Syitä miksi miehet eivät ole pitäneet perhevapaita
- työnteon vähentäminen riistäisi minulta pääasiallisen tarkoitukseni, vaimoni tarkoitusta ei voida ottaa pois sen ollessa sisäänrakennettu hänen naiseuteensa
- vaimoni on luonteeltaan enemmän hoivaaja ja kestää toistuvaa rutiinia paremmin
- vapaiden pitäminen ei olisi urasuunnitelmien kannalta näyttänyt hyvältä
- äiti on lapselle tärkein ihminen
- ei minusta mitään apua olisi ollut
- vaimo halusi olla kotona
- ei noissa pikkufirmoissa isäkuukausia pidetä enkä osaa olla lomalla töistä kuin viikon kerrallaan
- miksi miehistä yritetään tehdä naisia?
- lapset ovat tylsiä ja töissä on mukavampaa
- en erityisesti pidä pienten lasten hoitamisesta
Kaikki kohdat lainattu Hesarin jutusta. Aivan järkyttävää. Miksi tällaiset ihmiset hankkii lapsia ja miksi joku haluaa hankkia tällaisten miesten kanssa lapsia???? Onpa valtavan hyvä ettei lastensaanti vaikuta naisten uraan sitten mitenkään.
Kommentit (425)
Aivan omituisia olettamuksia miesten kiinnostuksesta hoitaa lapsia. Eihän miehiä tietenkään kiinnosta lasten hoito, sehän on naisten tehtävää.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se syy on joko miehen paksu lompakko tai iso kulli tai molemmat. Heti ollaan lettu levällään.
Ja sulta puuttuu molemmat ? ;) Ei ole isoa kullia eikä edes paksua lompakkoa, kyllähän se kateelliseksi vetää :D
Ja kuten tästäkin keskustelusta huomataan, mies ei edes halua olla perheensä/lastensa kanssa tekemisissä, niin onhan miehellä edes kunnon vehkeet joilla pystyy (ehkä) tuottamaan naiselleen hupia ja paksu lompakko, että voi edes siten edistää perheen hyvinvointia.
Jos miehellä on pieni pili ja laiha lompakko, eikä perhe muutenkaan kiinnosta niin mitä hyötyä siitä miehestä on? Sehän on pelkkä taakka jota nainen vetää perässään.
Jos ei miehellä muuta roolia ole perheessä, niin onhan se hyvä, jos pystyy edes pitämään naisensa tyytyväisenä makuuhuoneessa ja osallistumaan perheen elättämiseen.
Parempi sekin, kun ei mitään. Vaikka vähäistähän se tuokin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vaimo haluaa olla kotona, niin mikä ongelma siinä on, että vaimo silloin on kotona lasten kanssa?
Lapsen etu ja oikeus.
Lapsella on oikeus molempiin vanhempiin ja se lapsi-vanhempisuhde ei kehity, jos arkea ei jaeta.
Entä jos vaimo sairastuu tai kuolee, joutuuko lapsi heitteille, eikä hänelle jää pysyvää ihmissuhdetta aikuisen kanssa.
Niin. Eräs tunnettu henkilö on viime vuosina valittanut julkisesti kuinka kauheaa oli, kun äiti kuoli äkillisesti ja isä ei osannut suhtautua lapsiinsa lämpimästi ja huolehtivasti. Heillä sentään oli hoitajia, siivoojia ja ruoanlaittajia, jotka huolehtivat käytännön asioista.
Näkeehän tämän jo ihan asenteissa niissäkin tapauksissa, missä isä jääkin yksin lasten kanssa kun lasten äiti kuoleekin yllättäen.
Näissä tapauksissa mies on ihmisten mielissä lähes sankari, joka on joutunut huolehtimaan lapsista ihan yksin.
Sen sijaan yksinhuoltajaäitiä jonka lasten isä on kuollut, pidetään itsestäänselvyytenä etuänäiti pärjää. Usein hän on myös ihmisten mielissä yhteiskunnan elätti, vaikka näin ei todellisuudessa olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä se syy on joko miehen paksu lompakko tai iso kulli tai molemmat. Heti ollaan lettu levällään.
Ja sulta puuttuu molemmat ? ;) Ei ole isoa kullia eikä edes paksua lompakkoa, kyllähän se kateelliseksi vetää :D
Ja kuten tästäkin keskustelusta huomataan, mies ei edes halua olla perheensä/lastensa kanssa tekemisissä, niin onhan miehellä edes kunnon vehkeet joilla pystyy (ehkä) tuottamaan naiselleen hupia ja paksu lompakko, että voi edes siten edistää perheen hyvinvointia.
Jos miehellä on pieni pili ja laiha lompakko, eikä perhe muutenkaan kiinnosta niin mitä hyötyä siitä miehestä on? Sehän on pelkkä taakka jota nainen vetää perässään.
Jos ei miehellä muuta roolia ole perheessä, niin onhan se hyvä, jos pystyy edes pitämään naisensa tyytyväisenä makuuhuoneessa ja osallistumaan perheen elättämiseen.
Parempi sekin, kun ei mitään. Vaikka vähäistähän se tuokin on.
Lompakolla ei ole paljon väliä. Kunhan siellä on sen verran, että saadaan maksettua asuminen, ruoka ja laskut. Tai osa niistä, jos vaimollakin on palkkatuloja. Miehen lompakon sisältö ei paljon kiinnosta. Tärkeää on se, miten hän suhtautuu vaimoonsa ja naisiin yleensä (kunnioittava asenne) ja että on muutenkin mukava tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Aivan omituisia olettamuksia miesten kiinnostuksesta hoitaa lapsia. Eihän miehiä tietenkään kiinnosta lasten hoito, sehän on naisten tehtävää.
Kertoisitko, miten se kulli jalkojen välissä tekee lasten hoidosta mahdottoman? Miten sitten päiväkodeissa on miehiä töissä, jos he ovat estyneet lastenhoidosta , kun on killuttimet jalkovälissä?
Jos nainenkin laittaisi tekokullin roikkumaan etumukseensa, hän ei enää mitenkään kykenisi hoitamaan lasta?
Ei lasta hoideta sukupuolielimillä.
Lapseni isän isällä oli tuollainen lapsellinen asenne lastenhoitoon, kun omat lapsensa on olleet pieniä. Hoitovastuun sysäämistä äidille, ajattelua että hoitaminen on äidin tehtävä ja vitsailua vaipanvaihdonkin kauheudesta. Silti hänellä on kuitenkin viisi lasta. Hän suhtautui samoin silloin, kun lapseni isä syntyi, vaikka oli itse silloin yli 40v.
Nyt hän on seitsemänkymppinen ja vasta lastenlasten kanssa opetellut ajattelemaan uudelleen ja muuttanut asennettaan. Toki parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Meidän nuorimman lapsen kohdalla hän jopa ihan omatoimisesti hoitaa vaipanvaihdot ja tarkkailee päiväunientarpeen merkkejä. Ihan kuin häntä olisi nyt vasta alkanut kiinnostaa koko lapsenhoito.
Vierailija kirjoitti:
Hmmh. Mä en halunnu jakaa vanhempainvapaata lapsen isän kanssa, koska lapsen ruokailuun vaadittavat rinnat ovat edelleen kiinni minussa. 6kk täysimetyksellä ja sen jälkeen hyvin verkkaiseen tahtiin opeteltu syömistä. Ne, jotka haluu pumpata maitoa pulloihin, saavat toki niin tehdä. Itse syötän vauvaani suoraan tissistä, niinkuin tarkoitettu on. Lisäksi, tällö kerralla raskausaika oli niin raskas, ettei keho ole enää toipunut kunnolla, niin olen joutunut aktiivisesti kuntouttamaan itseäni kohta jo vuoden, voidakseni joskus vielä palata töihin. Ja vielä lisäksi, tässäkin perheessä isä tienaa niin monta tonnia äitiä enemmän kuukaudessa, että jos olis jouduttu mun palkalla tulemaan toimeen, niin koko perhe näkisi nälkää (suurperhe).
Imetys on vain tekosyy, sillä teidänkin tapauksessa täysinetys on kestänyt 6kk, jonka jälkeen yhtähyvin olisi isä voinut jäädä hoitamaan lasta.
Suomessa naisyrittäjiä on lähes 40% kaikista yrittäjistä ja usein naisyrittäjillä useampi lapsi, joka on onnistunut vain, kun lapsen isä on kantanut vastuunsa lapsista ja jääneet kotiin hoitamaan 4-8kk ikäistä lasta. Tuon ikäistä lasta ei voi edes viedä päiväkotiin hoitoon.
Ja siksi ihmettelen, miksi tämä ei onnistu miesyrittäjiltä? Kun heidän ei tarvitse olla edes raskaana, toisin kuin naisyrittåjän.
Vierailija kirjoitti:
Lapset on äitien oma pikku juttu johon ei edes miehiä kaivata sekaantumaan, mutta aiheesta on toki mukava kerätä uhripisteitä.
Sitten hän te voitte lopettaa ulinan, miten naisia suositaan erotessa lasten huoltajuusasioissa. 50/50-jaonkin voi lopettaa kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap oli poiminut jutusta nimenomaan niiden miesten kommentit, joita lastenhoito ei kiinnostanut. Nämä jäivät mainitsematta:
”Vaimo ei antanut pitää vapaita, koska ei halunnut töihin”, kertoo 44-vuotias mies.
”Äiti halusi jäädä kotiin, ja minusta äidin tulee saada valita”, kirjoittaa 38-vuotias mies.
Joskus äidit suorastaan jyräävät isän. 55-vuotias mies kertoo:
”Olisin halunnut pitää enemmän mutta lasten äiti halusi käyttää kaikki vapaat itse.”
Meitä on joka junaan ja lentokoneeseen. Ja jokainen pääsee paremmin elämään omannäköistään elämää, kun ei oteta lähtökohdaksi sitä, että jokainen nainen on äitimyytin sädehtivä ruumiillistuma tai mies alfametsästäjä, joka loisteputkien valossa toimistaa saalistaa perheelleen raivokkaasti elantoa.
Keskustelupalstoilla ymmärrän välillä kärjekkäätkin kannanotot, mutta nuo perheiden sisäiset ristiriidat, jossa toinen pakotetaan mukautumaan täysin omiin haluihin, ovat kyllä todella surullisia. Jokaisen isän pitäisi saada hoitaa lapsia ja naisen käydä töissä.
Se, että toinen valitsee itselleen mieluisamman roolin ottamatta ollenkaan puolisonsa tunteita huomioon, ei ennusta hyvää parisuhteen tulevaisuudelle.
Tässä ei ole kyse nyt mistään tunteista. Naisen paikka ON kotona jo ihan biologian perusteella. Koko ihmiskunnan historia todistaa tämän puolesta.
Millä rahalla se vaimo ja lapset sitten oikein elää? Suomalainen mies ei kustanna kuin oman elämisensä ja laittaa loput rahat kaikenlaiseen joutavaan elektroniikkaan ja autoihin.
Meillä pidin vanhempainvapaan, koska halusin olla lapsen kanssa kotona. Miehellä on myös melkein tuplasti isompi palkka. Mies oli 7 viikkoa lapsen kanssa kotona. 3vk synnytyksen jälkeen ja 4 viikkoa kun palasin töihin.
Nyt lapsen sairastaessa olemme kuitenkin poissa töistä 50/50. Aina vuoronperään. Tai no mies tekee töitä lapsen nukkuessa näinä poissaolopäivinä. Minä en.
Vierailija kirjoitti:
Noniin nuoret naiset: Älkää perustako perhettä miesten kanssa. Olisi miehille oikein, kun on noin pskat asenteet.
Älä yleistä. Tuttavapiirini miehet ovat pitäneet isyyslomansa mukisematta.
Vierailija kirjoitti:
Omassa lähipiirissä suurin osa miehistä pitänyt vapaat, osa näistä vastuullisissa johtavan aseman töissä. Kukaan heistä ei ollut niin korvaamaton, ettei vapaat olisi onnistuneet eivätkä nämä olisi jättäneet vapaita mistään hinnasta pitämättä. Ilmeisesti elän kuplassa, kun ympärillä eletäänkin edelleen 1950-lukua, jossa nainen jumittaa kotona ja mies luo uraa.
Surullista kuinka tiukassa tämä asia on ihan rakenteissa niin miesten kuin naistenkin puolelta. Ei pidetä vapaita koska tuttavatkaan ei pidä ja naisista on toisilleen seuraa (mitä :D), tämä siis mainittiin myös jutussa.
Työnantajana joudun huokaisemaan näiden "olen 1.2.-15.3. lasta hoitamassa ja vuosilomalla 14.4.-21.4. ja sitten taas lasta hoitamassa 1.6. - 18.6 ja sen jälkeen 2 vko vuosilomalla.". Sijaisen kanssa on ongelmia, olipa se poissaolija mies tai nainen.
Meillä on jo muutama iso riita käyty vuosiloman ajankohdasta eli perheillä ei ole subjektiivista oikeutta päättää vuosilomasta, sen päättää työnantaja ja silloin kuuntelen myös perhevaapalaisen sijaisen mielipidettä, tuntui se mukavalta tai ei. Halusit lomasi heinäkuuksi - no anteeksi nyt, mutta lomailet elokuun lopussa.
Hm, nythän tämän perhevapaauudistuksen myötä asioiden pitäisi pakostakin muuttua, koska enää isä ei saa luovuttaa kaikkia päiviä äidille, ainoastaan n 10.5 viikkoa omasta kokonaisuudesta (joka on n 6kk). Eli isät joutuvat olemaan kotona vähintään reilu 3kk. Ja ymmärtääkseni tämä menee näin oli se isä yrittäjä tai palkansaaja tai mikä vaan. Tai on varmaan mahdollista, että jättää käyttämättä, mutta äiti ei niitä myöskään silloin käytä ja perhe vaan menettää "ilmaisen rahan" tuolta ajalta.
Uudistuksen myötä perhevapaiden avustus muuttui 11kk:sta 13kk:een, eli lasta voi hoitaa kotona suht hyvällä korvauksella 2kk pidempään kuin ennen. Ja lisäksi, mikäli isä tienaa enemmän kuin äiti niin hänen voi jopa olla kannattavampaa jäädä kotiin, korvaus kun on myös silloin hänelle parempi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä joku kuvittelee, että mies jäisi lapsen kanssa hoitovapaalle?? Ei minua miehenä kiinnosta lasten hoito luonnollisesti paskan vertaa.
Todellisuudessa miehet jäävät. Onko sinulla itselläsi edes puolisoa tuolla asenteella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monestihan se on juuri nainen, joka lapsen haluaa. Mies sitten suostuu naisen takia, koska rakastaa. Ja sitten ap:n mielestä miehen pitäisi ottaa päävastuu naisen haluaman vauvan hoidosta. Logiikka hoi!
Kyllä on taas ihan harhaista yleistämistä. Kyllä ne miehetkin niitä lapsia haluaa yhtälailla.
Miehet haluaa monesti lapsia jos joku muu ne hoitaa. Illalla voi vähän leikkiä niiden kanssa kun tulee töistä.
Vierailija kirjoitti:
Hm, nythän tämän perhevapaauudistuksen myötä asioiden pitäisi pakostakin muuttua, koska enää isä ei saa luovuttaa kaikkia päiviä äidille, ainoastaan n 10.5 viikkoa omasta kokonaisuudesta (joka on n 6kk). Eli isät joutuvat olemaan kotona vähintään reilu 3kk. Ja ymmärtääkseni tämä menee näin oli se isä yrittäjä tai palkansaaja tai mikä vaan. Tai on varmaan mahdollista, että jättää käyttämättä, mutta äiti ei niitä myöskään silloin käytä ja perhe vaan menettää "ilmaisen rahan" tuolta ajalta.
Uudistuksen myötä perhevapaiden avustus muuttui 11kk:sta 13kk:een, eli lasta voi hoitaa kotona suht hyvällä korvauksella 2kk pidempään kuin ennen. Ja lisäksi, mikäli isä tienaa enemmän kuin äiti niin hänen voi jopa olla kannattavampaa jäädä kotiin, korvaus kun on myös silloin hänelle parempi.
Minkä ihmeen ilmaisen rahan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmmh. Mä en halunnu jakaa vanhempainvapaata lapsen isän kanssa, koska lapsen ruokailuun vaadittavat rinnat ovat edelleen kiinni minussa. 6kk täysimetyksellä ja sen jälkeen hyvin verkkaiseen tahtiin opeteltu syömistä. Ne, jotka haluu pumpata maitoa pulloihin, saavat toki niin tehdä. Itse syötän vauvaani suoraan tissistä, niinkuin tarkoitettu on. Lisäksi, tällö kerralla raskausaika oli niin raskas, ettei keho ole enää toipunut kunnolla, niin olen joutunut aktiivisesti kuntouttamaan itseäni kohta jo vuoden, voidakseni joskus vielä palata töihin. Ja vielä lisäksi, tässäkin perheessä isä tienaa niin monta tonnia äitiä enemmän kuukaudessa, että jos olis jouduttu mun palkalla tulemaan toimeen, niin koko perhe näkisi nälkää (suurperhe).
Imetys on vain tekosyy, sillä teidänkin tapauksessa täysinetys on kestänyt 6kk, jonka jälkeen yhtähyvin olisi isä voinut jäädä hoitamaan lasta.
Suomessa naisyrittäjiä on lähes 40% kaikista yrittäjistä ja usein naisyrittäjillä useampi lapsi, joka on onnistunut vain, kun lapsen isä on kantanut vastuunsa lapsista ja jääneet kotiin hoitamaan 4-8kk ikäistä lasta. Tuon ikäistä lasta ei voi edes viedä päiväkotiin hoitoon.
Ja siksi ihmettelen, miksi tämä ei onnistu miesyrittäjiltä? Kun heidän ei tarvitse olla edes raskaana, toisin kuin naisyrittåjän.
En tunne yhtäkään naisyrittäjää, jonka puoliso olisi jäänyt kotiin hoitamaan 4-8 kk ikäistä lasta. Sen sijaan tunnen monta naisyrittäjää, joka tekee töitään vauva kainalossa. Harvalla naisella yritys tuottaa sellaista summaa, että puoliso voi olla lapsen kanssa kotona, joku 700 e/kk ei ole se summa, jolla perhe elätetään. Mutta kun yritys tuottaa, on sillä vauvalla lastenhoitaja kotona ihan palkattuna.
Siinä isä on laittanut oman edun lapsen edelle ja lapsen henkinen kasvu ja kiintymyssuhde jää vain äidin varaan, joka on tietenkin lapselta pois ja tulee vaikuttamaan lapsen eliniän.
Jo pieni lapsi tarvitsee turvallisia ja läheisiä ihmissuhteita ja sitä ei saada kuin arkea jakamalla.
Miksi ylipäätään mies haluaa lapsia, jos ei ole aikaa ja halua jakaa elämäänsä lapsen kanssa ja olla lapsen arjessa, vaan siirtää vastuunsa äidille.
Mielestäni myös melko erikoisia ja sovinistisia vastauksia. Ihmettelen, miksi noin vastaajat on edes hankkineet lapsia.
Ihan kuin se nainen olisi joku lastenhoitoautomaatti, minkä nyt vaan kuuluu hoitaa ne lapset.