Tinder-biojen trendit 2023
Tinderissä toistuvat samat letkautukset profiilista toiseen ja vuosien aikana trendit vaihtelevat, toiset jutut ovat pysyvämpiä kuin toiset.
Tällä hetkellä miesoletettujen profiileista voi bongata seuraavaa:
- Pituusvihjaus: "Yletän ylähyllylle" "Oon pidempi kuin sä korkkareis".. Näitä näkyy todella usein. Miksei sitä pituutta voi ilmaista suoraan tai olla laittamatta sitä. Herää kysymys siitä, että mikä onkaan hyllyn korkeus? Ja kuinka pitkä nainen ja kuinka korkeissa koroissa on sinua lyhyempi?
- "Tykkään läpsytellä sua pepulle/puristella sua pepusta." Eh.. kysy edes lupa ensin.
- Arvostelut. Äiti antaa viisi tähteä ja kissanhoitaja kaksi. Ja eksän mielestä olet tosi kiva.
- Musta vitsihuumori. Nämä biot ovat vähenemään päin, missä kuvaillaan itseä esimerkiksi narkomaaniksi sarjamurhaajaksi, mutta eivät ole vielä täysin poistuneet kuvioista.
- Vaatimuslista. Lista siitä, mitä kaikkea toisen ei tule olla. Yleensä kokonaisuudessaan negatiivinen ja henkilöstä itsestään vähän informaatiota antava bio.
- Vitsikäs plusmiinus-lista omista ominaisuuksista. Välillä myös sisältyy em. vaatimuslistaan toiseen liittyvistä ominaisuuksista.
Tässä osa nykytrendeistä.
Kiinnostaisi tietää, että millaisia biotekstejä naisilla tulee vastaan? Ja jos sinulla on joku aimmin mainituista asioista biossasi, niin mistä olet idean keksinyt?
Nämä jutut voi toki upota joihinkin, mutta itse laitan profiilin herkemmin vasemmalle, jos se toistuu monissa bioteksteissä. Profiilit, joissa kerrotaan avoimesti ja ilman mitään kikkakolmosia itsestään, toimivat minusta parhaiten. Mitä mieltä muut olette?
Kommentit (389)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran kävin tälläsen ylähyllymiehen kans treffeillä ja oli oikeesti 174 cm pitkä... Ei ees keski-pituinen 🙈🙈🙈
Älä valita, itselläsikään ei BMI oikein ollut kohdallaan.
Menikö tunteisiin ylähyllymies?
Sitäkö haet, kaskelotti?
-ohis
[
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
Teen just profiiliani ja mietin jos laittaisin tuon. Olen aiemmin ollut asenteella että tästä on nyt pakko tulla loppuelämän suhde, mutten oikein tiedä onko se kovin toimiva tapa. Haluaisin tällä kertaa ottaa koko homman vähän rennommin. Edelleen tavoitteenani on se pitkä loppuelämän suhde, mutta jos sitä ei tule, ei se mikään maailmanloppu ole.
Toisaalta pelkään että miehet käsittävät tuon niin, että mulle joku tunteeton seksisuhde on ok, mitä se ei todellakaan ole. En halua mätsiä seksimiesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla viini ja matkustelu kuvat ei poistu muodista koskaan
Rakastan matkustelua ja haluan löytää kumppanin, joka ajattelee samoin. Eikö olisi paljon hullumpaa, että laittaisin vaikka kuvan, jossa olen kalastamassa vaikka vihaan kalastamista?
Tottakai.
Siksi kumma, että tällä foorumilla valitetaa, kun miehet tekee samoin eli laittaa kuvia omista "miehisistä" kiinnostuksenkohteistaan.
Katsos kun palstanárttujen logiikalla miehiä pitää kiinnostaa matkustus tai se on paska.
Ja vielä sellainen matkustus jossa mies kattaa kulut, jää naiselle vähän enemmän shoppailurahaa.
Vierailija kirjoitti:
heh, eltaantuneet kurtturuusut haukkumassa miehiä.
Ettekö onnistu saamaan parisuhdetta ilman tinderiä? Arvatkaas mitä se kertoo teistä?
Ei taida olla käynyt flaksi Tinderissä/elämässä, kun pitää naisoletettuja tulla tänne nimittelemään?
Siellä pärjää, kunhan on terveelliset elämäntavat ja hyvät kuvat eikä esim. passiivisaggressiivista biotekstiä naisista.
Vierailija kirjoitti:
[
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
Teen just profiiliani ja mietin jos laittaisin tuon. Olen aiemmin ollut asenteella että tästä on nyt pakko tulla loppuelämän suhde, mutten oikein tiedä onko se kovin toimiva tapa. Haluaisin tällä kertaa ottaa koko homman vähän rennommin. Edelleen tavoitteenani on se pitkä loppuelämän suhde, mutta jos sitä ei tule, ei se mikään maailmanloppu ole.
Toisaalta pelkään että miehet käsittävät tuon niin, että mulle joku tunteeton seksisuhde on ok, mitä se ei todellakaan ole. En halua mätsiä seksimiesten kanssa.
Ei sitä kannata liikaa miettiä. Mulla oli En tiedä vielä. Löysin rakkauden. Otin vastaan.

Ihanaa :) ehkä se onkin avain onnistumiseen ettei ota asiaa liian vakavasti. Katsoo mitä tulee eteen ja parhaassa tapauksessa yllättyy positiivisesti.
Eniten tulee nykyään Tinderissä vastaan kolmekymppisiä naisia jotka panostavat bioon ja ovat vain ja ainoastaan hakemassa jotain vakavampaa, joka lopulta johtaa perheen perustamiseen.
Joskus 5-6 vuotta sitten Tinder oli paljon rennompi paikka jotenkin... en itse kehtaa matchata näitten super-serious-woman naisten kanssa sillä pelkään että tuotan pettymyksen ellen itse ole ns. huomenna menossa naimisiin. Tuntuu jotenkin oudolta ja painostavalta.
"Et voi olla kissasi tai koirasi äiti."
Ainut asia, mitä biossa lukee ja aurinkolasikuva. Ei varmaan halunnutkaan tykkäyksiä, vaan lähinnä negistellä.
Vierailija kirjoitti:
"Omaa kuvaa en voi työni vuoksi laittaa"
Höpö höpö. Joko et pidä huolta itsestäsi taikka olet Tinderissä kumppaniltasi salaa.
Ei ole niin salaista hommaa, etteikö Tinderissä voisi olla, vaikka toisella nimellä esiintyen.
Jos yhtään osaat ajatella asiaa pidemmälle niin näin voi monen kohdalla olla, myös itseni. Toki olen omilla kuvillani, mutta työstä ja ammatista en mainitse mitään biossa, enkä tinderin chatissa - vasta jos tapaan kasvotusten voin hieman kertoa. Monen viranomaisen ei ole järkevää missään netissä ja somessa mainostaa mitä tekee työkseen.
Uskon silti, että jotkut ketkä noin tinderissä kirjoittavat biohonsa eivät oikeasti tee mitään sellaista työtä mikä saattaa rikollisia tai muita tahoja kiinnostaa. Jotkut varmaan valehtelevat tuollaisesta ja kuvittelevat sen olevan jännittävää ja esim. naisia kiinnostavaa.
Mtine tinderitä saa pillua? En oo vielä päässy tapaamaan ketään sen kautta, mutta tarkoitus on harrastaa paljon seksiä eri naisten kanssa sen kautta ja tietenkin muitakin reittejä naisia tapaamalla.
Juuri sinkkuuntuneet " Catch me if you can", " ota kiinni jos saat" ja " kysymällä selviää".
Ihmiset ilman persoonaa: " kaksi lasta" eikä muuta tekstiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
No tää on just se minkä mä valitsisin profiiliinii jos tinderiin menisin. Tavoite on pitkä suhde mutta myös esim. kesäromanssi, seksisuhde, ystävyys, parin viikon rakastuminen, ajanvietto yhdessä käy sitä pidempää suhdetta odotellessa.
En ymmärrä näitä kaikki käy- vaihtoehtoja. En ala viettämään aikaa jonkun kanssa ellei tavoite ole pidempi suhde. Voin tapailla muutaman kerran jotta tiedän onko suhteella mahdollisuuksia. Ellei, niin lopetan siihen.
Miten toi tarkoittaa, että kaikki käy? Voihan toi olla vaikka niin, että etsii pidempää vakavaa suhdetta, mutta jos löytyy joku mukava nainen, joka ei ole yhtä tosissaan liikkeellä, niin harrastelee seksiä sellaisen kanssa jonkun aikaa ja sitten taas siirtyy eteenpäin. Mahdollisesti kuitenkin niin, että jos sen seksisuhteen aikana hakee vakavampaa naisseuraa.
musta sydän emoji.
Tätä näkee todella paljon, jopa kyllästymiseen asti. Skippaan jokaisen tällaisen sillä mielestäni tuollaiset profiilit eivät ensisijaisesti etsi elämänkumppania.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kysy jos kiinnostaa" naisten profiileissa. Tuon perusteellako pitäisi kiinnostaa?
Todella yleinen myös miehillä eikä ole mikään uusi trendi. Suosittua erityisesti sellaisten vähän maalaisten peräkammaripoikien ja risupartojen joukossa.
Kai tiesit, että miesten haukkuminen peräkammarinpojiksi on seksististä vihapuhetta? Et varmaan itsekään pidä siitä, jos sinua tai muita naisia haukutaan, joko siksi, että harrastatte paljon seksiä tai ette harrasta paljoa seksiä esimerkisi siis, jos huoritellaan tai kutsutaan vanhaksi piiaksi.
"taas täällä 🤣"
ööö, no en tiedä kuka olet ja montako kertaa olet ollut täällä. Kuulostat todelle epätasapainoselta, jos elämäsi on on/off tinderiä.
usein miehen ilmoittaa olevansa hauskoja ja huumorintajuisia.
Sitten kaikki kuvat onkin vakavalla naamalla ilman hymyjä tai elämäniloa. Tulee kyllä suuri luottamuspula tollaisista vakavanaamaisista profiileista. Ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, sillä olisit noilla spekseillä minulle se toivekumppani. :)
Huonona puolena minussa on se, että edellytän myös mieheltä lapsettomuutta ja olen todella vaativa persoonallisuuden suhteen.
Ei tuo ole huono puoli, että etsit lapsetonta kumppania, vaan puhtaasti realismia. Itsekin toivoisin kohtaavani lapsettoman naisen (ja sellaisena pysyvän). Mutta se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, teitä ei vaan ole (ainakaan deittipalveluissa). Tai sitten on, mutta sitä asiaa ei tuoda esille profiilissa.
T: lainaamasi viestin kirjoittaja
Nykyisin tinderiin saa helposti näkyviin sen, onko lapsia tai haluaako lapsia. Itsekin olen lapseton enkä halua lapsia tai muiden lapsia. Olisi mahtavaa jos tämä lapsiasia olisi ilmoitettu selkeästi, niin kukaan ei tuhlaa kenenkään aikaa.
1337 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Omaa kuvaa en voi työni vuoksi laittaa"
Höpö höpö. Joko et pidä huolta itsestäsi taikka olet Tinderissä kumppaniltasi salaa.
Ei ole niin salaista hommaa, etteikö Tinderissä voisi olla, vaikka toisella nimellä esiintyen.
Jos yhtään osaat ajatella asiaa pidemmälle niin näin voi monen kohdalla olla, myös itseni. Toki olen omilla kuvillani, mutta työstä ja ammatista en mainitse mitään biossa, enkä tinderin chatissa - vasta jos tapaan kasvotusten voin hieman kertoa. Monen viranomaisen ei ole järkevää missään netissä ja somessa mainostaa mitä tekee työkseen.
Uskon silti, että jotkut ketkä noin tinderissä kirjoittavat biohonsa eivät oikeasti tee mitään sellaista työtä mikä saattaa rikollisia tai muita tahoja kiinnostaa. Jotkut varmaan valehtelevat tuollaisesta ja kuvittelevat sen olevan jännittävää ja esim. naisia kiinnostavaa.
Tietenkään ei pidä kertoa itsestään liikaa ja joissakin töissä täytyy olla vielä tarkempi yksityisyydestään kuin meidän tavallisten sukankuluttajien. Väittäisin silti, että harvassa ovat ammatit tai työt, joissa nimi (käyttäjänimi voi olla muu kuin virallinen nimi), ikä (jonka voi piilottaa), kasvokuva (josta ei välttämättä paljastu mitään muuta) ja tieto Tinderissä olemisesta olisi vaaraksi tai haitaksi ihmiselle itselleen, tämän työnantajalle tai muille.
Vierailija kirjoitti:
1337 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Omaa kuvaa en voi työni vuoksi laittaa"
Höpö höpö. Joko et pidä huolta itsestäsi taikka olet Tinderissä kumppaniltasi salaa.
Ei ole niin salaista hommaa, etteikö Tinderissä voisi olla, vaikka toisella nimellä esiintyen.
Jos yhtään osaat ajatella asiaa pidemmälle niin näin voi monen kohdalla olla, myös itseni. Toki olen omilla kuvillani, mutta työstä ja ammatista en mainitse mitään biossa, enkä tinderin chatissa - vasta jos tapaan kasvotusten voin hieman kertoa. Monen viranomaisen ei ole järkevää missään netissä ja somessa mainostaa mitä tekee työkseen.
Uskon silti, että jotkut ketkä noin tinderissä kirjoittavat biohonsa eivät oikeasti tee mitään sellaista työtä mikä saattaa rikollisia tai muita tahoja kiinnostaa. Jotkut varmaan valehtelevat tuollaisesta ja kuvittelevat sen olevan jännittävää ja esim. naisia kiinnostavaa.
Kuva on oltava. Ei kukaan jaksa arpoa, että millainen karvanaama sieltä kuvattomasta profiilista paljastuu. Kuvallisia on niin paljon. Olen tavannut taisteluhävittäjälentäjän ja tiedetoimittajan treffipalstan kautta. Molemmilla oli kuva. Älä ihmettele, jos kukaan ei kiinnostu.
Luetunymmärtäminen mitään? Minähän nimenomaan sanoin, että itse olen ihan omilla kuvilla. Työstäni ei vain ole mitään tinderissä!!!
Menikö tunteisiin ylähyllymies?