Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?
27.02.2023 |
Koen hiukan vaikeaksi käsittää, miksi ihmeessä tämä nuorempi sukupolvi nyt uupuu niin mahdottomaan tahtiin (esim tänään 27.2. HS "Nuorten työuupumus uhkaa jo taloutta").
Siis mikä ihme näitä uuvuttaa?
Yritän siis vilpittämästi hahmottaa, mistä tämä johtuu? Onko aines jotenkin "heikompaa" nykyisin? Eikö ole paineensietokykyä?
Työelämä ei taatusti ole kovin paljon erilaista kuin ollut parikymmentä viime vuotta (vähintään). On paineistavia töitä, on pas*oja työpaikkoja, on huonoja pomoa, mutta on myös erinomaisia työpaikkoja, hyviä työkokemuksia jne. Eli samaa kuin ennenkin.
Okei, en itse ole enää nuori, ikää 52 v.
Opiskelin yliopistossa maisteritutkinnon, olin hanttihommissa laman aikana ja sen jälkeen sitten kokoaikaisesti työelämässä. Elämään mahtunut kaikenlaista vastoinkäymistä, mutta vielä tässä porskutetaan.
Onko jokin maailmassa niin muuttunut, että nuoret uupuu ELÄMÄSTÄ yleisesti (???) vai mistä on kyse?
Kommentit (1167)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon näin 33-vuotiaana alkanut luiskahtaa työuupumuksen puolelle. Samaa tuntuu olevan kausittain myös kavereillani, yhteistä meille kaikille tuntuu olevan työmäärä sekä työpaineet. Työtä on paljon ja varsinaisen työtehtävän lisäksi on vielä paljon muuta, mitä odotetaan tekevän. Omalla kohdallani oon tunnistanut työkuormitukseen altistavista piirteistäni riittämättömyyden tunteen, perfektionismin ja tunnollisuuden. Lisäksi voi hyvin olla, että stressaan enemmän kuin muut (ja enemmän, kuin olisi tarpeellista). Ehkä iän ja kokemuksen kautta alkaa suhtautua työhön, siitä tuleviin suoriutumispaineisiin ja omaan osaamiseen leppoisammin. Noin muuten koen, että ikäluokan kokemukseen uupumuksesta vaikuttaa sosiaalinen media ja täydellisyyden tavoittelu, valintojen paljous (vaikka siinä on paljon hyvää, on myös loputonta vertailua ja turhautumista siihen, kun elämä ei ole sellaista kuin odottaa ja toivoo), keskittymiskyvyn madaltuminen, jatkuva tavoitettavissa oleminen ym.
Nuorten kannattaisi ihan oikeasti ja realistisesti miettiä onko sen mediaseksikkäämmän ja hienommalta kuulostavan ammatin ja koulutuksen hankkiminen sittenkään niin mahtavaa oikeassa elämässä vai riittäisikö sittenkin, että tekisi ihan vain tavallista "suorittavaa" työtä, pääsisi vähemmillä paineilla, tavoitettavuuspaineilla ja stressillä. Pikkuisen pienemmällä palkallakin pärjää, kun osaa elää suu säkkiä myöten ja mielenterveys on kuitenkin ihan kiva kaveri loppuun saakka.
En olis ikinä uskonut, mutta olen jo tavannut uupuneita varastomiehiä... Meno voi olla niinkin paha jo suorittavassa työssä. Ja tiedän että kyseessä oli ilmapiiriongelma ja huonosti järjestetty työ, koska olin siellä itsekin töissä sitä kokemassa. Lähdin kyllä nopeasti.
Että ei sen tarvii olla mikään sexxy Social Media MultiTasking Specialist KTM-tutkinnolla ollakseen uuvuttava duunipaikka. Eri.
Jaa miksi ei suorittavassa työssä voisi uupua? Varsinkin nykymenolla, kun suoritevaatimukset kasvavat jatkuvasti ja työntekijöitä kohdellaan kuin roskaa. Saatat joutua olemaan lähes kaikki juhlapyhätkin töissä, mutta silti ei ole mitään ihmisarvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieleeni tulee yksi asia täällä jo mainittujen lisäksi, esimiehenä joudun nuorille tästä sanomaan usein.
Töissä tehdään töitä ja vapaa-aika on vapaata, ei tarvitse somettaa 24/7 joka asiasta, puhelin kiinni ja vaikka luontoon kävelemään.
Ei kuormita ja työajalla ollaan 100% töissä ei muuta sähläämistä.
Niin eli työntekijä ei tauollakaan katsoa puhelinta vaan tulisi keskittyä 100% töihin 🙄 toivottavasti esimies noudattaa itsekin tätä ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ei ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Me nuoret mietimme esim ympäristöasioita paljon enemmän, koitamme tehdä jokapäiväisessä elämässä kestävämpiä ja ekologisia valintoja. Samalla kuitenkin luontokato vaan kiihtyy jatkuvasti, emme enää ehkä pysty pelastamaan tätä palloa. Te yli viisikymppiset olette kätevästi nurmen alla siinä vaiheessa, kun kakka osuu kunnolla tuulettimeen.
Samaan aikaan pätkätyöt ja nollatuntisopimukset lisääntyy, inflaatio on ennätyslukemissa, mutta palkat eivät ole kunnolla nousseet sitten 80-luvun. Koululaitos, terveydenhuolto ja varhaiskasvatus on kriisissä.
Työelämästä on tullut aivan hullua. Jokaiseen avoimeen työpaikkaan on A4:n pituinen lista vaatimuksia ja kaikkiin vaaditaan kokemusta, jota ei voi kartuttaa, kun kukaan ei palkkaa niitä keltanokkia. Myös toksinen ilmapiiri monilla työpaikoilla ja huono perehdytys eivät varsinaisesti saa hyppimään ilosta. Monilla nuorilla on jo ekoista työpaikoista tosi kamaliakin kokemuksia. Suhtaudu siinä sitten positiivisesti oravanpyörään.
Itsellä ei myöskään arvot oikein kohtaa kovinkaan monen työpaikan arvojen kanssa. En halua myydä mitään tai olla osana tuhokapitalismin edistämisessä. Tätä on tutkittu paljon, että arvojen vastainen työ on tosi suuri tekijä uupumisessa.
1980-90- luvuilla oltiin huolissaan Tshernoblylistä, ydinsodan uhasta kylmän sodan aikaan, otsonikadosta ja metsien happamoitumisesta, ihan vaan muutamia mainitakseni. Me 1790- luvulla syntyneet valmistuttiin lama-aikaan, jolloin työpaikat olivat oikeasti lottovoittoja. Koululaitoksesra, terveydehnoidosta ja varhaiskasvatuksesta leikattiin tuolloin Iiro Viinasen johdolla todella rankasti.
Ehkä työpaikkojen ja omien arvojen kohtaamisesta ei meidän nuoruudessa ollut varaa ahdistua, koska oltiin todella onnellisia että joku työ löytyi hengen pitimiksi. Ai niin ja ne markkinakorkoiset opintolainat ja pienet lapsetkin meillä oli.
En aina jaksaisi kuunnella, miten nykyisillä nuorilla aikuisilla on niin kauhean rankkaa kun nuo omar nuoruusvuodet on niin hyvin muistissa. Täti 51v
Kuulostaa täti 51v., että olet itse ollut uupunut ja ahdistunut nuoruudessasi. Markkinakorkoiset opintolainat, pienet lapset, huoli ympäristöstä, hyvinvointivaltion leikkaukset ja kilpailu työpaikasta "hengen pitimiksi". Ehkä nykynuorten uupumiseen on vaikea suhtautua myötätuntoisesti, jos kokee, että omassa nuoruudessa on joutunut vain selviytymään ja ei ole itse saanut osakseen myötätuntoa, kun sitä kipeästi olisi kaivannut?
Meitäkin peloteltiin, että 2030-luvulla ei Suomessa ole enää metsiä happosateiden takia. Nyt ei ole niistä enää puhuttu. Työelämä on ihan sama kaikille työikäisille. Minäkin olen jo 40, mutta pisin työsuhteeni on kestänyt alle viisi vuotta. Kokoaikatyössä en ole juuri ollut. Voin kuvitella, että myös täti 51 kohtaa työpaikalla kiirettä, vaatimuksia ja arvoristiriitoja, ihan kuten minä ja sinäkin. Ihan kuin meillä ennen vuotta 1995 syntyneillä olisi kollektiivinen arvomaailma ja kokisimme/olisimme kokeneet kaiken samalla tavalla. Ja mitä nuoret tekevät esimerkiksi ympäristön hyväksi? Kuluttavat enemmän kuin koskaan ennen. Jo yksin tietotekniikka kuluttaa luonnonvaroja aivan älyttömästi. Puhumattakaan muodista ja matkustelusta.
Agenda2030. Et omista mitään, olet onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni on jo yläasteen päätettyään uupunut koska koulussakin vaaditaan paljon.
Et ole tosissasi. Yläasteen?! 😀
Juuri viime viikolla joku rehtori sanoi, ettei yläkoulussa voi enää teettää 5-10 vuoden takaisia kokeita, sillä nuorten osaaminen on romahtanut. Miten siis voidaan väittää, että vaatimustaso olisi noussut?
Vaaditaan samoja asioita huonolla opetuksella ja olemattomalla perehdytyksellä. "Katso netistä" ei ihan riitä. "Meillä ei ole resursseja" on naurettava tekosyy.
Selkeää on ainakin se, että tämä nykymeno ei todellakaan toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kilpailutus, ahneus, ei haluta maksaa kunnon palkkaa.
Tehtävänä on taivaltaa paikasta a paikkaan b. Pullamössöllä sodan jälkeen syötetty sukupolvi kävelee hissukseen koko matkan. Aurinko paistaa.
He viheltelee, polttaa röökiä ja heittävät härskejä vitsejä. Iltaisin nukutaan teltassa ja levätään. Perille päästään ja saadan muhkea palkinto.
Seuraava ryhmä lähtee samalle matkalle. Matka on sama aasta beehen. Pullamössöt huutelee kaukaa megafooneillaan. Olette huonoja ja heikkoja ihmisiä. Ihan pilalla, oikeita pullamössöjä.
Uudet kulkijat keräävät maahan jätetyt roskat ja jätteet. Sataa räntää, rakeita ja on ukkosmyrsky. Ei ole aikaa maata teltassa ja sekin täyttyy sateesta. Unet jäävät vähäisiksi. On kiire. Väsyttää eikä rakkoja kerkeä parannella jaloista.
Ne harvat ketkä pääsee perille, huomaa ettei palkintoa ole. Palkinto on jaettu jo pullamössöille, ketkä ensimmäisenä ovat vaatimassa perille pääsijältä, että alapa hoivata meitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Nykyään on se trendi, että työpaikoilla yksi ihminen tekee kahden ihmisen työt yhden ihmisen palkalla.
Mutta jos näin on, niin miksi nimenomaan nuoret työntekijät uupuvat? Mikseivät nelikymppiset, viisikymppiset, kuusikymppiset ja liki seitsenkymppiset uuvu? Heillä on lisäpaineena vielä se että ikääntyvän on hyvin vaikeata saada uusi työpaikka.
Meillä ainakin on näitä eläkeikää lähestyviä henkilöitä, jotka eivät ole päivittäneet osaamistaan koko tällä vuosituhannella. Siis ihan oikeasti. Ei osata käyttää exceliä, ei osata koodata, vaikka oma työ sitä (alkeellisella tasolla) edellyttää, ei osata käyttää edes sähköistä kalenteria. Mutta ei näitä Perttejä potkita ulos, eläkeikään on pari vuotta, ne saa olla siihen asti. Samalla osaamisella varustettu nuori työntekijä ei saisi ikinä töitä, meiltä uusilta taloon tulijoilta vaaditaan ihan todella paljon enemmän. Joten kukapa muut tässä yhtälössä uupuu kuin se uusi tulija, Perttihän saa jatkaa samaa rataa kuin 1990-luvulla.
Käytännön esimerkki:
Tulin vastavalmistuneena eläköityneen tilalle.
Johtaja perehdyttää tekemään X, Y ja Z. On laskelmia, raportteja, käppyröitä, koosteita ja palvelulupauksia.
Taistelen selvitäkseni työnkuvasta, kunnes pääsen tutustumaan edeltäjän töihin.
Edeltäjän töissä ei ole tehty laskelmia. On käytetty kolmea eri nyrkkivakiota kymmenien vaihtoehtojen sijasta.
Raportteja ei yksinkertaisesti tehty eikä lähetetty asiakkaille.
Käppyröitä ei piirretty.
Tässä vaiheessa lienee itsestään selvää sanoa, että asiakkaille lähetettiin koosteet vain jos jostain tuli jotain lukuja jonkun muun valmiiksi tekemänä?
Palvelulupaus oli se, että hommat hoituivat. Asiakas joutui luottamaan ja tekijä kiirehti tekemään töitä.
Ja totta kai minunkin työni lähti lentoon, kun aloin toteuttaa edeltäjän enkä johtajan työmenetelmiä. Katsos, nyt tekemisen keskiössä on se TEKEMINEN eikä tekemisen suunnittelu ja tekemisen raportointi.
Olen sitä mieltä, että byrokratia on tekemässä työnteosta mahdotonta. Meinasihan se viedä minulta järjenkin. Ei ole mitään järkeä raapustaa kymmensivuista raporttia kuvineen ja käppyröineen, kun työn tilaaja on tyytyväinen 3-riviseen sähköpostiin. Koko Suomi on tukehtumassa omaan perfektionismiinsa.
Ja työelämästä: helppo rutiinityö on kadonnut. Ei tarvitse esim. täyttää kaavakkeita, jotka toistuvat lähes samanlaisina projektista toiseen.
Sen sijaan työvaiheista on tullut hemmetinmoista näpyttelyä. Ydintyö perustuu kolmeen nyrkkivakioon, mutta työvaiheen toteuttamiseksi pitää muistaa vaikkapa 70-250 klikkausta. Järjestelmät ovat jonkin suuremman luokan sadis tin keksintöjä. Ensin klikuttelet 150 klikkausta, jonka jälkeen huomaat tehneesi virheen. Jos olisit suunnitellut kynällä paperille, kuten vanhoina aikoina, niin ottaisit esiin kumin tai korjauskynän. Nyt joudut aloittamaan alusta. Klik klik klik 150 kertaa. Johtajat voisivat mennä opettelemaan vaikka zumban, jossa on 150 eri liikettä ja esittää sen sitten virheettömästi työntekijöille joka päivä. No olisiko sujuvaa? No ei ole. Kuvittelepa vastaavasi vielä puhelimeen zumbatessasi. Ja kun zumba loppuu, aloitat 70-160 liikkeen samban. Sitten valssin ja sitten letkajenkan. Perustyö typistyy työmoraalia madaltavaksi apinan tasoiseksi mökellykseksi, kun kaikki aika ja energia menee hirvittävän tarkan ja vaativan ohjelmiston kanssa piipertämiseen.
En opiskellut yliopistotutkintoa tehdäkseni ydinosaamisalueeni asiat ulkoa muistettavilla amisvakioilla samalla kun pelkäksi välineeksi tarkoitettu ohjelmisto vaatii kuukausien ja vuosien itseopiskelut!
Argh!
Vaihda ohjelmaa koodipohjaiseen?
älylaitteet, pikaruoka ja liikkumattomuus. eli vanhempien vika, ja tarkemmin, miessikojen syy tämä nyt jotenkin vaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytin kesällä 40 vuotta. Koko aikuiselämäni olin ollut pätkä- ja silpputöissä, kunnes pari vuotta sitten sain ensimmäisen toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen. Olen nyt myös saanut kokea ensimmäisen työuupukseni.
Ajattelin, että saatuani vakityön, olen onnellinen ja tasainen, vakavarainen ihminen. Olenkin tylsistynyt, ahdistunut ja vähän kauhuissani. Ajatus siitä, että katselisin vuosikymmeniä näitä samoja naamoja, on hirveä.
Vuosien pätkätyöt kai rikkoivat minut niin, etten enää pysty normaaliin. Tätä kohti olin ponnistellut kilpailulla alalla, lisäkouluttautunut ja tehnyt kaiken tarvittavan.
Nyt kaipaan takaisin kilpailuun ja kamppailuun.
Vierailija kirjoitti:
Tein itse ennen alanvaihtoa laitoshuoltajan töitä. Olin perehdytysjaksolla isohkossa kohteessa. Vanhempi olisiko noin 58 vuotias laitoshuoltaja kertoi, että vielä reilu 15 vuotta sitten heidän kohteessa työskenteli 6 laitoshuoltajaa ja nyt vain 2.
Ap:lle tiedoksi! Hyvin hyvin monessa työpaikassa on mitoitukset vedetty minimiin! Tämä koskettaa kaikkia aloja!!! Miksiköhän ihmiset uupuvat
Tämä!!! Ja niin monella alalla. Myös asiantuntijatöissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen arkipäivä:
klo 6 herätyskello soittaa. Pitää herättää lapsi kirjain C päiväkotiin, lapsi kirjain B eskariin. Yrität laittaa itseäsi hieman valmiiksi, samalla "hoputtaen" pienempiä lapsia lähtöön. Huh mikä rulianssi, mutta klo 6:45 halaat vielä viimeisen kerran lapsia ja toivotat mukavaa hoitopäivää.
klo 7:30 olet vihdoin töissä. Ensimmäisenä selviää, että sijaisia ei ole saatu ja osastolla on vaje työntekijöistä. Yrität parhaasi selviytyä.
klo 8:00 soitat nopeesti lapselle kirjain A ja kysyt, onko kouluunlähtö sujunut hyvin. Tulee pieni keskeytys töihin ja stressitasot nousee, kun pieni ekaluokkalainen ei ole vielä edes noussut sängystä. Muutama varmistussoitto vielä edessä.
Klo 12 tulee päiväkodista viestiä, että kirjain A:lle on noussut kuume. Okeiiiii. Pieni tuumaustauko (lue: järjetön stressi!!!). Vihdoin saat lapsen mummon puhelimella kiinni, joka ONNEKSI pääsee hakemaan lapsen päiväkodista. Ei tietenkään mielellään, kun on itse infektioherkkä, mutta lupautuu kuitenkin. Kiitos kiitos kiitos mummo! Lupaan leipoa viikonloppuna jotain tästä hyvästä mummolle. (En todellakaan jaksaisi!)
Työpäivä täynnä palavereita ja "tulipalojen sammutusta". Myös väkivaltatilanteita, missä on lyöty ja potkittu, syljetty ja nimitelty ja joskus jopa tappouhkausia.
Klo 16:00 työpäivä päättyy, mutta esihenkilö tulee anelemaan, että jäisin iltavuoroon. Kauniisti kieltäydyn ja kerron, että oma lapsi on kipeänä ja toinen pitää hakee eskarista ja ekaluokkalaisen läksyt pitää mennä tekeen. Kauhee huokailua ja voivottelua ja kuinka nyt hänet jätetään pulaan. Hirveällä syyllisyyden tunnolla pysyn päätöksessäni, en voi tehdä tänään(kään!) tuplavuoroa.
Haet lapsen eskarista, käyt kaupassa, pienemmin mummolasta ja kotona odottaa väsysynyt ja kiukkuinen ekaluokkalainen kun läksyt on tyhmiä. Kuuntelet päivän murheet, onnistumiset, elät tunteissa mukana. Pienintä sylittelet vaikka nostaminen sattuu, kun töissä on olkapäätä murjottu.
Klo on 18 ja jaksan vaan itkeä. Mies reissutöissä ulkomailla ja muutenkin tekee paljon töitä ja on paljon pois kotoa.
Wilma piippaa, että muista vanhempainilta ja muista tuoda kouluun maitopurkki ja yksivärinen sukka. Eskarista tulee viestiä, että kihomatoja liikkeellä ja kappas, juurihan se keskimmäinen sanoi, kuinka peppua kutittaa. Apteekkiin pitäis päästä lähteen. Milläs pääset. Ei kun kaikki lapset autoon ja eteisessä salaa kyynelien pyyhintää.
Miten järjestän huomisen työpäivän? Pakko ottaa sairaslomaa, lapsella kuumetta yli 38. Soitat töihin. Kyselyä miten ei nyt kukaan voi tulla hoitaan kipeetä lasta. Taas huono ihminen fiilistä, kun kerrot, ettei voi. Mitään kiitosta ei saa siitä, että tämän päivän sain järjestymään.
Aa... miten voi olla ylikuormittunut? Totta tosiaan? VIELÄ ei itsellä ole mielenterveysongelmia, mutta eiköhän kohta ole...
- Äiti 35v, sairaanhoitaja
Kotiinkaan ei voi jäädä lapsia hoitamaan, kun äidit haluaa voimaantua ja saada kaiken heti. Lapset, talon, tavarat, lomamatkat jne. Tuloksena on stressaantuneita lapsia ja vanhempia. Hienosti menee.
Meillä kolmen lapsen hoito ratkaisiin siten, että puoliso jäi kotiin ja onneksi anoppi asui vielä silloin lähellä.
Olen kolmekymppinen ja lähipiirissäni on uupuneita tolkuttomasti. Varsinkin yliopistokaverit. Mielestäni yksinkertaisella kaavalla; liian vähän liikuntaa, unta ja relaamista(sosiaalisuutta). Töissä ollaan staattisissa asennoissa ja kotiin mennään olemaan paikoillaan. Ei lapsia tai muitakaan suuria velvotteita, uuvutaan passiivisena olemiseen. Ne taas joilla on pienet lapset, työ ja liikuntaharrastus jaksavat tehdä asioita lannistumatta. Resilienssi on monella huono, jos jostain tulee negatiivista niskaan niin yöunet menee päiviksi ja lannistutaan, sen sijaan että sisuunnutaan ja jatketaan eteenpäin määrätietoisemmin. Ihmeellinen perfektionismin illuusio, kielletään oma epätäydellisyys itseltä ja muilta, varsinkin asioissa joilla ei ole niinkään väliä. Kuten yliopistoaikana jossain kerhotoiminnassa, vastaavilta henkilöiltä vaadittiin tyyliin koulutus ja ammattilaisura jos halusi olla vaikka liikuntavastaava (vaikkei tarvinnut tehdä muuta kuin järjestää liikuntatapahtumia eikä voittaa seuraavia olympialaisia).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajatus siitä, että katselisin vuosikymmeniä näitä samoja naamoja, on hirveä.
No miksi edes ajattelet niin? Itse ainakin ajattelen aina että voin nostaa kytkintä koska vain. Nykyään on tosi tavallista vaihtaa työpaikkoja 2-4 vuoden välein, etenkin jos meno ei ihan satasella maistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Nykyään on se trendi, että työpaikoilla yksi ihminen tekee kahden ihmisen työt yhden ihmisen palkalla.
Mutta jos näin on, niin miksi nimenomaan nuoret työntekijät uupuvat? Mikseivät nelikymppiset, viisikymppiset, kuusikymppiset ja liki seitsenkymppiset uuvu? Heillä on lisäpaineena vielä se että ikääntyvän on hyvin vaikeata saada uusi työpaikka.
Meillä ainakin on näitä eläkeikää lähestyviä henkilöitä, jotka eivät ole päivittäneet osaamistaan koko tällä vuosituhannella. Siis ihan oikeasti. Ei osata käyttää exceliä, ei osata koodata, vaikka oma työ sitä (alkeellisella tasolla) edellyttää, ei osata käyttää edes sähköistä kalenteria. Mutta ei näitä Perttejä potkita ulos, eläkeikään on pari vuotta, ne saa olla siihen asti. Samalla osaamisella varustettu nuori työntekijä ei saisi ikinä töitä, meiltä uusilta taloon tulijoilta vaaditaan ihan todella paljon enemmän. Joten kukapa muut tässä yhtälössä uupuu kuin se uusi tulija, Perttihän saa jatkaa samaa rataa kuin 1990-luvulla.
Kattellaan sitten, kun rupeat olemaan itse "pertti-ikäinen" eli viidenkympin paremmalla puolella. Nämä ihmiset ovat painaneet jo 30 vuotta työelämässä. Minusta heille pitäisi suoda jo tietynlainen kevennys kohti eläkeikää työajan ja työtehtävien vaativuuden kautta - mikäli he itse näin haluavat. Toki myös palkka samassa suhteessa. Nuoret voivat keskittyä uusiin tuuliin ja kehitykseen, sillä heillä on vielä puhtia, tuoretta näkemystä ja energiaa. Tämä on luontainen kulku ja näin sen tulee ollakin. Hyväksytään se ja sallitaan tietty erilaisuus myös työpaikoilla.
Kyllä minustakin on hyvin inhimillistä, että työ saa keventyä eläkeikää kohti. Arvostan työnantajaani tässä. Mutta on minusta oikeasti kohtuutonta, että tämä kyseinen "Pertti" ei ole oikeasti päivittänyt osaamistaan tämän vuosituhannen puolella - siis yli 20 vuoteen! Ihan oikeasti ei osaa käyttää edes sähköistä kalenteria. En ole itsekään ihan nuori, olen yli nelikymppinen ja kyllä olen hieman katkera siitä, että työsuhteidemme todellisuudet ovat näin kovin erilaiset. Minä olen jatkuvalla pätkällä, kehitän osaamistani koko ajan, palkkani on reippaasti pienempi ja työmääräni suurempi. Tulevaisuus epävarma. Pertti porskuttaa isolla palkallaan ja pienillä vastuillaan. On porskuttanut jo monta vuosikymmentä.
En halua sitä häneltä pois, mutta toivoisin jotain sitoutumisen tynkää työnantajan puolelta myös itseeni. Tämä oli kuvaus siitä, miten työelämä ja työsuhteet ON muuttuneet, Pertillä oli nelikymppisenä aika eri oltavat.
Vierailija kirjoitti:
Mutta suurin syy on työelämän ylitehokkuus. Työntekijästä puristetaan kaikki irti entisen 70-80% sijaan.
Lopulta työelämän ylitehokkuus johtaa siihen, että tekijät uupuu ja/tai vaihtaa työpaikkaa.
Meidänkin firmassa käynyt näin, ja näiden menetettyjen töitä ei osaa nyt kukaan uusi henkilö kunnolla. Firmalle ja asiakkaille kaikista huonoin vaihtoehto.
Asiakas kysyy tekijää, niin on vain vastata, ettei oikein onnistu. Ainakaan nopeasti. Eli 110% repiminen johtanut nopeuteen 20%.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma muuttuu liian nopeasti ja kaikenlaisilla whatsapeilla on pakko olla tavoitettavissa kokoajan. Työjutut, sukujutut, ystävät whatsapissa, opiskelujutut. Jos jätät vastaamatta viestiin, niin sulle suututaan. Nykyaikana on oltava kokoajan tavoitettavissa.
Maailma muuttuu liian nopeasti ihan kokoajan, jatkuvasti pitäisi päivittää osaamistaan jne.Älkää nyt hitossa olko tavoitettavissa 24/7. Kukaan ei voi tälläistä edellyttää. On ihan tervettä vetää omat rajat tiettyihin rajoihin ihan jo mielenterveyden kannalta.
Joo mä en tajua tätä kans. Lisäksi on oma puhelin ja työpuhelin erikseen, juuri tällaisen vuoksi. Nämä ovat myös paljolti kiinni itsestä, kuinka paljon venyy. Ja se, että joku esimies raivoaa kun ei 24/7 vastaa on jotain niin toksista, että sellaisesta paikasta tulisi lähteä kauas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei täti, kasvoit ja teit työuraasi ihan erilaisessa maailmassa kuin nykynuoret. Niin minäkin. Olen sua vain kymmenen vuotta nuorempi mutta meidän sukupolviemme välissä kulkee kummallinen raja-aita, jonka toiselta puolelta vanhempi väestö huutelee pätemistään. Mielestäni oman ja nuoremman sukupolven välissä ei sitä ole, vaan x-sukupolven jäsen ymmärtää millenniaalien kasvua ja maailman muutosta sivusta seuranneena tuon sukupolven olevan henkisesti tosi ahtaalla hyvinvointivaltion raunioissa.
Täällä toinen täti, joka haluaisi täsmennystä mikä se oleellinen ero meidän viisikymppisten maailmaan nuoremmilla on? Mekään ei kävelty rakennuksille kysymään töitä mestarilta kuten vanhempamme eikä meilläkään ole mitään koko elämän kestäneitä vakaita työsuhteita.
Oletteko te eläneet kuunnellen sitä, että maailmassa ei pärjää jos ei ole täydellinen? Minä pääsin ylioppilaaksi 2015 ja paineet pärjätä oli hirveät, koska jopa opo sanoi että kirjoitukset määrittää koko loppuelämän. Yliopistossa tehtiin selväksi, että töitä ei sitten ole ellet ole mukana kaikessa mahdollisessa ja verkostoidu. Viestiä tulee töistä öisin ja heti pitää vastata tai työnantaja raivoaa. Palkkoja ei makseta, lapsia ei voi hankkia koska terveydenhuolto on kriisissä, lastensuojelu voi lapset jos niitä teet, ympäristö on kriisissä... Vähän meinaa olla stressitasot koholla.
Niin sitä puhuttiin jo kun me oltiin nuoria. Hirveät paineet pääseekö yliopistoon sisään ja saako tutkinnot tehtyä siinä ajassa kun opintotukea saa, saako töitä. Me valmistuimme lamaan suoraan, joten töitä ei tietenkään saanut eikä ollut kesätöistä kokemusta samasta syystä. Nyttemmin meillä viiskymppisillä on useimmilla toiset ellei kolmannetkin loppututkinnot tehtynä ja uravalinta mennyt uusiksi pariin kertaan. Asia mikä silloin nuorena oli olevinaan jotenkin mahdotonta.
Minä olen täti vuosimalli -86 ja pystyn näkemään, että minua nuoremmilla on rankempaa lukiossa ja jatko-opinnoissa ym. Mun aika yliopistoon pääsi vielä 2000-luvun loppupuolella pelkällä pääsykokeella. Omaan pääaineeseen pääsi vain yksi pelkillä yo-todistuksella. 50% yo-todistuksella ja pääsykokeella, 50% pelkillä pääsykokeilla. Itse en kirjoittanut pitkää matematiikkaa, enkä 6 rivin L riviä (vaikka hyvin kirjoitinkin), joten pelkällä pääsykokeella oli pakko päästä suosittuun paikkaan. Kun yliopistovalinnat muuttuivat pääosin yo-todistuksiin perustuen ja ensikertalaisiin painottuen teki se hurjasti vaikeammaksi päästä yliopistoon sisään ja enemmän paineita lukiolaisille. Tämä konkreettisena esimerkkinä miten nuoremmilla on stressi kasvanut ja opintie vaikeutunut.
4 viime vuodessa huomaan isossa pörssiyrityksessä työkulttuurin pahentuneen jo entisestä burnout-kulttuurista pahemmaksi teamsin tultua. Ennen pääosin laitettiin mailia, johon vastattiin päivän sisällä, nyt teamsissa on vastattava minuuteissa samaan aikaan kun on toisessa palaverissa ja palaverissakin tekee muita töitä, kun ei muuten kerkeä. Keskittyminen hajoaa ja välillä tuntuu, ettei saa edes yhtä tuntia rauhassa keskittyä johonkin kun viestiä pukkaa monesta eri viestimestä samaan aikaan.
Älä vastaa heti. Niin minä toimin. Varaan lisäksi kalenterista aikaa työntekoon, jotta muut eivät täytä koko kalenteria. Sähköpostia luen kerran päivässä. Jos jollain on todella tärkeää ja kiireellistä asiaa, puhelin toimii ja puhumalla asiat selviävät yleensä tehokkaammin ja nopeammin kuin lähettämällä lukuisia viestejä edes takaisin.
Jos on tavoitettavissa 24/7,tulee saada varallaolokorvausta. Nuoret lukekaa finlexistä työaikalakia ja tarvittaessa kääntykää ammattiliiton puoleen. Kenenkään ei ilmaiseksi tarvitse uhrata vapaa-aikaa.
Hirveän moni oikeasti haluaisi olla kotiäiti, mutta se tuntuu olevan suuri synti nykypäivänä, koska kaikkien pitäisi kouluttautua korkealle ja olla uratykki.
Eikä ole myöskään taloudellisesti mahdollista...
Nyt sitten naiselle kasautuu kaikki kodintyöt, eli käytännössä tekee sen kotiäidin hommat oman työn lisäksi. Kaksinkertaista työtä on nykyäidin elämä.