Millaisia keinoja olette saaneet lääkäreiltä/terapeuteilta ahdistukseen?

Antipsykoosilääkkeitä ja beetasalpaajia. Päätin jättää pillerit hakematta, sen sijaan ostin juoksukengät ja ryhdyin juoksemaan säännöllisesti.

Vierailija kirjoitti:

Neuroleptiä koitettiin tarjota, en huolinut ja olin vaan ahdistunut sitten :,)

Mä suostuin Fluanxoliin 1mg kahdesti päivässä ja on vähintään puolittunut hirveä ahdistus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä haittaa merkinnöistä on? Itselle ei ainakaan ole ollut ikinä. Masennusta ja ahdistusta on ollut.

Jotkut saavat siitä mielikuvitusleiman otsaansa ja kuvittelevat, että diagnoosi vie heiltä uskottavuuden, kun muissa asioissa käyvät vastaanotolla. Itsellä on 15 vuoden ajan ollut masennusta, ahdistuneisuutta ja vielä kauhisteltu persoonallisuushäiriödiagnoosikin, mutta aina olen saanut todella hyvää palvelua muissa asioissa. Ymmärrän toki, että joillain voi olla huonojakin kokemuksia, mutta lähtökohtaisesti noilla ei ole mitään suurempaa merkitystä.

Mullakin psykiatrian polilla kirjattiin epävakaa persoonallisuushäiriö joskus alle 3-kymppisenä. Jotenkin se on nykyään muuttunut Omakannassa "määrittelemättömäksi persoonallisuushäiriöksi" minkä takia lääkärit pelkää mua! Oikeasti olen jo 5-kymppinen enkä mielestäni enää epävakaa, se voi tasaantua vanhemmiten.

4-7-8 hengitys (löytyy youtubesta)

Kuminauha ranteeseen ja räpsyttele sitä ihoa vasten

Kylmä kuuma suihkut tai kylmällä kasvojen tai käsien pesu

Jääpalalla sivele ranteen sisäosaa

Laita paita pakastimeen ja sen jälkeen päälle

Syö tulista karkkia tai muuta tosi voimakkaan makuista

Tässä nyt jotain alkuun.

T. Sama, joka aloitti Fluanxolin. Opamoxkin on tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä haittaa merkinnöistä on? Itselle ei ainakaan ole ollut ikinä. Masennusta ja ahdistusta on ollut.

Itse en aikanaan saanut tapaturmavakuutusta kuin tappelun jälkeen, kun oli masennusmerkintä. 

Ja sitten viisitoista vuotta myöhemmin minulle haluttiin diagnosoida masennus, kun sairastin raudanpuuteanemiaa ja olin täysin voimaton. En tiedä, mitä tietoihini kirjoitettiin silloin, mutta aina niitä luettiin pitkään ja antaumuksella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä haittaa merkinnöistä on? Itselle ei ainakaan ole ollut ikinä. Masennusta ja ahdistusta on ollut.

Jotkut saavat siitä mielikuvitusleiman otsaansa ja kuvittelevat, että diagnoosi vie heiltä uskottavuuden, kun muissa asioissa käyvät vastaanotolla. Itsellä on 15 vuoden ajan ollut masennusta, ahdistuneisuutta ja vielä kauhisteltu persoonallisuushäiriödiagnoosikin, mutta aina olen saanut todella hyvää palvelua muissa asioissa. Ymmärrän toki, että joillain voi olla huonojakin kokemuksia, mutta lähtökohtaisesti noilla ei ole mitään suurempaa merkitystä.

Mullakin psykiatrian polilla kirjattiin epävakaa persoonallisuushäiriö joskus alle 3-kymppisenä. Jotenkin se on nykyään muuttunut Omakannassa "määrittelemättömäksi persoonallisuushäiriöksi" minkä takia lääkärit pelkää mua! Oikeasti olen jo 5-kymppinen enkä mielestäni enää epävakaa, se voi tasaantua vanhemmiten.

Taidat hieman kuvitella. Kyllä kaikki lääkärit tietää, mikä se epävakaa on ja "määrittelemätön" voi tarkoittaa sitä, että hetkeen ei ole vaan varmennettu, täyttyykö sulla ne epävakaan kriteerit varsinaisesti enää. Ei se mikään erikoinen diagnoosi nyt ole. Epävakaatkin on ihan tavallisia ihmisiä lopulta eikä ala mistään vastaanotoilla yleensä riehua.

Multa otettiin pois kaikki lääkkeet joilla olin pysynyt työ- ja toimintakykyisenä. Nyt olen eläkkeellä. Se on kuulemma psykiatrin mukaan paljon parempi kuin syödä jotain rauhoittavia "koska ethän sä nyt halua narkki olla"

En mitään. Olen käynyt 3 vuoden terapian, eikä se juurikaan auttanut mihinkään. Tarvittaessa otettava Alprox auttaa ja Seronil, jota olen syönyt 2 vuotta. Nyt kuitenkin haluan tuosta Seronilista eroon, kun en halua sitä loppuelämääni syödä.

Keskusteluavun terapeutilta. Puhuimme kyllästymiseen saakka siitä mikä minua ahdistaa ja terapeutti toi erilaista näkökulmaa asiaan. Harjoittelin kohtaamaan paniikkikohtaukset, saatoin provosoida itselleni kohtauksen maatessani kotona sohvalla. Koin olevani turvallisessa paikassa ja ettei minulla ollut mitään hätää.

Teininä masennusdiagnoosin, Ketipinoria (17-vuotiaana!) ja nuorisopsykiatrian polin käyntejä. Siellä askarreltiin unelmakarttoja. En ole ollut masentunut, vaan valtavan ahdistunut ja paniikkihäiriöinen ihan taaperosta lähtien. 

Aikuisena olen pariin kertaan käynyt juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mutta ahdistuskohtauksiin ohjeena oli "mene lenkille" tai "lopeta ahdistavan asian ajattelu". Pahimmassa ahdistuksessa en todellakaan pystynyt poistumaan kotoa tai lopettamaan ahdistavien asioiden ajattelua, kun ne vaan pyöri päässä 24/7. Nukuin pätkissä pitkin päivää ja aina kun tuli pimeää, tuli myös ahdistus.

Mulle ei SSRI-lääkkeet ole koskaan sopineet, joten yritin selvitä elämästä ilman lääkitystä. Eihän siitä mitään tullut.

Nykyään on beetasalpaaja ja mieto rauhoittava käytössä. Olen kehittänyt omia maadoitustekniikoita, jotka toimii, kun on ahdistava tilanne. Kohtauksen iskiessä on pakko päästä omaan rauhaan täyteen hiljaisuuteen hengittelemään. Olen työkykyinen ja työllistän itseni kotoa käsin.

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA

Vierailija kirjoitti:

AHDISTUSHULLU TAAS VAUHDISSA

..., koska tässä onnellisten maassa voi olla vain yksi ihminen, jota hieman ahdistaa?

Vierailija kirjoitti:

4-7-8 hengitys (löytyy youtubesta)

Kuminauha ranteeseen ja räpsyttele sitä ihoa vasten

Kylmä kuuma suihkut tai kylmällä kasvojen tai käsien pesu

Jääpalalla sivele ranteen sisäosaa

Laita paita pakastimeen ja sen jälkeen päälle

Syö tulista karkkia tai muuta tosi voimakkaan makuista

Tässä nyt jotain alkuun.

T. Sama, joka aloitti Fluanxolin. Opamoxkin on tarvittaessa.

Miksi nämä sai alapeukkuja? :D Ihan yleisesti käytettyjä keinoja ahdistuksen hallinnassa ja toimiviksi monilla todettu. Näitä neuvotaan psykofyysisessä fysioterapiassa, ahdistuksen hallintaryhmissä ym.

Eksistentiaalikriisiä ja kovasti jännityksiä elämässä...

Suhe-seurakunnan vanhimmiston jäsen kertoo mm. mitä hän sai vastaukseksi ja ohjeeksi kun hän meni nuorena miehenä kysymään neuvoa ylioppilaspsykologilta tuollaisiin ongelmiinsa.

Alkaen noin kohdasta 25:00 ...

Vaikea sanoa. Kävin kolme vuotta analyyttisessä psykoterapiassa, ja siitä oli paljon apua.

Itse ole käynyt vain alaikäisenä koulupsykologilla koska pakotettiin, mutta sen jälkeen en ole mihinkään tuollaiseen lähtenyt.

Lähipiirissä on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat tuollaisissa käyneet. Liekö mitään hyötyä?

Sellaisen harjoituksen tiedän kuin "myötätuntoinen käsi". Tätä joku terapeutti oli teettänyt tutulleni.

Jep, myötätuntoinen käsi. Omalla kädellä siis tehdään tämä harjoitus, kuvitellaan että siinä on kiltin ja huolehtivaisen ihmisen käsi. Sillä kädellä sitten hoidetaan itseä.

Onneksi en ole käynyt missään terapiassa. Mt-merkinnän saanti omiin tietoihin olisi aika kallis hinta siitä, että pääsee leikkimään myötätuntoista kättä tms. (puhumattakaan siitä, että omat tiedot olisi joku kaunis päivä vuodettu nettiin Vastaamon tyyliin).

Eräs psykologi kunnallisella puolella kehotti tilaamaan paikallislehden. Sieltä näkee mitä kaikkea kivaa toimintaa olisi tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Eräs psykologi kunnallisella puolella kehotti tilaamaan paikallislehden. Sieltä näkee mitä kaikkea kivaa toimintaa olisi tarjolla.

Tuntuu vahvasti siltä että noilla ihmisten kuupan huoltajilla on todella pätevä ja tukevan 'tieteellinen' koulutus 😆😆

Vierailija kirjoitti:

En mitään. Jäin eläkkeelle 5 vuotta sitten, kun lääkärit päätti että sä et nyt enää saa näitä lääkkeitä joilla olet kaikki vuodet pysynyt työkykyisenä.

Onhan tuo hieman erikoista (eri yhteyksissäkin kun tulee esiin) että lääkärin toimilla työkykyinen ja työhaluinen ihminen siirretään työkyvyttömyyteen ja elätiksi eläkkeelle vaikka toisaalla yhteiskunnassa haluttaisiin pidentää työuria.