Minkä ikäinen olet ja mikä on isoin ongelmasi tällä hetkellä?

Vierailija kirjoitti:

Todella iso ikäero ja miehen takertuminen ja painostus jäädä suhteeseen vaikken välttämättä enään halua ja on alkanut inhottaa nukkua niin vanhan ihmisen vieressä. Mies haluaa pitää vielä kiinni nukkuessaan eikä anna valvoa vaan pitää mennä samaan aikaan sänkyyn ja on alkanut ärsyttämään ja inhottamaan mutta hankala erota , mies tulee oman kotini pihaan ja ovelle ja paikkoihin missä olen niin oon jäänyt vielä suhteeseen mutta sisimmässään en halua ja tiedän että ei suostu eroomaan ja mulle voi tulla tosi isoja ongelmia jos erotaan. N26.

Apua, kuulostaa kamalalta! Sulla on oikeus lähteä huonosta suhteesta. Tsemppiä ja voimia!

Olen 20-vuotias. Suurin ongelma on työtilanteen epävarmuus. Vakituista kokoaikatyötä lähes mahdoton saada. Nollatuntisopimuksella ei ole aina tarpeeksi töitä. Mutta parempaakaan sopimusta ei tunnu mistään saavan vaikka useista paikoista kokoaikatyötä olen kysynytkin.

Arabiankielen ja islamin tyrkyttäminen.

42 vuotta.

Esimenopaussioireet käynnistyvät, on jo ensimmäisiä hikoilukohtauksia ja univaikeuksia. En odota mitään niin paljon kuin että rättipäivät loppuvat, mutta sitten kärsitään menopaussista.

Vihaan työtäni, vihaan sitä teeskentelyä, että olisin muka sosiaalinen ja iloinen. Vihaan sitä, että tätä pitää jaksaa vielä 26 vuotta ennen kuin pääsee eläkkeelle. Koko ajan pitää istua jollain kursseilla, että työnantaja saa pukata vielä enemmän vastuuta. Vihaan sitä, että pitää näytellä olevansa asiasta innoissaan. En haluaisi tehdä sekuntiakaan mitään työtä, vaikka saisin bruttopalkkani nettona.

Mieheni on sohvalla makoileva vätys, joka haluaa vaan katsoa formulaa ja jääkiekkoa. Ikinä ei käydä missään. Itse menen kolmekymppisestä, mieheni näyttää 55-vuotiaalta ja seksiä oli neljä vuotta sitten. Kuolaan koko ajan muita miehiä seksinpuutteessani ja kohta varmaan petän.

Olen 25v. nainen. Ongelmia on paljon, muun muassa suuri ylipaino ja masennus.

Olen lähes koko elämäni ollut alakuloinen ja huonoitsetuntoinen, mutta kun esikoiseni kuoli kohdussa niin mielenterveyteni romahti todella matalalle ja aloin lihomaan rajusti lyhyessä ajassa. Terveyteni ja ulkonäköni on hajalla. Lisäksi sairastan paniikkihäiriötä ja olen sosiaalisesti kömpelö ja työelämän ulkopuolella.

Olo tuntuu joka päivä toivottomalta, mutta läheisteni takia pidän elämästä kiinni enkä luovu toivosta, että tilanne vielä muuttuisi paremmaksi. Tuntuu kyllä että olen nyt ihan pohjalla.

Olen 32-vuotias. Isoin ongelmani on se, että en pysty löytämään puolisoa. Kaikki muu elämässäni on mallillaan, mutta naisia en ole kiinnostanut koskaan.

52. Työpaikalla on yksi varattu mies osoittanut kiinnostusta. Minua ei kiinnosta, jo siksi koska on varattu...ja ehkei kiinnostaisi vaikka olisi vapaa. Mut töissä on käytävä, joten en huomaa vinkkejä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 25v. nainen. Ongelmia on paljon, muun muassa suuri ylipaino ja masennus.

Olen lähes koko elämäni ollut alakuloinen ja huonoitsetuntoinen, mutta kun esikoiseni kuoli kohdussa niin mielenterveyteni romahti todella matalalle ja aloin lihomaan rajusti lyhyessä ajassa. Terveyteni ja ulkonäköni on hajalla. Lisäksi sairastan paniikkihäiriötä ja olen sosiaalisesti kömpelö ja työelämän ulkopuolella.

Olo tuntuu joka päivä toivottomalta, mutta läheisteni takia pidän elämästä kiinni enkä luovu toivosta, että tilanne vielä muuttuisi paremmaksi. Tuntuu kyllä että olen nyt ihan pohjalla.

Voi, paljon paljon voimia sinulle!

Väsymys ja toisten asioista murehtiminen, en vain osaa lopettaa ja vaikka osa jo kuolleita silti surkuttelen miksi asiat menivät kuin menivät vaikkei se mitään muuta ja eteenpäin pitäisi katsoa... sitä omaa elämää. N 32

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

40. Olen perheellinen ja rakastunut toiseen naiseen. En ole pettänyt, enkä aio pettää, mutta vähän ikäväähän tämä on haikailla mahdottoman rakkauden perään. En myöskään aio erota, koska lapset jäisivät kuitenkin vaimon luo ja haluan heidät elämääni. Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini.

Symppaan, koska ongelmasi on aito ongelma ja voi aiheuttaa pahojakin moraalisia tunnontuskia ja ahdistusta.

"Luksusongelma kuitenkin siinä mielessä, että parisuhteemme on ihan hyvä. Olen vain sattunut kohtaamaan sielunkumppanini."

Olet ikäänkuin paikalla, mutta et läsnä?

Kieltämättä on todella vaikeaa olla läsnä, kun tämä nainen pyörii mielessä. Minne tahansa menenkin, niin ajattelen että millaista täällä olisi olla hänen kanssaan. Yritän tsempata, mutta ajatukset karkailee koko ajan. Sekä kotona että töissä. Ja kuten olen kirjoittanut, niin kyse on työkaverista ja ystävästä, joten en voi myöskään olla näkemättä häntä. Ai auta kuin odottaa, että tunteet tasaantuu jossain vaiheessa.

Oletko ajatellut että vaimollasi voi olla samoja tunteita jotakin omaa työkaveriaan kohtaan? Hänkin voi olla aivan yhtä sekaisin ihastuksestaan.

Niitä on niin paljon, alkaa masentaa, jos ajattelen niitä.

30v

Raskaana ja ferritiini 4. Olo todella aneeminen mutta neuvola ei tee mitään. Väsyttää ja masentaa tämä tilanne.

64, ja olen alkanut pitää miehestä, joka ei tunnu luovuttavan. Ongelma on se, että pidän miehestä, mutta toisaalta olen tottunut elämään yksin. Tällainen positiivinen ongelma. Seksikin vielä luistaisi, jos luistaisi.

34, oman ajan puute, sietokyvyn päivittäinen ylittyminen lapsiperhearjessa, tukiverkon kieltäytyminen lasten hoitamisesta, ahdistuneisuus

Vierailija kirjoitti:

41v. ja kypsä työelämään. Ei vaan jaksa! V*ttu.

Aivan samat fiilikset. Olen mennyt 10 vuodessa laidasta laitaan. Motivaationi on oikeasti pyöreä nolla, voisin saman tien jättää palkkatyöt, jos rahaa ei tarvitsisi niin paljon. Eniten inhoan sitä jatkuvaa pelkoa, että yksi virhe tai erimielisyys liikaa, niin työt vähenevät ja ei kun kerjäämään uusia. Inhoan tätä suorittamista ventovieraille, vieraskoreutta, typerää pakkokohteliasta sähköpostittelua, rahaopportunismia, jatkuvaa sovellusten räpläämistä, jatkuvia deadlineja.

Energiaa ja intoa riittää kyllä yllin kyllin kaikkeen muuhun tekemiseen ja vastuunottoon: läheisten auttamiseen, taloyhtiöön, Tori.fi-myynteihin, vapaaehtoisasioihin, remontointiin, kodinhuoltoon... Palkkatyö ei vaan enää kiinnosta yhtään. En halua olla riippuvainen rahallisesti jonkun ventovieraan miellyttämisestä. Mitä tyydytystä minä siitä saan, että palvelen tuntemattomia, pelkään kritiikkiä ja otan kritiikkiä vastaan?

Muutosta motivaatioon ei tule, tiedän sen. Tilanne vain pahenee, koska siedettävät työt tulevat vähenemään alallani (tekoäly vaikuttaa). Ehkä olisi pitänyt "ruveta kotirouvaksi", vitsi vitsi - mutta vain puolittain...

Teen ihan hulluna töitä jotta lapset saavat mitä tarvitsevat, ruoka, vaatteet, tarpeelliset menot. Tuntuu että ei mulla ehkä sittenkään ollut varaa tehdä lapsia. Minä 46 lapset 18, 17, 13. Kivaa että tienaan paremmin kuin koskaan mutta mitään ei jää itselle ja väsyttää jo kovasti.

Terve  rimpsakka nainen,

Eläkettä nauttiva, muttei ns. eläkeläinen. Tarkoittaa sitä ,ettei tässä jouda  vetelehtimään.

Pittää pittää itsestään huolta

Oishan tuo jottain, josko miusta vielä jokkiin komistus pittäis  "huolta."?

56.v Työttömyys

60.v Ei ongelmia.Ongelmat on omia kehitelmiä.Kaikki asiat aina järjestyy.Ihan turha murehtia ja miettiä huomista.Mulla ittellä hyvä parisuhde,maksettu talo,töitä mutta taas toisaalta jos alkaisin miettiä niin löytäisin kyllä omasta elämästäni huolen aiheita vaikka miten paljon.

Nainen 41. Kyllästynyt omaan aviomieheen, jonka kanssa en koe enää parisuhdetta. Tunnen olevani yksinäinen vapaa-ajalla. Haaveilen, että saisin kokea elämässä vielä romantiikkaa. Myös työn teko on puuduttavaa, mutta palkka on hyvä niin se motivoi jatkamaan. Onneksi teini-ikäiset lapset tuovat iloa elämään.