Selvitätkö ennen suhdetta millaisia naisia miehellä on ollut ennen sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se jonka elämäntarinassa ei ole mitään salattavaa ei myöskään saa aggressiokohtausta jos tapailutyyppi olisi selvittänyt hänen taustojaan.

Eikö mieleesi nousisi minkäänlaisia epäilyksiä, jos tapailutyyppi selvittäisi taustasi? Minä ainakin pohtisin onko hänellä ongelmia luottamuksen suhteen? Onko hänellä tarve epäterveeseen kontrollointiin ja vahtimiseen? Onko hän niin epävarma, että epävarmuus näkyisi sairaalloisena mustasukkaisuutena? Jne.

Mitä menneisyydestä paljastuu ei välttämättä ole ongelma vaan se, mitä tarve jo tutustumisen alkuvaiheissa tällainen taustojen selvittäminen ja exien mukaan vetäminen, kertoo menneisyyden penkojasta.  Joka tapauksessa menneisyys tulee ilmi sitä mukaa, kun tutustuu, mutta penkominen on ainakin minulle varoitusmerkki.

Entäs jos tapailutyyppi alkaa itse ääneen haikailemaan eksänsä perään seurassani ja kertoo hänestä hyvin asioita? Eikö tässä tilanteessa olen ainakin luonnollista että herää mielenkiinto selvittää, millainen tämä jumalatar mahtaa olla?

Ainoa mielenkiinto, mikä minulla tuossa vaiheessa heräisi, olisi tapailun lopettaminen. Miksi ihmeessä jatkaisin tutustumista sellaiseen moukkaan?

Harvoin ihminen on vain yhtä asiaa. Tuossa moukassa saattaa olla paljon sellaisia hyviä puolia, joita ei muissa ole.

Yksikään mies ei ole tapailuvaiheessa tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, että olisin halunnut jatkaa hänen kanssaan, jos hänestä olisi ilmennyt esimerkiksi tuollaisia piirteitä.

Olen edelleen sitä mieltä, että olet omituinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Kyllä. Jos on maksullisia kumppaneita, niin kertoo siitä, että mies pystyy harrastamaan seksiä naisen kanssa, joka ei sitä oikeasti halua seksuaalista syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Tämäpä. Se on kokonaisuus joka ratkaisee. Tasapainoinen ihminen ei perusta valintojaan pelkkään tunteeseen vaan käyttää myös järkeään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se jonka elämäntarinassa ei ole mitään salattavaa ei myöskään saa aggressiokohtausta jos tapailutyyppi olisi selvittänyt hänen taustojaan.

Eikö mieleesi nousisi minkäänlaisia epäilyksiä, jos tapailutyyppi selvittäisi taustasi? Minä ainakin pohtisin onko hänellä ongelmia luottamuksen suhteen? Onko hänellä tarve epäterveeseen kontrollointiin ja vahtimiseen? Onko hän niin epävarma, että epävarmuus näkyisi sairaalloisena mustasukkaisuutena? Jne.

Mitä menneisyydestä paljastuu ei välttämättä ole ongelma vaan se, mitä tarve jo tutustumisen alkuvaiheissa tällainen taustojen selvittäminen ja exien mukaan vetäminen, kertoo menneisyyden penkojasta.  Joka tapauksessa menneisyys tulee ilmi sitä mukaa, kun tutustuu, mutta penkominen on ainakin minulle varoitusmerkki.

Entäs jos tapailutyyppi alkaa itse ääneen haikailemaan eksänsä perään seurassani ja kertoo hänestä hyvin asioita? Eikö tässä tilanteessa olen ainakin luonnollista että herää mielenkiinto selvittää, millainen tämä jumalatar mahtaa olla?

Ainoa mielenkiinto, mikä minulla tuossa vaiheessa heräisi, olisi tapailun lopettaminen. Miksi ihmeessä jatkaisin tutustumista sellaiseen moukkaan?

Harvoin ihminen on vain yhtä asiaa. Tuossa moukassa saattaa olla paljon sellaisia hyviä puolia, joita ei muissa ole.

Tuossa on ehkä sellainen sudenkuoppa, mikä monilla naisilla on. Eli pyritään ajattelemaan muista hyvää ja ollaan luottavaisia. Periaatteessa hyvä piirre, mutta sitten suhteessa se kostautuu. Jos heti alussa antaa kohdella itseään moukkamaisesti, niin jatkoa seuraa kahta pahempana. 

Taustalla lienee sellaista, mitä kannattaisi selvitellä tarkemmin terapiassa, ainakin, jos valinnat kerta toisensa jälkeen päätyvät kaltoinkohteiljoihin. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se jonka elämäntarinassa ei ole mitään salattavaa ei myöskään saa aggressiokohtausta jos tapailutyyppi olisi selvittänyt hänen taustojaan.

Eikö mieleesi nousisi minkäänlaisia epäilyksiä, jos tapailutyyppi selvittäisi taustasi? Minä ainakin pohtisin onko hänellä ongelmia luottamuksen suhteen? Onko hänellä tarve epäterveeseen kontrollointiin ja vahtimiseen? Onko hän niin epävarma, että epävarmuus näkyisi sairaalloisena mustasukkaisuutena? Jne.

Mitä menneisyydestä paljastuu ei välttämättä ole ongelma vaan se, mitä tarve jo tutustumisen alkuvaiheissa tällainen taustojen selvittäminen ja exien mukaan vetäminen, kertoo menneisyyden penkojasta.  Joka tapauksessa menneisyys tulee ilmi sitä mukaa, kun tutustuu, mutta penkominen on ainakin minulle varoitusmerkki.

Entäs jos tapailutyyppi alkaa itse ääneen haikailemaan eksänsä perään seurassani ja kertoo hänestä hyvin asioita? Eikö tässä tilanteessa olen ainakin luonnollista että herää mielenkiinto selvittää, millainen tämä jumalatar mahtaa olla?

Ainoa mielenkiinto, mikä minulla tuossa vaiheessa heräisi, olisi tapailun lopettaminen. Miksi ihmeessä jatkaisin tutustumista sellaiseen moukkaan?

Harvoin ihminen on vain yhtä asiaa. Tuossa moukassa saattaa olla paljon sellaisia hyviä puolia, joita ei muissa ole.

Yksikään mies ei ole tapailuvaiheessa tehnyt minuun niin suurta vaikutusta, että olisin halunnut jatkaa hänen kanssaan, jos hänestä olisi ilmennyt esimerkiksi tuollaisia piirteitä.

Olen edelleen sitä mieltä, että olet omituinen.

Ehkä mulla on jokin ajatus etten voi odottaa toiselta täydellisyyttä, kun en ole täydellinen itsekään. Välillä saan hävetä omiakin höpöttelyitäni, joten olisi kohtuutonta odottaa toiselta enempää. Ja tietysti sekin vaikuttaa, että ihastun harvoin mutta silloin kun ihastun, ihastun satasella. Silloin katsoo aika paljon asioita läpi sormien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Terveellä tavalla varovainen ihminen havainnoi lähipiiriään ja reagoi ristiriitaisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Eksien penkominen ei silti mahdu ajatuksissani tohon "selon ottamiseen myös järjen avulla". Etenkään merkityksissä "jos tykkäsi tuosta niinmiten voi tykätä minusta", koska vieraan ihmisen luonteesta on vaikea sanoa mitään kuitenkaan.

Millä ihmeellä minä kaikki aikuisen miehen eksät selvittäisin?

Ja voisinkinkin niin en haluaisi. Menneet on menneitä.

Nää asiat selviää siinä kun aletaan seurustella :) Sitähän seurustelu on: toiseen tutustumista. 

Lapsellinen ajatus, että mies (tai nainen) voisi tykätä vain yhden tyyppisistä ihmisistä. Tätäkö tämä nykyinen ulkonnäkökeskeinen Tinder-kulttuuri on? Ei välitetä luonteesta, vain ulkonkäkö ja "tyyppi" ratkaisee?

Ennen seurusteltuamme tiesin, et mieheni on seurustellut niin pullukan kuin normaalipainoisenkin kanssa. Olisiko minun silloisena hoikkana (nyt vuosikymmeniä takana) pitänyt jättää tutustumatta tulevaan aviomieheeni, koska en ollut samannäköinen kuin lyhytaikaiset exät? Käsittämätön ajatus.

Silloin 90-luvulla ei muuten puhuttu tapailusta, vaan se oli aika lailla heti seurustelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Terveellä tavalla varovainen ihminen havainnoi lähipiiriään ja reagoi ristiriitaisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Eksien penkominen ei silti mahdu ajatuksissani tohon "selon ottamiseen myös järjen avulla". Etenkään merkityksissä "jos tykkäsi tuosta niinmiten voi tykätä minusta", koska vieraan ihmisen luonteesta on vaikea sanoa mitään kuitenkaan.

Tämä. Itse ajattelen, että tapailun ja seurustelun tehtävä on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen, onko toinen ihminen sellainen kuin odotin ja oletin. On tavattu kiinnostava ihminen, ihastuttu molemmin puolin, halutaan alkaa viettää aikaa yhdessä, ja sitä mukaa kuin yhdessäolo tiivistyy ja syvenee, sitä ihmistä oppii tuntemaan.

Vierailija kirjoitti:

Millä ihmeellä minä kaikki aikuisen miehen eksät selvittäisin?

Ja voisinkinkin niin en haluaisi. Menneet on menneitä.

Mennyt ennustaa usein tulevaa. Terve ihminen ei sokeasti luota vielä tuntemattomaan tai hyvin pintapuolisesti tuntemaansa ihmiseen. Varsinkin salamarakastumisissa on moni haksahtanut pahasti kun ollaan menty vain sen tunteen varassa. Sitten myöhemmin tajutaankin että mies antoi alussa tahallaan ja tietoisesti itsestään ihan toisen kuvan kuin mitä oikeasti on.

Vierailija kirjoitti:

Tieto exien ruumiinrakenteesta ja luonteesta ei todenäköisesti kerro siitä mikä on miehen naisihannne, vaan se mihin hänen on pitänyt tyytyä. Jos on paljon pullukoita ja yksinkertaisen oloisia naisia miehen historiassa, niin silloin on luultavimmin menty vain siitä mistä aita on matalin.

Hmm. Minulle se ei ole mikään meriitti, jos menee siitä missä aita on matalin. Pätee erityisesti parisuhteeseen liittyvissä asioissa. En ymmärrä alkuunkaan sellaista, että ollaan yhdessä vain siksi, että pitää olla joku, en missään nimessä hyväksyisi kumppaniksi miestä, joka sanoo jotain tuollaista exästään, koska se on äärimmäisen epäkunnioittavaa. Arvostan esimerkiksi ikisinkkua huomattavasti enemmän kuin tuollaista.

Lasten takia yhdessä olijat ovat myös sellainen, jota en arvojeni pohjalta arvosta yhtään. Lapsihan saa mallin rakkaudesta vanhempien parisuhteen perusteella. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mihin unohtui järki? Itse en voisi mennä vain tunteen perusteella, vaan pitää olla järkiasiatkin kohdillaan.

Paljon merkitsee, onko meillä samanlaiset arvot, maailmankatsomus, tulevaisuuden toiveet ja odotukset ym. Vaikka tunteet olisi kuinka huiput, niin jos nämä asiat ei natsaa, niin ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Terveellä tavalla varovainen ihminen havainnoi lähipiiriään ja reagoi ristiriitaisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Eksien penkominen ei silti mahdu ajatuksissani tohon "selon ottamiseen myös järjen avulla". Etenkään merkityksissä "jos tykkäsi tuosta niinmiten voi tykätä minusta", koska vieraan ihmisen luonteesta on vaikea sanoa mitään kuitenkaan.

Tämä. Itse ajattelen, että tapailun ja seurustelun tehtävä on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen, onko toinen ihminen sellainen kuin odotin ja oletin. On tavattu kiinnostava ihminen, ihastuttu molemmin puolin, halutaan alkaa viettää aikaa yhdessä, ja sitä mukaa kuin yhdessäolo tiivistyy ja syvenee, sitä ihmistä oppii tuntemaan.

Tuossa yhteydessä ne aloituksen mainitsemat asiat juuri selviävät lopullisesti ja itsekseen, jolloin suhde joko päättyy tai jatkuu. Joku vain yrittää tarkoitushakuisesti väännellä asiaa ihan toisenlaiseksi, kuin olisin jonkinlainen yksityisetsivä :)  No, syynsä kullakin moiseen toimintaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Terveellä tavalla varovainen ihminen havainnoi lähipiiriään ja reagoi ristiriitaisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Eksien penkominen ei silti mahdu ajatuksissani tohon "selon ottamiseen myös järjen avulla". Etenkään merkityksissä "jos tykkäsi tuosta niinmiten voi tykätä minusta", koska vieraan ihmisen luonteesta on vaikea sanoa mitään kuitenkaan.

Tämä. Itse ajattelen, että tapailun ja seurustelun tehtävä on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen, onko toinen ihminen sellainen kuin odotin ja oletin. On tavattu kiinnostava ihminen, ihastuttu molemmin puolin, halutaan alkaa viettää aikaa yhdessä, ja sitä mukaa kuin yhdessäolo tiivistyy ja syvenee, sitä ihmistä oppii tuntemaan.

Tuossa yhteydessä ne aloituksen mainitsemat asiat juuri selviävät lopullisesti ja itsekseen, jolloin suhde joko päättyy tai jatkuu. Joku vain yrittää tarkoitushakuisesti väännellä asiaa ihan toisenlaiseksi, kuin olisin jonkinlainen yksityisetsivä :)  No, syynsä kullakin moiseen toimintaan. Ap

Haiskahtaa tuo tarkoitushakuinen vääntely siltä että tuo asia on vääntelijälle henkilökohtaisella tasolla herkkä. Ei pysty ulkoistamaan sitä tämän ketjun keskustelussa jostain syystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Terveellä tavalla varovainen ihminen havainnoi lähipiiriään ja reagoi ristiriitaisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Eksien penkominen ei silti mahdu ajatuksissani tohon "selon ottamiseen myös järjen avulla". Etenkään merkityksissä "jos tykkäsi tuosta niinmiten voi tykätä minusta", koska vieraan ihmisen luonteesta on vaikea sanoa mitään kuitenkaan.

Tämä. Itse ajattelen, että tapailun ja seurustelun tehtävä on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen, onko toinen ihminen sellainen kuin odotin ja oletin. On tavattu kiinnostava ihminen, ihastuttu molemmin puolin, halutaan alkaa viettää aikaa yhdessä, ja sitä mukaa kuin yhdessäolo tiivistyy ja syvenee, sitä ihmistä oppii tuntemaan.

Tuossa yhteydessä ne aloituksen mainitsemat asiat juuri selviävät lopullisesti ja itsekseen, jolloin suhde joko päättyy tai jatkuu. Joku vain yrittää tarkoitushakuisesti väännellä asiaa ihan toisenlaiseksi, kuin olisin jonkinlainen yksityisetsivä :)  No, syynsä kullakin moiseen toimintaan. Ap

Ihan itse otsikossa kirjoitat: "Selvitätkö ennen suhdetta..." Nytkö käänsitkin kelkkasi eli et selvitäkään ennen suhdetta vaan vasta seurustellessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tieto exien ruumiinrakenteesta ja luonteesta ei todenäköisesti kerro siitä mikä on miehen naisihannne, vaan se mihin hänen on pitänyt tyytyä. Jos on paljon pullukoita ja yksinkertaisen oloisia naisia miehen historiassa, niin silloin on luultavimmin menty vain siitä mistä aita on matalin.

Hmm. Minulle se ei ole mikään meriitti, jos menee siitä missä aita on matalin. Pätee erityisesti parisuhteeseen liittyvissä asioissa. En ymmärrä alkuunkaan sellaista, että ollaan yhdessä vain siksi, että pitää olla joku, en missään nimessä hyväksyisi kumppaniksi miestä, joka sanoo jotain tuollaista exästään, koska se on äärimmäisen epäkunnioittavaa. Arvostan esimerkiksi ikisinkkua huomattavasti enemmän kuin tuollaista.

Lasten takia yhdessä olijat ovat myös sellainen, jota en arvojeni pohjalta arvosta yhtään. Lapsihan saa mallin rakkaudesta vanhempien parisuhteen perusteella. Ap

Rakkaus on aika paljon enemmän, kuin vain vanhempien suhde ja siitä saatava malli. Lapsi saa mallia rakkaudesta siinäkin, että vanhemmat rakastavat häntä. Joskus myös siitä, että vanhemmat rakastavat niin paljon lasta, että eivät halua repiä perhettä, vaan haluavat sietää toinen toistaan hänen vuokseen, vaikka keskenään olisikin hieman hankalampi vaihe. Usein terapia auttaa, ja sinne suostuminenkin on rakkautta. 

Tekojen rakkaus, niin paljon enemmän kuin Harlekiinihenkiset tunnekuohut!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Terveellä tavalla varovainen ihminen havainnoi lähipiiriään ja reagoi ristiriitaisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Eksien penkominen ei silti mahdu ajatuksissani tohon "selon ottamiseen myös järjen avulla". Etenkään merkityksissä "jos tykkäsi tuosta niinmiten voi tykätä minusta", koska vieraan ihmisen luonteesta on vaikea sanoa mitään kuitenkaan.

Tämä. Itse ajattelen, että tapailun ja seurustelun tehtävä on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen, onko toinen ihminen sellainen kuin odotin ja oletin. On tavattu kiinnostava ihminen, ihastuttu molemmin puolin, halutaan alkaa viettää aikaa yhdessä, ja sitä mukaa kuin yhdessäolo tiivistyy ja syvenee, sitä ihmistä oppii tuntemaan.

Tuossa yhteydessä ne aloituksen mainitsemat asiat juuri selviävät lopullisesti ja itsekseen, jolloin suhde joko päättyy tai jatkuu. Joku vain yrittää tarkoitushakuisesti väännellä asiaa ihan toisenlaiseksi, kuin olisin jonkinlainen yksityisetsivä :)  No, syynsä kullakin moiseen toimintaan. Ap

Ihan itse otsikossa kirjoitat: "Selvitätkö ennen suhdetta..." Nytkö käänsitkin kelkkasi eli et selvitäkään ennen suhdetta vaan vasta seurustellessa?

Älä jaksa oikeasti jankuttaa. Mielipiteesi on tullut ketjussa selväksi. Olet sen kanssa selvässä vähemmistössä. Normaalit ihmiset jotka tasapainodsa itsensä kanssa ajattelevat ja toimivat toisin ihan puhtain motiivein vaikka yrittäisit sitä kuinka täällä toiseksi vääntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mihin unohtui järki? Itse en voisi mennä vain tunteen perusteella, vaan pitää olla järkiasiatkin kohdillaan.

Paljon merkitsee, onko meillä samanlaiset arvot, maailmankatsomus, tulevaisuuden toiveet ja odotukset ym. Vaikka tunteet olisi kuinka huiput, niin jos nämä asiat ei natsaa, niin ei kannata.

Juuri näin. Ilman samanlaisia arvoja, maailmankatsomusta, elämäntapaa ja yhtenäistä näkemystä tulevaisuudesta suhteesta ei kovin hyvää voi tulla. Noissa asioissa ei voi tehdä kompromisseja, vaikka kuinka tahtoisi. Aviomiestäni edeltävän poikaystäväni jättäminen tapahtui tuollaisista syistä ja teki todella kipeää, koska hän oli ensirakkauteni ja rakastin häntä edelleen, vaikka jätinkin. Ja jälkeenpäin olen kiitellyt itseäni asiasta monta kertaa. Emme olisi sopineet yhteen alkuunkaan aikuisessa elämässä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipa hyvä, että avasin ketjun. Olen hitusen järkyttynyt siitä, että monet todella ajattelevat pariutumisen (elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, jos lapsia aikoo) olevan aivan erillään kaikesta muusta terveestä varovaisuudesta mikä mihin tahansa asiaan liittyy. Luottavatko nämä ihmiset muissakin asioissa tunteisiinsa yhtä voimakkaasti kuin parinvalinnassa? 

Tietysti elämä monin tavoin perustuu luottamukseen. Mutta en minä lainaa rahaakaan noin vain tai valitse työpaikkaa selvittämättä vähän sen tunnuslukuja tai osta keneltä tahansa autokauppiaalta autoa. Miksi pariutumisessa pitäisi luottaa vain siihen mitä toinen osapuoli kertoo? Ap

Outoa on vain se, että olet keski-ikäinen, etkä ymmärrä että ihmiset ovat erilaisia niin taustoiltaan, ajatuksiltaan ja luonteeltaan. Siinäpä sitten järkytyt.

Niin, minusta aikuiselta, keski-ikäiseltä ihmiseltä puuttuu järkeä, jos hän edelleenkin valitsee kumppaninsa samalla tavalla kuin teini-ikäinen, tunteiden pohjalta enkä ymmärtänyt, että se saattaa olla jopa yleistä. Omassa tuttavapiirissä kun puhutaan näistä asioista samaan tapaan kuin itsekin ajattelen. Ap

Niin me ollaan ihmiset erilaisia. Itsestä tuntuu oudolta, että keski-ikäinen valitsisi kumppaniaan minkään muun kuin tunteiden pohjalta. Mikä se muu sitten olisi? Raha? Status? Voi laskelmoida että toinen ei todennäköisesti jätä tai petä?

Mulle noi taas on nuoren ja epävarman valintaperusteita. Toki olenkin niitä jotka on aina ihastuneet kilttiin, hauskaan ja lempeään luonteeseen eniten, eli ei ole tarvinnut kehitellä logiikoita ikävien jännäpoikien välttelyyn ja haavojen paranteluun kun en heihin tunne kertakaikkiaan mitään vetoa. Mutta hyvästäkin miehestä on rasitetta ja ajanmenoa siinä määrin, että en miestä ottaisi kuin suuresta tunteesta ja tiedosta, että näin on onnellisempi kuin ilman.

Mistä tuo tarve vääristellä tulee? Eihän kukaan ole sanonut, että pitäisi unohtaa tunteet kokonaan.

Tunteet ovat siis lähtökohta, eihän minulla ole tarvetta selvitellä yhdentekevistä ihmisistä mitään, mutta tuntemattomasta ihmisestä haluan selkoa myös järjen avulla. Se pätee kaikkiin ihmissuhteisiini, myös ystäviin. Minullakaan ei ole ollut taipumusta renttuihin koskaan, mutta sen sijaan pari ystävää on jäänyt matkasta epäluotettavuuden takia. En käyttänyt järkeäni, vaan pyrin ymmärtämään heitä liikaa. Ap

Terveellä tavalla varovainen ihminen havainnoi lähipiiriään ja reagoi ristiriitaisuuksiin ja epäjohdonmukaisuuksiin. Eksien penkominen ei silti mahdu ajatuksissani tohon "selon ottamiseen myös järjen avulla". Etenkään merkityksissä "jos tykkäsi tuosta niinmiten voi tykätä minusta", koska vieraan ihmisen luonteesta on vaikea sanoa mitään kuitenkaan.

Tämä. Itse ajattelen, että tapailun ja seurustelun tehtävä on nimenomaan osoittaa, sovitaanko yhteen, onko toinen ihminen sellainen kuin odotin ja oletin. On tavattu kiinnostava ihminen, ihastuttu molemmin puolin, halutaan alkaa viettää aikaa yhdessä, ja sitä mukaa kuin yhdessäolo tiivistyy ja syvenee, sitä ihmistä oppii tuntemaan.

Tuossa yhteydessä ne aloituksen mainitsemat asiat juuri selviävät lopullisesti ja itsekseen, jolloin suhde joko päättyy tai jatkuu. Joku vain yrittää tarkoitushakuisesti väännellä asiaa ihan toisenlaiseksi, kuin olisin jonkinlainen yksityisetsivä :)  No, syynsä kullakin moiseen toimintaan. Ap

Ihan itse otsikossa kirjoitat: "Selvitätkö ennen suhdetta..." Nytkö käänsitkin kelkkasi eli et selvitäkään ennen suhdetta vaan vasta seurustellessa?

Älä jaksa oikeasti jankuttaa. Mielipiteesi on tullut ketjussa selväksi. Olet sen kanssa selvässä vähemmistössä. Normaalit ihmiset jotka tasapainodsa itsensä kanssa ajattelevat ja toimivat toisin ihan puhtain motiivein vaikka yrittäisit sitä kuinka täällä toiseksi vääntää.

Vinkki: laita VPN:n takaa useampia peukkuja omille kommenteillesi, niin on uskottavampaa. Yksi on aika säälittävää, kun siitä näkee, että peukutat itse itseäsi. Samoin nuo sivupersoonat, joiden kanssa käyt "keskustelua" ;-)