Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
IS: Lasten urheilun hinnat räjähtivät taivaisiin Suomessa: Alkaa olla rikkaiden yksinoikeus
09.03.2023 |
https://www.is.fi/urheilu/art-2000009440355.html
Juniorikilpajääkiekkoilijan vuosikustannukset voi olla 9000 euroa vuodessa, jos ei ole vanhemmilla varaa maksaa, niin mukula pelaa sitten vaan jotain höntsäkiekkoa tai jollain halvemmalla harrastustasolla. Ei urheilulla mitään oikeaa merkitystä ole, joten se on korkeintaan joku pieni henkilökohtainen vaikeus.
Kommentit (589)
Vierailija kirjoitti:
Kaupungeissa on kentät tyhjinä. Niiden aidoissa lukee, että kentillä ei saa pelata ilma lupaa eli kalliita maksuja ja aikuisten aekopäistä kilpaurheilua.
Mistähän lasten liikkumattomuus johtuu? Jos kentät olisivat auki, niissä pelaisi lapset omillaan koko,ajan.
Kaupungeissa monet ei uskalla päästää lapsia enää yksin kovin kauas. Ja ihan syystä. Niin paljon ihan hirveän outoja juttuja sattuu nykyisin ihan keskellä kirkasta päivääkin. Siis sellaisia, mitä joskus 90-luvulla kävi vain Ameriikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puolukan Poimija kirjoitti:
Lenkkarit ja juoksukamat saa 100 euroon ja niillä menee vuoden jopa kaksi.
No, ei kyllä 100€ riitä kaikkeen. Olen harrastanut koko ikäni juoksua. Pelkät lenkkarit maksaa yli 100€, kun on pakko olla tietty malli, ettei paikat kipeydy tai mene hajalle. Näitä menee vuodessa 1-2 paria riippuen kuinka paljon ehtii juosta. Sitten vaatteet eri keleihin. Toki vaatteita ei tarvitse niin usein uusia, mutta ympäri vuoden juostessa vaatteisiin menee ainakin 500€, vaikka ostaisi vain halpoja merkkejä, jos ostaisi kaiken kerralla.
Tämä. Muistan miten isäni tuskaili 15v sitten lenkkareideni kanssa, koska mulle sopii jalkaan vain tietty Niken malli. Ja se oli tietysti niitä kaupan kalleimpia. Myyjä sitten vakuutteli isälle, että kyllä se 150e kannattaa maksaa ettei mene mikään rikki.
Ja se oli 15v sitten. Juoksukengät toki ovat kehittyneet ja nyt useampi malli näyttää sille, että sopisi kapeaan ja kaikin tavoin kieroon jalkaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä!! Me olemme käyneet aina lapsen kisareissuilla paikallisissa museoissa ja hienoissa luontokohteissa. Teatteriin ja muihin kulttuuririentoihin ollaaan ehditty monta kertaa vuodessa. Aika monet kansallispuistot ja muut on tullut koluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Niin no, minä kokisin kyllä ihan oikeasti raskaana tuollaisen, enkä tiedä miten tuossa muka ehtii keskittyä esim. siihen kaveritapaamiseen, kun on jo kiire seuraavaan paikkaan. Mutta toisaalta en muutenkaan halua, että kalenterini on kovin täynnä, enkä halua tiukasti aikataulutettua elämää, että ehkä tuollainen ei sitten vain ole minun juttuni. En ole niin aikaansaava, koska tykkään siitä, että on aika rentoa, eikä tarvitse koko ajan selata kalenteria ja tuijottaa kelloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauhea määrä porukkaa, jotka selvästi itse eivät pidä liikunnasta tai kilpailemisesta ja näköjään uskovat, että kaikki muutkin on siihen pakotettu.
Ei ole. On olemassa ihmisiä, jotka nauttii siitä elämäntyylistä.
Vähän tuntuu joissain tapauksissa että ne vanhemmat haluavat enemmän sitä sportti-arkea elää, eikä ne lapset. Miten se lapsi muusta tietäisikään, jos on aina hihasta vedetty harjoituksiin?
Miten tämä poikkeaa 80-90 luvulta. Kävin itsekin parin kymmenen markan musiikkitunneilla opistossa, koska ei ollut perheellä varaa sen parempaan..
Onko nykyäön kaikki palvelut automaattisesti kaikille olevia hinnasta riippumatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea määrä porukkaa, jotka selvästi itse eivät pidä liikunnasta tai kilpailemisesta ja näköjään uskovat, että kaikki muutkin on siihen pakotettu.
Ei ole. On olemassa ihmisiä, jotka nauttii siitä elämäntyylistä.
Vähän tuntuu joissain tapauksissa että ne vanhemmat haluavat enemmän sitä sportti-arkea elää, eikä ne lapset. Miten se lapsi muusta tietäisikään, jos on aina hihasta vedetty harjoituksiin?
Peesi tälle. Nythän on ollut uutisia siitä, kuinka jo yläkouluikäiset palavat loppuun.
Itselläni oli nuorena aikaa ihmetellä ja vähän tylsistyäkin, ja näkisin että siinä on ehkä yksi syy, miksi myöhemmin kuuppa on kestänyt aika koviakin paineita.
Gjklmjh kirjoitti:
En jaksa lukea kaikkia kommentteja mutta valitettava tosiasia on, että sossu maksaa vähävaraisen perheen harrastusmaksut. Maksetaan mm. balettia, ratsastusta, kuntosalikorttia yms.
Voitte miettiä miltä tuntuu sosiaalitoimessa myöntää monen sadan euron harrastusmaksuja perheelle, jonka vanhemmat eivät halua käydä töissä omasta tahdostaan, kun itsellä jää käteen kuukaudessa se paritonnia, mistä pitää ihan itse kustantaa ne lasten harrastukset kaiken muun ohella. Se on sitä yhdenvertaisuutta, ihan sama käytkö töissä vai et, elintaso on lähes sama tuilla elävillä ja työssäkäyvillä keskituloisilla lapsiperheillä.Terveisin työntekijä sosiaalitoimesta.
Ei niitä harrastuksia tueta kuin tietyllä summalla /vuosi, ja summa riippuu lapsen iästä. En muista summia nyt ulkoa, mutta ei niillä mitään useiden satojen eurojen harrastusmaksuja kateta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Olen eri, mutta kyllä. No toki osa varmaan joskus on ollut mukana kilpaurheilussa.
Mutta suurin osa aivan 100% mutuilee ja kuulee mitä haluaa kuulla.
Esim omat sukulaisemme, ystävämme ja työkaverimme pitivät elämäämme aivan kauheana, koska vanhin lapsemme urheili.
Heidän mukaansa ne pienemmät lapset riepotettiin kaukalon laidalla. Tosiasiassa heillä oli jotain omaa puuhaa jos olivat ylipäänsä mukana.
Heistä emme syöneet koskaan yhdessä. Tosiasiassa söimme joka päivä yhdessä.
Heistä lapsi pakotettiin, Tosiasiassa ei pakotettu, päinvastoin.
Heistä se oli lapsen koulusta ja lapsuudesta pois. Lapsestani ei.
Heistä lapsi ei elänyt normaalia elämää. Tosiasiassa eli. Paitsi teininä ei ryypännyt, mikä toki Suomessa on outoa.
Heidän mielikuvissaan elimme kaukalon laidalla kaiken vapaa-ajan, vaikka tosiasiassa lapsi kulki aika paljon yksin.
Heistä emme ikinä ehtineet tehdä perheenä mitään, vaikka tosiasiassa olemme tutustuneet kaikenlaisiin paikkoihin ympäri Eurooppaa.
Ja nyt kun lapsenlapset harrastavat niin sama marina. Sukulaisilta kummaltakin puolelta, ystäviltä, sekä minun että tyttäreni työkavereilta ja kaiken huipuksi myös niiltä tyttäreni lapsuudenkavereilta, jotka eivät urheilleet, mutta joiden kanssa tyttäreni ehti hyvin viettää aikaa. Huippu oli, kun joku kaukainen sukulainen haukkui tyttäreni maanrakoon fb:ssä, ku tyttäreni laittoi sinne kuvan missä lapset pitävät mitaleja.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Niin no, minä kokisin kyllä ihan oikeasti raskaana tuollaisen, enkä tiedä miten tuossa muka ehtii keskittyä esim. siihen kaveritapaamiseen, kun on jo kiire seuraavaan paikkaan. Mutta toisaalta en muutenkaan halua, että kalenterini on kovin täynnä, enkä halua tiukasti aikataulutettua elämää, että ehkä tuollainen ei sitten vain ole minun juttuni. En ole niin aikaansaava, koska tykkään siitä, että on aika rentoa, eikä tarvitse koko ajan selata kalenteria ja tuijottaa kelloa.
Se on ihan ok. Joillekin aikataulut on se juttu. Kilpaurheilijoita tai ei. Paras kaverini ei urheillut nuorena, mutta soitti varmaan viittä eri soitinta ja elää edelleen kalenteri kädessä. Koska hän haluaa ehtiä tehdä niin paljon. Itse valun fiilispohjalta paikkoihin. Tosin ei minulla olekaan kuin tuo yksi kaveri ja lasten harrastusten vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhea määrä porukkaa, jotka selvästi itse eivät pidä liikunnasta tai kilpailemisesta ja näköjään uskovat, että kaikki muutkin on siihen pakotettu.
Ei ole. On olemassa ihmisiä, jotka nauttii siitä elämäntyylistä.
Vähän tuntuu joissain tapauksissa että ne vanhemmat haluavat enemmän sitä sportti-arkea elää, eikä ne lapset. Miten se lapsi muusta tietäisikään, jos on aina hihasta vedetty harjoituksiin?
Aivan. Koska missään nimessä yksikään lapsi ei halua kilpailla tai treenata. Ne on kaikki pakotettuja.
Ehtii sille urheilijallekin tulla tylsää. Ei mitään hätää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Olen eri, mutta kyllä. No toki osa varmaan joskus on ollut mukana kilpaurheilussa.
Mutta suurin osa aivan 100% mutuilee ja kuulee mitä haluaa kuulla.Esim omat sukulaisemme, ystävämme ja työkaverimme pitivät elämäämme aivan kauheana, koska vanhin lapsemme urheili.
Heidän mukaansa ne pienemmät lapset riepotettiin kaukalon laidalla. Tosiasiassa heillä oli jotain omaa puuhaa jos olivat ylipäänsä mukana.
Heistä emme syöneet koskaan yhdessä. Tosiasiassa söimme joka päivä yhdessä.
Heistä lapsi pakotettiin, Tosiasiassa ei pakotettu, päinvastoin.
Heistä se oli lapsen koulusta ja lapsuudesta pois. Lapsestani ei.
Heistä lapsi ei elänyt normaalia elämää. Tosiasiassa eli. Paitsi teininä ei ryypännyt, mikä toki Suomessa on outoa.
Heidän mielikuvissaan elimme kaukalon laidalla kaiken vapaa-ajan, vaikka tosiasiassa lapsi kulki aika paljon yksin.
Heistä emme ikinä ehtineet tehdä perheenä mitään, vaikka tosiasiassa olemme tutustuneet kaikenlaisiin paikkoihin ympäri Eurooppaa.
Ja nyt kun lapsenlapset harrastavat niin sama marina. Sukulaisilta kummaltakin puolelta, ystäviltä, sekä minun että tyttäreni työkavereilta ja kaiken huipuksi myös niiltä tyttäreni lapsuudenkavereilta, jotka eivät urheilleet, mutta joiden kanssa tyttäreni ehti hyvin viettää aikaa. Huippu oli, kun joku kaukainen sukulainen haukkui tyttäreni maanrakoon fb:ssä, ku tyttäreni laittoi sinne kuvan missä lapset pitävät mitaleja.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
On se todellakin erikoista, että yhden perheen kohdalla kaikki marisevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä!! Me olemme käyneet aina lapsen kisareissuilla paikallisissa museoissa ja hienoissa luontokohteissa. Teatteriin ja muihin kulttuuririentoihin ollaaan ehditty monta kertaa vuodessa. Aika monet kansallispuistot ja muut on tullut koluttua.
Kyllä. Kisareissut on myös hyvä tapa matkailla, koska tulee mentyä sellaisiinkin kohteisiin, joihin muuten ei olisi tullut kyllä lähdettyä. Sitten kun majoittuu samaan hotelliin kuin lapsen joukkue ehtii hyvin vielä nähdä sitä lastakin. Sekä illalla että aamupalalla. Usein vielä pääsee bussin kyydissä halvalla. Esim 15e toiselle puolelle Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Kaikki kyllä ymmärtävät mikä on lastenrääkkäystä ja mikä ei. Se ei ole normaalia elämää että lapsi asuu 5-vuotiaasta asti jääkaukalossa. Kilpaurheilu ei kuulu lapsille. Antakaa lasten olla lapsia.
Nimenomaan. Kaikki kilpaurheilu pitää kieltää t. Kokoomuksen Jaana Haapasalo, joka pahoitti mielensä koska uimahallissa kastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Olen eri, mutta kyllä. No toki osa varmaan joskus on ollut mukana kilpaurheilussa.
Mutta suurin osa aivan 100% mutuilee ja kuulee mitä haluaa kuulla.Esim omat sukulaisemme, ystävämme ja työkaverimme pitivät elämäämme aivan kauheana, koska vanhin lapsemme urheili.
Heidän mukaansa ne pienemmät lapset riepotettiin kaukalon laidalla. Tosiasiassa heillä oli jotain omaa puuhaa jos olivat ylipäänsä mukana.
Heistä emme syöneet koskaan yhdessä. Tosiasiassa söimme joka päivä yhdessä.
Heistä lapsi pakotettiin, Tosiasiassa ei pakotettu, päinvastoin.
Heistä se oli lapsen koulusta ja lapsuudesta pois. Lapsestani ei.
Heistä lapsi ei elänyt normaalia elämää. Tosiasiassa eli. Paitsi teininä ei ryypännyt, mikä toki Suomessa on outoa.
Heidän mielikuvissaan elimme kaukalon laidalla kaiken vapaa-ajan, vaikka tosiasiassa lapsi kulki aika paljon yksin.
Heistä emme ikinä ehtineet tehdä perheenä mitään, vaikka tosiasiassa olemme tutustuneet kaikenlaisiin paikkoihin ympäri Eurooppaa.
Ja nyt kun lapsenlapset harrastavat niin sama marina. Sukulaisilta kummaltakin puolelta, ystäviltä, sekä minun että tyttäreni työkavereilta ja kaiken huipuksi myös niiltä tyttäreni lapsuudenkavereilta, jotka eivät urheilleet, mutta joiden kanssa tyttäreni ehti hyvin viettää aikaa. Huippu oli, kun joku kaukainen sukulainen haukkui tyttäreni maanrakoon fb:ssä, ku tyttäreni laittoi sinne kuvan missä lapset pitävät mitaleja.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Ei kyllä toinen kilpaurheilijaperhekään ymmärrä, miksi pitää tuupata lasten kuvia omaan someensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä!! Me olemme käyneet aina lapsen kisareissuilla paikallisissa museoissa ja hienoissa luontokohteissa. Teatteriin ja muihin kulttuuririentoihin ollaaan ehditty monta kertaa vuodessa. Aika monet kansallispuistot ja muut on tullut koluttua.
Höpöhöpö. Olette miehen kanssa viettäneet laatuaikaa suljettuanne lapsen jonkun toisen riesaksi "harrastamaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä niin päkäpäitten juttuja nuo joukkueurheilut. Menkää partioon, laavulle yöpymään, 20km vaelluslenkki päälle, tai vaikka itsepuolustuslajeja ja uintia. Kyllä liikuntaa on ja hyödyllistäkin, ei tarvitse sitä palloa tai kiekkoa maksaa seuroille mistä ei edes opita mitään.
Partiokaan ei muuten ole mitään erityisemmän halpaa toimintaa. Katsoin sitä meidän lapselle ja jumaleisson ne tavarat maksoivat paljon.
Kannattaa ennen liittymistä selvittää onko kyseisessä lippukunnassa varusteita lainattavaksi. Usein etenkin nuorimmille löytyy samoin usein rinkkaa ja vaikkapa makuupussia myös isommille. Jäsenmaksuvapautuksen voi saada ja samoin maksujen järjestely usein mahdollista. Aivan käytännön vinkkinä vielä että käytettyjä rinkkoja esimerkiksi kannattaa kysellä samoin makuupusseja kuten muutakin ja säästää satoja euroja jos ei lainavehkeitä saatavilla. Lisäksi eihän noita tarvitse vuosittain ostella vaikka lapsi kasvaakin. Näppärät varusteet sitten koko perheen vaelluksillekin eli siinä koko perheelle yhteinen harrastus vähän toisin kuin vaikkapa jääkiekko jossa äidille jää se kuskaaminen sekä mokkapalojen leipominen.
Aika harvaa teiniä kiinnostaa koko perheen yhteiset harrastukset. Siksi pienempien lasten kanssa pitää olla aktiivinen, vaikka juuri silloin se on vaikeinta. Se on se aika, kun luodaan yhteisiä muistoja esimerkiksi pelimatkoilla.
Nämä pelimatkat kertovat, kuinka vinksahtanut nyky-yhteiskunta on. Lapsia roudataan ympäri maata larppaamassa huippu-urheiluelämää. Mitä vähemmän harrastajia lajissa, sitä pitemmät matkat.
Itse vien perheeni mieluummin museoihin tai kansallispuistoihin, jos aikaa ja rahaa on.
Oih ja voih miten perinteinen mustavalkoinen av-vastaus. Vaikka niitä pelireissuja on silloin tällöin, niin ei ne pois sulje muuta toimintaa elämästä. Ihan hyvin ehtii käymään museossa ja seikkailla pitkin metsiä. Ihan teatterinkiin ollaan ehditty. Niin ja pulkkamäkeen ja aika monen muuhunkin paikkaan. Lapset kyllä tykkää noista pelireissuista. Mukavaa vaihtelua.
Tämä. Ehtii ihan hyvin elää sitä muutakin elämää. Joskus tuntuu että ei-urheilevat perheet ovat jotenkin.. ei-niin-aikaansaavia. Kuvitellaan että koko elämä pyörii sen lapsen harrastuksen ympärillä. Ei pyöri. Vaikka mitä ehtii tehdä. Toki sinne treeneihinkin mennään, mutta siitä voi lähteä suoraan vaikka museoon. Kerran mentiin suoraan ristiäisistä treeneihin, pukupussi mukaan ja puku sinne.
Ja ne pelireissut on hauskoja. En tiedä miksi ihmisten on niin vaikea uskoa sitä. Niiltä jää myös mahtavia tarinoita joita muistella myöhemmin. Sekä lapsille että vanhemmille.
Hassuinta on se, että treeneissä juoksevat perheet kuvittelevat, että toiset perheet eivät lainkaan urheilisi.
Tosiasiassahan moni perhe saattaa perheen kesken urheilla enemmän kuin nämä treeneissä juoksevat ja urheilemisestaan ääntä pitävät.
Eikö olekin ihanaa tällainen hakuammuntana argumentointi. Varmaan meidän perhe on parempi ja aikaansaavampi kuin teidän perhe!
Siitähän ei ollut ensinkään kyse urheiletteko vai ette. Kalahtiko kalikka, kun noin meni tunteisiin?
Kyse oli siitä, että ei-kilpaurheilevat perheet vetävät omia johtopäätöksiä siitä kilpaurheilevan perheen arjesta, joka on aina se, että koko perhe törröttää siellä kaukalon laidalla huutamassa.
Kyllähän kilpaurheilevat perheet tietää, että muissa perheissä tehdään kaikenlaisia asioita. Ihan samoja kuin siinä omassakin perheessä (paitsi se kilpaurheilu).
Ja koska ei-kilpaurheilevat perheet sanovat, ettei kilpaurheilijoilla ole MITÄÄN muuta elämää, he ilmeisesti olettavat että kukaan ei tee työpäivän päälle kuin yhden asian. Mistä siis voi päätellä, että he ilmeisesti itse tekevät vain yhden jutun työpäivän päälle ja kokevat raskaana ajatuksen, että samana iltana mennään jäähallille, kauppaan, kaverille, mummolle ja tanssistudiolle.
Ajatteletko sinä, että ei-kilpaurheilevilla perheillä ei ole mitään kosketusta kilpaurheileviin perheisiin? Ajatteletko, ettei heillä ole yhtään ystävää, sukulaista, työtoveria, joka olisi voinut kertoa elämästään? Ajatteletko, että ei-kilpaurheileva perhe ei missään nimessä ole aiemmin voinut kilpaurheilla?
Minun kilpaurheiluelämää viettävät ystäväni ovat avoimesti kertoneet myös niistä ikävistä puolista, kuten vaikkapa pikkusisaruksien riepottamisesta siellä kaukalon laidalla ta yhteisten aterioiden puutteesta.
Olen eri, mutta kyllä. No toki osa varmaan joskus on ollut mukana kilpaurheilussa.
Mutta suurin osa aivan 100% mutuilee ja kuulee mitä haluaa kuulla.Esim omat sukulaisemme, ystävämme ja työkaverimme pitivät elämäämme aivan kauheana, koska vanhin lapsemme urheili.
Heidän mukaansa ne pienemmät lapset riepotettiin kaukalon laidalla. Tosiasiassa heillä oli jotain omaa puuhaa jos olivat ylipäänsä mukana.
Heistä emme syöneet koskaan yhdessä. Tosiasiassa söimme joka päivä yhdessä.
Heistä lapsi pakotettiin, Tosiasiassa ei pakotettu, päinvastoin.
Heistä se oli lapsen koulusta ja lapsuudesta pois. Lapsestani ei.
Heistä lapsi ei elänyt normaalia elämää. Tosiasiassa eli. Paitsi teininä ei ryypännyt, mikä toki Suomessa on outoa.
Heidän mielikuvissaan elimme kaukalon laidalla kaiken vapaa-ajan, vaikka tosiasiassa lapsi kulki aika paljon yksin.
Heistä emme ikinä ehtineet tehdä perheenä mitään, vaikka tosiasiassa olemme tutustuneet kaikenlaisiin paikkoihin ympäri Eurooppaa.
Ja nyt kun lapsenlapset harrastavat niin sama marina. Sukulaisilta kummaltakin puolelta, ystäviltä, sekä minun että tyttäreni työkavereilta ja kaiken huipuksi myös niiltä tyttäreni lapsuudenkavereilta, jotka eivät urheilleet, mutta joiden kanssa tyttäreni ehti hyvin viettää aikaa. Huippu oli, kun joku kaukainen sukulainen haukkui tyttäreni maanrakoon fb:ssä, ku tyttäreni laittoi sinne kuvan missä lapset pitävät mitaleja.
Kilpaurheilijaperheen elämää ymmärtää vain toinen kilpaurheilijaperhe.
Ei kyllä toinen kilpaurheilijaperhekään ymmärrä, miksi pitää tuupata lasten kuvia omaan someensa.
Kuka sanoi että ne lapset näkyi niissä kuvissa? Ehkä niissä oli pienet kädet pitämässä mitalia.
Alue: Aihe vapaa
No, ei kyllä 100€ riitä kaikkeen. Olen harrastanut koko ikäni juoksua. Pelkät lenkkarit maksaa yli 100€, kun on pakko olla tietty malli, ettei paikat kipeydy tai mene hajalle. Näitä menee vuodessa 1-2 paria riippuen kuinka paljon ehtii juosta. Sitten vaatteet eri keleihin. Toki vaatteita ei tarvitse niin usein uusia, mutta ympäri vuoden juostessa vaatteisiin menee ainakin 500€, vaikka ostaisi vain halpoja merkkejä, jos ostaisi kaiken kerralla.