemaan maitoa, 1 km kävelyä ja sama takaisin.
10 000 askelta päivässä tulee leikiten täyteen, parhaina päivinä mittari näyttää 17 kilometriä kävelyä. Mutta arvaatteko mitä?
Mitään muuta ei sitten ehdikään. Ei kokata ruokaa terveellisistä raaka-aineista, ei lukea lapsille, ei pelata pihapelejä, ei saunoa pitkällä kaavalla. Jos jatkamme tätä syksyllä, täytyy miettiä täytyykö osasta lasten harrastuksista luopua. Omia harrastuksia minulla ei ole tähänkään saakka ollut muuta kuin lenkkeily.
Tätä tarkoittavat ruuhkavuodet. Arvokkainta on aika. Ja se, että aika menee paikasta toiseen siirtymiseen, ei välttämättä ole paras tapa käyttää sitä. Vaikeita valintoja.
ruokaa pitää ehtiä tehdä, tee pakkaseen viikonloppuna, saunoa pitkällä kaavalla, ei hyvää aamua, riittää normaali aika,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti.
Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.
Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.
50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.
Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta.
Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.
PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €.
Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.
Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.
Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti.
Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.
Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.
50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.
Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta.
Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.
PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €.
Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.
Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.
Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.
Nyt tämä keskustelu lähtee vähän väärälle jengalle. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, kun joku tuolla sanoi, että ei lapsilla tarvitse olla mitään varsinaista harrastusta, vaan voidaan käydä joskus kiipeilemässä, joskus pelailemassa mailapelejä, joskus uimakoulussa jne., johon kommentoin, että satunnaisilla kokeiluvuoroilla käyminen perheenä monta kertaa viikossa eri lajeissa tulee aika kalliiksi. Se, että perhe harrastaa kiipeilyä ja on omat kamat ja sarjaliput on sitten aivan eri asia.
iuHelpolla pääsee ne jotka vievät jääkiekko harkkoihin, tytön ratsastamaan ja kenties johonkin muuhun, siinä saa vanhemmat nk omaa aikaa ja voivat käyttää hyödykseen, reipasta kävelyä, juoksua jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi käydä kolme kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateessa marraskuussa? Ihan älytön ajatus. Miksei marraskuussa voisi käydä uimakoulussa, harrastaa mailapelejä, mennä kiipeilemään jne.
Liikunnan tulee olla monipuolista ja eri ominaisuuksia kehittävää, kasvavilla lapsille etenkin. Ja sen tulee olla hauskaa, ei pakonomaista puurtamista saman asian parissa kolme kertaa viikossa vuoden ympäri, vaikka tietty määrä arkiliikuntaa toivottavasti liittyy jokaisen päivään.
Suomessa on neljä vuodenaikaa, miksi niistä ei ottaisi iloa irti?
Ensinnäkin, vietkö sinä itse henkilökohtaisesti lapsiasi liikkumaan omatoimisesti useita kertoja viikossa kuvailemasi kaltaisiin kertamaksullisiin harrastuksiin vai puhutko taas puhtaan hypoteettisella tasolla? Esim. minä aktiivikiipeilijänä tiedän, että perheen vieminen kiipeilemään kertalipuilla maksaa pk-seudulla 50-100 € per kerta ja jos lajeja on kierrossa iso määrä, niin tuskin kaikkiin on hankittuna kausikortteja, eli ihan kaikille tuo ei ole mahdollista kovin säännöllisesti.
Toisekseen, uimakoulut ovat sitä seurojen järjestämää tekemistä eikä perheen omaa liikuntaa.
Kolmannekseen, mistä ihmeestä olet keksinyt, että harrastukset ovat lapsille "pakonomaista puurtamista"?
Kuulostat juuri sellaiselta ihmiseltä, joka kuvittelee, että hänen perheensä on hirveän liikunnallinen, kun käydään uimassa ja kiipeilemässä ja ties missä, mutta jos asiaa tarkastelisi yhtään tarkemmin, niitä liikuntakertoja ei tulisi edes joka viikolle.
50-100 euroa kerralta kuulostaa aika kalliilta. Helsingin kiipeilykeskuksessa näyttää nelihenkinen perhe kiipeilevän kymmenen kerran sarjalipuilla 28 euroa kerta. Mikäli lapsilla ei ole omia varusteita, hintaa tulee kahdeksan euroa lisää. Ei paha minusta.
Lukutaitoinen ihminen olisi varmaan huomannut sanan kertalippu tuolta.
Kiipeilyareena on aivan huikaisevalla marginaalilla suosituin paikka harrastaa kiipeilyä Suomessa ja siellä 5 henkiselle perheelle (laskin viidellä, koska meillä on 3 lasta kertakäynti lainakamoilla maksaa 95 € ja ilman kamoja 60 €. Kymppikortilla ja omilla kamoilla selviää 48 eurolla. Neljälle hengelle sitten vähän vähemmän.
PS. Helsingin kiipeilykeskuksessa kamavuokra neljälle hengelle on 24 €, ei 8 €.
Selvä. Lippu on pakko saada siihen kalleimpaan paikkaan, sen pitää olla ehdottomasti kertalippu, eikä kenelläkään perheenjäsenellä ole varusteita harrastamaansa lajiin.
Kertokaahan nyt, kiipeilijät ja kiipeilyvalmentajat, onko tämä nyt oikeasti koko kuva lajin harrastamisesta siellä Helsingissä. Itsestäni kuulostaisi, että tuollainen perhe menisi enemmänkin kokeilutarjouksen alle.
Itse asun pienemmällä paikkakunnalla enkä käy kiipeilemässä kuin talvisin, mutta kyllä mulla sentään omat kengät on, ja yleensä otetaan sarjalippu sekä itselle että lapsille.
Nyt tämä keskustelu lähtee vähän väärälle jengalle. Kaikkihan lähti liikkeelle siitä, kun joku tuolla sanoi, että ei lapsilla tarvitse olla mitään varsinaista harrastusta, vaan voidaan käydä joskus kiipeilemässä, joskus pelailemassa mailapelejä, joskus uimakoulussa jne., johon kommentoin, että satunnaisilla kokeiluvuoroilla käyminen perheenä monta kertaa viikossa eri lajeissa tulee aika kalliiksi. Se, että perhe harrastaa kiipeilyä ja on omat kamat ja sarjaliput on sitten aivan eri asia.
Tässä ongelmana on ilmeisesti se, että eri ihmisille harrastamisen käsite on eri.
Minun näkökulmastani tämä sai alkunsa siitä, että joku alkoi paasata, kuinka harva perhe harrastaa metsässä retkeilyä joka ikinen päivä marraskuun räntäsateilla, ja tästä syystä urheiluseurassa harrastaminen kohottaa kuntoa tehokkaammin.
Nyt tässä on yritetty selittää, että vapaassa liikunnassa nimenomaan ei hirttäydytä ajatukseen, että täytyy retkeillä joka päivä vuoden ympäri. Ei, vaan kesällä voi retkeillä, kiipeillä puissa, pelata tennistä ulkokentällä, potkia palloa vaikka joka päivä, ja taas talvella kiipeillä, uida, harrastaa sisäliikuntaa, eikä tämä tule yhtään sen kalliimmaksi kuin yhden sitovan lajin harrastaminen ympärivuotisesti. Lajikokeilut ovat sitten asia erikseen, ja niitäkin tarvitaan.
Kausiliikunta tuo iloa elämään ja säästää rahaa, aivan kuten kausiruokakin. Joka vuodenajasta saa parhaat puolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tuollaisen pelkän perheen yhteisen tekemisen iso ongelma on, että yleensä viimeistään esiteini-iässä lapset eivät enää halua kulkea vanhempiensa kanssa kävelyillä ja metsäretkillä. Jos lapsella ei ole mitään "omaa juttua", liikkuminen jää hyvin helposti, koska tuskinpa kovinkaan monet teiniporukat alkavat käymään monta kertaa viikossa metsäretkillä. Tai jos käyvät, niin eiköhän sieltä metsästä löydy kiljupöntöt tai kannabisviljelmä.
Silloin esiteini-iässä lopetetaan yleensä myös urheilu seurassa. Helpompaa on jatkaa itsenäistä liikuntaa, kun on perheen malli ja kokemusta eri lajeista, kuin jos aina on liikkunut vain siellä seurassa.
Itseasiassa ei lopeteta. Kyseessä on yksinkertaisesti kyvyttömyys lukea tilastoja. On totta, että seuroista erotaan keskimäärin 11-vuotiaina, mutta tämä tilasto ei ota mitenkään huomioon sitä, että liittyykö kyseinen lapsi johonkin toiseen seuraan. Esimerkiksi minun 11-vuotias poikani on jo lopettanut muistaakseni neljässä seurassa ennen kuin löysi oman lajinsa ja pelaa nyt korista erittäin aktiivisesti. Kaikki lajia vaihtaneet, paikkakunnalta toiselle muuttaneet ja muuten vaan seuraa vaihtaneet näkyvät tuossa tilastossa lopettaneina.
Liikkuvien ja fyysisesti aktiivisten nuorten määrä laskee voimakkaasti lähestyttäessä murrosikää, ja 15-vuotiaista enää noin 40 prosenttia liikkuu säännöllisesti urheiluseuroissa 15-vuotiaista 40 prosenttia on lopettanut seuraharrastuksen. (Aira, Blomqvist 2019).
Verkosta löytyy runsaasti tietoa asiasta, ja asiantuntijat ovat huolissaan nimenomaan siitä, kuinka moni ei löydä uutta urheiluharrastusta. Tärkeää olisi, että olisi olemassa monenlaisia väyliä tulla uuteen harrastukseen. Tällä hetkellä vaikuttaisi, että monet seurat toisaalta pitävät tiukasti kiinni omista lahjakkuuksistaan ja toisaalta ovat aika sisäänlämpiäviä niitä lapsia ja nuoria kohtaan, jotka eivät ole harjoitelleet lajitaitoja pienestä pitäen.
Eli, koska vain 40 % 15-vuotiaista urheilee seuroissa, niissä ei kannata urheilla ollenkaan, vai mitä yrität sanoa?
Ensinnäkin ne 10 aktiivista liikuntavuotta ennen teini-iän pahimpia myllerryksiä luovat aivan erilaisen pohjan terveelle aikuisuudelle kuin jos ne oltaisiin vietetty passiivisina.
Toisekseen nuoria alkaa tuossa vaiheessa kiinnostamaan seksi ja päihteet ja niiden vetovoima on sellainen, että eivät seurat välttämättä voisi tehdä mitään, että heidän toimintansa voittaisi nuo kaksi nuoruuden perustarvetta.
Uskon, että tavoitteellisuus on yksi vahvimmista tekijöistä, joka nimenomaan pitää nuoria mukana liikunnassa. Jos se olisi pelkkää tavoitteetonta höntsää ilman mitään sitoutumisia, lopettamisprosentti olisi varmasti vielä suurempi. Varsinkin, kun sitä tavoitteetonta höntsää on tarjolla ihan valtavasti ihan kaikkialla, mutta se ei kiinnosta nuoria.
Yritän sanoa, että tutkijat ovat huolissaan siitä, että niin moni nuori lopettaa urheiluseuroissa eikä omaksu tilalle omaehtoista liikuntaa. Sinua asia ei selvästikään huoleta, mutta asiaan perehtyneitä tutkijoita huolettaa.
No se on varmasti ongelma, mutta mikä olisi ratkaisusi. Eivät ne vanhempien kanssa puistoissa ja kävelyillä käyneet lapset liiku varmasti yhtään enempää. Siitä olen valmis lyömään mitä tahansa vetoa.
Nimenomaan olisi tärkeää, että lapset oppisivat vanhemmiltaan liikunnallisen elämäntavan: että kävely ja pyöräily kuuluisivat joka päivään ja viikonloppuisin virkistäydyttäisiin mieluisien lajien parissa.
Kuten ketjun alussa jo todettiin: Suomalaislapsista 40 prosenttia on niin huonokuntoisia, että heillä on vaikeuksia selviytyä arjesta. Perusmatematiikalla voimme todeta, että myös urheilua seuratasolla harrastavien lasten joukossa on näin huonokuntoisia lapsia. Siis pelkkä urheilu ei riitä, vaan tarvitaan myös arkiliikuntaa.
Kuulostaa aika oudolta, että joku pitää tuollaista "liikunnallisena elämäntapana". Siis sitä, että perus arkikäppäily paikasta toiseen on jotain liikunnallista elämäntapaa. Suurin osa varmaan ajattelee, että "liikunnallisuuteen" liittyy se, että liikutaan huvikseen ja liikunnan ilosta eikä vain olosuhteiden pakosta ja että "liikunnalliseen elämäntapaan" liittyy jotain urheilun tapaista toimintaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tuollaisen pelkän perheen yhteisen tekemisen iso ongelma on, että yleensä viimeistään esiteini-iässä lapset eivät enää halua kulkea vanhempiensa kanssa kävelyillä ja metsäretkillä. Jos lapsella ei ole mitään "omaa juttua", liikkuminen jää hyvin helposti, koska tuskinpa kovinkaan monet teiniporukat alkavat käymään monta kertaa viikossa metsäretkillä. Tai jos käyvät, niin eiköhän sieltä metsästä löydy kiljupöntöt tai kannabisviljelmä.
Silloin esiteini-iässä lopetetaan yleensä myös urheilu seurassa. Helpompaa on jatkaa itsenäistä liikuntaa, kun on perheen malli ja kokemusta eri lajeista, kuin jos aina on liikkunut vain siellä seurassa.
Itseasiassa ei lopeteta. Kyseessä on yksinkertaisesti kyvyttömyys lukea tilastoja. On totta, että seuroista erotaan keskimäärin 11-vuotiaina, mutta tämä tilasto ei ota mitenkään huomioon sitä, että liittyykö kyseinen lapsi johonkin toiseen seuraan. Esimerkiksi minun 11-vuotias poikani on jo lopettanut muistaakseni neljässä seurassa ennen kuin löysi oman lajinsa ja pelaa nyt korista erittäin aktiivisesti. Kaikki lajia vaihtaneet, paikkakunnalta toiselle muuttaneet ja muuten vaan seuraa vaihtaneet näkyvät tuossa tilastossa lopettaneina.
Liikkuvien ja fyysisesti aktiivisten nuorten määrä laskee voimakkaasti lähestyttäessä murrosikää, ja 15-vuotiaista enää noin 40 prosenttia liikkuu säännöllisesti urheiluseuroissa 15-vuotiaista 40 prosenttia on lopettanut seuraharrastuksen. (Aira, Blomqvist 2019).
Verkosta löytyy runsaasti tietoa asiasta, ja asiantuntijat ovat huolissaan nimenomaan siitä, kuinka moni ei löydä uutta urheiluharrastusta. Tärkeää olisi, että olisi olemassa monenlaisia väyliä tulla uuteen harrastukseen. Tällä hetkellä vaikuttaisi, että monet seurat toisaalta pitävät tiukasti kiinni omista lahjakkuuksistaan ja toisaalta ovat aika sisäänlämpiäviä niitä lapsia ja nuoria kohtaan, jotka eivät ole harjoitelleet lajitaitoja pienestä pitäen.
Eli, koska vain 40 % 15-vuotiaista urheilee seuroissa, niissä ei kannata urheilla ollenkaan, vai mitä yrität sanoa?
Ensinnäkin ne 10 aktiivista liikuntavuotta ennen teini-iän pahimpia myllerryksiä luovat aivan erilaisen pohjan terveelle aikuisuudelle kuin jos ne oltaisiin vietetty passiivisina.
Toisekseen nuoria alkaa tuossa vaiheessa kiinnostamaan seksi ja päihteet ja niiden vetovoima on sellainen, että eivät seurat välttämättä voisi tehdä mitään, että heidän toimintansa voittaisi nuo kaksi nuoruuden perustarvetta.
Uskon, että tavoitteellisuus on yksi vahvimmista tekijöistä, joka nimenomaan pitää nuoria mukana liikunnassa. Jos se olisi pelkkää tavoitteetonta höntsää ilman mitään sitoutumisia, lopettamisprosentti olisi varmasti vielä suurempi. Varsinkin, kun sitä tavoitteetonta höntsää on tarjolla ihan valtavasti ihan kaikkialla, mutta se ei kiinnosta nuoria.
Yritän sanoa, että tutkijat ovat huolissaan siitä, että niin moni nuori lopettaa urheiluseuroissa eikä omaksu tilalle omaehtoista liikuntaa. Sinua asia ei selvästikään huoleta, mutta asiaan perehtyneitä tutkijoita huolettaa.
No se on varmasti ongelma, mutta mikä olisi ratkaisusi. Eivät ne vanhempien kanssa puistoissa ja kävelyillä käyneet lapset liiku varmasti yhtään enempää. Siitä olen valmis lyömään mitä tahansa vetoa.
Nimenomaan olisi tärkeää, että lapset oppisivat vanhemmiltaan liikunnallisen elämäntavan: että kävely ja pyöräily kuuluisivat joka päivään ja viikonloppuisin virkistäydyttäisiin mieluisien lajien parissa.
Kuten ketjun alussa jo todettiin: Suomalaislapsista 40 prosenttia on niin huonokuntoisia, että heillä on vaikeuksia selviytyä arjesta. Perusmatematiikalla voimme todeta, että myös urheilua seuratasolla harrastavien lasten joukossa on näin huonokuntoisia lapsia. Siis pelkkä urheilu ei riitä, vaan tarvitaan myös arkiliikuntaa.
Millä perusmatikalla? Kuinka monta prosenttia Suomen lapsista ja nuorista kuvittelet harrastavan urheilua aktiivisesti seuratasolla?
Vuonna 2022 Helsingin Sanomat uutisoi, että suomalaisista 7-15-vuotiasta lapsista 62 prosenttia osallistuu seuroissa valmennettuun liikuntaan.
Jos 40 prosenttia lapsista on niin huonokuntoisia ettei selviä arjesta, niin täytyy näitä huonokuntoisia olla jonkin verran myös valmennettuun liikuntaan osallistuvien joukossa. Sitä, kuinka paljon heitä siinä porukassa on, en ala arvailla.
Eli n. 60 % lapsista harrastaa aktiiviliikuntaa seuroissa ja 40 % on hälyttävän huonossa kunnossa. Vaadi melkoista luovaa matikkaa alkaa noista luvuista päättelemään, että ongelma on seurojen järjestämässä liikunnassa. Toki siellä joku huonokuntoinen tikanheittäjä tai e-urheilija saattaa olla joukossa, mutta kyllä jokainen järkevä ihminen tekee noista luvuista päätelmän, että seuroissa liikkuvat lapset ovat hyvässä kunnossa ja loput eivät.
Lisäksi täytyy muistaa, että ei se seuraan liittyminen ole mikään taikatemppu. Silti niissä treeneissä pitää käydä, liikkua itsenäisesti omassa arjessa ja huolehtia järkevästä ruokavaliosta. Mikään määrä liikuntaa ei riitä korvaamaan huonoa ruokavaliota (kuten mikään ruokavalio ei korvaa liikunnan puutettakaan).
Ongelma ei ole seuroissa. Ongelma on päättelykyvyssäsi. Kuvitellaan kymmenen lasta. Viidellä heistä on huono kunto. Kuudella heistä on punainen paita. Sinä väität, että ongelma on siinä, että osalla lapsista on muunvärisiä kuin punaisia paitoja.
Ne 38 prosenttia lapsista, jotka eivät harrasta liikuntaa seuroissa, eivät suinkaan ole kokonaan harrastamatta liikuntaa. Yli 90 prosenttia suomalaisista kertoo harrastavansa liikuntaa.
Näillä tiedoilla ei pystytä sanomaan, kuinka moni niistä, jotka harrastavat valmennettua liikuntaa, on huonokuntoinen. Mutta heitäkin aivan varmasti on, aivan kuten myös hyväkuntoisia, jotka eivät harrasta valmennettua liikuntaa.
Tässä ei nyt väitetä, että valmennettu liikunta johtaisi huonokuntoisuuteen. Tässä vain todetaan ettei se yksin riitä hyvään kuntoon. Meidän pitäisi pohtia oikeasti sitä, miten kaikkien arkeen saataisiin enemmän liikuntaa, joka päivä, luontevana osana arkea.
Yli 90 % suomalaisista kertoo harrastaa liikuntaa, mutta harrastavatko he sitä joka kuukausi? Se, että käy kerran vuodessa dokaamassa viikon Hullussa Porossa ei vielä ole kummoinen liikuntaharrastus, vaikka vaimolle väittäisikin käyvänsä laskettelemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Skuutit pitäisi räjäyttää.
Tämä trendi on ollut olemassa paljon pidempään kuin skuutit. On äärimmäistä älyllistä laiskuutta syyttää jotain toissapäivänä tehtyä keksintöä ilmiöstä, joka on ollut olemassa jo vuosikymmeniä.
Mitä pitäisi tehdä aikuisten liikkumattomuusepidemialle ja kännykkäriippuvuudelle?
Olimme Särkänniemessä viime viikonloppuna ja se ylipainoisten naisten määrä oli JÄRKYTTÄVÄ! Piti oikein etsimällä etsiä normaalipainoista naista. Ja ne tatuoinnit..!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Skuutit pitäisi räjäyttää.
Tämä trendi on ollut olemassa paljon pidempään kuin skuutit. On äärimmäistä älyllistä laiskuutta syyttää jotain toissapäivänä tehtyä keksintöä ilmiöstä, joka on ollut olemassa jo vuosikymmeniä.
On myös melko kaksinaismoralistista itse ajaa yksityisautolla joka paikkaan lyhyitäkin matkoja ja syyttää muita siitä, että he ajelevat skuuteilla. Autot pitäisi räjäyttää.
Vierailija kirjoitti:
Lasten väliset tasoerot ovat ilmeisesti liian suuret, jos joukkueissa urheilevat lapset dominoivat koulun harrastusporukoissa.
Ei kai tähän muu auta, kuin että perataan sitä eksklusiivista liikuntapuolta, seuroja, ja selvitetään miten toimintaa voidaan muuttaa niin että nyt poissuljetut lapset saadaan mukaan.
Raha. Tunnen köyhän matalapalkkaisen lapsiperheen, jossa poika haluaisi harrastaa futista ja ratsastusta. Ei ole rahaa. Eikä minullakaan pienipalkkaisena sen vertaa, että voisin sponsata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten väliset tasoerot ovat ilmeisesti liian suuret, jos joukkueissa urheilevat lapset dominoivat koulun harrastusporukoissa.
Ei kai tähän muu auta, kuin että perataan sitä eksklusiivista liikuntapuolta, seuroja, ja selvitetään miten toimintaa voidaan muuttaa niin että nyt poissuljetut lapset saadaan mukaan.
Ketään ei ole suljettu pois. Nämä lapset eivät ole missään vaiheessa olleet tulossa näihin seuroihin...
Kyllä se rahan puute on saanut monen lopettamaan.
Tuo Islannin valtion tukema yksi liikuntaharrastus kuulostaa hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten väliset tasoerot ovat ilmeisesti liian suuret, jos joukkueissa urheilevat lapset dominoivat koulun harrastusporukoissa.
Ei kai tähän muu auta, kuin että perataan sitä eksklusiivista liikuntapuolta, seuroja, ja selvitetään miten toimintaa voidaan muuttaa niin että nyt poissuljetut lapset saadaan mukaan.
Ketään ei ole suljettu pois. Nämä lapset eivät ole missään vaiheessa olleet tulossa näihin seuroihin...
Kyllä se rahan puute on saanut monen lopettamaan.
Tuo Islannin valtion tukema yksi liikuntaharrastus kuulostaa hyvältä.
Suomen versio tuosta olisi alkaa tukea kuminpolttoa mopoilla ja moottoripyörillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä voisi nopeasti parantaa. Nyt on hyvät säät. Kunnan liikuntaohjaajat (heitä on!) vetämään lapsille ilmaista fudista, temppurataa, pihaleikkejä ym puistoihin ja pallokentille.
Ilmaiset uimakoulut lapsille uimarannoille ja uimahalleihin. Kaikki ei osaa opettaa uintia, vaikka osaisivat itse uida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että niiden ihmisten, jotka kuvailevat "omaehtoista liikunnallista elämäntapaa", elämäntapa ei ole kuulostanut kovin liikunnalliselta ainakaan minun korvaani. Lisäksi suurimman osan on varmaankin vaikea ihan uskoa tarinoita perheistä, jotka käyvät 3 kertaa viikossa metsäretkillä räntäsateisessa marraskuussa. Todennäköisesti näiden perheiden liikuntamäärät ovat todellisuudessa paljon pienempiä kuin he antavat ymmärtää kertoessaan jostain heinäkuisesta kesälomaviikosta.
Mä oon elänyt liikunnallista elämäntapaa vain muutaman vuoden eläessäni. Asuin silloin sinkkuna korvessa paikkakunnalla, missä ei voinut harrastaa mitään muuta kuin liikuntaa. Harrastin karatea, nyrkkeilyä, sukellusta, uppopalloa ja ratsastusta. Sen lisäksi kaikkea höntsäilyä kaveriporukalla sählystä pesäpalloon. Kävelin yleensä treeneihin ja takaisin. Töiden lisäksi en tehnyt muuta kuin urheilin. Asuin pienessä yksiössä. Kotia ei tarvinnut pahemmin siivota eikä laittaa. Kävin siellä vain nukkumassa. Eikä yhdelle ihmiselle tarvinnut kauheasti kokkaillakaan. Olin kyllä hyvässä kunnossa silloin.
videopelit ja puhelimet pois, ja pihalle. ei siinä sen kummempaa tarvita. oli minunkin nuoruudessa tietokoneita ja pelejä, mutta kesät meni futiskentällä, tennistä pelatessa ja uidessa. talvella hiihdetään ja luistellaan. tyhmyyksissäni, ukon neuvosta kokeilin lentopalloa ja polvihan siinä särkyi. nykyään kesät samotaan metsiä. tulee käveltyä satoja kilometrejä, kun mettässä mieli rauhoittuu. ja kun puhelin on kiinni lähes koko kesän, niin ei siitä tilanne voisi enää parempi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten väliset tasoerot ovat ilmeisesti liian suuret, jos joukkueissa urheilevat lapset dominoivat koulun harrastusporukoissa.
Ei kai tähän muu auta, kuin että perataan sitä eksklusiivista liikuntapuolta, seuroja, ja selvitetään miten toimintaa voidaan muuttaa niin että nyt poissuljetut lapset saadaan mukaan.
Raha. Tunnen köyhän matalapalkkaisen lapsiperheen, jossa poika haluaisi harrastaa futista ja ratsastusta. Ei ole rahaa. Eikä minullakaan pienipalkkaisena sen vertaa, että voisin sponsata.
No olisiko kannattanut pistää se lapsi sitten ilmaiseen futiskerhoon vai oliko vaihtoehdot vain kallein kilpavalmennus ja sohva? Ratsastus voi olla hankalampi toteuttaa ilmaiseksi. 90-luvulla se oli vielä hoidettavissa, jos oli valmis tekemään hevosen hoitoa ratsastusta vastaan, mutta nykypäivänä voi olla vaikeampaa, kun lapset eivät saisi tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tätä voisi nopeasti parantaa. Nyt on hyvät säät. Kunnan liikuntaohjaajat (heitä on!) vetämään lapsille ilmaista fudista, temppurataa, pihaleikkejä ym puistoihin ja pallokentille.
Mistä olet saanut kuvitelman, että tällaisia kerhoja ei ole? Niiden ongelma on, että kaikki vaativat niitä, mutta kukaan ei jaksa googlettaa, onko sellaisia. Voi olla, että kesäaikaan niitä on vähemmän, mutta ainakin kouluaikoina niitä on erittäin paljon ja kaikkialla.
Ymmärsit nyt vähän väärin. Tässä ei verrattu kilpatason jääkiekkoilua satunnaiseen kiipeilyyn. Tässä kommentoitiin vain sitä, onko satunnainen kiipeily kohtuuttoman kallista perheille. Yhden aktiivijääkiekkoilijan kuluilla koko perhe voi harrastaa sydämensä kyllyydestä eri lajeja, vaikkapa käydä räntäkaudella joka päivä siellä kiipeilemässä jos haluaa.
Elämä on valintoja. Itse maksan myös Helsingin Sanomista enkä kutsuisi sitä iltapuluksi.