Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
IS: Lasten urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa: Alkaa olla rikkaiden yksinoikeus
09.03.2023 |
https://www.is.fi/urheilu/art-2000009440355.html
Juniorikilpajääkiekkoilijan vuosikustannukset voi olla 9000 euroa vuodessa, jos ei ole vanhemmilla varaa maksaa, niin mukula pelaa sitten vaan jotain höntsäkiekkoa tai jollain halvemmalla harrastustasolla. Ei urheilulla mitään oikeaa merkitystä ole, joten se on korkeintaan joku pieni henkilökohtainen vaikeus.
Kommentit (589)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Ja minun taas kertovat miten ihanaa se on, vaikka raskastakin välillä. Hiukan ihmettelen miksi lapsi on laitettu harrastamaan, jos se harrastus häiritsee kerran koko perheen elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan se on ollut siis jos puhutaan tietyistä lajeista. Olisihan se hullua jos sossu maksaisi tukielättien lasten alppihiihdot, golfit, ratsastukset, mikroautoilut ja tennikset kun keskituloisellakaan ole sellaisiin aina varaa.
Sossu maksaa ainakin ratsastusta, hieman ihmettelin tätä.
Joillekin fysioterapiana muotona ja joillekin köyhille lapsille yksittäisenä kokeilukertana, että pääsee edes satunnaisesti tekemään jotain.
Kenellekään ei makseta ratsastusta ihan vain harrastuksena.
Terapiana maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Olen eri, mutta kyllä. No toki osa varmaan joskus on ollut mukana kilpaurheilussa.
Mutta suurin osa aivan 100% mutuilee ja kuulee mitä haluaa kuulla.Esim omat sukulaisemme, ystävämme ja työkaverimme pitivät elämäämme aivan kauheana, koska vanhin lapsemme urheili.
Heidän mukaansa ne pienemmät lapset riepotettiin kaukalon laidalla. Tosiasiassa heillä oli jotain omaa puuhaa jos olivat ylipäänsä mukana.
Heistä emme syöneet koskaan yhdessä. Tosiasiassa söimme joka päivä yhdessä.
Heistä lapsi pakotettiin, Tosiasiassa ei pakotettu, päinvastoin.
Heistä se oli lapsen koulusta ja lapsuudesta pois. Lapsestani ei.
Heistä lapsi ei elänyt normaalia elämää. Tosiasiassa eli. Paitsi teininä ei ryypännyt, mikä toki Suomessa on outoa.
Heidän mielikuvissaan elimme kaukalon laidalla kaiken vapaa-ajan, vaikka tosiasiassa lapsi kulki aika paljon yksin.
Heistä emme ikinä ehtineet tehdä perheenä mitään, vaikka tosiasiassa olemme tutustuneet kaikenlaisiin paikkoihin ympäri Eurooppaa.
Ja nyt kun lapsenlapset harrastavat niin sama marina. Sukulaisilta kummaltakin puolelta, ystäviltä, sekä minun että tyttäreni työkavereilta ja kaiken huipuksi myös niiltä tyttäreni lapsuudenkavereilta, jotka eivät urheilleet, mutta joiden kanssa tyttäreni ehti hyvin viettää aikaa. Huippu oli, kun joku kaukainen sukulainen haukkui tyttäreni maanrakoon fb:ssä, ku tyttäreni laittoi sinne kuvan missä lapset pitävät mitaleja.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Ei kyllä toinen kilpaurheilijaperhekään ymmärrä, miksi pitää tuupata lasten kuvia omaan someensa.
Kuka sanoi että ne lapset näkyi niissä kuvissa? Ehkä niissä oli pienet kädet pitämässä mitalia.
Yllä puhuttiin kuvasta, jossa lapset pitelevät mitaleja. Ei tästä enää millään selittelyillä selviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä!! Me olemme käyneet aina lapsen kisareissuilla paikallisissa museoissa ja hienoissa luontokohteissa. Teatteriin ja muihin kulttuuririentoihin ollaaan ehditty monta kertaa vuodessa. Aika monet kansallispuistot ja muut on tullut koluttua.
Kyllä. Kisareissut on myös hyvä tapa matkailla, koska tulee mentyä sellaisiinkin kohteisiin, joihin muuten ei olisi tullut kyllä lähdettyä. Sitten kun majoittuu samaan hotelliin kuin lapsen joukkue ehtii hyvin vielä nähdä sitä lastakin. Sekä illalla että aamupalalla. Usein vielä pääsee bussin kyydissä halvalla. Esim 15e toiselle puolelle Suomea.
Ja etenkin ne vapaaehtoiset vanhemmat, jotka ovat huolehtineet muksuista siellä bussissa ja reissussa ylipäätään, ovat varmasti tosi innoissaan kun pölähdät sinne hotellille lomailemaan.
Ei mua ainakaan haittaa. Ihanaa vain että perheet on mukana. Lisäksi on useampi silmäpari esim aamupalalla, kun perheet on siellä. Samoin vessareissulla kätevää. Tai meidän lasten joukkueessa ei ainakaan kukaan vanhempi vain jätä niitä lapsia huomioimatta, vaikka ne vapaaehtoiset on "vetovastuussa".
T. Vapaaehtoinen huoltaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Niin no, minä kokisin kyllä ihan oikeasti raskaana tuollaisen, enkä tiedä miten tuossa muka ehtii keskittyä esim. siihen kaveritapaamiseen, kun on jo kiire seuraavaan paikkaan. Mutta toisaalta en muutenkaan halua, että kalenterini on kovin täynnä, enkä halua tiukasti aikataulutettua elämää, että ehkä tuollainen ei sitten vain ole minun juttuni. En ole niin aikaansaava, koska tykkään siitä, että on aika rentoa, eikä tarvitse koko ajan selata kalenteria ja tuijottaa kelloa.
Se on ihan ok. Joillekin aikataulut on se juttu. Kilpaurheilijoita tai ei. Paras kaverini ei urheillut nuorena, mutta soitti varmaan viittä eri soitinta ja elää edelleen kalenteri kädessä. Koska hän haluaa ehtiä tehdä niin paljon. Itse valun fiilispohjalta paikkoihin. Tosin ei minulla olekaan kuin tuo yksi kaveri ja lasten harrastusten vanhemmat.
Pitäisi rajata. Kilpaurheilua ei ollenkaan lapsille ja max 1 soitin. Vain toisen saa valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Osin osui. Mikä hemmetin järki on jossain säbässä ajattaa C1-junnuja (kasiluokkalaisia tms.) pelaamaan yksi 60 min peli?
Esim Espoosta Ouluun tai Joensuusta Turkuun voi olla pelimatka. Bussimatka maksaa pari tonnia, pari ruokailua päälle ja jos jopa hotelliyö, niin se on neljän tonnin peli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeampaa olisi otsikoida seuraavasti:
Lasten ohjatun ja seuroissa tapahtuvan urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa.
Ongelma onkin siinä että tämä on nykyään ainoa urheilun tai edes hyötyliikunnan muoto mitä lapset harrastavat. Joko harrastetaan seurassa kilpaurheilua tai ei kirjaimellisesti tehdä yhtään mitään.
Suunnilleen heti hiekkalaatikolla möyrimisen jälkeen kaikki hyötyliikunta ja vapaaehtoinen leikkiminen pihalla ja metsissä (jos on) kavereiden kanssa loppuu ja vaihtuu pleikan tai tietokoneen kanssa nysväämiseen kotinurkissa.
Tytöistä ei saa yhtä luotettavia tuloksia kuin kutsuntaikäisistä pojista joiden kunto on ollut koko 2000-luvun järkyttävässä syöksykierteessä. Pieni osa kutsuntaikäisistä treenaa ja kilpailee SM-tasolla mutta muut makaavat sohvalla pelaamassa pleikkaa sipsipussi kädessä. Omien lasten tuttavapiiristä päätellen sama pätee kuitenkin myös tyttöihin.
Omien jalkapalloa pelaavien lasten kaveriporukkakin on paria, kolmea koulukaveria lukuun ottamatta tullut kokonaan urheilun kautta ja jokaisella joukkueurheilua harrastavalla onkin yleensä kaksi kaveriporukkaa: naapurusto/koulukaverit ja oman joukkueen kautta tavatut.
Tämä on IMHO todella tärkeä huomio joka on aiemmissa viesteissä unohdettu. Joukkueurheilua harrastava on hyvin harvoin se jumppatunnilla viimeisenä valittava nössö jolla ei ole kavereita tai muuta elämää sen paremmin koulussa kuin sen ulkopuolella. Ainakin joukkueurheilun puolella, ne jotka eivät lopeta heti ala-asteella, ovat juuri niitä joille muodostuu pysyvämpi kaveripiiri joukkueen kautta ja kaveriporukka on se joka saa jatkamaan vaikeiden teinivuosien yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.
Mikä sen lapsen vanhempi on määrittämään, mitä lapsi haluaa elämällään tehdä? Vanhemman tahdostahan se 5-vuotias kilpailee.
-eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeampaa olisi otsikoida seuraavasti:
Lasten ohjatun ja seuroissa tapahtuvan urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa.
Ongelma onkin siinä että tämä on nykyään ainoa urheilun tai edes hyötyliikunnan muoto mitä lapset harrastavat. Joko harrastetaan seurassa kilpaurheilua tai ei kirjaimellisesti tehdä yhtään mitään.
Suunnilleen heti hiekkalaatikolla möyrimisen jälkeen kaikki hyötyliikunta ja vapaaehtoinen leikkiminen pihalla ja metsissä (jos on) kavereiden kanssa loppuu ja vaihtuu pleikan tai tietokoneen kanssa nysväämiseen kotinurkissa.
Tytöistä ei saa yhtä luotettavia tuloksia kuin kutsuntaikäisistä pojista joiden kunto on ollut koko 2000-luvun järkyttävässä syöksykierteessä. Pieni osa kutsuntaikäisistä treenaa ja kilpailee SM-tasolla mutta muut makaavat sohvalla pelaamassa pleikkaa sipsipussi kädessä. Omien lasten tuttavapiiristä päätellen sama pätee kuitenkin myös tyttöihin.
Omien jalkapalloa pelaavien lasten kaveriporukkakin on paria, kolmea koulukaveria lukuun ottamatta tullut kokonaan urheilun kautta ja jokaisella joukkueurheilua harrastavalla onkin yleensä kaksi kaveriporukkaa: naapurusto/koulukaverit ja oman joukkueen kautta tavatut.
Tämä on IMHO todella tärkeä huomio joka on aiemmissa viesteissä unohdettu. Joukkueurheilua harrastava on hyvin harvoin se jumppatunnilla viimeisenä valittava nössö jolla ei ole kavereita tai muuta elämää sen paremmin koulussa kuin sen ulkopuolella. Ainakin joukkueurheilun puolella, ne jotka eivät lopeta heti ala-asteella, ovat juuri niitä joille muodostuu pysyvämpi kaveripiiri joukkueen kautta ja kaveriporukka on se joka saa jatkamaan vaikeiden teinivuosien yli.
Veikkaan myös, että tytöillä on samaa ongelmaa. Vaikka taitavat kuvailla aika paljon tanssivideoita, eli tulee siinä vähän liikuntaa sentään.
Tämä on tärkeä huomio. Urheilevilla lapsilla on tosiaan aina ollut ainakin kaksi kaveriporukkaa. Ja esim omalla tyttärelläni oli se urheiluporukka ja sitten se kouluporukka jossa oli ne luokan hikarit. Olikin ilmeisesti usein kapteeni joukkueessa liikuntatunnilla, koska valitsi niitä hikareitakin omaan porukkaansa. (Toki siis siksi, että olivat kavereita, eikä siksi että olisi ollut erityisen jalo). Oli myös poikien suosiossa, mutta on aina seurustellut "nörttien" kanssa, koska on perusluonteeltaan aika nörtti. Edelleen kolmekymppisenä kulkee esim Harry Potter -villasukissa ihan pokkana ympäriinsä. Myös töissä.
Hän kuitenkin luovii melkein kaikissa porukoissa kuin kala vedessä ja niin ilmeisesti hänen vanhat joukkuekaverinsa ja aika monet muutkin tutut ex-kilpaurheilijat. Tiedä sitten onko tuolla urheilulla ollut miten paljon vaikutusta itsetuntoon. Ainakaan sitä ei lytätty koulun liikuntatunneilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.
Mikä sen lapsen vanhempi on määrittämään, mitä lapsi haluaa elämällään tehdä? Vanhemman tahdostahan se 5-vuotias kilpailee.
-eri.
Missä 5-vuotiaat kilpailee? Harrastaa ne voi vaikka mitä, mutta missä kilpailee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.
Mikä sen lapsen vanhempi on määrittämään, mitä lapsi haluaa elämällään tehdä? Vanhemman tahdostahan se 5-vuotias kilpailee.
-eri.
Sen lapsen vanhempi. Joka tuntee sen lapsen ja osaa sanoa pitääkö lapsi kilpailuista vai jännittääkö liikaa tai haittaako se kilpailu sitä lasta jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeampaa olisi otsikoida seuraavasti:
Lasten ohjatun ja seuroissa tapahtuvan urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa.
Ongelma onkin siinä että tämä on nykyään ainoa urheilun tai edes hyötyliikunnan muoto mitä lapset harrastavat. Joko harrastetaan seurassa kilpaurheilua tai ei kirjaimellisesti tehdä yhtään mitään.
Suunnilleen heti hiekkalaatikolla möyrimisen jälkeen kaikki hyötyliikunta ja vapaaehtoinen leikkiminen pihalla ja metsissä (jos on) kavereiden kanssa loppuu ja vaihtuu pleikan tai tietokoneen kanssa nysväämiseen kotinurkissa.
Tytöistä ei saa yhtä luotettavia tuloksia kuin kutsuntaikäisistä pojista joiden kunto on ollut koko 2000-luvun järkyttävässä syöksykierteessä. Pieni osa kutsuntaikäisistä treenaa ja kilpailee SM-tasolla mutta muut makaavat sohvalla pelaamassa pleikkaa sipsipussi kädessä. Omien lasten tuttavapiiristä päätellen sama pätee kuitenkin myös tyttöihin.
Omien jalkapalloa pelaavien lasten kaveriporukkakin on paria, kolmea koulukaveria lukuun ottamatta tullut kokonaan urheilun kautta ja jokaisella joukkueurheilua harrastavalla onkin yleensä kaksi kaveriporukkaa: naapurusto/koulukaverit ja oman joukkueen kautta tavatut.
Tämä on IMHO todella tärkeä huomio joka on aiemmissa viesteissä unohdettu. Joukkueurheilua harrastava on hyvin harvoin se jumppatunnilla viimeisenä valittava nössö jolla ei ole kavereita tai muuta elämää sen paremmin koulussa kuin sen ulkopuolella. Ainakin joukkueurheilun puolella, ne jotka eivät lopeta heti ala-asteella, ovat juuri niitä joille muodostuu pysyvämpi kaveripiiri joukkueen kautta ja kaveriporukka on se joka saa jatkamaan vaikeiden teinivuosien yli.
Veikkaan myös, että tytöillä on samaa ongelmaa. Vaikka taitavat kuvailla aika paljon tanssivideoita, eli tulee siinä vähän liikuntaa sentään.
Tämä on tärkeä huomio. Urheilevilla lapsilla on tosiaan aina ollut ainakin kaksi kaveriporukkaa. Ja esim omalla tyttärelläni oli se urheiluporukka ja sitten se kouluporukka jossa oli ne luokan hikarit. Olikin ilmeisesti usein kapteeni joukkueessa liikuntatunnilla, koska valitsi niitä hikareitakin omaan porukkaansa. (Toki siis siksi, että olivat kavereita, eikä siksi että olisi ollut erityisen jalo). Oli myös poikien suosiossa, mutta on aina seurustellut "nörttien" kanssa, koska on perusluonteeltaan aika nörtti. Edelleen kolmekymppisenä kulkee esim Harry Potter -villasukissa ihan pokkana ympäriinsä. Myös töissä.
Hän kuitenkin luovii melkein kaikissa porukoissa kuin kala vedessä ja niin ilmeisesti hänen vanhat joukkuekaverinsa ja aika monet muutkin tutut ex-kilpaurheilijat. Tiedä sitten onko tuolla urheilulla ollut miten paljon vaikutusta itsetuntoon. Ainakaan sitä ei lytätty koulun liikuntatunneilla.
Nykyään onneksi on luovuttu tuosta käsittämättömästä tavasta, että tunkion kukot/kanat järjestävät luokkakaverinsa suosituimmuusjärjestykseen liikuntatunnin aluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.
Mikä sen lapsen vanhempi on määrittämään, mitä lapsi haluaa elämällään tehdä? Vanhemman tahdostahan se 5-vuotias kilpailee.
-eri.
Missä 5-vuotiaat kilpailee? Harrastaa ne voi vaikka mitä, mutta missä kilpailee?
Taitoluistelussa nuorimmat on 5v. Tosin ei ne yleensä kunnolla kilpaile, vaan niille on erilaisia tapahtumia missä esiinnytään ja saadaan sanallista palautetta, sekä yleensä vaivanpalkaksi joku pehmo tms. Ohjelmat on yleensä tyyliä Dumbo ja kaikki taputtaa vaikka ei menisi ihan niin putkeen kaikki mikä pitää. Ja kukaan ei suutu jos ei uskallakaan mennä esiintymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeampaa olisi otsikoida seuraavasti:
Lasten ohjatun ja seuroissa tapahtuvan urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa.
Ongelma onkin siinä että tämä on nykyään ainoa urheilun tai edes hyötyliikunnan muoto mitä lapset harrastavat. Joko harrastetaan seurassa kilpaurheilua tai ei kirjaimellisesti tehdä yhtään mitään.
Suunnilleen heti hiekkalaatikolla möyrimisen jälkeen kaikki hyötyliikunta ja vapaaehtoinen leikkiminen pihalla ja metsissä (jos on) kavereiden kanssa loppuu ja vaihtuu pleikan tai tietokoneen kanssa nysväämiseen kotinurkissa.
Tytöistä ei saa yhtä luotettavia tuloksia kuin kutsuntaikäisistä pojista joiden kunto on ollut koko 2000-luvun järkyttävässä syöksykierteessä. Pieni osa kutsuntaikäisistä treenaa ja kilpailee SM-tasolla mutta muut makaavat sohvalla pelaamassa pleikkaa sipsipussi kädessä. Omien lasten tuttavapiiristä päätellen sama pätee kuitenkin myös tyttöihin.
Omien jalkapalloa pelaavien lasten kaveriporukkakin on paria, kolmea koulukaveria lukuun ottamatta tullut kokonaan urheilun kautta ja jokaisella joukkueurheilua harrastavalla onkin yleensä kaksi kaveriporukkaa: naapurusto/koulukaverit ja oman joukkueen kautta tavatut.
Tämä on IMHO todella tärkeä huomio joka on aiemmissa viesteissä unohdettu. Joukkueurheilua harrastava on hyvin harvoin se jumppatunnilla viimeisenä valittava nössö jolla ei ole kavereita tai muuta elämää sen paremmin koulussa kuin sen ulkopuolella. Ainakin joukkueurheilun puolella, ne jotka eivät lopeta heti ala-asteella, ovat juuri niitä joille muodostuu pysyvämpi kaveripiiri joukkueen kautta ja kaveriporukka on se joka saa jatkamaan vaikeiden teinivuosien yli.
Veikkaan myös, että tytöillä on samaa ongelmaa. Vaikka taitavat kuvailla aika paljon tanssivideoita, eli tulee siinä vähän liikuntaa sentään.
Tämä on tärkeä huomio. Urheilevilla lapsilla on tosiaan aina ollut ainakin kaksi kaveriporukkaa. Ja esim omalla tyttärelläni oli se urheiluporukka ja sitten se kouluporukka jossa oli ne luokan hikarit. Olikin ilmeisesti usein kapteeni joukkueessa liikuntatunnilla, koska valitsi niitä hikareitakin omaan porukkaansa. (Toki siis siksi, että olivat kavereita, eikä siksi että olisi ollut erityisen jalo). Oli myös poikien suosiossa, mutta on aina seurustellut "nörttien" kanssa, koska on perusluonteeltaan aika nörtti. Edelleen kolmekymppisenä kulkee esim Harry Potter -villasukissa ihan pokkana ympäriinsä. Myös töissä.
Hän kuitenkin luovii melkein kaikissa porukoissa kuin kala vedessä ja niin ilmeisesti hänen vanhat joukkuekaverinsa ja aika monet muutkin tutut ex-kilpaurheilijat. Tiedä sitten onko tuolla urheilulla ollut miten paljon vaikutusta itsetuntoon. Ainakaan sitä ei lytätty koulun liikuntatunneilla.
Nykyään onneksi on luovuttu tuosta käsittämättömästä tavasta, että tunkion kukot/kanat järjestävät luokkakaverinsa suosituimmuusjärjestykseen liikuntatunnin aluksi.
Urheilullisuusjärjestyksessä meillä tehtiin jaot. Ne nörtit oli aina ne viimeiset, koska niiden kanssa häviö oli taattu.
Jostain syystä ne urheilijat ovat aina niitä suosittuja. Vai oletko joskus kuullut, että luokan suosituin tyyppi olisi se hielle haiseva wow -pelaaja? ( tai mitä ikinä nykyisin pelataan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.
Tämä. Ei voi olla samaan aikaan ongelmana lasten lihominen+liika ruutuaika ja lasten liikunta.
Ja siis oikeasti osa lapsista tapittaisi pelkkää ruutua, jos ei olisi sitä urheilua. Mitä vähemmän lapsia on urheilemassa, sitä enemmän on tapittamassa ruutua. Ei ole enää oikein välimuotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeampaa olisi otsikoida seuraavasti:
Lasten ohjatun ja seuroissa tapahtuvan urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa.
Ongelma onkin siinä että tämä on nykyään ainoa urheilun tai edes hyötyliikunnan muoto mitä lapset harrastavat. Joko harrastetaan seurassa kilpaurheilua tai ei kirjaimellisesti tehdä yhtään mitään.
Suunnilleen heti hiekkalaatikolla möyrimisen jälkeen kaikki hyötyliikunta ja vapaaehtoinen leikkiminen pihalla ja metsissä (jos on) kavereiden kanssa loppuu ja vaihtuu pleikan tai tietokoneen kanssa nysväämiseen kotinurkissa.
Tytöistä ei saa yhtä luotettavia tuloksia kuin kutsuntaikäisistä pojista joiden kunto on ollut koko 2000-luvun järkyttävässä syöksykierteessä. Pieni osa kutsuntaikäisistä treenaa ja kilpailee SM-tasolla mutta muut makaavat sohvalla pelaamassa pleikkaa sipsipussi kädessä. Omien lasten tuttavapiiristä päätellen sama pätee kuitenkin myös tyttöihin.
Omien jalkapalloa pelaavien lasten kaveriporukkakin on paria, kolmea koulukaveria lukuun ottamatta tullut kokonaan urheilun kautta ja jokaisella joukkueurheilua harrastavalla onkin yleensä kaksi kaveriporukkaa: naapurusto/koulukaverit ja oman joukkueen kautta tavatut.
Tämä on IMHO todella tärkeä huomio joka on aiemmissa viesteissä unohdettu. Joukkueurheilua harrastava on hyvin harvoin se jumppatunnilla viimeisenä valittava nössö jolla ei ole kavereita tai muuta elämää sen paremmin koulussa kuin sen ulkopuolella. Ainakin joukkueurheilun puolella, ne jotka eivät lopeta heti ala-asteella, ovat juuri niitä joille muodostuu pysyvämpi kaveripiiri joukkueen kautta ja kaveriporukka on se joka saa jatkamaan vaikeiden teinivuosien yli.
Veikkaan myös, että tytöillä on samaa ongelmaa. Vaikka taitavat kuvailla aika paljon tanssivideoita, eli tulee siinä vähän liikuntaa sentään.
Tämä on tärkeä huomio. Urheilevilla lapsilla on tosiaan aina ollut ainakin kaksi kaveriporukkaa. Ja esim omalla tyttärelläni oli se urheiluporukka ja sitten se kouluporukka jossa oli ne luokan hikarit. Olikin ilmeisesti usein kapteeni joukkueessa liikuntatunnilla, koska valitsi niitä hikareitakin omaan porukkaansa. (Toki siis siksi, että olivat kavereita, eikä siksi että olisi ollut erityisen jalo). Oli myös poikien suosiossa, mutta on aina seurustellut "nörttien" kanssa, koska on perusluonteeltaan aika nörtti. Edelleen kolmekymppisenä kulkee esim Harry Potter -villasukissa ihan pokkana ympäriinsä. Myös töissä.
Hän kuitenkin luovii melkein kaikissa porukoissa kuin kala vedessä ja niin ilmeisesti hänen vanhat joukkuekaverinsa ja aika monet muutkin tutut ex-kilpaurheilijat. Tiedä sitten onko tuolla urheilulla ollut miten paljon vaikutusta itsetuntoon. Ainakaan sitä ei lytätty koulun liikuntatunneilla.
Nykyään onneksi on luovuttu tuosta käsittämättömästä tavasta, että tunkion kukot/kanat järjestävät luokkakaverinsa suosituimmuusjärjestykseen liikuntatunnin aluksi.
Urheilullisuusjärjestyksessä meillä tehtiin jaot. Ne nörtit oli aina ne viimeiset, koska niiden kanssa häviö oli taattu.
Jostain syystä ne urheilijat ovat aina niitä suosittuja. Vai oletko joskus kuullut, että luokan suosituin tyyppi olisi se hielle haiseva wow -pelaaja? ( tai mitä ikinä nykyisin pelataan).
Trolololololoo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Mikä sinä olet määrittämään mitä joku lapsi haluaa elämällään tehdä? Huomattavasti enemmän olisin huolissani niistä pituuttaan leveämmistä 5v (ja alle) kännyköiden räpeltäjistä, kuin 5v urheilevista lapsista. Eihän ne pienet edes kilpaile tosissaan missään lajissa.
Tämä. Ei voi olla samaan aikaan ongelmana lasten lihominen+liika ruutuaika ja lasten liikunta.
Ja siis oikeasti osa lapsista tapittaisi pelkkää ruutua, jos ei olisi sitä urheilua. Mitä vähemmän lapsia on urheilemassa, sitä enemmän on tapittamassa ruutua. Ei ole enää oikein välimuotoa.
Kyllähän tuossa juuri hetki sitten kerrottiin, miten urheilevat lapset ja perheet ehtivät myös käydä museossa ja teatterissa, matkailla ja viettää aikaa kavereiden kanssa aivan siinä missä ei-urheilevat.
Joten miten tämä sama logiikka ei pädekään ruudun tuijotukseen?
Lapset voi leikkiä pihalla ja harrastaa. Se on ilmaistakin.
Alue: Aihe vapaa
Ja etenkin ne vapaaehtoiset vanhemmat, jotka ovat huolehtineet muksuista siellä bussissa ja reissussa ylipäätään, ovat varmasti tosi innoissaan kun pölähdät sinne hotellille lomailemaan.