Mikä vaivaa ihmistä, joka tunnustaa tunteensa varatulle?

Vierailija kirjoitti:

Jos sanoisin varatulle tai vaikka vapaallekin ihmiselle, että olen ihastunut häneen, en välttämättä tarkoittaisi sitä, että haluaisin hänen kanssaan parisuhteen. Ei jokainen ihastus ole niin vakavaa, että haluaa seurustella sen tyypin kanssa, johon on ihastunut.

Ajattele, jos se eroaisikin heti kumppanistaan. Ja sinä kun vain halusit sanoa, että olet vähän ihastunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku nainen kertoisi mun miehelle että on ihastunut siihen, mieheni nauraisi päin naamaa.xdD 

mikä siinä on huvittavaa? onko miehesi niin hirveä?

Koska olen mieheni ainoa hanipupu. :3

Vierailija kirjoitti:

Jos joku on korviaan myöten ollut rakastuneena vuosia, niin asian sylkeminen ulos voi olla hyvä asia. Tyyppi mahdollisesti pääsee torjumisen jälkeen eteenpäin jatkamaan elämäänsä.

Tämä. Oli pakko sylkeä ulos. Kiinnostusta oli hänenkin puolelta, mutta tarvitsin varmistuksen siitä, ettei ole tarpeeksi eikä meistä koskaan mitään tule. Hänen piti ikään kuin sysätä minut eteenpäin ja kertomisella ainakin flirtti ja tunteiden ruokkiminen loppui. Kukaan ei loukkaantunut, ketään ei koskaan petetty ja kaikki on nyt hyvin. 

Tilanteet vaihtelee. Joskus pitää rääkäistä, että jätä mut rauhaan, koska rakastan sua. 

Miehelleni saa tunnustella. Hän lähtee, jos on lähteäkseen. 

En tiedä, itsekin olen näitä tunnustuksia liikaa varatulta varatulle saanut, jos olen ystävystynyt töissä, sen takia en enää puhu miesten kanssa ainakaan kahden kesken. Sitten, kun sanot ettet ole kiinnostunut, kohtelu kylmenee täysin ja työkaveruus päättyy välttelyyn. Eräskin himojensa orja ei pysty tekemään töitä/puhumaan kanssani, onneksi emme ole ihan samoissa tehtävissä.

Minua ainakin helpotti tunnustaa ihastukseni työkaverille, koska olin hautonut sitä jo pidempään omassa päässäni. Molemmat olemme varattuja ja olemme kerran suudelleet miehen aloitteesta yhdessä yrityksen tilaisuudessa. Työkaveri ei ainakaan ottanut ihastuksen tunnustamista pahalla, ja sovimme sen jälkeen olevamme ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varatulle on oma vastuunsa huolehtia etteivät kaveruussuhteet muutu liian intiimeiksi, jolloin kuvioihin on vaarana tulla muutkin tunteet. Tai joutuu kärsimään seuraukset, vaikka omat motiivit olisivat olleet toiset. Sosiaalisesti älykäs osaa pitää rajat.

Muita tunteita voi aina tulla, vaikka ei oltaisi edes varsinaisesti kavereita.

Kyseessä on mt-häiriö, jos on palavasti rakastunut tuntemattomaan ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sanoisin varatulle tai vaikka vapaallekin ihmiselle, että olen ihastunut häneen, en välttämättä tarkoittaisi sitä, että haluaisin hänen kanssaan parisuhteen. Ei jokainen ihastus ole niin vakavaa, että haluaa seurustella sen tyypin kanssa, johon on ihastunut.

Ajattele, jos se eroaisikin heti kumppanistaan. Ja sinä kun vain halusit sanoa, että olet vähän ihastunut.

Entä sitten? Itsehän hän valintansa tekee. Vai meinaatko, että ihmiset ovat tuuliviirejä, jotka eivät tiedä mitä itse tahtovat, ja sitten ottavat eron sen kummemmin miettimättä vain siksi, että joku ohimennen heitti olevansa ihastunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta se, että ihminen menettää jotain mitä hänellä jo on, on jollakin lailla pahempaa kuin se, ettei hän saa jotain mitä haluaa. Esim. jos minulta varastetaan auto, se ei ole ihan sama tilanne kuin se, että minulla ei ole alunperinkään varaa ostaa autoa.

Autovarkaus vertauskuvana ontuu, koska kumppani ei ole toisen omaisuutta, vaan hän on ihminen, jolla on oma tahto ja päätösvalta, sekä omat tunteet. Auto ei ota mitään kantaa siihen, kenen omistuksessa on, eikä auto tee itsenäisiä päätöksiä. Ihminen kuitenkaan ei ole mikään esine, jonka sijainnista toiset päättävät, vaan ihmisellä on tunteet, tahto ja valinnanvapaus.

Selkärangattomuus. Mitä sitä sen enempää analysoimaan? Sellaisia ihmisiä on ja heidän kanssaan ei tartte olla tekemisissä, ellei itse niin valikoi. On näitä mullakin tullut vastaan, vaikka kuinka paljon. Ja sinkkuna varattuja miehiä tuli mua iskemään ihan poskettomat määrät, nykyään kaikki eronneita, hahhaa. On se kyllä uskomatonta kuinka paljon luusereita maailmaan mahtuu. Yksinhän ne lopulta useimmiten päätyykin vanhoina olemaan ja ihan hirveän katkeroina kuinka huonosti HEITÄ on omasta mielestään kohdeltu, yhyy. 

Vaivasi se, että varattu ihminen oli kuukausikaupalla flirttaillut minulle töissä ja työpaikan riennoissa. Pikkujouluissa sitten ilmaisin kiinnostukseni ja sain vahvistuksen sille että hänkin oli kiinnostunut. Muutaman viikon salasuhde siitä seurasi mutta se kuoli nopeasti kun tajusin ettei hän ole eroamassa vaikka muuta väitti. Lopetin jutun ja nyt meillä on hyvä neutraali työkaveruus eikä minua mietitytä että olisiko hän ollut se unelmien mies. Vaimoa käy toki sääliksi mutta eiköhän hänkin miehensä tunne.

Eli siis vastaus kysymykseesi että mikä vaivaa niin 1) epätietoisuus toisen antaessa selkeitä signaaleja ja 2) halu tietää millainen toinen ihminen olisi kumppanina

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin helpotti tunnustaa ihastukseni työkaverille, koska olin hautonut sitä jo pidempään omassa päässäni. Molemmat olemme varattuja ja olemme kerran suudelleet miehen aloitteesta yhdessä yrityksen tilaisuudessa. Työkaveri ei ainakaan ottanut ihastuksen tunnustamista pahalla, ja sovimme sen jälkeen olevamme ystäviä.

Itse olin sinkku ja todellakin oli hyvä, että vihdoin nostin kissan pöydälle. Loppui sairas mukaystävyys ja pääsin jatkamaan elämääni vapaana. Mikä mahdollisti myös aidon rakkauden löytymisen.

Vierailija kirjoitti:

Tyyppi ilman empatiakykyä. Omaa hyvää ajatteleva p.skiainen.

Sinäkin olet sellainen.

Ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta se, että ihminen menettää jotain mitä hänellä jo on, on jollakin lailla pahempaa kuin se, ettei hän saa jotain mitä haluaa. Esim. jos minulta varastetaan auto, se ei ole ihan sama tilanne kuin se, että minulla ei ole alunperinkään varaa ostaa autoa.

Joo ymmärrän tuon, ja siihen tavallaan viittasinkin sillä että ymmärrän ajatuksen että oikeus vallitsevan tilanteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Mutta molemmat vaatimukset on silti tavallaan yhtä itsekkäitä, jos niiden oletetaan ylittävän muiden ihmisten tarpeet.

Ja jotenkin tämä ketju tuntuu minusta olettavan, että kyseessä on aina joku pitkä unelmaliitto, kasa lapsia ja kultainen noutaja. Kun kyseessä voi olla vaikka nuoren lapsettoman parin suhde, joka vetelee muutenkin viimeisiään eikä kumpikaan vaan uskalla lähteä. Joskus se kolmas osapuoli rakastaa sitä varattua enemmän kuin oma kumppani. Ei se aina ole yksiselitteistä, kuka siinä kuviossa ottaa kovimmin turpiin.

On se vähän outoa, jos menee esim naimisissa olleelle onnelliselle kertoilemaan tunteistaan. Joo tunteet on tunteita, mutta joskus ne voi pitää myös omana tietonaan....

Vierailija kirjoitti:

On se vähän outoa, jos menee esim naimisissa olleelle onnelliselle kertoilemaan tunteistaan. Joo tunteet on tunteita, mutta joskus ne voi pitää myös omana tietonaan....

Ikinä en ole onnelliselle tunnustanut. Onnettomalle pari kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varatulle on oma vastuunsa huolehtia etteivät kaveruussuhteet muutu liian intiimeiksi, jolloin kuvioihin on vaarana tulla muutkin tunteet. Tai joutuu kärsimään seuraukset, vaikka omat motiivit olisivat olleet toiset. Sosiaalisesti älykäs osaa pitää rajat.

Muita tunteita voi aina tulla, vaikka ei oltaisi edes varsinaisesti kavereita.

Kyseessä on mt-häiriö, jos on palavasti rakastunut tuntemattomaan ihmiseen.

On niitä kuule muitakin vaihtoehtoja kuin tuntematon ja kaveri.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varatulle on oma vastuunsa huolehtia etteivät kaveruussuhteet muutu liian intiimeiksi, jolloin kuvioihin on vaarana tulla muutkin tunteet. Tai joutuu kärsimään seuraukset, vaikka omat motiivit olisivat olleet toiset. Sosiaalisesti älykäs osaa pitää rajat.

Muita tunteita voi aina tulla, vaikka ei oltaisi edes varsinaisesti kavereita.

Kyseessä on mt-häiriö, jos on palavasti rakastunut tuntemattomaan ihmiseen.

On niitä kuule muitakin vaihtoehtoja kuin tuntematon ja kaveri.

-eri

Sitä joko on merkityksellisessä vuorovaikutuksessa kohteensa kanssa tai ei. Jälkimmäisessä tapauksessa tunteet ovat fantasioita.

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten tällä palstalla valitin sitkeää ihastusta varattuun. Useampi kirjoittaja neuvoi nostamaan kissan pöydälle ja tunnustamaan tunteet, jotta pääsisin pakkien jälkeen eteenpäin. Olen kuulemma pelkuri jos en tunnusta. Nyt sitten sekin on ollut väärin. Vauvapalsta. <3

Kerro miten toimit ja mitä sitten tapahtui? Kerroitko? Saitko pakit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varatulle on oma vastuunsa huolehtia etteivät kaveruussuhteet muutu liian intiimeiksi, jolloin kuvioihin on vaarana tulla muutkin tunteet. Tai joutuu kärsimään seuraukset, vaikka omat motiivit olisivat olleet toiset. Sosiaalisesti älykäs osaa pitää rajat.

Muita tunteita voi aina tulla, vaikka ei oltaisi edes varsinaisesti kavereita.

Kyseessä on mt-häiriö, jos on palavasti rakastunut tuntemattomaan ihmiseen.

On niitä kuule muitakin vaihtoehtoja kuin tuntematon ja kaveri.

-eri

Sitä joko on merkityksellisessä vuorovaikutuksessa kohteensa kanssa tai ei. Jälkimmäisessä tapauksessa tunteet ovat fantasioita.

Joo, mutta ei kaikkia merkityksellisiäkään vuorovaikutuksia nimittäisi varsinaisesti kaveruudeksi.