Lue keskustelun säännöt.
Olin aiemmin vela, mutta nyt 40v ikä lähestyy ja iskenyt paha ahdistus lapsettomuudesta
10.03.2023 |
Täytän ensi vuonna 40v ja viime vuosina alkanut olla todella ahdistunut olo ikääntymisestä. En sinäänsä kaipaa nuoruusvuosien menoa mutta tuntuu että minulta puuttu jotain mitä muilla on, eli lapset joita kasvattaa ja joiden elämässä olla tukena. Samat asiat jotka kiinnosti joskus 25-30 vuotiaana, eivät enää yhtä tärkeitä mutta sen sijaan olen tosissani alkanut kaipaamaan lapsia.
Tuntuu vähän kuin elämällä ei olisi erityistä tarkoitusta nyt kun alkaa olla keski-ikäinen eikä ole samaa "maailmanvaltias"-tunnetta kuin nuorempana. Tarkoitan siis niitä suuria unelmia ja mahdollisuuksia mistä nuorempana vielä unelmoi, nyt vanhempana ja viisaampana osaa arvostaa elämän perusasioita paremmin.
Ei tietenkään vielä ole myöhäistä saada lapsia mutta ahdistaa vaan ajatus että teinkö väärän päätöksen nuorempana. Hirveän yksinäiseltä tuntuu vanheta ilman lapsia vaikka kavereita ja kumppani löytyykin.
Kommentit (262)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monen kannattaisi jättää lapset tekemättä. Ei ole lapselle vanhemmaksi.... Lisäksi valtava erojen määrä jne. Kaikki ne on lapsille aika kovia kokemuksia.
Nämä "velat" näyttävät olevan aika vihaisia kommenteista päätellen. Ei näytä lapsettomuus tuovan onnea elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän usemman tutun jolle noin on käynyt, yhtenä päivänä katsoo ryppyjään peilistä ja huomaa että loppuelämä tuleekin olemaan aika tyhjä ilman lapsia. Tuntuu vähän kuin itsellä ei olisi enää tarkoitusta.
Sitten taas monille elämässä on niin, NIIN paljon kaikkea kiinnostavampaa kuin lapset ja niiden kasvattaminen. Tarkoitus on elämä itsessään.
Mutta mistä tiedät kun sinulla ei ole omia lapsia? Entäs jos oma vauva olisikin 100 tai 1000 kertaa mahtavampi juttu kuin mikään mitä olet kokenut, mutta et vaan tiedä sitä?
Luotan siihen, mitä tunteita ja ajatuksia asia herättää oman lapsuuteni sekä sen pohjalta, miltä vanhemmuus lähipiirissä näyttää. Olisi liian suuri riski pykätä lapsi ja huomata sitten, että ei, en todellakaan halua tätä. En kaipaa sellaista testiä, kun rakastan tätä elämää, joka mulla nyt on.
Vierailija kirjoitti:
Teiltä elukoilta sais ottaa lapsilisät pois
Korkea lapsivero pitäisi tulla toisen lapsen jälkeen. Ei suinkaan vanhanpiianvero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika monen kannattaisi jättää lapset tekemättä. Ei ole lapselle vanhemmaksi.... Lisäksi valtava erojen määrä jne. Kaikki ne on lapsille aika kovia kokemuksia.
Nämä suuret eromäärät ja se, ettei osata olla vanhempia, on nykyajan ilmiö. Ei tällaista aikaisemmin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monen kannattaisi jättää lapset tekemättä. Ei ole lapselle vanhemmaksi.... Lisäksi valtava erojen määrä jne. Kaikki ne on lapsille aika kovia kokemuksia.
Nämä suuret eromäärät ja se, ettei osata olla vanhempia, on nykyajan ilmiö. Ei tällaista aikaisemmin ollut.
Se, ettei osata olla vanhempia, ei todellakaan ole nykyajan ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on luonnollista miettiä oliko joku päätös oikea päätös siinä kohtaa kun päätös alkaa olla lopullinen..
Mutta ihan niin kuin kaikki muukin elämässä, kukaan ei voi taata sinulle mitään. Ei taata sitä, että lapsettomuus on paras päätös eikä sitäkään että lapset ovat parasta. Eikä sitäkään ettetkö jossain vaiheessa vielä katuisi valintaasi.
Tässäkin keskustelussa tuodaan esiin se, että jaksatko vaihtaa vaippoja (lapsi käyttää yleensä vaippoja vain pari vuotta ja mieti kuinka lyhyt aika oikeasti pari vuotta on) tai että ei ne susta huolehdi kun olet vanha (pitäisikö muka). Jotenkin ne perustelut niin lapsien haluamiseen kuin lapsettomuuteen kummallisia. Toisaalta nainen on oikeasti voinut valita tämän asian vasta viimeiset 50 vuotta.
Tämä on hyvä kommentti. Elämässä tehdään koko ajan valintoja, lapsia voi valita tai sitten ne vaan tulevat elämään, joko itse synnyttäen/vaimon synnyttämänä tai myöhemmin puolison mukana. Jokaisen valinnan jälkeen elämä jatkuu, ei deterministisesti tiettyä uraa, vaan sattuman ja uusien valintojen muokkaamana.
Itse valitsin lapset lähes ikäisenäsi, olin elänyt pitkään itselleni, tehnyt uraa, asunut useammassa maassa, ja takana pitkä parisuhde. Aloimme molemmat kaivata lapsia ja niitä kaksi saimme. Silloin valitsimme lapset mikä on ollut meille erinomaisen hyvä valinta, mutta sen jälkeen valitsimme monia samoja asioita mitä olimme halunneet aiemminkin: ulkomailla asumista, uraan panostamista, nyt vain lasten kanssa elämää sovitellen. Nyt kuusikymppisenä kun vertaa omaa elämää samanikäisten velojen elämään ei tuo valinta tehdä lapsia tai olla tekemättä ole se tärkein ihmisten arkielämään vaikuttava juttu. Koulutus, omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen, sosiaalinen verkosto, harrastukset jne hyvin tärkeitä. Lasten "hankita" ilman muuta hyvin tärkeä päätös elämässä, mutta minusta turha ajatella, että se yksistään määrittäisi millainen loppuelämästä tulee, onnellinen vai onneton.
Tosi hienosti kirjoitettu, mutta yhden asian itse lisäisin tähän eli tuo lasten hankita. Jos palavasti haluaa lapsen, eikä saa sitä, elämästä tulee onnetonta. Jos palavasti ei halua lapsia, ja sellaisen saisi vastentahtoisesti, elämästä tulee onnetonta.
Vierailija kirjoitti:
Nämä "velat" näyttävät olevan aika vihaisia kommenteista päätellen. Ei näytä lapsettomuus tuovan onnea elämään.
Ihan yhtä "vihaisia" kuin lapsen saaneetkin, jotka elämässään kuulemma elävät autuaina nyt :D
Toivottavasti ap on löytänyt itselleen ratkaisin, joka tekee hänet onnelliseksi, oli se kumpi vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseton tätini puhui ihan samaa kuin AP.
Nuorena hän oli iloinnut vapaasta elämästään ja mielellään kertoi muille kuinka ihanaa lapseton ja miehetön elämä on. Mutta kun ikää alkoi kertymään alkoi lapsettomuus harmittamaan. Miehettömyyttä hän ei harmitellut koskaan.
Aika ei parantanut sitä lapsettomuuden surua, vaan se muuttui aina vaan pahemmaksi. Ihana täti hän oli. Ikävää että hänen elämänsä viimeiset vuosikymmenet olivat surun sävyttämiä. Mutta niin kait ne voivat olla monestakin eri syystä. Ei sitä kukaan etukäteen voi tietää miten elämä menee ja mitä asioita vanhempana arvostaa.
VLAE = Vihainen Lapseton Emakko
?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni ei tajua sitä, että kyllähän lapseton elämä on kivaa kaksi- ja kolmekymppisenä, kun silloin voi ja jaksaa tehdä ihan mitä vain muutenkin ja kaveritkin ovat lapsettomia, mutta se elämän tyhjyys ja rajallisuus iskee pahiten viidenkympin tienoilla. Ei biletys, irtoseksi ja kylpylässä istuminen viinilaseineen tuo enää sisältöä monenkaan elämään siinä vaiheessa.
Sinäkö et keksi mitään muuta sisältöä elämään kuin biletyksen, irtoseksin ja kylpylöissä istumisen? Kuinka stereotyyppistä ja kapeakatseista. Olen yli nelikymppinen vela ja vietän vapaa-aikani lähinnä lukemalla, lenkkeilemällä koirani kanssa ja kokkailemalla ja matkustelen aina kun pystyn sillä rakastan maailman tutkimista ja uusiin kulttuureihin, ihmisiin ja ruokaelämyksiin tutustumista. En koe, että minulta puuttuisi mitään (okei, rahaa voisi aina olla enemmän, mutta se ei ole tässä nyt pointti).
Kyllä moni perheenäiti harrastaa noita ja paljon enemmän kuin sinä eli ei äiteys sulje noita asioita millään tavoin pois. Olet perustellut itsellesi vapaaehtoisen lapsettomuuden täysin väärillä perusteilla! Tulitko ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa?
Sinä et taida ymmärtää lukemaasi? Miten minä viestissäni perustelin lapsettomuuttani? Voistko tarkentaa? Minähän vain kerroin elämästäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen vastentahtoisesti lapseton mies eikä se ole ikinä ahdistanut - enemmän surettanut. Nyt kun 40:n vuoden rajapyykki ohittui niin tunne on voimistunut. Ilman kumppania, perhettä, lapsia eläminen on jotenkin ihmisyyden perusolemuksen vastaista ja olisin halunnut olla enemmän normaali tässä asiassa. Olla paras mahdollinen isä ja kumppani. Nähdä lasten kasvavan rakastavan kumppanin rinnalla sen sijaan, että koen vain oman vanhenemiseni. Yksin.
Voin vuokrata sinulle kohtuani alk. 200 000e.
Sinulta jäi ilmeisesti osa viestistäni lukematta. Kieltäydyn siis tarjouksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän usemman tutun jolle noin on käynyt, yhtenä päivänä katsoo ryppyjään peilistä ja huomaa että loppuelämä tuleekin olemaan aika tyhjä ilman lapsia. Tuntuu vähän kuin itsellä ei olisi enää tarkoitusta.
Kukaan ei enää ajattele noin, kun ne lapset voivat lentää toiselle puolen maapalloa eivätkä ole siinä lähelläsi. Minä lähdin ulkomaille ja molemmat vanhempani kuolivat sinä aikana. En ollut heidän tukenaan.
Minä minä. Onhan sekin joidenkin elämän sisältö. Toivottavasti loppuun asti, ettei tosiaan ala liian myöhään kaduttamaan. Onneksi itse tein ne lapset, olisin katunut.
Vierailija kirjoitti:
Moni ei tajua sitä, että kyllähän lapseton elämä on kivaa kaksi- ja kolmekymppisenä, kun silloin voi ja jaksaa tehdä ihan mitä vain muutenkin ja kaveritkin ovat lapsettomia, mutta se elämän tyhjyys ja rajallisuus iskee pahiten viidenkympin tienoilla. Ei biletys, irtoseksi ja kylpylässä istuminen viinilaseineen tuo enää sisältöä monenkaan elämään siinä vaiheessa.
Ihmiset kuvittelevat, että lapsettomat haluaisivat vain elää ikuista nuoruutta ja siksi eivät hanki lapsia Stereotypia lapsettomasta on bilettävä ikiteini tai syrjäytynyt, lapsia vihaava vanhus. Molempia säälitään.
Perhe-elämä tuo tavallaan elämään tietyt raamit. Ikääntyvän lapsettoman on itse luotava elämäänsä omat päämääränsä ja sisältönsä, koska aika vähän on mitään kulttuurisia malleja siihen - ainakaan mitään tyydyttäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on luonnollista miettiä oliko joku päätös oikea päätös siinä kohtaa kun päätös alkaa olla lopullinen..
Mutta ihan niin kuin kaikki muukin elämässä, kukaan ei voi taata sinulle mitään. Ei taata sitä, että lapsettomuus on paras päätös eikä sitäkään että lapset ovat parasta. Eikä sitäkään ettetkö jossain vaiheessa vielä katuisi valintaasi.
Tässäkin keskustelussa tuodaan esiin se, että jaksatko vaihtaa vaippoja (lapsi käyttää yleensä vaippoja vain pari vuotta ja mieti kuinka lyhyt aika oikeasti pari vuotta on) tai että ei ne susta huolehdi kun olet vanha (pitäisikö muka). Jotenkin ne perustelut niin lapsien haluamiseen kuin lapsettomuuteen kummallisia. Toisaalta nainen on oikeasti voinut valita tämän asian vasta viimeiset 50 vuotta.
Tämä on hyvä kommentti. Elämässä tehdään koko ajan valintoja, lapsia voi valita tai sitten ne vaan tulevat elämään, joko itse synnyttäen/vaimon synnyttämänä tai myöhemmin puolison mukana. Jokaisen valinnan jälkeen elämä jatkuu, ei deterministisesti tiettyä uraa, vaan sattuman ja uusien valintojen muokkaamana.
Itse valitsin lapset lähes ikäisenäsi, olin elänyt pitkään itselleni, tehnyt uraa, asunut useammassa maassa, ja takana pitkä parisuhde. Aloimme molemmat kaivata lapsia ja niitä kaksi saimme. Silloin valitsimme lapset mikä on ollut meille erinomaisen hyvä valinta, mutta sen jälkeen valitsimme monia samoja asioita mitä olimme halunneet aiemminkin: ulkomailla asumista, uraan panostamista, nyt vain lasten kanssa elämää sovitellen. Nyt kuusikymppisenä kun vertaa omaa elämää samanikäisten velojen elämään ei tuo valinta tehdä lapsia tai olla tekemättä ole se tärkein ihmisten arkielämään vaikuttava juttu. Koulutus, omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen, sosiaalinen verkosto, harrastukset jne hyvin tärkeitä. Lasten "hankita" ilman muuta hyvin tärkeä päätös elämässä, mutta minusta turha ajatella, että se yksistään määrittäisi millainen loppuelämästä tulee, onnellinen vai onneton.
Tosi hienosti kirjoitettu, mutta yhden asian itse lisäisin tähän eli tuo lasten hankita. Jos palavasti haluaa lapsen, eikä saa sitä, elämästä tulee onnetonta. Jos palavasti ei halua lapsia, ja sellaisen saisi vastentahtoisesti, elämästä tulee onnetonta.
Ei tahaton lapsettomuus tuomitse ihmistä loppuelämän onnettomuuteen. Hyvinkin vaikeista asioista voi päästä eteenpäin ja elämästä voi tulla taas merkityksellistä ja iloa tuottavaa. Mutta ensin suru on surtava, päivä kerrallaan. Ja voihan se suru kulkea jossakin muodossa mukana aina, mutta sen ei tarvitse kuitenkaan värittää koko elämää.
Että ikäkriisiin lapsia, niin alahan paukauttaa niitä sitten ja vielä ehdit. 🤭 Veronmaksajat kyllä kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Olen vela eikä ole yhtään tullut tuollaisia tunteita, harmi jos et ollutkaan vela loppujen lopuksi ja huomasit asian liian myöhään.
Ihmiset voivat elämänsä aikana muuttaa mielipidettään ja se on aivan normaalia. Jos olet vaikka nuorena ollut kommunisti, ei se tarkoita ettetkö voisi muuttaa poliittista kantaasi myöhemmin. Eikä se tarkoita, ettetkö olisi ollut ihan aito kommunisti.
Kommentissasi ei ollut mitään logiikkaa eikä järkeä.