Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Ja yleensä ne syyt, miksi lapsi ei pienestä pitäen pärjää vaikka liikuntatunneilla löytyy tasan tarkkaan vanhemmista. Millään lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pärjääkö lapsi koululiikunnassa vai ei. Kyse on tasan siitä, että onko lapsi liikkunut riittävän monipuolisesti varhaislapsuudessaan.
Onko lasta kärrätty kaikkialle kärryissä, vai onko hänen annettu kävellä ja muksahdella itse, vaikka 200 metrin matkaan menisikin puoli tuntia. Onko lasta viety leikkipuistoihin ja onko häntä siellä rohkaistu kiipeilemään telineissä, vai onko ruutu vienyt lapsen ja/tai vanhempien päähuomion. Onko lasta kannustettu säännöllisesti kokeilemaan ja laajentamaan rajojaan esimerkiksi juoksemalla niin kovaa kuin mahdollista?
Kun katsoo tämän päivän lapsia, hämmentävän moni heistä ei osaa juosta edes auttavasti, vaan meno näyttää lähinnä bambilta jäällä. Enkä siis tarkoita pelkästään kasvuspurttien jälkeistä aikaa, jolloin kaikki näyttävät siltä.
Jos lapsi on viettänyt varhaislapsuuden kriittiset kehitysvaiheet lähinnä sohvaperunana, hän aloittaa jo ekalla luokalla melkoiselta takamatkalta verrattuna vastuullisten vanhempien lapsiin.
Liikuntatunneilla huonosti pärjääviä on ollut aina, ja syynä on todellakin esim. kömpelyys ja joukkuelajeissa ulkopuolelle jättäminen. Omg, siis koululiikunnassa huono = vastuuttoman vanhemman lapsi. Itse ainakin olen elänyt 70-luvulla maalaislapsuuden, jossa oltiin paljon ulkona, ja vanhemmat sysivät liikkumaan jatkuvasti, silti olin koululiikunnassa huono.
Kömpelyys ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus vaan seuraus liikkumattomuudesta tai ainakin liian yksipuolisesta liikkumisesta. Pelkkä hidas aerobinen liikkuminen, kuten kävely ei paljoa kehitä liikkuvuutta eikä edes tasapainoa, jos ei olla vaativilla alustoilla.
Kömpelyys on hyvinkin suuressa määrin synnynnäinen ominaisuus.
Mistä niin päättelet? Miten perustelet, että kömpelyytesi johtuu genetiikastasi eikä esim. ensimmäisten ikävuosiesi elämästä? Onko sinulla esittää jotain tutkimusta aiheesta vai oletko vain päättänyt, että sinä olet kömpelö ja asialle ei voi mitään, joten sinun ei edes kannata yrittää liikkua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Itse ymmärsin vasta aikuisena, että jossain liikuntalajeissa pärjääminen ja kunto ovat kaksi eri asiaa. Itselläni on aina ollut aika hyvä kunto, koska olen ihan vaan kävellyt ja pyöräillyt aika paljon. Olen vain ollut huono koululiikunnassa ja kilpailuissa. Silti olen se, joka esim. jaksaa vaeltaa. Mutta koululiikunta loi käsityksen, että olen kokonaisvaltaisesti huono.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin tuolla kuvauksella kuulostaa siltä, että olet hyvä yhdessä yksittäisessä kunnon osa-alueessa, eli aerobisessa kunnossa ja erityisesti sen matalassa päädyssä. Kuulostaa myös siltä, että olet aika huonossa kunnossa kunnon muilla osa-alueilla, kuten anaerobissa liikunnassa, voimassa, nopeudessa, liikkuvuudessa, tasapainossa yms, jotka ovat kriittisiä tekijöitä esimerkiksi pallopeleissä pärjäämisessä.
Kuntoilussa kannattaisi pyrkiä siihen, että mikään osa-alue ei jäisi täysin paitsioon, koska se on sitten se elimistön heikoin lenkki.
Aika harva keski-ikäinen pitää pallopeleissä pärjäämistä mitenkään keskeisenä lenkkinä terveyden ja toimintakyvyn kannalta. Kyllä minä näkisin, että ensisijaista on pitää selkä ja hartiat kunnossa, ja tietenkin kävellä mahdollisimman paljon.
Kivojahan pallopelit toki ovat, jos niistä pitää. Itsekin pidän.
-eri.
Miksi kyky hölkätä hitaasti pitkä matka olisi keski-ikäiselle ihmiselle sen tärkeämpi ominaisuus kuin vaikka kyky spurtata lähdössä olevaan junaan, voima kantaa painavia laukkuja tai liikuvuus ja voima pysäyttää kaatumisliike liukastuessa? Nuo kaikki ovat aika käyttökelpoisia kunnon osa-alueita sen matalan aerobisen lisäksi.
Unohtamatta toki sitä, että kova liikunta pitää pumpun kunnossa.
Spurttaan junaan kerran vuodessa, istun ikävä kyllä työpöydän ääressä kahdeksan tuntia päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Ja yleensä ne syyt, miksi lapsi ei pienestä pitäen pärjää vaikka liikuntatunneilla löytyy tasan tarkkaan vanhemmista. Millään lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pärjääkö lapsi koululiikunnassa vai ei. Kyse on tasan siitä, että onko lapsi liikkunut riittävän monipuolisesti varhaislapsuudessaan.
Onko lasta kärrätty kaikkialle kärryissä, vai onko hänen annettu kävellä ja muksahdella itse, vaikka 200 metrin matkaan menisikin puoli tuntia. Onko lasta viety leikkipuistoihin ja onko häntä siellä rohkaistu kiipeilemään telineissä, vai onko ruutu vienyt lapsen ja/tai vanhempien päähuomion. Onko lasta kannustettu säännöllisesti kokeilemaan ja laajentamaan rajojaan esimerkiksi juoksemalla niin kovaa kuin mahdollista?
Kun katsoo tämän päivän lapsia, hämmentävän moni heistä ei osaa juosta edes auttavasti, vaan meno näyttää lähinnä bambilta jäällä. Enkä siis tarkoita pelkästään kasvuspurttien jälkeistä aikaa, jolloin kaikki näyttävät siltä.
Jos lapsi on viettänyt varhaislapsuuden kriittiset kehitysvaiheet lähinnä sohvaperunana, hän aloittaa jo ekalla luokalla melkoiselta takamatkalta verrattuna vastuullisten vanhempien lapsiin.
Liikuntatunneilla huonosti pärjääviä on ollut aina, ja syynä on todellakin esim. kömpelyys ja joukkuelajeissa ulkopuolelle jättäminen. Omg, siis koululiikunnassa huono = vastuuttoman vanhemman lapsi. Itse ainakin olen elänyt 70-luvulla maalaislapsuuden, jossa oltiin paljon ulkona, ja vanhemmat sysivät liikkumaan jatkuvasti, silti olin koululiikunnassa huono.
Kömpelyys ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus vaan seuraus liikkumattomuudesta tai ainakin liian yksipuolisesta liikkumisesta. Pelkkä hidas aerobinen liikkuminen, kuten kävely ei paljoa kehitä liikkuvuutta eikä edes tasapainoa, jos ei olla vaativilla alustoilla.
Kömpelyys on hyvinkin suuressa määrin synnynnäinen ominaisuus.
Mistä niin päättelet? Miten perustelet, että kömpelyytesi johtuu genetiikastasi eikä esim. ensimmäisten ikävuosiesi elämästä? Onko sinulla esittää jotain tutkimusta aiheesta vai oletko vain päättänyt, että sinä olet kömpelö ja asialle ei voi mitään, joten sinun ei edes kannata yrittää liikkua?
Olen eri, mutta itse päättelisin lapsistani, että ihmisistä tulee erilaisia liikkujia, vaikka olosuhteet ensimmäisinä ikävuosina ovat olleet aivan samat.
En kuitenkaan osaa sanoa, onko kyse geneettisestä ominaisuudesta vai pikemminkin temperamentista. Rauhallinen ja hieman aistiyliherkkä lapseni sai ensimmäisinä elinvuosinaan murto-osan siitä aististimulaatiosta, jonka erittäin vilkas ja aistialiherkkä lapseni hankki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla nykyvanhemmista on kummallinen käsitys, että liikunta=maksullinen seuratoiminnassa tapahtuva ohjattu harrastus. Ei tule mieleenkään, että harrastusten hinnoista ulisemisen sijaan voisi viedä sen lapsen ihan ilmaiseksi pulkkamäkeen, pihalle potkimaan palloa, metsään käppäilemään jne. jne. Vanhempi luonnollisesti mukaan. Ei mene tämäkään niin, että asiat muuttuvat vain ulkoistamalla ne jollekin muulle. Pitää tehdä itse jotain asian eteen.
Toisaalta tässä on kyllä sellainen ongelma, ettei monellakaan ole ainakaan tässä pk-seudulla oikein ole sellaisia metsiä mihin mennä käppäilemään vaan sinne metsään päästäkseen pitää ensin lähteä jonnekin kauemmas.
Sama toki pätee noihin pulkkamäkiinkin eli ei niitäkään rakentamattomia ja luonnontilaisia alueita enää oikein ole vaan joka ikinen paikka on tuupattu jo täyteen taloa.
Sen pulkkamäen ei tosiaan tarvitse olla mikään iso ja valaistu paloheinä, mutta eipä noita pikkumäkiä eikä mitään muutakaan enää ole esim omakotitalotonttien välissä joutomaana kuten kasarilla-ysärillä.
Täältä tosiaan puuttuu sellaiset ulkoilureitit jotka kulkisi metsässä/luonnossa ja jotka olisi helposti saavutettavissa. Jossain ison tien varressa kulkevalla kevyenliikenteenväylällä ei varsinaisesti ole mikään ilo ulkoilla eikä lenkkeillä.
Kerropa vähän tarkemmin missä oikein asut, jos mielestäsi sinulla ei ole mahdollisuutta liikkua, koska asut pääkaupunkiseudulla. Nyt on taas ihan puhtaita tekosyitä. Täällä on vaikka kuin paljon liikuntamahdollisuuksia ihan luonnon parissa ja jos sitten olet päättänyt, että et suostu liikkumaan missään muualla kuin metsässä, niin miksi ihmeessä olet valinnut asuinpaikkasi jostain valtaväylien varrelta?
Kirjoittaja ei kyllä sanonut, ettei liikkuisi, vaan sinulla oli tarve päästä syyttämään. Pk-seudulla on paljon alueita, joissa lähiluonto on jyrätty rakentamisen alle. Itselle asuinpaikkaa valitessa oli tärkeä kriteeri, että kotiovelta pääsee metsään, koska edellinen lähimetsäni jyrättiin kerrostalojen tieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Ja yleensä ne syyt, miksi lapsi ei pienestä pitäen pärjää vaikka liikuntatunneilla löytyy tasan tarkkaan vanhemmista. Millään lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pärjääkö lapsi koululiikunnassa vai ei. Kyse on tasan siitä, että onko lapsi liikkunut riittävän monipuolisesti varhaislapsuudessaan.
Onko lasta kärrätty kaikkialle kärryissä, vai onko hänen annettu kävellä ja muksahdella itse, vaikka 200 metrin matkaan menisikin puoli tuntia. Onko lasta viety leikkipuistoihin ja onko häntä siellä rohkaistu kiipeilemään telineissä, vai onko ruutu vienyt lapsen ja/tai vanhempien päähuomion. Onko lasta kannustettu säännöllisesti kokeilemaan ja laajentamaan rajojaan esimerkiksi juoksemalla niin kovaa kuin mahdollista?
Kun katsoo tämän päivän lapsia, hämmentävän moni heistä ei osaa juosta edes auttavasti, vaan meno näyttää lähinnä bambilta jäällä. Enkä siis tarkoita pelkästään kasvuspurttien jälkeistä aikaa, jolloin kaikki näyttävät siltä.
Jos lapsi on viettänyt varhaislapsuuden kriittiset kehitysvaiheet lähinnä sohvaperunana, hän aloittaa jo ekalla luokalla melkoiselta takamatkalta verrattuna vastuullisten vanhempien lapsiin.
Liikuntatunneilla huonosti pärjääviä on ollut aina, ja syynä on todellakin esim. kömpelyys ja joukkuelajeissa ulkopuolelle jättäminen. Omg, siis koululiikunnassa huono = vastuuttoman vanhemman lapsi. Itse ainakin olen elänyt 70-luvulla maalaislapsuuden, jossa oltiin paljon ulkona, ja vanhemmat sysivät liikkumaan jatkuvasti, silti olin koululiikunnassa huono.
Kömpelyys ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus vaan seuraus liikkumattomuudesta tai ainakin liian yksipuolisesta liikkumisesta. Pelkkä hidas aerobinen liikkuminen, kuten kävely ei paljoa kehitä liikkuvuutta eikä edes tasapainoa, jos ei olla vaativilla alustoilla.
Kömpelyys on hyvinkin suuressa määrin synnynnäinen ominaisuus.
Mistä niin päättelet? Miten perustelet, että kömpelyytesi johtuu genetiikastasi eikä esim. ensimmäisten ikävuosiesi elämästä? Onko sinulla esittää jotain tutkimusta aiheesta vai oletko vain päättänyt, että sinä olet kömpelö ja asialle ei voi mitään, joten sinun ei edes kannata yrittää liikkua?
Taas laitetaan sanoja suuhun. Liikun paljonkin, mutta myös äitini on kömpelö samantapaisissa asioissa kuin itse olen. Ja hän on jopa himoliikkuja, mutta ei hyvä kaikissa lajeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Itse ymmärsin vasta aikuisena, että jossain liikuntalajeissa pärjääminen ja kunto ovat kaksi eri asiaa. Itselläni on aina ollut aika hyvä kunto, koska olen ihan vaan kävellyt ja pyöräillyt aika paljon. Olen vain ollut huono koululiikunnassa ja kilpailuissa. Silti olen se, joka esim. jaksaa vaeltaa. Mutta koululiikunta loi käsityksen, että olen kokonaisvaltaisesti huono.
Tämä! Minulla on ystävä, joka kävelee aina, kaikkialle, tahti on rivakka. Kestävyyskunnossa hän on todella hyvä. Koululiikunnassa hän aina oli huono. Ei osannut pallopelejä, vihasi kilpailua, luistelussakin oli huono. Tällä hetkellä hän on varmaan parempikuntoinen kuin moni keski-ikäinen, mutta liikunnan 6 tai 7 on aina mukana...
Niitä pelkkiä harrastus ryhmiä tarvittais lisää, sähly, jalkapallo, jääkiekko jne mitä sais harrastaa omaksi ilokseen. Ei täällä ainakaan mitään ole, paitsi alle kouluikäisille. Ja paras olis et olis vielä iltapv aikaan. Se ei paljon lohduta jos esim tiistaisin on joku harrastus koululla kahdelta ja koulu loppuu kolmelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Ja yleensä ne syyt, miksi lapsi ei pienestä pitäen pärjää vaikka liikuntatunneilla löytyy tasan tarkkaan vanhemmista. Millään lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pärjääkö lapsi koululiikunnassa vai ei. Kyse on tasan siitä, että onko lapsi liikkunut riittävän monipuolisesti varhaislapsuudessaan.
Onko lasta kärrätty kaikkialle kärryissä, vai onko hänen annettu kävellä ja muksahdella itse, vaikka 200 metrin matkaan menisikin puoli tuntia. Onko lasta viety leikkipuistoihin ja onko häntä siellä rohkaistu kiipeilemään telineissä, vai onko ruutu vienyt lapsen ja/tai vanhempien päähuomion. Onko lasta kannustettu säännöllisesti kokeilemaan ja laajentamaan rajojaan esimerkiksi juoksemalla niin kovaa kuin mahdollista?
Kun katsoo tämän päivän lapsia, hämmentävän moni heistä ei osaa juosta edes auttavasti, vaan meno näyttää lähinnä bambilta jäällä. Enkä siis tarkoita pelkästään kasvuspurttien jälkeistä aikaa, jolloin kaikki näyttävät siltä.
Jos lapsi on viettänyt varhaislapsuuden kriittiset kehitysvaiheet lähinnä sohvaperunana, hän aloittaa jo ekalla luokalla melkoiselta takamatkalta verrattuna vastuullisten vanhempien lapsiin.
Ei se ihan näin mustavalkoista ole. Lapseni lähti kävelemään 1v4kk. Fyssari sanoi, että pehmeät lihakset ja yliliikkuvat nivelet. Että tuskin hänestä mitään urheilijaa tulee. No ei tullut. Tämän lisäksi vielä vähän arka luonne. Varmaan se sohvaperuna sinin mielestä, vaikka on viety ulos, pyöräilemään, uimaan ja kiipeämään. Jotkut nyt vaan on liikunnallisesti lahjakkaampia kuin toiset. Vähän niinkuin jostain ei ikinä saa huippupianistia tai laulajaa, vaikka ei muuta tee kuin harjoittelisi sitä.
Tottakai toiset on lahjakkaampia mutta ei se ole mikään syy olla liikkumatta lapsesta asti.
Jokainen voi olla se paras versio itsestään ja samat terveysvaikutukset sitä saa oli sitten lahjakkaampi tai lahjaton. Ne myös on yhtä tärkeitä eikä niissä ole eroja eri lahjakkuustasojen välillä.
Ja kyllä ihan jokaisella sen lapsesta saakka opitun liikkuvan elämäntavan myötä kehittyy kehonhallinta, koordinaatio ja hapenottokyky ihan erilaiseksi mitä se liikkumattomana olisi ja silloin on ihan eri fiilis lähteä vaikka sinne ex-tempore seinäkiipeilyyn kun tuntee oman kroppansa ja tietää, että se jaksaa ja osaa vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Ja yleensä ne syyt, miksi lapsi ei pienestä pitäen pärjää vaikka liikuntatunneilla löytyy tasan tarkkaan vanhemmista. Millään lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pärjääkö lapsi koululiikunnassa vai ei. Kyse on tasan siitä, että onko lapsi liikkunut riittävän monipuolisesti varhaislapsuudessaan.
Onko lasta kärrätty kaikkialle kärryissä, vai onko hänen annettu kävellä ja muksahdella itse, vaikka 200 metrin matkaan menisikin puoli tuntia. Onko lasta viety leikkipuistoihin ja onko häntä siellä rohkaistu kiipeilemään telineissä, vai onko ruutu vienyt lapsen ja/tai vanhempien päähuomion. Onko lasta kannustettu säännöllisesti kokeilemaan ja laajentamaan rajojaan esimerkiksi juoksemalla niin kovaa kuin mahdollista?
Kun katsoo tämän päivän lapsia, hämmentävän moni heistä ei osaa juosta edes auttavasti, vaan meno näyttää lähinnä bambilta jäällä. Enkä siis tarkoita pelkästään kasvuspurttien jälkeistä aikaa, jolloin kaikki näyttävät siltä.
Jos lapsi on viettänyt varhaislapsuuden kriittiset kehitysvaiheet lähinnä sohvaperunana, hän aloittaa jo ekalla luokalla melkoiselta takamatkalta verrattuna vastuullisten vanhempien lapsiin.
Liikuntatunneilla huonosti pärjääviä on ollut aina, ja syynä on todellakin esim. kömpelyys ja joukkuelajeissa ulkopuolelle jättäminen. Omg, siis koululiikunnassa huono = vastuuttoman vanhemman lapsi. Itse ainakin olen elänyt 70-luvulla maalaislapsuuden, jossa oltiin paljon ulkona, ja vanhemmat sysivät liikkumaan jatkuvasti, silti olin koululiikunnassa huono.
Kömpelyys ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus vaan seuraus liikkumattomuudesta tai ainakin liian yksipuolisesta liikkumisesta. Pelkkä hidas aerobinen liikkuminen, kuten kävely ei paljoa kehitä liikkuvuutta eikä edes tasapainoa, jos ei olla vaativilla alustoilla.
Kömpelyys on hyvinkin suuressa määrin synnynnäinen ominaisuus.
Mistä niin päättelet? Miten perustelet, että kömpelyytesi johtuu genetiikastasi eikä esim. ensimmäisten ikävuosiesi elämästä? Onko sinulla esittää jotain tutkimusta aiheesta vai oletko vain päättänyt, että sinä olet kömpelö ja asialle ei voi mitään, joten sinun ei edes kannata yrittää liikkua?
No esim. lihakset on erilaiset synnynnäisesti. Lapsellani todettiin keskivartalon heikkous jo alle vuoden ikäisenä, joka vaikuttaa kaikkeen liikkumiseen. On muutenkin "pehmeä" eli lihaksia ei kerry sillä tavalla kuin jollain muulla. Itse olen varmaan samanlainen.. Myös nivelten yliliikkuvuus vaikuttaa, sekin synnynnäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa on joku, jolla on suuri tarve päästä nimittelemään muita ja heidän lapsiaan läskeiksi liikkumattomiksi lyllertäjiksi tietämättä heistä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Ja yleensä ne syyt, miksi lapsi ei pienestä pitäen pärjää vaikka liikuntatunneilla löytyy tasan tarkkaan vanhemmista. Millään lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pärjääkö lapsi koululiikunnassa vai ei. Kyse on tasan siitä, että onko lapsi liikkunut riittävän monipuolisesti varhaislapsuudessaan.
Onko lasta kärrätty kaikkialle kärryissä, vai onko hänen annettu kävellä ja muksahdella itse, vaikka 200 metrin matkaan menisikin puoli tuntia. Onko lasta viety leikkipuistoihin ja onko häntä siellä rohkaistu kiipeilemään telineissä, vai onko ruutu vienyt lapsen ja/tai vanhempien päähuomion. Onko lasta kannustettu säännöllisesti kokeilemaan ja laajentamaan rajojaan esimerkiksi juoksemalla niin kovaa kuin mahdollista?
Kun katsoo tämän päivän lapsia, hämmentävän moni heistä ei osaa juosta edes auttavasti, vaan meno näyttää lähinnä bambilta jäällä. Enkä siis tarkoita pelkästään kasvuspurttien jälkeistä aikaa, jolloin kaikki näyttävät siltä.
Jos lapsi on viettänyt varhaislapsuuden kriittiset kehitysvaiheet lähinnä sohvaperunana, hän aloittaa jo ekalla luokalla melkoiselta takamatkalta verrattuna vastuullisten vanhempien lapsiin.
Ei se ihan näin mustavalkoista ole. Lapseni lähti kävelemään 1v4kk. Fyssari sanoi, että pehmeät lihakset ja yliliikkuvat nivelet. Että tuskin hänestä mitään urheilijaa tulee. No ei tullut. Tämän lisäksi vielä vähän arka luonne. Varmaan se sohvaperuna sinin mielestä, vaikka on viety ulos, pyöräilemään, uimaan ja kiipeämään. Jotkut nyt vaan on liikunnallisesti lahjakkaampia kuin toiset. Vähän niinkuin jostain ei ikinä saa huippupianistia tai laulajaa, vaikka ei muuta tee kuin harjoittelisi sitä.
Samaa mietin. Että kun lapsi kerran ei ole superlahjakkuus eikä hänestä ikinä tule jotain usain boltia tai ronaldoa eikä edes huippuhiihtäjää, niin mitäpä sitä sitten liikkumaan edes terveyden ja hyvinvoinnin takia..
Minä lauleskelen kotona vaikkei minulla ole mitään musikaalisia lahjoja. Enkö saisi kun en tähtää ammattilaulajaksi? Sama juttu liikunnassa. Koska lapsesi ei ole liikunnallisesti lahjakas niin hänen ei tarvitse liikkua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia ei liikunta kiinnosta. Ihan niinkuin monet muutkaan asiat ei kiinnosta kaikkia. Mun 8-vuotiasta ei kiinnosta. On ulkoilu pienestä pitäen, välillä tunteja päivässä. On käyty luistelemassa, hiihtämässä ja uimassa. Liikuttu metsäretkillä. Itse en ole mikään supersporttinen, mutta liikun pyörällä töihin ympäri vuoden ja yksi liikunnallinen harrastus on. Toki lapset ovat nähneet mut sohvalla sarjoja katsomassa.
Lapsi liikkuu iltapäiväkerhossa ja harrastaa seurassa joukkuelajia pari kertaa viikossa. Ei ole mikään suerliikunnallinen, mutta ei mikään kömpelökään. Mutta tuskin tuo harrastus mikään loppuelämän juttu on. On mieluinen harrastus, mutta mitään suurta paloa en näe. Ei treenaa vapaa-ajalla mitään ylimääräistä. Ei mitenkään oma-aloitteisesti liiku muutenkaan. Lapseni leikkii vielä tosi paljon, kavereiden kanssa ja kyllä itsekseenkin. Lukee ja piirtää. Ruutuaikaa on max. tunnin päivässä.
En tiedä, mitä tässä toisin olisi pitänyt tehdä.
Ei nyt äkkiseltään kuulosta sitä, että olisi pitänytkään tehdä mitään kovin radikaalisti toisin. Kyllä tuo liikkuminen varmastikin riittää täysin terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi kasvamiseen. En missään tapauksessa oli sitä mieltä, että kaikista pitäisi tulla huippu-urheilijoita, olen vain huolissani niistä täysin liikkumattomista lapsista.
-ap
Toivoisin, että ei ohjattu ja aikataulutettu ulkona tapahtuva omatoiminen leikkiminen ja pelaaminen saataisiin taas lisääntymään lasten keskuudessa. Tässä asiassa lasten vanhemmat voisivat kyllä näyttää esimerkkiä, kaivakaa kesän tullen vaikka mailat, pallot ja räpylät esille ja järjestäkää vaikka kortteliin pesismatseja tai jotain muuta kivaa yhteistä tekemistä jota lapset voivat sitten jatkaa myös ilman vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia sellaiseen rentoon höntsäilyliikuntaan. Esim. koulun liikkasaliin patjoja, köysiä ja renkaita. Siellä saisi sitten vapaasti liikkua ilman suorittamista.
Oman lapseni koulussa on joitain harrastuksia tarjolla, mutta aikataulut on hankalat, vaikka kyseessä on tämä harrastamisen Suomen malli. Lapsella koulu loppuu yleensä jo klo 13 ja harrastukset alkaa vasta klo 15 jälkeen. Kodin ja koulun välinen matka on 30 min eli koko iltapäivä menisi siihen, että ensin kotiin, välipala, läksyt, takaisin koululle, harrastus ja kotiin.
Ei valittu tätä vaan harrastetaan perheenä yhdessä kaikenlaista. Talvellä lähdetään illalla luistelemaan tai vaan pulkkamäkeen, sekin on hyvää liikuntaa. Lumettomana aikana tehdään pyörälenkkejä ja siihen voi yhdistää uimahallikäynnin.
Omia havaintoja täältä lähiympäristöstä, hyvin keskiluokkainen kantakaupunkialue: lapset ovat tosi pitkään rattaissa päiväkotimatkat ja muutenkin, näkee tuttuja normaaleita 4,5 (!) vuotiaita joita alle kilsan reissulla istutetaan kärryissä. Ainakin vanhemmalle treeniä se. Päiväkodissa retkiä vähennetty koska osa lapsista ei jaksa kävellä yhtään.
Sitten kun harrastaminen alkaa, on sinne aina kiire = pakko mennä autolla ja syödä eväät matkalla. Jää sekä arkiliikunta että järkevä ruokailu väliin, koska kolmevuotiaan pitää pelata 45 min tennistä. Pihalle ei omat lapset saa kaveria, koska jo alle kouluikäiset harrastavat ohjatusti monta päivää viikossa. Sitten kun on ne 3-4 harrastusta perheen kahdella lapsella / vko, vanhemmat sanoo että ei me nyt tulla ulos, on jo liikuttu. Extempore-hommat jää. Kuskausten jälkeen eivät aikuisetkaan jaksa pyörälenkille tai puistovahdiksi.
Lähimetsät tuhotaan, lapset eivät enää liiku epätasaisella alustalla tai tunne luontoa. Eivät osaa tehdä majoja tai padota puroja. Joillakin ei ole varusteita ulkoiluun ollenkaan. Pihoilla ei ole hyppynarun hyppijöitä eikä pihapelien peluuta. Kun koulu alkaa, koulusta vapautuvat ottavat jo pihalla puhelimen kouraan (oon seurannu kun alakoulu vier) ja siihen uppoutuen löntystävät kotiin ryhti kumarassa.
Meitä pidettiin aivan hulluina kun ei annettu kaksivuotiaalle puhelinta käteen eikä anneta vieläkään neljävuotiaan pelata mitään. Ruutuaikaa on tosi harvoin, ehkä muutama puolituntinen viikossa satunnaisesti. Pikku Kakkosta tms. kesyä.
Huolettaa kaikkien lasten tulevaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä heitän tämän puoliksi vitsillä, mutta pitäisikö koulussa olla höntsäjoukkue, jonne ei pääse, jos pelaa jotain lajia seurassa. Mä en harrastanut nuorena mitään säännöllistä liikuntaa ja ero liikunnallisiin kavereihin oli selvä. Koulun liikuntatunneilla ne pärjäsi lähes kaikissa lajeissa paremmin, vaikka heidän oma lajinsa oli ihan eri kuin se mitä liikuntatunnilla tehtiin. Eli jos ne koulun liikuntakerhot on täynnä hyväkuntoisia ja taitavia lapsia, voi sillä liikkumattomalla pullukalla olla tosi korkea kynnys mennä kokeilemaan lajia, vaikka se ns. höntsäharrastus olisikin. Toisaalta sitten ei sekään varmaan houkuttele lapsia, että jostain kerhosta tulee joku pullukoiden hikikerho.
Itseasiassa tuolla lapsuuden liikkumattomuudella (siis sillä ettei harrasta mitään liikuntalajia muutamaan kertaa viikossa) on tosiaan niitä liikunnallisempia kömpelömpi kaikissa niissäkin lajeissa, joita liikuntatunneilla on ohjelmassa.
Ja se ei ole hyvä kenenkään itsetunnolle.
Lisäksi sitä sitten nuoruudessa tai vaikka jo täysikäistyttyäkin on herkästi se, joka jää ulkopuolelle kaikesta terveellisestä/liikunnallisesta vapaa-ajanvietosta, koska muut on jo lähtökohtaisesti paremmassa kunnossa ja osaavat/oppivat nopeammin uudenkin lajin. Sitten sitä on taas se muita kömpelömpi joka ei osaa hallita kroppaansa ja kaikki on vaikeaa ja inhottavaa. Ja kun on jo valmiiksi sellainen "liikuntahäpeä" (tai liikkumattomuushäpeä) iskostettuna lapsuudesta asti niin sitä on aika hankala lähteä mukaan vaikka seinäkiipeilyyn, vaellukselle tai pelaamaan padelia koska tietää, että on muita huonompi eikä vaan osaa eikä jaksa kuten ne sporttisemmat.
Ja tällainen tietenkin sitten vanhempana saattaa herkästi siirtää tämän traumansakin lapsilleen sen lisäksi, ettei niiden omien lapsienkaan lapsuudessa harrasteta liikuntaa. Toki näitä liikkumattomia lapsia on enemmän kuin vanhemman ollessa lapsi, mutta ihan saman kömpelyyden/ulkopuolisuuden/huonommuuden kokemuksen sitä liikuntatunneilla saa kokea.
Ja yleensä ne syyt, miksi lapsi ei pienestä pitäen pärjää vaikka liikuntatunneilla löytyy tasan tarkkaan vanhemmista. Millään lahjakkuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että pärjääkö lapsi koululiikunnassa vai ei. Kyse on tasan siitä, että onko lapsi liikkunut riittävän monipuolisesti varhaislapsuudessaan.
Onko lasta kärrätty kaikkialle kärryissä, vai onko hänen annettu kävellä ja muksahdella itse, vaikka 200 metrin matkaan menisikin puoli tuntia. Onko lasta viety leikkipuistoihin ja onko häntä siellä rohkaistu kiipeilemään telineissä, vai onko ruutu vienyt lapsen ja/tai vanhempien päähuomion. Onko lasta kannustettu säännöllisesti kokeilemaan ja laajentamaan rajojaan esimerkiksi juoksemalla niin kovaa kuin mahdollista?
Kun katsoo tämän päivän lapsia, hämmentävän moni heistä ei osaa juosta edes auttavasti, vaan meno näyttää lähinnä bambilta jäällä. Enkä siis tarkoita pelkästään kasvuspurttien jälkeistä aikaa, jolloin kaikki näyttävät siltä.
Jos lapsi on viettänyt varhaislapsuuden kriittiset kehitysvaiheet lähinnä sohvaperunana, hän aloittaa jo ekalla luokalla melkoiselta takamatkalta verrattuna vastuullisten vanhempien lapsiin.
Liikuntatunneilla huonosti pärjääviä on ollut aina, ja syynä on todellakin esim. kömpelyys ja joukkuelajeissa ulkopuolelle jättäminen. Omg, siis koululiikunnassa huono = vastuuttoman vanhemman lapsi. Itse ainakin olen elänyt 70-luvulla maalaislapsuuden, jossa oltiin paljon ulkona, ja vanhemmat sysivät liikkumaan jatkuvasti, silti olin koululiikunnassa huono.
Kömpelyys ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus vaan seuraus liikkumattomuudesta tai ainakin liian yksipuolisesta liikkumisesta. Pelkkä hidas aerobinen liikkuminen, kuten kävely ei paljoa kehitä liikkuvuutta eikä edes tasapainoa, jos ei olla vaativilla alustoilla.
Kömpelyys on hyvinkin suuressa määrin synnynnäinen ominaisuus.
Toki, mutta ei sitä muutu vieläkin kömpelömmäksi sillä että liikkuu monipuolisesti lapsesta asti.
Sillä ettei liiku, sen sijaan muuttuu.
Ihan kummallinen tämä ajatusmalli, että koska en voi tai lapseni ei voi olla syystä x, y tai z huippu-urheilija, niin ei sitten liikuntaa ole tarvetta harrastaa lainkaan eikä edes huolehtia arkiaktiivisuudesta.
Oikeastaan aika surullistakin, että vanhempi käärii sen, ainakin omasta mielestään, kömpelön lapsensa pumpuliin ettei tämä vaan vahingossakaan oppisi ketterämmäksi ja alkaisi tykätä liikkumisesta mahdollisesta kömpelyydestään huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osalla nykyvanhemmista on kummallinen käsitys, että liikunta=maksullinen seuratoiminnassa tapahtuva ohjattu harrastus. Ei tule mieleenkään, että harrastusten hinnoista ulisemisen sijaan voisi viedä sen lapsen ihan ilmaiseksi pulkkamäkeen, pihalle potkimaan palloa, metsään käppäilemään jne. jne. Vanhempi luonnollisesti mukaan. Ei mene tämäkään niin, että asiat muuttuvat vain ulkoistamalla ne jollekin muulle. Pitää tehdä itse jotain asian eteen.
Toisaalta tässä on kyllä sellainen ongelma, ettei monellakaan ole ainakaan tässä pk-seudulla oikein ole sellaisia metsiä mihin mennä käppäilemään vaan sinne metsään päästäkseen pitää ensin lähteä jonnekin kauemmas.
Sama toki pätee noihin pulkkamäkiinkin eli ei niitäkään rakentamattomia ja luonnontilaisia alueita enää oikein ole vaan joka ikinen paikka on tuupattu jo täyteen taloa.
Sen pulkkamäen ei tosiaan tarvitse olla mikään iso ja valaistu paloheinä, mutta eipä noita pikkumäkiä eikä mitään muutakaan enää ole esim omakotitalotonttien välissä joutomaana kuten kasarilla-ysärillä.
Täältä tosiaan puuttuu sellaiset ulkoilureitit jotka kulkisi metsässä/luonnossa ja jotka olisi helposti saavutettavissa. Jossain ison tien varressa kulkevalla kevyenliikenteenväylällä ei varsinaisesti ole mikään ilo ulkoilla eikä lenkkeillä.
Kerropa vähän tarkemmin missä oikein asut, jos mielestäsi sinulla ei ole mahdollisuutta liikkua, koska asut pääkaupunkiseudulla. Nyt on taas ihan puhtaita tekosyitä. Täällä on vaikka kuin paljon liikuntamahdollisuuksia ihan luonnon parissa ja jos sitten olet päättänyt, että et suostu liikkumaan missään muualla kuin metsässä, niin miksi ihmeessä olet valinnut asuinpaikkasi jostain valtaväylien varrelta?
Sä et taida ymmärtää lukemaasi. Lisäksi vaikuttaa ihan siltä, ettei tämä(kään) keskustelu ole sinua varten koska et osaa keskustella vaan ainoastaan rääkyä ja haukkua muita.
Ethän vaan ole pm Marin?
Täällähän on ollut paljon keskustelua päivän mittaan paljon aiheesta ja paljon vierestäkin.
Oikeastaan kuitenkaan en ole saanut ainakaan vielä sellaisia vastauksia, kuin olisin toivonut. Olisin halunnut kuulla niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta heidän ajatuksiaan, miten heidän lapsiaan voisi saada liikkeelle tai millaisia palveluita he kaipaisivat. Mielellään vielä sellaisilta vanhemmilta, jotka ovat aidosti kartoittaneet mahdollisuuksia ja todenneet, että kyseistä palvelua ei oikeasti ole saatavilla.
Pääsääntöisesti tässäkin keskustelussa on ollut mukana lähinnä liikkuvien lasten vanhempia neuvomassa, miten muiden pitäisi toimia. Itsekin aktiivisesti liikkuvana ja liikkuvien lasten isänä syyllistyn helposti siihen, että lähden neuvomaan muita elämään, kuten minäkin elän, mutta nyt haluaisin kuulla ajatuksia sieltä toiselta puolelta ja yrittää ymmärtää, mistä ilmiössä on kysymys ja olisiko mitään ruohonjuuritason keinoja parantaa tilannetta.
Kaipaisin nimenomaan niitä ruohonjuuri- ja yksilötason ideoita. Millä saisimme yksittäiset lapset liikkeelle tässä maailmassa realistisesti yksilöiden käytettävissä olevilla keinoilla? Paluu 60-luvulle ei ole mahdollista, joten toiveet internetin lakkauttamisesta tms. eivät ole kovin ratkaisukeskeisiä.
-ap
Meillä on tokaluokkalainen, liikunnallisesti lahjakas poika, joka pitää kaikenlaisesta liikkumisesta ja on harrastanut jo vuosia jalkapalloa. Sitten on eskarilainen, ei yhtä liikunnallinen tyttö, jonka omat kiinnostukset ja vahvuudet ovat selkeästi enemmän taiteellisessa harrastamisessa. On kokeillut muutamia liikuntaharrastuksia, mutta alkuinnostuksen jälkeen ei ole vielä innostunut mitään niistä jatkamaan. Perheenä käymme säännöllisesti uimassa, luistelemassa, hiihtämässä ja retkeilemässä. Kuljemme myös arjessa lyhyet matkat kävellen ja pyörällä useimmiten.
Muutamia huomioita.
Ruutuaika, pelit ja puhelimet ovat nykyään todellinen vitsaus, ja niitä vastaan on hankala taistella. Meillä on rajatut ruutuajat, mutta siinä vaiheessa, kun lapset alkavat itse kulkea kavereilla, valvominen on paljon hankalampaa, koska osalla kavereista on paljon rajattomampaa, ja voivat pelata yhdessä ensin yhdessä ja sitten toisessa paikassa. Pojan kaveriporukassa on useampia liikunnallisia lapsia, ja ovat kyllä jonkun verran ulkona pelaamassa jalkapalloa ja pihapelejä, mutta selvästi eniten kaveriporukan tekemiset pyörivät ruudulla pelaamisen ympärillä. Meidänkin poika siihen helposti koukuttuu ja jos mahdollista, valitsee kyllä pelaamisen liikunnan sijasta. Jos ruutuaikamahdollisuuksia ei niin paljon olisi, tuo porukka varmasti liikkuisi ja touhuaisi suuren osan ajastaan ulkona. Se on minusta sääli, ettei näin ole.
Ohjatuissa harrastuksissa on paljon hyvää, mutta myös huonoa. Helposti ne menevät liian totisiksi, ja tässä ympäristössä ei ole sekään niin helppo yhtälö, jos lapsi on taitava ja lahjakas, mutta ei niin kiinnostunut kurinalaisesta harjoittelusta vaan haluaisi juuri pelailla ja höntsäillä. Aika harvaa lasta mielestäni palvelee se, että yhdestä lajista on harjoituksia 3-4 kertaa viikossa, ja kuitenkin moni harrastus nykyään on rakennettu näin. Paljon järkevämpää olisi, että kaikki harrastukset olisivat 1-2 kertaa, ja sitten innokkaammat harrastajat vaan harrastaisivat useampaa eri lajia.
Arkiliikunta on kaiken a ja o. Sillä nekin, jotka muuten eivät liiku, saavat edes jonkinlaisen pohjakunnon. Nykyään monet koululaiset koulun retkillä valittavat jo kilometrin kävelymatkasta, että se on tosi pitkä. Osalla ihmisistä tosiaan arkiliikunta puuttuu lähes täysin. Jos mietitään vaikka tuota meidän nuorempaa lasta, hänen kohdallaan arkiliikunta on tosi iso juttu. Pienempänä oli pitkään sellainen, että valitti kävelymatkoista ja häntä sai tosissaan tsempata. Toki taktikoitiin, tiedettiin ettei hänen kanssaan voinut lähteä kävellen tai pyörällä samanlaisille matkoille kuin vanhemman samassa iässä, mutta sopivissa määrin kuitenkin vaadittiin itse kulkemista. Nyt viimeisen vuoden aikana hän on yhtäkkiä reipastunut aivan hurjasti, voidaan lähteä aikataulunkin kanssa matkaan kävellen tai pyörällä, ja välillä jopa juoksee edellä, ja selvästi myös jo pitää tästä.
Alue: Aihe vapaa
Te liikunnan puolustajat myytte asiaanne kyllä huonosti. Itselle syntyi välitön halu lyllertää ostoskeskuksessa, vaikka muuten näistä valitsisinkin Nuuksion.