Sossut koittaa pakottaa yksinäisen ihmisen luopumaan koirasta talousongelmien takia :(
Tuttavastani tehtiin huoli-ilmoitus raha-asioiden ja elämänhallinnan puutteen takia. Ei ole edes yrittänyt maksaa ulosottovelkojaan yms. ja niitä hällä riittää.
Hänellä on pieni koira, joka hänelle yksinäisenä ihmisenä koko elämä. Nyt sossut oli konsultoineet eläintensuojelua, ja eläintensuojelu yrittää nyt taivutella että hän luopuisi koirasta. Eihän hän pysty esim. ottamaan eläinlääkärikäyntiä luotolle, jos jotain yllättävää sattuu. Ja koiran kulut vievät ison osan kuukaudesta. Sekä asunto on liian pieni, eikä hän saa uusia asuntoja merkintöjen vuoksi.
Se on ihan totta, että varmasti haasteita on mutta koiralla on ruoat ja lääkkeet ja he liikkuvat mm. paljon metsässä, kun ei harrastuksia ole.
Miks yksinäiseltä viedään se mitä hällä on?!
Kommentit (162)
Kai eläinsuojelu on katsonut, että koiran hoitoa on jollain tavalla laiminlyöty. Ei kai muuten eläintä viedä. Ei köyhältäkään.
No jos nyt lähdetään vaikka siitä, että itseasiassa toimeentulotukeen on jyvitetty osuus myös harrastuksiin. Niin lemmikki on harrastus siinä missä muutkin.
Jotain on oikeasti vialla. Suomessa on lukuisia ulosottovelallisia, eikä heidän lemmikkejään kukaan ole pois viemässä.
Perustoimeentulon/työttömyysturvan jokainen saa käyttää miten haluaa. Vaikka koiran ruokaan. Se ei kuulu kellekään, eikä sen vuoksi koiraa oteta pois.
Eli eläintä on jollain tavalla laiminlyöty.
Jos koiralle ei ole rahaa ostaa ruokaa ja käyttää tarvittaessa lääkärissä, ei koiraa voi pitää.
Vierailija kirjoitti:
Se on eläimellekin traumatisoivaa jos joutuu vaihtamaan kotia yhtäkkiä.
Riippuu niin paljon yksilöstä. Ihmisrakkaat ja sosiaaliset koirat ovat ihan eri asia kuin yhden ihmisen arkajalat.
Täytyy kuitenkin muistaa että koirat ovat useimmiten todella sopeutuvaisia otuksia.
Tuommosella logiikalla voidaan vaatia ihmisiä luopumaan aikalailla mistä tahansa, voi tulla kuluja myöhemmin mihin ei olisi maksukykyä.
Ei vähävaraisuuden takia kenenkään lemmikkiä viedä vaan kaltoinkohtelun vuoksi. Ihan sama se on lasten kanssa.
Jos koira on hyvässä kunnossa niin antaisivat vaan olla. Useimmille koira on kuin perheenjäsen ja yksinäiselle sitä enemmän. Tuskin velkojen maksukyky siitä ainakaan paranisi.
Vierailija kirjoitti:
Ei vähävaraisuuden takia kenenkään lemmikkiä viedä vaan kaltoinkohtelun vuoksi. Ihan sama se on lasten kanssa.
Kyllä täällä viedään lapsia milloin mihinkin seikkoihin vedoten, todistustaakkaahan ei noilla ole, vaan kaiken voi perustella nimenomaan jollain teoreettisella huolella.
Vaikken mikään koiraihminen olekaan, luulen että koira on tärkeä kaverillesi.On kaiketi mahdollista harkinnanvaraista toimeentulotukea koiran sairastuessa. Kaverillasi on varmaan hoitosuhde johonkin tahoon, joten hän voisi keskustella lääkärin/hoitajan kanssa siitä, että koira on tärkeä hänen hyvinvoinnilleen. Kaverillesi voidaan hakea edunvalvontaa raha-asioiden hoitamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Jos koira on hyvässä kunnossa niin antaisivat vaan olla. Useimmille koira on kuin perheenjäsen ja yksinäiselle sitä enemmän. Tuskin velkojen maksukyky siitä ainakaan paranisi.
Kyllä paranisi, jos pistäisi koiraan menevät rahat velkojen lyhentämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jotain on oikeasti vialla. Suomessa on lukuisia ulosottovelallisia, eikä heidän lemmikkejään kukaan ole pois viemässä.
Perustoimeentulon/työttömyysturvan jokainen saa käyttää miten haluaa. Vaikka koiran ruokaan. Se ei kuulu kellekään, eikä sen vuoksi koiraa oteta pois.
Eli eläintä on jollain tavalla laiminlyöty.
Mutta eihän tuota aloituksen koiraakaan olla pois viemässä (valitettavasti oikeasti laiminlyötyjäkään lemmikkejä ei kovin helpolla saa otettua omistajiltaan pois), vaan aloituksen perusteella sossu on värvännyt eläintensuojelun mukaan ehdottelemaan, että asiakas luopuisi koirastaan, koska on ulosotossa.
Mitä enemmän tuota mietin, sitä pähkähullummalla kuulostaa. Ei taida olla totta tämä tarina. (Ei sillä, etteikö pähkähulluja tarinoita tähän maailmaan mahtuisi oikeastikin.)
Kyllä se niin vaan on, että jos ei ole laskuja ja lainoja varaa maksaa, kuluja on karsittava. Esim se piski.
Ja ehkä se yksinäinen ihminen ei hoida sitä koiraa ihan yhtä hyvin kuin antaa ymmärtää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos koira on hyvässä kunnossa niin antaisivat vaan olla. Useimmille koira on kuin perheenjäsen ja yksinäiselle sitä enemmän. Tuskin velkojen maksukyky siitä ainakaan paranisi.
Kyllä paranisi, jos pistäisi koiraan menevät rahat velkojen lyhentämiseen.
JOS.
Ihminen voi laittaa samat rahat vaikka Alkoon, eikä sille voi sossu yhtään mitään.
Eikä sossua kyllä tietääkseni kiinnostakaan, onko asiakkaat ulosotossa vai ei. Väittäisin, että suurin osa asiakkaista nimenomaan on ulosotossa tai ainakin kovaa kyytiä matkalla sinne.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se niin vaan on, että jos ei ole laskuja ja lainoja varaa maksaa, kuluja on karsittava. Esim se piski.
Ja ehkä se yksinäinen ihminen ei hoida sitä koiraa ihan yhtä hyvin kuin antaa ymmärtää?
Niin, rehti ihminen luopuu vaikka viimeisestä elämänilostaan jotta saa velkansa maksettua, ja muut ne porskuttavat vaikka miljoona ulosotossa ja käyttävät rahansa mihin haluaa.
Hullu saa olla, muttei tyhmä.
Vierailija kirjoitti:
Jotain on oikeasti vialla. Suomessa on lukuisia ulosottovelallisia, eikä heidän lemmikkejään kukaan ole pois viemässä.
Perustoimeentulon/työttömyysturvan jokainen saa käyttää miten haluaa. Vaikka koiran ruokaan. Se ei kuulu kellekään, eikä sen vuoksi koiraa oteta pois.
Eli eläintä on jollain tavalla laiminlyöty.
Tai sitten joku on tehnyt sen huoli-ilmoituksen ihan ilkeyttään ja pahansuopaisuuttaan. Tai sitten aloitus ei ole edes totta (vaan kenties taas yksi aloitus, jolla halutaan saada ihmiset haukkumaan köyhiä).
Onko kyseessä vanha ja sairas koira? Aloituksessa puhuttiin lääkkeistä, jos koira on jo iäkäs ja/tai sairas eläinsuojelu on voinut suositella eutanaasia koiran hyvinvoinnin takia, ei rahavaikeuksien takia. Ehkä brutaalia, mutta joskus se on inhimillisempää antaa lemmikin kuolla kuin jatkaa hoitoa. Jos koira olisi huonosti hoidettu se olisi otettu huostaan eikä vain suositeltu luopumista ja tuskinpa eläinsuojelu ottaa kantaa ihmisten raha-asioihin jos eläimen on hoitanut.
Vierailija kirjoitti:
Minulla äitini kuoleman jälkeen oli aino teko viedä rakas koira piikille. Itkettää vieläkin mutta minulla ei ollut rahaa pitää koiraa ja koira oli tottunut asumaan omakotitalossa.
Ja mistään ei löytynyt uutta kotia koiralle?Kuinka joku voi olla näin julma ja lopettaa koiran vain koska omistaja kuoli.
Koira ei ole mikään terapialelu, vaan elävä olento, jolla on myös oikeuksia.
No voi että kun en ihan tarkkaan näitä instansseja tutki tai tiedä, kun aika menee töissä. Mutta se nyt on ainakin selvää, että tuollainen henkilö jättää ne lääkkeensä ja ruokansa hädän hetkellä ostamatta, kun koiran pitää olla ykkönen. Ja kun kadulle tuupertuu tai sairaalaan kuskataan aliravitsemuksessa, niin meinaatko ettei veronmaksajien piikkiin homma mene? Viranomaistaholla on pätevät syyt, ei ne ovelta ovelle kulje koiria sieppaamassa.