Lue keskustelun säännöt.
Olin aiemmin vela, mutta nyt 40v ikä lähestyy ja iskenyt paha ahdistus lapsettomuudesta
10.03.2023 |
Täytän ensi vuonna 40v ja viime vuosina alkanut olla todella ahdistunut olo ikääntymisestä. En sinäänsä kaipaa nuoruusvuosien menoa mutta tuntuu että minulta puuttu jotain mitä muilla on, eli lapset joita kasvattaa ja joiden elämässä olla tukena. Samat asiat jotka kiinnosti joskus 25-30 vuotiaana, eivät enää yhtä tärkeitä mutta sen sijaan olen tosissani alkanut kaipaamaan lapsia.
Tuntuu vähän kuin elämällä ei olisi erityistä tarkoitusta nyt kun alkaa olla keski-ikäinen eikä ole samaa "maailmanvaltias"-tunnetta kuin nuorempana. Tarkoitan siis niitä suuria unelmia ja mahdollisuuksia mistä nuorempana vielä unelmoi, nyt vanhempana ja viisaampana osaa arvostaa elämän perusasioita paremmin.
Ei tietenkään vielä ole myöhäistä saada lapsia mutta ahdistaa vaan ajatus että teinkö väärän päätöksen nuorempana. Hirveän yksinäiseltä tuntuu vanheta ilman lapsia vaikka kavereita ja kumppani löytyykin.
Kommentit (262)
Kumppaneilta ei taas kysytä mitään eikö niin. Itsekkyys on sellaista. Usein on näin että toinen ei halua. Tai toisella jo on elatusmaksut maksettavaksi. Jos haluat auttaa mene päiväkotiin töihin saat kuulla huutoa ja parkua 8 h päivä. Tai lasten sairaalaan siellä saat hoivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kannatti matkustella juoda viiniä ja ottaa omakuvia?
valkoihoiset naiset on niin helppo aivopestä "vapaaehtoiseen lapsettomuuteen"
afrikassa lisäännytään kyllä ja sen huomaa euroopan katukuvassa
Se on simppelii, tarvitaan vaan pimppi ja pippeli. Ruvetaan hommiin vauvantekohommiin 😙
Ketään normaalijärkinen nainen ei ole mikään "vela".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onhan niitä naispuolisia somettajia ym vaikka kuinka jotka hehkuttavat lapsettomuutta mutta vanhettuaan hankkivat kuitenkin lapsia
naiset on niin helppo aivopestä
Olen lapseton 48v ja nyt ensimmäistä kertaa menkat ovat jättäneet väliin ja olen ikionnellinen kun gynekologi sanoi ettei minulla enää taida olla kunnollista ovulaatiotakaan, jihuu en voi enää tulla raskaaksi ja se helpottaa mun elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lapseton 48v ja nyt ensimmäistä kertaa menkat ovat jättäneet väliin ja olen ikionnellinen kun gynekologi sanoi ettei minulla enää taida olla kunnollista ovulaatiotakaan, jihuu en voi enää tulla raskaaksi ja se helpottaa mun elämää.
toivottavasti pääset ammattiavun piiriin
Äitini aina kiitteli kun hänellä oli edes meidät lapset ja meidän lasten perheet elämässään. Hänen miehensä, kaikki sukulaisensa ja kaverinsa olivat kuolleet, ja loput niin heikossa kunnossa ettei hänellä ollut enää seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän monta tällaista tapausta missä vanhempana kadutaan ja masennutaan kun ei ole lapsia. Nuorenmpana asiaa ei osaa arvostaa vaan biletys ja vastaava menee edelle. Sitten vanhana on elämä aika yksinäistä kun ei lapsia ja suku loppuu siihen omalta osalta.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta missä vanhempana kadutaan ja masennutaan kun ei ole lapsia. Nuorenmpana asiaa ei osaa arvostaa vaan biletys ja vastaava menee edelle. Sitten vanhana on elämä aika yksinäistä kun ei lapsia ja suku loppuu siihen omalta osalta.
ja omaisuus valtiolle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta missä vanhempana kadutaan ja masennutaan kun ei ole lapsia. Nuorenmpana asiaa ei osaa arvostaa vaan biletys ja vastaava menee edelle. Sitten vanhana on elämä aika yksinäistä kun ei lapsia ja suku loppuu siihen omalta osalta.
Varmasti monella näinkin, mutta ihan rehellisyyden nimissä kerron vastapainona vanhustyön parista, että yksinäisimpiä vanhuksia ovat ne jotka ovat eläneet vain perheilleen. Sitä on riipaisevaa katsoa, kun oma elämä on jätetty sivuun, annettu kaikki lapsille ja sitten odotetaan sitä puolen tunnin vierailua kerran vuodessa.
Lapsettomat vanhukset ovat aktiivisempia ja heillä on usein ystäviä säilynyt jopa nuoruudesta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta missä vanhempana kadutaan ja masennutaan kun ei ole lapsia. Nuorenmpana asiaa ei osaa arvostaa vaan biletys ja vastaava menee edelle. Sitten vanhana on elämä aika yksinäistä kun ei lapsia ja suku loppuu siihen omalta osalta.
Varmasti monella näinkin, mutta ihan rehellisyyden nimissä kerron vastapainona vanhustyön parista, että yksinäisimpiä vanhuksia ovat ne jotka ovat eläneet vain perheilleen. Sitä on riipaisevaa katsoa, kun oma elämä on jätetty sivuun, annettu kaikki lapsille ja sitten odotetaan sitä puolen tunnin vierailua kerran vuodessa.
Lapsettomat vanhukset ovat aktiivisempia ja heillä on usein ystäviä säilynyt jopa nuoruudesta asti.
ok, eli jos on lapsia ei voi olla ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta missä vanhempana kadutaan ja masennutaan kun ei ole lapsia. Nuorenmpana asiaa ei osaa arvostaa vaan biletys ja vastaava menee edelle. Sitten vanhana on elämä aika yksinäistä kun ei lapsia ja suku loppuu siihen omalta osalta.
Ei kai välttämättä aina näin. Suku ja perhe tuntuu kyllä tulevan vanhemmiten tärkeämmäksi. Itse kuusikymppisenä olen eniten työn ulkopuolella tekemisissä juuri perheen ja suvun kanssa. Vanhan äidin kanssa soitellaan useamman kerran viikossa, hän käy meillä kylässä usein. Aikuisten lasten kanssa ollaan tekemisissä myös useamman kerran viikossa, he soittelevat ja pyörähtävät käymässä. Omien sisaruksiemme kanssa olemme myös paljon yhteyksissä, sukujuhlien lisäksi kesälomilla kyläillään jne. Ja nuorempana en ollut sukurakas, oltiin pitkillä ulkomaan komennuksilla töissä, oma sosiaalinen piiri muodostui ihan muista kuin suvusta ja perheestä vaikka miehen kanssa pikkuperhe ollaankin muodostettu jo varhain. Mutta niin se muuttuu, työkaverit häviävät, asuinpaikat muuttuvat ja sitä myötä naapurit, mutta perhe ja sukulaiset pysyy. Meidän suvussa välittäminen ulottuu myös niihin lapsettomiin sukulaisiin, heidän sisarustensa lapset tai lastenlapset huolehtivat heistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta missä vanhempana kadutaan ja masennutaan kun ei ole lapsia. Nuorenmpana asiaa ei osaa arvostaa vaan biletys ja vastaava menee edelle. Sitten vanhana on elämä aika yksinäistä kun ei lapsia ja suku loppuu siihen omalta osalta.
Varmasti monella näinkin, mutta ihan rehellisyyden nimissä kerron vastapainona vanhustyön parista, että yksinäisimpiä vanhuksia ovat ne jotka ovat eläneet vain perheilleen. Sitä on riipaisevaa katsoa, kun oma elämä on jätetty sivuun, annettu kaikki lapsille ja sitten odotetaan sitä puolen tunnin vierailua kerran vuodessa.
Lapsettomat vanhukset ovat aktiivisempia ja heillä on usein ystäviä säilynyt jopa nuoruudesta asti.
ok, eli jos on lapsia ei voi olla ystäviä?
En sanonut niin, mutta olen kiinnittänyt huomiota että lapsettomilla on enemmän ystäviä. Kai se on ihan loogista, kun ajattelee että heille ystävien merkitys on varmasti ollut elämässä tärkeämpi kuin perheellisille.
Iskin vähän päälle 40-vuotiaana työkaverin ja saatiin vielä lapsikin parin vuoden kuluttua. Mahtui matkaan keskenmenoja ja epämuodostuma, mutta nyt on terve ihana lapsi. Kyllä se itelläkin alkoi jo ressi iskeä, joten ymmärrän täysin tilanteesi. Pitää vain lähteä työpaikan illanviettoihin ja/tai harrasteisiin enemmän mukaan, niin voi kartoittaa kumppaneita paremmin kuin kotona netflixiä katsoen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä siis vielä että ajatus synnyttämisestäkin ahdistaa nyt ikäni puolesta, varmasti siksi tunne noussut esiin vasta viime vuosina. Nuorempana oli aina se mahdollisuus muuttaa mieltään mutta nyt olen jo vanhemmasta päästä synnyttämään.
ap
et ole ollut vela koskaan jos nyt lasta haluat. Joku provohan tämä on muutenkin
Onks tää sama, kuin ex-vegaani-jutut? Eli jos alat syömään lihaa vaikka 15 vuoden vegaaniuden jälkeen, niin sanotaan ettet koskaan oikea vegaani ollutkaan :) Eli viiteryhmä hylkää kylmästi :)
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole muuta kuin hiljenevä hormonitoimintasi kun yrittää saada sinut tekemään viimeisen virheesi.
Olitko sinä vanhempiesi tekemä virhe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri sai ensimmäisen lapsen 42-vuotiaana, joten kipin kapin nyt tulemaan raskaaksi. Itselle ei ole tullut tuollaisia ajatuksia ja hyvillä mielin jatkan lapsettomana edelleenkin.
Tämä. Kannattaa pakottaa joku valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kuolemaan, jotta itse saa tekemistä.
Istukan kautta heti mikromuovia elimistöön ja siitä sitten kemikaalikuorma sen kun kasvaa.
Miksi alapeukutatte? Läpäisee ne mikromuovit veriaivoesteenkin. Lisäksi tutkimus on todistanut, että istukasta löytyy sitä mikromuovia. Sitten kun kekru pullahtaa ulos, niin altistus alkaakin heti. Muoviset tutit, tuttipullot, vaipoissa on muovia, tekokuituiset vaatteet joista irtoaa mikromuovia, kun niitä pestään vauvan vaatteiden kanssa samassa koneessa, muoviin pakattu ruoka, äidin meikit, hiusvärit ja hajusteet...lista on loputon.
Ap kuulostaa vähän trollilta, mutta jotain samantyyppistä kyllä koin itsekin neljänkympin tienoilla. Jotenkin silloin kai tajusi, että niitä lapsia ei sitten koskaan ihan oikeasti tule.
En osaa erotella olinko itse vela vai vastentahtoisesti lapseton. En ole koskaan kokenut vauvakuumetta tai ollut kiinnostunut lapsista. Toisaalta olin pitänyt asiaa kuitenkin jollain lailla avoimena, jos tapaisin oikean ihmisen. En tavannut, ja tähän se neljänkympin aikaan liittynyt suru tai "kriisi" varmaan liittyi myös. Siihen, että vaikka lapset eivät koskaan ole olleet elämän haave, niin kuitenkin ne olivat yksi mahdollisuus jota ei enää ole.
Mutta, nyt päälle viisikymppisenä olen aivan superonnellinen ettei minulla ole lapsia. En minä niitä oikeasti ole koskaan halunnut, ja olen elänyt aivan mahtavan elämän ilman lapsia. Jotenkin säälin ikätovereitani, joilla on se sama pikkulapsirumba jälleen kerran edessä kun jälkikasvu vaatii isovanhemmilta ilmaista lastenhoitoapua. Tunnen monta ikäistäni naista jotka ovat tähän aivan väsyneitä ja välit lapsiin tulehtuneet.
En pelkää vanhuuden yksinäisyyttä. Olen aina viihtynyt yksin, mihin se muuttuisi? Lisäksi minä olen kyennyt luomaan, säilyttämään ja ylläpitämään ystävyyssuhteita aivan eri tavalla kuin lasten vanhemmat jotka nyt lasten lennettyä pesästä ihmettelevät yksinäisyyttään kun lapset eivät käy ja kaverit tuli hylättyä pariksikymmeneksi vuodeksi.