Omistaja ei saa kissaansa takaisin, joka annettu kissakoti Kattilasta eteenpäin. Meneekö ihan lain mukaan?
Kissan omistaja ei ole syyllistynyt mihinkään eläintenpitolaiminlyöntiin. Joku Kissakoti ei voi alkaa jakaa rangastuksia kissojen omistajille.
Mielestäni poliisiin yhteys niin kissansa saa kotiin.
Kommentit (678)
Meidän rauhallisella asuinalueella kissat ulkoilevat vapaina, ovat kai aina ulkoilleet. En ole kenenkään koskaan kuullut asiasta valittavan.
Joku aika sitten tänne muutti (vai olivatko jotakin usein kyläileviä) jotain innokkaita nuoria eläinsuojelijoita, jotka ottivat näitä vapaana olevia kissoja kiinni ja toimittivat 40 kilometrin päähän löytöeläintaloon. Siis ottivat sen naapurin Missen, jonka kaikki tunsivat, suurin piirtein Missen kotipihasta tai ainakin postilaatikon vierestä kiinni, houkuttelivat johonkin kuljetuskoppaan ja ei kun tarhalle.
Siitä nousi hirveä haloo. Lopettivat sitten onneksi, mutta muutaman kissan ehtivät sinne kuljettaa. Kaukana on eläinsuojelu tuollaisesta.
Ja tiedoksi: Se, että löytöeläintaloissa kissoille muka aina ryhdyttäisiin etsimään uutta kotia, on ihan puuta heinää. Löytökissoja tulee noihin tarhoihin todella paljon ja niistä valtaosa lopetetaan sen 15 vuorokauden jälkeen, ei riittäisi yhdelläkään löytöeläintarhan omistajalla tilat ja rahat pitää kaikkia tuotuja kissoja kuukausi- tai joskus jopa vuosikaupalla tarhalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maaseudulla kissan funktio on pikkasen erilainen kuin kaupungissa.
Kissa pitää hiiret, rotat ja myyrät kurissa niin sisällä kuin ulkona.
Teille kaupunkilaisille tulee ehkä yllärinä, että täällä maalla on tosiaan niitä hiiriä ja pätevä hiirikissa on kullanarvoinen. Ja kyllä, me leikkautamme kissamme ja hoidamme niitä kaupunkilaisten tavoin. Kissat on meillä perheenjäseniä, joita käytetään eläinlääkärissä ym.
Leikattu kissa pysyy pihapiirissä. Toisinaan mökkeilijät ovat "lainanneet" meidän kissaa hävittämään hiiret mökeistään.Täällä maalla, vapaana kulkeva kissa on yleensä kotikissa. Jos löydät sellaisen, niin kannattaa kysellä kissan omistajaa läheisestä talosta. He varmasti osaavat sanoa, onko kissa paikallisia.
Meilläkin käy naapurien kissoja välillä "kylässä".
Tunnetaan ne vuosien ajalta. Kissat on sosiaalisia "kyläluutia".Eli onko teille maalla ihan normaalia, että teidän "perheenjäsen" katoaa 6 viikoksi ettekä te tee mitään tämän "perheenjäsenen" löytämiseksi?
Eli jos sun lapsi katoaa 6 viikoksi niin annatte vaan olla, toivotte että ehkä se joskus tulee takaisin?
No eikö tuosta jutusta juuri selvinnyt, että kissasta oli luvattu iso löytöpalkkio.
Toki maalla, jos kissa katoaa, sitä etsitään. Kysellään kaikista lähitaloista ja sana lähtee kiertään nopeasti. Täällä maalla joku tuntee aina jonkun ja ihmiset pitävät silmänsä auki.Täällä maalla välimatkat on suuria ja ihmiset kulkevat pitkiä matkoja autolla, niin samalla toki pitävät silmät auki. Kaikki tuntee kaikkien kissat ja huoli on yhteinen.
Tuskin kukaan ajattelee, että joku kidnappaisi vanhan maatiais-kesykissan. Jos jollain on arvokas rotukissa niin heillä on yleensä katettu verkkoaitaus kissalle.
Tässä on nyt veivattu sellaista kansallisromantiikkaa maaseudusta, että Järnefeltin maalauksetkin kalpenevat rinnalla.
Täällä maalla kissoista ei todellakaan välitetä, eikä niitä tunneta saati yhdessä olla huolissaan. Kissoilla ei ole täällä mitään arvoa. Olen tähän mennessä löytänyt kolme hylättyä pentuetta, neljä auton alle jäänyttä kissaa, laitattanut viidestä pihallani pyörivästä ilmoituksia, eikä kukaan ole kaivannut ja kysellyt.
Sen sijaan minulle kyllä naureskellaan, kun omat kissani ulkoilevat vain valjaissa ja omassa aitauksessaan. Minä kun katsos olen kissanhalaaja joka ei ymmärrä, etteivät ne kissat maailmasta lopu.
Asut varmaan jossain Itä-Suomessa. Itse asun Pirkanmaalla ja täällä on kyllä ihan toisenlainen meininki.
Kissa on koiran tapaan perheenjäsen ja leikattu ja rokotettu. Muualta ehkä löytyy näitä tärähtäneitä kissamuoreja, jotka ylläpitävät kissapopulaatiota nälkiintyneitä sairaita sisäsiittoisia katteja, mutta täällä en tiedä yhtäkään.
Yksi kesämökkeilijä rouva "sai tarpeekseen" yhdestä kissasta ja kutsui loukuttajan paikalle. Vanhempi pariskunta, joka omisti kissan, sai onneksi kissansa takaisin ja "opetuksen" . Kissa oli jo vanhempi ja kuoli seuraavana keväänä ja pariskunta ei enää uskaltanut hankkia uutta.
Myös rouva sai "opetuksen" kun myyrät jyrsivät perinpohjin hänen arvokkaat kukkasipulinsa. Aikaisemmin myyriä ei ollut näkynyt.
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään voi tietää, miten hevoseni käyttäytyisivät jos vapautettaisiin Mongolian arolle. Veikkaan kuitenkin, ettei se oleellisesti onnellisuutta lisäisi, koska laitumellakin tylsistyvät ja tulevat mielellään töihin. Vaikka siellä on ruokaa, kavereita, varjoa ja samaa pientä puuhasteltavaa kuin mitä luonto tarjoaisi.
Voi luoja, just tollaisia ingnorantteja hevosihmisiä on 12 tusinassa. Hevoset ei tylsisty. Ne ei kaipaa mitään työntekoa. Olisivat superonnellisia, jos vaan riittäisi tuoretta heinää laitumelta ja vettä.
T. Hevoskasvattaja
Huomaa kyllä jalostustammojen roikkuvatsoista, miksi hevoskasvattaja on tuota mieltä. Jos nyt vittuilemaan lähdetään. Pidä huolta tammojesi liikunnasta ja lihaksistosta, ettei niiden tarvitse notkoselkinä kulkea vain sinun laiskuutesi takia. Se on muuten tuoretta ruohoa. Tuore heinä ei niin hirmu tuoretta ole, korsiintuneella laitumellako sinä tammasi ruokit, ilman lisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis vapaana ulkoileva kissa on samanlainen haittaeläin kun minkki ja supikoira. Ja maalla asuvat tuntuvat olevan hyvinkin valveutuneita siitä millaista vahinkoa minkit ja supikoirat tekevät linnuille ja pienille nisäkkäille. Joten miksi se on niin hankala ymmärtää, että kissakaan ei kuulu luontoon?
Jos kokee, että sisäkissan pitäminen on jonkinlaista rääkkäämistä, niin sitten ei kannata kissaa hankkia ollenkaan jos ainoana vaihtoehtona pitää lemmikin päästämistä luontoon. Vastuullinen sisäkissan omistaja kyllä voi luoda virikkeitä kissalleen myös sisällä, tai sitten ulkoiluttaa kissaa valjaissa tai pitää ulkotarhassa.
Ei ole yksinkertaisesti mitään tekosyitä sille miksi hankit lemmikin ja sitten päästät sen ulkoilemaan ilman mitään valvontaa. Vastuuttomasta lemmikinpidosta kertoo sekin, että nämä omistajat eivät ole edes kaivanneet lemmikkiänsä moneen viikkoon. Eikä tietenkään olla sirutettu tai hankittu kaulapantaa.
Löytöeläinkoti on toiminut ihan lain puitteissa tämän asian kanssa, joten ei tässä ole senkään puolesta mitään epäselvää. Ainoa asia mikä minua ihmetyttää on se, että miksi tälle edelliselle omistajalle on ylipäätään annettu uuden omistajan yhteystiedot?
Tietysti asia voi harmittaa, mutta kyllä se syyllinen löytyy nyt tällä kertaa peilistä.
Se että kissan omistaja ei toimi sen mukaan kuinka kuuluisi yleensä toimia, ei voi aiheuttaa omistusoikeuden menetystä.
Asiat voisi nyt korjata sillä, että luovuttaa kissan oikealle omistajalle.
Kissa on varastettu, ja poliisille soitto voisi auttaa asiaa.
Kyllä se nyt vaan aiheuttaa ja tämä ei ole mielipideasia vaan ihan laissa määritelty asia (Eläinsuojelulaki, luku yksi, pykälä 15).
Mitä siinä sanotaan?
Löytyy ihan Finlexistä;
"15 §
Talteenotetut eläimet
Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.
Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.
Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista."
Koskee löydettyjä eläimiä, ei varastettuja. Jutun kissa on varastettu omalta pihalta.
Jos mun kissa varastettaisiin omasta pihastani, huomaisin sen kyllä aiemmin kuin kuuden viikon kuluttua. Huomaisin sen heti ja yrittäisin estää varkauden.
-Jos pyörä osoittautuu varastetuksi, ostaja joutuu luovuttamaan pyörän oikealle omistajalle. “Erityisesti arvokkaiden ja liian halvalta vaikuttavien pyörien kohdalla pyörän alkuperä tulee varmistaa huolellisesti.-
Vierailija kirjoitti:
Kattilan tekemä kauppa oli ok.
Nyt kuitenkin on tullut mutkia matkaan, kun kissan omistaja onkin löytynyt, ja kissa kuuluu palauttaa hänelle.
Kai siitä lähtee myös 500 egen lasku väliaikaisesta kissan ylläpidosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-ELÄINSUOJELULAIN mukaan löytöeläimestä on pidettävä huolta 15 vuorokautta. Jos omistajaa ei tässä ajassa löydy, eläimelle etsitään uusi koti.-
Koti voidaan etsiä, mutta oikea omistaja, ei voi mietenkään menettää omistusoikeutta noin lyhyessä ajassa.
Tuo on ihan hirveän lyhyt aika. Ilkeä ihminen voi kuskata kissan tarkoituksella jonnekin kauemmas eikä edes lähimpään löytöeläinpaikkaan.
Siis mikä ilkeä ihminen? Ihmiset jotka vapaaehtoisesti loukuttavat kissoja luonnosta ajattelevat kissojen parasta ja tekevät tärkeää työtä suomen luonnon hyväksi. Ihan kuin he varastelisivat kissoja pirunsarvet päässä tehdäkseen rahaa, no ei!
He ovat ottaneet kiinni vapaana liikkuneen siruttamattoman kissan, joka on omistajienkin mukaan saattanut olla puolentoista kilometrin päässä talolta. He ovat pitäneet sitä löytöeläintalossa kaksi viikkoa, ja kun omistajia ei ole kuulunut, ovat luovuttaneet sen uuteen kotiin. Sitten omistaja löytyykin, mutta uusi omistaja kieltäytyy luopumasta kissasta. Mitä löytöeläintalo voi tuossa muka tehdä? Oikeusteitse joutuu alkuperäinen omistaja menemään jos niikseen tulee. Edelleen jos kissalla olisi ollut rekisteröity siru tämä olisi vältetty.Entäpä, jos minä 'löydän' sinun polkupyöräsi, piilotamme sen kaverini autotalliin ja hän myy sen vaikkapa Tori.fi:ssä eteenpäin?
Tuo on selvä poliisiasia, joka tuo 'löytäjälle' syytteen varkaudesta, kaverille varastetun tavaran kätkemisestä ja ostajalle varastettuun tavaraan ryhtymisestä!
Tee poliisille rikosilmoitus varkaudesta, jotta rikollinen toiminta saadaan loppumaan!
Nämä eivät ole vertailukelpoisia asioita. Löytötavaralaissa määrätään esimerkiksi polkupyöristä, kannattaa tutustua siihen. Löytötavaraa ei saa löytäjä pitää eikä luovuttaa eteenpäin. Eikä tietenkään varastettua tavaraa.
Eläinsuojelulaissa määrätään löytöeläimistä ja tässä tapauksessa on käsittääkseni toimittu ihan lain puitteissa. Suosittelen tosiaan tutustumaan lakiin. Näistä asioista saa tietysti olla mitä mieltä tahansa, mutta on vähän hassua huudella täällä rikollisesta toiminnasta jos sulla ei ole mitään käsitystä miten nämä oikeasti lain mukaan menevät.
Mahdollisesti näin, siitä lähtien, kun kissa on toimitettu eläintaloon. Sitä ennen toiminta on vähintäänkin kyseenalaista, ellei suorastaan varkaus. Jos kissan on vienyt eläintalo tai siihen kytköksissä oleva taho, menettely on kauttaaltaan moraalitonta.
Olisin siinä mielessä huoleton, että saman tien kun se kissa pääsee ensimmäisen kerran karkuun, se kipittää takaisin vanhaan kotiinsa. Saattaa tulla kymmenien kilometrien päästä. Oikeille omistajille tsemppiä odotukseen, kyllä se sieltä kotiin tulee.
Vierailija kirjoitti:
-Jos pyörä osoittautuu varastetuksi, ostaja joutuu luovuttamaan pyörän oikealle omistajalle. “Erityisesti arvokkaiden ja liian halvalta vaikuttavien pyörien kohdalla pyörän alkuperä tulee varmistaa huolellisesti.-
Paitsi jos pyörä on ollut löytötavaroissa odottamassa omistajaansa ja sen jälkeen myyty poliisin huutokaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kattilan tekemä kauppa oli ok.
Nyt kuitenkin on tullut mutkia matkaan, kun kissan omistaja onkin löytynyt, ja kissa kuuluu palauttaa hänelle.
Kai siitä lähtee myös 500 egen lasku väliaikaisesta kissan ylläpidosta?
Alkuperäinen omistaja on tarjonnut 750 €.
He haluavat kissansa takaisin ja heidän kuuluisi saada.
Kroko kotiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis vapaana ulkoileva kissa on samanlainen haittaeläin kun minkki ja supikoira. Ja maalla asuvat tuntuvat olevan hyvinkin valveutuneita siitä millaista vahinkoa minkit ja supikoirat tekevät linnuille ja pienille nisäkkäille. Joten miksi se on niin hankala ymmärtää, että kissakaan ei kuulu luontoon?
Jos kokee, että sisäkissan pitäminen on jonkinlaista rääkkäämistä, niin sitten ei kannata kissaa hankkia ollenkaan jos ainoana vaihtoehtona pitää lemmikin päästämistä luontoon. Vastuullinen sisäkissan omistaja kyllä voi luoda virikkeitä kissalleen myös sisällä, tai sitten ulkoiluttaa kissaa valjaissa tai pitää ulkotarhassa.
Ei ole yksinkertaisesti mitään tekosyitä sille miksi hankit lemmikin ja sitten päästät sen ulkoilemaan ilman mitään valvontaa. Vastuuttomasta lemmikinpidosta kertoo sekin, että nämä omistajat eivät ole edes kaivanneet lemmikkiänsä moneen viikkoon. Eikä tietenkään olla sirutettu tai hankittu kaulapantaa.
Löytöeläinkoti on toiminut ihan lain puitteissa tämän asian kanssa, joten ei tässä ole senkään puolesta mitään epäselvää. Ainoa asia mikä minua ihmetyttää on se, että miksi tälle edelliselle omistajalle on ylipäätään annettu uuden omistajan yhteystiedot?
Tietysti asia voi harmittaa, mutta kyllä se syyllinen löytyy nyt tällä kertaa peilistä.
Se että kissan omistaja ei toimi sen mukaan kuinka kuuluisi yleensä toimia, ei voi aiheuttaa omistusoikeuden menetystä.
Asiat voisi nyt korjata sillä, että luovuttaa kissan oikealle omistajalle.
Kissa on varastettu, ja poliisille soitto voisi auttaa asiaa.
Kyllä se nyt vaan aiheuttaa ja tämä ei ole mielipideasia vaan ihan laissa määritelty asia (Eläinsuojelulaki, luku yksi, pykälä 15).
Mitä siinä sanotaan?
Löytyy ihan Finlexistä;
"15 §
Talteenotetut eläimet
Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.
Talteenotettua eläintä on säilytettävä vähintään 15 päivän ajan, minkä jälkeen kunnalla on oikeus myydä, muutoin luovuttaa tai lopettaa eläin.
Kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta tai haltijalta korvaus eläimen talteenotosta, hoidosta ja mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista."
Koskee löydettyjä eläimiä, ei varastettuja. Jutun kissa on varastettu omalta pihalta.
Jos mun kissa varastettaisiin omasta pihastani, huomaisin sen kyllä aiemmin kuin kuuden viikon kuluttua. Huomaisin sen heti ja yrittäisin estää varkauden.
Aika erikoinen lukemisen ymmärtäminen siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maaseudulla kissan funktio on pikkasen erilainen kuin kaupungissa.
Kissa pitää hiiret, rotat ja myyrät kurissa niin sisällä kuin ulkona.
Teille kaupunkilaisille tulee ehkä yllärinä, että täällä maalla on tosiaan niitä hiiriä ja pätevä hiirikissa on kullanarvoinen. Ja kyllä, me leikkautamme kissamme ja hoidamme niitä kaupunkilaisten tavoin. Kissat on meillä perheenjäseniä, joita käytetään eläinlääkärissä ym.
Leikattu kissa pysyy pihapiirissä. Toisinaan mökkeilijät ovat "lainanneet" meidän kissaa hävittämään hiiret mökeistään.Täällä maalla, vapaana kulkeva kissa on yleensä kotikissa. Jos löydät sellaisen, niin kannattaa kysellä kissan omistajaa läheisestä talosta. He varmasti osaavat sanoa, onko kissa paikallisia.
Meilläkin käy naapurien kissoja välillä "kylässä".
Tunnetaan ne vuosien ajalta. Kissat on sosiaalisia "kyläluutia".Eli onko teille maalla ihan normaalia, että teidän "perheenjäsen" katoaa 6 viikoksi ettekä te tee mitään tämän "perheenjäsenen" löytämiseksi?
Eli jos sun lapsi katoaa 6 viikoksi niin annatte vaan olla, toivotte että ehkä se joskus tulee takaisin?
No eikö tuosta jutusta juuri selvinnyt, että kissasta oli luvattu iso löytöpalkkio.
Toki maalla, jos kissa katoaa, sitä etsitään. Kysellään kaikista lähitaloista ja sana lähtee kiertään nopeasti. Täällä maalla joku tuntee aina jonkun ja ihmiset pitävät silmänsä auki.Täällä maalla välimatkat on suuria ja ihmiset kulkevat pitkiä matkoja autolla, niin samalla toki pitävät silmät auki. Kaikki tuntee kaikkien kissat ja huoli on yhteinen.
Tuskin kukaan ajattelee, että joku kidnappaisi vanhan maatiais-kesykissan. Jos jollain on arvokas rotukissa niin heillä on yleensä katettu verkkoaitaus kissalle.
Tässä on nyt veivattu sellaista kansallisromantiikkaa maaseudusta, että Järnefeltin maalauksetkin kalpenevat rinnalla.
Täällä maalla kissoista ei todellakaan välitetä, eikä niitä tunneta saati yhdessä olla huolissaan. Kissoilla ei ole täällä mitään arvoa. Olen tähän mennessä löytänyt kolme hylättyä pentuetta, neljä auton alle jäänyttä kissaa, laitattanut viidestä pihallani pyörivästä ilmoituksia, eikä kukaan ole kaivannut ja kysellyt.
Sen sijaan minulle kyllä naureskellaan, kun omat kissani ulkoilevat vain valjaissa ja omassa aitauksessaan. Minä kun katsos olen kissanhalaaja joka ei ymmärrä, etteivät ne kissat maailmasta lopu.
Asut varmaan jossain Itä-Suomessa. Itse asun Pirkanmaalla ja täällä on kyllä ihan toisenlainen meininki.
Kissa on koiran tapaan perheenjäsen ja leikattu ja rokotettu. Muualta ehkä löytyy näitä tärähtäneitä kissamuoreja, jotka ylläpitävät kissapopulaatiota nälkiintyneitä sairaita sisäsiittoisia katteja, mutta täällä en tiedä yhtäkään.Yksi kesämökkeilijä rouva "sai tarpeekseen" yhdestä kissasta ja kutsui loukuttajan paikalle. Vanhempi pariskunta, joka omisti kissan, sai onneksi kissansa takaisin ja "opetuksen" . Kissa oli jo vanhempi ja kuoli seuraavana keväänä ja pariskunta ei enää uskaltanut hankkia uutta.
Myös rouva sai "opetuksen" kun myyrät jyrsivät perinpohjin hänen arvokkaat kukkasipulinsa. Aikaisemmin myyriä ei ollut näkynyt.
Ihan kuule Pirkanmaalla minäkin asun. Ja ihan oikealla maaseudulla, omassa kylässä vain 300 asukasta, eikä kukaan tunne toistensa kissoja. Paitsi nämä minun "lellikissat".
Juurihan täältä (muistaakseni Ylöjärveltä) löytyi 80 kissan populaatio. Itse olen osallistunut useamman maaseutupopulaation loukuttamiseen. Kaikki paikalliset esyt pursuavat pääsääntöisesti maaseudulta tulevista kissoista. Kaksi omista kissoistani ovat kohdanneet tahallista eläinrääkkäystä, asialla maatilan oma väki.
Tätä asiaa voi väännellä ihan miten tahansa päin, mutta suomen kissakriisi johtuu yksin omaa maaseudun vapaana ulkoilevista, leikkaamattomista ja hoitamattomista kissoista. Ihan ympäri Suomen, ilman paikkakuntakohtaisia eroja.
Nykyaika on ankeaa ja ihmiset ihme tosikkoja valittajia. Kaikkialla nähdään nykyään vaan eläinrääkkäystä, henkistä väkivaltaa, syrjintää ja rasismia, narsisteja tai jotain turvallisuusuhkia yms. eikä mitään saa enää sanoa tai tehdä ilman, että joku pahoittaa siitä mielensä, tuomitsee ja postaa someen jonkun vihamielisen tilityksen. Antaisitte muiden elää elämäänsä, nykyajan mielensäpahoittajatosikot! Ennen vanhaan elämä oli paljon hauskempaa, ihmiset oli vapaampia olemaan epätäydellisiä ja elämään elämää eikä kaikesta vedetty pikkumaisesti hernettä nenään joka hetki.
Siis kun ajaa vähänkin maaseudulla, niin kyllähän noita kissoja pelloilla näkyy. Eikö se ole ihan luonnollista?
Itse käyn ratsastamassa niin kyllähän joka tallilla on kissojakin pitämässä jyrsijäkantaa kurissa.
Jos ostat varastetun television, siitä ei tule lopullisesti sinun omaisuuttasi. Varastetun tavaran ostaneelle ei anneta laissa ns. vilpittömän mielen suojaa (Asetus rikoslain voimaanpanemisesta 11 ). Jos käy myöhemmin ilmi, että verkkokirpparilta ostamasi televisio onkin varastettu, sinun tulee luovuttaa se alkuperäiselle oikealle omistajalle ilman erillistä korvausta, vaikka olisit ostanut sen vilpittömässä mielessä. Tämä tarkoittaa, että vaikka et tietäisi tai edes epäilisi ostamasi television olevan varastettu. Ostajana voit toki vaatia korvausta television sinulle myyneeltä, mutta on kuitenkin mahdollista, että tällaisessa tilanteessa korvausta ei onnistuta koskaan saamaan, jolloin ostajana jäät sekä ilman televisiota että korvausta.
Mikäli ostat television, jonka puolestaan tiesit varastetuksi tai jota sinun olisi ollut syytä epäillä anastetuksi, saatat itse syyllistyä kätkemisrikokseen. Kun arvioidaan sitä, onko sinulla ostajana ollut syytä epäillä television alkuperää, kiinnitetään huomiota sinun tiedossa olleisiin seikkoihin ja olosuhteisiin. Ostajana sinun tulee siis olla tietoinen niistä seikoista, joiden perusteella television alkuperää on syytä epäillä eli esimerkiksi siitä, että television myyntihinta on poikkeuksellisen alhainen tai siitä, ettei myyjällä voi olettaa olevan kyseistä omaisuutta laillisesti hallussaan. Rangaistuksena kätkemisrikoksesta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi
Kissasta on maksettu löytölälle varmaan joku parisataa ainakin, ja sen jälkeen puolessatoista vuodessa rahaa on varmasti mennyt enemmän kuin 500. Jännä, etteivät halua luopua perheenjäsenestään 750 eurolla.
Nämä eläinhörhöilyt on sen seurausta että ihmiset ei enää tee lapsia. Joillakin tulee sitten pakkomielle jostain kissoista ja koirista kun elämässä ei ole oikein mitään merkityksellistä. Fanaattisia ihmisiä. Pyrin pysymään erossa tästä ihmistyypistä, vaikka itselläkin on aina ollut lemmikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-Jos pyörä osoittautuu varastetuksi, ostaja joutuu luovuttamaan pyörän oikealle omistajalle. “Erityisesti arvokkaiden ja liian halvalta vaikuttavien pyörien kohdalla pyörän alkuperä tulee varmistaa huolellisesti.-
Paitsi jos pyörä on ollut löytötavaroissa odottamassa omistajaansa ja sen jälkeen myyty poliisin huutokaupassa.
Näin. Kissa on vaihtanut täysin laillisesti omistajaa sen 15 päivän odottelun jälkeen. Tässä nyt ei päde mikään varastetun tavaran kauppa, tietenkään.
Vierailija kirjoitti:
Että mua ärsyttä7ä noissa jutuissa kun kuvitellaan että sisäkissalla olisi aina jotenkin hyvät olot. Moni on aivan liian pienissä ja virikkeettömissä tiloissa esim. kaupunkiyksiössä eikä edes ulkoiluteta. Sitten tulee häiriökäytöstä ja ollaan ihmeissään.
no kai se sitten pitää päästää ulos autojen sekaan juoksentelemaansiruttomana, tieaitkö että ulkokissan keskimääräinen elinikä on 5 vuotta :D
Noita kyttääjiä on kyllä pilvin pimein. Sitä se on kun oma elämä on köyhää.