Suomessa syntyy liian vähän lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristillisdemokraatit ajavat perheverotusta ja ajoneuvoveron alennusta lapsiperheille, lapsilisän nostoa, 1000 e lastenvaunurahaa vauvaperheille sekä vakuutuspohjaista perhe-etuusjärjestelmää, johon yhteiskunta ja työmarkkinat osallistuvat ja kustannukset jakautuvat tasaisemmin.

Lähde:

https://www.kd.fi/2023/02/28/kdn-perhepaketti-esittaa-lukuisia-perheide…

Eli lapsettomat töissä käyvät saa maksaa toisten lasten elinkustannukset? Joo, ei todellakaan.

Maksaahan ne lapsetkin sun eläkkeen. Reilu peli. Yhden lapsen elättäminen aikuiseksi maksaa vanhemmille 130 000 euroa. Kolme lasta lähes 400 000 e. Lapseton voi samaan aikaan edetä uralla, sijoittaa tämän rahan ja olla miljonääri.

Miksi vapaaehtoista lapsettomuutta pitäisi sakottaa lisäveroilla? Lasten hankinta pitäisi olla vaihtoehto.

Nythän se ei monille vaihtoehto ole, kun rahat riittävät vain itsensä kulujen maksamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa halutaan kaikkien olevan korkeakoulutettuja. Korkeakoulutus on myös ainoa mahdollisuus saada elintaso, missä lapsien on hyvä kasvaa. Ongelmana on se että esimerkiksi ekonomien tekemän tutkimuksen mukaan kauppakorkeakoulusta maisteriksi valmistutaan keskimäärin 29v. Tämä tarkoittaa sitä että, jos vastavalmistunut ekonomi haluaa ensiksi saada vakipaikan ja jalkaa työelämän oven väliin sekä uraa niin tämä vie aikaa useamman vuoden. Viiden vuoden työelämän jälkeen, kun oma asema on vakiintuneempi ollaan jo 34v ja sitten aletaan lapsia pohtimaan. Tuossa iässä nainen ei montaa lasta enää voi tehdä, vaikka haluja olisi, vaan lapsiluku jää luonnollisesti 1-2 lapseen.

Korkeakoulutuksessa on myös paljon höttöä. Voisiko opetusta tehostaa ja ajatella, että ammattikorkeakoulusta valmistuttaisiin 2 vuodessa ja yliopistosta 4 vuodessa. Olen opiskellut molemmissa. Hirveästi tyhjäkäyntiä.

Menisin vieläkin pidemmälle ja esimerkiksi lähihoitajan koulutus voisi olla vuoden mittainen ja sen voisi tehdä osana muita opintoja ns. kaksoistutkintona. Jokainen hyötyisi näistä taidoista ja ehkä ihmisiä saataisiin hoitoalalle töihin vs. aina kassalle, heselle tai siivoamaan. 

Nythän se on joku 2v jos on taustalla lukio tai toinen ammattitutkinto. Myös tuosta voisi lyhentää sillä perusopinnot on aika laajat että käydään läpi niin lastenhoito kun vanhusten/vammautuneiden hoito. Riittäisikö vain toinen? Että olisi joko lastenhoitaja tai sitten se "perushoitaja"? Tällöin varmasti vuodessa saisi käytyä läpi kaikki mitä nytkin siihen osaan kuuluu.

Mä valmistuin sairaanhoitajaksi 1986. Silloin oli kokeilu, jossa lukion tai ammattikoulun hoitajalinjan eli perushoitaja, mielisairaanhoitaja tai lastenhoitaja käyneillä sairaanhoito-opinnot kestivät 2,5 vuotta. Siihen aikaa ei valmistuttu suoraan erikoissairaanhoitajiksi kuten nyt vaan ensin tavallisiksi sairaanhoitajiksi ja kun oli ollut vuoden verran töissä saattoi hakea erikoistumisopintoihin, jotka siihen aikaan kestivät vuoden. Yksi suurimmista syistä, miksi hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi, oli lyhyt koulutus ja varma työpaikka. 

Lisään tähän vielä, että erikoissairaanhoitajan koulutus ei ollut välttämätön kuin siinä tapauksessa, että halusi edetä osastonhoitajaksi. Osastoilla oli töissä kyllä sairaanhoitajien lisäksi erikoissairaanhoitajia (jotka odottelivat, että vapautuisi jostain osastonhoitajan tai apulaisosastonhoitajan virka), mutta palkassa ero ei ollut kuin parisataa markkaa. Samaa työtä tekivät. 

Mä ihmettelen nykysysteemissä, tietävätkö opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa, mihin haluavat erikoistua? Siis jo ennenkuin ovat tehneet sairaanhoitajan töitä yhtään missään? Vanha systeemi oli sikäli hyvä, että valmistumisen jälkeen saatoit työskennellä eri paikoissa ja jos sitten jossain vaiheessa totesit, että haluat erikoistua vaikkapa lastensairaanhoitoon, niin sitten vaan hakemaan erikoistumisopintoihin. 

Nykyään ei sairaanhoitajat erikoistu samalla tavalla kun jossain vaiheessa vaan kaikki käyvät lähes samat kurssit. Ihan muutamat kurssit voi valita oman mieleniiinnon mukaan.

Okei, tätä en tiennyt. Kuitenkin valmistuessaan ovat jonkin erikoisalan (esim lastensairaanhoito) erikoissairaanhoitajia, koska varsinaista erikoistumista ei enää ole. Onkohan tämä nykyinen systeemi lainkaan järkevä? Varsinkaan, kun on hoitajapula?

Vierailija kirjoitti:

Aivan varmasti yksi iso syy on yksinkertaisesti raha ja taloudellinen epävarmuus. Nykyään lähes jokaisen kohdalle tulee osumaan lyhyin korsi YT-neuvotteluissa jossain kohtaa elämää eikä uuteen työpaikkaan välttämättä ihan vain kävellä. Voit olla korkeakoulutettu, mutta asuminen, ruoka, polttoaine, verot syövät pitkälti ostovoimasi. Yhden henkilön palkalla ei suurin osa ihmisistä pyöritä lapsiperhettä kuluineen ja nykyään rahalla on erittäin suuri merkitys julkisten palveluiden huonotessa.

Meitä on kaksi yli mediaanin ansaitsevaa 30v+ aikuista. Asutaan kaksiossa ja nykykoroilla isompaan päivittäminen ei olisi taloudellisesti järkevää. Käytännössä ainoa arjen luksus meillä on hyvä ruoka eli siinä ei ihmeemmin säästellä mutta muuten emme käytä palveluita tai matkustele. Silti varallisuuden pitkäjänteinen kartuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Saamme rahaa säästöön, mutta inflaatio syö sen arvoa kokoajan eikä reaalitulotason kehitys todellakaan kasva kulujen myötä. Meillekin realistinen lapsiluku olisi tosiaan vain 1.

Perheiden kilpavarustelut ei auta. Pitää olla lapsille kalliit harrastukset, muotivaatteet ja puhelimet.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa halutaan 8kaikkien olevan korkeakoulutettuja. Korkeakoulutus on myös ainoa mahdollisuus saada elintaso, missä lapsien on hyvä kasvaa. Ongelmana on se että esimerkiksi ekonomien tekemän tutkimuksen mukaan kauppakorkeakoulusta maisteriksi valmistutaan keskimäärin 29v. Tämä tarkoittaa sitä että, jos vastavalmistunut ekonomi haluaa ensiksi saada vakipaikan ja jalkaa työelämän oven väliin sekä uraa niin tämä vie aikaa useamman vuoden. Viiden vuoden työelämän jälkeen, kun oma asema on vakiintuneempi ollaan jo 34v ja sitten aletaan lapsia pohtimaan. Tuossa iässä nainen ei montaa lasta enää voi tehdä, vaikka haluja olisi, vaan lapsiluku jää luonnollisesti 1-2 lapseen.

Korkeakoulutuksessa on myös paljon höttöä. Voisiko opetusta tehostaa ja ajatella, että ammattikorkeakoulusta valmistuttaisiin 2 vuodessa ja yliopistosta 4 vuodessa. Olen opiskellut molemmissa. Hirveästi tyhjäkäyntiä.

Menisin vieläkin pidemmälle ja esimerkiksi lähihoitajan koulutus voisi olla vuoden mittainen ja sen voisi tehdä osana muita opintoja ns. kaksoistutkintona. Jokainen hyötyisi näistä taidoista ja ehkä ihmisiä saataisiin hoitoalalle töihin vs. aina kassalle, heselle tai siivoamaan. 

Nythän se on joku 2v jos on taustalla lukio tai toinen ammattitutkinto. Myös tuosta voisi lyhentää sillä perusopinnot on aika laajat että käydään läpi niin lastenhoito kun vanhusten/vammautuneiden hoito. Riittäisikö vain toinen? Että olisi joko lastenhoitaja tai sitten se "perushoitaja"? Tällöin varmasti vuodessa saisi käytyä läpi kaikki mitä nytkin siihen osaan kuuluu.

Mä valmistuin sairaanhoitajaksi 1986. Silloin oli kokeilu, jossa lukion tai ammattikoulun hoitajalinjan eli perushoitaja, mielisairaanhoitaja tai lastenhoitaja käyneillä sairaanhoito-opinnot kestivät 2,5 vuotta. Siihen aikaa ei valmistuttu suoraan erikoissairaanhoitajiksi kuten nyt vaan ensin tavallisiksi sairaanhoitajiksi ja kun oli ollut vuoden verran töissä saattoi hakea erikoistumisopintoihin, jotka siihen aikaan kestivät vuoden. Yksi suurimmista syistä, miksi hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi, oli lyhyt koulutus ja varma työpaikka. 

Lisään tähän vielä, että erikoissairaanhoitajan koulutus ei ollut välttämätön kuin siinä tapauksessa, että halusi edetä osastonhoitajaksi. Osastoilla oli töissä kyllä sairaanhoitajien lisäksi erikoissairaanhoitajia (jotka odottelivat, että vapautuisi jostain osastonhoitajan tai apulaisosastonhoitajan virka), mutta palkassa ero ei ollut kuin parisataa markkaa. Samaa työtä tekivät. 

Mä ihmettelen nykysysteemissä, tietävätkö opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa, mihin haluavat erikoistua? Siis jo ennenkuin ovat tehneet sairaanhoitajan töitä yhtään missään? Vanha systeemi oli sikäli hyvä, että valmistumisen jälkeen saatoit työskennellä eri paikoissa ja jos sitten jossain vaiheessa totesit, että haluat erikoistua vaikkapa lastensairaanhoitoon, niin sitten vaan hakemaan erikoistumisopintoihin. 

Nykyään ei sairaanhoitajat erikoistu samalla tavalla kun jossain vaiheessa vaan kaikki käyvät lähes samat kurssit. Ihan muutamat kurssit voi valita oman mieleniiinnon mukaan.

Okei, tätä en tiennyt. Kuitenkin valmistuessaan ovat jonkin erikoisalan (esim lastensairaanhoito) erikoissairaanhoitajia, koska varsinaista erikoistumista ei enää ole. Onkohan tämä nykyinen systeemi lainkaan järkevä? Varsinkaan, kun on hoitajapula?

Eivät ole. Ovat vain sairaanhoitaja amk. Opinnot ovat 210op josta 30op on vapaavalintaisia, joissa voit omien mielenkiinnon kohteiden mukaan ottaa kursseja. Tämä siis tarkoittaa keskimäärin noin 3-6 vapaavalintaista kurssia (eli puolen vuoden opiskelua), koko opintojen aikana jonka voit räätälöidä ihan miten itse haluat ja ottaa kursseja ihan eri osa-alueilta. Eli ei ole mitään standardeja tai erikoissairaanhoitajia.

Korona-aikaanhan lapsiahan syntyi ennätystahtiin vai oliko se joku ankka. Ehkä niille kohta tehdään pikku sisarus..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen lapsemme on tuloillaan ja voisin hyvin tehdä lisää, jos se ei olisi taloudellinen itsemurha. Vaikka olemme kaksi työssäkäyvää omakotitalossa asuvaa aikuista, niin ei meillä missään nimessä olisi varaa kolmeen lapseen. Päivähoitomaksut ovat järkyttävän kovia (tiedän että maksetaan vain pieni osuus oikeasta summasta) ja lapsen vaatteisiin ja harrastusvälineisiin uppoaa hirveästi. Tähän lisäksi nousevat ruokakulut, sähkö, asuntolainan korot yms. Niin ei tarvi enää miettiäkkään. Rehellisesti mietin jo miten edes selviämme kahden lapsen kanssa. Kuitenkin haluaisimme tarjota lapsille muutakin kuin satunnaisia hoplop päiviä. Pidän myös pakollisena, että lapsille säästetään elämää varten rahaa, jotka saavat kun ovat 18-vuotiaita. En ihmettele yhtään, että lapsiluku tyssää monilla yhteen tai kahteen. Ei yksinkertaisesti ole varaa, jos vanhempien yhteiset vuositulot eivät ylitä 100 000 euroa.

Tämäkin on ihan typerää, että kunnalle se päivähoito maksaa 1500e/kk lapsi ja itse maksetaan siitä 300 euroa kuukaudessa. Mitä jos naiset saisi hoitaa lapsensa kotona ja maksettais naisille vaikka perustulo tonni siitä? Olis vähemmän kuormaa päikyissä ja onnellisemmat lapset. Mutta ei, kun halutaan tehdä tulonsiirtoja verorahoista näille yksityisille ah niin ihanille touhuloille ja verkanappuloille, jotka ei välitä lapsista tai heidän hyvinvoinnistaan pätkääkään.

Hyvä ehdotus. Kerroitkin hyviä syitä miksi en omia lapsiani laittaisi ikinä yksityiseen päikkyyn. Oma kokemukseni kunnallisesta päiväkodista on ihan positiivinen, vaikka ala onkin kriisissä. Ei ole meidän kunnassa niin pahasti näkynyt/kuulunut.

Vielä parempi jos kaikki vapaat jaettaisi tasan myös toisen vanhemman kesken. Näen melko isona ongelmana naisten tilanteen työpaikoilla. Sen unohdin tuosta kommentistani. 3 lapsen äitiys ja vanhempainvapaat tekisivät melko pitkän pätkän pois työelämästä. Itsekin miesvaltaisella alalla olen huomannut kuinka naisia ei oikein haluta ylentää tai laittaa vastuutehtäviin. Varmasti yhtenä syynä on nämä äitiys- ja vanhempainvapaat.

Kokonaisuutena lasten tekeminen on suomalaisille työssäkävijöille niin kallis ja kannattamaton tikki, että ei kannata montaa pyöräyttää, jos ei halua lähteä laskemaan elintasoaan ihan reippaasti. En usko että mitkään pienet lapsilisänkorotukset tai muut voisivat ainakaan omaa mieltäni muuttaa. Tarvittaisiin hyvin radikaaleja toimia, eikä niiden odottaminen taida olla realistista.

En kannata tätä nykyistä mallia, että vanhempainvapaat on pakko jakaa. Mielestäni perheen pitää saada itse päättää täysin. Perhe tietää itse, mikä heille on parempi ratkaisu. Esim. meillä mies tekee uraa ja siksi hän ei voi olla poissa. Minua ei urat kiinnosta pätkääkään (vaikka olenkin maisteri), mutta kotona oleminen, kodin rakentaminen ja lasten kasvattaminen kiinnostaa kovastikkin. 

Sen olen myös huomannut, että korkeampia paikkoja ei jaeta 30-vuotiaille naisille. 25+ terhakat kiipijät saa vielä paikkoja, mutta 30-40-v on täysin kuivakausi. Mikä on törkeää, koska lapset ovat yhteiskunnan jatkumisen elinehto. 

Itse en ole tuota mieltä, koska lapsilla pitäisi olla mahdollisuus luoda tasapuolisesti suhdetta molempiin vanhempiinsa. Jos mies on vain töissä, niin hän jää pakostikkin etäisemmäksi lapsille. Monella miehellä ei ole minkäänlaista tietoa miten edes olla omien lasten kanssa, joten he eivät sitten välttämättä osaa ottaa vastuutakaan. Itsekin naisena voin myöntää ehdottomasti haluavani olla kotona juuri niin pitkään ja paljon kuin mahdollista, mutta lasten kannalta näen tärkeänä että mies ottaa yhtäpaljon vastuuta.

Uskon että useat kuitenkin haluaisivat jakaa vastuun siinä vaiheessa kun palaat töihin? Isä taas on tottunut siihen, että vaimo hoitaa kodin ja lapset. Voi olla melko hankala ottaa uudenlaista roolia ja monilla viimeistään tässä vaiheessa johtaa eroon tai vähintäänkin syvään katkeruuteen. Tämä nähty ainakin useassa tuttava perheessä jo nykyisellä mallila.

Meillä lapsilla on erittäin läheiset ja lämpimät välit isään, yksi lapsista sanoo että rakastaa vain isää. Ja minä olin se, joka hoidin lapset kotona, mies teki ja tekee edelleen uraa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö isä olisi läsnä töiden jälkeen ja viikonloppuisin, mutta hänen uransa kannalta olisi ollut täysi mahdottomuus olla esim. puoli vuotta hoitovapaalla. Nämä asiat siis eivät mielestäni ole yhtä kuin ja edelleen kannatan sitä, että perhe saa sopia haluamallaan tavalla, koska yhtä lailla naisella voisi olla sellainen tilanne, että töihin on päästävä mahdollisimman nopeasti. 

Johtuu rakenteellisista seikoista, että uran kannalta on "täysi mahdottomuus" pitää perhevapaita. Mikäli tämä olisi normi, ei se olisi mikään mahdottomuus, koska suurin osa hankkii lapsia ja tekijöitä tarvitaan. Jos vain lapsettomat miehet pystyisivät luomaan uraa, niin aika vähän olisi uraihmisiä, aka osaavia tekijöitä. Se on nyt "mahdotonta", koska työnantajien annetaan esittää niin. Koko kuvio täytyy keikauttaa, jolloin "hinta" lasten hankkimisesta perheessä ei jää naisen kontolle halusi hän tai ei, koska miehen työnantaja niin sanoo. Miettikää mikä valta.

Vaikka sinä haluaisit valita niin, on pikemminkin onnekas sattuma kuin sinunkaan mahdollisuus oikeasti vapaasti valita mitään. Eri asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan varmasti yksi iso syy on yksinkertaisesti raha ja taloudellinen epävarmuus. Nykyään lähes jokaisen kohdalle tulee osumaan lyhyin korsi YT-neuvotteluissa jossain kohtaa elämää eikä uuteen työpaikkaan välttämättä ihan vain kävellä. Voit olla korkeakoulutettu, mutta asuminen, ruoka, polttoaine, verot syövät pitkälti ostovoimasi. Yhden henkilön palkalla ei suurin osa ihmisistä pyöritä lapsiperhettä kuluineen ja nykyään rahalla on erittäin suuri merkitys julkisten palveluiden huonotessa.

Meitä on kaksi yli mediaanin ansaitsevaa 30v+ aikuista. Asutaan kaksiossa ja nykykoroilla isompaan päivittäminen ei olisi taloudellisesti järkevää. Käytännössä ainoa arjen luksus meillä on hyvä ruoka eli siinä ei ihmeemmin säästellä mutta muuten emme käytä palveluita tai matkustele. Silti varallisuuden pitkäjänteinen kartuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Saamme rahaa säästöön, mutta inflaatio syö sen arvoa kokoajan eikä reaalitulotason kehitys todellakaan kasva kulujen myötä. Meillekin realistinen lapsiluku olisi tosiaan vain 1.

Perheiden kilpavarustelut ei auta. Pitää olla lapsille kalliit harrastukset, muotivaatteet ja puhelimet.

Tätäkin alanuolitetaan mutta fakta on, että mm. harrastusten kustannukset on noussee huomattavasti 2000-luvulla kun harrastustoiminta on muuttunut ammattimaisempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa halutaan 8kaikkien olevan korkeakoulutettuja. Korkeakoulutus on myös ainoa mahdollisuus saada elintaso, missä lapsien on hyvä kasvaa. Ongelmana on se että esimerkiksi ekonomien tekemän tutkimuksen mukaan kauppakorkeakoulusta maisteriksi valmistutaan keskimäärin 29v. Tämä tarkoittaa sitä että, jos vastavalmistunut ekonomi haluaa ensiksi saada vakipaikan ja jalkaa työelämän oven väliin sekä uraa niin tämä vie aikaa useamman vuoden. Viiden vuoden työelämän jälkeen, kun oma asema on vakiintuneempi ollaan jo 34v ja sitten aletaan lapsia pohtimaan. Tuossa iässä nainen ei montaa lasta enää voi tehdä, vaikka haluja olisi, vaan lapsiluku jää luonnollisesti 1-2 lapseen.

Korkeakoulutuksessa on myös paljon höttöä. Voisiko opetusta tehostaa ja ajatella, että ammattikorkeakoulusta valmistuttaisiin 2 vuodessa ja yliopistosta 4 vuodessa. Olen opiskellut molemmissa. Hirveästi tyhjäkäyntiä.

Menisin vieläkin pidemmälle ja esimerkiksi lähihoitajan koulutus voisi olla vuoden mittainen ja sen voisi tehdä osana muita opintoja ns. kaksoistutkintona. Jokainen hyötyisi näistä taidoista ja ehkä ihmisiä saataisiin hoitoalalle töihin vs. aina kassalle, heselle tai siivoamaan. 

Nythän se on joku 2v jos on taustalla lukio tai toinen ammattitutkinto. Myös tuosta voisi lyhentää sillä perusopinnot on aika laajat että käydään läpi niin lastenhoito kun vanhusten/vammautuneiden hoito. Riittäisikö vain toinen? Että olisi joko lastenhoitaja tai sitten se "perushoitaja"? Tällöin varmasti vuodessa saisi käytyä läpi kaikki mitä nytkin siihen osaan kuuluu.

Mä valmistuin sairaanhoitajaksi 1986. Silloin oli kokeilu, jossa lukion tai ammattikoulun hoitajalinjan eli perushoitaja, mielisairaanhoitaja tai lastenhoitaja käyneillä sairaanhoito-opinnot kestivät 2,5 vuotta. Siihen aikaa ei valmistuttu suoraan erikoissairaanhoitajiksi kuten nyt vaan ensin tavallisiksi sairaanhoitajiksi ja kun oli ollut vuoden verran töissä saattoi hakea erikoistumisopintoihin, jotka siihen aikaan kestivät vuoden. Yksi suurimmista syistä, miksi hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi, oli lyhyt koulutus ja varma työpaikka. 

Lisään tähän vielä, että erikoissairaanhoitajan koulutus ei ollut välttämätön kuin siinä tapauksessa, että halusi edetä osastonhoitajaksi. Osastoilla oli töissä kyllä sairaanhoitajien lisäksi erikoissairaanhoitajia (jotka odottelivat, että vapautuisi jostain osastonhoitajan tai apulaisosastonhoitajan virka), mutta palkassa ero ei ollut kuin parisataa markkaa. Samaa työtä tekivät. 

Mä ihmettelen nykysysteemissä, tietävätkö opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa, mihin haluavat erikoistua? Siis jo ennenkuin ovat tehneet sairaanhoitajan töitä yhtään missään? Vanha systeemi oli sikäli hyvä, että valmistumisen jälkeen saatoit työskennellä eri paikoissa ja jos sitten jossain vaiheessa totesit, että haluat erikoistua vaikkapa lastensairaanhoitoon, niin sitten vaan hakemaan erikoistumisopintoihin. 

Nykyään ei sairaanhoitajat erikoistu samalla tavalla kun jossain vaiheessa vaan kaikki käyvät lähes samat kurssit. Ihan muutamat kurssit voi valita oman mieleniiinnon mukaan.

Okei, tätä en tiennyt. Kuitenkin valmistuessaan ovat jonkin erikoisalan (esim lastensairaanhoito) erikoissairaanhoitajia, koska varsinaista erikoistumista ei enää ole. Onkohan tämä nykyinen systeemi lainkaan järkevä? Varsinkaan, kun on hoitajapula?

Eivät ole. Ovat vain sairaanhoitaja amk. Opinnot ovat 210op josta 30op on vapaavalintaisia, joissa voit omien mielenkiinnon kohteiden mukaan ottaa kursseja. Tämä siis tarkoittaa keskimäärin noin 3-6 vapaavalintaista kurssia (eli puolen vuoden opiskelua), koko opintojen aikana jonka voit räätälöidä ihan miten itse haluat ja ottaa kursseja ihan eri osa-alueilta. Eli ei ole mitään standardeja tai erikoissairaanhoitajia.

Joissain vielä tuo 30op pitää puolet suorittaa harjoitteluna.

Vierailija kirjoitti:

Korona-aikaanhan lapsiahan syntyi ennätystahtiin vai oliko se joku ankka. Ehkä niille kohta tehdään pikku sisarus..

Tais olla pien nousu ensimmäisen koronavuoden aikana, sen jälkeen syntyvyyden lasku vaan kiihtynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan varmasti yksi iso syy on yksinkertaisesti raha ja taloudellinen epävarmuus. Nykyään lähes jokaisen kohdalle tulee osumaan lyhyin korsi YT-neuvotteluissa jossain kohtaa elämää eikä uuteen työpaikkaan välttämättä ihan vain kävellä. Voit olla korkeakoulutettu, mutta asuminen, ruoka, polttoaine, verot syövät pitkälti ostovoimasi. Yhden henkilön palkalla ei suurin osa ihmisistä pyöritä lapsiperhettä kuluineen ja nykyään rahalla on erittäin suuri merkitys julkisten palveluiden huonotessa.

Meitä on kaksi yli mediaanin ansaitsevaa 30v+ aikuista. Asutaan kaksiossa ja nykykoroilla isompaan päivittäminen ei olisi taloudellisesti järkevää. Käytännössä ainoa arjen luksus meillä on hyvä ruoka eli siinä ei ihmeemmin säästellä mutta muuten emme käytä palveluita tai matkustele. Silti varallisuuden pitkäjänteinen kartuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Saamme rahaa säästöön, mutta inflaatio syö sen arvoa kokoajan eikä reaalitulotason kehitys todellakaan kasva kulujen myötä. Meillekin realistinen lapsiluku olisi tosiaan vain 1.

Perheiden kilpavarustelut ei auta. Pitää olla lapsille kalliit harrastukset, muotivaatteet ja puhelimet.

Ei ole kalliita harrastuksia, mutta kun ne halvimmatkin ovat 200 e/lukukausi eli 400 e vuosi. Sitten kun on kolme lasta, niin se onkin jo 1200 e/vuosi.

Puhelin itsessään on halpa, mutta puhelinlasku on 30 e/kk/lapsi. Tämä yksinään tekee jo 90e/kk ja lisäksi tietysti vielä vanhempien puhelinlaskut, yhteensä 120 e/kk.

Lapset myös kasvavat eri tavalla kuin aikuiset. Minä voin käyttää kolme vuotta vanhaa paitaa, mutta alakoululaiselle edellisvuotinen ei mahdu päälle ja housujen polvet ovat auttamattomasti rikki.

Vierailija kirjoitti:

Aivan varmasti yksi iso syy on yksinkertaisesti raha ja taloudellinen epävarmuus. Nykyään lähes jokaisen kohdalle tulee osumaan lyhyin korsi YT-neuvotteluissa jossain kohtaa elämää eikä uuteen työpaikkaan välttämättä ihan vain kävellä. Voit olla korkeakoulutettu, mutta asuminen, ruoka, polttoaine, verot syövät pitkälti ostovoimasi. Yhden henkilön palkalla ei suurin osa ihmisistä pyöritä lapsiperhettä kuluineen ja nykyään rahalla on erittäin suuri merkitys julkisten palveluiden huonotessa.

Meitä on kaksi yli mediaanin ansaitsevaa 30v+ aikuista. Asutaan kaksiossa ja nykykoroilla isompaan päivittäminen ei olisi taloudellisesti järkevää. Käytännössä ainoa arjen luksus meillä on hyvä ruoka eli siinä ei ihmeemmin säästellä mutta muuten emme käytä palveluita tai matkustele. Silti varallisuuden pitkäjänteinen kartuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Saamme rahaa säästöön, mutta inflaatio syö sen arvoa kokoajan eikä reaalitulotason kehitys todellakaan kasva kulujen myötä. Meillekin realistinen lapsiluku olisi tosiaan vain 1.

Nimenomaan raha ja taloudellinen epävarmuus. 1990-luvun lamassa syntyvyys lähti hetkellisesti nousuun, mutta silloin ihmiset luottivat siihen, että lama menee ohi. Kuten menikin. Moni, allekirjoittanut mukaanlukien, hankki silloin lapsen. Ei siksi, että oli lama, vaan siksi, että lapsi oli tarkoitus hankkia joka tapauksessa ja lama nyt sattui olemaan sopiva ajankohta. Mieluummin äitiyslomalla kuin lomautettuna tai työttömänä. 

Ei ole mitään järkeä hankkia lapsia olosuhteisiin, jossa maanantaina ei voi tietää, montako tuntia alkavalla viikolla on töitä. Onko 0 vai kenties 40. Ei lapsille voi sanoa, että ensi viikolla syödään sitten vain veteen keitettyä kaurapuuroa, koska muuhun ei ole varaa. Eikä ole tietoa, onko seuraavallakaan viikolla varaa muuhun. Ja ennenkuin joku tulee sanomaan, että onhan yhteiskunnan tuet, niin erityisestä pätkätyöläistä ne tuet ei lohduta, koska lapsilla on nälkä jo tänään eivätkä lapset voi odottaa kolmea viikkoa, kunnes vanhempi saa (jos edes saa) toimeentulotukea, diakoniaan ajan tai mahdollisen sovitellun työttömyyspäivärahan. Lapsella pitää olla ruokaa joka päivä eikä vain silloin tällöin. Kun jo aikuiset joutuvat jättämään mm lääkkeitään ostamatta ja hakemaan ruokaa leipäjonoista, niin ei siihen voi enää lapsia hankkia lisäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen lapsemme on tuloillaan ja voisin hyvin tehdä lisää, jos se ei olisi taloudellinen itsemurha. Vaikka olemme kaksi työssäkäyvää omakotitalossa asuvaa aikuista, niin ei meillä missään nimessä olisi varaa kolmeen lapseen. Päivähoitomaksut ovat järkyttävän kovia (tiedän että maksetaan vain pieni osuus oikeasta summasta) ja lapsen vaatteisiin ja harrastusvälineisiin uppoaa hirveästi. Tähän lisäksi nousevat ruokakulut, sähkö, asuntolainan korot yms. Niin ei tarvi enää miettiäkkään. Rehellisesti mietin jo miten edes selviämme kahden lapsen kanssa. Kuitenkin haluaisimme tarjota lapsille muutakin kuin satunnaisia hoplop päiviä. Pidän myös pakollisena, että lapsille säästetään elämää varten rahaa, jotka saavat kun ovat 18-vuotiaita. En ihmettele yhtään, että lapsiluku tyssää monilla yhteen tai kahteen. Ei yksinkertaisesti ole varaa, jos vanhempien yhteiset vuositulot eivät ylitä 100 000 euroa.

Tämäkin on ihan typerää, että kunnalle se päivähoito maksaa 1500e/kk lapsi ja itse maksetaan siitä 300 euroa kuukaudessa. Mitä jos naiset saisi hoitaa lapsensa kotona ja maksettais naisille vaikka perustulo tonni siitä? Olis vähemmän kuormaa päikyissä ja onnellisemmat lapset. Mutta ei, kun halutaan tehdä tulonsiirtoja verorahoista näille yksityisille ah niin ihanille touhuloille ja verkanappuloille, jotka ei välitä lapsista tai heidän hyvinvoinnistaan pätkääkään.

Hyvä ehdotus. Kerroitkin hyviä syitä miksi en omia lapsiani laittaisi ikinä yksityiseen päikkyyn. Oma kokemukseni kunnallisesta päiväkodista on ihan positiivinen, vaikka ala onkin kriisissä. Ei ole meidän kunnassa niin pahasti näkynyt/kuulunut.

Vielä parempi jos kaikki vapaat jaettaisi tasan myös toisen vanhemman kesken. Näen melko isona ongelmana naisten tilanteen työpaikoilla. Sen unohdin tuosta kommentistani. 3 lapsen äitiys ja vanhempainvapaat tekisivät melko pitkän pätkän pois työelämästä. Itsekin miesvaltaisella alalla olen huomannut kuinka naisia ei oikein haluta ylentää tai laittaa vastuutehtäviin. Varmasti yhtenä syynä on nämä äitiys- ja vanhempainvapaat.

Kokonaisuutena lasten tekeminen on suomalaisille työssäkävijöille niin kallis ja kannattamaton tikki, että ei kannata montaa pyöräyttää, jos ei halua lähteä laskemaan elintasoaan ihan reippaasti. En usko että mitkään pienet lapsilisänkorotukset tai muut voisivat ainakaan omaa mieltäni muuttaa. Tarvittaisiin hyvin radikaaleja toimia, eikä niiden odottaminen taida olla realistista.

En kannata tätä nykyistä mallia, että vanhempainvapaat on pakko jakaa. Mielestäni perheen pitää saada itse päättää täysin. Perhe tietää itse, mikä heille on parempi ratkaisu. Esim. meillä mies tekee uraa ja siksi hän ei voi olla poissa. Minua ei urat kiinnosta pätkääkään (vaikka olenkin maisteri), mutta kotona oleminen, kodin rakentaminen ja lasten kasvattaminen kiinnostaa kovastikkin. 

Sen olen myös huomannut, että korkeampia paikkoja ei jaeta 30-vuotiaille naisille. 25+ terhakat kiipijät saa vielä paikkoja, mutta 30-40-v on täysin kuivakausi. Mikä on törkeää, koska lapset ovat yhteiskunnan jatkumisen elinehto. 

Itse en ole tuota mieltä, koska lapsilla pitäisi olla mahdollisuus luoda tasapuolisesti suhdetta molempiin vanhempiinsa. Jos mies on vain töissä, niin hän jää pakostikkin etäisemmäksi lapsille. Monella miehellä ei ole minkäänlaista tietoa miten edes olla omien lasten kanssa, joten he eivät sitten välttämättä osaa ottaa vastuutakaan. Itsekin naisena voin myöntää ehdottomasti haluavani olla kotona juuri niin pitkään ja paljon kuin mahdollista, mutta lasten kannalta näen tärkeänä että mies ottaa yhtäpaljon vastuuta.

Uskon että useat kuitenkin haluaisivat jakaa vastuun siinä vaiheessa kun palaat töihin? Isä taas on tottunut siihen, että vaimo hoitaa kodin ja lapset. Voi olla melko hankala ottaa uudenlaista roolia ja monilla viimeistään tässä vaiheessa johtaa eroon tai vähintäänkin syvään katkeruuteen. Tämä nähty ainakin useassa tuttava perheessä jo nykyisellä mallila.

Meillä lapsilla on erittäin läheiset ja lämpimät välit isään, yksi lapsista sanoo että rakastaa vain isää. Ja minä olin se, joka hoidin lapset kotona, mies teki ja tekee edelleen uraa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö isä olisi läsnä töiden jälkeen ja viikonloppuisin, mutta hänen uransa kannalta olisi ollut täysi mahdottomuus olla esim. puoli vuotta hoitovapaalla. Nämä asiat siis eivät mielestäni ole yhtä kuin ja edelleen kannatan sitä, että perhe saa sopia haluamallaan tavalla, koska yhtä lailla naisella voisi olla sellainen tilanne, että töihin on päästävä mahdollisimman nopeasti. 

Johtuu rakenteellisista seikoista, että uran kannalta on "täysi mahdottomuus" pitää perhevapaita. Mikäli tämä olisi normi, ei se olisi mikään mahdottomuus, koska suurin osa hankkii lapsia ja tekijöitä tarvitaan. Jos vain lapsettomat miehet pystyisivät luomaan uraa, niin aika vähän olisi uraihmisiä, aka osaavia tekijöitä. Se on nyt "mahdotonta", koska työnantajien annetaan esittää niin. Koko kuvio täytyy keikauttaa, jolloin "hinta" lasten hankkimisesta perheessä ei jää naisen kontolle halusi hän tai ei, koska miehen työnantaja niin sanoo. Miettikää mikä valta.

Vaikka sinä haluaisit valita niin, on pikemminkin onnekas sattuma kuin sinunkaan mahdollisuus oikeasti vapaasti valita mitään. Eri asioita.

Tämä on totta. Jos molemmat vanhemmat olisivat saman verran kotona niin työelämän olisi pakko muotoutua tilanteeseen, joka myös hyödyttäisi naisten asemaa työmarkkinoilla, koska silloin sama kotiin jäämisen riski työnantajalle olisi sama sukupuolesta riippumatta.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa halutaan 8kaikkien olevan korkeakoulutettuja. Korkeakoulutus on myös ainoa mahdollisuus saada elintaso, missä lapsien on hyvä kasvaa. Ongelmana on se että esimerkiksi ekonomien tekemän tutkimuksen mukaan kauppakorkeakoulusta maisteriksi valmistutaan keskimäärin 29v. Tämä tarkoittaa sitä että, jos vastavalmistunut ekonomi haluaa ensiksi saada vakipaikan ja jalkaa työelämän oven väliin sekä uraa niin tämä vie aikaa useamman vuoden. Viiden vuoden työelämän jälkeen, kun oma asema on vakiintuneempi ollaan jo 34v ja sitten aletaan lapsia pohtimaan. Tuossa iässä nainen ei montaa lasta enää voi tehdä, vaikka haluja olisi, vaan lapsiluku jää luonnollisesti 1-2 lapseen.

Korkeakoulutuksessa on myös paljon höttöä. Voisiko opetusta tehostaa ja ajatella, että ammattikorkeakoulusta valmistuttaisiin 2 vuodessa ja yliopistosta 4 vuodessa. Olen opiskellut molemmissa. Hirveästi tyhjäkäyntiä.

Menisin vieläkin pidemmälle ja esimerkiksi lähihoitajan koulutus voisi olla vuoden mittainen ja sen voisi tehdä osana muita opintoja ns. kaksoistutkintona. Jokainen hyötyisi näistä taidoista ja ehkä ihmisiä saataisiin hoitoalalle töihin vs. aina kassalle, heselle tai siivoamaan. 

Nythän se on joku 2v jos on taustalla lukio tai toinen ammattitutkinto. Myös tuosta voisi lyhentää sillä perusopinnot on aika laajat että käydään läpi niin lastenhoito kun vanhusten/vammautuneiden hoito. Riittäisikö vain toinen? Että olisi joko lastenhoitaja tai sitten se "perushoitaja"? Tällöin varmasti vuodessa saisi käytyä läpi kaikki mitä nytkin siihen osaan kuuluu.

Mä valmistuin sairaanhoitajaksi 1986. Silloin oli kokeilu, jossa lukion tai ammattikoulun hoitajalinjan eli perushoitaja, mielisairaanhoitaja tai lastenhoitaja käyneillä sairaanhoito-opinnot kestivät 2,5 vuotta. Siihen aikaa ei valmistuttu suoraan erikoissairaanhoitajiksi kuten nyt vaan ensin tavallisiksi sairaanhoitajiksi ja kun oli ollut vuoden verran töissä saattoi hakea erikoistumisopintoihin, jotka siihen aikaan kestivät vuoden. Yksi suurimmista syistä, miksi hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi, oli lyhyt koulutus ja varma työpaikka. 

Lisään tähän vielä, että erikoissairaanhoitajan koulutus ei ollut välttämätön kuin siinä tapauksessa, että halusi edetä osastonhoitajaksi. Osastoilla oli töissä kyllä sairaanhoitajien lisäksi erikoissairaanhoitajia (jotka odottelivat, että vapautuisi jostain osastonhoitajan tai apulaisosastonhoitajan virka), mutta palkassa ero ei ollut kuin parisataa markkaa. Samaa työtä tekivät. 

Mä ihmettelen nykysysteemissä, tietävätkö opiskelijat jo opintojen alkuvaiheessa, mihin haluavat erikoistua? Siis jo ennenkuin ovat tehneet sairaanhoitajan töitä yhtään missään? Vanha systeemi oli sikäli hyvä, että valmistumisen jälkeen saatoit työskennellä eri paikoissa ja jos sitten jossain vaiheessa totesit, että haluat erikoistua vaikkapa lastensairaanhoitoon, niin sitten vaan hakemaan erikoistumisopintoihin. 

Nykyään ei sairaanhoitajat erikoistu samalla tavalla kun jossain vaiheessa vaan kaikki käyvät lähes samat kurssit. Ihan muutamat kurssit voi valita oman mieleniiinnon mukaan.

Okei, tätä en tiennyt. Kuitenkin valmistuessaan ovat jonkin erikoisalan (esim lastensairaanhoito) erikoissairaanhoitajia, koska varsinaista erikoistumista ei enää ole. Onkohan tämä nykyinen systeemi lainkaan järkevä? Varsinkaan, kun on hoitajapula?

Eivät ole. Ovat vain sairaanhoitaja amk. Opinnot ovat 210op josta 30op on vapaavalintaisia, joissa voit omien mielenkiinnon kohteiden mukaan ottaa kursseja. Tämä siis tarkoittaa keskimäärin noin 3-6 vapaavalintaista kurssia (eli puolen vuoden opiskelua), koko opintojen aikana jonka voit räätälöidä ihan miten itse haluat ja ottaa kursseja ihan eri osa-alueilta. Eli ei ole mitään standardeja tai erikoissairaanhoitajia.

Mutta onko tämä järkevää? Tai millä tavalla tämä on parempi systeemi kuin se vanha? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen lapsemme on tuloillaan ja voisin hyvin tehdä lisää, jos se ei olisi taloudellinen itsemurha. Vaikka olemme kaksi työssäkäyvää omakotitalossa asuvaa aikuista, niin ei meillä missään nimessä olisi varaa kolmeen lapseen. Päivähoitomaksut ovat järkyttävän kovia (tiedän että maksetaan vain pieni osuus oikeasta summasta) ja lapsen vaatteisiin ja harrastusvälineisiin uppoaa hirveästi. Tähän lisäksi nousevat ruokakulut, sähkö, asuntolainan korot yms. Niin ei tarvi enää miettiäkkään. Rehellisesti mietin jo miten edes selviämme kahden lapsen kanssa. Kuitenkin haluaisimme tarjota lapsille muutakin kuin satunnaisia hoplop päiviä. Pidän myös pakollisena, että lapsille säästetään elämää varten rahaa, jotka saavat kun ovat 18-vuotiaita. En ihmettele yhtään, että lapsiluku tyssää monilla yhteen tai kahteen. Ei yksinkertaisesti ole varaa, jos vanhempien yhteiset vuositulot eivät ylitä 100 000 euroa.

Tämäkin on ihan typerää, että kunnalle se päivähoito maksaa 1500e/kk lapsi ja itse maksetaan siitä 300 euroa kuukaudessa. Mitä jos naiset saisi hoitaa lapsensa kotona ja maksettais naisille vaikka perustulo tonni siitä? Olis vähemmän kuormaa päikyissä ja onnellisemmat lapset. Mutta ei, kun halutaan tehdä tulonsiirtoja verorahoista näille yksityisille ah niin ihanille touhuloille ja verkanappuloille, jotka ei välitä lapsista tai heidän hyvinvoinnistaan pätkääkään.

Hyvä ehdotus. Kerroitkin hyviä syitä miksi en omia lapsiani laittaisi ikinä yksityiseen päikkyyn. Oma kokemukseni kunnallisesta päiväkodista on ihan positiivinen, vaikka ala onkin kriisissä. Ei ole meidän kunnassa niin pahasti näkynyt/kuulunut.

Vielä parempi jos kaikki vapaat jaettaisi tasan myös toisen vanhemman kesken. Näen melko isona ongelmana naisten tilanteen työpaikoilla. Sen unohdin tuosta kommentistani. 3 lapsen äitiys ja vanhempainvapaat tekisivät melko pitkän pätkän pois työelämästä. Itsekin miesvaltaisella alalla olen huomannut kuinka naisia ei oikein haluta ylentää tai laittaa vastuutehtäviin. Varmasti yhtenä syynä on nämä äitiys- ja vanhempainvapaat.

Kokonaisuutena lasten tekeminen on suomalaisille työssäkävijöille niin kallis ja kannattamaton tikki, että ei kannata montaa pyöräyttää, jos ei halua lähteä laskemaan elintasoaan ihan reippaasti. En usko että mitkään pienet lapsilisänkorotukset tai muut voisivat ainakaan omaa mieltäni muuttaa. Tarvittaisiin hyvin radikaaleja toimia, eikä niiden odottaminen taida olla realistista.

En kannata tätä nykyistä mallia, että vanhempainvapaat on pakko jakaa. Mielestäni perheen pitää saada itse päättää täysin. Perhe tietää itse, mikä heille on parempi ratkaisu. Esim. meillä mies tekee uraa ja siksi hän ei voi olla poissa. Minua ei urat kiinnosta pätkääkään (vaikka olenkin maisteri), mutta kotona oleminen, kodin rakentaminen ja lasten kasvattaminen kiinnostaa kovastikkin. 

Sen olen myös huomannut, että korkeampia paikkoja ei jaeta 30-vuotiaille naisille. 25+ terhakat kiipijät saa vielä paikkoja, mutta 30-40-v on täysin kuivakausi. Mikä on törkeää, koska lapset ovat yhteiskunnan jatkumisen elinehto. 

Itse en ole tuota mieltä, koska lapsilla pitäisi olla mahdollisuus luoda tasapuolisesti suhdetta molempiin vanhempiinsa. Jos mies on vain töissä, niin hän jää pakostikkin etäisemmäksi lapsille. Monella miehellä ei ole minkäänlaista tietoa miten edes olla omien lasten kanssa, joten he eivät sitten välttämättä osaa ottaa vastuutakaan. Itsekin naisena voin myöntää ehdottomasti haluavani olla kotona juuri niin pitkään ja paljon kuin mahdollista, mutta lasten kannalta näen tärkeänä että mies ottaa yhtäpaljon vastuuta.

Uskon että useat kuitenkin haluaisivat jakaa vastuun siinä vaiheessa kun palaat töihin? Isä taas on tottunut siihen, että vaimo hoitaa kodin ja lapset. Voi olla melko hankala ottaa uudenlaista roolia ja monilla viimeistään tässä vaiheessa johtaa eroon tai vähintäänkin syvään katkeruuteen. Tämä nähty ainakin useassa tuttava perheessä jo nykyisellä mallila.

Meillä lapsilla on erittäin läheiset ja lämpimät välit isään, yksi lapsista sanoo että rakastaa vain isää. Ja minä olin se, joka hoidin lapset kotona, mies teki ja tekee edelleen uraa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö isä olisi läsnä töiden jälkeen ja viikonloppuisin, mutta hänen uransa kannalta olisi ollut täysi mahdottomuus olla esim. puoli vuotta hoitovapaalla. Nämä asiat siis eivät mielestäni ole yhtä kuin ja edelleen kannatan sitä, että perhe saa sopia haluamallaan tavalla, koska yhtä lailla naisella voisi olla sellainen tilanne, että töihin on päästävä mahdollisimman nopeasti. 

Johtuu rakenteellisista seikoista, että uran kannalta on "täysi mahdottomuus" pitää perhevapaita. Mikäli tämä olisi normi, ei se olisi mikään mahdottomuus, koska suurin osa hankkii lapsia ja tekijöitä tarvitaan. Jos vain lapsettomat miehet pystyisivät luomaan uraa, niin aika vähän olisi uraihmisiä, aka osaavia tekijöitä. Se on nyt "mahdotonta", koska työnantajien annetaan esittää niin. Koko kuvio täytyy keikauttaa, jolloin "hinta" lasten hankkimisesta perheessä ei jää naisen kontolle halusi hän tai ei, koska miehen työnantaja niin sanoo. Miettikää mikä valta.

Vaikka sinä haluaisit valita niin, on pikemminkin onnekas sattuma kuin sinunkaan mahdollisuus oikeasti vapaasti valita mitään. Eri asioita.

Tämä on totta. Jos molemmat vanhemmat olisivat saman verran kotona niin työelämän olisi pakko muotoutua tilanteeseen, joka myös hyödyttäisi naisten asemaa työmarkkinoilla, koska silloin sama kotiin jäämisen riski työnantajalle olisi sama sukupuolesta riippumatta.

Tästä voisi seurata, että ikä ei olisikaan enää este - varsinkaan naisten - työllistymiselle vaan 50+ olisi työnantajan näkökulmasta oikein hyvä valinta työntekijäksi. 

Mielestäni on hyvä asia, etteivät epäkypsät ihmiset lisäänny. Heidän lapset kuitenkin kärsisivät aikuisina monenlaisista ongelmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tekisin seuraavat:

Perheverotus

Ajoneuvoveroon lapsivähennys (koska auto on pakollinen monilapsisissa perheissä)

Lapsilisän sitominen indeksiin

Subjektiivinen päivähoito-oikeus pois. Työtön voi hoitaa lapsensa itse. Tällä varmistetaan hoitajien riittävä määrä päivähoidossa ja hoidon laatu. Sosiaalisin syin päivähoitoon pääsisi edelleen.

Kuntiin kerhomuotoista päivähoitoa (2-4h/viikko) työttömien lapsille, että pääsevät työhaastatteluihin.

Unohdat sen faktan, ettei nykyisessäkään päivähoidossa ole työntekijöitä tekemään nykyisellä tasolla työtä. Eikä ehdotuksesi helpottaisi painetta ollenkaan.

Ymmärsitkö jotain väärin? Tämähän nimenomaan helpottaisi painetta. Mitä vähemmän hoidettavia lapsia, sitä vähemmän hoitajia tarvitaan. Kuten sanoin työtön voi hoitaa lapsensa itse kotona.

Millä tavalla työtön hakee työtä, jos ei saa viedä lastaansa hoitoon?

Etkö osaa lukea? _ Kuntiin kerhomuotoista päivähoitoa (2-4h/viikko) työttömien lapsille, että pääsevät työhaastatteluihin._

Näin työttömänä sanoisin, että yksi päivä viikossa riittää työnhakuun. Siinä ehtii tehdä hakemuksen tai vaikka toisenkin tai käydä haastattelussa. Yksinhuoltajille sitten asioidenhoitopäivä siihen päälle. Eli 1-2 hoitopäivää viikossa riittäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tekisin seuraavat:

Perheverotus

Ajoneuvoveroon lapsivähennys (koska auto on pakollinen monilapsisissa perheissä)

Lapsilisän sitominen indeksiin

Subjektiivinen päivähoito-oikeus pois. Työtön voi hoitaa lapsensa itse. Tällä varmistetaan hoitajien riittävä määrä päivähoidossa ja hoidon laatu. Sosiaalisin syin päivähoitoon pääsisi edelleen.

Kuntiin kerhomuotoista päivähoitoa (2-4h/viikko) työttömien lapsille, että pääsevät työhaastatteluihin.

Unohdat sen faktan, ettei nykyisessäkään päivähoidossa ole työntekijöitä tekemään nykyisellä tasolla työtä. Eikä ehdotuksesi helpottaisi painetta ollenkaan.

Ymmärsitkö jotain väärin? Tämähän nimenomaan helpottaisi painetta. Mitä vähemmän hoidettavia lapsia, sitä vähemmän hoitajia tarvitaan. Kuten sanoin työtön voi hoitaa lapsensa itse kotona.

Millä tavalla työtön hakee työtä, jos ei saa viedä lastaansa hoitoon?

Etkö osaa lukea? _ Kuntiin kerhomuotoista päivähoitoa (2-4h/viikko) työttömien lapsille, että pääsevät työhaastatteluihin._

Näin työttömänä sanoisin, että yksi päivä viikossa riittää työnhakuun. Siinä ehtii tehdä hakemuksen tai vaikka toisenkin tai käydä haastattelussa. Yksinhuoltajille sitten asioidenhoitopäivä siihen päälle. Eli 1-2 hoitopäivää viikossa riittäisi.

Missä näiden työssäkäyvien yksinhuoltajien asioidenhoitopäivät ovat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tekisin seuraavat:

Perheverotus

Ajoneuvoveroon lapsivähennys (koska auto on pakollinen monilapsisissa perheissä)

Lapsilisän sitominen indeksiin

Subjektiivinen päivähoito-oikeus pois. Työtön voi hoitaa lapsensa itse. Tällä varmistetaan hoitajien riittävä määrä päivähoidossa ja hoidon laatu. Sosiaalisin syin päivähoitoon pääsisi edelleen.

Kuntiin kerhomuotoista päivähoitoa (2-4h/viikko) työttömien lapsille, että pääsevät työhaastatteluihin.

Unohdat sen faktan, ettei nykyisessäkään päivähoidossa ole työntekijöitä tekemään nykyisellä tasolla työtä. Eikä ehdotuksesi helpottaisi painetta ollenkaan.

Ymmärsitkö jotain väärin? Tämähän nimenomaan helpottaisi painetta. Mitä vähemmän hoidettavia lapsia, sitä vähemmän hoitajia tarvitaan. Kuten sanoin työtön voi hoitaa lapsensa itse kotona.

Millä tavalla työtön hakee työtä, jos ei saa viedä lastaansa hoitoon?

Etkö osaa lukea? _ Kuntiin kerhomuotoista päivähoitoa (2-4h/viikko) työttömien lapsille, että pääsevät työhaastatteluihin._

Näin työttömänä sanoisin, että yksi päivä viikossa riittää työnhakuun. Siinä ehtii tehdä hakemuksen tai vaikka toisenkin tai käydä haastattelussa. Yksinhuoltajille sitten asioidenhoitopäivä siihen päälle. Eli 1-2 hoitopäivää viikossa riittäisi.

Jos työelämässä olis oikeasti vetoa ei työnhaku olis sellaista salatiedettä mitä nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tekisin seuraavat:

Perheverotus

Ajoneuvoveroon lapsivähennys (koska auto on pakollinen monilapsisissa perheissä)

Lapsilisän sitominen indeksiin

Subjektiivinen päivähoito-oikeus pois. Työtön voi hoitaa lapsensa itse. Tällä varmistetaan hoitajien riittävä määrä päivähoidossa ja hoidon laatu. Sosiaalisin syin päivähoitoon pääsisi edelleen.

Kuntiin kerhomuotoista päivähoitoa (2-4h/viikko) työttömien lapsille, että pääsevät työhaastatteluihin.

Unohdat sen faktan, ettei nykyisessäkään päivähoidossa ole työntekijöitä tekemään nykyisellä tasolla työtä. Eikä ehdotuksesi helpottaisi painetta ollenkaan.

Ymmärsitkö jotain väärin? Tämähän nimenomaan helpottaisi painetta. Mitä vähemmän hoidettavia lapsia, sitä vähemmän hoitajia tarvitaan. Kuten sanoin työtön voi hoitaa lapsensa itse kotona.

Millä tavalla työtön hakee työtä, jos ei saa viedä lastaansa hoitoon?

Etkö osaa lukea? _ Kuntiin kerhomuotoista päivähoitoa (2-4h/viikko) työttömien lapsille, että pääsevät työhaastatteluihin._

Näin työttömänä sanoisin, että yksi päivä viikossa riittää työnhakuun. Siinä ehtii tehdä hakemuksen tai vaikka toisenkin tai käydä haastattelussa. Yksinhuoltajille sitten asioidenhoitopäivä siihen päälle. Eli 1-2 hoitopäivää viikossa riittäisi.

Missä näiden työssäkäyvien yksinhuoltajien asioidenhoitopäivät ovat?

Ei sellaisia olekaan. Työnantajan kanssa pitää sopia, että käyttää saldovapaita, vuosilomapäiviä tai ottaa palkatonta vapaata asioiden hoitamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen lapsemme on tuloillaan ja voisin hyvin tehdä lisää, jos se ei olisi taloudellinen itsemurha. Vaikka olemme kaksi työssäkäyvää omakotitalossa asuvaa aikuista, niin ei meillä missään nimessä olisi varaa kolmeen lapseen. Päivähoitomaksut ovat järkyttävän kovia (tiedän että maksetaan vain pieni osuus oikeasta summasta) ja lapsen vaatteisiin ja harrastusvälineisiin uppoaa hirveästi. Tähän lisäksi nousevat ruokakulut, sähkö, asuntolainan korot yms. Niin ei tarvi enää miettiäkkään. Rehellisesti mietin jo miten edes selviämme kahden lapsen kanssa. Kuitenkin haluaisimme tarjota lapsille muutakin kuin satunnaisia hoplop päiviä. Pidän myös pakollisena, että lapsille säästetään elämää varten rahaa, jotka saavat kun ovat 18-vuotiaita. En ihmettele yhtään, että lapsiluku tyssää monilla yhteen tai kahteen. Ei yksinkertaisesti ole varaa, jos vanhempien yhteiset vuositulot eivät ylitä 100 000 euroa.

Tämäkin on ihan typerää, että kunnalle se päivähoito maksaa 1500e/kk lapsi ja itse maksetaan siitä 300 euroa kuukaudessa. Mitä jos naiset saisi hoitaa lapsensa kotona ja maksettais naisille vaikka perustulo tonni siitä? Olis vähemmän kuormaa päikyissä ja onnellisemmat lapset. Mutta ei, kun halutaan tehdä tulonsiirtoja verorahoista näille yksityisille ah niin ihanille touhuloille ja verkanappuloille, jotka ei välitä lapsista tai heidän hyvinvoinnistaan pätkääkään.

Hyvä ehdotus. Kerroitkin hyviä syitä miksi en omia lapsiani laittaisi ikinä yksityiseen päikkyyn. Oma kokemukseni kunnallisesta päiväkodista on ihan positiivinen, vaikka ala onkin kriisissä. Ei ole meidän kunnassa niin pahasti näkynyt/kuulunut.

Vielä parempi jos kaikki vapaat jaettaisi tasan myös toisen vanhemman kesken. Näen melko isona ongelmana naisten tilanteen työpaikoilla. Sen unohdin tuosta kommentistani. 3 lapsen äitiys ja vanhempainvapaat tekisivät melko pitkän pätkän pois työelämästä. Itsekin miesvaltaisella alalla olen huomannut kuinka naisia ei oikein haluta ylentää tai laittaa vastuutehtäviin. Varmasti yhtenä syynä on nämä äitiys- ja vanhempainvapaat.

Kokonaisuutena lasten tekeminen on suomalaisille työssäkävijöille niin kallis ja kannattamaton tikki, että ei kannata montaa pyöräyttää, jos ei halua lähteä laskemaan elintasoaan ihan reippaasti. En usko että mitkään pienet lapsilisänkorotukset tai muut voisivat ainakaan omaa mieltäni muuttaa. Tarvittaisiin hyvin radikaaleja toimia, eikä niiden odottaminen taida olla realistista.

En kannata tätä nykyistä mallia, että vanhempainvapaat on pakko jakaa. Mielestäni perheen pitää saada itse päättää täysin. Perhe tietää itse, mikä heille on parempi ratkaisu. Esim. meillä mies tekee uraa ja siksi hän ei voi olla poissa. Minua ei urat kiinnosta pätkääkään (vaikka olenkin maisteri), mutta kotona oleminen, kodin rakentaminen ja lasten kasvattaminen kiinnostaa kovastikkin. 

Sen olen myös huomannut, että korkeampia paikkoja ei jaeta 30-vuotiaille naisille. 25+ terhakat kiipijät saa vielä paikkoja, mutta 30-40-v on täysin kuivakausi. Mikä on törkeää, koska lapset ovat yhteiskunnan jatkumisen elinehto. 

Itse en ole tuota mieltä, koska lapsilla pitäisi olla mahdollisuus luoda tasapuolisesti suhdetta molempiin vanhempiinsa. Jos mies on vain töissä, niin hän jää pakostikkin etäisemmäksi lapsille. Monella miehellä ei ole minkäänlaista tietoa miten edes olla omien lasten kanssa, joten he eivät sitten välttämättä osaa ottaa vastuutakaan. Itsekin naisena voin myöntää ehdottomasti haluavani olla kotona juuri niin pitkään ja paljon kuin mahdollista, mutta lasten kannalta näen tärkeänä että mies ottaa yhtäpaljon vastuuta.

Uskon että useat kuitenkin haluaisivat jakaa vastuun siinä vaiheessa kun palaat töihin? Isä taas on tottunut siihen, että vaimo hoitaa kodin ja lapset. Voi olla melko hankala ottaa uudenlaista roolia ja monilla viimeistään tässä vaiheessa johtaa eroon tai vähintäänkin syvään katkeruuteen. Tämä nähty ainakin useassa tuttava perheessä jo nykyisellä mallila.

Meillä lapsilla on erittäin läheiset ja lämpimät välit isään, yksi lapsista sanoo että rakastaa vain isää. Ja minä olin se, joka hoidin lapset kotona, mies teki ja tekee edelleen uraa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö isä olisi läsnä töiden jälkeen ja viikonloppuisin, mutta hänen uransa kannalta olisi ollut täysi mahdottomuus olla esim. puoli vuotta hoitovapaalla. Nämä asiat siis eivät mielestäni ole yhtä kuin ja edelleen kannatan sitä, että perhe saa sopia haluamallaan tavalla, koska yhtä lailla naisella voisi olla sellainen tilanne, että töihin on päästävä mahdollisimman nopeasti. 

Okei, olisin voinut melkein arvata, että kirjoitat jotain tämmöistä. Omilla toimilla näytetään myös lapsille mallia ja minusta tuo on nimenomaan se ongelma, ettei miestä suostuta edes näkemään kotiin jäävänä. Luodaan kuva, että on "mahdotonta" jäädä kotiin. Ei edistä tasa-arvoa ja opettaa lapsetkin tiettyihin sukupuoli normeihin. Äidin taas on "pakko" jäädä edes siksi aikaa että saa synnytettyä ja toivuttua.

Monille lapsille se isä on tärkeä, rakas ja parempi kuin äiti, koska haetaan hyväksyntää. Äitiltä sitä saa ilman todisteluitakin, koska tiedetään että äiti hoitaa joka tapauksessa. Isästä taas ei voi olla niin varma. Roolit voi kääntää myös toisinpäin.

Lapsille on lähtökohtaisesti täysin yhden tekevää kuka heitä kotona hoitaa, kunhan saavat kodin jossa hyvä olla aikuisen kanssa, joka on turvallinen ja rakastava. Lapsi muistaa kokemuksen rakkaudesta ja siitä, että hänen tarpeensa tulivat huomioiduiksi, eikä sitä että tässä nyt oli ihanasti sitä sukupuolten tasa-arvoa. Minusta sukupuolirooleissa ei myöskään ole mitään väärää. Nautin siitä, että olen naisellinen pehmeä nainen, enkä kilpaile maskuliinisessa maailmassa. Nautin myös siitä, että minulla on mies puolisona, eikä nykyajan soija-hiirtä, josta ei ole edes lamppua vaihtamaan. Kaikki elää tavallaan. 

No niin, puhuin sukupuoli normeista. En sukupuolirooleista. En minäkään sukupuolirooleissa näe mitään väärää, vaan siinä että naisen asema on työelämässä huonompi ja isän rooli kotona on usein olla äidin pikkuapurina. Tässä lähtökohtani.

Toki lapselle on tärkeää rakkauden kokemus ja turvallinen lapsuus, mutta tärkeää on myös nähdä vanhemmat tasa-arvoisina kasvattajina. Jos asiaa lähdetään tarkastelemaan tavallasi, niin rakkautta ja turvallisuutta tärkeämpää on hengissä selviytyminen. Näetkö? Usein löytyy joku näkökulma, joka on edellistä tärkeämpi, mutta se ei vähennä silti esimerkiksi sen tasa-arvon tärkeyttä.

Nuo viimeiset lauseesi ovat melko alentavia. Toivottavasti kasvatat lapset edes hieman suvaitsevammin. Oma mieheni on yrittäjä, joka metsästää, kalastaa ja tekee kanssani remontteja, mutta en näe että hän on näiden ominaisuuksien takia parempi ihminen, kuin "nykyajan soija-hiiri".