Tinder-biojen trendit 2023
Tinderissä toistuvat samat letkautukset profiilista toiseen ja vuosien aikana trendit vaihtelevat, toiset jutut ovat pysyvämpiä kuin toiset.
Tällä hetkellä miesoletettujen profiileista voi bongata seuraavaa:
- Pituusvihjaus: "Yletän ylähyllylle" "Oon pidempi kuin sä korkkareis".. Näitä näkyy todella usein. Miksei sitä pituutta voi ilmaista suoraan tai olla laittamatta sitä. Herää kysymys siitä, että mikä onkaan hyllyn korkeus? Ja kuinka pitkä nainen ja kuinka korkeissa koroissa on sinua lyhyempi?
- "Tykkään läpsytellä sua pepulle/puristella sua pepusta." Eh.. kysy edes lupa ensin.
- Arvostelut. Äiti antaa viisi tähteä ja kissanhoitaja kaksi. Ja eksän mielestä olet tosi kiva.
- Musta vitsihuumori. Nämä biot ovat vähenemään päin, missä kuvaillaan itseä esimerkiksi narkomaaniksi sarjamurhaajaksi, mutta eivät ole vielä täysin poistuneet kuvioista.
- Vaatimuslista. Lista siitä, mitä kaikkea toisen ei tule olla. Yleensä kokonaisuudessaan negatiivinen ja henkilöstä itsestään vähän informaatiota antava bio.
- Vitsikäs plusmiinus-lista omista ominaisuuksista. Välillä myös sisältyy em. vaatimuslistaan toiseen liittyvistä ominaisuuksista.
Tässä osa nykytrendeistä.
Kiinnostaisi tietää, että millaisia biotekstejä naisilla tulee vastaan? Ja jos sinulla on joku aimmin mainituista asioista biossasi, niin mistä olet idean keksinyt?
Nämä jutut voi toki upota joihinkin, mutta itse laitan profiilin herkemmin vasemmalle, jos se toistuu monissa bioteksteissä. Profiilit, joissa kerrotaan avoimesti ja ilman mitään kikkakolmosia itsestään, toimivat minusta parhaiten. Mitä mieltä muut olette?
Kommentit (389)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää kuinka vaikeata se tuntuu olevan monelle tehdä edes perus ok profiili. Ei todellakaan luulisi olevan vaikeaa ottaa muutama selkeä valokuva, jossa näyttää helposti lähestyttävältä ja kirjoittaa jotain positiivista itsestään ja siitä mitä etsii.
En ole tinderissä mutta itse olen ihan surkea ottamaan kuvia. En hallitse selfie gamea yhtään. Ja olen nainen. En tiedä pitäisikö hankkia joku kamera missä se paras linssi millä saa parhaimmat kuvat. Linsseissähän on iso ero miten vaikuttavat siihen miltä naama näyttää.
Mutta kännykällä kun otan kuvan niin näytän kaamealta. :D Vaikka mulle on moni sanonut että olen kuulemma kaunis...
Mä oon mies ja mul sama juttu, et mä en vaan osaa ottaa itsestäni hyviä kuvia, enkä yleensäkään osaa olla kuvissa luonnollisesti :D Ja uskallan sanoa olevani ihan hyvännäköinen, mut kuvat ei vaan ole oma juttu.
Aika moni mies kirjoittaa bioonsa:
Olethan huumorintajuinen
Huumorintajuttomat
Kaikillahan ihmisillä on huumorintaju, mutta se eroaa toisistaan. Näistä bioista tulee lähinnä mieleen, että etsivät naista joka nauraa kaikille heidän jutuilleen, vaikka sovinistisille sellaisille.
Samoin sarkasmiakin voi olla monenlaista.
*huumorintajuttomat älkää svaipatko
Ellei ensimmäisessä niin toisessa lauseessa "en etsi elätettävää" tjsp. Eipä tullut ekana mikään yhteinen talous mieleen mutta hyvä kun sanoit! Treffeilläkin koen noloksi jos mies tarjoutuu maksamaan mun juomia tai sapuskoita.

Sama homma, mieluummin maksan itse. Mutta siitäkin on suututtu :/
Ainakin naisilla yleistyneet kaikki tatskat, nenärenkaat ja epäluonnolliset hiusvärit. Sen kun vielä verhoilee jostain jätelavalta kaivettuihin riepuihin niin avot. Ei tee mieli selailla, kun tulee fyysisesti epämiellyttävä olo. Sit joka toinen on joku himotreenaaja narsisti peiliselfieineen ja joka toinen onkin sit joku lihava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla kuvia, joissa nainen on 5 vuotta nuorempi ja/tai 10 kiloa kevyempi.
Treffeille tulee sitten vastaan läski. Jipii.
Sama miehillä. Jos yli 35-vuotias mies näyttää parikymppiseltä kuvissaan, niin on hyvin varmasti vanhat kuvat. Joskus somestalkkauksella onkin löytynyt miehen profiilista samat kuvat, jotka on otettu 10 vuotta ja ainakin 20 kiloa sitten ja uusimmissa aivan erilainen näky. Hiusrajakin saattaa olla kaukana siitä, mitä kuvissa näkyi. Parempi jättää nää matchaamatta.
Veikkaan et osa ihmisistä on oppinut myös kasvoja muokkaavien filtterien käytön.
Minua on syytetty Tinderissä muutaman kerran vanhoista kuvista näkemättä minua livenä. Siis kysytty miksi olen laittanut nuoruuskuvia tai eikö löydy tuoreempia kuvia, vaikka kaikki kuvat ovat olleet tuoreita. Lisäsin siksi yhden kuvan, jossa näkyy tuore sanomalehti tuoreilla uutisilla ja päivämäärällä. Ihmettelen miksi edes laittavat tykkäystä, jos näytän heidän silmäänsä liian nuorelta.
Saan kyllä livenäkin ihmetteleviä katseita kun liikun teini-ikäisten lasteni kanssa. Flirttailevia katseita ja jutteluseuraa saan lähinnä parikymppisiltä, kun liikun yksin. Itse tykkään ikäisistäni, joten siihen ne kohtaamiset jäävätkin.
44
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla näyttää hieman yleistyneen sellainen pitkä ja ÄÄRIMMÄISEN tylsä, latteuksia täynnä oleva profiili.
Esim:
"Nautin urheilusta, ja se auttaa minua hallitsemaan stressiä. Vietän aikaa läheisteni kanssa. Lapseni ovat minulle rakkaita."Jne jne, useita kappaleita tuollaista täysin persoonatonta tekstiä.
Ja sama miehillä. "Tykkään nauraa ja syödä hyvää ruokaa" - ai toisin kuin me useimmat jotka inhotaan nauramista ja syödään mieluummin pahaa ruokaa?
En minäkään halua pahaa ruokaa, mutta saattaisin tulkita tuollaisen ruokakommentin niin, että kyseinen henkilö hifistelee ruokaa enemmän kuin minä. Tykkää esim. käydä testaamassa aina uusia ravintoloita, kotona kuluttaa aikaa ruuanlaittoon ja istuskelee tuntikausia pöydässä miettien pihvin koostumusta.
En olisi hänen kanssaan samalla aaltpituudella eikä hänkään varmaan tykkäisi, etten hehkuttaisi hänen keitoksiaan.
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisilla kuvia, joissa nainen on 5 vuotta nuorempi ja/tai 10 kiloa kevyempi.
Treffeille tulee sitten vastaan läski. Jipii.
Sama miehillä. Jos yli 35-vuotias mies näyttää parikymppiseltä kuvissaan, niin on hyvin varmasti vanhat kuvat. Joskus somestalkkauksella onkin löytynyt miehen profiilista samat kuvat, jotka on otettu 10 vuotta ja ainakin 20 kiloa sitten ja uusimmissa aivan erilainen näky. Hiusrajakin saattaa olla kaukana siitä, mitä kuvissa näkyi. Parempi jättää nää matchaamatta.
Veikkaan et osa ihmisistä on oppinut myös kasvoja muokkaavien filtterien käytön.
Minua on syytetty Tinderissä muutaman kerran vanhoista kuvista näkemättä minua livenä. Siis kysytty miksi olen laittanut nuoruuskuvia tai eikö löydy tuoreempia kuvia, vaikka kaikki kuvat ovat olleet tuoreita. Lisäsin siksi yhden kuvan, jossa näkyy tuore sanomalehti tuoreilla uutisilla ja päivämäärällä. Ihmettelen miksi edes laittavat tykkäystä, jos näytän heidän silmäänsä liian nuorelta.
Saan kyllä livenäkin ihmetteleviä katseita kun liikun teini-ikäisten lasteni kanssa. Flirttailevia katseita ja jutteluseuraa saan lähinnä parikymppisiltä, kun liikun yksin. Itse tykkään ikäisistäni, joten siihen ne kohtaamiset jäävätkin.
44
Ennustan, että kymmenen vuoden päästä arvostat asiaa, jos vielä olet vapaana.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku selittää mikä on taustalla kun tavoite on pidempi suhde, mutta lyhyempikin käy? Ei tajua!
Tarkoittaa, ettei ole liian kronkeli. Jos näyttää, että ei synny pitkää suhdetta, ei lopeta heti vaan jatkaa lyhyeen suhteeseenkin. Ihan kohteliasta naiselta!
Vierailija kirjoitti:
Naisilla näyttää hieman yleistyneen sellainen pitkä ja ÄÄRIMMÄISEN tylsä, latteuksia täynnä oleva profiili.
Esim:
"Nautin urheilusta, ja se auttaa minua hallitsemaan stressiä. Vietän aikaa läheisteni kanssa. Lapseni ovat minulle rakkaita."Jne jne, useita kappaleita tuollaista täysin persoonatonta tekstiä.
Tätä minä oon aina miettinyt. Halutaan persoonallisia profiileja. Ainakin itselläni on ollut paljon seurasta kiinni miten persoona esiintyy, toisen kanssa on luonnostaan hauskaa, keksii tekemistä ja älyttömiä ideoita mutta kanssa taas toisen ei.
Ymmärrän kyllä, että Tinder on monille lihatiski mutta ne liirumlaarum tekstit itsestä on täysin turhia kun se on aina kahden kauppa ja kemiasta kiinni miten synkkaa..
En ole edes tinderissä, käy teitä vaan nii sääliksi.
Näitä, pan, poly, fwb, ons... pimpelipompeli listoja tai etsitään seuraa vaikka ollaan jo suhteessa. Todella tympäisevää, tehkööt itselleen jonkun varattujen sovelluksen.
Miehillä listat, ethän ole sitä ja tätä ja olethan, missitasoa oleva urheilija muuten. Itse ukko röhnöttää sohvalla epäselvissä kuvissa kaljatölkin ja mahan kanssa.
Perään uhriutuminen, eikö tosiaan löydy hyvää naista.
Kuvat kertoo enemmän kuin sanat, kunhan osaa lukea. Tinder on visuaalinen deittipalvelu: kuvat ja emojit rulettaa. Tuo sopivan jännityksen. Sanat on sitten vasta treffeille.
Vierailija kirjoitti:
"Kysy jos kiinnostaa" naisten profiileissa. Tuon perusteellako pitäisi kiinnostaa?
Todella yleinen myös miehillä eikä ole mikään uusi trendi. Suosittua erityisesti sellaisten vähän maalaisten peräkammaripoikien ja risupartojen joukossa.
Vierailija kirjoitti:
Näitä, pan, poly, fwb, ons... pimpelipompeli listoja tai etsitään seuraa vaikka ollaan jo suhteessa. Todella tympäisevää, tehkööt itselleen jonkun varattujen sovelluksen.
Miehillä listat, ethän ole sitä ja tätä ja olethan, missitasoa oleva urheilija muuten. Itse ukko röhnöttää sohvalla epäselvissä kuvissa kaljatölkin ja mahan kanssa.
Perään uhriutuminen, eikö tosiaan löydy hyvää naista.
Sitten meen Tinderiin kun saa luottotieto, siviilisääty / asuuko parisuhteessa, montako lasta on oikeasti ja monellekko naiselle - ja kirjallisen sitoumuksen että ei valehtele, anna ymmärtää ja ettei oo mikään alkoholisti, nisti, gigolo, tai liian mielenterveys ongelmainen tai ollut vankilassa ja muut tuomiot tarkistuksen

Niin ja unohtamatta sukupuolitauti testituloksia ja DNA testi perinnöllisistä sairauksista.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni mies kirjoittaa bioonsa:
Olethan huumorintajuinen
HuumorintajuttomatKaikillahan ihmisillä on huumorintaju, mutta se eroaa toisistaan. Näistä bioista tulee lähinnä mieleen, että etsivät naista joka nauraa kaikille heidän jutuilleen, vaikka sovinistisille sellaisille.
Samoin sarkasmiakin voi olla monenlaista.
Sama kuin naisilla "olen feministi". Ei kannata paljastaa ideologista puolueellisuutta ja ahdasmielisyyttä heti alkuun.
Tänään Tinderistä bongattu hipsutusjuttu
Loistava hipsuttelija
Täs ei oo miinuspuolia
Kyllä tässä on miinuspuoli nimenomaan se, että mainitsi hipsuttelun biossaan. 🤢
Kivaahan se on, mutta on lipevää ja persoonatonta mainita se biossa.
Noille miehille vois nainen ehdottaa että saanko lykkiä sua takapuoleen strap onilla samalla kun piiskaan sua? Ei varmaan ole liian vaniljaa?
(Oikeastihan nämä miehet olettavat naisen ilman muuta olevan se alistettava).