Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani ei tehneet ositusta erotessaan, nyt isän kuoltua äiti on perikunnan osakas ja tekee riitaa kaikesta!
02.03.2023 |
Vanhempieni erosta on jo 20 vuotta, jostain h3lvetin syystä he ei tehneet ositusta aikanaan. Olen niin vihainen siitä! Kaikki ongelmat kaatuvat taas meidän lasten niskaan!
Mitään muuta omaisuutta kummallakaan ei ollut kuin talo jossa asuivat. Isä säästi eron jälkeen pienen pesämunan ja halusi sen meille lapsille jaettavaksi. Ei siitä hirveästi rahaa tule kun lapsia on neljä, mutta jonkin verran kuitenkin.
En tiennyt, että ositusta ei oltu tehty. Nyt äiti on vaatimassa puolta isän omaisuudesta, eli noista säästöistä myös, joihin hänellä ei ole oikeutta. Isä on sanonut meille kaikille lapsille että haluaa meidän jakavan ne tasan, neljään osaan keskenämme. Äiti on heittäytynyt tosi hankalaksi kaikessa ja vaatii että jokainen päätös pitää hyväksyttää hänellä. Rahaa ei ole niin paljon, että siitä kannattaisi oikeuteen lähteä omaa äitiään vastaan. Äidin itsekeskeisyys ja ahneus on kuitenkin jo rikkonut perheen välejä.
Voiko hän oikeasti vaatia puolia noista rahoista itselleen? Onko meillä mitään mahdollisuutta vastustaa ilman käräjöintiä? Testamenttia ei ollut.
Kommentit (465)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioero-osituksessa otetaan huomioon kummankin puolison varat ja velat. Lasketaan varat - velat ja verrataan puolisoiden summia toisiinsa. Se, jolla laskutoimitus näyttää olevan enemmän omaisuutta, maksaa tasinkoa toiselle tuosta miinuslaskun jälkeisestä summasta (ei koko omaisuudestaan).
Eli saattaa kääntyä niin päin, että äiti olisi joutunut maksamaan tasinkoa?
Kyllä, mikäli isällä olisi ollut pienempi nettovarallisuus avioeron tullessa voimaan. Oliko esim. asuntolainaa ja kenen nimissä. Myös kulutusluotot ym. katsotaan veloiksi. Avioeron jälkeen kertynyttä varallisuutta tai velkoja ei osituksessa huomioida. Tilin saldo tietyllä päivämäärällä on helppo tarkistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioero-osituksessa otetaan huomioon kummankin puolison varat ja velat. Lasketaan varat - velat ja verrataan puolisoiden summia toisiinsa. Se, jolla laskutoimitus näyttää olevan enemmän omaisuutta, maksaa tasinkoa toiselle tuosta miinuslaskun jälkeisestä summasta (ei koko omaisuudestaan).
Erohetkellä ollut tilanne vain 20 vuotta myöhemmin oleva tilanne?
Erohetkellä.
Jos ositusta ei ole niin se tehdään nyt. Äidillä ei ole oikeutta eron jälkeiseen omaisuuteen,mutta se ositus pitää hoitaa eli käytännössä mikä tilanne ollut erohetkellä. Halutessaan saisi vain allekirjoittaa paperin millä luopuu koko asiasta. Mutta jotkut on kuspäitä ja haluaa kiusata jopa omia lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Perintöasiat on vaikeita, jokainen kokee että on oikeus saada. Siksi on laki, joka voi tuntua epäreilulta. Meilläkin kävi huonosti kun emme ajoissa tehneet testamenttia, mummon kuollessa henkilö joka oli aiheuttanut paljon huolta murhetta-joka ei ollut biologinen sukulainen vaan adoptoitu-ei ollut ikinä mummoa hoitanut ei auttanut, tulee saamaan hyvän osan perinnöstä. Mummon toive oli ettei tälle vaan mitään anneta, mutta lakimies ei voinut testamenttia laatia muistisairauden vuoksi. Ja kyllä tosiaan kehtaa osuuttaan vaatia vaikka voisi kieltäytyäkin ottamasta koska tietää mummon toiveen että pienet säästöt kuuluu häntä auttaneille.
Adoptoitu lapsi on rintaperillinen ihan siinä missä biologinenkin, joten häntä ei voi tehdä perinnöttömäksi.
Erossa ei tarvitse laittaa kaikkea puoliksi, jos toisin halutaan. Tässäkin on tehty niin, että talo on jäänyt toiselle ja toinen on pitänyt loput. On vain kuviteltu, että asia on selvä, eikä kirjoitettu siitä osituspaperia, jossa näin olisi todettu. Ap ei ole selventänyt, onko talon omistussuhteissa tapahtunut muutoksia, kuka oli alkuperäinen omistaja ja onko tehty uusi lainhuuto eron jälkeen. Hän on vain sanonut, että vanhemmilla oli talo ja isä muutti pois. Hän on myös sanonut, että äiti pitää talon ja lapset jakavat isältä jääneet vähäiset säästöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perintöasiat on vaikeita, jokainen kokee että on oikeus saada. Siksi on laki, joka voi tuntua epäreilulta. Meilläkin kävi huonosti kun emme ajoissa tehneet testamenttia, mummon kuollessa henkilö joka oli aiheuttanut paljon huolta murhetta-joka ei ollut biologinen sukulainen vaan adoptoitu-ei ollut ikinä mummoa hoitanut ei auttanut, tulee saamaan hyvän osan perinnöstä. Mummon toive oli ettei tälle vaan mitään anneta, mutta lakimies ei voinut testamenttia laatia muistisairauden vuoksi. Ja kyllä tosiaan kehtaa osuuttaan vaatia vaikka voisi kieltäytyäkin ottamasta koska tietää mummon toiveen että pienet säästöt kuuluu häntä auttaneille.
Adoptoitu on kyllä ihan yhtälailla sukua ja samalla viivalla kuin biologiset. Sitten taas toisinpäin, että luovutetuilla sukusoluilla alkunsa saanut ei ole sukua luovuttajalle vaikka samoja geenejä on. Samassa asemassa kuin vaikka toiselta verta tai munuaisen vastaanottanut.
Asia erikseen on tuo miten perintönsä olisi halunnut jakaa. Tuskin pystyi muistusairaana tekemään päätöksiä sen suhteen. Jos oli aiemmin sitä mieltä, että jollekin ei halua antaa niin olisi toiminut silloin. Turha tässä kenenkään on kiukutella.
Miksi ette anna asian vain mennä lain mukaan eli perintökaaressa on varmaan tälle asialle ratkaisu. Jos äitinne on lain mukaan saamassa kuolinpesästä jotakin, se kuuluu hänelle. Ette te ole sitä hänelle antamassa vaan pesä jaetaan niin kuin laissa määrätään. Ei voi antaa sitä, mikä itselle ei ole koskaan kuulunutkaan. Annatte lakimiehen tutkia paperit, kyllä se siitä selviää. Ei omaa perintöosuuttaan tarvitse muilta osakkailta anteeksi pyytää, ja omat rahansa saa käyttää jokainen makunsa mukaan. Ja asioiden hoito pankissa ja muissa elimissä tyssää siihen, jos perunkirjoitusta ei ole hoidettu asianmukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun se 8situs on vain tehtävä. Tai siis paperi missä molemmat toteavat osituksen tapahtuneen, meni se jako miten tahansa.
Pakkohan on todellakin nyt tutkia sen talon kohtalo. Kuka on omistajana/omistajina, miten lainhuudatukset ja muut viralliset jutut on hoidettu tai ovat edelleen hoitamatta.
Eiväthän lapset perinnönjaossa voi jakaa keskenään sellaista omaisuutta jossa osa kuuluu jollekin muulle. Eli jos nyt osa kuuluu tälle äidille.
Sehän on nyt päivänselvää, että asiat pitää hoitaa virallisesti.
Muuten siitähän sen tietää kuuluuko äidille jotain, että hänelle on tullut ilmoitus perunkirjoituksesta ja hänen pitää ainakun silloin toimittaa virkatodistus.
Kyllähän sen pitäisi olla selvillä ketkä ovat lain mukaan kuolinpesän osakkaina.
Eihän muuten voi mitään perunkirjoitusta tehdä tai pesänjakoa.
Mielestäni äiti on siinä oikeassa, että häntä ei voi ohittaa jos hän on osakkaana tässä nyt ko. pesässä. Vaikka ei mitään haluaisikaan, mutta tietenkin on ymmärrettävää, että haluaa ehkä myös oman osuutensa. On vain antanut olla isän eläessä, jostain syystä.
Selvittäkää nyt ihan ensiksi miten on omistussuhteiden laita, ihan jonkun lakimiehen kanssa jos ei asia muuten selviä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette anna asian vain mennä lain mukaan eli perintökaaressa on varmaan tälle asialle ratkaisu. Jos äitinne on lain mukaan saamassa kuolinpesästä jotakin, se kuuluu hänelle. Ette te ole sitä hänelle antamassa vaan pesä jaetaan niin kuin laissa määrätään. Ei voi antaa sitä, mikä itselle ei ole koskaan kuulunutkaan. Annatte lakimiehen tutkia paperit, kyllä se siitä selviää. Ei omaa perintöosuuttaan tarvitse muilta osakkailta anteeksi pyytää, ja omat rahansa saa käyttää jokainen makunsa mukaan. Ja asioiden hoito pankissa ja muissa elimissä tyssää siihen, jos perunkirjoitusta ei ole hoidettu asianmukaisesti.
Ex vaimo ei ole perintökaaressa millään tavoin mukana. Nyt ongelma on se, että ositusta ei ole tehty eron jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erossa ei tarvitse laittaa kaikkea puoliksi, jos toisin halutaan. Tässäkin on tehty niin, että talo on jäänyt toiselle ja toinen on pitänyt loput. On vain kuviteltu, että asia on selvä, eikä kirjoitettu siitä osituspaperia, jossa näin olisi todettu. Ap ei ole selventänyt, onko talon omistussuhteissa tapahtunut muutoksia, kuka oli alkuperäinen omistaja ja onko tehty uusi lainhuuto eron jälkeen. Hän on vain sanonut, että vanhemmilla oli talo ja isä muutti pois. Hän on myös sanonut, että äiti pitää talon ja lapset jakavat isältä jääneet vähäiset säästöt.
No sittenhän pitää tarkistaa, kuka omistaa talon eli kenen nimissä se on. Pelkkä "asu sää siinä" ei siirrä omistajuutta yhtään kenellekään.
Kun vanhempasi ovat eronneet, ja sen jälkeen toinen puolisoista kuolee, niin ei sillä elossa olevalla puolisolla ole mitään osaa vainajan kuolinpesässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäpä hyvä muistutus osituksen tärkeydestä. Myös, jos olette itse olleet aiemmin aviossa. Voi muuten tulla nykyiselle puolisolle mielenkiintoinen tilanne perukirjoituksesta jos eksänne ilmestyy vaatimaan laillista saatavaansa.
No höpö höpö. Ainakin meillä kun vanhemmat erosivat, ositusta ei tehty juuri siitä syystä, että isä antoi äitini jäädä lasten kanssa kotiin asumaan. Oli omakotitalo. Jos olisi ositettu, jossain vuokralla olisi asuttu. Se oli ihan isäni oma tahto, että lapsilla säilyy lapsuudenkoti, vaikka hän muuttaa sieltä pois.
Ja tuo kumosi kirjoittamani miten? Luepa uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan näin sivukommenttina heitän, että aika monesti olen saanut vanhan osituksen hoidettua siten, että ollut yhteydessä entiseen puolisoon (tietenkin suotavaa, että on elossa:) ja tiedustellut asiaa vanhasta 10-20 vuoden takaisesta osituksesta. Jos ex on sitä mieltä, että asia hoidettiin aikoinaan käytännössä, niin yksinkertainen paperi, missä todetaan osituksen tapahtuneen tosielämässä eikä vaatimuksia ole. Ei tuon kummallisempaa ole kirjoitettu laatimaani asiakirjaan. Tuon sitten asiakirjojen joukkoon perukirjaa ja/tai perinnönjakosopimuksen liitteeksi.
Tilanne monesti ollut se, että on lähdetty yhteiselämästä ja käytännössä molemmat pitäneet omansa. Harvinaisia on tilanteet, että aletaan riitelemään vanhoista osituksista.
asianajaja
Ehkä näin, mutta silloin kun se ex on ulosotossa niin on aika iso kiusaus maksattaa velkojansa tuota kautta. Ja oletettavasti ulosottokin sitä vaatii jos saa tietää asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perintöasiat on vaikeita, jokainen kokee että on oikeus saada. Siksi on laki, joka voi tuntua epäreilulta. Meilläkin kävi huonosti kun emme ajoissa tehneet testamenttia, mummon kuollessa henkilö joka oli aiheuttanut paljon huolta murhetta-joka ei ollut biologinen sukulainen vaan adoptoitu-ei ollut ikinä mummoa hoitanut ei auttanut, tulee saamaan hyvän osan perinnöstä. Mummon toive oli ettei tälle vaan mitään anneta, mutta lakimies ei voinut testamenttia laatia muistisairauden vuoksi. Ja kyllä tosiaan kehtaa osuuttaan vaatia vaikka voisi kieltäytyäkin ottamasta koska tietää mummon toiveen että pienet säästöt kuuluu häntä auttaneille.
Adoptoitu lapsi on rintaperillinen ihan siinä missä biologinenkin, joten häntä ei voi tehdä perinnöttömäksi.
Testamentilla olisi voinut jättää hänelle pelkän lakiosan ja muille enemmän. Toki voi laittaa testamenttiin myös että ei saa mitään, mutta hänellä on oikeus vaatia vähintään lakiosuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioero-osituksessa otetaan huomioon kummankin puolison varat ja velat. Lasketaan varat - velat ja verrataan puolisoiden summia toisiinsa. Se, jolla laskutoimitus näyttää olevan enemmän omaisuutta, maksaa tasinkoa toiselle tuosta miinuslaskun jälkeisestä summasta (ei koko omaisuudestaan).
Erohetkellä ollut tilanne vain 20 vuotta myöhemmin oleva tilanne?
Erohetkellä. Eräällä ahneella tutulla on tästä katkera kokemus, kun vielä oikeudenkäyntikulut jäi itse maksettavaksi. Kyse oli erohetken omaisuudesta, jonka arvo oli noussut sen jälkeen kaavoituksen ansioista.
AP:n tilanteessa kannattaa ottaa ensin osaava juristi tekemään perunkirjoitus oikein ja sen jälkeen pyytää oikeutta määräämään pesänjakaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioero-osituksessa otetaan huomioon kummankin puolison varat ja velat. Lasketaan varat - velat ja verrataan puolisoiden summia toisiinsa. Se, jolla laskutoimitus näyttää olevan enemmän omaisuutta, maksaa tasinkoa toiselle tuosta miinuslaskun jälkeisestä summasta (ei koko omaisuudestaan).
Erohetkellä ollut tilanne vain 20 vuotta myöhemmin oleva tilanne?
Erohetkellä. Eräällä ahneella tutulla on tästä katkera kokemus, kun vielä oikeudenkäyntikulut jäi itse maksettavaksi. Kyse oli erohetken omaisuudesta, jonka arvo oli noussut sen jälkeen kaavoituksen ansioista0.
Outoa. Kyllä erohetkellä olleen omaisuuden tuotto ja arvonnousu (osituksen tekemiseen asti) otetaan normaalusti osituksessa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perintöasiat on vaikeita, jokainen kokee että on oikeus saada. Siksi on laki, joka voi tuntua epäreilulta. Meilläkin kävi huonosti kun emme ajoissa tehneet testamenttia, mummon kuollessa henkilö joka oli aiheuttanut paljon huolta murhetta-joka ei ollut biologinen sukulainen vaan adoptoitu-ei ollut ikinä mummoa hoitanut ei auttanut, tulee saamaan hyvän osan perinnöstä. Mummon toive oli ettei tälle vaan mitään anneta, mutta lakimies ei voinut testamenttia laatia muistisairauden vuoksi. Ja kyllä tosiaan kehtaa osuuttaan vaatia vaikka voisi kieltäytyäkin ottamasta koska tietää mummon toiveen että pienet säästöt kuuluu häntä auttaneille.
Adoptoitu lapsi on rintaperillinen ihan siinä missä biologinenkin, joten häntä ei voi tehdä perinnöttömäksi.
Jep, juuri tämän vuoksi on lakiosa. Jos näitä aletaan mielipiteiden mukaan mittailla, ei sopua synny.
Tuossa on olisi sana sanaa vastaan, ihan hyvin voi sanoa muistisairaan tahdoksi mitä vain. Eri asia, onko se totuus, kun testamenttia ei kerta ole. Mummo olisi voinut maksaa auttajille suoraan säästämisen sijaan jos näin olisi varat eri tavoin jakaa.
Periaatteessa näiden mielipiteiden ajatellaan menevän oikeudentajun mukaan, auttaneille enemmän. Mutta yhtä hyvin ahneus voi iskeä ilman arjessa mukana olemistakin ja muiden pitäisi jollain syyllä muka luopua, koska ahne nyt vaan ajattelee olevansa oikeutettu enempään. Siksi mutu ei riitä, vaan menee papereiden mukaan. Hyvä opetus myös kaikille heille, jotka eivät auta välittämisestä vaan palkkaa vastaan. Eikö voi olla kiitollinen, että on saanut auttaa ja suhteet olivat hyvät, miksi tähän pitää aina raha sotkea? Perintöhän ei ole palkka teoista, se on perintö. Vähentää myös perittävien mahdollisuuksia kiristää ja ohjailla jälkikasvua tulevan perinnön varjolla.
Tuossahan tilanne voi olla mikä vaan, jos talon omistussuhteista ei ole tietoa. Jos esim. isä on eron hetkellä omistanut suurimman osan kämpästä eikä merkittävää muuta omaisuutta kummallakaan ole, voi äidille tulla jopa kuitattavaa isän kuolinpesälle. Otetaan esmes isä omisti 75% 100 tonnin arvoisesta kämpästä. Hänen omaisuus 75t, äidillä 25. Kun puolitetaan ja tasinko, olisi äiti saamassa 25t isältä. No, tämähän tarkoittaa, että lapset perii sen 50t, puolet kämpästä, jossa äiti asuu. Mitäs nyt, lähetäänkö realisoimaan kämpää, kun mitään lesken asumisoikeutta ei tässä tapauksessa ole?
Ikävä juttuhan tuossa on, että vaikka äiti olisi talossa asuessaan lyhentänyt mahdollista lainaa sovitusti, ei omistussuhteet automaattisesti muutu. Eli hän on saattanut mielissään maksaa kämppää jota ei omista. Ja joutuu vielä maksamaan itsensä ulos siitä. Huh huh.
Tietenkin lapset perivat isansa
Tassa on kyse siita, onko isasi talon ainoa omistaja?
Jos osa siitä kuuluu jollekin toiselle henkilolle, niin se osa ei ole isasi omaisuutta
Sanokaa ei. Tehkää ositus ja jättäkää avioliiton päättymisen jälkeen kertyneet varat sen ulkopuolelle. Jos äiti haluaa oikeuteen, menköön omalla kuluriskillä. Te voitatte jutun ja hänelle jää maksettavaksi omat ja teidän kulut. Katsokaa, uskaltaako. Teillä on erittäin vahva juttu, hän on tuossa heikoilla.