Ikäihmiset kertokaa: millaista elämä oli ennen somea?

Rauhallisempaa, kun ei ollut jatkuvaa ripulioksennusta näkösällä. En edes käytä somea, mutta sen vaikutus valitettavasti läikkyy tänä päivänä tiedostusvälineisiin asti.

Puran juuri edesmenneen sukulaiseni pahvista kapsäkkiä.(=matkalaukkua),johon kukaan ei ole koskenut noin 50 vuoteen sitten hänen kuolemansa 1980-luvulla. Sisällä on siisteissä nipuissa lippulappusia 1900-luvun alusta alkaen. Kaikki viestintä hoidettiin kirjeitse tai kuvattomilla postikorteilla. Tietysti, jos oli puhelin, soittaminenkin auttoi asiaa.

"Hei Täti, olen tulossa Helsinkiin ensi sunnuntaina. Juna on rautatieasemlla klo 17.30. Saanko yöpyä sinun luonasi, sillä en uskalla enää siihen aikaan mennä Sepänkadulle Virtasille yöksi. Tuon omat lakanat mukanani. Terveisin Martta" Päiväys  on vuonna 1946 helmikuussa. Posti on kulkenut vuorokaudessa ja täti on  varmastikin ottanut Martan yöksi kotiinsa.

Edesmennyt sukulaiseni olli eristyksissä keuhkosairaalassa ja laittaa miehelleen ainoastaan lukemia kuvattomaan postikorttiin, miten hänen kuumeensa heittelee . Voimia ei ole ollut muuhun.Vastaavia kortteja löytyy useampia, joissa tervehtymisen huomaa miten kuumelukemien lisäksi muutama vaivoin kirjoitettu lause "kaikki hyvin" . 

Ehkä menneessä ajassa ennen somea viehättää juuri se, että viestittäminen vaatii aikansa?Kaikilla asioilla ei ole kiire kertoa juuri nyt. Jaetaan omat uutiset ajatuksella niille, joita se asia eniten koskee ja merkitsee. Ollaan kohteliaita vastaanottajaa kohtaan tiedustelemalla myös hänen kuulumisiaan. Kirjoitetaan myönteisiä kokemuksia lomilta, mutta muistetaan toivottaa hyvää vointia vastaanottajallekin. Kiireettömyys. Myös kenttäposti(sotilaan kirjeet äidilleen) ovat hetkiä, jolloin on voinut laskea aseensa hetkeksi ja muistaa perheenjäseniä rakastavin ajatuksin.

Jatkan kapsäkin sisällön lajittelemista. Kirjeitä, kortteja, muistilappuja on niin paljon. Tutustun ihmisiin, joita en ole tavannut elävänä. Eniten ihailen niin kauniita käsialoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääsin ensimmäisen kerran internettiin 32-vuotiaana. Se oli sellainen nettikahvila, joita oli siihen aikaan.

Joskus olen joillekin nuoremmille päälle kolmekymppisille yrittänyt sanoa, että kuvittele että pääsisit elämäsi ensimmäisen kerran nettiin nyt, tuon ikäisenä kun nyt olet. Kuinka luontevalta se sinusta tuntuisi?

Elämäni ensimmäinen kännykän hankin 27-vuotiaana, perusnokialainen.

Netti ei ollut osa nuorta aikuisuuttani. Jos opit jonkin uuden asian päälle kolmekymppisenä, niin se jää vähän niin kuin päälleliimatuksi taidoksi, olet jo liian vanha omaksumaan täysillä mitään.

Parikymppisenä tuli luettua paljon, Dostojevskit tulivat tutuiksi, ja telkkaria tuli katsottua aika paljon.

Niitä kolmea suomalaista kanavaa, siis. Karpoa, Kummelia, ja näin.

Ennen täytyi sopia tapaamiset paljon etukateen, ja niistä ei kukaan luistanut.

"Nähdään viikon päästä klo 18 siellä". Tapaamista ei voinut siirtää, joten kaikkea muuta siirrettiin, jos oli tarvis.

M52

"Pääsit" internettiin ensimmäistä kertaa internet -kahvilassa 20 vuotta sitten, eli 2003? Tuliko sinulle ajoitusvirhe? Olen samaa ikäluokkaa, ja meidän piti käyttää internettiä johonkin opintotyöhön koulussa jo vuonna 1996. Kun  -99 hankin internet -yhteyden kotiin, sellainen oli jo enemmistöllä samaa ikäluokkaa olevista ystävistäni.

Aika myöhään tuo 2003, kun itse aloin käyttämään Internetiä 1994. Oman yhteyden "nettiin" otin jo muutama vuosi tuota aiemmin, mutta BBS-purkkien kautta, todella hitaalla modeemilla. Välillä yhteysnopeus oli luokkaa 8-12 bittiä/sekunti, siis ei edes kilobittiä, kun nyt mennään megoissa.

Oli tosiaan kiinnostavaa aikaa, BBS-purkkien kautta pystyi jo osallistumaan keskusteluryhmiin. Olivat kuitenkin enemmän asiapitoisia, kuin nykyisin. Osa enemmän uutisiin liittyvää tiedon jakoa, ympäri maailmaa. Varsinkin tiedeuutiset olivat kiinnostavia, koska vastaavat uutiset tulivat virallisten uutispalveluiden kautta paljon myöhemmin, useimmiten päivien kuluttua, joskus vasta kuukausien kuluttua. Myös tavalliset uutiset olivat usein päiviä tai viikkoja myöhässä ns virallisen kanavan kautta.

Vierailija kirjoitti:

Hätätilanteessa juoksitteko sinne puhelinkoppiin soittamaan apua? Maaseudulla piti varmaan juosta lähimpään naapuriin ja toivoa, että joku on kotona. Nykyään se tuntuu turvattomalle, mutta ei ennen varmaan ajateltu niin kun muusta ei ollut tietoa?

Ap

Olen 5-kymppinen ja kyllä meillä maalla, korvessa oli puhelin jo silloin, kun olin muutaman vuoden ikäinen. Ei nyt sentään ole kyse mistään 50-luvusta, vaan lähes kaikilla oli maallakin oma puhelin 70-luvulla.

Jaa, hyvin sitä elettiin ennenkin. En tänäkään päivänä ole Facessa, Instassa tms. En seuraa blogeja ym... Miksi ihmeessä pitäisi?

Kuuma vinkki ap:lle ja muillekin: Kaiva rahat esille ja katso Jani Volasen 10-osainen draamasarja Munkkivuori. En muista mistä se näkyy, ehkä Elisa Viihteestä.

Siitä sarjasta opit millaista oli nuorten elämä 1980-luvun alussa. Sarja on hyvin totuudenmukainen.

Aika paljon glorifoidaan että vanhaan aikaan vanhemmat vietti aikaa lasten kanssa kun nykyään äidit ja isät on koko ajan nenä kiinni puhelimessa.

oma kokemus (maalla asuen) on että ei meidän vanhemmat leikkineet tai erikseen viettäneet meidän kanssa aikaa oikeastaan yhtään. Toki ruokailut yms yhdessä saman pöydän ääressä mutta keskenämme me mukulat juostiin pitkin peltoja ja metsiä eikä vanhemmat olleet leikeissä ja toiminnassa mukana. Mun mielestä taas nykyään on positiivisesti päinvastoin, vanhempia näkyy paljon mukana lasten harrastuksissa ja lapsia viedään pulkkamäkeen ja hiihtämään.

Koska netti on kuitenkin vapauttanut ihmisiltä sitä aikaa, on aikaa enemmän olla lasten kanssa.

Silloin "ennen vanhaan" kun se kaikki aika meni päivän askareisiin ja asioiden toimittamiseen niin ei siinä paljon pulkkamäessä tai uimarannalla leikitty lasten kanssa.

Ja ennenkin vanhemmat luki kirjoja tai sanomalehtiä ja lapset ei saaneet metelöidä eikä häiritä. Verrattavissa siihen että vanhemmat selaa puhelinta.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon glorifoidaan että vanhaan aikaan vanhemmat vietti aikaa lasten kanssa kun nykyään äidit ja isät on koko ajan nenä kiinni puhelimessa.

oma kokemus (maalla asuen) on että ei meidän vanhemmat leikkineet tai erikseen viettäneet meidän kanssa aikaa oikeastaan yhtään. Toki ruokailut yms yhdessä saman pöydän ääressä mutta keskenämme me mukulat juostiin pitkin peltoja ja metsiä eikä vanhemmat olleet leikeissä ja toiminnassa mukana. Mun mielestä taas nykyään on positiivisesti päinvastoin, vanhempia näkyy paljon mukana lasten harrastuksissa ja lapsia viedään pulkkamäkeen ja hiihtämään.

Koska netti on kuitenkin vapauttanut ihmisiltä sitä aikaa, on aikaa enemmän olla lasten kanssa.

Silloin "ennen vanhaan" kun se kaikki aika meni päivän askareisiin ja asioiden toimittamiseen niin ei siinä paljon pulkkamäessä tai uimarannalla leikitty lasten kanssa.

Ja ennenkin vanhemmat luki kirjoja tai sanomalehtiä ja lapset ei saaneet metelöidä eikä häiritä. Verrattavissa siihen että vanhemmat selaa puhelinta.

En ole kuullut tuollaisesta glorifioinnista, mutta kaikki muu mitä kirjoitat on kyllä totta. 1980-luvulla lapset oli hyvin itsenäisiä ja leikkivät keskenään. Vanhemmilla oli omat juttunsa eikä he puuttuneet lasten tekemisiin. Juuri siksi kaikki olikin lapsilla niin hyvin, kun kukaan ei ollut kyttäämässä heitä.

Alkaessani lukea minulla käväisi etäisesti mielessä aika mökillä ennen kuin meille oli hankittu sinne puhelin vaikka se oli varmasti hyvin lyhyt aika ja olin silloin aivan pieni, kännykkäaika tuli vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Nyt en enää saa siitä puhelittoman ajan muistikuvasta edes kiinni, se on liian heikko.

Eipä puhelimella ollut merkitystäkään itselleni, kavereille ei mökiltä soiteltu kaukopuheluita ja soittaminen oli lapselle jokin välttämätön paha niihin aikoihin. Oma kännykkä olisi varmasti muuttanut asian ja nettiin olisin koukuttunut heti. Vanhojen aikojen puhelin herätti kunnioitusta ja vähän pelkoakin, oli ajateltava kuinka kallista soittaminen on, ja vieraille soittaessa piti miettiä onko puhelinetikettikään hallussa.

Nuoruus oli helpompi kuin nykynuorilla, sai tehdä virheitä, juoda vahingossa liikaa, tanssia tyhmän näköisesti jne. ilman pelkoa siitä, että kukaan kuvaa sitä ja julkaisee kaikille.

Koska puhelimia ei ollut, kavereista myös todella huolehdittiin. Silloin myös taksikuski oli luottohenkilö, taksin hoiviin uskalsi aina jättää eikä käynyt mielessäkään että kuski voisi olla vaaraksi nuorille juhlineille naisille.

Jos oli asiaa, mentiin käymään tai soitettiin lankapuhelimella. Kylän uteliaat juoruakat kurkkivat ikkunaverhojen raosta ohikulkijoita, ja jos joku oli liikkeellä "väärään" aikaan, alkoi pohdinta, miksi, minne jne. ja pian olikin päätelmä valmis eli että ko. henkilö meni "varmasti" sinne ja sinne. Sitten juttu kerrottiin toiselle juoruakalle ihan totena. Ei mennyt kauankaan, kun jo kylällä mukamas tiedettiin, missä oli käyty ja kenen kanssa. Harmi vain, että asianomainen itse ei tiennyt mitään! Kotipaikkakunnallani oli yhden kadun varteen osunut asumaan melko monta juoruakkaa ja niinpä katua nimitettiinkin Kyttäkujaksi. Nämä samaiset juoruakat tälläytyivät mahdollisimman usein myös kirkkoon vihkimistä tai ristiäisiä katsomaan, kun kirkkoonhan saa mennä kuka vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hätätilanteessa juoksitteko sinne puhelinkoppiin soittamaan apua? Maaseudulla piti varmaan juosta lähimpään naapuriin ja toivoa, että joku on kotona. Nykyään se tuntuu turvattomalle, mutta ei ennen varmaan ajateltu niin kun muusta ei ollut tietoa?

Ap

Mun mufa kuoli kun hän sai sairauskohtauksen ja naapuri ei antanut käyttää heidän puhelinta. Omaa ei ollut 60-luvun alussa.

Lankapuhelin oli nuoruudessani ja posti jaettiin joka arkipäivä. Oli kiva saada kortteja tutuilta.

Hyvin kaikki asiat saatiin hoidettua. Kyläily oli yleisempää, kaverit vieraili ja sukulaiset tapasi enemmän.

Tietoja etsittiin tietosanakirjoista. Netistä löytyy kyllä monipuolisemmin ja ajantasaista.

Vierailija kirjoitti:

Jo ennen nettiä pystyi pankin kanssa sopimaan, että allekirjoitettu laskut jätettiin yhdessä kirjekuoressa pankin seinässä olevaan luukkuun. Ei tarvinut jonottaa pankissa tuon vuoksi. Myöhemmin tulivat laskunmaksuautomaatit pankkien tuulikaappeihin. Niissä pystyi itse maksamaan laskut vaikka puolen yön jälkeen.

Mutta se maksupalvelu maksoi. Ja ihmiset oli nuukia.

Vierailija kirjoitti:

Hätätilanteessa juoksitteko sinne puhelinkoppiin soittamaan apua? Maaseudulla piti varmaan juosta lähimpään naapuriin ja toivoa, että joku on kotona. Nykyään se tuntuu turvattomalle, mutta ei ennen varmaan ajateltu niin kun muusta ei ollut tietoa?

Ap

Hesarissa oli juttu että henkirikoksiin kuolee nykyään vähemmän ihmisiä, koska apua voi soittaa nopeammin kuin ennen kännykkäaikaa. ohis

Olen 46-vuotias. Ensimmäisen kännykkäni sain ylioppilaslahkaksi, mutta silläkin pystyi vain soittamaan. Varmaan joskus 30-vuotiaana aloin aktiiviseksi internetin käyttäjäksi. Faceen liityin näköjään vuonna 2007.

Nykyään somen räplääminen ärsyttää, vaikka käytänkin lähinnä vain Instagramia. Netti sinänsä ei ole paha asia, mutta ottaa päähän, kun sen selaaminen vie tolkuttomasti aikaa ja aiheuttaa saamattomuutta muussa elämässä. Tiedän, että pitäisi irtautua, mutta.... Lapset ovat jo isoja (ja toinen jo omassa kodissaankin), joten sellaista lasten kanssa rytmitettyä arkea ei enää ole. Nyt kun olen vastuussa lähinnä itsestäni, arki-illat menevät sohvalla maaten ja nettiä selaillen.

Huoh, pitänee ottaa itseään niskasta kiinni ja määrätä itselle netinkäyttörajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan kaipaa aikaa ilman somea. Some helpottaa elämää aivan valtavasti. Sieltä löytyy paikallisen kirjaston uutiset ja aukioloajat, samoin lähikaupan; sieltä saan vinkkejä, ohjeita, reseptejä, malleja, vastauksia kysymyksiin. Somen kautta tilaan Reko-ruoat ja sitä kautta autan rescuekoiria. Some on ihan lyömätön, kun olen lähdössä matkoille; näen kuvia kohteista, luen muiden ihmisten kokemuksia, voin esittää kysymyksiä ravintoloista ja koiraystävällisistä kohteista jne.  Somesta löydän yleisöluentoja ja muita kursseja, kirjavinkkejä ja elokuva-arvosteluja.

Elämä kapeutuisi valtavasti, jos kaikkea tuota ei olisi.

N59

Toisaalta nykyään palvelet itse itseäsi pankki-, vero- ym. ym. asioissa. Itse pitää etsiä tietoa ja ottaa selvää siitä, tästä ja tuosta. Informaatiota - hyödyllistä ja turhaa, paikkansa pitävää ja pitämätöntä - on valtavasti. Jokaisen on osattava seuloa tiedon seasta se olennainen. Valintojen ja mahdollisuuksien määrä on usein valtava. Mietipä vaikka matkojen varaamista: matkakohteen valinta, lentojen tms. hankinta, hotellin valinta ja varaaminen, jne. Ennen ehkä hankit koko hela hoidon matkatoimistosta ja virkailija hoiti varaukset puolestasi.

Toki tiedon ja mahdollisuuksien paljous on positiivistakin, mutta on se monesti myös aika raskasta. Sanoisin että elämä ennen nettiä ja älypuhelimia oli todellakin helpompaa, vaikka laskut pitikin mennä maksamaan sinne pankin tiskille ym. Onko se itse itsensä palveleminen netissä joka ikisessä asiassa niin kovin paljon helpompaa?

Olen eri vastaaja.

Vahvasti introverteille nykyaika on helpottavaa, kun useimmat asiat saa hoidettua jotenkin sähköisesti. Inhoan jo puhelinsoittoja, saati että pitäisi jonottaa hälinässä ja sitten vielä puhua jonkun kanssa.

Matkoja kun varailen, niin huomaan saavani suurta säästöä matkapaketteihin verrattuna. Ja vaihtoehtoja!

Puhelinkammo tai sosiaalisten tilanteiden pelko ei ollut ennen some-ja nettiaikaa mitenkään yleinen vaiva, kun soittelu ja kasvokkain asiointi oli ihan päivittäistä ja normaalia toimintaa. Siihen tottui ihan pienestä pitäen. Nykyään joka toinen tuntuu kammoavan kaikenlaista kanssakäymistä, kun siihen ei harjaannuta vaan kaikki hoidetaan netissä.

Itse täytän 40 loppuvuodesta eli hyvin on eletty aikaa ilman somea ja omat haittansa ja hyötynsä löytyy nykyajasta. Kyllä kaveriporukan kanssa haikailtu aikoja lapsuudessa kun ala-astelaisia oltiin, aina pystyttiin kaveriporukalla kokoontumaan ja tiesi mitä pihaleikkejä leikittiin, rakennettiin majoja, oltiin lumisotaa, leikittiin piilosta ja eipä tarvinnut olla nokka kiinni puhelimessa sattuneesta syystä. 

Onpa some jossain määrin helpottanut elämiämme kuitenkin ja tästäkin pari tapausta. Liittyy biisien metsästämiseen. Itse teininä 90-luvun lopulla tykästyin kasarimusiikkiin suuresti ja erityisesti A-ha:n Take on me-biisiin, edelleenkin rakkaana pysynyt. Kuulin radiosta silloin ja oli se fiilis, että tämä pitää saada jostain itselle, metsästin levykauppoja eikä tullut kokoelmia vastaan missä tämä olisi ollut. Seuraava koominen tapaus oli kun MTV:ltä tuli kasariviikonloppu ja tämä kappale tuli kuin tulikin. Aloin äkkiä metsästämään tyhjää VHS-nauhaa, että saisin edes pätkän nauhalle, en löytänyt joten ei onnistunut. Kohta mainostettiin kasarikokoelmaa Tv:ssä jossa Take on me myös oli, sehän oli ostettava, mutta muistan kun veli oli menossa kotikaupungin (silloisen) Anttilaan ostoksille ja sanoin, että jos tuon levyn näet niin osta mulle sieltä tuliaisiksi, olin siis yhdellä kaverilla joten en lähtenyt mukaan. Palasin kotiin niin tuo levy odottikin minua keittiön pöydällä ja voi sitä onnen päivää. Tallessa on vieläkin. 

Toinen tarina taas 2000-luvun alusta kun olin serkulla kesällä ja kummallakaan ei ollut tietokoneita vielä. Muisteltiin vanhoja eurodancekappaleita ysäriltä ja hän muisteli erästä Tamagotchi-kappaletta, tämä siis Dazen esittämä Tamagotchi. Hänelle tuli se olo, että tuo pitää saada itselle ja rupesi myös levykauppoja ja kirppareita etsimään, mutta ei tullut mitään Dazen levyä tai ysärikokoelmaa vastaan josta olisi löytynyt. Lopulta hän soittikin paikallisradioon kun oli toivekonsertti ja sai toiveensa läpi.

Lopuksi voisi sanoa, että ennen oli hyvin, mutta en lähde sanomaan, että joka asian suhteen olisi paremmin ollut. Yllämainituissa tapauksessa onkin todettava, että hyvä, että nykyään on olemassa Youtube ja Spotify. 

Kiinnostuksella olen lukenut eri-ikäisten ihmisten some/viestintäjuttuja.

Kuitenkin ikä on suhteellinen käsite, mielestäni olen ikä-ihminen, 78 v.

Mutta ei mitään hätää 40-50- vuotiaat, ihan mukava lukea muisteluitanne. Teidän aikananne on jo ollut isot muutokset. Saati siitä kun itse muistan 50- luvun alun.

Puhelimella oli hauska soitella. Suomen korvasi silloin keskustelulinjat, jotka oli maksullisia.

Tietokoneella pelien pelaaminen oli luksusta. Ylä-asteella kuulin että on sellainen kun IRC, ja löysikin joihinkin keskusteluryhmiin. Toisaalta ennen somea, interttiä ym suomessa oltiin tosi backwards, ja yhteiskunta oli paljon tuomitsevampi. Oli vain yksi oikea tapa olla. Pojilla hopparit ja tytöillä se miss sixty tyyli. Statusta haettiin vaatteilla ja materialla ainakin pikkukaupungissa. Kenellä on levikset ym. Sanomalehtien Henk koht palstat oli suosittuja.