Kävin sairaanhoitajan luona juttelemassa ahdistuksessa. Onko tää todellakin tälläistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus johtuu ahdistavista ajatuksista päässä. Ajatelkaa muita kuin ahdistavia ajatuksia. Jokainen itse päättää mitä ajattelee, kukaan muu ei niitä ajatuksia sinne päähän laita.

Voi kiitos tästä, en ole ikinä tullut ajatelleeksi!

Joskus tuntuu, että monikaan ei tätä nykyään ymmärrä, kun lääkäriltä haetaan pillereitä ahdistukseen ja masennukseen. Aikaisemmin asia ymmärrettiin paremmin. Nyt kohta puolet porukasta syö jotain mielialapillereitä. Eihän tässä ole mitään järkeä.

22: ai että masennus olisi joku uusi muotijuttu? Se on ollut jo viimeiset 20 vuotta pinnalla. 

Sairaanhoitajalla ei ole useinkaan kovin syvää koulutusta terapeuttisiin menetelmiin. Se on melko lyhyt ja käytäntöön painottuva koulutus, jonka pohjalle voi toki pätevöityä sellaisella 3-5 vuoden aktiivisella opiskelulla. Sh tietää perustason. 

Jos olet lukevainen ihminen ja keskimääräistä älykkäänpi, hankit saman tietotason itsekin kahlaamalla aiheesta sellaiset 30 perusteosta. Se antaa sinulle ymmärryksen, jonka jälkeen keskustelutuki tms. hoito auttaa vielä parantumisessa.

Yksi teoria masennuksen taustalla on se, että surutyösi on aikanaan tyssännyt. Olet kokenut menetyksen/menetyksiä, mutta jostain syystä olet ehkä purrut hammasta yhteen ja selvinnyt. Usein suru tulee jo sieltä lapsuudesta asti. Suru menee pois suremalla, eli keskittymällä tuskaan ja sen kokemiseen. Surun tarkoitus on muuttu itkuksi ja valua pois. 

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus johtuu ahdistavista ajatuksista päässä. Ajatelkaa muita kuin ahdistavia ajatuksia. Jokainen itse päättää mitä ajattelee, kukaan muu ei niitä ajatuksia sinne päähän laita.

No kun ei johdu pelkästään ajatuksista! Monenlaiset ihan fyysiset seikat voi siihen myös vaikuttaa, kuinka altis on ahdistukselle ja kuinka voimakkaaksi se menee. Asia, joka on ahdistanut paljonkin vaikka viikko sitten ei välttämättä ahdista enää lainkaan, kun on saanut nukuttua kunnolla, vältellyt liikaa kofeiinia ja päässyt vähän haukkaamaan happea ulos raittiiseen ilmaan. Joskus hormonitoiminta voi myös vaikuttaa ahdistukseen sekä muut sairaudet ja niiden hoitotasapaino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä oli ensimmäinen käynti. Millaista ihmelääkettä olisit toivonut? Mitä apua kaipaisit, mitä olisi ensimmäisellä kerralla voitu antaa? Masennuksen ja ahdistuksen hoidon on alettava jostakin, ja selkeyden vuoksi on ihan järkevää että se aloitetaan selkeyttämällä mitä masennus ja ahdistus ylipäätään ovat. Voihan se tuntua turhalta, mutta hoito rakentuu tiettyjen palikoiden päälle jotta se olisi vertailukelpoista. Sairaanhoitaja ei myöskään ole terapeutti (ainakaan yleensä) eikä hän voi tarjota terapiatasoista ongelmanpurkua.

Tämä on just ikävää kun tiedät mikä mättää ja se on lapsuus ja se näkyy joka ikinen päivä kaikessa teet kun olet läpeensä triggeröitynyt ja persoonallisuushäiriöinenkin niin sairaanhoitaja sanoo, että noista ei saa täällä puhua. Sitten keskustellaan 15 vuotta siitä mitä olet syönyt viime terapian jälkeen.

Lapsuuden traumat ja persoonallisuushäiriöt on sellaisia, mihin sairaanhoitajalla ei ole koulutusta saati realistisia mahdollisuuksia puuttua. En kyllä ymmärrä miksei saisi puhua, jos se kerta oloa helpottaa, mutta tuossa tapauksessa oikeasti tarvitaan pitkäkestoista terapiaa ja pelkällä puheella ei noista selviä. Niiden hoitajakäyntien pääasiallinen tarkoitus lienee antaa tukea ja välineitä arjessa selviämiseen, kun ahdistus pukkaa päälle. Rutiinit, riittävä uni ja säännöllinen syöminen kuuluvat näihin asioihin. Lisäksi se hoitajakontakti antaa ainakin teoriassa mahdollisuuden saada järjestettyä enemmän apua (esim. lääkäriaika), jos vointi meinaa selkeästi romahtaa jostain syystä.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet koulutettu ihminen, niin onhan se todella tuskallista kuunnella, kun sinulle selitetään asioita, jotka olet jo vuosia sitten lukenut seitsemään kertaan netistä. Kun ne samat sairaanhoitajat hoitavat maanrakennusmiehen masennusta samalla kaavalla kuin kauppatieteen maisterin masennusta. Se sama kela lähtee pyörimään riippumatta siitä kuka on asiakkaana. Ja sen pitää sitten olla riittävän yksinkertaista jokaisen ymmärtää.

Kyllä monet lääkärit ja psykologitkin ovat aivan kädettömiä tampioita, jotka käy siellä vain töissä. Ei se koulutuksesta ole kiinni vaan asenteesta ja kyvystä oikeasti kohdata asiakas.

Mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa eksoten palveluista. En oikein usko että kukaan oikeesti välittää muuta kuin palkasta ja se vasta on masentava ajatus. Sekin masensi vielä lisää kun lääkäri tosiaan syyllisti minua tilanteestani ja määräsi lääkkeitä ilman suunnitelmaa niiden lopettamisesta. Oli kamalaa aikaa silloin kun "hain apua". Kamalat kertomukset omassa kannassa. Enää en hae mitään apuja ja pidän turpani kiinni. lääkkeetkin lopetin ite vähentämällä ihan omia aikojani. Ei kukaan oo kyselly perään tai miten menee. Huhhuh. Onneks menee jo paljon paremmin.

Kävin vuosia juttelemassa hoitajalla, jonka kanssa en päässyt samalle aaltopituudelle. Hän tuntui koko vähättelevän ja mitätöivän minua, piti minua ilmeisesti leikkisairaana ja oikeasti terveenä. Lääkäritapaamisissa oli mukana ja vihjaili ja yritti johdatella lääkäreitä koko ajan, että tämä on terve ja hoito pitäisi lopettaa - mutta ei tietenkään suoraan noin sanoin. Voin kuulemma hänen mukaansa unohtaa eläkkeen kokonaan. No lääkärit sentään ottivat todesta - ja nykyään olen eläkkeellä. Terapiaa en saanut ikinä - koko hoito oli kuin joku surkuhupaisa farssi suorastaan.

Taas tulee ylimielisimpien kommentteja lukiessa mieleen että ei koskaan suomeen suoraa kansanvaltaa. 

Kyllä ne tietää enemmän kuin antavat ymmärtää mutta päälimmäisenä tarkoituksena niillä on saada antaa joku lääkitys ja sen jälkeen opettaa kieltämään ja unohtamaan omat olotilat. Karkeasti sanoen jopa kaikissa uskonnollisissa teksteissä on parempia keinoja tunteiden säätelyyn kuin mt- palveluissa.

Mutta haluavatko he todella että mt-potilaat parantuisivat lopullisesti? Vai olisiko heidän etunsa jatkaa lääkitystä ja terapiaa loppuun saakka?

Tosin joissain tapauksissa voi olla parempi ja helpompi kieltää ja unohtaa et se on kaksipiippuinen juttu..

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuus johtuu ahdistavista ajatuksista päässä. Ajatelkaa muita kuin ahdistavia ajatuksia. Jokainen itse päättää mitä ajattelee, kukaan muu ei niitä ajatuksia sinne päähän laita.

Ei jokainen päätä ajatuksista nykymaailmassa. Minulle on rokotteen mukana laitettu siru elimistöön joka päättää minun ajatuksista, en voi sille mitään! Poliisi ei tee asialle mitään vaikka selvästi kyseessä on vakoilu venäjältä!!!

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä oli ensimmäinen käynti. Millaista ihmelääkettä olisit toivonut? Mitä apua kaipaisit, mitä olisi ensimmäisellä kerralla voitu antaa? Masennuksen ja ahdistuksen hoidon on alettava jostakin, ja selkeyden vuoksi on ihan järkevää että se aloitetaan selkeyttämällä mitä masennus ja ahdistus ylipäätään ovat. Voihan se tuntua turhalta, mutta hoito rakentuu tiettyjen palikoiden päälle jotta se olisi vertailukelpoista. Sairaanhoitaja ei myöskään ole terapeutti (ainakaan yleensä) eikä hän voi tarjota terapiatasoista ongelmanpurkua.

Psykologi voisi olla tuossa parempi keskustelukumppani kuin sairaanhoitaja.

Mutta tuo selitys, että ensin pitää selkeyttää mitä masennus ja ahdistus ovat...ajatella jos fyysisiä vaivoja kohdeltaisiin samoin. Ensin tunnin esittely, mitä tarkoittaa, kun jalka on poikki, ja ootko nyt tämä jälkeen sitä mieltä, että jalkasi voisi olla poikki ja että tarvitsis8t lääkärin arvion. Anteeksi ontuva vertaus.

Aikuisten hoidossa pykiatriset sairaanhoitajat on tyhjänpantteja. Monet on itsekin sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia odotuksia sinulla oli käynnistä? Millaista apua olisit toivonut? Mitä keinoja olet itse yrittänyt?

Jos sinulla itsellä on joku ajatus siitä, mikä juuri sinua voisi auttaa, kannattaa jutella siitä seuraavalla käynnillä.

Masennuksen hoito on erilaista kuin vaikkapa murtuneen raajan tai angiinan hoito.

Ensinnäkin pitäisi kuunnella mikä ongelma on. Sinäkään et viitsinyt lukea edes sitä että vastaanotolle mentiin ahdistuksen, ei masennuksen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten hoidossa pykiatriset sairaanhoitajat on tyhjänpantteja. Monet on itsekin sekaisin.

Joo, on kokemusta. Kiva huomata, että ammattilainen ihan sekopää, joka myös kertoo omista ongelmistaan (esim. vaikeudestaan löytää terapeuttia).

Yksinkertainen ohje, joka toimii varmasti.

Auta Jeesus. Muuta ei tarvita.

Ei niillä ole oikeita työkaluja, tyhjiä puheita vaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävin vuosia juttelemassa hoitajalla, jonka kanssa en päässyt samalle aaltopituudelle. Hän tuntui koko vähättelevän ja mitätöivän minua, piti minua ilmeisesti leikkisairaana ja oikeasti terveenä. Lääkäritapaamisissa oli mukana ja vihjaili ja yritti johdatella lääkäreitä koko ajan, että tämä on terve ja hoito pitäisi lopettaa - mutta ei tietenkään suoraan noin sanoin. Voin kuulemma hänen mukaansa unohtaa eläkkeen kokonaan. No lääkärit sentään ottivat todesta - ja nykyään olen eläkkeellä. Terapiaa en saanut ikinä - koko hoito oli kuin joku surkuhupaisa farssi suorastaan.

Minulla samantapainen kokemus tosin ikinä ei pidetty yhteisiä hoitopalavereja sairaanhoitajan ja psykiatrin kanssa. Oli syyllistämistä mielenterveysogelman teeskentelystä, lääkevastaisuuteen. Mikä oli aika erikoinen yhdistelmä väitteenä. Väärin sairastettu ja minua ei vaivaa yhtään mikään. Eläkkeelle en pääse eikä aio antaa lupaa terapiaan eikä mitään kuntotusta anneta.  Eläke tuli ensimmäisellä kerralla kun hain. Alkuperäisten traumojen takia joista koko hoitokierre alkoi jäi kaupan päälle traumat lääkäreistä, erityisesti psykiatreista.

Mun sairaanhoitaja sanoi yhdessä vaiheessa että "tykkään niin paljon tästä ratkaisukeskeisestä ajattelusta." No selvästikin, yritti vääntää kaikista murheista jotenkin positiivisia asioita, siis se oli aivan sairasta. Tuota ja lääkkeiden tuputusta oli "hoito", ei ois pitänyt ikinä hakea apua. Nyt on sitten mt-tapaus ikuisesti terveydenhuollossa ja voidaan jättää tulevaisuudessa kaikki hoitamatta koska masennus.

No kun teitä käy siinä vastaanotolla se 8 ihmistä päivässä niin ei rehellisesti kiinnosta keksiä mitään mieltä avaavaa innovaatiota kun suurin osa käy vain pakon edestä istumassa ja sitten menee kotiin oleskelemaan joku kalja kädessä

Saisin todennäköisesti potkut tai vähintään varoituksen jos omalla nimelläni puhuisin tästä, mytta anonyymina niin antaa mennä vaan :D Itsekin siis kärsin mielenterveyden haasteista joten tässä ei ole tarkoitus ketään dissata, vaan puhua vaan ihan näin työntekijän näkökulmasta.

Olen töissä isolla työnantajalla julkisella sektorilla terveydenhuollossa. Meillä lähestulkoot isoimpia potilasryhmiä on mielenterveyspotilaat ja määrä kasvaa koko ajan kuten lehdistäkin saa lukea. Sekaan mahtuu ihan kaikentasoiset oireilijat hyvin lieväoireisista oireilijoista jotka todennäköisesti pärjäisivät muutamalla tukikäynnillä 1-3krt heihin joila oireet ovat hyvin vakavia ja toiminta- ja työkyky merkittävästi vaarantunut. Lisätään joukkoon vielä tämänhetken hitti eli adhd-tutkimuksiin haluavat joista todella monen toimintakyky on sillä tasolla että tutkimukset ei julkisella tule jatkumaan mutta koska kaikilla on oikeus, otetaan sinne jonoon. Minkäänlaista seulaa ei ole ja se hoitoa toivovien volyymi on ihan järjetön eikä sitä nykyisillä resursseilla pystytä mitenkään hoitamaan. Työmäärään uupuvat niin psyk. sairaanhoitahat, lääkärit, psykologit kuin psykiatrit. Sen seurauksena sinne työtehtäviin on haalittu kaikki joita vähänkään kiinnostaa ja myös sellaisia joita ei kiinnosta jotta hoitotakuussa pysytään ja se näkyy työn laadussa.

Mikään jatkohoito ei tällä hetkellä vedä - jonot yleislääkärille joka voi tehdä lähetteen esim. psykiatrille tai erikoissairaanhoitoon on 3-4kk pituiset ja siitä vielä vähintään 3-6kk lisää jonotusta että pääsee sinne erikoislääkärin tai erikoissairaanhoidon piiriin. Näitä potilaita yritetään sitten epätoivoisesti kannatella sen aikaa että pääsevät sen hoidon piiriin mitä tarvitsevat ja koska seassa on ihan kaiken tasoista oireilijaa, siellä jonottavat kaikki. Käytännössä ainoa hoito mitä on sille jonotusajalle tarjolla on psykiatristen sairaanhoitajien keskustelukäynnit ja niistä moni on juuri tuota mitä itsekin kerrot eli ihan täyttä diipadaapaa. Olen törmännyt niin ala-arvoiseen kohteluun nimenomaan mielenterveyspotilaiden kohdalla että se on jotain ihan uskomatonta.

Käytännössä ainoa keino saada tällä hetkellä laadukasta mielenterveyshoitoa on joko asua niin pienessä kunnassa että siellä terveydenhuolto vetää muttei ole vielä lakkautettu "kustannustehokkaana", kuulua laadukkaan työterveyshuollon piiriin jonka sopimukseen kuuluu psykiatrian erikoislääkärit tai maksaa itse. Itse valitsin jälkimmäisen.

Tsemppiä!