Mikä vaivaa ihmistä, joka tunnustaa tunteensa varatulle?

Vierailija kirjoitti:

Mulle on joitakin vuosia sitten avauduttu tunteista, miespuolinen työkaveri. Oli tämän työkaverin eläkkeelle jäämis päivä. Hän on minua noin 20 vuotta vanhempi. Tämä mies on siis naimisissa kuten minäkin. Hän tuli sanomaan mulle että olen nainen jonka olisi halunnut vaimokseen, kumpa asiat olisivat menneet kauan sitten toisin. Kehui luonnettani ja ulkonäköäni. En halunnut loukata, mukava oli työkaverina. Kiitin kohteliaisuudesta ja toivotin hyviä eläkepäiviä. Mirs ei ikinä yrittänyt ottaa yhteyttä, hyvä niin.

Eikö tuo ollut aika tyylikkäästi hoidettu mieheltä? Eikä hänellä selkeästikään ollut mitään taka-ajatusta, hän vain halusi jakaa tämän asian, jonka oli pitänyt omana tietonaan kenties vuosia. Hänellä oli vain valtava tarve ilmaista jotenkin, että olet hänelle erityinen. Ihastuneella usein on. Joskus on ylivoimaista viedä tuollainen suuri tunne mukanaan hautaan.

Minulle on työkaveri sanonut, että jos hän olisi 10 vuotta nuorempi niin yrittäisi iskeä minut. Olin jo tuolloin varattu, työkaveri sinkku. Asian olisi ehkä voinut ilmaista tahdikkaammin, mutta hänelläkin pointti oli tuoda esille, ettei taka-ajatuksia ole. Minäkin kiitin kohteliaisuudesta alkuhämmästyksen jälkeen eikä tuo mitenkään vaikuttanut väleihimme sen jälkeen. Työtehtävät hoidettiin entiseen tapaan ja jos satuttiin kahviautomaatille yhtä aikaa, niin heitettiin läppää.

Miksi ei saisi kertoa??? En minä ole vastuussa miehen reaktioista tai teoista. Tai tekemättömyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelisin miksi ihmeessä tunnustaja pitäisi itseään parempana kuin puolisoni. Röyhkeyttä ja toisten parisuhteeseen tunkeutumisen yritystä ihmettelisin myös.

Eikö sitten pitäisi ihmetellä kaikkia rakkaudentunnustuksia. Että miksi ihmeessä tunnustaja pitää itseään parempana kuin se ja se...

Kun valinta on jo tehty, ei siinä silloin ole ulkopuoliselle sijaa. Vapaat tunnustelkoot keskenään mitä lystää.

Eihän se valinta välttämättä lopullinen ole, vaan mieli saattaa muuttua.

Vaikka sinulla ei olisi, joillain toisilla on.

En väitäkään että kaikki muuttaisivat mielensä. Sitä vain ei voi valitettavasti etukäteen tietää, ketkä pysyvät yhdessä ja ketkä eivät.

Ja siksi pitää päästä tunnustelemaan tilannetta? Sehän tässä on koko ajan takana kuten jo aiemmin totesin. Yritys tunkeutua toisten parisuhteeseen.

Mitä ihmeen väliä sillä on?! Jos tunnustuksen vastaanottajalla on oma liitto/parisuhde kunnossa, mikään ei muutu suuntaan eikä toiseen. Case closed.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku kokee avoimuuden ja rehellisyyden nimissä pakottavaa tarvetta tunnustaa rakkauttaan minulle minä vastaan samojen arvojen nimissä, etten tahdo enää olla kyseisen henkilön kanssa tekemisissä pakollista enempää. Kumma kyllä, tästä sitten tykätään huonoa! Kai minullakin on oikeus tunteisiini? Oletan aikuisen ihmisen kykenevän sen verran kontrolloimaan itseään, ettei nyt ihan mitä tahansa sieltä suusta tule ulos. Tai sitten täytyy vähintääkin kestää rehellinen vastaus. Jos taas ihminen kykenee pitämään toivottomat ihastumisensa omana tietonaan eikä näkyvästi kuolaa perään, ei minulla ole mitään ongelmaa olla hänen seurassaan. Näihin asioihin törmää joskus työelämässä, ja kyllä se ahdistaa, jos ei ymmärretä rajoja. Tavalla tai toisella vonkaavien seurassa on ahdistava ja raskas olla. Sen sijaan niiden seurassa viihtyy, jotka kohtelevat ihmisenä ja kunnioittavat toisten elämää.

Tietysti sinulla on oikeus valita, kenen kanssa vietät aikaa vapaa-ajallasi tai epämuodollisissa tilaisuuksissa. Muista kuitenkin tahdikkuus. Asian voi ilmaista fiksusti tai tökerösti. Fiksu tapa on esimerkiksi sanoa että toisen huomio imartelee, mutta että et tunne samoin ja että sinun mielestäsi ottaen huomioon uuden tiedon olisi parasta, jos olisitte mahdollisimman vähän tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Miksi ihmeessä kaikki tulisivat petetyksi? Ajatteletko sinä, että kaikki varatut lähtevät jokaisen ehdottelijan matkaan, ja uskollisuus perustuu lopulta vain potentiaalisten kolmansien osapuolten puuttumiseen? Minusta tuo on jotenkin hirmu surullinen ajattelutapa. Minusta parisuhteet perustuu ennen kaikkea vapaaehtoisuuteen ja luottamukseen. En minä ajattele parisuhteessa ollessani, että suhde on sen varassa ettei se kumppani muille kelpaa. Ihan itse pitäisi molempien haluta olla siinä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuolla oo mitään väliä jos tunnustaa. Ei kai se tarkoita sitä että sen varatun pitää nyt alkaa suhteeseen sen kanssa. Varatun ihan oma päätös, jos lähtee jokaisen tunteiden tunnustajan kanssa suhteeseen. 

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa sinulle tunnustetaan ihastusta tai rakastumista, kun itse olet parisuhteessa?

Se on minusta todella ahdistavaa, eikä se hivele mitenkään itsetuntoa. Eikä sekään ole mitään kivaa, kun sille puolisolle joku tunnustaa niitä tunteita. Itse kerron ja puhun puolisoni kanssa aina asiasta, jos niin tapahtuu, mutta silti koen sen erittäin ahdistavana, vaikka ne tunteet, siis kerrotaan minulle.

Kahdesti. Ensimmäinen oli työkaveri, jonka kanssa ei oltu juurikaan puhuttu aiemmin enkä tuntenut häntä oikeastaan ollenkaan. Ei aiheuttanut sen kummempia tunteita minussa. Aika neutraali kokemus.

Toinen oli henkilö, johon olin itsekin vähän ihastunut. Hänen kauniit sanansa lämmittivät ja edelleenkin lämmittävät mieltä. En paljastanut omaa ihastustani, mutta sanoin että minäkin pidän hänestä jne. neutraalimpaa. Samalla tein selväksi että minua ei kannata jäädä odottamaan. Ollaan edelleen yhteydessä ja hänkin on löytänyt kumppanin sittemmin.

Jos joku on korviaan myöten ollut rakastuneena vuosia, niin asian sylkeminen ulos voi olla hyvä asia. Tyyppi mahdollisesti pääsee torjumisen jälkeen eteenpäin jatkamaan elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos varatulla on pieniä lapsia? Parisuhteessa ei välttämättä ole mitään suuremmin vialla. Varattu päättää kuitenkin tunteiden huumassa erota ja lasten perhe hajoaa. Kolmatta osapuolta ei haittaa että hänellä oli osansa siinä, koska varattu itse lähti siihen leikkiin? Itse ei ole tehnyt mitään väärää iskemällä varattua.

Nimenomaan perheellinen harkitsee vähän tarkemmin eroa, eikä lähde "tunnehuumassa" hetken mielijohteesta eroamaan. Ja mikä oletus on se, että ihmisellä ei olisi tunteita omaa kumppaniaan kohtaan? Joku hetkellinen itsetuntobuusti siitä, jos toinen on ihastunut, tai edes pieni vastavuoroinen ihastus ei suurimman osan kohdalla tarkoita sitä, että olisi heti eroamassa. Etenkään, jos on jo perustanut perheen, jossa on kaikki hyvin. Se on sitten eri asia, jos ei ole itsekään onnellinen ja tyytyväinen olemassa olevaan suhteeseensa - mutta ei sekään sitä tarkoita, että juuri se tunteensa tunnustanut ihastunut olisi hänkään kiinnostava sen "varatun" mielestä. Mutta joskun näin voi olla, ja joskus niitä tunteita voi kuunnellakin. Muta kyllä siinä pohjalla on silloin aina myös se, ettö olemassa oleva suhde ei toimi eikä tunnu enää oikealta. Pelkkä toisen ihastuminen ei saa ketään normaali-ihmistä eroamaan.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei suinkaan. Tunteensa tunnustanut voi ottaa vastuun vain siitä, että kertoi toiselle tunteestaan. Se toinen osapuoli vastaa itse siitä, kuinka tämän seurauksena toimii. Jos hän eroaa suhteestaan siksi, että toinen kertoi olevansa ihastunut, on hän silti yksin vastuussa omasta erostaan. Ja toki eroaminen ihan sallittua ja luvallista on - tosin luulisi siihen olevan vähän syvällisempiä syitä kuin se, että joku on "ihastunut" häneen. Kenties omat tunteet ja oma tahto myös, voisko olla...?

Vuosia sitten tällä palstalla valitin sitkeää ihastusta varattuun. Useampi kirjoittaja neuvoi nostamaan kissan pöydälle ja tunnustamaan tunteet, jotta pääsisin pakkien jälkeen eteenpäin. Olen kuulemma pelkuri jos en tunnusta. Nyt sitten sekin on ollut väärin. Vauvapalsta. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuolla oo mitään väliä jos tunnustaa. Ei kai se tarkoita sitä että sen varatun pitää nyt alkaa suhteeseen sen kanssa. Varatun ihan oma päätös, jos lähtee jokaisen tunteiden tunnustajan kanssa suhteeseen. 

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa sinulle tunnustetaan ihastusta tai rakastumista, kun itse olet parisuhteessa?

Se on minusta todella ahdistavaa, eikä se hivele mitenkään itsetuntoa. Eikä sekään ole mitään kivaa, kun sille puolisolle joku tunnustaa niitä tunteita. Itse kerron ja puhun puolisoni kanssa aina asiasta, jos niin tapahtuu, mutta silti koen sen erittäin ahdistavana, vaikka ne tunteet, siis kerrotaan minulle.

En ole tuo, jolta kysyit, mutta minulle on kerrottu kiinnostuksesta/ihastumisesta muistaakseni muutaman kerran elämäni aikana niin, että olen ollut suhteessa. Ei se omaa suhdettani sotkenut, enkä myöskään ahdistunut asiasta. Ymmärrän tietenkin, että tällaisia tilanteita voi tulla, eikä noista ainakaan yksi edes varmaan tiennyt minun olevan suhteessa. Vastasin ystävällisen asiallisesti, mutta tein selväksi, että vastavuoroisia tunteita ei ole.

No mitäpä luulet? Tietysti sillä tavoitellaan vastakaikua, eihän sitä muuten ääneen sanottaisi.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku on korviaan myöten ollut rakastuneena vuosia, niin asian sylkeminen ulos voi olla hyvä asia. Tyyppi mahdollisesti pääsee torjumisen jälkeen eteenpäin jatkamaan elämäänsä.

Totta. Minäkin olisin mieluummin ex-työkaverin kanssa käynyt ihan avoimen keskustelun siitä, että hän on ihastunut, kuin ottanut yhtäkkiä vastaan hänen kiukkuisen käytöksen kun erosin ja menin eron jälkeen pian yhteen toisen tutun miehen kanssa. En voi kun olettaa, että välimme menivät vihamielisiksi siksi, etten eron jälkeen jäänytkään sinkuksi, jotta hän olisi voinut koittaa rauhassa lähestyä. Minä pidin meitä ihan hyvinä kavereina, eli keskustelun tuloksena olisin hänelle antanut hienovaraisesti pakit ja kaveruus olisi voinut puolestani jatkua.

Vierailija kirjoitti:

No mitäpä luulet? Tietysti sillä tavoitellaan vastakaikua, eihän sitä muuten ääneen sanottaisi.

Yleensä varmasti joo. Joskus päinvastoin haetaan pakkeja, jotta pääsisi sitkeästä ihastuksesta yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Vierailija kirjoitti:

Tosiaan, sanotteko aina kaikki tunteenne ja ajatuksenne ääneen? Onko sopivaa sanoa vaikkapa pomolle että hän on kusipää? On huonoa käytöstä alkaa vikitellä parisuhteessa olevaa ihmistä, lähti se varattu teidän mukaanne tai ei.

Jos pomo on kusipää vuosia, niin kyllä on parempi sanoa totuus asiasta. Ja olen sanonutkin jopa asiakkaalle näin.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisenhan tunnustaa ihminen, joka viljelee hokemia tyylillä "joskus elämässä vain tapahtuu" ja "sydämellä on oma tahto" :D Itse on täysin tahdoton eläin sen sydämensä jäljiltä ja itse on ihan altruistisesti siinä liikkeellä vailla mitään itsekästä tarkoitusperää. Paria vuotta myöhemmin kerrotaan - mielellään julkisesti - että ollaan niin pahoillaan että näin kävi. 

Totuushan on, että tällaista tunnustaa ihminen joka täysin tietoisesti tekee valinnan asettua ihmisen parisuhteen väliin. Ihminen voi rakastua ja silti valita olla toimimatta impulssinsa mukaan, koska se on moraalisesti oikea tapa toimia. Tai jos haluaa toimia väärin niin jättäisi nuo horinat sikseen ja myöntäisi ihan avoimesti että rakastuin ja toivoin että toinen valitsee minut sen oman puolinsa sijaan. Se olisi suoraselkäistä. 

Esimerkiksi omalla kohdalla varattu haki aina seuraani, joten välttely taktiikka ei toiminut. Hän oli selkeä osasyyllinen tunteiden muodostumiseen, koska alunperin minulla ei ollut mitään intressejä edes tutustua häneen työasioita enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisenhan tunnustaa ihminen, joka viljelee hokemia tyylillä "joskus elämässä vain tapahtuu" ja "sydämellä on oma tahto" :D Itse on täysin tahdoton eläin sen sydämensä jäljiltä ja itse on ihan altruistisesti siinä liikkeellä vailla mitään itsekästä tarkoitusperää. Paria vuotta myöhemmin kerrotaan - mielellään julkisesti - että ollaan niin pahoillaan että näin kävi. 

Totuushan on, että tällaista tunnustaa ihminen joka täysin tietoisesti tekee valinnan asettua ihmisen parisuhteen väliin. Ihminen voi rakastua ja silti valita olla toimimatta impulssinsa mukaan, koska se on moraalisesti oikea tapa toimia. Tai jos haluaa toimia väärin niin jättäisi nuo horinat sikseen ja myöntäisi ihan avoimesti että rakastuin ja toivoin että toinen valitsee minut sen oman puolinsa sijaan. Se olisi suoraselkäistä. 

Esimerkiksi omalla kohdalla varattu haki aina seuraani, joten välttely taktiikka ei toiminut. Hän oli selkeä osasyyllinen tunteiden muodostumiseen, koska alunperin minulla ei ollut mitään intressejä edes tutustua häneen työasioita enempää.

Tällainen kokemus minullakin, varattu näki oikein vaivaa ja haki tekosyitä päästä seuraan mutta sitten pelkästään jutteli niitä näitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?