Syitä miksi miehet eivät ole pitäneet perhevapaita
- työnteon vähentäminen riistäisi minulta pääasiallisen tarkoitukseni, vaimoni tarkoitusta ei voida ottaa pois sen ollessa sisäänrakennettu hänen naiseuteensa
- vaimoni on luonteeltaan enemmän hoivaaja ja kestää toistuvaa rutiinia paremmin
- vapaiden pitäminen ei olisi urasuunnitelmien kannalta näyttänyt hyvältä
- äiti on lapselle tärkein ihminen
- ei minusta mitään apua olisi ollut
- vaimo halusi olla kotona
- ei noissa pikkufirmoissa isäkuukausia pidetä enkä osaa olla lomalla töistä kuin viikon kerrallaan
- miksi miehistä yritetään tehdä naisia?
- lapset ovat tylsiä ja töissä on mukavampaa
- en erityisesti pidä pienten lasten hoitamisesta
Kaikki kohdat lainattu Hesarin jutusta. Aivan järkyttävää. Miksi tällaiset ihmiset hankkii lapsia ja miksi joku haluaa hankkia tällaisten miesten kanssa lapsia???? Onpa valtavan hyvä ettei lastensaanti vaikuta naisten uraan sitten mitenkään.
Kommentit (425)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävän selkärangattomia "miehiä". Hyi helvetti. Miksi hankkia lapsia, jos haluaa vain tehdä uraa eikä osaa ottaa vastuuta?
Mies ottaa juuri tuota kautta vastuuta. Hoitaa perheen toimeentulon.
Mutta miehethän aina valittavat siitä, että "nainen ja lapsi vie kaikki rahat".
Vierailija kirjoitti:
No, naisena minä nimenomaan halusin jäädä lapsen kanssa kotiin. Olen enemmän hoivaaja kuin mieheni. Halusin hoitaa omaa lastani kun hän oli pieni. Onneksi mieheni oli samaa mieltä.
Mieheni myös tienaa paremmin.
Onko tässä jotain vikaa?
Elät jotain 1920 lukua?

Pohdin ihan samaa. Halusin olla lasten kanssa kotona ja meille muotoutui ihan omanlaisia rutiineja, kun aamuvirkku mies hoiti vauvat ja osallistui tuntitolkulla heidän elämäänsä minun nukkuessani tyytyväisenä. Perheensisäinen työnjako ei toimi, jos mennään vain toisen - yleensä naisen - vaatimusten mukaisesti. Minä tiesin puolisoni parhaat puolet ja tiesin, että ei kannata laittaa vauvanvaateostoksille, mutta iltapesut ja vaipanvaihdot onnistuvat, vaikka en kyttää selän takana. Tai ainakin luulin niin, voihan se olla, että mies pudotti useammankin lapsen ja hankki jostain uuden tilalle.
Lasten kanssa oleilu on ihan järisyttävän puuduttavaa hommaa.Kato iti tein hiekkakakun(sadas tällä viikolla) Työelämässä mahtavaa pelailua sosiaalisessa pelissä,lounasruokailut ym. siksi on parempi että nainen hoitaa lapset koska aivonsa on siihen puudutavuuteen luotukin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on että naisille tulee kerta toisensa jälkeen yllätyksenä että miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset? Väännän rautalangasta: Miesten tehtävä on ollut aina pitää perheensä toimeentulosta ja turvallisuudesta huolta, naisten tehtävä on ollut hoitaa lapset.
Näin on menty 100 000 vuotta ihmiskunnan historiaa. Nyt luullaan että jotenkin muutamassa vuodessa kaikki yhtäkkiä kääntyy erilaiseksi. Oletteko kuulleet koskaan edes evoluutiosta? Kun tietynlaiset ihmiset jäävät ympäristön paineesta henkiin ja toisenlaiset eivät, ei niitä periytyneitä taipumuksia voida ideologisilla päätöksillä muuttaa tuosta vain.
Joo mekin kuoltiin kun mies oli kotona lapsen kanssa!, eiku.😂😂😂
Lapsellisia kommentteja, mutta arvasin sen jo etukäteen. Kasvakaa aikuisiksi.

Kivikausi soitti, ja pyysi palaamaan takaisin luolaan. On kuulemma ikävä sinua.
Vierailija kirjoitti:
No, naisena minä nimenomaan halusin jäädä lapsen kanssa kotiin. Olen enemmän hoivaaja kuin mieheni. Halusin hoitaa omaa lastani kun hän oli pieni. Onneksi mieheni oli samaa mieltä.
Mieheni myös tienaa paremmin.
Onko tässä jotain vikaa?
Onko lapsi vain sinun?
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävän selkärangattomia "miehiä". Hyi helvetti. Miksi hankkia lapsia, jos haluaa vain tehdä uraa eikä osaa ottaa vastuuta?
Koska vaimo niitä vinkumalla vuosia kärtti. "Haluuuu-un!"
Eikö vieläkään jollekulle ole selvää, että perheleikki on naisten mielihalu ja seksi on miesten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävän selkärangattomia "miehiä". Hyi helvetti. Miksi hankkia lapsia, jos haluaa vain tehdä uraa eikä osaa ottaa vastuuta?
Koska vaimo niitä vinkumalla vuosia kärtti. "Haluuuu-un!"
Olisit eronnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovat kerrankin rehellisiä anonyymissa kyselyssä!
Niin, mutta eivät kerro tätä rehellisesti naiselle, ennen kuin on jo liian myöhäistä. Sitten tällä palstalla ihmetellään, että mitäs valitsit tuollaisen isän lapsellesi.
Mutta naisethan tälläkin palstalla näkevät jo teksteistä toisten parisuhde- ja työstatuksen. Minuuteissa!
Ehkä naisten kannattaisi tutustua miehiin ennen porsimista?
Meillä mies on pitänyt täydet isyyslomat ja pitää pitkän pätkän myös tänä keväänä. Vauva mukaan traktoriin, peltotöissä menee varmasti tunti jos toinenkin rattoisasti. Kela maksaa päivärahaa eikä kysele, kuka teki työt.
Omassa lähipiirissä suurin osa miehistä pitänyt vapaat, osa näistä vastuullisissa johtavan aseman töissä. Kukaan heistä ei ollut niin korvaamaton, ettei vapaat olisi onnistuneet eivätkä nämä olisi jättäneet vapaita mistään hinnasta pitämättä. Ilmeisesti elän kuplassa, kun ympärillä eletäänkin edelleen 1950-lukua, jossa nainen jumittaa kotona ja mies luo uraa.
Surullista kuinka tiukassa tämä asia on ihan rakenteissa niin miesten kuin naistenkin puolelta. Ei pidetä vapaita koska tuttavatkaan ei pidä ja naisista on toisilleen seuraa (mitä :D), tämä siis mainittiin myös jutussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on että naisille tulee kerta toisensa jälkeen yllätyksenä että miehet eivät ole samanlaisia kuin naiset? Väännän rautalangasta: Miesten tehtävä on ollut aina pitää perheensä toimeentulosta ja turvallisuudesta huolta, naisten tehtävä on ollut hoitaa lapset.
Näin on menty 100 000 vuotta ihmiskunnan historiaa. Nyt luullaan että jotenkin muutamassa vuodessa kaikki yhtäkkiä kääntyy erilaiseksi. Oletteko kuulleet koskaan edes evoluutiosta? Kun tietynlaiset ihmiset jäävät ympäristön paineesta henkiin ja toisenlaiset eivät, ei niitä periytyneitä taipumuksia voida ideologisilla päätöksillä muuttaa tuosta vain.
Joo mekin kuoltiin kun mies oli kotona lapsen kanssa!, eiku.😂😂😂
Sosiaalituet voisi poistaa niin saattaisi ääni kellossa vähän muuttua
Osa noista kommenteista on kyllä ihan ok. Jos äiti haluaa olla kaikki perhevapaat kotona ja mies ei ollenkaan, sehän on molemmin win-win. Ongelmia on silloin, jos äiti haluaisi palata työelämään jo aiemmin, mutta isä ei suostu olla lapsen kanssa kotona.
Nykypäivänä olennainen kysymys on, miksi haluta lapsia, joita ei kumpikaan halua hoitaa? Isovanhemmat ovat vastuussa Viron tapaan entistä useammin, koska lasten vanhemmilla on työuupumusta, halua muuttaa kuvioita tai toive edetä uralla, lapsi ei sovi noihin kuvioihin lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Omassa lähipiirissä suurin osa miehistä pitänyt vapaat, osa näistä vastuullisissa johtavan aseman töissä. Kukaan heistä ei ollut niin korvaamaton, ettei vapaat olisi onnistuneet eivätkä nämä olisi jättäneet vapaita mistään hinnasta pitämättä. Ilmeisesti elän kuplassa, kun ympärillä eletäänkin edelleen 1950-lukua, jossa nainen jumittaa kotona ja mies luo uraa.
Surullista kuinka tiukassa tämä asia on ihan rakenteissa niin miesten kuin naistenkin puolelta. Ei pidetä vapaita koska tuttavatkaan ei pidä ja naisista on toisilleen seuraa (mitä :D), tämä siis mainittiin myös jutussa.
Naiset vauvojen kanssa muodostavat omat piirinsä johon miehet eivät ole tervetulleita koska niissä käsitellään naisen fysiologiaan ja synnytyksen jälkeisiin olotiloihin liittyviä asioita.
Pidin isyysloman kyllä. Ei ollut mahdollista että molemmat jää kotiin lasta hoitamaan, koska rahaa tarvitaan elämiseen. Nainen halusi lapsen, ja jäädä sen kanssa kotiin, ja imettää pitkään. Kun Lapsi oli 1,5v, meni nainenkin töihin ja lapsi hoitoon.
Muistan kun isäni heitti niska-perse -otteella siskoni nahjusmiehen pihalle kun oli tullut kylään ja vauva oli kakkavaipoissa ja mies sanoi jotain että ei miehet tommosta osaa tms. Luikerteli se takaisin mutta isämme ei luota että osaisi sitoa edes kengännauhojaan.
Kun on kasvanut isän kanssa joka on selkeästi osoittanut että kyse on aika alkeellisista asioista (ruoki, pidä puhtaana, laita nukkumaan, pidä turvassa) niin näkee tuon paskapuheen läpi. Isäni lailla pidän tuollaisia miehiä isoina vauvoina jotka voi lähettää jonnekin kasvamaan.
Monestihan se on juuri nainen, joka lapsen haluaa. Mies sitten suostuu naisen takia, koska rakastaa. Ja sitten ap:n mielestä miehen pitäisi ottaa päävastuu naisen haluaman vauvan hoidosta. Logiikka hoi!
-nainen ei halua jakaa perhevapaita. Äänekkäimmin perhevapaiden uudistamista vastaan huusi, naiset.