Vetoomus itsemurhaa harkitseville: älä tee sitä, se ei ratkaise mitään

Vierailija kirjoitti:

Minä ymmärrän itsemurhan tekeviä. He haluavat monesti vain lepoa ja rauhaa, ja odottavat ennemminkin kammolla sitä mitä elämä seuraavaksi keksii tarjota. Sitä ei vain kestä yhtään enempää. Ei sitä tajua ihminen joka suhtautuu elämään uteliaasti ja positiivisesti.

Tuskinpa he haluaisivat itseään tappaa, jos eläisivät jotain leppoisaa lammasfarmarin elämää alpeilla.

Elämä ei aina ole arvokasta, enkä käsitä miksi se on jokin tabu - elämä on välillä halpaa. Ja mitä sitten? Broilereiden elämä on halpaa ja arvotonta, siellähän kasvavat sen 3kk yhdessä ja samassa paikassa. Kaikkia elämiä ei ole tarkoitettu elettäviksi.

Jospa muuttaisivat Alpeille lammaspaimeniksi sitten? Sinne otetaan ihmisiä töihin. Eikä  tarvits eomistaa lampaita, vaan riittää kun saa tarpeesi palkkaa, että voi elää. Kun on elossa, voi päättää mitä tekee ja minne menee.

"loisena" eli työttömänä en näe juuri muuta ratkaisua. EN jaksa tätä ikuista syyllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs se Ricky Gervaisin sarja olikaan, After Life? Ja maailman paskin supervoima. Minusta ihan pätevä supervoima ja itsekin tuota välillä miettinyt sellaisten ihmisten kohdalla jotka haluavat itsensä päiviltä päästää.

Mikä supervoima? En tajua tekstiäsi.

"If I become an arsehole, and I do and say what the fuck I want for as long as I want, and then when it all gets too much, I can always kill myself. It's like a superpower."

Kaikenlaista voi tehdä ja sanoa ja jos menee pieleen niin aina voi tappaa itsensä.

Minä en hemmetti soikoon ainakaan anna periksi, vaikkei minunkaan elämäni mitään ruusuilla tanssimista ole ollut ja mt-ongelmiakin löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit kuollut, niin kyllä se olisi sulle kaiken ratkaissut.

Mut joo, ei kannata silti. Ainutkertainen tilaisuus elää ja nähdä mitä vielä voi tapahtua. Ja jos on läheisiä niin heille se on loppuelämän taakka.

En ole 40 vuoden aikana kokenut mitään niin erityistä, etteikö elämää olisi yhtä hyvin voinut jättää elämättäkin. Niin pahaa kipua kylläkin, että sen olisi hyvin mielellään jättänyt kokematta. Mulle itsemurha on täysin varteenotettava ratkaisu siinä vaiheessa, kun saan tarpeekseni.

Samanlainen elämä myös täällä takana, mutta sinusta poiketen ajattelen, että eihän koskaan voi tietää tulevan osalta. Asiat voi aina saada yllättävän positiivisenkin käänteen, mistä sitä voi tietää. Yritän suhtautua tulevaisuuteen, jos en nyt sentään positiivisesti, niin kuitenkin odottavalla mielenkiinnolla. Näin siitäkin huolimatta, että juuri nyt kaikki on täyttä paskaa.

Voi ja voi tai sitten ei. Voi elämänsä loppumetreillä todeta, että kipua ja paskaa se oli loppuun asti, kuolleena olisin saanut olla rauhassa jo vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha tuskin on ratkaisu.

Kukaan ei tiedä elämäänsä edes vuotta, puhumattakaan 5 tai 20 vuotta eteenpäin. Elämä voi aina yllättää myös positiivisesti.

Olet sössinyt raha-asiasi

- velkasaneeraus loppuu aikanaan, voit myös löytää hyväpalkkaisen työn tai voittaa lotossa

Olet vakavasti sairas

- voidaan kehittää uusi hoitomuoto joka parantaa sairautesi täysin

Sinulla ei ole ketään, olet yksin

- maailma on täynnä ihmisiä. Moni on mennyt ensi kerran naimisiinkin vasta 70-vuotiaana tai löytänyt uuden ystävän eläkkeellä. Pitää vain uskaltaa avata itsensä maailmalle ja lähteä ulos että kohtaamisia voi syntyä.

Kun velkasaneeraus loppuu, voit olla vanha, raihnainen, sairas, työkyvytön ja loton varaan nyt on turha elämäänsä laskea.

Olet vakavasti sairas eikä siihen koskaan kehitetä toimivaa hoitomuotoa kuten ei tähänkään mennessä, vaan kärsit kuolemaasi asti.

Olet yksinäinen etkä koskaan kelpaa kenellekään tai sinua satutetaan ihmissuhteissa.

Noin juuri asiat näkee vakavasti masentunut, sairas ihminen. Ei valoa, ei toivoa. Kaikki on surkeaa ja menetettyä. Itsensä arvostaminen ja rakastaminen sekä toiveikkuus ovat sammuneet. He kuvittelevat tietävänsä, että elämänsä on surkeaa vielä 30 vuodenkin kuluttua, mikä nyt on täysin epärealistinen ajattelutapa kenenkään osalta.

Todellisuutta on se, että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.

Vierailija kirjoitti:

"loisena" eli työttömänä en näe juuri muuta ratkaisua. EN jaksa tätä ikuista syyllisyyttä.

Turha tuntea syyllisyyttä, on niitä työttömiä muitakin, ja aika paljon onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit kuollut, niin kyllä se olisi sulle kaiken ratkaissut.

Mut joo, ei kannata silti. Ainutkertainen tilaisuus elää ja nähdä mitä vielä voi tapahtua. Ja jos on läheisiä niin heille se on loppuelämän taakka.

En ole 40 vuoden aikana kokenut mitään niin erityistä, etteikö elämää olisi yhtä hyvin voinut jättää elämättäkin. Niin pahaa kipua kylläkin, että sen olisi hyvin mielellään jättänyt kokematta. Mulle itsemurha on täysin varteenotettava ratkaisu siinä vaiheessa, kun saan tarpeekseni.

Samanlainen elämä myös täällä takana, mutta sinusta poiketen ajattelen, että eihän koskaan voi tietää tulevan osalta. Asiat voi aina saada yllättävän positiivisenkin käänteen, mistä sitä voi tietää. Yritän suhtautua tulevaisuuteen, jos en nyt sentään positiivisesti, niin kuitenkin odottavalla mielenkiinnolla. Näin siitäkin huolimatta, että juuri nyt kaikki on täyttä paskaa.

Voi ja voi tai sitten ei. Voi elämänsä loppumetreillä todeta, että kipua ja paskaa se oli loppuun asti, kuolleena olisin saanut olla rauhassa jo vuosikymmeniä.

Toisaalta jos ollenkaan uskoo taivasten valtakunnan olemasaoloon, niin voi lohduttautua ajatuksella, että tämä maallinen taisteluni tullaan näkemään positiivisessa valossa, sitä vastoin ennen aikainen itsemurhani olisi nähty negatiivisessa valossa.

kannattaa aina todella rasittavia narsisteita lähimmäisille. minä minä  tekis mieli ampua ruinaaja pois mutta siitäkin saisi saman kuin ihmisestä. tapa itsesi heti mitä sitä muille valittelet empä usko että ketään itsarin tehnyttä kukaan OIKEASTI kaipailee lähimmäiset helpottuneita kun vihdoin paskasta pääsee eroon. ihme kynttilä saattueita ja seli seli juttuja paska poistunut hyvä niin.

Jumala on luonut elämän. Hän on puhaltanut ihmiseen elämän henkäyksen (1. Moos. 2:7). Elämä on siksi pyhää ja koskematonta sen ensi hetkestä, jopa äidin kohdusta lähtien. Ihmisen ei ole lupa lopettaa elämää, samaan tapaan kuin sanotaan avioliitosta: Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako (Matt. 19:6).

Jumala suhtautuu suurella ymmärryksellä ihmisten ahdistukseen. Hänen edessään saattoi psalminkirjoittaja sanoa: Minä olen luhistumisen partaalla, tuskani ei hetkeksikään hellitä (Ps. 38:19) ja Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille, pimeään, pohjattomaan kuiluun. Sinun vihasi on raskaana ylläni, sinun aaltosi vyöryvät pääni päälle (Ps. 88:7-8). Jumalalle ovat kaikki ihmisen elämäntilanteet tuttuja ja niiden ahdistavuuden voi myös kertoa Hänelle.

Uudessa testamentissa kerrotaan Jeesuksesta, joka on sydämeltään lempeä ja nöyrä (Matt. 11:29). Hän tulee ihmisten luo lempeänä (Matt. 21:5). Erityisesti hän tuntee sääliä niitä kohtaan, jotka ovat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla (Matt. 9:36). On varmaa, että Vapahtaja tuntee suurta myötätuntoa niitä kohtaan, jotka menettävät elämänhalunsa eivätkä enää jaksa lainkaan ajatella tulevaisuutta.

Itse selvisin i m yrityksestä jotenkin ihmeen kaupalla. Söin vahvoja lääkkeitä tyyliin pienen apteekin verran ja vammojahan tuosta jäi. Ihmeellistä kyllä se 24/7 ahdistus hävisi melkein kokonaan tuon kokemuksen myötä, eli jotain myönteistäkin aivoissa tapahtui. Muuten ongelmat ennallaan: yksinäisyys, krooniset sairaudet, köyhyys, menneisyys täynnä epäonnistumisia. Luultavasti olen autistinen ja siksi mikään ei ole ikinä sujunut ns. normaalisti ja ihmissuhteet varsinkin ihan hebreaa. Stressillä olen pilannut myös fyysisen terveyteni. Mutta uudestaan en uskalla mitään yrittää, koska pelkään jääväni vielä pahemmin kitumaan. Eli kuolemaa ootellessa yritän pieniä onnenrippeitä poimia sieltä täältä. Joka päivä jotain hyvää yritän tehdä :)

Onneksi minä valitsin jatkaa elämää. Tosin kärsimykseni lisääntyi ja kaiken muun huonon lisäksi "sain" väkivaltaisen kumppanin, joka vainosi minua eron jälkeen. Mutta sitten elämä alkoi hymyillä ja nykyään, terapian jälkeen olen onnellinen. Se tosin vaati monta onnekasta sattumaa ja pakko myöntää, että rahaakin. Terapiaa en olisi pystynyt kustantamaan silloin nuorena.

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.

(Ps. 34: 19)

Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen. (1. Piet. 5: 7)

Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen. (Matt. 5: 4)

Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä.

(Ps. 18: 17)

Vierailija kirjoitti:

"loisena" eli työttömänä en näe juuri muuta ratkaisua. EN jaksa tätä ikuista syyllisyyttä.

En koe olevani syyllinen siihen, että minut irtisanottiin, myöskään en koe syyllisyyttä siitä, etteivät ääliöt työnantaja ja rekrytoijat näe minun potentiaaliani. Kai minäkin voisin sen paremmin osata esille tuoda, mutta sekin "työhaastattelu," jossa rekrytoija mitään kysymättä päätti, että olen jonkunlainen ja sanoi: "Taidat olla niitä miehiä. Eikähän tämä haastattelu ollut tässä." No, enpä noin idiootille esimiehelle olisi töitä halunnutkaan tehdä. Olisi kai kuitenkin ollut fiksua kysyä, että miksi mieheksi minua luulet? Oletko homokammoinen, vai pelkäätkö miehiä, joilla hiustenkasvu on päättynyt? Ei ollut prosenttiliiviä päällä, eikä sateenkaaripaitoja, ja hiustenkasvulleni en paljoakaan voi. 🤣😂🤣

Vierailija kirjoitti:

Itse selvisin i m yrityksestä jotenkin ihmeen kaupalla. Söin vahvoja lääkkeitä tyyliin pienen apteekin verran ja vammojahan tuosta jäi. Ihmeellistä kyllä se 24/7 ahdistus hävisi melkein kokonaan tuon kokemuksen myötä, eli jotain myönteistäkin aivoissa tapahtui. Muuten ongelmat ennallaan: yksinäisyys, krooniset sairaudet, köyhyys, menneisyys täynnä epäonnistumisia. Luultavasti olen autistinen ja siksi mikään ei ole ikinä sujunut ns. normaalisti ja ihmissuhteet varsinkin ihan hebreaa. Stressillä olen pilannut myös fyysisen terveyteni. Mutta uudestaan en uskalla mitään yrittää, koska pelkään jääväni vielä pahemmin kitumaan. Eli kuolemaa ootellessa yritän pieniä onnenrippeitä poimia sieltä täältä. Joka päivä jotain hyvää yritän tehdä :)

Kaunis tarina, olet selvästi oivaltanut jotain tärkeää elämästä, vaikkakin harmillisesti vasta im yrityksen jälkeen. Tärkeintä elämässä on armollisuus itseään kohtaan. Hyväksyä oma keskeneräisyytensä ja omat rajoitteensa, eikä yrittää väkipakolla olla niin kuin ne "kaikki muut", onnelliset ja menestyjät. Turha verrata itseään jatkuvasti muihin.

Tärkeää on rakastaa itseään juuri sellaisena kuin sattuu olemaan, vaikka sitten syrjäytyneenä, sairaana, päihdeongelmaisena ja köyhänä. Yhtä kaikki, olet ihmisenä silti yhtä arvokas kuin kaikki muutkin, vain kovemman polun kulkenut ja raskaamman lastin osaksesi saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha tuskin on ratkaisu.

Kukaan ei tiedä elämäänsä edes vuotta, puhumattakaan 5 tai 20 vuotta eteenpäin. Elämä voi aina yllättää myös positiivisesti.

Olet sössinyt raha-asiasi

- velkasaneeraus loppuu aikanaan, voit myös löytää hyväpalkkaisen työn tai voittaa lotossa

Olet vakavasti sairas

- voidaan kehittää uusi hoitomuoto joka parantaa sairautesi täysin

Sinulla ei ole ketään, olet yksin

- maailma on täynnä ihmisiä. Moni on mennyt ensi kerran naimisiinkin vasta 70-vuotiaana tai löytänyt uuden ystävän eläkkeellä. Pitää vain uskaltaa avata itsensä maailmalle ja lähteä ulos että kohtaamisia voi syntyä.

Kun velkasaneeraus loppuu, voit olla vanha, raihnainen, sairas, työkyvytön ja loton varaan nyt on turha elämäänsä laskea.

Olet vakavasti sairas eikä siihen koskaan kehitetä toimivaa hoitomuotoa kuten ei tähänkään mennessä, vaan kärsit kuolemaasi asti.

Olet yksinäinen etkä koskaan kelpaa kenellekään tai sinua satutetaan ihmissuhteissa.

Noin juuri asiat näkee vakavasti masentunut, sairas ihminen. Ei valoa, ei toivoa. Kaikki on surkeaa ja menetettyä. Itsensä arvostaminen ja rakastaminen sekä toiveikkuus ovat sammuneet. He kuvittelevat tietävänsä, että elämänsä on surkeaa vielä 30 vuodenkin kuluttua, mikä nyt on täysin epärealistinen ajattelutapa kenenkään osalta.

Todellisuutta on se, että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.

Lisää tuohon masennukseen vielä ahdistuneisuus- ja dissosiaatiohäiriö, niin voin kertoa että aika huonossa jamassa ollaan. Tiedän, että elämänsä on surkeaa vielä 30 vuodenkin jälkeen. Se on todellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha tuskin on ratkaisu.

Kukaan ei tiedä elämäänsä edes vuotta, puhumattakaan 5 tai 20 vuotta eteenpäin. Elämä voi aina yllättää myös positiivisesti.

Olet sössinyt raha-asiasi

- velkasaneeraus loppuu aikanaan, voit myös löytää hyväpalkkaisen työn tai voittaa lotossa

Olet vakavasti sairas

- voidaan kehittää uusi hoitomuoto joka parantaa sairautesi täysin

Sinulla ei ole ketään, olet yksin

- maailma on täynnä ihmisiä. Moni on mennyt ensi kerran naimisiinkin vasta 70-vuotiaana tai löytänyt uuden ystävän eläkkeellä. Pitää vain uskaltaa avata itsensä maailmalle ja lähteä ulos että kohtaamisia voi syntyä.

Kun velkasaneeraus loppuu, voit olla vanha, raihnainen, sairas, työkyvytön ja loton varaan nyt on turha elämäänsä laskea.

Olet vakavasti sairas eikä siihen koskaan kehitetä toimivaa hoitomuotoa kuten ei tähänkään mennessä, vaan kärsit kuolemaasi asti.

Olet yksinäinen etkä koskaan kelpaa kenellekään tai sinua satutetaan ihmissuhteissa.

Noin juuri asiat näkee vakavasti masentunut, sairas ihminen. Ei valoa, ei toivoa. Kaikki on surkeaa ja menetettyä. Itsensä arvostaminen ja rakastaminen sekä toiveikkuus ovat sammuneet. He kuvittelevat tietävänsä, että elämänsä on surkeaa vielä 30 vuodenkin kuluttua, mikä nyt on täysin epärealistinen ajattelutapa kenenkään osalta.

Todellisuutta on se, että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa.

Lisää tuohon masennukseen vielä ahdistuneisuus- ja dissosiaatiohäiriö, niin voin kertoa että aika huonossa jamassa ollaan. Tiedän, että elämänsä on surkeaa vielä 30 vuodenkin jälkeen. Se on todellisuutta.

Ei voi tietää, miten esimerkiksi lääketiede kehittyy. Nyt tutkitaan todella kovasti psykedeelejä ja satsataan biotieteisiin. Voi olla, että 20 vuoden kuluttua ei kukaan enää kärsi mt ongelmista, sekin on mahdollista. Emme voi tietää vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin vähän paremmin ymmärtämään ahdistuksen takia itsemurhan tekeviä, kun sain lääkkeen joka aiheutti minulle lyhyitä aikoja sivuoireena selittämätöntä ahdistusta, johon ei auta mikään. Pahimpina tunteina ei pystynyt tekemään muuta kuin kyhjöttämään ja keskittymään vain siihen, että hengittää tasaisesti eikä pinnallisesti ja nopeasti kuin paniikissa. Kun pahin ahdistus meni ohi, olo oli mahtava. Tunne oli todella sellainen että ellen olisi tajunnut sen johtuvan viikkoa aiemmin alkaneesta vuosia kestävästä lääkekuurista, olisin tehnyt mitä tahansa sen loppumiseksi. Lääkkeeni sisältää keltarauhashormonia ja ilmeisesti ahdistus iskee aina silloin, kun tuo hormonitaso on tavoitetta matalampi.

Mutta siis nyt uskon tuon oman lääkkeeni sivuvaikutuksena takia, että ahdistuksen taustalla voi olla arvattua useammin jotkut hormonit. Kannattaa siis ajatella että vika on aivojen kemian toiminnassa ja jokin lääke voi auttaa siihen, kunhan hakee apua lääkäriltä. Antakaa ennemmin lääkäreille mahdollisuus saada aivojenne kemia toimimaan ennen kuin teette mitään peruuttamatonta.

Näinhän se on. Masennuksen aiheuttaa yleensä aivojen kemiallinen epätasapainotila. Sairaus se on siinä kuin muutkin fyysiset sairaudet ja oikealla lääkityksellä täysin hoidettavissa kunhan yhdistetään terapiaan.

- Ja joidenkin kohdalla tietyt masennuslääkkeet, kuten SSRI, venlaflaksiini, tai neuroleptit juuri nimenomaan aiheuttavat pahaa oloa ja itsetuhoisien ajatusten toteuttamista. Just niin, kannattaa suositella niiden ottamista ja käyttämistä!!

Itsemurhaaja kohtaa huonon karmansa uudelleen seuraavassa elämässään.

Jos hän tappaa itsensä henkilökohtaisista syistä, päästäkseen nyt kärsimyksistään ja jos hänen tekonsa tuottaa suurta surua muille, silloin samat kärsimykset seuraavat häntä seuraavaankin elämään ja lisäksi läheisten kokemat surut kohtaavat häntä itseään.

Ei siis kannata tehdä itsemurhaa. Kärsimys nyt ja tässä on helpoin ja nopein tie ulos huonosta karmastasi ja kaikenlaisesta kurjuudesta. Kärsi nyt, lepää taivaissa, herää uuteen elämään puhtaalla, hyvällä karmalla.

" Kun luulet jo menettäneesi kaiken on jäljellä vielä tulevaisuus!"