Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt selitetty täällä ainakin viiteen kertaan eri ihmisten toimesta, mutta yritetään vielä kerran, jos hitaimmatkin ymmärtäisivät.
Terveysliikunnassa sellaiset 70-90 % pitäisi olla kevyttä liikuntaa, eli sellaista, joka kehittää peruskestävyyttä ja vahvistaa kehoa kestämään kunnon treeniä (pk-treeni) ja 10-30 % sitten monipuolista reipasta liikuntaa, joka kehittää kaikkia muita ominaisuuksia.
Jos puhutaan lasten terveysliikunnasta, ei ole mitään tarvetta tehdä erillistä pk-treeniä, vaan se tulee (pitäisi tulla) erilaisesta arkiliikunnasta, kuten koulumatkat ja välitunneilla tapahtuva liikkuminen.
Siihen päälle tarvitaan lisäksi erilaista kehittävää liikuntaa, joka huolehtii siitä, että lapsen mm. liikkuvuus, lihaskunto ja hapenottokyky kehittyvät. Kävely ei auta näihin ominaisuuksiin käytännössä ollenkaan. Tällaista liikuntaa pitäisi olla suurinpiirtein se 10-30 % liikuntamäärästä ja jos lasketaan liikuntasuositusten mukaisesta kokonaismäärästä, se tarkoittaa pyöristettynä 2-7 tuntia viikossa.
Hyvin monilla lapsilla liikuntatunnit ovat ainut tai ainakin merkittävä osa reippaasta liikunnasta, joten on hyvin tärkeää, että näillä tunneilla liikutaan monipuolisesti.
Monet ovat täällä olleet täällä täysin vakuuttuneita, että lasten liikkumattomuus johtuu siitä, että liikuntatunneilla on tehty vääriä asioita ja se on vienyt lapsilta liikkumisen ilon. Kun heiltä on kysytty, mitä liikuntatunneilla pitäisi sitten tehdä, vastauksia on tullut erittäin vähän lukuun ottamatta noita vaatimuksia, että liikuntatunneilta pitäisi poistaa kokonaan urheilu ja niiden pitäisi olla lähinnä erilaisia kävelyn muotoja, joissa ei tule hiki, ettei lapsille tule paha mieli.
Nyt tässä on väitelty siitä, tekisikö tuollainen muutos hyvää vai huonoa lasten kunnolle. Uskallan väittää, että huonoa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että liikunnasta pitäisi poistaa taitolajit, kuten suunnistus. Se on erittäin hyvä ja tärkeä osa liikunnanopetusta, mutta liikuntatunneilla pitää olla myös sykettä nostavaa liikuntaa, jos niiden halutaan tukevan lasten hyvinvointia.
En tiedä, olitko lukenut koko tuota keskustelua, mutta veikkaisin, ettet ole, koska et selkeästi ymmärtänyt, mistä siinä puhutaan.
Taas lähestyy se aika vuodesta, kun yläasteen ja lukion liikuntatunnit vietettiin pesäpallokentällä. Aurinko paistoi, taivas oli sininen. Sitä oli mukava katsella takakentällä. Jotain lensi ohi, oho pallo, no mutta aurinko lämmittää mukavasti. Vuoronvaihto, jonoon seisomaan. Lyö palloa, juokse muutama askel, palo. Takaisin seisomaan. Hieman tylsää, täysin hyödytöntä se URHEILU, mutta ulkona oli tietty kivempi seistä kauniina kevätpäivänä kuin istua vaikka matikantunnilla.
Onneksi kenttä oli kaukana koulusta, sinne poljettiin hiki päässä, kannettiin pyörät rappusia ylös. Sitten tunnin loputtua polkemaan ensin kaverille, sieltä kotiin, kuten joka päivä. Oli hauska polkea jyrkät mäet kilpaa ylös. Viikonloppuna sitten metsään. Sitä oikeaa urheilua tämä ei tietysti ole.
Itse kyllä tykkäsin periaatteessa pelata pesäpalloa, mutta onhan se ihan järjetön laji koululiikunnassa. Taitolaji, jossa merkittävä osa porukasta ei osu ikinä palloon ja suurin osa ajasta seisoskellaan paikoillaan. Lisäksi ainakin meillä siinä tuli aivan ylivoimaisesti eniten loukkaantumisia liikuntatunneilla, kun vartin tihkusateessa seisoskelun jälkeen lähdetään aivan kylmiltään spurttaamaan täysillä ykköselle. Kyllähän niitä takareisiä pamahteli useampia ihan meidänkin liikkaryhmästä vuosien aikana. Äkkiseltään en muista mitään muita loukkaantumisia tunneilta, mutta voin tietenkin olla väärässä.
-se, jolle vastasit
Näinhän se on. Pointtini oli se, että urheilu ei ole sama kuin liikunta. Urheilua on tikanheitto ja formulakin. Urheilussa on odottelua ja repivää suorittamista. Erittäin moni liikunnan muoto, joka ei ole urheilua on parempaa liikuntaa kuin Oikea Urheilu. Pihaleikit ja myös puolukoitten poimiminen. Urheilijat kuitenkin dominoivat keskustelua omalla näkökulmallaan.
Sinäkään et ilmeisesti suostu ymmärtämään sitä, että ihminen ja aivan erityisesti kasvuiässä oleva lapsi, tarvitsee monipuolista liikuntaa. Pelkkä käveleminen ei riitä kasvattamaan terveitä lapsia, vaan välillä pitää myös vähän haastaa itseään. Pesis ei toki ole välttämättä paras laji siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset peilaavat maailmaa omien vanhempiensa kautta, sieltä ne esimerkit toimintatapoihin haetaan.
Jos vanhemmat ei liiku, tuskin lapsikaan liikkuu tai oppii urheilullisia elintapoja.
Toki ystävät ja muu lähipiiri voi kannustaa ja sitä kauttakin tie voi viedä urheilun pariin, mutta silloin sieltä kotoa ei saa niitä hyviä vinkkejä ja tukea harrastukseen, varsinkaan jos haluaisi panostaa tosissaan johonkin lajiin.
Vanhemmat voisi siis jättää sen puhelimen hinkkaamisen vähemmälle ja alkaa harrasataa lapsiensa kanssa, siitä on iloa kaikille, ennenkaikkea lapselle.No tuo ei kyllä pidä vähääkään paikkaansa. Hyvin monilla urheilun harrastajilla on epäurheilulliset vanhemmat. Ihan omassa suvussa ja omassa ikäluokassa. En itsekään harrasta samaa mitä vanhempani (jotka harrastivat molemmat täysin eri asioita).
Tietysti nykyään lapset eivät saa yhtä vapaasti itse päättää, vaan vanhemmat kuskaavat heidät harrastamaan, joten voi olla eri. Mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy.
Kyllä se hyvin pitkälti pitää paikkaansa, vaikka ei olekaan koko totuus. Ei sillä tarkoiteta sitä, että lasten pitäis alkaa harrastaa just samaa lajia kuin vanhemmat, vaan yleisesti ottaen asenteesta ja suhteesta liikkumiseen. Ja poikkeuksia nyt on tietenkin aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävely on vaihdettu sähköskuuttiin ja vanhemmat ostaa lapsilleen sähköpyöriä.
Sähköpyöriä ostaa lapsille ne, jotka harrastaa lasten kanssa esim maastopyöräilyä tai tarvitsee sitä kulkuvälineeksi korvaamaan autolla kuskausta. Ei ne ole mitään laiskotteluvälineitä, kyllä siinä ihan hiki tulee kun polkee mäkiä ylös alas metsässä, vaikka sähkö auttaakin.
Sähköskuutit on kyllä yksi ihan syöpä, sillä ajaminen kun ei tarvitse minkäänlaisen lihasvoiman käyttöä ja niillä mennään sit ihan pieniäkin matkoja.
Sähköpyöristä valittavat ihmiset, jotka eivät ole ikinä kokeilleet sähköpyörää, eikä heillä ole mitään käsitystä millaisesta laitteesta on kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävely on vaihdettu sähköskuuttiin ja vanhemmat ostaa lapsilleen sähköpyöriä.
Sähköpyöriä ostaa lapsille ne, jotka harrastaa lasten kanssa esim maastopyöräilyä tai tarvitsee sitä kulkuvälineeksi korvaamaan autolla kuskausta. Ei ne ole mitään laiskotteluvälineitä, kyllä siinä ihan hiki tulee kun polkee mäkiä ylös alas metsässä, vaikka sähkö auttaakin.
Sähköskuutit on kyllä yksi ihan syöpä, sillä ajaminen kun ei tarvitse minkäänlaisen lihasvoiman käyttöä ja niillä mennään sit ihan pieniäkin matkoja.
Sähköpyöristä valittavat ihmiset, jotka eivät ole ikinä kokeilleet sähköpyörää, eikä heillä ole mitään käsitystä millaisesta laitteesta on kysymys.
Jos urheiluvälineessä on sana "sähkö", se on varmasti pahasta ja aiheuttaa ihmiskunnan rappeutumisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset peilaavat maailmaa omien vanhempiensa kautta, sieltä ne esimerkit toimintatapoihin haetaan.
Jos vanhemmat ei liiku, tuskin lapsikaan liikkuu tai oppii urheilullisia elintapoja.
Toki ystävät ja muu lähipiiri voi kannustaa ja sitä kauttakin tie voi viedä urheilun pariin, mutta silloin sieltä kotoa ei saa niitä hyviä vinkkejä ja tukea harrastukseen, varsinkaan jos haluaisi panostaa tosissaan johonkin lajiin.
Vanhemmat voisi siis jättää sen puhelimen hinkkaamisen vähemmälle ja alkaa harrasataa lapsiensa kanssa, siitä on iloa kaikille, ennenkaikkea lapselle.No tuo ei kyllä pidä vähääkään paikkaansa. Hyvin monilla urheilun harrastajilla on epäurheilulliset vanhemmat. Ihan omassa suvussa ja omassa ikäluokassa. En itsekään harrasta samaa mitä vanhempani (jotka harrastivat molemmat täysin eri asioita).
Tietysti nykyään lapset eivät saa yhtä vapaasti itse päättää, vaan vanhemmat kuskaavat heidät harrastamaan, joten voi olla eri. Mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy.
En tarkoittanut että harrastaisivat samaa lajia tai muutakaan, vaan ylipäätään urheilua. Olen vain usein nähnyt että jos vanhemmat ovat pullamössöjä, niin myös lapset ovat. Useimmin aktiivisen perheen lapset ovat harrastuksissa mukana. Jos lapsi haluaa harrastaa tavoitteelisesti ja tähdätä esim. SM tasolle niin urheilulliset vanhemmat antavat todella tärkeää tietoa ja tukea kun tietävät mitä se tekeminen vaatii, tietoa ravinnosta, levosta, oheisharjoittelusta, palautumisesta. Siinä on monta asiaa mitä pitää ymmärtää, pelkkä seuran harjoituksissa käyminen harvoin pitkälle vie.
Ai niin kuin Paavo Nurmen äiti? :D
Ei minun ikäluokassani eikä sukulaisissa eri ikäluokassakaan urheilun harrastajilla ollut monillakaan urheilullisia vanhempia. Jos nykyään on pakko olla, niin se on huono se. En itsekään harrasta samoja asioita kuin omat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsia suojellaan liikaa kun he on taaperoita. Ei anneta liikkua, ihan liikaa pelätään kuhmuja. Lapset ei opi liikunnallisia rajojaan, jos heidän ei anneta kiipeillä, roikkua sekä nujakoida vähän keskenäänkin. Pieni lapsi on kuin apinan poikanen, jos sen vaan annetaan kokeilla rajojaan ilman, että pelokas vanhempi tukahduttaa liikkumista kielloillaan tai peläten, että lapsi on "liian vilkas".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt selitetty täällä ainakin viiteen kertaan eri ihmisten toimesta, mutta yritetään vielä kerran, jos hitaimmatkin ymmärtäisivät.
Terveysliikunnassa sellaiset 70-90 % pitäisi olla kevyttä liikuntaa, eli sellaista, joka kehittää peruskestävyyttä ja vahvistaa kehoa kestämään kunnon treeniä (pk-treeni) ja 10-30 % sitten monipuolista reipasta liikuntaa, joka kehittää kaikkia muita ominaisuuksia.
Jos puhutaan lasten terveysliikunnasta, ei ole mitään tarvetta tehdä erillistä pk-treeniä, vaan se tulee (pitäisi tulla) erilaisesta arkiliikunnasta, kuten koulumatkat ja välitunneilla tapahtuva liikkuminen.
Siihen päälle tarvitaan lisäksi erilaista kehittävää liikuntaa, joka huolehtii siitä, että lapsen mm. liikkuvuus, lihaskunto ja hapenottokyky kehittyvät. Kävely ei auta näihin ominaisuuksiin käytännössä ollenkaan. Tällaista liikuntaa pitäisi olla suurinpiirtein se 10-30 % liikuntamäärästä ja jos lasketaan liikuntasuositusten mukaisesta kokonaismäärästä, se tarkoittaa pyöristettynä 2-7 tuntia viikossa.
Hyvin monilla lapsilla liikuntatunnit ovat ainut tai ainakin merkittävä osa reippaasta liikunnasta, joten on hyvin tärkeää, että näillä tunneilla liikutaan monipuolisesti.
Monet ovat täällä olleet täällä täysin vakuuttuneita, että lasten liikkumattomuus johtuu siitä, että liikuntatunneilla on tehty vääriä asioita ja se on vienyt lapsilta liikkumisen ilon. Kun heiltä on kysytty, mitä liikuntatunneilla pitäisi sitten tehdä, vastauksia on tullut erittäin vähän lukuun ottamatta noita vaatimuksia, että liikuntatunneilta pitäisi poistaa kokonaan urheilu ja niiden pitäisi olla lähinnä erilaisia kävelyn muotoja, joissa ei tule hiki, ettei lapsille tule paha mieli.
Nyt tässä on väitelty siitä, tekisikö tuollainen muutos hyvää vai huonoa lasten kunnolle. Uskallan väittää, että huonoa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että liikunnasta pitäisi poistaa taitolajit, kuten suunnistus. Se on erittäin hyvä ja tärkeä osa liikunnanopetusta, mutta liikuntatunneilla pitää olla myös sykettä nostavaa liikuntaa, jos niiden halutaan tukevan lasten hyvinvointia.
En tiedä, olitko lukenut koko tuota keskustelua, mutta veikkaisin, ettet ole, koska et selkeästi ymmärtänyt, mistä siinä puhutaan.
Taas lähestyy se aika vuodesta, kun yläasteen ja lukion liikuntatunnit vietettiin pesäpallokentällä. Aurinko paistoi, taivas oli sininen. Sitä oli mukava katsella takakentällä. Jotain lensi ohi, oho pallo, no mutta aurinko lämmittää mukavasti. Vuoronvaihto, jonoon seisomaan. Lyö palloa, juokse muutama askel, palo. Takaisin seisomaan. Hieman tylsää, täysin hyödytöntä se URHEILU, mutta ulkona oli tietty kivempi seistä kauniina kevätpäivänä kuin istua vaikka matikantunnilla.
Onneksi kenttä oli kaukana koulusta, sinne poljettiin hiki päässä, kannettiin pyörät rappusia ylös. Sitten tunnin loputtua polkemaan ensin kaverille, sieltä kotiin, kuten joka päivä. Oli hauska polkea jyrkät mäet kilpaa ylös. Viikonloppuna sitten metsään. Sitä oikeaa urheilua tämä ei tietysti ole.
Itse kyllä tykkäsin periaatteessa pelata pesäpalloa, mutta onhan se ihan järjetön laji koululiikunnassa. Taitolaji, jossa merkittävä osa porukasta ei osu ikinä palloon ja suurin osa ajasta seisoskellaan paikoillaan. Lisäksi ainakin meillä siinä tuli aivan ylivoimaisesti eniten loukkaantumisia liikuntatunneilla, kun vartin tihkusateessa seisoskelun jälkeen lähdetään aivan kylmiltään spurttaamaan täysillä ykköselle. Kyllähän niitä takareisiä pamahteli useampia ihan meidänkin liikkaryhmästä vuosien aikana. Äkkiseltään en muista mitään muita loukkaantumisia tunneilta, mutta voin tietenkin olla väärässä.
-se, jolle vastasit
Näinhän se on. Pointtini oli se, että urheilu ei ole sama kuin liikunta. Urheilua on tikanheitto ja formulakin. Urheilussa on odottelua ja repivää suorittamista. Erittäin moni liikunnan muoto, joka ei ole urheilua on parempaa liikuntaa kuin Oikea Urheilu. Pihaleikit ja myös puolukoitten poimiminen. Urheilijat kuitenkin dominoivat keskustelua omalla näkökulmallaan.
Sinäkään et ilmeisesti suostu ymmärtämään sitä, että ihminen ja aivan erityisesti kasvuiässä oleva lapsi, tarvitsee monipuolista liikuntaa. Pelkkä käveleminen ei riitä kasvattamaan terveitä lapsia, vaan välillä pitää myös vähän haastaa itseään. Pesis ei toki ole välttämättä paras laji siihen.
Voittehan te väittää itseänne vastaan täällä vaikka loppukevään. :) Joku muka koko ajan ehdottaa pelkkää kävelyä koululiikuntaan. Pelkkää kävelyä koko elämään! Ja kaikki, jotka eivät "harrasta tavoitteellisesti" ovat täysin liikahtamattomia. Niinpä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsia suojellaan liikaa kun he on taaperoita. Ei anneta liikkua, ihan liikaa pelätään kuhmuja. Lapset ei opi liikunnallisia rajojaan, jos heidän ei anneta kiipeillä, roikkua sekä nujakoida vähän keskenäänkin. Pieni lapsi on kuin apinan poikanen, jos sen vaan annetaan kokeilla rajojaan ilman, että pelokas vanhempi tukahduttaa liikkumista kielloillaan tai peläten, että lapsi on "liian vilkas".
Meilläkin päiväkodin tädit selittävät lähes päivittäin hirveän huolissaan, kuinka meidän 2-vuotias on kaatunut siellä tai täällä ja tullut joku mikroskoopisen pieni naarmu jonnekin. Yritän aina selittää heille, että on paljon parempi, että lapsi yrittää ja kompastuu kuin että ei yrittäisi ikinä. Voin kyllä kuvitella, että kaikki vanhemmat eivät suhtaudu näihin naarmuihin samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset peilaavat maailmaa omien vanhempiensa kautta, sieltä ne esimerkit toimintatapoihin haetaan.
Jos vanhemmat ei liiku, tuskin lapsikaan liikkuu tai oppii urheilullisia elintapoja.
Toki ystävät ja muu lähipiiri voi kannustaa ja sitä kauttakin tie voi viedä urheilun pariin, mutta silloin sieltä kotoa ei saa niitä hyviä vinkkejä ja tukea harrastukseen, varsinkaan jos haluaisi panostaa tosissaan johonkin lajiin.
Vanhemmat voisi siis jättää sen puhelimen hinkkaamisen vähemmälle ja alkaa harrasataa lapsiensa kanssa, siitä on iloa kaikille, ennenkaikkea lapselle.No tuo ei kyllä pidä vähääkään paikkaansa. Hyvin monilla urheilun harrastajilla on epäurheilulliset vanhemmat. Ihan omassa suvussa ja omassa ikäluokassa. En itsekään harrasta samaa mitä vanhempani (jotka harrastivat molemmat täysin eri asioita).
Tietysti nykyään lapset eivät saa yhtä vapaasti itse päättää, vaan vanhemmat kuskaavat heidät harrastamaan, joten voi olla eri. Mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy.
En tarkoittanut että harrastaisivat samaa lajia tai muutakaan, vaan ylipäätään urheilua. Olen vain usein nähnyt että jos vanhemmat ovat pullamössöjä, niin myös lapset ovat. Useimmin aktiivisen perheen lapset ovat harrastuksissa mukana. Jos lapsi haluaa harrastaa tavoitteelisesti ja tähdätä esim. SM tasolle niin urheilulliset vanhemmat antavat todella tärkeää tietoa ja tukea kun tietävät mitä se tekeminen vaatii, tietoa ravinnosta, levosta, oheisharjoittelusta, palautumisesta. Siinä on monta asiaa mitä pitää ymmärtää, pelkkä seuran harjoituksissa käyminen harvoin pitkälle vie.
Ai niin kuin Paavo Nurmen äiti? :D
Ei minun ikäluokassani eikä sukulaisissa eri ikäluokassakaan urheilun harrastajilla ollut monillakaan urheilullisia vanhempia. Jos nykyään on pakko olla, niin se on huono se. En itsekään harrasta samoja asioita kuin omat vanhemmat.
No jos olet ikäluokkaa Paavo Nurmi, niin sitten tuo varmasti pitää paikkaansa. Silloin kun kaikki on urheillut enemmän tai vähemmän. Mutta jostain ysäristä eteenpäin suunta on ollut toinen, yhä enemmän ja enemmän on niitä jotka ei liiku sitten yhtään ja tartuttavat samat tavat lapsiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsia suojellaan liikaa kun he on taaperoita. Ei anneta liikkua, ihan liikaa pelätään kuhmuja. Lapset ei opi liikunnallisia rajojaan, jos heidän ei anneta kiipeillä, roikkua sekä nujakoida vähän keskenäänkin. Pieni lapsi on kuin apinan poikanen, jos sen vaan annetaan kokeilla rajojaan ilman, että pelokas vanhempi tukahduttaa liikkumista kielloillaan tai peläten, että lapsi on "liian vilkas".
Lienee osittain totta. Mä en kuitenkaan anna lapsen satuttaa itseään siitä ilosta että muut saa nähdä etten minä ole ainakaan se ylisuojeleva vanhempi. En myöskään istuta lastani hiekkalaatikolle siitä ilosta että joku saa nähdä että lapseni leikkii hiekkalaatikolla.
Toisin sanoen olen p a s k a vanhempi maineeltani koska en ole joustanut lapseni hyvinvoinnista muutamien idioottien takia.
Lapseni istuu toisinaan rattaissa ja se tarkoittaa joillekin että lapseni istuu aina rattaissa.
Mä en pakota lastani liikkumaan/syömään/tms ja lapsellani ei kuulemma ole rajoja tms ja lapseni on piloilla.
Lapseni löi päänsä kaatuessaan ja moitteet sain siitäkin kun en katso lapseni perään vaan annan huidella niin että ihme kun on edes elossa.
Lapsi joskus kiukuttelee ja pahimmillaan joku tulee siihen avautumaan kun en anna lapselle periksi eli vaikkapa karkkia kaupassa :D
Toisaalla lapsi saa aina kaiken periksi kun en väkisin vaikkapa anna mitata pituutta/painoa.
Pääsääntöisesti lapsi antaa lääkärin tutkia ja hoitajan ottaa mittoja, mutta kun joku ei mene jonkun mielen mukaan niin ihmettelen vaan tuora tarvetta tehdä sen puoleen päätelmiä ja tuoda ne julki.
En minäkään mikään täydellinen ihminen, enkä vanhempi ole, mutta kritiikkiä olen kuullut harvoin silloin kuin se on paikoillaan.
Lapsen elämässä on muitakin ihmisiä kuin vanhemmat. Joillekin se kouluympäristö liikunta tunteineen saattaa viedä ilon liikunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset peilaavat maailmaa omien vanhempiensa kautta, sieltä ne esimerkit toimintatapoihin haetaan.
Jos vanhemmat ei liiku, tuskin lapsikaan liikkuu tai oppii urheilullisia elintapoja.
Toki ystävät ja muu lähipiiri voi kannustaa ja sitä kauttakin tie voi viedä urheilun pariin, mutta silloin sieltä kotoa ei saa niitä hyviä vinkkejä ja tukea harrastukseen, varsinkaan jos haluaisi panostaa tosissaan johonkin lajiin.
Vanhemmat voisi siis jättää sen puhelimen hinkkaamisen vähemmälle ja alkaa harrasataa lapsiensa kanssa, siitä on iloa kaikille, ennenkaikkea lapselle.No tuo ei kyllä pidä vähääkään paikkaansa. Hyvin monilla urheilun harrastajilla on epäurheilulliset vanhemmat. Ihan omassa suvussa ja omassa ikäluokassa. En itsekään harrasta samaa mitä vanhempani (jotka harrastivat molemmat täysin eri asioita).
Tietysti nykyään lapset eivät saa yhtä vapaasti itse päättää, vaan vanhemmat kuskaavat heidät harrastamaan, joten voi olla eri. Mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy.
En tarkoittanut että harrastaisivat samaa lajia tai muutakaan, vaan ylipäätään urheilua. Olen vain usein nähnyt että jos vanhemmat ovat pullamössöjä, niin myös lapset ovat. Useimmin aktiivisen perheen lapset ovat harrastuksissa mukana. Jos lapsi haluaa harrastaa tavoitteelisesti ja tähdätä esim. SM tasolle niin urheilulliset vanhemmat antavat todella tärkeää tietoa ja tukea kun tietävät mitä se tekeminen vaatii, tietoa ravinnosta, levosta, oheisharjoittelusta, palautumisesta. Siinä on monta asiaa mitä pitää ymmärtää, pelkkä seuran harjoituksissa käyminen harvoin pitkälle vie.
Ai niin kuin Paavo Nurmen äiti? :D
Ei minun ikäluokassani eikä sukulaisissa eri ikäluokassakaan urheilun harrastajilla ollut monillakaan urheilullisia vanhempia. Jos nykyään on pakko olla, niin se on huono se. En itsekään harrasta samoja asioita kuin omat vanhemmat.
No jos olet ikäluokkaa Paavo Nurmi, niin sitten tuo varmasti pitää paikkaansa. Silloin kun kaikki on urheillut enemmän tai vähemmän. Mutta jostain ysäristä eteenpäin suunta on ollut toinen, yhä enemmän ja enemmän on niitä jotka ei liiku sitten yhtään ja tartuttavat samat tavat lapsiinsa.
Olet väärässä. Tunsin kyllä lapsena ihmisiä, jotka olivat samaa ikäluokkaa kuin Nurmi.
Ennen oli raskasta fyysistä työtä. Monilla oli myös paljon hyötyliikuntaa, lähinnä kävelyä ja talvella hiihtoa. Myöhempinä aikoina pyöräilyä.
Tosikkomainen urheilu, jossa olisi treenattu monesti viikossa oli nykyistä harvinaisempaa vuosisadan alussa sekä myös minun lapsuudessani.
Ja Nurmen aikaan kellään ei ollut vanhemmat valmentamassa todellakaan. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset peilaavat maailmaa omien vanhempiensa kautta, sieltä ne esimerkit toimintatapoihin haetaan.
Jos vanhemmat ei liiku, tuskin lapsikaan liikkuu tai oppii urheilullisia elintapoja.
Toki ystävät ja muu lähipiiri voi kannustaa ja sitä kauttakin tie voi viedä urheilun pariin, mutta silloin sieltä kotoa ei saa niitä hyviä vinkkejä ja tukea harrastukseen, varsinkaan jos haluaisi panostaa tosissaan johonkin lajiin.
Vanhemmat voisi siis jättää sen puhelimen hinkkaamisen vähemmälle ja alkaa harrasataa lapsiensa kanssa, siitä on iloa kaikille, ennenkaikkea lapselle.No tuo ei kyllä pidä vähääkään paikkaansa. Hyvin monilla urheilun harrastajilla on epäurheilulliset vanhemmat. Ihan omassa suvussa ja omassa ikäluokassa. En itsekään harrasta samaa mitä vanhempani (jotka harrastivat molemmat täysin eri asioita).
Tietysti nykyään lapset eivät saa yhtä vapaasti itse päättää, vaan vanhemmat kuskaavat heidät harrastamaan, joten voi olla eri. Mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy.
En tarkoittanut että harrastaisivat samaa lajia tai muutakaan, vaan ylipäätään urheilua. Olen vain usein nähnyt että jos vanhemmat ovat pullamössöjä, niin myös lapset ovat. Useimmin aktiivisen perheen lapset ovat harrastuksissa mukana. Jos lapsi haluaa harrastaa tavoitteelisesti ja tähdätä esim. SM tasolle niin urheilulliset vanhemmat antavat todella tärkeää tietoa ja tukea kun tietävät mitä se tekeminen vaatii, tietoa ravinnosta, levosta, oheisharjoittelusta, palautumisesta. Siinä on monta asiaa mitä pitää ymmärtää, pelkkä seuran harjoituksissa käyminen harvoin pitkälle vie.
Ai niin kuin Paavo Nurmen äiti? :D
Ei minun ikäluokassani eikä sukulaisissa eri ikäluokassakaan urheilun harrastajilla ollut monillakaan urheilullisia vanhempia. Jos nykyään on pakko olla, niin se on huono se. En itsekään harrasta samoja asioita kuin omat vanhemmat.
No jos olet ikäluokkaa Paavo Nurmi, niin sitten tuo varmasti pitää paikkaansa. Silloin kun kaikki on urheillut enemmän tai vähemmän. Mutta jostain ysäristä eteenpäin suunta on ollut toinen, yhä enemmän ja enemmän on niitä jotka ei liiku sitten yhtään ja tartuttavat samat tavat lapsiinsa.
Olet väärässä. Tunsin kyllä lapsena ihmisiä, jotka olivat samaa ikäluokkaa kuin Nurmi.
Ennen oli raskasta fyysistä työtä. Monilla oli myös paljon hyötyliikuntaa, lähinnä kävelyä ja talvella hiihtoa. Myöhempinä aikoina pyöräilyä.
Tosikkomainen urheilu, jossa olisi treenattu monesti viikossa oli nykyistä harvinaisempaa vuosisadan alussa sekä myös minun lapsuudessani.
Ja Nurmen aikaan kellään ei ollut vanhemmat valmentamassa todellakaan. :D
Mitä sitten? Miten tuo liittyy yhtään mitenkään tämän keskustelun aihepiiriin? Reilut 100 vuotta sitten tehtiin joo fyysistä työtä enemmän kuin nyt. Kuvitteletko sen olevan jollekin uutinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävely on vaihdettu sähköskuuttiin ja vanhemmat ostaa lapsilleen sähköpyöriä.
Sähköpyöriä ostaa lapsille ne, jotka harrastaa lasten kanssa esim maastopyöräilyä tai tarvitsee sitä kulkuvälineeksi korvaamaan autolla kuskausta. Ei ne ole mitään laiskotteluvälineitä, kyllä siinä ihan hiki tulee kun polkee mäkiä ylös alas metsässä, vaikka sähkö auttaakin.
Sähköskuutit on kyllä yksi ihan syöpä, sillä ajaminen kun ei tarvitse minkäänlaisen lihasvoiman käyttöä ja niillä mennään sit ihan pieniäkin matkoja.
Mieluummin sähköskuutti kuin mopo. Ja mikä ihme tuo on, että ihan kaiken muun liikkumisen pitäisi olla aina urheilua paitsi autoilun? Autoilla ajetaan pääasiassa lyhyitä matkoja jotka pääsisi polkupyörälläkin tai kävellen. Ja pitäisikö bussissakin olla kuntosali, ettei vain voisi istua hengästymättä penkillä???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sähköskuutti on paras keksintö ikinä, koska on ainakin täällä meillä päin vähentänyt mopoilla rälläämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia suojellaan liikaa kun he on taaperoita. Ei anneta liikkua, ihan liikaa pelätään kuhmuja. Lapset ei opi liikunnallisia rajojaan, jos heidän ei anneta kiipeillä, roikkua sekä nujakoida vähän keskenäänkin. Pieni lapsi on kuin apinan poikanen, jos sen vaan annetaan kokeilla rajojaan ilman, että pelokas vanhempi tukahduttaa liikkumista kielloillaan tai peläten, että lapsi on "liian vilkas".
Meilläkin päiväkodin tädit selittävät lähes päivittäin hirveän huolissaan, kuinka meidän 2-vuotias on kaatunut siellä tai täällä ja tullut joku mikroskoopisen pieni naarmu jonnekin. Yritän aina selittää heille, että on paljon parempi, että lapsi yrittää ja kompastuu kuin että ei yrittäisi ikinä. Voin kyllä kuvitella, että kaikki vanhemmat eivät suhtaudu näihin naarmuihin samalla tavalla.
No, se ei tutkitustikaan terveellistä, että lapsi saa jatkuvasti aivotärähdyksiä. Siihen voi jopa kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Lapsia suojellaan liikaa kun he on taaperoita. Ei anneta liikkua, ihan liikaa pelätään kuhmuja. Lapset ei opi liikunnallisia rajojaan, jos heidän ei anneta kiipeillä, roikkua sekä nujakoida vähän keskenäänkin. Pieni lapsi on kuin apinan poikanen, jos sen vaan annetaan kokeilla rajojaan ilman, että pelokas vanhempi tukahduttaa liikkumista kielloillaan tai peläten, että lapsi on "liian vilkas".
En pelkää kuhmuja vaan aivotärähdyksiä. Ne ovat ihan yhtä vaarallisia lapselle kuin aikuiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävely on vaihdettu sähköskuuttiin ja vanhemmat ostaa lapsilleen sähköpyöriä.
Sähköpyöriä ostaa lapsille ne, jotka harrastaa lasten kanssa esim maastopyöräilyä tai tarvitsee sitä kulkuvälineeksi korvaamaan autolla kuskausta. Ei ne ole mitään laiskotteluvälineitä, kyllä siinä ihan hiki tulee kun polkee mäkiä ylös alas metsässä, vaikka sähkö auttaakin.
Sähköskuutit on kyllä yksi ihan syöpä, sillä ajaminen kun ei tarvitse minkäänlaisen lihasvoiman käyttöä ja niillä mennään sit ihan pieniäkin matkoja.
Lapsi ei tarvitse sähköpyörää. Aikuisella ymmärrän sähköpyörän, jos on esimerkiksi jo ikää ja / tai pyörää käytetään pidempiin matkoihin korvaamaan autoa, kuten työmatkoihin.
Erityisesti maastopyöräilyssä sähköavusteiset pyörät ovat vihoviimeisiä: ne rikkovat maastoa paljon pahemmin kuin tavalliset pyörät jne. Jos ei jaksa ilman sähkömoottorin apua pyöräillä, voi pyöräillä lyhyemmän matkan ja taluttaa tarvittaessa, kyllä siinä kunto alkaa kasvaa ja pian jaksaa jo paremmin.
Ajelin lapsena ihan tavallisella polkupyörällä pitkiä matkoja, joskus jopa hevostallille 20 km päähän. Hyvin jaksoin, vaikka maalla pyöräiltiin paljon sorateitä pitkin. Mentiin sellaista vauhtia kuin jaksettiin.
Mitä sen on väliä, jos johonkin valmiiseen polkuun tulee jälki? Katsokaan nyt oikeasti ympärillenne paljonko täällä on metsää!
Etenkin perussuomalaisissa on paljon niitä, joiden lapsilla pitää tyyliin 1-vuotiaana olla jo joku polttomoottorilla toimiva ja saatanallista meteliä pitävä helvetinkone. Meidänkin kylällä on muutama tällainen vauhti-isä, jotka tuputtavat omaa asennevammaansa jälkikasvulleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsia suojellaan liikaa kun he on taaperoita. Ei anneta liikkua, ihan liikaa pelätään kuhmuja. Lapset ei opi liikunnallisia rajojaan, jos heidän ei anneta kiipeillä, roikkua sekä nujakoida vähän keskenäänkin. Pieni lapsi on kuin apinan poikanen, jos sen vaan annetaan kokeilla rajojaan ilman, että pelokas vanhempi tukahduttaa liikkumista kielloillaan tai peläten, että lapsi on "liian vilkas".
Meilläkin päiväkodin tädit selittävät lähes päivittäin hirveän huolissaan, kuinka meidän 2-vuotias on kaatunut siellä tai täällä ja tullut joku mikroskoopisen pieni naarmu jonnekin. Yritän aina selittää heille, että on paljon parempi, että lapsi yrittää ja kompastuu kuin että ei yrittäisi ikinä. Voin kyllä kuvitella, että kaikki vanhemmat eivät suhtaudu näihin naarmuihin samalla tavalla.
No, se ei tutkitustikaan terveellistä, että lapsi saa jatkuvasti aivotärähdyksiä. Siihen voi jopa kuolla.
Pikkunaarmusta aivotärähdykseen on aika pitkä matka...
En tarkoittanut että harrastaisivat samaa lajia tai muutakaan, vaan ylipäätään urheilua. Olen vain usein nähnyt että jos vanhemmat ovat pullamössöjä, niin myös lapset ovat. Useimmin aktiivisen perheen lapset ovat harrastuksissa mukana. Jos lapsi haluaa harrastaa tavoitteelisesti ja tähdätä esim. SM tasolle niin urheilulliset vanhemmat antavat todella tärkeää tietoa ja tukea kun tietävät mitä se tekeminen vaatii, tietoa ravinnosta, levosta, oheisharjoittelusta, palautumisesta. Siinä on monta asiaa mitä pitää ymmärtää, pelkkä seuran harjoituksissa käyminen harvoin pitkälle vie.