Lonkerovarkaisiin lähteneet 13-vuotiaat tytöt pahoinpitelivät Niinan, 49 "Se oli kuin suoraan kauhuelokuvasta"
Lonkerovarkaissa olleet 13-vuotiaat tytöt pahoinpitelivät silmittömällä raivolla kaupan myyjiä Lappeenrannassa. Iskuja saanut Niina Putula, 49, on järkyttynyt väkivallasta, jonka uhriksi hän joutui työpaikallaan.
Myyjä Niina Putula sai kasvoihinsa monta iskua, kun kauppaan tulleet tytöt pahoinpitelivät häntä ja toista myyjää.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/289772e1-4c64-4c61-afc7-fb8afa401390
Kommentit (648)
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun ja lukuisista vastaavista tapauksista luettuani olen näin ulkosuomalaisena päättänyt, etten uskalla tulla Suomeen käymään. Suunnitelmissa oli vierailla entisessä kotimaassani kesällä useamman vuoden tauon jälkeen. Sääli että ajat ja ihmiset ovat muuttuneet näin paljon. Kaltaiseni vanhempi mummo olisi helppo uhri näille raivoaville, viinaa ja huumeita vaativille teinityttösille. Käsilaukku menisi hetkessä, taju seuraavaksi kun potku kohdistuisi vaikka mummelin päähän. Elinaikanani kuri ei taatusti ehdi palautua, joten Suomi jää näkemättä. Pidän mieluummin 90-luvun muistoni sellaisina kuin ne ovat.
90-luvun Kerava tai Lahti on paljon kovempia paikkoja kuin köksäntunnilla puukolla riehunut 13v kakara.
Vierailija kirjoitti:
No eipä ollut koskelan tapauksessakaan yh äitien poikia, vaan mm. opettajan poika.
Kyllä olen nähnyt työssäni juurikin näitä uraohjuksia vanhempia ja heidän kyvyttömyyttään olla läsnä lapsilleen.
Rahalla korvataan vanhemman poissaolo ja lapset ovat paljon yksin, tai samanlaisten reppanoiden lasten kanssa.
Työttömillä on sentään aikaa kasvattaa lapsensa kunnolla. Huomaa että paremmin käyttäytyvät koulussa ne varattomista perheistä olevat lapset.
Rikkaiden kakarat tuntuisivat kieroilevan ja pelaavan valtapeliään koulujen käytävillä kuin muinaiset aateliset konsanaan. Nöyryys tulee vaatimattomista oloista ja läsnäolevista uskonnollisista vanhemmista.
Ei työssäkäyvällä ole yksinkertaisesti aikaa kasvattaa lapsia kuin korkeintaan viikonloppuisin. Viikonloputkin menee lepäämiseen, koska työelämä on niin armoton nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sumutepullo jota ruiskutan silmille jos mun kimppuun käydään oli sitten teinityttö tai aikuinen mies kyseessä.
No, mut voiko sen sumutteen käytönkin kääntää sua vastaan. Sinä pahoinpitelisit jotakuta.
Sanoo selityksenä vain, että sormi lipsahti. Oli tarkoitus vaan ottaa kännykkä taskusta. Ja suhhhh!
Toinen versio: otin väärän takin ja yllätyksekseni taskussa olikin sumute.!
Köyhistä oloista ponnistaa kultaiset sielut kirjoitti:

Saman havainnon tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sumutepullo jota ruiskutan silmille jos mun kimppuun käydään oli sitten teinityttö tai aikuinen mies kyseessä.
No, mut voiko sen sumutteen käytönkin kääntää sua vastaan. Sinä pahoinpitelisit jotakuta.
Sanoo selityksenä vain, että sormi lipsahti. Oli tarkoitus vaan ottaa kännykkä taskusta. Ja suhhhh!
Toinen versio: otin väärän takin ja yllätyksekseni taskussa olikin sumute.!
"seis, tai käytän turvasumutetta!"
Suomessa ei kannata sivullisten puuttua näihin. Saa sitten ravata kuultavana ja ties missä. Bonuksena näissä tapauksissa käräjillä määrätään usein korvauksia molemmille osapuolille...varkaalle ja sivulliselle auttajalle. Arvaa kumpi sen korvauksen oikeasti maksaa...normikansalainen vai rahaton myymälävaras.

niin, että parempi on katsoa vierestä kun toista pahoinpidellään ettei vaan joutuisi sitten vaivautumaan ja menemään kuultavaksi ja jakamaan havaintojaan. On se hyvä, että arvot on kohdillaan. Tekisi mieli alkaa toivoa, että tässä maassa alettaisiin jakaa tuomioita myös ihmisille, jotka kävelivät ohi eivätkä auttaneet
Vierailija kirjoitti:
Kuten moni muukin on todennut, teinit tietävät voivansa tehdä mitä huvittaa ilman mitään seurauksia. Kaiken lisäksi saavat vielä "paljousalennusta" jos rötöksiä on tilillä enemmän silloin harvoin kun joku nimellinen tuomio langetetaan.
Ja niille jotka ihmettelevät miksei kukaan ohikulkija tee mitään, todettakoon, että naisen- ja erityisesti lapsenhakkaajan mainetta ei ihan mielellään nykyisenä someaikana ota kukaan kontolleen.
Lisäksi, se p*skamäärä minkä valkoisena heteromiehenä joutuu nielemään päivittäin, on ainakin omalla kohdallani saanut aikaan täydellisen haluttomuuden auttaa ketään naispuolista missään tilanteessa. Mitään muuta ei saa kuin haukut palkakseen (todennäköisesti vielä syytteen kaupanpäälle) teki valkoinen mies länsimaissa mitä tahansa. Auttaisitko itse ihmistä joka solvaa sinua jatkuvasti tai ainakin passiivisesti hyväksyy moisen touhun?
Ikävää,että koet noin. Tai teet tuollaisia oletuksia.
Itse olen aikoinani ollut palvelualalla ja nähnyt vaikka ja mitä. Ja pelännytkin. (Vaikka opin,etten näytä pelkoa koskaan)
Omaksi onnekseni sain apua muilta asiakkailta hankalissa tilanteissa. Itse olen 160 senttinen nainen.
Sekä miehiltä,että naisilta.
Aivan,jopa naisilta.
Yksi sekopää äijä oli heittämässä minua isolla teräsroskiksella töissä ollessani kerran. Ja kuin salamana yksi nainen tinttasi sen seinään (pieni tila) ja toinen tuli apuun. Onneksi tilanne rauhoittui sillä. Ja nopeasti siinä oli muitakin ihmisiä.
Olin aika sokissa,mutta edelleen ihmettelen tämän/näiden naisten toimintaa. Jostain selkärangasta se lähti. Kiitin kyllä,mutta olin ihmeissäni. Ja onnellinen avusta.
Tapauksia oli muitakin. Kerran yksi mies asiakas poisti huorittelevan häirikön ja tämä häirikkö soitti poliisit paikalle.. Sai kyllä ihan itse kyydin putkaan,kun sanoin,että tämä asiakas teki poiston siististi..
Tästä on aikaa nyt jo.. 8 vuotta ehkä? Tainnut mennä vielä pahemmaksi. Yleensä silloin nuoremmat kuuntelivat minua, paitsi kerran kesäfestareiden aikaan huomasin selvän eron,kun Helsingistä oli jotain teinityttöjä jotka kinasivat keski-ikäisten naisten kanssa. Ja lopulta juoksivat näiden naisten perään ja hyökkäsivät takaapäin. Kaikki ihan suomalaisia.
Ei vaan taida enää olla hesa-ilmiö.
Missä ne 5 vartijaa piileksii noissa riski-myymälöissä missä myyjiä oikeasti hakataan?
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kannata sivullisten puuttua näihin. Saa sitten ravata kuultavana ja ties missä. Bonuksena näissä tapauksissa käräjillä määrätään usein korvauksia molemmille osapuolille...varkaalle ja sivulliselle auttajalle. Arvaa kumpi sen korvauksen oikeasti maksaa...normikansalainen vai rahaton myymälävaras.
Noinhan se turhan useasti menee, kiitos DEMLAn periaatteiden mukaisen lainsäädännön ja DEMLAn mädättämän oikeuslaitoksen.
Kun vaalit ovat aivan pian, olisi suuntaa mahdollista muuttaa äänestämällä JÄRJEN ÄÄNTÄ.
Valitettavasti enemmistö äänestäjistä taitaa tälläkin kertaa valita mieluummin seireenilaulajien kangastukset kuin elämän realismin.
Vierailija kirjoitti:
Missä ne 5 vartijaa piileksii noissa riski-myymälöissä missä myyjiä oikeasti hakataan?
Jonnelle kauppakeskuksen konsepti on kovin haastava? Meinaatko että siellä kauppakeskuksessa jokaisessa myymälässä on 5 vartijaa?
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna -87 ja jo silloin lapsuudessa muistan kun jotkut puhui, että ei joudu vastuuseen jos on alle 15 v. joten sillä verukkeella tekivät kaikkea mahdollista. Tajusivat kyllä tekonsa.
Rikosoikeudellinen vastuu laskettava ehdottomasti 12 ikävuoteen! Rikoksista jouduttava koulukotiin ja korvausvastuuseen. Opettajille oikeuksia takaisin. Luokasta pitää voida poistaa häirikköoppilas. Tarkkailuluokat takaisin. ...
Kyllähän vahingonkorvausvastuuseen voidaan tuomita vaikka viisivuotias. Valitettavasti mädätetty oikeuslaitos ei juuri helpolla tuohon päädy.
Vierailija kirjoitti:
Missä ne 5 vartijaa piileksii noissa riski-myymälöissä missä myyjiä oikeasti hakataan?
Niillä on kiire pyöriä ympyrää tokmanneilla seuraten ihmisiä 😑
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi, kun suomessa iso osa miehistä on käynyt armeijan, niin varmasti tietää miten homma hoidetaan niin, että hyökkääjä ei sieltä alta myöskään pääse pois. Käsille on oma sidontaote ja jalat voi sitoa omilla jaloillaan niin ettei se alla oleva esim. pääse potkaisemaan miesten herkkään paikkaan. Sitten jos olisi edes kaksi miestä mennyt sinne sitomaan yhtä tyttöä, niin helposti olisi ollut tyttö maassa ja rauhoittunut. Nyt siellä oli se poliisi (onneksi oli paikalla), joka sai pidettyä sitä yhtä paikallaan ja estettyä lisävahingot
Ei ainakaan mun varusmiesaikana mitään tuollaista opetettu. Spolleille varmaan, mutta ei tavan rivisoltuille.
Jos on julkinen alue jossa paljon silminnäkijöitä sekä kameroita ei voi tehdä mitään. Jos näkee ei voi tehdä mitään. Jos on uhrina ei voi tehdä mitään. Voi mennä sikiö asentoon maahan paskoa ja kusta housuun ja toivoa että se riittää kusipään hyökkäyksen lopettamiseen. Sen päätös mitä se sulle tekee. Jos ei julkinen paikka eikä silminnäkijöitä eikä kameroita voi auttaa ja nopeasti poistuu paikalta eikä tietenkään kerro omaa nimeään. Jos uhrina niin sitten pistää kaiken tiskiin mitä voi. Parempi kahden tuomittavana kuin kuuden kannettavana. Pätee sinällään ensimmäiseenkin kohtaan.. Mutta jos on hyvä lammas kansalainen sen kuuluu antaa toinen poski ensimmäisen iskun jälkeen. Sus siunatkoon varjele jos puollustautuu.. Vain suomen vakivaltakoneisto voi käyttää voimaa ja sen monopolista pidetään kiinni kynsin ja hampain... Elämä on muuttumasa kovemmaksi joka vuosi... Ulkomaaliset tajuaa mikä on meininki suomalaiset ovat vielä omassa kuplassa mitä tökitään puukoilla koko ajan.. Kyl se kohta puhki menee..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ne 5 vartijaa piileksii noissa riski-myymälöissä missä myyjiä oikeasti hakataan?
Jonnelle kauppakeskuksen konsepti on kovin haastava? Meinaatko että siellä kauppakeskuksessa jokaisessa myymälässä on 5 vartijaa?
Noissa pikkukaupoissa vartijan paikalle tulo kestää 15-60 minuuttia. Aina ei tulla paikalle ollenkaan. Kameroita kyllä on mutta ei se paljon auta sillä hetkellä kun on tilanne päällä.
Pamppua vaan oikein kunnolla, siitähän oppivat
Kaikki vastuu tästä pahoinvoinnista kuuluu vain ja ainoastaan aikuisille. He ovat tämän pskaläjän mitä yhteiskunnaksi kutsutaan rakentaneet, pilanneet ja tuhonneet. Kuka täällä enää selväjärkiseksi pystyy kasvamaan? Lapset ja nuoret kantavat sitten seuraukset harteillaan ja näyttävät käytöksellään missä mennään, koska eivät muuta voi. Eivät he pysty pitämään sisällään pahoinvointia mitä tämä häiriintynyt ympäristö on heissä aiheuttanut. Eikä auta väkivallan lisääminen yhtään mitään! Sairas maailma, ja sen sairaat kansalaiset.
1. Mikä lapsia/nuoria vaivaa?
Aikuisten läsnäolon puute, kuten jutussakin mainitaan.
Älylaitteisiin uppoavat vanhemmat. Lapsille annetaan älylaitteet jo pieninä.
2. Miksi myyjät eivät saaneet taltutettua 13-vuotiaita?
Riehujat pitäisi laittaa maahan, ja jos ei ole tekniikka hallussa, se on vaikeaa. Myyjiä olisi pitänyt olla 2 per riehuja vähintään, toinen pitämässä jaloista ja toinen käsistä. Teinillä on jo aikuisen voimat helposti kun taas keski-ikäinen ei ole yhtä notkea ja nopea enää.
Vapaalla ollut poliisi meni auttamaan tilanteessa. Aina voi auttaa edes soittamalla hätäkeskukseen! Tässä tapauksessa myyjä piteli puhelinta joten eihän siinä edes kädet riitä teinin pitelemiseen.
3. Miten voi auttaa?
Soittakaa hyvät ihmiset hätäkeskukseen kun näette pahoinpitelyn! Kyllä ne sieltä kertoo, jos on jo soitettu.
Huikatkaa tilanteessa olevalle, että mä soitan!
Aina voi myös kokeilla huutaa: Mitä te teette?! Lopettakaa! Joskus sekin voi auttaa, kun tekijät tajuavat että joku muu puuttuu tilanteeseen.
Jos kuvaatte, antakaa materiaali poliisille, älkää ladatko someen!
4. Myyjien ei olisi pitänyt yrittää pysäyttää varkaita, vaan olisi pitänyt ottaa tuntomerkit ylös ja soittaa hätäkeskukseen/vartija ja tehdä rikosilmoitus. Kiinniotot pitäisi jättää poliisille tai muille turva-alan työntekijöille ellei itsellä ole ylivoima. Itse en uhraisi muutaman juoman takia omaa terveyttäni, vaan jättäisin kauppiaan hävikiksi/huoleksi. Ei myyjän palkalla kannata lähteä urotekoihin.
Olet mä.dä.ttäjä!