Lue keskustelun säännöt.
ADHD:hen perehtyneet lääkärit: Suomessa annettu diagnooseja liian kevyin perustein - osa diagnooseista vääriä
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hassua käyttää Finnairia tässä kohtaa esimerkkinä, kun siellä on iso liuta muitakin pois rajaavia tekijöitä kuten migreeni, pituus alle 160cm, tatuoinnit ja lävistykset näkyvillä paikoilla jne. Matkustamohenkilökunnan Palkkaus ja työnkuva ovat super huonoja. En myöskään usko, että esim. veturinkuljettajan työ on monenkaan haaveammatti, ei millään pahalla. Sitä paitsi on parempi, ettei tietynlaisissa vastuullisissa tehtävissä työskentele henkilö, jolla on vaikeuksia tarkkaavuuden ja keskittymisen kanssa, oli sitten ADHD tai ei. Itselläni on tarkkaavuuden häiriö sekä hahmotushäiriö ja olisin erittäin iso turvallisuusriski esim. liikenteessä. Jo lähikauppaan ajaessa ehtii tapahtua useampi läheltä piti -tilanne...
Mielestäsi aika hassua käyttää noita esimerkkeinä, koska ne eivät ole kaikkien haaveammatteja?
Mikään ammatti ei ole kaikkien haaveammatteja, eikä tuon artikkelin tarkoitus ole suinkaan saada kaikkia adhd-ihmisiä kieriskelemään tuskassa harmituksesta, koska veturinkuljettajan ammatti on pois suljettu.
Tarkoituksena on kertoa, että kaikkiin ammatteihin adhd-diagnosoitu ihminen ei sovi. Mielestäni on ihan aiheellista nykyisessä mediailmapiirissä muistuttaa, että adhd kuitenkin on häiriö, ei pelkästään supervoima.
Voi kuule, ei sun kannata huolta kantaa. Jokainen nepsy - oli se diagnoosi sitten adhd tai joku muu - kokee ihan koko elämänsä ajan olevansa häiriö, huono ja vääränlainen. Ei se heiltä jää huomaamatta.
Ne supervoima-puheet on lanseerattu vähentämään heidän masennusoireitaan ja parantamaan itsetuntoa edes vähän. Ja hyvä niin. Ei ole kenellekään hyväksi nähdä itseään pelkkänä virheenä ja häiriönä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kolme lasta, joista kaksi vanhinta saivat kiitettäviä helposti ja hoitivat koulutyönsä itsenäisesti. Kolmas, add-lapsi, sen sijaan sai kaikkea skaalalla 4-10. Koulutyö oli hänelle hyvin raskasta, mutta kasvatuksen puutteesta ei ollut kyse - lapsi oli myös sisaruksista kaikkein vastuuntuntoisin ja ahkerin, yritti todellakin parhaansa kaikessa. Keskusteluissa ja vuorovaikutuksessa näkyi, että tyttö oli fiksu ja monin tavoin lahjakas, mutta ennen lääkityksen aloitusta hän oli tyypillinen alisuoriutuja. Nyt lääkittynä hän saa pelkkiä kiitettäviä eikä enää koe olevansa tyhmä, kun ahkera opiskelu tuottaakin tuloksia.
Kuulostaa ikävältä.
Ikävää olikin, kun lapsi ahkeroi, mutta osaaminen valui hukkaan, sillä koetilanteessa ajatukset karkasivat eikä lapsi saanut kokeita valmiiksi. Lääkityksen aloittamisen jälkeen lapsi on huomannut, ettei olekaan tyhmä niin kuin kuvitteli - ajatukset pysyvät kasassa ja aika riittää kokeiden tekemiseen.
Eli hän sai lääkityksen pakotettavaksi tulemisen uhkaavuuteen.
Mitä?
Kuvailemasi tilanne viittaa uhkatilanteeseen, ei tyhmyyteen (huonoon muistiin tms.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ilman lääkitystä on isoja ongelmia js ADHD lääkitys nostaa suoritustasoja huomattavasti niin eikö kaikkien pitäisi saada sitä?
Tässä on erinomainen kirjoitus aiheeseen liittyen. Suosittelen kaikkia lukemaan tämän ajatuksen kanssa
Mutta tavallaan sekin on patologista, että ihminen käyttää aikaansa johonkin, mitä ei koe itselleen merkitykselliseksi... tai ettei kykene näkemään asian merkitystä.
SE vasta patologista on. Ihmisen kuuluisi tajuta, milloin hänet on alistettu tylsyydelle... ADHD tajuaa - hönö ei tajua.
Lääkkeillä saadaan ADHD-lapsestakin hönö. Asperger. Onko se sitten hyvä vai huono, mene ja tiedä.
8-kertainen määrä adhd-lapsia tuntuu liioittelulta, mutta kyllä adhd-oireilevien lasten määrä on tässä ajassa myös kouluissa moninkertaistunut, eikä kaikilla ole edes diagnoosia. Tästä on ihan tilastotietoakin saatavilla ja valtavasti tietoa kentältä. Oman alkuopettajan työurani aikana eli alle kymmenessä vuodessa on tultu siihen, että aiemmin luokassa oli 1-2 tapausta, nyt heitä on 4-5.
Add (eli keskittymis- ja tarkkaavuushäiriö ilman ylivilkkautta) myös tunnistetaan nykyään paremmin vakavaa alisuoriutumista aiheuttavana pulmana, joten uskon heidän korostuvan tilastoissa. Toki tilastoissa näkyy aikuisten diagnoosit, niitä tuntuu nyt lähipiiriinkin syntyvän kuin sieniä sateella.
Tosiasia on kuitenkin näin opettajan näkökulmasta se, että adhd-oireisten määrä on kouluissa paisunut ihan oikeasti käsiin. Jotain sellaista nyt siis lapsillemme tapahtuu, joka tekee normaalin koulunkäynnin yhä useammalle mahdottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen järkevä on tajunnut tämän jo ajat sitten. Jos vanhemmat panostaisivat lastensa kasvatukseen, näitä diagnooseja olisi todella vähän. Lääkärit ovat olleet löperöitä, kun ovat halunneet miellyttää vanhempia.
Miten sitten selität sen, että kun perheessä kaksi lasta, toisella koulu menee hyvin ja saa kymppejä todistukseen, hoitaa itsenäisesti kaiken ja toisella lapsella adhd ja vanhemmilla täysi työ saada lapsi tekemään koulutehtäviä. Sama kasvatus kummallakin, eli ei ole siitä kiinni!
Meillä on ollut samantapainen tilanne. Esikoisella ei kylläkään ADHD vaan Aspergerin syndrooma (siihen aikaan tuon diagnoosin vielä sai), kuopus ns. tavallinen. Ihan samalla päällä tässä on yritetty molempia kasvattaa. Joskin pakko sanoa, että minusta yksi iso syy diagnoosien määrän kasvamiseen on varmaan ihan silkka TARVE niille. Jos peruskoulu olisi ollut samanlainen kuin omassa lapsuudessani, esikoinen olisi varmaan pärjännyt siellä ihan hyvin, mutta mitä enemmän oli oman toiminnan ohjaamista, mitä lie itsereflektiota ja flipped learningia, sitä huonommin meni. Eli nykyisenkaltainen koulu kaivaa esiin pienemmätkin poikkeavuudet, koska niistä on siellä paljon enemmän harmia kuin aiemmin. Minusta keskustelua voisi suunnata osin pois diagnoosien tiukkuudesta/löysyydestä ja yleisestä vanhempien sättimisestä (kun osa kuitenkin on ihan ok vanhempia) siihen MIKSI niitä diagnooseja tarvitaan. Miksi yhteiskuntamme on sellainen, että pienikin poikkeavuus aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia? Oman poikani kohdalla kyllä olen tyytyväinen, että sai vapautuksen armeijasta, sillä ei kestä jatkuvaa sosiaalista vuorovaikutusta, mutta koulu olisi varmaan voinut sujua, jos se ei olisi ollut niin tolkuttoman levoton paikka. Eli ovatko lapset muuttuneet vai sittenkin ympäristö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni on 1997 syntynyt ja kyllä pisti silmään koulualokkaana 2005-2006 kun lähestulkoon jokainen poika sai vähintäänkin luokittelun adhd jos oli ihan tavallisen poikamaisen vilkas ja kastemadot kiinnosti enemmän kuin äänteet ja pulpetissa istuminen.
Onko Mikkelin seudulla paljon ADHD diagnoosia.......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä aakkosdiagnoosit ovat samanlainen houre ja kultti kuin wokeilijoiden aakkos- ja pronominimääritelmät. Luulenpa, että ilmiö rajoittuu vauraisiin länsimaihin ja suhteettomaksi paisuneeseen käsitykseen yksilöllisyydestä ja yksilön vapaudesta. Moni lapsi eläisi normaalisti, jos vanhempansa jaksaisivat ja osaisivat kasvattaa. Mutta kun yhä useampi hakee lapselleen tai itselleen diagnoosin, esimerkin voima tarttuu ja voimistuu. Eikä tarvitse enää kantaa vastuuta.
Mitä haittaa diagnoosista on? Ne lääkkeet parantavat kenen tahansa keskittymiskykyä. Eikö yhteiskunnan pitäisi olla tyytyväinen siihen, mitä suurempi osa väestöstä keskittyy ja hoitaa hommansa?
On satoja muitakin lääkkeitä, joista na rko maanit ovat kiinnostuneita, sille emme voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä väitän, että ihminen, jolle peruskoulu on ollut äärettömän helppo, ei voi kärsiä kovin vakavasta nepsyhäiriöstä.
Peruskoulu kuitenkin vaatii monenlaisia taitoja: pitää osata ymmärtää lukemansa, kirjoittaa loogisesti, kuunnella, toimia ryhmässä, käyttää käsiään, silmiään, korviaan ja luovuuttaan taideaineissa...
Se, että on ollut peruskoulussa kympin oppilas, ei vielä kuitenkaan kerro, että tulevaisuudessa välttämättä menestyisi kaikessa erinomaisesti. Ihmiset kehittyvät eri tahdissa, jokainen on yksilönsä. Voi hyvinkin olla, että se kasin taapertaja lopulta jatkaa puurtamista ja kehittyy pidemmälle kuin kympin oppilas. Monenlaiset mielenterveysongelmat voivat katkaista taipaleen.
Ehkä kohdalleni on osunut huonoa tuuria, mutta tuntemistani aikuis-adhd-naisista hämmästyttävän moni on entisiä kympin tyttöjä, joille elämä ei sitten antanutkaan kaikkea sitä, mitä he katsoivat ansaitsevansa.
Lapsi oli samaan aikaan äärimmäisen väsynyt. Koulun sosiaaliset suhteet kuormittavat.
Edelleenkin olen sitä mieltä, että peruskoulun oppiaineiden sisällöt ovat älykkäälle helppoja. Kuormitus tulee myöhemmin, kun joutuu itse aikatauluttamaan kaiken. Koesisällöt ovat kokonainen kirja ja kokeet peräkkäisinä päivinä, joskus jopa kaksi koetta. Silloin ei tehdä viime tipassa yhtään mitään.
Itseäni tämä jatkuva julkinen keskustelu ADHD:n ympärillä ärsyttää. Aina mennään äärimmäisyydestä toiseen. Itselläni on ADHD todettu yli kolmekymppisenä laajojen neuropsykologisten testien pohjalta. Ymmärtääkseni lääkityksestä ei saa Kelakorvauksia, jos tarkkaavuuden häiriö on todettu pelkästään parin vastaanottokäynnin pohjalta? Korjatkaa jos olen väärässä.
Olisin ennemminkin huolissani siitä, miten yliolkaisesti ADHD-epäilyihin julkisella puolella suhtaudutaan. Yritetään kyllä tyrkyttää kaikki mahdolliset ja mahdottomat diagnoosit mitä vain kuvitella saattaa, mutta tarkkaavuuden häiriön olemassaolo kielletään lähes täysin. Itselläni on estyneen persoonallisuuden piirteitä, sillä lapsena sain jatkuvasti negatiivista palautetta ympäristöstä, koska en kuunnellut/puhuin päälle/sanoin ennen kuin ajattelin/olin impulsiivinen/riehuin/puhuin liki taukoamatta siitä asti, kun opin puhumaan. En ollut koskaan paikoillaan. Toisaalta saatoin uppoutua omiin ajatuksiin tuntikausiksi. Siihen aikaan kukaan ei edes epäillyt ADHD:ta, lukuunottamatta erään harrastuksen valmentajaa. Vähitellen opin ajattelemaan, että itsessäni on jotain vikaa ja olen jollain tapaa huonompi kuin muut. Koska en osannut olla "normaalisti", yritin olla mahdollisimman huomaamaton, etten vain tee tai sano mitään väärää. Koko lapsuus meni siihen, että vain hillitsin itseäni ja kärsin jatkuvasta päänsärystä kun olin niin stressaantunut. Toivon todella, että nykyajan lapset ja aikuiset saavat ajoissa apua vaikeuksiinsa, ettei sitten tarvitse myöhemmin kärsiä kaiken maailman liitännäishäiriöistä. Siinä mielessä koen, että julkisessa keskustelussa liikutaan hieman harmaalla alueella tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ilman lääkitystä on isoja ongelmia js ADHD lääkitys nostaa suoritustasoja huomattavasti niin eikö kaikkien pitäisi saada sitä?
Tässä on erinomainen kirjoitus aiheeseen liittyen. Suosittelen kaikkia lukemaan tämän ajatuksen kanssa
Mutta tavallaan sekin on patologista, että ihminen käyttää aikaansa johonkin, mitä ei koe itselleen merkitykselliseksi... tai ettei kykene näkemään asian merkitystä.
"Kun kyse on oikeasta, neuropsykiatrisesta tarkkaavuuden häiriöstä, on yleensä vaikeuksia selvitä työtehtävistä ja opinnoista."
Mitä ihmettä ihminen tekee, kun hän opiskelee jotain VÄKISIN?
Istuu esim. yläkoulun tunnilla. T. yläkoulun ope
Vierailija kirjoitti:
8-kertainen määrä adhd-lapsia tuntuu liioittelulta, mutta kyllä adhd-oireilevien lasten määrä on tässä ajassa myös kouluissa moninkertaistunut, eikä kaikilla ole edes diagnoosia. Tästä on ihan tilastotietoakin saatavilla ja valtavasti tietoa kentältä. Oman alkuopettajan työurani aikana eli alle kymmenessä vuodessa on tultu siihen, että aiemmin luokassa oli 1-2 tapausta, nyt heitä on 4-5.
Add (eli keskittymis- ja tarkkaavuushäiriö ilman ylivilkkautta) myös tunnistetaan nykyään paremmin vakavaa alisuoriutumista aiheuttavana pulmana, joten uskon heidän korostuvan tilastoissa. Toki tilastoissa näkyy aikuisten diagnoosit, niitä tuntuu nyt lähipiiriinkin syntyvän kuin sieniä sateella.
Tosiasia on kuitenkin näin opettajan näkökulmasta se, että adhd-oireisten määrä on kouluissa paisunut ihan oikeasti käsiin. Jotain sellaista nyt siis lapsillemme tapahtuu, joka tekee normaalin koulunkäynnin yhä useammalle mahdottomaksi.
Noissa diagnoosimäärissä on aikuisia mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä, että lääkäreitä on uskottu, kun on haluttu saada adhd-diagnoosi, mutta nyt ollaan torjumassa sitä tietoa, että diagnooseja on jaettu turhan avokätisesti, vaikka sekin tieto tulee lääkäreiltä.
Mulla on adhd, mutta olen vähän alkanut miettiä, että ehkäpä ei olekaan. Kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö nimittäin oireilee hyvin samalla tavalla kuin adhd ja lapsuuteni perusteella mulla hyvinkin voisi olla se. C-PTSD käsittääkseni on vähän kiistelty diagnoosi, mitä mä vähän ihmettelen: jos on kasvanut ympäristössä, jossa joutuu sekä henkisen että fyysisen väkivallan kohteeksi ja jossa oppii pelkäämään, niin on ihan maalaisjärjelläkin selvää, että ei sellaisessa ympäristössä ihan terveenä kasva.
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia on kuitenkin näin opettajan näkökulmasta se, että adhd-oireisten määrä on kouluissa paisunut ihan oikeasti käsiin. Jotain sellaista nyt siis lapsillemme tapahtuu, joka tekee normaalin koulunkäynnin yhä useammalle mahdottomaksi.
Joku voisi selvittää, missä määrin tämä korreloi opetussuunnitelmien uudistusten ja pisatulosten romahduksen kanssa..
Nykyisin avoimet luokkatilat, kirjattomuus, ylipitkät tunnit ilman taukoja, itseohjautuvuus ja mitätön vaatimustaso tekee kenestä tahansa levottoman ja turhautuneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika hassua käyttää Finnairia tässä kohtaa esimerkkinä, kun siellä on iso liuta muitakin pois rajaavia tekijöitä kuten migreeni, pituus alle 160cm, tatuoinnit ja lävistykset näkyvillä paikoilla jne. Matkustamohenkilökunnan Palkkaus ja työnkuva ovat super huonoja. En myöskään usko, että esim. veturinkuljettajan työ on monenkaan haaveammatti, ei millään pahalla. Sitä paitsi on parempi, ettei tietynlaisissa vastuullisissa tehtävissä työskentele henkilö, jolla on vaikeuksia tarkkaavuuden ja keskittymisen kanssa, oli sitten ADHD tai ei. Itselläni on tarkkaavuuden häiriö sekä hahmotushäiriö ja olisin erittäin iso turvallisuusriski esim. liikenteessä. Jo lähikauppaan ajaessa ehtii tapahtua useampi läheltä piti -tilanne...
Mielestäsi aika hassua käyttää noita esimerkkeinä, koska ne eivät ole kaikkien haaveammatteja?
Mikään ammatti ei ole kaikkien haaveammatteja, eikä tuon artikkelin tarkoitus ole suinkaan saada kaikkia adhd-ihmisiä kieriskelemään tuskassa harmituksesta, koska veturinkuljettajan ammatti on pois suljettu.
Tarkoituksena on kertoa, että kaikkiin ammatteihin adhd-diagnosoitu ihminen ei sovi. Mielestäni on ihan aiheellista nykyisessä mediailmapiirissä muistuttaa, että adhd kuitenkin on häiriö, ei pelkästään supervoima.
Harmi, ettet sisäistänyt lukemaasi. On hassua käyttää Finnairia esimerkkinä ylipäätään missään keskustelussa, jossa käydään läpi ominaisuuksia tai muita tekijöitä, jotka rajaavat soveltuvuuden ulkopuolelle. Ja juuri siksi, että rajoittavia tekijöitä on niin älytön määrä. En tiedä, miten tätä voisi enää selvemmin ilmaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen järkevä on tajunnut tämän jo ajat sitten. Jos vanhemmat panostaisivat lastensa kasvatukseen, näitä diagnooseja olisi todella vähän. Lääkärit ovat olleet löperöitä, kun ovat halunneet miellyttää vanhempia.
Miten sitten selität sen, että kun perheessä kaksi lasta, toisella koulu menee hyvin ja saa kymppejä todistukseen, hoitaa itsenäisesti kaiken ja toisella lapsella adhd ja vanhemmilla täysi työ saada lapsi tekemään koulutehtäviä. Sama kasvatus kummallakin, eli ei ole siitä kiinni!
Meillä on ollut samantapainen tilanne. Esikoisella ei kylläkään ADHD vaan Aspergerin syndrooma (siihen aikaan tuon diagnoosin vielä sai), kuopus ns. tavallinen. Ihan samalla päällä tässä on yritetty molempia kasvattaa. Joskin pakko sanoa, että minusta yksi iso syy diagnoosien määrän kasvamiseen on varmaan ihan silkka TARVE niille. Jos peruskoulu olisi ollut samanlainen kuin omassa lapsuudessani, esikoinen olisi varmaan pärjännyt siellä ihan hyvin, mutta mitä enemmän oli oman toiminnan ohjaamista, mitä lie itsereflektiota ja flipped learningia, sitä huonommin meni. Eli nykyisenkaltainen koulu kaivaa esiin pienemmätkin poikkeavuudet, koska niistä on siellä paljon enemmän harmia kuin aiemmin. Minusta keskustelua voisi suunnata osin pois diagnoosien tiukkuudesta/löysyydestä ja yleisestä vanhempien sättimisestä (kun osa kuitenkin on ihan ok vanhempia) siihen MIKSI niitä diagnooseja tarvitaan. Miksi yhteiskuntamme on sellainen, että pienikin poikkeavuus aiheuttaa ylitsepääsemättömiä vaikeuksia? Oman poikani kohdalla kyllä olen tyytyväinen, että sai vapautuksen armeijasta, sillä ei kestä jatkuvaa sosiaalista vuorovaikutusta, mutta koulu olisi varmaan voinut sujua, jos se ei olisi ollut niin tolkuttoman levoton paikka. Eli ovatko lapset muuttuneet vai sittenkin ympäristö?
Todellakin hyvä huomio! Toivoisi että tätä mietittäisiin ihan tosissaan. On varmasti yhteydessä myös oppimistulosten huononemiseen. Jotain mätää on, kun koulussa lapsi ei pysty tunneilla keskittymään, mutta koronan aikaan kotikoulussa ollessaan teki hetkessä kaikki vaaditut ja vähän ylimääräistäkin. Samoin läksyt aina onnistuu kotona tekemään hetkessä. Ei sillä että se nopeus olisi jotain tavoiteltavaa, mutta kertonee että ne opittavat asiat eivät ole vaikeita vaan joku muu siellä koulussa on.
Kaikki pyrkii niihin vaativiin asiantuntijatöihin mutta sitä ei kerrota etukäteen miten ne voikin olla samaan aikaan keskittymistä vaativia ja tylsiä. Sitten haetaan psykiatrilta diagnoosi ja pirin voimalla eteenpäin.
SE vasta patologista on. Ihmisen kuuluisi tajuta, milloin hänet on alistettu tylsyydelle... ADHD tajuaa - hönö ei tajua.