Lue keskustelun säännöt.
Olin aiemmin vela, mutta nyt 40v ikä lähestyy ja iskenyt paha ahdistus lapsettomuudesta
10.03.2023 |
Täytän ensi vuonna 40v ja viime vuosina alkanut olla todella ahdistunut olo ikääntymisestä. En sinäänsä kaipaa nuoruusvuosien menoa mutta tuntuu että minulta puuttu jotain mitä muilla on, eli lapset joita kasvattaa ja joiden elämässä olla tukena. Samat asiat jotka kiinnosti joskus 25-30 vuotiaana, eivät enää yhtä tärkeitä mutta sen sijaan olen tosissani alkanut kaipaamaan lapsia.
Tuntuu vähän kuin elämällä ei olisi erityistä tarkoitusta nyt kun alkaa olla keski-ikäinen eikä ole samaa "maailmanvaltias"-tunnetta kuin nuorempana. Tarkoitan siis niitä suuria unelmia ja mahdollisuuksia mistä nuorempana vielä unelmoi, nyt vanhempana ja viisaampana osaa arvostaa elämän perusasioita paremmin.
Ei tietenkään vielä ole myöhäistä saada lapsia mutta ahdistaa vaan ajatus että teinkö väärän päätöksen nuorempana. Hirveän yksinäiseltä tuntuu vanheta ilman lapsia vaikka kavereita ja kumppani löytyykin.
Kommentit (262)
Vierailija kirjoitti:
Tuota minäkin pohdin. En silti voi hankkia lasta "varalta" kun tällä hetkellä ei pikkulapsiarki kiinnosta pätkääkään. Se sitoisikin niin paljon kun tukiverkot ovat niukat. Mietin silti että jos se alkaa kiinnostamaan kun on liian myöhäistä.
Alkioita voi laittaa varulta pakkaseen.
Bulgaria: https://www.whatclinic.com/fertility/bulgaria/sofia/malinov-clinic
Puola: https://www.fertimedica.pl/en/price-list/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ahdistaa lapsettomuus tosi paljon. On sellainen olo, että mikään ei kiinnosta ja jatus etten saisi lapsia, siis joutuisin elämään tätä samaa elämää elämän loppuun asti tuntuu vain aivan turhalta. Mua ei kiinnosta mikään . Saan tehtyä työt ja harrastan asioita, on mielenkiinnon kohteita ja on lemmikki mutta ei se ole sama asia kuin jatkaa sukua. Että sulla on jälkeläinen. En pysty selittää sitä. Saa pitää hulluna ja ääliönä. Ei haittaa. Tämä on mun kokemus. Koen elämäni aivan turhana ja kaikki muu on teeskentelyä . Tuntuu järkyttävältä ajatella että elämäni menisi ilman sitä täyttymystä, että saan lapsen. Se ei sovi minuun. Tai sitten mun täytyy täysin erakoitua muista ihmisistä. Olen niin surullinen että en oikein jaksa enää edes itkeä asiaa. Olen vihainen menneelle itselleni vaikka ymmärrän , että valintoja olen tehnyt siinä luulossa ja mielentilassa missä olen silloin ollut. Ja uskallus on puuttunut, ja puuttuu edelleen, uskallus elää omaa elämää.
mikään, mitä kukaan sanoo, ei voi lohduttaa minua
Mäkin täytän kohta nelkyt ja ei ole kyllä tuollaista oloa tullut itselleni. Päinvastoin. Maailman menoa kun seuraa, tulee lähinnä tunne, että luojan kiitos mulla ei ole lapsia. Eikä tule tällaiseen maahan. Kaikki vaan taantuu.
Vierailija kirjoitti:
Provohan tämä on, tarkoitus saada taas joku lapsellinen inttämisketju. Mutta jos olisi totta niin kovin heppoiset perusteet ap:lla lasten hankkimiselle. Että olisivat seurana? Eli lapsia hankittaisiin joksikin seuranhaku tarkoitukseen, ap ei tajua nyt ollenkaan jotta lapset kasvaa aikuisiksi ja tuunaavat elämänsä omalla haluamallaan tavalla. Voivat lähteä vaikka mihin päin maailmaa, tai ihan vaan toiselle puolen Suomea. Ei sieltä hypätä äireen seuraksi.
Lapset on vain lainassa. Voivat muuttaa vaikka toiselle puolelle maailmaa aikuistuttuaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole muuta kuin hiljenevä hormonitoimintasi kun yrittää saada sinut tekemään viimeisen virheesi.
Tässä voi olla perääkin. Ensivaihtarit voi alkaa jo ennen neljääkymppiä ja aiheuttaa isojakin hormonaalisia muutoksia. Biologia on fiksu. Se haluaa taata lajin jatkuvuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa lapsettomuus tosi paljon. On sellainen olo, että mikään ei kiinnosta ja jatus etten saisi lapsia, siis joutuisin elämään tätä samaa elämää elämän loppuun asti tuntuu vain aivan turhalta. Mua ei kiinnosta mikään . Saan tehtyä työt ja harrastan asioita, on mielenkiinnon kohteita ja on lemmikki mutta ei se ole sama asia kuin jatkaa sukua. Että sulla on jälkeläinen. En pysty selittää sitä. Saa pitää hulluna ja ääliönä. Ei haittaa. Tämä on mun kokemus. Koen elämäni aivan turhana ja kaikki muu on teeskentelyä . Tuntuu järkyttävältä ajatella että elämäni menisi ilman sitä täyttymystä, että saan lapsen. Se ei sovi minuun. Tai sitten mun täytyy täysin erakoitua muista ihmisistä. Olen niin surullinen että en oikein jaksa enää edes itkeä asiaa. Olen vihainen menneelle itselleni vaikka ymmärrän , että valintoja olen tehnyt siinä luulossa ja mielentilassa missä olen silloin ollut. Ja uskallus on puuttunut, ja puuttuu edelleen,
No mikset sitten vain yritä lasta, vaan provoilet täällä?
Vaikka olisi nuorena halunnut lapsia ja tehnytkin jotain asian eteen, niin ei olisi välttämättä silti niitä saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri sai ensimmäisen lapsen 42-vuotiaana, joten kipin kapin nyt tulemaan raskaaksi. Itselle ei ole tullut tuollaisia ajatuksia ja hyvillä mielin jatkan lapsettomana edelleenkin.
Tämä. Kannattaa pakottaa joku valmiiksi ylibuukatulle saastuneelle pallolle kuolemaan, jotta itse saa tekemistä.
Istukan kautta heti mikromuovia elimistöön ja siitä sitten kemikaalikuorma sen kun kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole väärä päätös. Lapsi lähtee joskus kotoa kun tulee isoksi, ei ole ikuisesti seurana välttämättä tai avuksi vanhana. Koira sopii monelle seuraksi. Ja omat päämäärät, harrasteet. Monilla ei ole miestä, eikä ehtiviä kavereitakaan. Ulkomaita jotkut tutkivat, maisemia.
Ei lasten tarvitse olla vanhempiensa turvana. Itselle riittää, että saan seurata heidän elämäänsä ja olla onnellinen heidän puolestaan. Tuntea heidän rakkaus ja antaa heillä omani.
Ap voi koittaa saada lapsen.
Itse vela, 50 lähestyy eikä kyllä ole mitään ahdistusta lapsettomuudesta, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on hieman sama, mutta kuitenkin eri tilanne koska en milloinkaan ollut vela vaikka en myöskään potenut mitään vauvakuumetta koskaan nuorempana. Ajattelin aina, että tapaan itselleni sopivan ihmisen, rakastumme ja sitten kaikki etenee ihan luontevasti eli tulee se perheenperustamis-fiilis vauvakuumeineen. Vierastin aina sitä monille niin normaalia mallia, että oho, hupsis oltiin raskaana vaikka se parisuhdekin oli pelkkää ainaista tappelua ja ennemmin olisi odottanut uutista erosta tai sitten raskaaksi tultiin yhdenillan jutulle vahingossa tai "vahingossa" vaikka se oma elämäntilanne oli kaukana vakaasta. Silti jotenkin aina myös mielsin tulevani olemaan nuori äiti mikä tuntuu näin jälkikäteen aivan hoopolta, koska noin ajattelin siihen asti kun tajusin ettei tässä enää olekaan montaa vuotta aikaa lapsen saamiseen.
Ei tarvinne lisätä, etten ikinä sitä sellaista itselleni sopivaa kumppania kohdannut. Näin jälkikäteen olen tajunnut kauhukseni tosin senkin, etten oikeastaan koskaan nuorena liikkunut sellaisissa porukoissa / paikoissa joissa olisi ollut mahdollista niitä itselle sopivia kumppaniehdokkaita tavatakaan vaikka tietenkin se sopiva olisi voinut olla ihan samalla tavalla siellä väärässä paikassa kuten itsekin olin. Ja saattoihan vaikka ollakin, mutta yhtälailla "mä en kuulu tänne"-fiiliksin tintannut päänsä täyteen ja nuokkui sitten jossain pöydässä..
Jotenkin sen tajuaa vasta nyt kuinka tärkeää se on jo nuorena löytää aidosti samanhenkistä seuraa ihan siis kavereiksikin. Tai jopa valita se vaihtoehto, että on yksinäinen. Silloin sitä olisi parempi mahdollisuus tavata myös sopivan samanlainen kumppani toisin kun silloin jos (kun) päätyy ihan vääränlaiseen porukkaan vääränlaisine vapaa-ajanviettotapoineen. Siinä sitten joko tyytyy ihan vääränlaiseen mieheen, koska muita ei tarjolla ole tai pysyy sinkkuna.
Pahinta on, että tuollaiseen vääränlaiseen tyytyminenkin vielä aikaa saa tilanteen ettei sellaista oikeasti oikeanlaista edes näe vaan kulkee kuin laput silmillä. Toisaalta ei se itselle oikeanlainen kumppanikaan kyllä katsele varattuja saati heitä tulisi iskemäänkään.
Itseä perheettömäksi jäämisessä harmittaa eniten se, että sen lisäksi ettei elämä ole ollut koskaan omannäköistä niin se ei sellaista tule myöskään koskaan olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa lapsettomuus tosi paljon. On sellainen olo, että mikään ei kiinnosta ja jatus etten saisi lapsia, siis joutuisin elämään tätä samaa elämää elämän loppuun asti tuntuu vain aivan turhalta. Mua ei kiinnosta mikään . Saan tehtyä työt ja harrastan asioita, on mielenkiinnon kohteita ja on lemmikki mutta ei se ole sama asia kuin jatkaa sukua. Että sulla on jälkeläinen. En pysty selittää sitä. Saa pitää hulluna ja ääliönä. Ei haittaa. Tämä on mun kokemus. Koen elämäni aivan turhana ja kaikki muu on teeskentelyä . Tuntuu järkyttävältä ajatella että elämäni menisi ilman sitä täyttymystä, että saan lapsen. Se ei sovi minuun. Tai sitten mun täytyy täysin erakoitua muista ihmisistä. Olen niin surullinen että en oikein jaksa enää edes itkeä asiaa. Olen vihainen menneelle itselleni vaikka ymmärrän , että valintoja olen tehnyt siinä luulossa ja mielentilassa missä olen silloin ollut. Ja uskallus on puuttunut, ja puuttuu edelleen,
Jaa tuon tunteen ihan 100% ja tietenkin voi olla, että ollaan sitten kumpikin hulluja ja ääliöitä. Just tuo että tämä lapsettomuus (joka siis omalla kohdallani on jo varmaa) on täydellisen vääränlainen kokemus ja elämäntilanne jonka kyllä voisin hyväksyäkin siinä tapauksessa, että lasta en vain voisi ikinä saada ja perhe jäisi siksi perustamatta. Nyt en päässyt edes yrittämään. Lisäksi tuossakin tilanteessa olisi kuitenkin se kahden aikuisen perhe eli vaikka ei lapsia olisikaan niin olisi kuitenkin elämässä tärkeä ihminen, elämänkumppani. Tuokin tuntuu niin omalta ajatukselta, tuo haave täydellisestä erakoitumisesta.
t. tuo joka kirjoitti aiemman viestin vääränlaisessa seurassa aikaansa viettämisestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ihan ahdistuksen tasolla ole, mutta samaa miettinyt. Olen 36-vuotias. Nuorempana ajattelin lapsiperhearjen negatiivisia puolia ja kuinka se rajoittaa harrastuksia ja matkustelua. Tosin elämäntilanne pätkätöineen vaikutti myös. Nyt olen miettinyt asian toista puolta. Olen sinkku joten hommiin ei tuosta noin aleta. Itsellinen äitiys ei olevaihtoehto sillä en koe sitä luontevaksi ja hyppy erilaiseen elämäntyyliin olisi liian iso kun ei ole toista vanhempaa tukena ja vastuuta jakamassa.
Harvalla on omaa elämää, vaan yrittävät saada sellaisen emättimestään. Sitten häiriökäyttäytyvät, masentuvat ja syrjäytyvät kun elämä yrittää aloittaa oman elämän.--
HAH HAH hah mä melkkis kualen nauruun , aikamoinen kommentti hah hah --ja niin osuva!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naimaan vaan tänne tullaan eikä olemaan naimaan vaan. Kun on kuunneltu nyt sairaitten lasten huutoja ja itkuja sekä sairaala ja lääkäri reissuja plus kehitysvammaisten örinöitä ja sydänvikoja niin unohda koko juttu. Rikot ihottumat leikkaukset haavat lääkärillä juoksut ja allergiat. Tapellaan vaatteiden ja hoitojen kanssa sekä ruokinnan ja ruokien. Sitten kusta paskaa vaippaa polttaa jos osaa. Jos se alkaa liikkua se painelee puita päin ja ajotielle pyörillä. Koulu aatteet talvivaatteet kesävaatteet juhlavaatteet ja harrastukset. Teini ikä huudot ja kasvukivut . Niin ja ne hampaan tulo huudot ja maitohampaiden lähtö. Teini iän kuukautiset kivut ja kiroilut. Sitten alkaa viina huume kausi. Tai laitoshoito. Tai vankilat. Ole nyt ihmeessä onnellinen ja matkustele, auta ystäviä joilla lapsi tai köyhyyttä. Miehet ei maksa elatusmaksuja ja naisille se on vaikeaa joten köyhyys edessä. Lapselle on otettava sairasvakuutukset tapaturma vakuutukset matkavakuutukset. Pakkasella viet päiväkotiin ja haet. Maksat sen. Hanki ehkäisy ja elä lyhyt elämän loppusi mukavasti. Iloitse. Harrasta.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on hieman sama, mutta kuitenkin eri tilanne koska en milloinkaan ollut vela vaikka en myöskään potenut mitään vauvakuumetta koskaan nuorempana. Ajattelin aina, että tapaan itselleni sopivan ihmisen, rakastumme ja sitten kaikki etenee ihan luontevasti eli tulee se perheenperustamis-fiilis vauvakuumeineen. Vierastin aina sitä monille niin normaalia mallia, että oho, hupsis oltiin raskaana vaikka se parisuhdekin oli pelkkää ainaista tappelua ja ennemmin olisi odottanut uutista erosta tai sitten raskaaksi tultiin yhdenillan jutulle vahingossa tai "vahingossa" vaikka se oma elämäntilanne oli kaukana vakaasta. Silti jotenkin aina myös mielsin tulevani olemaan nuori äiti mikä tuntuu näin jälkikäteen aivan hoopolta, koska noin ajattelin siihen asti kun tajusin ettei tässä enää olekaan montaa vuotta aikaa lapsen saamiseen.
Ei tarvinne lisätä, etten ikinä sitä sellaista itselleni sopivaa kumppania kohdannut. Näin jälkikäteen olen tajunnut kauhuksen
No voisitko vielä saada omannäköisen elämän?
Sitten on ne tappelut jos puolisoilla on entiset lapset edellisten kanssa. Sun ja mun . Otat hoitoon jonkun tuttavan lapsen silloin tällöin voit hoivata. Tietysti naisen elimistö on imettämistä ja synnytystä varten ja miehen kivekset lisääntymiseen mutta kun maapallo on jo lähes täynnä. Grönlantiin mahtuu vielä. Et lisäännyttyä on. Ehkä Mongoliassa on vielä tilaa. Kun ne syntyvät ihmiset pitää ruokkia myös. Eikä jättää ojiin kuin monesti käy. Sterilaatio on helppo idea mikä lopettaa noit ajatukset. Seksiin se ei vaikuta. Orpokodit on täynnä näitä hylättyjä. Vaikka kuinka kuule muka rakastaisit niin viimeistään koulussa tulee turpaan. Alkaa kiusaaminen. Jos se ei olekaan sellainen kuin haluaisit, alat vihata sitä tai syrjiä. Uskontolahkoissa tätä näkee sitten hylätään ja syrjitään.
Meidän työkavereiden lapsien vaikeudet on nähty. Ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Moni ei tajua sitä, että kyllähän lapseton elämä on kivaa kaksi- ja kolmekymppisenä, kun silloin voi ja jaksaa tehdä ihan mitä vain muutenkin ja kaveritkin ovat lapsettomia, mutta se elämän tyhjyys ja rajallisuus iskee pahiten viidenkympin tienoilla. Ei biletys, irtoseksi ja kylpylässä istuminen viinilaseineen tuo enää sisältöä monenkaan elämään siinä vaiheessa.
Oon eläkeiässä ja just eilen mietin, että luojan kiitos, ei sattunut vahinkoa silloin, kun olin nuori, enkä vielä niin vannoutunut vela (en siis ylipäätään siinä vaiheessa juurikaan ajatellut koko asiaa). Näin jälkikäteen olis ollut aika järkyttävä ajatus, jos olisin joutunut parikymmentä vuotta elämästäni ottamaan jälkikasvun huomioon. Lapsettomana olen saanut elää haluamaani elämää ja olen erittäin tyytyväinen.
Sä voit synnyttää 55 vuotiaaksi jos ei menkat lopu sitä ennen. Yleensä ne loppuu 48-55 v. Siitä sitten alkaa kusitiputtelu ja hikoilu ja kylmä hetket. Myös miehillä on vaihdevuodet. Jumppaamalla voit pitää lihakset kunnossa. Voit opiskella ja harrastaa vielä sekä matkustaa. Auttaa sukulaisia. Nykyään on ne spermapankit munasolu pakastamot mihin voi varastoida. Kiitos Luojalle ehkäisystä amen.
Provohan tämä on, tarkoitus saada taas joku lapsellinen inttämisketju. Mutta jos olisi totta niin kovin heppoiset perusteet ap:lla lasten hankkimiselle. Että olisivat seurana? Eli lapsia hankittaisiin joksikin seuranhaku tarkoitukseen, ap ei tajua nyt ollenkaan jotta lapset kasvaa aikuisiksi ja tuunaavat elämänsä omalla haluamallaan tavalla. Voivat lähteä vaikka mihin päin maailmaa, tai ihan vaan toiselle puolen Suomea. Ei sieltä hypätä äireen seuraksi.