Ikäihmiset kertokaa: millaista elämä oli ennen somea?

Perheet katsoi yhdessä telkkaria. Toki nykyäänkin, mutta veikkaanpa ettei kovin moni perhe katsoisi nyt yhdessä Napakymppiä tai Dallasia lasten kanssa :)

Vierailija kirjoitti:

Hätätilanteessa juoksitteko sinne puhelinkoppiin soittamaan apua? Maaseudulla piti varmaan juosta lähimpään naapuriin ja toivoa, että joku on kotona. Nykyään se tuntuu turvattomalle, mutta ei ennen varmaan ajateltu niin kun muusta ei ollut tietoa?

Ap

Joskus 50-luvulla kotonani oli kylän ainut puhelin, ja naapurit kävivät meillä soittamassa, jos oli tärkeää asiaa. Myöhemmin, opiskeluaikoinani ja muutettuani pois kotoa, ei ollut varaa omaan puhelimeen. Puhelinkopista käytiin soittamassa kavereille. Ei tuntunut turvattomalta. Niin se asenne muuttuu, nyt tuntuu, ettei minnekään voi lähteä ilman puhelinta, jos vaikka jotain sattuu!

Vierailija kirjoitti:

Koulussa (ala- ja yläasteella) meillä oli kavereiden kesken vihkot, joihin kirjoitettiin ajatuksia ja vaihdettiin vihkoja sitten keskenämme, jopa monta kertaa päivässä. Tieto haettiin kirjastosta ja joka kodissa oli tietosanakirjat, meillä oli Spectrum ja muistan kuinka luin niitä ihan innoissani, avarsi maailmaa. Yläaste- ja lukioikäisenä kirjastossa myös kuunneltiin musiikkia ja hengailtiin porukalla koulun jälkeen tai hyppytunneilla. Ja kavereita näki myös paikoissa joissa kaikki kokoontuivat: nuorisotilat, pelikentät, kunnan disko yms. Koulussa sovittiin missä ja mihin aikaan nähdään, ja siitä pidettiin kiinni. Tuntuu siltä että kotona sisällä oli vaan sen ajan kun söi ja teki läksyt, ja tietty pe-iltaisin kun tuli Dallas. Puhelimella soitettiin jos oli tärkeä ja lyhyt asia, muuten mentiin kaverin ovelle kysymään onko kotona ja tulisiko ulos. Serkku asui naapuripaikkakunnalla ja hänen kanssaan kirjoitettiin kirjeitä, ja kun kirjeen postitti niin se oli seuraavana päivänä perillä. Isommat ostosreissut piti suunnitella, että oli tarpeeksi rahaa mukana, ja kaupassa piti summata ostosten hintaa ettei mennyt käteisvarojen yli. Käteinen haettiin arkisin pankista, eikä opiskelija saanut välttämättä pankkikorttia. Kaupat oli auki kuuteen ja kiinni sunnuntaisin ja pyhisin. Pääsiäinen oli ärsyttävä kun kiirastorstaina ja pääsiäislauantaina ei saanut tanssia. Ja ravintolassa ei saanut liikkua juoma kädessä, ja kiinnikin menivät viikonloppuisin viimeistään kahdelta. Nämä kaikki siis -70-80-luvulla, oon 55 v. Olihan se rauhallista mutta kyllä netti on hyvä asia.

Aika samanlaista oli mulla yläasteella ja lukiossa 2000-luvun alussa. Oli tuollainen kaverivihko, johon piirrettiin ja kirjoitettiin kavereille juttuja. Lukioaikoina kävin paljon kirjastossa kuuntelemassa musiikkia ja lukemassa lehtiä. Mulla oli kannettava soitin, jolla kuuntelin kirjaston levyjä aina koulumatkat. Koulun jälkeen hengailtiin yhdessä kaupungilla tai jonkun kotona. Videovuokraamosta haettiin elokuvia ja karkkia. Laskut maksettiin pankissa, kun ei ollut nettipankkitunnuksia, ei tainnut olla pankkikorttiakaan. Kännykkä sentään oli ja sillä pelasin matopeliä ja viestittelin kavereille.

Aloittaja on varmaan jotain 10-vuotias.

Jutturinki oli yleisöosastopalstalla.  Oli myös teksti tv;ssä nuorten palsta, josta sain  jopa pieleen menneet treffit.  Tosin oli hyvä, että emme yhtyneet. Nykyään on kukoistava yhteiselo ja saavutimme myös riittävästi varallisuutta. Meille ei jää perillistä.  Testamentin saaja on mietinnässä.

Lähestyvä sukupuuttomme vaihe tuottaa suuren määrän perillisittömiä kuolinpesiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan kaipaa aikaa ilman somea. Some helpottaa elämää aivan valtavasti. Sieltä löytyy paikallisen kirjaston uutiset ja aukioloajat, samoin lähikaupan; sieltä saan vinkkejä, ohjeita, reseptejä, malleja, vastauksia kysymyksiin. Somen kautta tilaan Reko-ruoat ja sitä kautta autan rescuekoiria. Some on ihan lyömätön, kun olen lähdössä matkoille; näen kuvia kohteista, luen muiden ihmisten kokemuksia, voin esittää kysymyksiä ravintoloista ja koiraystävällisistä kohteista jne.  Somesta löydän yleisöluentoja ja muita kursseja, kirjavinkkejä ja elokuva-arvosteluja.

Elämä kapeutuisi valtavasti, jos kaikkea tuota ei olisi.

N59

Toisaalta nykyään palvelet itse itseäsi pankki-, vero- ym. ym. asioissa. Itse pitää etsiä tietoa ja ottaa selvää siitä, tästä ja tuosta. Informaatiota - hyödyllistä ja turhaa, paikkansa pitävää ja pitämätöntä - on valtavasti. Jokaisen on osattava seuloa tiedon seasta se olennainen. Valintojen ja mahdollisuuksien määrä on usein valtava. Mietipä vaikka matkojen varaamista: matkakohteen valinta, lentojen tms. hankinta, hotellin valinta ja varaaminen, jne. Ennen ehkä hankit koko hela hoidon matkatoimistosta ja virkailija hoiti varaukset puolestasi.

Toki tiedon ja mahdollisuuksien paljous on positiivistakin, mutta on se monesti myös aika raskasta. Sanoisin että elämä ennen nettiä ja älypuhelimia oli todellakin helpompaa, vaikka laskut pitikin mennä maksamaan sinne pankin tiskille ym. Onko se itse itsensä palveleminen netissä joka ikisessä asiassa niin kovin paljon helpompaa?

Olen eri vastaaja.

Vahvasti introverteille nykyaika on helpottavaa, kun useimmat asiat saa hoidettua jotenkin sähköisesti. Inhoan jo puhelinsoittoja, saati että pitäisi jonottaa hälinässä ja sitten vielä puhua jonkun kanssa.

Matkoja kun varailen, niin huomaan saavani suurta säästöä matkapaketteihin verrattuna. Ja vaihtoehtoja!

Ja toisaalta vahvasti introvertit pysyvät vahvasti introvertteinä kun ei koskaan tarvitse kohdata ketään eikä ottaa riskiä mitä sitten tapahtuisi. Ja tämä introverttiys alkaa muuttua normiksi miten käyttäydytään kun lapsesta asti tottuu tähän puhelintuijotteluun. Muistan kun matkalla italiassa älypuhelin simahti täysin ja asia joka olisi helposti hoitunut puhelimella vaatikin kaikenlaista selvittelyä ja ihmisten kohtaamista ja kommunikointia josta jäi kiva muisto. Tällaista oli elämä ennen älypuhelimia, muistin.

Et taida ymmärtää mitä introverttiys tarkoittaa. Se ei ole sama asia kuin mykkä tai sosiaalisesti estynyt. Introvertilta kuluu voimia ihmisten seurassa. Siksi on mukavampaa säästää niitä voimia esim. ystävien kanssa vietettyyn aikaan eikä pakollisten asioiden hoitoon.

Pääsin ensimmäisen kerran internettiin 32-vuotiaana. Se oli sellainen nettikahvila, joita oli siihen aikaan.

Joskus olen joillekin nuoremmille päälle kolmekymppisille yrittänyt sanoa, että kuvittele että pääsisit elämäsi ensimmäisen kerran nettiin nyt, tuon ikäisenä kun nyt olet. Kuinka luontevalta se sinusta tuntuisi?

Elämäni ensimmäinen kännykän hankin 27-vuotiaana, perusnokialainen.

Netti ei ollut osa nuorta aikuisuuttani. Jos opit jonkin uuden asian päälle kolmekymppisenä, niin se jää vähän niin kuin päälleliimatuksi taidoksi, olet jo liian vanha omaksumaan täysillä mitään.

Parikymppisenä tuli luettua paljon, Dostojevskit tulivat tutuiksi, ja telkkaria tuli katsottua aika paljon.

Niitä kolmea suomalaista kanavaa, siis. Karpoa, Kummelia, ja näin.

Ennen täytyi sopia tapaamiset paljon etukateen, ja niistä ei kukaan luistanut.

"Nähdään viikon päästä klo 18 siellä". Tapaamista ei voinut siirtää, joten kaikkea muuta siirrettiin, jos oli tarvis.

M52

Olin jo aikuinen ja vanhimmat lapseni olivat pieniä ennen kuin älypuhelimet ja some yleistyivät. Silloin ainakin luin paljon kirjoja ja lehtiä. Nykyäänkin luen kirjoja, mutta huomaan kyllä, että keskittyminen on heikompaa. Lehtiä en enää lue, tuntuu että niissä ei oikein enää ole mitään mielenkiintoista. Onko vika lehdissä vai minussa? Netistä luen aikakauslehtijuttuja kyllä. Mutta ei niitä tule luettua lehtimäisesti alusta loppuun, vaan yksittäinen artikkeli kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Perheet katsoi yhdessä telkkaria. Toki nykyäänkin, mutta veikkaanpa ettei kovin moni perhe katsoisi nyt yhdessä Napakymppiä tai Dallasia lasten kanssa :)

Ja myös syötiin yhdessä, kaikki samaan aikaan saman pöydän ääressä.

Jos et ollut paikalla, jäit ilman.

Opiskelu- ja työpaikkojen hakeminen oli paljon hankalampaa, eikä niistä oikein saanut mitään kunnollista tietoa etukäteen. En edes muista, että mitä kautta sain tietoa opiskelupaikoistani ja varsinkin työpaikoista, jotka edellyttivät korkeakouluopintoja. Puhelinnumerot oli tärkeitä ja suhteet. Jos sai itsensä jotain kautta sisään yritykseen, niin sitten oli vahvoilla. En kaipaa tuota aikaa vaikka elänkin nykyään yksin ja ilman mitään ihmissuhteita, pelkästään netissä ja tietotekniikan sovelluksia käyttäen. 80-luku oli painostavaa aikaa, Suomi eli valheessa, jossa jupit otti velkaa ja elvistelivät lainarahalla ja kaikki kumartelivat itänaapuria annettuna faktana. Sleepparit teki mitä halusivat mutta virallinen Suomi oli harmaa jatke itänaapurista. Ja rahaa ei oikeasti ollut.

Ap, jos kaipaat aikaa ilman somea ja nettiä, miksi käytät jälleen iltasi täällä netin keskustelupalstalla?

Mikä oli ihanaa, kun oli tavannut jonkun kiinnostavan tyypin ravintolassa tai muualla ja jos hän sitten hän soitti, oli soitto yleensä merkki kiinnostuksesta ja sellainen puhelu sai kyllä mielen hykertelemään. Puhelu oli paljon merkityksellisempi kuin joku some- tai tekstiviesti nykyään. Tavattiin aina vain livenä, muustahan ei ollut tietoa.

Elämä oli paljon parempaa ennen somepaskaa.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan kaipaa aikaa ilman somea. Some helpottaa elämää aivan valtavasti. Sieltä löytyy paikallisen kirjaston uutiset ja aukioloajat, samoin lähikaupan; sieltä saan vinkkejä, ohjeita, reseptejä, malleja, vastauksia kysymyksiin. Somen kautta tilaan Reko-ruoat ja sitä kautta autan rescuekoiria. Some on ihan lyömätön, kun olen lähdössä matkoille; näen kuvia kohteista, luen muiden ihmisten kokemuksia, voin esittää kysymyksiä ravintoloista ja koiraystävällisistä kohteista jne.  Somesta löydän yleisöluentoja ja muita kursseja, kirjavinkkejä ja elokuva-arvosteluja.

Elämä kapeutuisi valtavasti, jos kaikkea tuota ei olisi.

N59

Mutta ei se elämä kuitenkaan mitään kapeata silloin ollut. Se oli ihan täyttä elämää ja sitä oli ihan helppoa elää.

Silloin oli ne lainalaisuudet joissa elettiin ja kaikki oli sen mukaista. Otettiin huomioon se, että puhelimella ei välttämättä saanut kaveriin yhteyttä, jos tämä ei ollut kotona. Ja kirje tai kortti viipyi matkalla n. viikon. Kaikki toiminta mitoitettiin sen mukaan, miten tieto ja sen välitys liikkui. Ei siinä mitään vaikeutta nähty.

Jos oli kiire asia niin mentiin toisen kotiin se kertomaan, kaikillahan ei ollut edes puhelinta.

Jos piti hälyttää ambulanssi tai poliisit, niin silloin tiedettiin, missä tai kenen kotona oli puhelin, niin että sinne voi mennä vaikka keskellä yötä koputtelemaan ja sanomaan että anteeksi mutta pitää soittaa ambulanssi!

Kaikki ymmärsi sen.

Kaupoista sai pikkupaikkakunnallakin sen mitä arkielämässä tarvittiin. Ja Anttilan ja Elloksen postimyyntiluettelothan oli aivan mahtava juttu, niitä oli ihana selata varsinkin joulun alla.

Lehdissä oli kirjeenvaihtoilmoitus -palstoja. Suosikin palstat oli suosittuja nuorilla. Mutta oli niitä kaiken ikäisille. Niitä oli mielenkiintoista selailla, Hesarissa oli niitä päiväkahvin tarjoamis-ilmoituksia, joille naureskeltiin.

Ei me osattu kaivata mitään Internetiä, ja oikeastaan se olikin niin, että oltiin myös enemmän suojattuja kaiken maailman roskalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan kaipaa aikaa ilman somea. Some helpottaa elämää aivan valtavasti. Sieltä löytyy paikallisen kirjaston uutiset ja aukioloajat, samoin lähikaupan; sieltä saan vinkkejä, ohjeita, reseptejä, malleja, vastauksia kysymyksiin. Somen kautta tilaan Reko-ruoat ja sitä kautta autan rescuekoiria. Some on ihan lyömätön, kun olen lähdössä matkoille; näen kuvia kohteista, luen muiden ihmisten kokemuksia, voin esittää kysymyksiä ravintoloista ja koiraystävällisistä kohteista jne.  Somesta löydän yleisöluentoja ja muita kursseja, kirjavinkkejä ja elokuva-arvosteluja.

Elämä kapeutuisi valtavasti, jos kaikkea tuota ei olisi.

N59

Mutta ei se elämä kuitenkaan mitään kapeata silloin ollut. Se oli ihan täyttä elämää ja sitä oli ihan helppoa elää.

Silloin oli ne lainalaisuudet joissa elettiin ja kaikki oli sen mukaista. Otettiin huomioon se, että puhelimella ei välttämättä saanut kaveriin yhteyttä, jos tämä ei ollut kotona. Ja kirje tai kortti viipyi matkalla n. viikon. Kaikki toiminta mitoitettiin sen mukaan, miten tieto ja sen välitys liikkui. Ei siinä mitään vaikeutta nähty.

Jos oli kiire asia niin mentiin toisen kotiin se kertomaan, kaikillahan ei ollut edes puhelinta.

Jos piti hälyttää ambulanssi tai poliisit, niin silloin tiedettiin, missä tai kenen kotona oli puhelin, niin että sinne voi mennä vaikka keskellä yötä koputtelemaan ja sanomaan että anteeksi mutta pitää soittaa ambulanssi!

Kaikki ymmärsi sen.

Kaupoista sai pikkupaikkakunnallakin sen mitä arkielämässä tarvittiin. Ja Anttilan ja Elloksen postimyyntiluettelothan oli aivan mahtava juttu, niitä oli ihana selata varsinkin joulun alla.

Lehdissä oli kirjeenvaihtoilmoitus -palstoja. Suosikin palstat oli suosittuja nuorilla. Mutta oli niitä kaiken ikäisille. Niitä oli mielenkiintoista selailla, Hesarissa oli niitä päiväkahvin tarjoamis-ilmoituksia, joille naureskeltiin.

Ei me osattu kaivata mitään Internetiä, ja oikeastaan se olikin niin, että oltiin myös enemmän suojattuja kaiken maailman roskalta.

Just näin!

Paitsi että kirje ja kortti ei viipyneet viikkoa matkalla, jos siis Suomen sisäisestä postista puhutaan. Ne menivät perille seuraavaksi arkipäiväksi ja olivat siten ihan varteenotettava yhteydenottotapa.

olen elänyt elämää ilman somea, Parasta siinä oli se,ettei ollut netin orja,some koukuttaa. Mutta ennen on myös paljosta tiedosta jäänyt paitsi,somesta saa myös vertaistukea. Huomaa,että on muitaki ihmisiä,jotka voivat painiskella samojen ongelmien kanssa,etkä tunne olevasi yksin.

Muistan lapsuudesta miten koko perhe katseli yhdessä telkkaria. Sieltä tuli ohjelmaa jota oli kiva katsoa, huumoria ja hyviä sarjoja. Se yhteinen töllöttäminen ja nauraminen tai jännittäminen on jäänyt mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Muistan lapsuudesta miten koko perhe katseli yhdessä telkkaria. Sieltä tuli ohjelmaa jota oli kiva katsoa, huumoria ja hyviä sarjoja. Se yhteinen töllöttäminen ja nauraminen tai jännittäminen on jäänyt mieleen.

Miksi et enää harrasta sitä? Miksi olet mieluummin tällä palstalla tänään?

Porukka kirjoitteli ainoastaan päiväkirjoihin eikä fasebookiin ei ollu tekstareita ja kännyköitä. Lankapuhelin oli kotona ja kaduilla oli puhelinkoppeja. Joihinkin puhelinkoppiin pystyi soittamaan ja se oli silloin kaverin kanssa sovittu milloin se soittaa. Vastapuhelut oli myös käytössä joissa keskus soitti ensin numeroon ja kysyi otetteko puhelun vastaan ja maksatte sen siltä ja siltä henkilöltä.

Postikortteja ja kirjeitä läheteltiin kirjekavereille ympäri maailmaa.

Kukaan ei kuvannut ruoka annoksiaan juurikaan.

Oon syntynyt 1990 (ehkä ap:n silmissä jo ikäloppu 😁) ja jotenkin vaikea käsittää sitä, minkälaisessa muutosten myrskyaalloissa koko elämä on käytännössä ajelehtinut. Ja varsinkin viimeiset 10 vuotta kehitys on ollut hurjinta teknologiapuolella.

Muistan tosi hyvin vielä puhelinkopit. Kaverini harrasti puhelinkorttien keräilyä. Joulukorttien lähettäminen ja postimerkkien liimaaminen oli nykytermein mindfullnessia, ja ensimmäisiä unelma-ammattejani oli postin leimaaja 😂 Tykkäsin marjanpoiminnasta ja koulun kanssakin käytiin joka syksy poimimassa. Nykyään ei tulisi kuuloonkaan laittaa ala-asteikäisiä pyöräilemään edes yhden metrin, saatika 5 km matkaa ja harhailemaan metsiin. Vielä ala-asteella hyvin harvalla oli kännykkä, tai jos oli se ei yleensä ollut koulussa mukana. Lähinnä sillä pelattiin matopeliä ja Space Invadersia.

Elämä oli stressittömämpää, koska uutisia ei tullut käytännössä kuin tv:stä, radiosta ja paperilehdistä. Ei myöskään tarvinnut jo seiskaluokalla tietää, mitä opiskelee lukion jälkeen.

Oltiin muiden lasten kanssa aina ulkona ja leikittiin mm. kymmenen tikkua laudalla, kuka pelkää m*staa miestä ja polttopalloa. Sisällä piirrettiin tai pelattiin lautapelejä, shakkiakin. Tällaista oli vielä internet-aikana 2000-luvun alussa. Kun tuli varhaiset somet: IRC-Galleria ja ii2, yhteiskunnallinen alamäki alkoi. Koulukiusaaminen alkoi täten seurata kotiin. Poistin noista tilini, enkä saanut vieroitusoireita. Nyt en voi kuvitella enää elämää ilman Facea, Instaa ja Whatsappia, kuten eivät voi kuvitella seitsenkymppiset vanhempanikaan. Muistan, kuinka älyttömälle tuntui että jossain galtsussa olisi ollut 20-vuotiaita tai vanhempia 🤣