Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?
27.02.2023 |
Koen hiukan vaikeaksi käsittää, miksi ihmeessä tämä nuorempi sukupolvi nyt uupuu niin mahdottomaan tahtiin (esim tänään 27.2. HS "Nuorten työuupumus uhkaa jo taloutta").
Siis mikä ihme näitä uuvuttaa?
Yritän siis vilpittämästi hahmottaa, mistä tämä johtuu? Onko aines jotenkin "heikompaa" nykyisin? Eikö ole paineensietokykyä?
Työelämä ei taatusti ole kovin paljon erilaista kuin ollut parikymmentä viime vuotta (vähintään). On paineistavia töitä, on pas*oja työpaikkoja, on huonoja pomoa, mutta on myös erinomaisia työpaikkoja, hyviä työkokemuksia jne. Eli samaa kuin ennenkin.
Okei, en itse ole enää nuori, ikää 52 v.
Opiskelin yliopistossa maisteritutkinnon, olin hanttihommissa laman aikana ja sen jälkeen sitten kokoaikaisesti työelämässä. Elämään mahtunut kaikenlaista vastoinkäymistä, mutta vielä tässä porskutetaan.
Onko jokin maailmassa niin muuttunut, että nuoret uupuu ELÄMÄSTÄ yleisesti (???) vai mistä on kyse?
Kommentit (1167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on jo yläasteen päätettyään uupunut koska koulussakin vaaditaan paljon.
Et ole tosissasi. Yläasteen?! 😀
Itse uuvuin ensimmäisen kerran yläasteella. Tosin vaadin itse itseltäni kohtuuttoman paljon. Ei kyllä auttanut kun kotona kuuli laiskoista nuorista, laiskoista työttömistä jne. Päähän jäi tosi vahvasti sellainen ajatusmalli että on pakko koko ajan tehdä kaikkensa ettei kukaan vaan luule laiskaksi. Kun joku kevät lukiossa hain lukuisia kesätyöpaikkoja mutten saanut töitä niin sain osakseni isäni pettymyksen kun "en nähnyt tarpeeksi vaivaa".
Olen nyt kolmekymppinen. Ystäväpiiristäni harvalla on vakituista työsopimusta. Itse olen myös määräaikaiskierteessä. Vakituisen työn saaminen vastaisi lottovoittoa. Voisi sitten oikeasti suunnitella vähän pidemmälle elämää, ostaa asunnon jne.
Ainakin omalla kohdalla kyllä vaikuttaa sekin kun on kouluajoista saakka saanut jatkuvasti kuulla maailman huonosta tilasta (ilmastonmuutos jne) ja kuinka asiat menevät vain huonompaan ja huonompaan. On siis nuoresta asti jo isketty päähän se ajatus ettei toivoa paremmasta tulevaisuudesta ole.
Olin yläasteella, kun meillekin alettiin toitottamaan siitä ilmastonmuutoksesta. Lehtiin kirjoitettiin artikkeli "juhlien loppu". Siinä kerrottiin, miten kaikki tulee tuhoutumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidan olla itse näitä helpolla päässeitä viisikymppisiä. Puoliso löytyi 40 vuotiaana ja ensimmäisen toistaiseksi jatkuvan työsopimuksen sain 48 vuotiaana. Silti olen pärjännyt elämässä, koska en ole koskaan menettänyt uskoa itseeni ja luovuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Ketjun perusteella kysymys kannattaisi varmaan kääntää toisinpäin. Mikä on vanhemman väen erinomaisuuden salaisuus? Yhtä vaikeaa tai vaikeampaakin on ollut kuin nykynuorilla, mutta ette uuvu. Miksi? Mistä on noin vahva aines tehty?
Yksi selittävä tekijä voisi olla liikunnallisempi elämäntapa, mikä pitää kehon ja mielen virkeämpänä. Esim. nyt uhkaava bussilakko tuntuu olevan monelle nuorelle lähes maailmanloppu, kun ei ehkä pääsekään 5km matkaa bussilla, vaan pitäisi pyöräillä tai kävellä. Siis ajatelkaa, pitäisi liikkua omin voimin ulkona, vaikka on talvi! Tämä taas ei ole mikään ongelma ikäpolvelle, joka ei ole tottunut pääsemään autolla tai vähintään sähköscootilla ovelta ovelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on jo yläasteen päätettyään uupunut koska koulussakin vaaditaan paljon.
Et ole tosissasi. Yläasteen?! 😀
Itse uuvuin ensimmäisen kerran yläasteella. Tosin vaadin itse itseltäni kohtuuttoman paljon. Ei kyllä auttanut kun kotona kuuli laiskoista nuorista, laiskoista työttömistä jne. Päähän jäi tosi vahvasti sellainen ajatusmalli että on pakko koko ajan tehdä kaikkensa ettei kukaan vaan luule laiskaksi. Kun joku kevät lukiossa hain lukuisia kesätyöpaikkoja mutten saanut töitä niin sain osakseni isäni pettymyksen kun "en nähnyt tarpeeksi vaivaa".
Olen nyt kolmekymppinen. Ystäväpiiristäni harvalla on vakituista työsopimusta. Itse olen myös määräaikaiskierteessä. Vakituisen työn saaminen vastaisi lottovoittoa. Voisi sitten oikeasti suunnitella vähän pidemmälle elämää, ostaa asunnon jne.
Ainakin omalla kohdalla kyllä vaikuttaa sekin kun on kouluajoista saakka saanut jatkuvasti kuulla maailman huonosta tilasta (ilmastonmuutos jne) ja kuinka asiat menevät vain huonompaan ja huonompaan. On siis nuoresta asti jo isketty päähän se ajatus ettei toivoa paremmasta tulevaisuudesta ole.
Olin yläasteella, kun meillekin alettiin toitottamaan siitä ilmastonmuutoksesta. Lehtiin kirjoitettiin artikkeli "juhlien loppu". Siinä kerrottiin, miten kaikki tulee tuhoutumaan.
Meille kerrottiin kuinka ydinsota voi leimahtaa hetkellä millä hyvänsä ja näytettiin dokkareita Hiroshimasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lukion jälkeen mietin että haluaisin perustaa jonkun maatilan kun tuntuu että en tule kestämään hektistä ja stressillistä työelämää.
Kuule, ei se maatilakaan itse itseään pyöritä.
Ja ethän sitten ainakaan eläimiä ota tiluksillesi, koska eläimet pitää tosiaan hoitaa ja ruokkia säännöllisesti ihan joka päivä - oli arki tai pyhä tai sairaus tai mikä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni on kamalaa sanoa ettei muka työnteko ole vaativampaa kuin ennen? Itseni ihan ärsyttää että miten voi sanoa näin kun ihan selvästi työn dynamiikka mennyt huonompaan suuntaan ihan senkin takia kun henkilöstöä vähennetään (työmäärään suhteutettuna) ja sijaisia ei saada mistään kun sattuu vaikka sairastumaan. Joissakin työpaikoissa ehtiminen kaikkiin työprojekteihin on hiuskarvan varassa ja olosuhteet ovat melkeinpä epäinhimilliset. Tiedän paikan jossa ruokatauko kestää vain 10 minuuttia (jotain ehtii suuhunsa laittaa) ennen tappotahtia.
Joten ei ihme että ihmiset uupuvat, ennen sentään oli henkilöstömitoitus kunnossa eikä yhden ihmisen niskaan laiteta kaikkia töitä.
Luin joskus Eeva Kolun kirjan uupumisesta ja muutenkin tästä aiheesta. Itselläni herää sellainen kysymys, että mikä uuvuttaa. Koulu, yliopisto, työ? Toisinaanhan puhutaan myös "arkiuupumuksesta" ja esim. just tuossa Eeva Kolun kirjassa taisi olla juuri siitä kyse.
Rajaan tätä nyt niin, että puhun lapsettomista ja perusterveistä nuorista aikuisista (oma viiteryhmäni), joilla on korkeakoulutus tai jotka ovat parhaillaan opiskelemassa. Ei pitäisi olla mitään ulkopuolista pakkoa, joka uuvuttaisi. Ei vanhempia käskemässä, opiskelualansa ja opiskeluTAHTINSA saa itse valita. Yliopisto-opintoihin saa helposti lisäaikaakin.
Toisaalta kaikkea on nykyään liikaa. 24/7 yhteiskunta. 90-luvulla TV-ohjelmat loppuivat puolilta öin, oli lankapuhelimet eikä kenellekään edes kehdattu soittaa 21 jälkeen.
Olen joskus nähnyt ikätovereideni laittamia kuvia kalentereistaan ja To Do -listoistaan. Niissä voi ihan oikeasti olla sellaisia juttuja kuin
"Kirjoita essee, deadline ensi viikolla",
"Lue tenttikirjan kpl 1-3",
"Lue Jojo Moyesin kirja loppuun",
"Katso Sinkkuelämää kakkoskauden jaksot",
"Hanki langat ja aloita neuletyö".
Varsinkin aktiivisille, monesta kiinnostuneille ihmisille, nykyinen yltäkylläisyys voi olla kuormittavaa. Harrastuksetkin ja vapaa-aika ovat muuttuneet suorituksiksi.
Ja tosiaan, nyt puhun siis lapsettomista ja terveistä nuorista aikuisista, joilla ei ole mitään selkeää ulkopuolista syytä uupumiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ne ovat päässeet lapsena ja nuorena niin paljon helpommalla kuin vanhempi väestö.
Pappa betala, on välivuodet ym huilailumahdollisuudet ja opiskeluaikoina ei tarvii tehdä töitä, voi vaan lipittää lattea kahvilassa ja pohtia olenko masentunu.
Liiallinen suomen käyttö ja sen kautta eläminen sairastuttaa mielen.
Ihmiset ovat ihan liikaa sisällä, istuvat paikoillaan ja syövät ravinneköyhää valmisruokaa. Aivot eivät saa ravinteita ja happea. Näin iskee masennus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Nykyään on se trendi, että työpaikoilla yksi ihminen tekee kahden ihmisen työt yhden ihmisen palkalla.
Mutta jos näin on, niin miksi nimenomaan nuoret työntekijät uupuvat? Mikseivät nelikymppiset, viisikymppiset, kuusikymppiset ja liki seitsenkymppiset uuvu? Heillä on lisäpaineena vielä se että ikääntyvän on hyvin vaikeata saada uusi työpaikka.
Niin, mikähän siinä on että työ on helpompaa sille joka sitä on tehnyt jo 20 vuotta kuin sille joka on tehnyt sitä 2 viikkoa? Hmmm....
Kertoo kyllä paljon siittä joka uupuu kahdessa viikossa niin että ei kykene työskentelemään... asioiden opettelu vaatii vaivaa ja aikaa ja kumpaakaan pullamössö sukupolvi ei suostu kun "kaikki heti mulle nyt ilman että itse panostan" on lähes joka some sukupolven ajatuksissa ensimmäisenä
Ei nykymaailmassa anneta aikaa opetella, kun sun pitää osata kaikki jo heti. Työpaikkahakemuksissakin lukee että pitää olla jo kokemusta samasta työstä. Itse en edes pääse minnekään, koska aina paikan vie joku jolla oli jo valmiiksi kokemusta vastaavasta työstä.
Tämän allekirjoittaa myös palstatäti. Muutos tähän suuntaan on tapahtunut vähitellen oman työhistoriani aikana. Hyvällä tuurilla voi vielä löytää työpaikan, jossa on tajuttu perehdyttämisen tärkeys. Ja toivon todella, että tähän suuntaan palataan takaisin. Ei kukaan voi olla suoralta kädeltä ammattilainen tietyssä firmassa, aina pitää opetella tovi ennen kuin tietää miten hommat hoituvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Nykyään on se trendi, että työpaikoilla yksi ihminen tekee kahden ihmisen työt yhden ihmisen palkalla.
Mutta jos näin on, niin miksi nimenomaan nuoret työntekijät uupuvat? Mikseivät nelikymppiset, viisikymppiset, kuusikymppiset ja liki seitsenkymppiset uuvu? Heillä on lisäpaineena vielä se että ikääntyvän on hyvin vaikeata saada uusi työpaikka.
Meillä ainakin on näitä eläkeikää lähestyviä henkilöitä, jotka eivät ole päivittäneet osaamistaan koko tällä vuosituhannella. Siis ihan oikeasti. Ei osata käyttää exceliä, ei osata koodata, vaikka oma työ sitä (alkeellisella tasolla) edellyttää, ei osata käyttää edes sähköistä kalenteria. Mutta ei näitä Perttejä potkita ulos, eläkeikään on pari vuotta, ne saa olla siihen asti. Samalla osaamisella varustettu nuori työntekijä ei saisi ikinä töitä, meiltä uusilta taloon tulijoilta vaaditaan ihan todella paljon enemmän. Joten kukapa muut tässä yhtälössä uupuu kuin se uusi tulija, Perttihän saa jatkaa samaa rataa kuin 1990-luvulla.
Kattellaan sitten, kun rupeat olemaan itse "pertti-ikäinen" eli viidenkympin paremmalla puolella. Nämä ihmiset ovat painaneet jo 30 vuotta työelämässä. Minusta heille pitäisi suoda jo tietynlainen kevennys kohti eläkeikää työajan ja työtehtävien vaativuuden kautta - mikäli he itse näin haluavat. Toki myös palkka samassa suhteessa. Nuoret voivat keskittyä uusiin tuuliin ja kehitykseen, sillä heillä on vielä puhtia, tuoretta näkemystä ja energiaa. Tämä on luontainen kulku ja näin sen tulee ollakin. Hyväksytään se ja sallitaan tietty erilaisuus myös työpaikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hohdokasta on olla eläkkeellä ja odottaa sitä parikymppisenä,itse olisi mieluusti nuori,elämä edessä iloineen ja suruineen.
Ei kannata eläkeikään kurottaa eikä pantata eikä jemmata asioita tai tekemisiä. Turha moni kuolee ennen eläkeikää tai sen kynnyksellä tai ihan kohta eläkkeelle päästyään. Syöpä saattaa iskeä jo nuorempanakin eikä meistä kukaan tiedä päiviemme määrää. Eletään nyt parasta elämää mitä voimme tällä hetkellä elää. Huomisesta ei ole mitään takeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että ne väsyvät ap:n kaltaisiin työkavereihin.
Haha tämä. Oma jo eläkkeellä oleva isäni (ammatiltaan sosiaalityöntekijä) sanoi vähän aikaa sitten ettei todennäköisesti ikinä olisi nuorena pärjännyt nykyisenkaltaisessa maailmassa. Suree kovasti miten vaikeaa nuorilla on ja kiroaa "digidigin" alimpaan helvettiin. Kyllä ennenkin oli paineita, mutta aivan eri tasolla. Riitti tyyliin kun oli suht ahkera eikä ryypännyt. Yliopistoon pääsi melko helposti jnejne. Oltiin optimistisia tulevaisuuden suhteen ihan eri tavalla.
Teidän aikana ei ollut pelkkää pelottelua, kuten nykyaikana. Ei mitään muuta ole tarjolla tulevaisuudessa kuin maalattuna kauheita uhkakuvia. Ilmastokriisit, sodat, nälänhätä jne.
Onhan niitä uhkakuvia maalailtu kautta aikain. Tshernobylin ydinlaskeumat ja mahdolliset ydinonnettomuudet, AIDSin leviäminen, otsonikerroksen aukot, Y2K ja maailmanloppu, WTC:n poikimat terrorismi-iskut ja Afganistanin sodan laajeneminen, tsunamit ja maanjäristykset, näin muutamia mainitakseni omilta lapsuus- ja nuoruusvuosiltani. Nälkäpäiväkeräyksiinkin meillä oli pakko osallistua yläasteikäisinä ja jo omille vanhemmilleni oli opetettu, ettei ruokaa saa jättää, koska Biafrassa lapset näkevät nälkää.
Vierailija kirjoitti:
Töihin vaan laiskat nuoret niin täällä suomessa tehdäön ja työtä kyllä tekevälle löytyy.
Irma 65
Siinä mielessä samoilla linjoilla, että nuoret päästetään vähän liian helpolla luisumaan työelämän ulkopuolelle ennen kuin he ehtivät edes kunnolla päästä työntekoon kiinni ja taas vanhimmasta päästä patistellaan työntekijöitä työnhakuun ja töihin, vaikka kunto olisi jo täysin ruvella. Minusta voitaisiin katsoa, että jos henkilöllä alkaa olla 30 vuotta työhistoriaa, niin se olisi jo tietynlaisten helpotusten mahdollistaja mitä tulee työttömyyskorvauksiin, eläkkeelle siirtymiseen jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulumaailma. Olen kirjoittanut täsät monesti HS kouluaiheisten juttujen palstoille. Koulussa ei vaadita mitään, koko koulu liian helppoa. Nuoret oppivat liian helpolle ja sitten työmaailma ei olekaan sitä helppoa. Pitäisi tehdä säännöllisesti töitä ja tehdä niitä ikäviäkin juttuja. Ensi kertaa 20 vuotiaana...
22.1. 2022 kommenttini Hesarissa
Joko meidän opetushallitus palaisi vanhaan?
Lukemaan ei opi, koska ei ole läksyjä tai niitä on aivan liian vähän.
Koska ei ole kokeita, ei tarvitse lukea.
Kun ei lueta riittävästi, jää myös kirjoitustaito vajaaksi. Eikä ole niitä läksyjä.
Matematiikka, sama juttu, pikku tehtävä läksyksi tai ei ollenkaan. Puolet matematiikan kirjan tehtävistä jää nykyisin tekemättä.
Kokeita ei ole, jolloin ei voi kunnolla seurata oppimista ja osaamisen tasoa.
Tehtäviä ei tarkisteta opettajan toimesta vaan oppilaat "tarkistavat" itse.Oppilaiden osaaminen arvotetaan tuntikäyttäytymisen perusteella, jolloin arvosanat ei kuvaa oikeaa osaamista.
Sitten Suomessa ihmetellään, kun nuoret aikuiset masentuu työelämässä, kun pitää suoriutua tehtävistä ja pelkkä paikallaolo ei olekaan enää hyväksyttävää. Monesti masennus saattaa johtua siitä, ettei saa mitään aikaan, josta olla ylpeä.
Läksyt tehdään, jos niitä on 5-10minuutissa.
Kun tekemistä on liian vähän, oppilaat ei opi rutiineja, jotka kantavat sitten opiskeluaika ja aikuisena. Rutiini voi olla esimerkiksi kertotaulu. Kun tekee tarpeeksi, muistaa vastaukset eikä tarvitse joka kerta laskea sormin 7x3 on 21.Hyvä Opetushallitus, Puuttukaa tähän jo!
Pisatorni on kaatunut suomalaisten lasten osalta.Suurimmalle osalle ihmisistä ei sovi valinnanvapaus ja itseohjautuvuus. Suurimman osan mielenterveys tarvitsee sitä yhteiskunnan vankkaa ohjaamista mihin suuntaan mennä ja mitä tehdä elämässään. Samaa puhui viikonlopun Hesarissa Clas Anderssonin leski. Oli vienyt asian niin pitkälle, että söikin joka päivä samat ateriat, kun ei kestä liikoja valintoja.
Monien ihmisten mielenterveys kaipaa pysyvyyttä ja muuttumattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Oon näin 33-vuotiaana alkanut luiskahtaa työuupumuksen puolelle. Samaa tuntuu olevan kausittain myös kavereillani, yhteistä meille kaikille tuntuu olevan työmäärä sekä työpaineet. Työtä on paljon ja varsinaisen työtehtävän lisäksi on vielä paljon muuta, mitä odotetaan tekevän. Omalla kohdallani oon tunnistanut työkuormitukseen altistavista piirteistäni riittämättömyyden tunteen, perfektionismin ja tunnollisuuden. Lisäksi voi hyvin olla, että stressaan enemmän kuin muut (ja enemmän, kuin olisi tarpeellista). Ehkä iän ja kokemuksen kautta alkaa suhtautua työhön, siitä tuleviin suoriutumispaineisiin ja omaan osaamiseen leppoisammin. Noin muuten koen, että ikäluokan kokemukseen uupumuksesta vaikuttaa sosiaalinen media ja täydellisyyden tavoittelu, valintojen paljous (vaikka siinä on paljon hyvää, on myös loputonta vertailua ja turhautumista siihen, kun elämä ei ole sellaista kuin odottaa ja toivoo), keskittymiskyvyn madaltuminen, jatkuva tavoitettavissa oleminen ym.
Nuorten kannattaisi ihan oikeasti ja realistisesti miettiä onko sen mediaseksikkäämmän ja hienommalta kuulostavan ammatin ja koulutuksen hankkiminen sittenkään niin mahtavaa oikeassa elämässä vai riittäisikö sittenkin, että tekisi ihan vain tavallista "suorittavaa" työtä, pääsisi vähemmillä paineilla, tavoitettavuuspaineilla ja stressillä. Pikkuisen pienemmällä palkallakin pärjää, kun osaa elää suu säkkiä myöten ja mielenterveys on kuitenkin ihan kiva kaveri loppuun saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailman negatiiviset asiat leviää joka kolkkaan, ennen ei tiedetty kuin oman kylän asiat. Työpaikat ei ole varmoja, jos sellaisen saat. Kaikki on vain väliaikaista. Ennen käytiin koulu, mentiin töihin ja naimisiin ja sitä sitten hautaan saakka.
Nykyiset 20-30 vuotiaat ovat eläneet koko aikuisen elämänsä median pelottelussa. Jatkuva paine tulee ulkoa päin, täysi vaihtoehdottomuus ja yksilön pärjäämisen korostaminen. Nuoret eivät ole nähneet, että ajat ja ajatukset joskus muuttuvat, vaan se on ollut tätä WEF-alamäkeä alusta asti. Aina on huonompaa tulossa, jos et tee mitä sanotaan.
AMEN! Tätä se just on!
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät voisivat katsoa peiliin. Miten meillä näkyy mediassa/ihmisuhteissa lämpö, rakkaus, usko elämään, välittäminen, toivo, positiivisuus, ilo, inhimillisyys?
Verratkaa vaikka kulttuuriin Ruotsissa, niin ero on suuri. Siellä on välittämistä, joka näkyy yhteiskunnassa monin tavoin.
Meitä pelotellaan mediassa koko ajan jollain asialla.
Kun tulee järkyttäviä uutisia, olipa pandemia tai sota, täältä ei löydy ihmistä joka puhuisi lämpimästi ihmisille, lohduttaen, toivoa luoden, yhteishenkeä kasvattaen. Ei papit, ei poliitikot, ei psykologit, ei opettajat, ei älyköt, ei kukaan.
Siksi meillä nuoret esim. eivät välitä vanhemmista ihmisistä, eivät toisistaankaan, koska välittämiseen ei ole kasvettu, eikä sitä näy mediassa. Vapaa-ajat sitten opetellaan tappamaan peleissä.
Mediatalot hoi, ihmiset, ottakaa koppia!
Nykypäivän nuoret ovat PELOLLA kasvatettu. Media vain lietsoo sitä, koulusta puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Toivottomuus. Sitä uutta nousukautta on odotettu jo vuosikymmeniä. Jos sellainen on välissä tullutkin, ei se ole helpottanut tavallisen ihmisen elämää. Kaikki kallistuu jakuvasti. Tulevaisuudessa ei ole varaa taloon, autoon, lapsiin. Työelämä ei motivoi, koska se ei enää auta saavuttamaan noita asioita samalla tavalla kuin meidän vanhempiemme nuoruudessa.
Ei ole rahaa satanut taivasta tavalliselle kansalaiselle ikinä. Eikä ole ollut varaa ostaa kaikkea mitä olisi tehnyt mieli. Aina on pitänyt itse tienata rahat ja pikkuhiljaa säästää ja lainaa ottamalla hankkia pienemmästä isompaa kohden asuntoa ja autoa ym. Ja sitten sitä onkin arvostanut ja nauttinut siitä, kun on jotain hitusen odotettuaan saanut hankittua. Nykyään on se vika, että heti pitäisi saada sitä hienointa ja kalleinta, ei tyydytä enää aloittamaan vaatimattomammista puitteista. Tyytykää vähempään, ihmiset, siinä on yksi avain onnellisempaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia kommentteja vielä, mutta 47-vuotiaana äitinä olen seurannut oman nuoreni lukionkäyntiä sivusta.
Minuakin alkoi ahdistaa jo heti ekan luokan vanhempainillassa, kun lukion opo alkoi kertoa, miten pitää tehdä suunnitelmia kirjoituksiin, että sitten voi hakea haluamiinsa jatko-opintoihin. No itse en kyllä 16-vuotiaana vielä osannut sanoa ollenkaan, minne hakisin opiskelemaan. KamaIa paineita oppilaille heti opintojen alkuun!
Nykyopiskelu on aika irrallista vaeltelua, koska enää ei ole omaa luokkaa. Ei mitään yhtenäistä luokkahenkeä, verrattuna 90-luvun lukioon. Se on myös itsenäistä ja yksinäistä: kaikkien pitää itse valita tulevien kurssiensa sisällöt, mikä vaatii suunnittelua. Tällaistakaan ei ennen ollut, kun käteen lykättin rehtorin laatima lukujärjestys.
Eli nykyään kaikki pitää tietää ja etsiä itse, kun ennen vain uitiin valmiin virran mukana, mikä oli huoletonta ja paljon helpompaa. Jäi aikaa elää nuoruutta. Nyt nuoruus on pelkkää työelämään valmistautumista ja omien mahdollisuuksien maksimointia, sillä työttömyys on vääjäämätöntä ja tulevaisuus tuntuu siksi synkältä.
Lapsia kilpailutetaan jo taaperoikäisistä: laitetaan erityispäiväkotiin, harrastuksiin, painotetuille luokille jne. Jatkuvaa kiipimistä oravanpyörässä. Pitää verkostoitua, hankkia kesätöitä, haalia erilaisia diplomeita ja meriittejä loistavan koulutyön lisäksi.
Kaikki tämä vain siksi, että työtä ei ole tarjolla tarpeeksi. Me vanhemmat olemme kokeneet 90-luvun laman ja tiedämme, mitä se on. Pätkätyötä ja ilmaisharjoittelua, maisterintutkinnolla ei tee mitään, kun töitä ei saa. Työelämäkin on pelkkää työnantajaan päin joustamista ja nöyristelyä. Pienellä palkalla kiirettä ja ylitöitä. Mitä elämää sekin on?
Eipä ihme, että uuvuttaa jo valmiiksi.
Olen samaa mieltä siitä että kurssimuotoinen lukio oli ja on karmea virhe. Lukio olisi syytä pitää luokkamuotoisena ja sitten jatko-opinnoissa siirrytään jokaisen omavalintaisiin opintoihin. Toimi erinomaisesti aikaisemmin. Miksiköhän piti korjata sellaista joka ei ollut rikki?
Mutta, mitä työpaikkoihin tulee, niin nythän niitä on, toisin kuin 90-luvun lamassa ja sen jälkeen. Jopa niin paljon että tarvitaan vuosittain kymmeniä tuhansia asiantuntijoita paikkaamaan työvoimapulaamme. Ja, kyllä ne ovat ihan normaaleja toistaiseksi voimassaolevia työsuhteita. Olen nähnyt useita työpaikkoja it-konsultin toimessani eikä missään niissä ole harrastettu pätkätyösuhteita.
Suomessa on paha tapa sörkkiä kaikkea toimivaa, koska muutosta pitää tapahtua ihan vain muutoksen vuoksi. Mikään ei saa olla pysyvää tai perinteistä. Aina pitää uudistaa, vaikka ei olisi mitään vikaa.
Ja sen takia mennään metsään.
Alue: Aihe vapaa
Teidän aikana ei ollut pelkkää pelottelua, kuten nykyaikana. Ei mitään muuta ole tarjolla tulevaisuudessa kuin maalattuna kauheita uhkakuvia. Ilmastokriisit, sodat, nälänhätä jne.