IS: Lasten urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa: Alkaa olla rikkaiden yksinoikeus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Meillä harrastetaan niin partiota kuin myös jääkiekkoa. Kertaakaan ei ole tarvinnut jääkiekkoon mitään leipoa, koska mitään myyjäisiä ei koskaan ole. Partion myyjäisiin sen sijaan pitäisi leipoa.

Meillä taas kokemus täysin toinen. Jääkiekon kohdalla leivotaan ja sitten vanhemmat ostavat ison osan tuotteista. Helpompi olisi laittaa rahat suoraan mutta sitä ei valtaosa hyväksy. Partion kohdalla ei aikaisemmin ollut leivontojen kaltaisia ja nyt teini hoitaa asiat jo itse. Jääkiekkoilu jää onneksi tähän kauteen. 

No, meillä on asiat sitten tosin päin. Partiossa on aina jotain myyjäisiä. Jääkiekossa maksetaan se maksu mitä harrastus sitten maksaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Meillä harrastetaan niin partiota kuin myös jääkiekkoa. Kertaakaan ei ole tarvinnut jääkiekkoon mitään leipoa, koska mitään myyjäisiä ei koskaan ole. Partion myyjäisiin sen sijaan pitäisi leipoa.

Ei mekään olla ikinä leivottu. Kahviovuoro on kerran vuodessa, mutta se ei ole paha pieti.

Tytön luistelussa on sitten 1 jäähallin siivous ja joku yksittäinen inventaario ja aivan järjetön määrä talkootyötä. Joskin ne on mielestäni ihan hauskoja. Istua siis vaikka sm-kisoissa jäänlaidalla ja viedä suojia Kiss and cryihin.

Olette onnekkaita. Niin jalkapallo kuin jääkiekkokin ja ikuiset leivontatalkoot. Lisäksi makkaranpaistoa yms. 

En usko hetkeäkään, että asia olisi, kuten otsikossa esitetty. Yleensä lenkkeillessä näen liikuntapaikat tyhjänä. Poislukien se jalkapallokenttä, jossa on hieno lämmitetty tekonurmi ja voi pelata talvellakin. Tosin sekin on monesti tyhjänä. Minun nuoruudessani urheilupaikoilla oli aina päiväsaikaan toimintaa, joko jonkun seuran järjestämää tai spontaania kilvoittelua lasten tai teinien välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi harrastamisen pitää tarkoittaa ammattimaista urheilua. Tottakai on kallista jos on kaiken maailman kisamatkoja ja treenejä joka päivä. Minne kadonneet ne "normaalit" pari kertaa viikossa harrastukset? Sellaisia harrastukset ennen olivat.

Se tuntuukin olevan yleinen ihmettelyn aihe. Meidän lapset on lopettanut jo useammankin harrastuksen, kun homma meni liian vakavaksi. Vanhin lapsi on sinänsä kilpailuhenkinen, mutta joutui lopettamaan urheiluharrastuksensa kokonaan, kun treenejä ja pelejä alkoi olla niin paljon ettei rakkaalle musiikkiharrastukselle jäänyt enää aikaa. Nuoremmat lapset ei ole kiinnostunut kilpaurheilusta, vaan joku höntsäilyporukka sopisi heille hyvin, jos sellainen löytyisi jostain.

Minustakin lasten ja nuorten liikkumisen lähtökohtana tulisi olla kuntourheilulliset päämäärät eikä kilpaurheilulliset tavoitteet. Olen ollut pikkupojasta lähtien varsin liikunnallinen oppien pelaamaan jalkapalloa kavereitten kanssa hiekkakentällä ja uimaan luonnonvesissä meidän perheen kesämökin rannassa. Aikuisella iällä keskityin juoksemiseen, sillä 15-vuotiaana oli vielä helppo mennä kentän laidalle kavereitten kanssa ja koota joukkueet paikalla olevista samanhenkisistä tyypeistä, mutta se ei yleensä enää toimi yli 20- tai 25-vuotiaana. Luulenpa että osa lopettaa liikkumisen kokonaan joko ankeitten koululiikuntakokemusten vuoksi tai toisessa ääripäässä liian kilpailullisen treenaamisen takia.

Lapsena ja nuorena olisi ollut varmasti ahdistavaa mikäli koulunkäynnin ohella olisi pitänyt käydä 4 kertaa viikossa jonkun urheiluseuran harjoituksissa. Silloin ei olisi ehtinyt lukea kirjoja, kuunnella musiikkia oikein ajatuksen kanssa tai olla rauhassa naapuritaloissa asuvien kavereitten kanssa.  Ilmeisesti osalla aikuisistakin on kova tarve organisoida oman vapaa-aikaansa tiiviisti harrastusten ympärille menemällä vähintäänkin jollekin kansalaisopiston kurssille tai yhdistystoiminnan pariin.

Minä harrastin jääkiekkoa 13-vuotiaaksi mutta 90-luvulla se ikä ainakin tuntui olevan se kiintopiste milloin piti tehdä eka valinta jatkaako vakavammin eli ne harkat olisi olleet 4 iltaa viikosta sen jälkeen...Päätin lopettaa kun silloin katosi se hauskuus ja rentous samalla, ja pari kaveriakin laittoi pillit pussiin. Sen jälkeen ei oikein ollut mitään oikeaa harrastusta, pelailtiin pleikkaria illat ja sitten tulikin tytöt ja alkoholin juonti.

Muistan kyllä, meidän luokalla oli kaksi kiekkopoikaa yläasteella, ihan omat jutut ja aikataulut oli heillä, eikä heitä koskaan näkynyt missään vapaa-aikana, kuin maa olisi nielaissut aina 14:00 jälkeen. Lisäksi saivat erivapauksia pelireissuihin mm. perjantaivapaita. En tiedä miten hyvää elämää sekään on teinille, kuplautua nuorella iällä.

Itse tykkäsin. Se oli turvallinen kupla. Lisäksi olisin varmaan hairahtanut huonoille teille aika nopeasti ilman sitä kuplaa. Lisäksi jääkiekko ja taitoluistelu ovat "samassa kuplassa". Eli se kupla on aika laaja. Ja se kupla jatkaa olemista edelleen.

Oma tyttö luistelee ja hänen joukkueensa äideistä osa luisteli silloin kun itse pelasin. Hauskaa kun aika tuntemattoman ihmisen kanssa on ihan samoja muistoja. Monet jäähallilla kasvaneet pistää saman vahingon kiertämään lapsille. Koska se jäähallilla asuminen ei ole kamalaa. Eihän mitään teiniä edes saa harjoituksiin, joissa ei halua käydä.

Kaupungeissa on kentät tyhjinä. Niiden aidoissa lukee, että kentillä ei saa pelata ilma lupaa eli kalliita maksuja ja aikuisten aekopäistä kilpaurheilua.

Mistähän lasten liikkumattomuus johtuu? Jos kentät olisivat auki, niissä pelaisi lapset omillaan koko,ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Meillä harrastetaan niin partiota kuin myös jääkiekkoa. Kertaakaan ei ole tarvinnut jääkiekkoon mitään leipoa, koska mitään myyjäisiä ei koskaan ole. Partion myyjäisiin sen sijaan pitäisi leipoa.

Meillä taas kokemus täysin toinen. Jääkiekon kohdalla leivotaan ja sitten vanhemmat ostavat ison osan tuotteista. Helpompi olisi laittaa rahat suoraan mutta sitä ei valtaosa hyväksy. Partion kohdalla ei aikaisemmin ollut leivontojen kaltaisia ja nyt teini hoitaa asiat jo itse. Jääkiekkoilu jää onneksi tähän kauteen. 

No, meillä on asiat sitten tosin päin. Partiossa on aina jotain myyjäisiä. Jääkiekossa maksetaan se maksu mitä harrastus sitten maksaakin.

Eihän noihin partion myyjäisiin ole mikään pakko osallistua vaan maksaa aivan kuten muissakin harrastuksissa suoraan rahana. Suuta auki jos myyjäiset nyppivät. 

Vierailija kirjoitti:

En usko hetkeäkään, että asia olisi, kuten otsikossa esitetty. Yleensä lenkkeillessä näen liikuntapaikat tyhjänä. Poislukien se jalkapallokenttä, jossa on hieno lämmitetty tekonurmi ja voi pelata talvellakin. Tosin sekin on monesti tyhjänä. Minun nuoruudessani urheilupaikoilla oli aina päiväsaikaan toimintaa, joko jonkun seuran järjestämää tai spontaania kilvoittelua lasten tai teinien välillä.

Ei tekonurmikentälle saa mennä "vain pelailemaan". Eikä kyllä aika moneen muuhunkaan paikkaan (ilkivalta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainahan se on ollut siis jos puhutaan tietyistä lajeista. Olisihan se hullua jos sossu maksaisi tukielättien lasten alppihiihdot, golfit, ratsastukset, mikroautoilut ja tennikset kun keskituloisellakaan ole sellaisiin aina varaa. 

Sossu muuten maksaa joillekin ratsastuksen.

Heppaterapiaa, you know.

Nyt jotain rajaa. Sinne terapiaan ei todellakaan pääse helpolla, oli sitten heppaa tai ei. Ja sitten jos sinne onnistuu pääsemään yhteiskunnan tuella, on aivan taatusti myös sen tarpeessa. Muutenkaan tässä maassa ei hoideta lasten ja nuorten (eikä kyllä aikuistenkaan) mielenterveysongelmia, niin sitten jotkut idiootit on siitä kateelisia, että joku onniatuu traumoihinsa apua saamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko hetkeäkään, että asia olisi, kuten otsikossa esitetty. Yleensä lenkkeillessä näen liikuntapaikat tyhjänä. Poislukien se jalkapallokenttä, jossa on hieno lämmitetty tekonurmi ja voi pelata talvellakin. Tosin sekin on monesti tyhjänä. Minun nuoruudessani urheilupaikoilla oli aina päiväsaikaan toimintaa, joko jonkun seuran järjestämää tai spontaania kilvoittelua lasten tai teinien välillä.

Ei tekonurmikentälle saa mennä "vain pelailemaan". Eikä kyllä aika moneen muuhunkaan paikkaan (ilkivalta).

Kyllä mennään, näen tätä kaiken aikaa. Oikea nurmi on eri asia, koska kestää paljon huonommin. Hiekkakenttä ei tunnut nykyään kelpaavan kenellekään.

Kauhea määrä porukkaa, jotka selvästi itse eivät pidä liikunnasta tai kilpailemisesta ja näköjään uskovat, että kaikki muutkin on siihen pakotettu.

Ei ole. On olemassa ihmisiä, jotka nauttii siitä elämäntyylistä.

En tiedä onko sama ongelma muissakin maissa, mutta ainakin omien (kohta aikuisten) lasten kohdalla harrastukset on aina menneet tosi vakaviksi. Et siis voi vain harrastaa harrastamisen ilosta, vaan aina pitää kilpailla, tehdä pelireissuja, matkustaa satojen kilometrien päähän, hankkia tietynlaiset ja kalliit välineet jne.

Meillä lapset eivät ole koskaan oikeastaan halunneet keskittyä mihinkään lajiin, vaan ovat kokeilleet monia harrastuksia (usein kavereiden houkuttelemana). Eivät ehkä ole olleet missään lajissa lahjakkaita tai sitten ne lajit eivät ole muuten kiinnostaneet.

Homma menee heti tosi vakavaksi. Vanhempien pitäisi talkoilla kauheita määriä, joka viikonloppu ollaan jossain reissussa, välillä pitäisi pyytää koulustakin vapaata, pitäisi maksaa extraa valmennuksesta vielä normiharkkojen päälle, mitkä tahansa välineet eivät käy jne. Kahden reissutyöläisen perheessä yhtälö osoittautui mahdottomaksi. Emme olleet halukkaita reissuihin, kun mieluummin olisimme nauttineet yhdessäolosta koko perheen kesken kotona. Välillä kokeilimme harrastusta, jossa reissasimme koko perheen kesken, mutta sekin oli tosi väsyttävää, kun eteisen lattialla oli aina matkalaukku kun oltiin tultu jostain ja jompikumpi vanhemmista oli lähdössä tai tulossa tai viikonlopun reissukamoja ei ehditty edes purkaa välillä. Muut harrastusvanhemmat eivät tietenkään ymmärtäneet että miksi emme pysty emmekä halua sitoutua.

Tuntui aivan mahdottomalta löytää harrastusta, jossa voisi vain käydä. Toki liikunnallinen elämäntapa on jäänyt kummallekin lapselle ja teini-ikäisenä siirtyivät kuntosaliin, juoksu- ja pyörälenkkeihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Meillä harrastetaan niin partiota kuin myös jääkiekkoa. Kertaakaan ei ole tarvinnut jääkiekkoon mitään leipoa, koska mitään myyjäisiä ei koskaan ole. Partion myyjäisiin sen sijaan pitäisi leipoa.

Meillä taas kokemus täysin toinen. Jääkiekon kohdalla leivotaan ja sitten vanhemmat ostavat ison osan tuotteista. Helpompi olisi laittaa rahat suoraan mutta sitä ei valtaosa hyväksy. Partion kohdalla ei aikaisemmin ollut leivontojen kaltaisia ja nyt teini hoitaa asiat jo itse. Jääkiekkoilu jää onneksi tähän kauteen. 

No, meillä on asiat sitten tosin päin. Partiossa on aina jotain myyjäisiä. Jääkiekossa maksetaan se maksu mitä harrastus sitten maksaakin.

Eihän noihin partion myyjäisiin ole mikään pakko osallistua vaan maksaa aivan kuten muissakin harrastuksissa suoraan rahana. Suuta auki jos myyjäiset nyppivät. 

Partio itsessään on sen verran halpa harrastus, että maksan sen mikä on harrastusmaksu. Myyjäisiin en yleensä leivo mitään vaan olen enemmänkin ostopuolella ja ihan mielelläni. Haluan kuitenkin tukea partiotoimintaa ja myyjäisistä he saavat lisärahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Meillä harrastetaan niin partiota kuin myös jääkiekkoa. Kertaakaan ei ole tarvinnut jääkiekkoon mitään leipoa, koska mitään myyjäisiä ei koskaan ole. Partion myyjäisiin sen sijaan pitäisi leipoa.

Ei mekään olla ikinä leivottu. Kahviovuoro on kerran vuodessa, mutta se ei ole paha pieti.

Tytön luistelussa on sitten 1 jäähallin siivous ja joku yksittäinen inventaario ja aivan järjetön määrä talkootyötä. Joskin ne on mielestäni ihan hauskoja. Istua siis vaikka sm-kisoissa jäänlaidalla ja viedä suojia Kiss and cryihin.

Olette onnekkaita. Niin jalkapallo kuin jääkiekkokin ja ikuiset leivontatalkoot. Lisäksi makkaranpaistoa yms. 

En tajua. Eihän nuo tuota. Toisaalta meille on tullut naapuriseuroista aika paljon porukkaa etenkin luisteluun, koska ei ole tuota jonninjoutavaa leivontapakkoa, mikä parhaassa tapauksessa ei edes hyödytä sitä oman lapsen joukkuetta mitenkään, vaan ohjataan sille seuran edustusjoukkueelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko sama ongelma muissakin maissa, mutta ainakin omien (kohta aikuisten) lasten kohdalla harrastukset on aina menneet tosi vakaviksi. Et siis voi vain harrastaa harrastamisen ilosta, vaan aina pitää kilpailla, tehdä pelireissuja, matkustaa satojen kilometrien päähän, hankkia tietynlaiset ja kalliit välineet jne.

Meillä lapset eivät ole koskaan oikeastaan halunneet keskittyä mihinkään lajiin, vaan ovat kokeilleet monia harrastuksia (usein kavereiden houkuttelemana). Eivät ehkä ole olleet missään lajissa lahjakkaita tai sitten ne lajit eivät ole muuten kiinnostaneet.

Homma menee heti tosi vakavaksi. Vanhempien pitäisi talkoilla kauheita määriä, joka viikonloppu ollaan jossain reissussa, välillä pitäisi pyytää koulustakin vapaata, pitäisi maksaa extraa valmennuksesta vielä normiharkkojen päälle, mitkä tahansa välineet eivät käy jne. Kahden reissutyöläisen perheessä yhtälö osoittautui mahdottomaksi. Emme olleet halukkaita reissuihin, kun mieluummin olisimme nauttineet yhdessäolosta koko perheen kesken kotona. Välillä kokeilimme harrastusta, jossa reissasimme koko perheen kesken, mutta sekin oli tosi väsyttävää, kun eteisen lattialla oli aina matkalaukku kun oltiin tultu jostain ja jompikumpi vanhemmista oli lähdössä tai tulossa tai viikonlopun reissukamoja ei ehditty edes purkaa välillä. Muut harrastusvanhemmat eivät tietenkään ymmärtäneet että miksi emme pysty emmekä halua sitoutua.

Tuntui aivan mahdottomalta löytää harrastusta, jossa voisi vain käydä. Toki liikunnallinen elämäntapa on jäänyt kummallekin lapselle ja teini-ikäisenä siirtyivät kuntosaliin, juoksu- ja pyörälenkkeihin.

No tuo sitoutumattomuus on niissä höntsäryhmissä se ongelma. Kun iso osa haluaa käydä sitten joskus ja jouluna, niin ei siitä tekemisestä tule mitään. Tai ainakin pitäisi olla ihan hirveä määrä porukkaa, että edes suurimmassa osassa treeneistä olisi sellainen määrä lapsia, että jotain pystytään tekemään.

Ja reissutyöt tottakai on raskaita. Mutta suurin osa vanhemmista ei jaksa sitä lasten harrastamista ihan omaa laiskuuttaan noissa höntsäryhmissä.

Täällä on muutamakin entinen höntsävalmentaja todennut, että tämä on juuri se ongelma noissa höntsäilyissä.

Vierailija kirjoitti:

Kauhea määrä porukkaa, jotka selvästi itse eivät pidä liikunnasta tai kilpailemisesta ja näköjään uskovat, että kaikki muutkin on siihen pakotettu.

Ei ole. On olemassa ihmisiä, jotka nauttii siitä elämäntyylistä.

Tai sitten ihmiset nimenomaan pitävät siitä liikunnasta, eivätkä ymmärrä miksi ympärille pitää järjestää niin kohtuuttoman väsyttäviä himmeleitä miljoonine vaatekertoineen, reissuineen ja loputtomine varainhankintoineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.

Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.

Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen. 

Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.

Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.

Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.

Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.

Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.

Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.

Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.

Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.

Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!

Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?

Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.

Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).

Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko sama ongelma muissakin maissa, mutta ainakin omien (kohta aikuisten) lasten kohdalla harrastukset on aina menneet tosi vakaviksi. Et siis voi vain harrastaa harrastamisen ilosta, vaan aina pitää kilpailla, tehdä pelireissuja, matkustaa satojen kilometrien päähän, hankkia tietynlaiset ja kalliit välineet jne.

Meillä lapset eivät ole koskaan oikeastaan halunneet keskittyä mihinkään lajiin, vaan ovat kokeilleet monia harrastuksia (usein kavereiden houkuttelemana). Eivät ehkä ole olleet missään lajissa lahjakkaita tai sitten ne lajit eivät ole muuten kiinnostaneet.

Homma menee heti tosi vakavaksi. Vanhempien pitäisi talkoilla kauheita määriä, joka viikonloppu ollaan jossain reissussa, välillä pitäisi pyytää koulustakin vapaata, pitäisi maksaa extraa valmennuksesta vielä normiharkkojen päälle, mitkä tahansa välineet eivät käy jne. Kahden reissutyöläisen perheessä yhtälö osoittautui mahdottomaksi. Emme olleet halukkaita reissuihin, kun mieluummin olisimme nauttineet yhdessäolosta koko perheen kesken kotona. Välillä kokeilimme harrastusta, jossa reissasimme koko perheen kesken, mutta sekin oli tosi väsyttävää, kun eteisen lattialla oli aina matkalaukku kun oltiin tultu jostain ja jompikumpi vanhemmista oli lähdössä tai tulossa tai viikonlopun reissukamoja ei ehditty edes purkaa välillä. Muut harrastusvanhemmat eivät tietenkään ymmärtäneet että miksi emme pysty emmekä halua sitoutua.

Tuntui aivan mahdottomalta löytää harrastusta, jossa voisi vain käydä. Toki liikunnallinen elämäntapa on jäänyt kummallekin lapselle ja teini-ikäisenä siirtyivät kuntosaliin, juoksu- ja pyörälenkkeihin.

No tuo sitoutumattomuus on niissä höntsäryhmissä se ongelma. Kun iso osa haluaa käydä sitten joskus ja jouluna, niin ei siitä tekemisestä tule mitään. Tai ainakin pitäisi olla ihan hirveä määrä porukkaa, että edes suurimmassa osassa treeneistä olisi sellainen määrä lapsia, että jotain pystytään tekemään.

Ja reissutyöt tottakai on raskaita. Mutta suurin osa vanhemmista ei jaksa sitä lasten harrastamista ihan omaa laiskuuttaan noissa höntsäryhmissä.

Täällä on muutamakin entinen höntsävalmentaja todennut, että tämä on juuri se ongelma noissa höntsäilyissä.

Meille se höntsäryhmä olisi varmasti sopinut. Ja toki talkoiltiin aina kuin vain päästiin. Muille vanhemmille tuntui olevan vain aivan mahdotonta käsittää se, että emme työn takia voi sitoutua. Oletettiin jotenkin että olemme vain laiskoja. Ikävää että tilanne on tuollainen höntsäryhmissä.