Tinder-biojen trendit 2023
Tinderissä toistuvat samat letkautukset profiilista toiseen ja vuosien aikana trendit vaihtelevat, toiset jutut ovat pysyvämpiä kuin toiset.
Tällä hetkellä miesoletettujen profiileista voi bongata seuraavaa:
- Pituusvihjaus: "Yletän ylähyllylle" "Oon pidempi kuin sä korkkareis".. Näitä näkyy todella usein. Miksei sitä pituutta voi ilmaista suoraan tai olla laittamatta sitä. Herää kysymys siitä, että mikä onkaan hyllyn korkeus? Ja kuinka pitkä nainen ja kuinka korkeissa koroissa on sinua lyhyempi?
- "Tykkään läpsytellä sua pepulle/puristella sua pepusta." Eh.. kysy edes lupa ensin.
- Arvostelut. Äiti antaa viisi tähteä ja kissanhoitaja kaksi. Ja eksän mielestä olet tosi kiva.
- Musta vitsihuumori. Nämä biot ovat vähenemään päin, missä kuvaillaan itseä esimerkiksi narkomaaniksi sarjamurhaajaksi, mutta eivät ole vielä täysin poistuneet kuvioista.
- Vaatimuslista. Lista siitä, mitä kaikkea toisen ei tule olla. Yleensä kokonaisuudessaan negatiivinen ja henkilöstä itsestään vähän informaatiota antava bio.
- Vitsikäs plusmiinus-lista omista ominaisuuksista. Välillä myös sisältyy em. vaatimuslistaan toiseen liittyvistä ominaisuuksista.
Tässä osa nykytrendeistä.
Kiinnostaisi tietää, että millaisia biotekstejä naisilla tulee vastaan? Ja jos sinulla on joku aimmin mainituista asioista biossasi, niin mistä olet idean keksinyt?
Nämä jutut voi toki upota joihinkin, mutta itse laitan profiilin herkemmin vasemmalle, jos se toistuu monissa bioteksteissä. Profiilit, joissa kerrotaan avoimesti ja ilman mitään kikkakolmosia itsestään, toimivat minusta parhaiten. Mitä mieltä muut olette?
Kommentit (389)
Onko muilla tullut nyt normaalia enemmän vastaan profiileja, joissa ei ole lainkaan ihmisestä kuvia?
Mikäköhän näiden funktio on? Tuskin kukaan tuollaista kasvotonta pettäjää matchaa, niin ovatkohan etsimässä ihmisiä, jotka jakavat oman somensa biossa ja lähtevät sitä kautta lähestymään.
No joka tapauksessa nuo kyllä usein Tinderille ilmoitan valeprofiileina.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
No tää on just se minkä mä valitsisin profiiliinii jos tinderiin menisin. Tavoite on pitkä suhde mutta myös esim. kesäromanssi, seksisuhde, ystävyys, parin viikon rakastuminen, ajanvietto yhdessä käy sitä pidempää suhdetta odotellessa.

En ymmärrä näitä kaikki käy- vaihtoehtoja. En ala viettämään aikaa jonkun kanssa ellei tavoite ole pidempi suhde. Voin tapailla muutaman kerran jotta tiedän onko suhteella mahdollisuuksia. Ellei, niin lopetan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Kerran kävin tälläsen ylähyllymiehen kans treffeillä ja oli oikeesti 174 cm pitkä... Ei ees keski-pituinen 🙈🙈🙈
En ole Tinderissä ollenkaan, koska ei kiinnosta paikka, jossa naisilla ei ole muuta kriteeriä miehelle kuin pituus ja naaman komeus.
t. M 174cm
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
Mikäli mies pitää sua kelvottomana parisuhteeseen, niin siitä huolimatta se haluaa harrastaa seksia sun kanssasi, kunnes löytyy jotain parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
No tää on just se minkä mä valitsisin profiiliinii jos tinderiin menisin. Tavoite on pitkä suhde mutta myös esim. kesäromanssi, seksisuhde, ystävyys, parin viikon rakastuminen, ajanvietto yhdessä käy sitä pidempää suhdetta odotellessa.
En ymmärrä näitä kaikki käy- vaihtoehtoja. En ala viettämään aikaa jonkun kanssa ellei tavoite ole pidempi suhde. Voin tapailla muutaman kerran jotta tiedän onko suhteella mahdollisuuksia. Ellei, niin lopetan siihen.
Sulla on oikeus toimia noin. Itse suhtaudun tällä hetkellä asiaan vähän leppoisammin. Kevyemmätkin suhteet ja useampaan ihmiseen tutustuminen kiinnostaa mua, varsinkin kun aiemmin olen toiminut juuri noin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä naiset laittavat kuvia koiristaan?
Halutaan viestiä että etsitään toista eläinrakasta. Sellaisen kanssa todennäköisemmin synkkaa.
Just näin... Hyvin monet miehet eivät voi sietää naisia, joilla on koira. Ja sitten oma lukunsa on eläimille allergiset.
Vierailija kirjoitti:
No drama/ good vibes only = miehellä itsellään ei ole normaalit käytöstavat hallussa ja aiheuttaa siten turhaa draamaa ihan itse.
Just näin. Menee samaan kategoriaan kuin "ei sekopäille" yms. Mies aiheuttaa suhteissaan turhaa draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähestulkoon kaikki naiset etsivät pitkää miestä vaikka oma pituus olisi 140 senttiä. Jos profiiliin ei kirjoita pituutta niin sitä AINA kysytään. Jos olet 160-175 senttinen mies niin sinut ghostataan tylysti.
Aivan sama kuinka komea olet muuten mutta se pituus tuntuu olevan ratkaiseva asia josta ei voi mitenkään tehdä minkäänlaista kompromissia. Tinder tuntuu olevan sovellus josta ei etsitä parisuhdetta. Ja ainakin miespuoliset tuttuni ovat ruvenneet ihmettelemään sitä että miksi nykyään kaikki miehet tuntuvat haluavan jonkun polyamorisen tai avoimen suhteen? Miksei perinteinen 2 ihmisen parisuhde kelpaa?
Itse kuitenkin etsit niitä taskuvenuksia. Ei sullekaan varmasti kelpaa nainen joka on sun pituinen tai - hui kauhistus! - 2cm pidempi.
Näin keskiptuisena naisena olen treffannut lyhyitäkin miehiä (niitä on tinderissä aika paljon, yllätys yllätys), mutta kyllä sen huomaa että joitain pituuteni häiritsee. Yli 175-senttinen tuttuni kertoi että hänelle moni mies sanoi ihan suoraan, että pituutta on liikaa, muuten olisi ollut hyvä.Voin erittäin pitkänä naisena allekirjoittaa tämän. 90% miehistä on sanonut saman. Kaikki miehet joita olen tapaillut, ovat olleet +190cm. He ovat ainoat, jotka eivät ole kokeneet pituuttani ongelmaksi.
Minä olen havainnut sellaisen asian että me miehet joille pidempi nainen ei ole ongelma, olemme niitä epäsuosittuja miehiä.
Ekä se on loogista. Naiset pitävät maskuliinisista miehistä jotka haluavat tuntea itsensä suojelijoiksi, isoiksi ja vahvoiksi. Nämä miehet eivät halua liian pitkää naista.
Minä olen 172cm ja mielelläni seurustelisin pidemmän naisen kanssa, mutta ehkä tämän mielihalun selittää juurikin epämaskuliinisuus. Suurimpaan osaan naisista lopulta iskee ns. stereotyyppinen maskuliinisuus.
Kun nainen ei ole suosittu, hän etsii syytä itsestään. Kun mies ei ole suosittu, hän etsii syytä naisista.
Ja naisen itsestään löytämä syy on usein "olen liian vahva, kaunis, älykäs..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla viini ja matkustelu kuvat ei poistu muodista koskaan
Rakastan matkustelua ja haluan löytää kumppanin, joka ajattelee samoin. Eikö olisi paljon hullumpaa, että laittaisin vaikka kuvan, jossa olen kalastamassa vaikka vihaan kalastamista?
Tottakai.
Siksi kumma, että tällä foorumilla valitetaa, kun miehet tekee samoin eli laittaa kuvia omista "miehisistä" kiinnostuksenkohteistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
No tää on just se minkä mä valitsisin profiiliinii jos tinderiin menisin. Tavoite on pitkä suhde mutta myös esim. kesäromanssi, seksisuhde, ystävyys, parin viikon rakastuminen, ajanvietto yhdessä käy sitä pidempää suhdetta odotellessa.
En ymmärrä näitä kaikki käy- vaihtoehtoja. En ala viettämään aikaa jonkun kanssa ellei tavoite ole pidempi suhde. Voin tapailla muutaman kerran jotta tiedän onko suhteella mahdollisuuksia. Ellei, niin lopetan siihen.
Näitä on sitoutumiskammoisilla haihattelijamiehillä. Halutaan vakavampaa suhdetta ja oma perhe, mutta ei ole kuitenkaan kykyä ja tahtoa sitoutumiseen. Aina seuraavana swaipin takana voi odottaa joku mielenkiintoisempi tyyppi.
"Omaa kuvaa en voi työni vuoksi laittaa"
Höpö höpö. Joko et pidä huolta itsestäsi taikka olet Tinderissä kumppaniltasi salaa.
Ei ole niin salaista hommaa, etteikö Tinderissä voisi olla, vaikka toisella nimellä esiintyen.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi olla myös poliittinen tinder. Toisaalta, kokoomus saisi järjettömästi matcheja.
Tarkoitatko että kokoomuslaiset käyttää pääosin tinderiä? Mulla on vähän sellainen kutina, että siellä tosiaan on suurin osa noita kokoomustyyppisiä miehiä. Toinen joukko sitten vasemmisto ja persutyyppisiä.
Vierailija kirjoitti:
"Omaa kuvaa en voi työni vuoksi laittaa"
Höpö höpö. Joko et pidä huolta itsestäsi taikka olet Tinderissä kumppaniltasi salaa.
Ei ole niin salaista hommaa, etteikö Tinderissä voisi olla, vaikka toisella nimellä esiintyen.
Jos oot puolustusvoimissa jossain kriittisessä tehtävässä niin et voi laittaa
Kaikki oudot seks vihjaukset miesten taholta. Olen nähnyt mm. kamasutran kuvia, lumiukkoja doggy-asennossa, liukuvoiteen kuvia, naisia kontallaan... ja naisten takapuolten kuvia että "tätä etsin":
Juu ja sitten nämä Mr. greyt joiden profiilissa naista kuristetaan, on setti bondag e-välineitä, naista vedetään hiuksista "minä olen dom" yms. nämä kyllä ilmiannan jos liian väkivaltaisia.
En usko että kukaan järkevä nainen näihin vastaa. Sitähän voi tapahtu mitä vaan livenä.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
Sillä yritetään peittää lyhyihin suhteisiin edelleen liittyvää häpeää. Suomeksi siis tarkoittaa, että etsin lyhyttä suhdetta, mutta pakottavista syistä voisin yrittää pitkää suhdetta, mutta en usko että se toimisi.
Kuka tahansa kun pääsee Tinderkarkkikaupan makuun, unohtaa saman tien pitkät suhteet. Hormonimyrskyt vaihtuvien seksipartnerien kanssa tekee vaan niin gutaa!
Vierailija kirjoitti:
Kaikki oudot seks vihjaukset miesten taholta. Olen nähnyt mm. kamasutran kuvia, lumiukkoja doggy-asennossa, liukuvoiteen kuvia, naisia kontallaan... ja naisten takapuolten kuvia että "tätä etsin":
Juu ja sitten nämä Mr. greyt joiden profiilissa naista kuristetaan, on setti bondag e-välineitä, naista vedetään hiuksista "minä olen dom" yms. nämä kyllä ilmiannan jos liian väkivaltaisia.
En usko että kukaan järkevä nainen näihin vastaa. Sitähän voi tapahtu mitä vaan livenä.
Tollaset tyypit näkevät naiset vain seksiobjekteina.
Hyvä ilmiantaa.
Vierailija kirjoitti:
Kerran kävin tälläsen ylähyllymiehen kans treffeillä ja oli oikeesti 174 cm pitkä... Ei ees keski-pituinen 🙈🙈🙈
Älä valita, itselläsikään ei BMI oikein ollut kohdallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kysy jos kiinnostaa" naisten profiileissa. Tuon perusteellako pitäisi kiinnostaa?
Todella yleinen myös miehillä eikä ole mikään uusi trendi. Suosittua erityisesti sellaisten vähän maalaisten peräkammaripoikien ja risupartojen joukossa.
Kuin myös pääkaupunkiseudun "nousukkaiden" parissa sukupuoleen katsomatta.
Ethän jää vain kirjekaveriksi
Ei kirjekavereille
Ja sit toinen ei osaa kirjoittaa yhtään mitään, niin että päästäis treffeille asti