Lue keskustelun säännöt.
Olin aiemmin vela, mutta nyt 40v ikä lähestyy ja iskenyt paha ahdistus lapsettomuudesta
10.03.2023 |
Täytän ensi vuonna 40v ja viime vuosina alkanut olla todella ahdistunut olo ikääntymisestä. En sinäänsä kaipaa nuoruusvuosien menoa mutta tuntuu että minulta puuttu jotain mitä muilla on, eli lapset joita kasvattaa ja joiden elämässä olla tukena. Samat asiat jotka kiinnosti joskus 25-30 vuotiaana, eivät enää yhtä tärkeitä mutta sen sijaan olen tosissani alkanut kaipaamaan lapsia.
Tuntuu vähän kuin elämällä ei olisi erityistä tarkoitusta nyt kun alkaa olla keski-ikäinen eikä ole samaa "maailmanvaltias"-tunnetta kuin nuorempana. Tarkoitan siis niitä suuria unelmia ja mahdollisuuksia mistä nuorempana vielä unelmoi, nyt vanhempana ja viisaampana osaa arvostaa elämän perusasioita paremmin.
Ei tietenkään vielä ole myöhäistä saada lapsia mutta ahdistaa vaan ajatus että teinkö väärän päätöksen nuorempana. Hirveän yksinäiseltä tuntuu vanheta ilman lapsia vaikka kavereita ja kumppani löytyykin.
Kommentit (262)
Ei se ole muuta kuin hiljenevä hormonitoimintasi kun yrittää saada sinut tekemään viimeisen virheesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että ikäkriisiin lapsia, niin alahan paukauttaa niitä sitten ja vielä ehdit. 🤭 Veronmaksajat kyllä kiittää.
Ja sitten viisikymppisenä v*tuttaa koska kaikki kaverit on jo vapaalla, matkustaa ja elää uutta nuoruuttaan ja on itse jumissa mukulan kanssa.
Juuri keskustelin 47v kollegan kanssa hänen elämästään. On tahtomattaan sinkku, ei lapsia. Hänen elämänsä on aivan järkyttävän yksinäistä. Kaverit elää perheidensä ja lastensa kanssa, hän on jäänyt kaikesta ulkopuolelle. Ainoastaan rivitalonsa naapurin mummon kanssa vaihtaa välillä kuulumisia. Tuon ikäisenä kuulemma seuran saaminenkin on äärimmäisen vaikeaa. Kaikki siistit ja kivat miehet varattu. Olin todella surullinen hänen puolestaan, koska elämää vielä paljon jäljellä, mutta eipä ole herkkua kun työ on ainoa elämän sisältö.
Minä olen 43-vuotias sinkku ja sitä ihan vapaaehtoisesti. Siis en ole ikinä halunnut parisuhdetta enkä lapsia. Myönnän: On elämäni yksinäistä ja monesti haaveilen yhteiskunnasta, jossa ystävyyssuhteet olisivat ihmisille tärkeämpiä, kutsuttaisiin sinkkujakin ihan vaikka perhejuhliin yms. En ole missään nimessä riski kenenkään parisuhteelle. Sekin kelpaisi, jos olisi enemmän sukulaisia ja vielä sellaisia, jotka eivät kuuluisi johonkin ikävään lahkoon.
Mutta kadunko sitä, että en halua parisuhdetta enkä lapsia? No en. Se on ollut minulle täysin itsestäänselvä asia jo nuoresta. En haluaisi missään tapauksessa asua yhdessä muiden ihmisten kanssa vaan tarvitsen omaa rauhaa. Kodin ulkopuolella haluaisin kyllä enemmän sosiaalisia kontakteja, mutta niitä siis ei ole perhekeskeisten ihmisten joukossa ole oikein mahdollista saada.
Se mitä toivoisin olisi huomattavasti paremmat tulot: Niillä eläisin sellaista elämää, mitä oikeasti haluaisin. Hankkisin ensimmäiseksi itselleni sellaisen asumismuodon, jossa voisin pitää koiraa. Kunnon tuloilla voisin hankkia myös koiralleni vaikka päivähoitopaikan työpäivien ajaksi ja matkaillessani. Haaveilen kaupunkilomista yms. Se olisi se tapa, jolla haluaisin parantaa elämääni. Ei mies ja lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei missään nimessä kannata haaveilla lapsista tähän maailmantilanteeseen ja sinun iässäsi. Sinulla on jo puoliso ja hyvä suhde ILMAN niitä lapsia-jos lapsia hankit, voit tasan heittää sille asialle hyvästit,joten mitä itket? Olisin todella onnellinen, jos saisin palata takaisin ajassa, jotta olisin ymmärtänyt jättää lapset tekemättä. Ei ole sen arvoista menettää omaa elämäänsä, eikä naisille todellakaan kerrota sitä hyvin raadollista todellisuutta, mikä vanhemmuuteen, erityisesti äitiyteen maassamme kuuluu, ihan synnytyksestä ja raskaudesta alkaen.
Ihmiset huijataan lisääntymään tähän sosialistiseen yliverotettuun lume-demokratiaan typerillä, mihinkään perustumattomilla kuvitelmilla ruusuisesta ja lämminhenkisestä perheestä ja lähimmäisten rakkaudesta ja siitä kuinka "lapsi antaa niin paljon enemmän kuin ottaa" Pelkkää pas ka puhetta, todellisuus lapsiperheissä on jotain täysin muuta.
Jos tahdot pitää hyvän ihmissuhteen ja oman vapautesi sekä hyvinvointisi, älä missään nimessä tee lapsia- mikset voi hoitaa ja auttaa vaikka niiden perheiden lapsia, jotka kamppailevat jaksamisensa äärirajoilla, koska heillä ei ole tukiverkostoa, elämäntilanne on ylikuormittunut tai sukulaisia ei esim. lapsella ole lähellä? Hoida ystäviesi lapsia tai hanki vaikka koira. Puhdasta itsekkyyttä ja henkistä lapsellisuutta ja tietämättömyyttä lapsiarkirealismista tuo vauvahaaveilu tuossa iässä todellisuudessa on, eikä mitään muuta.
Mulla on monta lasta, nuorena hankittu ja nyt nelikymppisenä osa on jo aikuisia ja loputkin jo teinejä, eli kohta ollaan puolison kanssa kaksin. Ne lapset elää omaa elämäänsä, eikä heistä ole mun elämän sisällöksi eikä tarvitsekaan olla, se vaihe kun lapset todella täyttää elämän on se pikkulapsesta pikkukoululaiseen-vaihe. Rakastin pikkulapsiaikaa ja joskus haaveilen ns. toisesta kierroksesta, mutta vain haaveilen.
Ei meilläkään ihan hirveästi ole mitään ystäväpiirihengailua, jollaista mun käsittääkseni on vaan joillakin puolijulkkisbloggaajilla, muut tekee töitä ja pyörittää arkea ja ei siinä aikaa eikä jaksamista ihan hirveästi mihinkään sosiaaliseen elämään jää.
En siis itse usko, että lapset on se ihmisen automaattisesti onnelliseksi tekevä voima tai sosiaalisen elämän buustaaja, vaikka lapsistani olen onnellinen. Ja mikään ei takaa, että lapset asuisivat lähellä tai olisivat kiinnostuneet hengaamaan vanhempiensa kanssa sitten aikuisina mitenkään tiiviisti, eli sen varaan ei kyllä kannata kenenkään laskea. Ennemmin hyvä puoliso on se, kenen kanssa voi tehdä asioita ja jakaa elämää vanhanakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi yksinäinen enkä todellakaan biletä, en edes käytä alkoholia. Mutta en missään nimessä silti haluaisi lapsia koska EN HALUA LAPSIA. Ei vela jätä lapsia tekemättä siksi että haluaa bilettää tai elää ikuista nuoruutta, vaan koska EI HALUA LAPSIA.
Ja apn olisi todella itsekästä lisääntyä vain tehdäkseen itselleen seuralaisia ja hiljentääkseen hetkeksi eksistentiaalisen kriisinsä.
Juu- AP sekoittaa lapsentekohaaveet selkeään keski-iän kriisiin. APn on hyvä tietää, että lapsi ei keski-iän kriisiä, tyhjyydentunnetta ja merkityksettömyyden kokemusta poista, se ei ole hänen tehtävänsä eikä vanhemmuus ole elämän tarkoitus, todellakaan. Sinun on itse löydettävä elämällesi tarkoitus-mene vaikka joogatunnille, mutta älä tee itsekkäästi lasta omiin kriiseihisi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 43-vuotias sinkku ja sitä ihan vapaaehtoisesti. Siis en ole ikinä halunnut parisuhdetta enkä lapsia. Myönnän: On elämäni yksinäistä ja monesti haaveilen yhteiskunnasta, jossa ystävyyssuhteet olisivat ihmisille tärkeämpiä, kutsuttaisiin sinkkujakin ihan vaikka perhejuhliin yms. En ole missään nimessä riski kenenkään parisuhteelle. Sekin kelpaisi, jos olisi enemmän sukulaisia ja vielä sellaisia, jotka eivät kuuluisi johonkin ikävään lahkoon.
Mutta kadunko sitä, että en halua parisuhdetta enkä lapsia? No en. Se on ollut minulle täysin itsestäänselvä asia jo nuoresta. En haluaisi missään tapauksessa asua yhdessä muiden ihmisten kanssa vaan tarvitsen omaa rauhaa. Kodin ulkopuolella haluaisin kyllä enemmän sosiaalisia kontakteja, mutta niitä siis ei ole perhekeskeisten ihmisten joukossa ole oikein mahdollista saada.
Se mitä toivoisin olisi huomattavasti paremmat tulot: Niillä eläisin sellaista elämää, mitä oikeasti haluaisin. Hankkisin ensimmäiseksi itselleni sellaisen asumismuodon, jossa voisin pitää koiraa. Kunnon tuloilla voisin hankkia myös koiralleni vaikka päivähoitopaikan työpäivien ajaksi ja matkaillessani. Haaveilen kaupunkilomista yms. Se olisi se tapa, jolla haluaisin parantaa elämääni. Ei mies ja lapset.
Allekirjoitan kaiken tässä lainauksessa sanotun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikää 55 ja olen koko ikäni ollut onnellisesti vela, nyt salaa myhäilen tyytyväisenä kun ikäiseni harva se viikonloppu kestitsevät aikuisia lapsiaan ja näiden lapsia tai toimivat hoitajina jotta aikuiset lapset saavat omaa aikaa, mikäs siinä jos siitä tykkää, itselle se olisi silkkaa kidutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän usemman tutun jolle noin on käynyt, yhtenä päivänä katsoo ryppyjään peilistä ja huomaa että loppuelämä tuleekin olemaan aika tyhjä ilman lapsia. Tuntuu vähän kuin itsellä ei olisi enää tarkoitusta.
Kukaan ei enää ajattele noin, kun ne lapset voivat lentää toiselle puolen maapalloa eivätkä ole siinä lähelläsi. Minä lähdin ulkomaille ja molemmat vanhempani kuolivat sinä aikana. En ollut heidän tukenaan.
Minä minä. Onhan sekin joidenkin elämän sisältö. Toivottavasti loppuun asti, ettei tosiaan ala liian myöhään kaduttamaan. Onneksi itse tein ne lapset, olisin katunut.
Tämä. Minäminäminä. Mieluummin mahdollinen lasten kärsimys siitä että emänsä lisääntyi kuin mahdollinen emän kärsimys siitä ettei lisääntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptoi.Liikakansoitus ajaa meidät kaikki tuhoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla iällä ehdit vielä tekemään lapsia, joten nyt heti hommiin vaan.
Kyllä, nyt ei pidä vitkutella.
Tulee yhteiskunnalle kalliita lapsia noista. Alkaa olla todella suuri riski että tulee down tai keskenmeno.
Ei ole mikään todella suuri riski, vaan pieni riski. Ylivoimainen enemmistö lapsista syntyy terveenä.
Vierailija kirjoitti:
Juuri keskustelin 47v kollegan kanssa hänen elämästään. On tahtomattaan sinkku, ei lapsia. Hänen elämänsä on aivan järkyttävän yksinäistä. Kaverit elää perheidensä ja lastensa kanssa, hän on jäänyt kaikesta ulkopuolelle. Ainoastaan rivitalonsa naapurin mummon kanssa vaihtaa välillä kuulumisia. Tuon ikäisenä kuulemma seuran saaminenkin on äärimmäisen vaikeaa. Kaikki siistit ja kivat miehet varattu. Olin todella surullinen hänen puolestaan, koska elämää vielä paljon jäljellä, mutta eipä ole herkkua kun työ on ainoa elämän sisältö.
Olen saman ikäinen sinkku, ja joo, elämäni on samanlaista. Teen myös 100% etätyötä, joten en näe ihmisiä töissäkään. Mutta minä olen ihan tyytyväinen tähän yksinäiseen elämääni. Nuorempana se otti koville, mutta jossain 40 paikkeilla alkoi sopeutuminen, ja nyt olen jo täysin sopeutunut elämään kaupunkierakkona. en enää kaipaa ystäviä tai miestä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että ikäkriisiin lapsia, niin alahan paukauttaa niitä sitten ja vielä ehdit. 🤭 Veronmaksajat kyllä kiittää.
Ja sitten viisikymppisenä v*tuttaa koska kaikki kaverit on jo vapaalla, matkustaa ja elää uutta nuoruuttaan ja on itse jumissa mukulan kanssa.
Ehkäpä ap on jo elänyt sitä nuoruutta jo kymmeniä vuosia samaan aikaan kun kaverit on eläneet lapsiarkea. Aikansa kutakin. Kun on saanut tarpeekseen siitä lapsivapaasta, voikin yllättäen lapset alkaa kiinnostaa.
Tuota minäkin pohdin. En silti voi hankkia lasta "varalta" kun tällä hetkellä ei pikkulapsiarki kiinnosta pätkääkään. Se sitoisikin niin paljon kun tukiverkot ovat niukat. Mietin silti että jos se alkaa kiinnostamaan kun on liian myöhäistä.
Voit lohduttautua sillä, että juna meni jo.
Vierailija kirjoitti:
Voit lohduttautua sillä, että juna meni jo.
Alle 40-vuotias tulee kyllä useimmiten raskaaksi ihan helposti.
Oli se varmaankin onni kun ei onnea muuten olisi tullutkaan mikä olisi ollut ihan järkyttävää.