Vetoomus itsemurhaa harkitseville: älä tee sitä, se ei ratkaise mitään

Vierailija kirjoitti:

Aloin vähän paremmin ymmärtämään ahdistuksen takia itsemurhan tekeviä, kun sain lääkkeen joka aiheutti minulle lyhyitä aikoja sivuoireena selittämätöntä ahdistusta, johon ei auta mikään. Pahimpina tunteina ei pystynyt tekemään muuta kuin kyhjöttämään ja keskittymään vain siihen, että hengittää tasaisesti eikä pinnallisesti ja nopeasti kuin paniikissa. Kun pahin ahdistus meni ohi, olo oli mahtava. Tunne oli todella sellainen että ellen olisi tajunnut sen johtuvan viikkoa aiemmin alkaneesta vuosia kestävästä lääkekuurista, olisin tehnyt mitä tahansa sen loppumiseksi. Lääkkeeni sisältää keltarauhashormonia ja ilmeisesti ahdistus iskee aina silloin, kun tuo hormonitaso on tavoitetta matalampi.

Mutta siis nyt uskon tuon oman lääkkeeni sivuvaikutuksena takia, että ahdistuksen taustalla voi olla arvattua useammin jotkut hormonit. Kannattaa siis ajatella että vika on aivojen kemian toiminnassa ja jokin lääke voi auttaa siihen, kunhan hakee apua lääkäriltä. Antakaa ennemmin lääkäreille mahdollisuus saada aivojenne kemia toimimaan ennen kuin teette mitään peruuttamatonta.

Kyse voi olla myös siitä, ettei lääkäri motivoidu antamaan lääkkeitä. Kokenut monesti, että vain jutella pitäisi ja sillä pärjätä. Tai toisena vaihtoehton makoilemaan eläkkeelle tai sairaalaan.

Tuurista kiinni kuka on milläkin tuulella ja milloin. Voi mennä vuosikymmeniä ennen kuin motivaatio reseptin kirjoittamiseen iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Vierailija kirjoitti:

Meinasin tehdä itsemurhan viime torstaina. Järjestin jo asiat niin, että lapsi on pidempään hoidossa. Olisin ilmoittanut miehelle, että teen itsemurhan, jotta löytää minut varmasti ja tulee töistä suoraan kotiin. Sitten tajusin, että jos soittaa ambulanssin niin voin jäädä henkiin, joutua vegetatiiviseen tilaan tai vähintäänkin joutua suljetulle selviytymisen jälkeen. En siis ottanut yliannostusta lääkkeitä, mutta seuraavaa ajankohtaa jo mietin. Mulla on rakas lapsi, mutta välillä senkään olemassa olo ei kanna. P. S olen mielestäni hyvä äiti.

Miksi sinulla on tuollaisia ajatuksia? Kun sinulla on lapsikin, joka tarvitsee äitiään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meinasin tehdä itsemurhan viime torstaina. Järjestin jo asiat niin, että lapsi on pidempään hoidossa. Olisin ilmoittanut miehelle, että teen itsemurhan, jotta löytää minut varmasti ja tulee töistä suoraan kotiin. Sitten tajusin, että jos soittaa ambulanssin niin voin jäädä henkiin, joutua vegetatiiviseen tilaan tai vähintäänkin joutua suljetulle selviytymisen jälkeen. En siis ottanut yliannostusta lääkkeitä, mutta seuraavaa ajankohtaa jo mietin. Mulla on rakas lapsi, mutta välillä senkään olemassa olo ei kanna. P. S olen mielestäni hyvä äiti.

Lääkkeillä on todella vaikea tehdä itsemurhaa. Todennäköisesti rupeat oksentamaan paljon ennen kuin ehdit kuolla. Mahdollisesti saat aikaan jotain pysyvää vaurioita kehossasi, mutta melko varmasti et onnistu tap pamaan itseäsi lääkkeillä.

Neurolepteja saa kuin irtokarkkeja. Sopiva annos nassuun ja hankeen sammumaan riittävän viileällä ilmalla.

Vetoomus sinulle: Hirtä itsesi tänään.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tiedä, vaikka kuoleman jälkeen joutuisikin peräti jonkinlaiseen henkiolentojen paratiisiin. Silloin se todellakin ratkaisisi kaiken.

Joissain uskonnoissa tosin väitetään, että itsemurha rinnastettaisiin taivasmaailmoissa paremminkin murhaan, eli osoitteena ei tule olemaan taivas vaan tuonela. Et saakaan ikuista rauhaa ja lepoa, vaan joudut toistamaan tuota samaa tuskaista elämääsi yhä uudelleen ja uudelleen niin pitkään kunnes selviydyt siitä kunnialla läpi.

Jos tekisin itsarin niin tekisin sen keskellä toria jossa olisi paljon ihmisiä.

Toivottavasti kaikki tajuaa olla asettamatta muita vaaraan. Ei siis rekan, junan tms eteen.

Itsemurha tuskin on ratkaisu.

Kukaan ei tiedä elämäänsä edes vuotta, puhumattakaan 5 tai 20 vuotta eteenpäin. Elämä voi aina yllättää myös positiivisesti.

Olet sössinyt raha-asiasi

- velkasaneeraus loppuu aikanaan, voit myös löytää hyväpalkkaisen työn tai voittaa lotossa

Olet vakavasti sairas

- voidaan kehittää uusi hoitomuoto joka parantaa sairautesi täysin

Sinulla ei ole ketään, olet yksin

- maailma on täynnä ihmisiä. Moni on mennyt ensi kerran naimisiinkin vasta 70-vuotiaana tai löytänyt uuden ystävän eläkkeellä. Pitää vain uskaltaa avata itsensä maailmalle ja lähteä ulos että kohtaamisia voi syntyä.

Mitä pahaa itsemurhassa on? Jos homman on hyväksi funtsinut, eikä elämä maistu, niin antaa mennä vaan. Usein löytyy toinenkin polku, mutta ei se aina ole kummoista elämää sekään.

Entä jos kärsin kovista fyysisistä kivuista, joihin ei lääkkeetkään auta? Onhan se silloin ratkaisu

Minä ymmärrän itsemurhan tekeviä. He haluavat monesti vain lepoa ja rauhaa, ja odottavat ennemminkin kammolla sitä mitä elämä seuraavaksi keksii tarjota. Sitä ei vain kestä yhtään enempää. Ei sitä tajua ihminen joka suhtautuu elämään uteliaasti ja positiivisesti.

Tuskinpa he haluaisivat itseään tappaa, jos eläisivät jotain leppoisaa lammasfarmarin elämää alpeilla.

Elämä ei aina ole arvokasta, enkä käsitä miksi se on jokin tabu - elämä on välillä halpaa. Ja mitä sitten? Broilereiden elämä on halpaa ja arvotonta, siellähän kasvavat sen 3kk yhdessä ja samassa paikassa. Kaikkia elämiä ei ole tarkoitettu elettäviksi.

Kyllä ihmetyttää miten tämä elämä koetaan niin kauhean ylitsepääsemättömäksi, että kuolemaan pitää kadota? Siis eikö mitään ajatusta löydy, joka laittaisi suhteellisuudentajun kohdilleen? Sinun elämäsi ongelmat, häpeät, epäreiluudet, pettymykset, väärinteot, syyllisyydet ja muut eivät ole niin isoja. Elämä vaatii minusta isoa mielikuvitusta ja armotonta huumoria, raakoja tunteita ja selkeitä ajatuksia. En tuhlaisi kuolemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit kuollut, niin kyllä se olisi sulle kaiken ratkaissut.

Mut joo, ei kannata silti. Ainutkertainen tilaisuus elää ja nähdä mitä vielä voi tapahtua. Ja jos on läheisiä niin heille se on loppuelämän taakka.

En ole 40 vuoden aikana kokenut mitään niin erityistä, etteikö elämää olisi yhtä hyvin voinut jättää elämättäkin. Niin pahaa kipua kylläkin, että sen olisi hyvin mielellään jättänyt kokematta. Mulle itsemurha on täysin varteenotettava ratkaisu siinä vaiheessa, kun saan tarpeekseni.

Jos haluaa itsemurhia ehkäistä niin voisi pukahtaa vaikka kiusaajille- myös palstan incel-irvailijat, huomio! Muutkin kiusaajat toki.

Vierailija kirjoitti:

Aloin vähän paremmin ymmärtämään ahdistuksen takia itsemurhan tekeviä, kun sain lääkkeen joka aiheutti minulle lyhyitä aikoja sivuoireena selittämätöntä ahdistusta, johon ei auta mikään. Pahimpina tunteina ei pystynyt tekemään muuta kuin kyhjöttämään ja keskittymään vain siihen, että hengittää tasaisesti eikä pinnallisesti ja nopeasti kuin paniikissa. Kun pahin ahdistus meni ohi, olo oli mahtava. Tunne oli todella sellainen että ellen olisi tajunnut sen johtuvan viikkoa aiemmin alkaneesta vuosia kestävästä lääkekuurista, olisin tehnyt mitä tahansa sen loppumiseksi. Lääkkeeni sisältää keltarauhashormonia ja ilmeisesti ahdistus iskee aina silloin, kun tuo hormonitaso on tavoitetta matalampi.

Mutta siis nyt uskon tuon oman lääkkeeni sivuvaikutuksena takia, että ahdistuksen taustalla voi olla arvattua useammin jotkut hormonit. Kannattaa siis ajatella että vika on aivojen kemian toiminnassa ja jokin lääke voi auttaa siihen, kunhan hakee apua lääkäriltä. Antakaa ennemmin lääkäreille mahdollisuus saada aivojenne kemia toimimaan ennen kuin teette mitään peruuttamatonta.

Näinhän se on. Masennuksen aiheuttaa yleensä aivojen kemiallinen epätasapainotila. Sairaus se on siinä kuin muutkin fyysiset sairaudet ja oikealla lääkityksellä täysin hoidettavissa kunhan yhdistetään terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmetyttää miten tämä elämä koetaan niin kauhean ylitsepääsemättömäksi, että kuolemaan pitää kadota? Siis eikö mitään ajatusta löydy, joka laittaisi suhteellisuudentajun kohdilleen? Sinun elämäsi ongelmat, häpeät, epäreiluudet, pettymykset, väärinteot, syyllisyydet ja muut eivät ole niin isoja. Elämä vaatii minusta isoa mielikuvitusta ja armotonta huumoria, raakoja tunteita ja selkeitä ajatuksia. En tuhlaisi kuolemiseen.

Mistä sinä sen tiedät kuinka suuret vastoinkäymiset kenelläkin on elämäsään.

Nuija!

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha tuskin on ratkaisu.

Kukaan ei tiedä elämäänsä edes vuotta, puhumattakaan 5 tai 20 vuotta eteenpäin. Elämä voi aina yllättää myös positiivisesti.

Olet sössinyt raha-asiasi

- velkasaneeraus loppuu aikanaan, voit myös löytää hyväpalkkaisen työn tai voittaa lotossa

Olet vakavasti sairas

- voidaan kehittää uusi hoitomuoto joka parantaa sairautesi täysin

Sinulla ei ole ketään, olet yksin

- maailma on täynnä ihmisiä. Moni on mennyt ensi kerran naimisiinkin vasta 70-vuotiaana tai löytänyt uuden ystävän eläkkeellä. Pitää vain uskaltaa avata itsensä maailmalle ja lähteä ulos että kohtaamisia voi syntyä.

Kun velkasaneeraus loppuu, voit olla vanha, raihnainen, sairas, työkyvytön ja loton varaan nyt on turha elämäänsä laskea.

Olet vakavasti sairas eikä siihen koskaan kehitetä toimivaa hoitomuotoa kuten ei tähänkään mennessä, vaan kärsit kuolemaasi asti.

Olet yksinäinen etkä koskaan kelpaa kenellekään tai sinua satutetaan ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olisit kuollut, niin kyllä se olisi sulle kaiken ratkaissut.

Mut joo, ei kannata silti. Ainutkertainen tilaisuus elää ja nähdä mitä vielä voi tapahtua. Ja jos on läheisiä niin heille se on loppuelämän taakka.

En ole 40 vuoden aikana kokenut mitään niin erityistä, etteikö elämää olisi yhtä hyvin voinut jättää elämättäkin. Niin pahaa kipua kylläkin, että sen olisi hyvin mielellään jättänyt kokematta. Mulle itsemurha on täysin varteenotettava ratkaisu siinä vaiheessa, kun saan tarpeekseni.

Samanlainen elämä myös täällä takana, mutta sinusta poiketen ajattelen, että eihän koskaan voi tietää tulevan osalta. Asiat voi aina saada yllättävän positiivisenkin käänteen, mistä sitä voi tietää. Yritän suhtautua tulevaisuuteen, jos en nyt sentään positiivisesti, niin kuitenkin odottavalla mielenkiinnolla. Näin siitäkin huolimatta, että juuri nyt kaikki on täyttä paskaa.

Mä oon ollu niin paskana että yritin hätähuuto muka itsemurhaa. Olen noussut kyllä sieltä ja saanut elämääni paljon uutta ja tarkoitusta. Silti ylämäki alamäki loppuelämän. Nyt on alamäki menossa, mutta onneksi yksi lääke tasoittaa nykymenoa.

2s

"Kyllä ihmetyttää miten tämä elämä koetaan niin kauhean ylitsepääsemättömäksi, että kuolemaan pitää kadota? Siis eikö mitään ajatusta löydy, joka laittaisi suhteellisuudentajun kohdilleen?"

Varmaan ei. Voi olla että halu kuolla on niin suuri henkisesti sairaana ettei mitään ole tehtävissä. Moni yrittää kunnes onnistuu.