Kertokaa miksi nuorempi sukupolvi uupuu?

Vierailija kirjoitti:

Koska ei ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Me nuoret mietimme esim ympäristöasioita paljon enemmän, koitamme tehdä jokapäiväisessä elämässä kestävämpiä ja ekologisia valintoja. Samalla kuitenkin luontokato vaan kiihtyy jatkuvasti, emme enää ehkä pysty pelastamaan tätä palloa. Te yli viisikymppiset olette kätevästi nurmen alla siinä vaiheessa, kun kakka osuu kunnolla tuulettimeen.

Samaan aikaan pätkätyöt ja nollatuntisopimukset lisääntyy, inflaatio on ennätyslukemissa, mutta palkat eivät ole kunnolla nousseet sitten 80-luvun. Koululaitos, terveydenhuolto ja varhaiskasvatus on kriisissä.

Työelämästä on tullut aivan hullua. Jokaiseen avoimeen työpaikkaan on A4:n pituinen lista vaatimuksia ja kaikkiin vaaditaan kokemusta, jota ei voi kartuttaa, kun kukaan ei palkkaa niitä keltanokkia. Myös toksinen ilmapiiri monilla työpaikoilla ja huono perehdytys eivät varsinaisesti saa hyppimään ilosta. Monilla nuorilla on jo ekoista työpaikoista tosi kamaliakin kokemuksia. Suhtaudu siinä sitten positiivisesti oravanpyörään.

Itsellä ei myöskään arvot oikein kohtaa kovinkaan monen työpaikan arvojen kanssa. En halua myydä mitään tai olla osana tuhokapitalismin edistämisessä. Tätä on tutkittu paljon, että arvojen vastainen työ on tosi suuri tekijä uupumisessa.

1980-90- luvuilla oltiin huolissaan Tshernoblylistä, ydinsodan uhasta kylmän sodan aikaan, otsonikadosta ja metsien happamoitumisesta, ihan vaan muutamia mainitakseni. Me 1790- luvulla syntyneet valmistuttiin lama-aikaan, jolloin työpaikat olivat oikeasti lottovoittoja. Koululaitoksesra, terveydehnoidosta ja varhaiskasvatuksesta leikattiin tuolloin Iiro Viinasen johdolla todella rankasti.

Ehkä työpaikkojen ja omien arvojen kohtaamisesta ei meidän nuoruudessa ollut varaa ahdistua, koska oltiin todella onnellisia että joku työ löytyi hengen pitimiksi. Ai niin ja ne markkinakorkoiset opintolainat ja pienet lapsetkin meillä oli.

En aina jaksaisi kuunnella, miten nykyisillä nuorilla aikuisilla on niin kauhean rankkaa kun nuo omar nuoruusvuodet on niin hyvin muistissa. Täti 51v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maailman negatiiviset asiat leviää joka kolkkaan, ennen ei tiedetty kuin oman kylän asiat. Työpaikat ei ole varmoja, jos sellaisen saat. Kaikki on vain väliaikaista. Ennen käytiin koulu, mentiin töihin ja naimisiin ja sitä sitten hautaan saakka.

Nykyiset 20-30 vuotiaat ovat eläneet koko aikuisen elämänsä median pelottelussa. Jatkuva paine tulee ulkoa päin, täysi vaihtoehdottomuus ja yksilön pärjäämisen korostaminen. Nuoret eivät ole nähneet, että ajat ja ajatukset joskus muuttuvat, vaan se on ollut tätä WEF-alamäkeä alusta asti. Aina on huonompaa tulossa, jos et tee mitä sanotaan.

AMEN! Tätä se just on!

Pitää sulkea joskus apparaatit ja ymmärtää, että nykymedia monistaa yhden viestin 10 000 kertaiseksi, jonka miljardi ihmistä jakaa sometilillään eteenpäin. Tai kommentoi sitä tavalla tai toisella. Ennen tietolähteenä toimivat sanomalehtitilaus ja kymppiuutiset. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ei ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Me nuoret mietimme esim ympäristöasioita paljon enemmän, koitamme tehdä jokapäiväisessä elämässä kestävämpiä ja ekologisia valintoja. Samalla kuitenkin luontokato vaan kiihtyy jatkuvasti, emme enää ehkä pysty pelastamaan tätä palloa. Te yli viisikymppiset olette kätevästi nurmen alla siinä vaiheessa, kun kakka osuu kunnolla tuulettimeen.

Samaan aikaan pätkätyöt ja nollatuntisopimukset lisääntyy, inflaatio on ennätyslukemissa, mutta palkat eivät ole kunnolla nousseet sitten 80-luvun. Koululaitos, terveydenhuolto ja varhaiskasvatus on kriisissä.

Työelämästä on tullut aivan hullua. Jokaiseen avoimeen työpaikkaan on A4:n pituinen lista vaatimuksia ja kaikkiin vaaditaan kokemusta, jota ei voi kartuttaa, kun kukaan ei palkkaa niitä keltanokkia. Myös toksinen ilmapiiri monilla työpaikoilla ja huono perehdytys eivät varsinaisesti saa hyppimään ilosta. Monilla nuorilla on jo ekoista työpaikoista tosi kamaliakin kokemuksia. Suhtaudu siinä sitten positiivisesti oravanpyörään.

Itsellä ei myöskään arvot oikein kohtaa kovinkaan monen työpaikan arvojen kanssa. En halua myydä mitään tai olla osana tuhokapitalismin edistämisessä. Tätä on tutkittu paljon, että arvojen vastainen työ on tosi suuri tekijä uupumisessa.

1980-90- luvuilla oltiin huolissaan Tshernoblylistä, ydinsodan uhasta kylmän sodan aikaan, otsonikadosta ja metsien happamoitumisesta, ihan vaan muutamia mainitakseni. Me 1790- luvulla syntyneet valmistuttiin lama-aikaan, jolloin työpaikat olivat oikeasti lottovoittoja. Koululaitoksesra, terveydehnoidosta ja varhaiskasvatuksesta leikattiin tuolloin Iiro Viinasen johdolla todella rankasti.

Ehkä työpaikkojen ja omien arvojen kohtaamisesta ei meidän nuoruudessa ollut varaa ahdistua, koska oltiin todella onnellisia että joku työ löytyi hengen pitimiksi. Ai niin ja ne markkinakorkoiset opintolainat ja pienet lapsetkin meillä oli.

En aina jaksaisi kuunnella, miten nykyisillä nuorilla aikuisilla on niin kauhean rankkaa kun nuo omar nuoruusvuodet on niin hyvin muistissa. Täti 51v

ja 1790- luvulla syntyneillä oli varmaan vielä rankempaa kuin 1970 luvun lapsilla😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että ne väsyvät ap:n kaltaisiin työkavereihin.

Haha tämä. Oma jo eläkkeellä oleva isäni (ammatiltaan sosiaalityöntekijä) sanoi vähän aikaa sitten ettei todennäköisesti ikinä olisi nuorena pärjännyt nykyisenkaltaisessa maailmassa. Suree kovasti miten vaikeaa nuorilla on ja kiroaa "digidigin" alimpaan helvettiin. Kyllä ennenkin oli paineita, mutta aivan eri tasolla. Riitti tyyliin kun oli suht ahkera eikä ryypännyt. Yliopistoon pääsi melko helposti jnejne. Oltiin optimistisia tulevaisuuden suhteen ihan eri tavalla.

Teidän aikana ei ollut pelkkää pelottelua, kuten nykyaikana. Ei mitään muuta ole tarjolla tulevaisuudessa kuin maalattuna kauheita uhkakuvia. Ilmastokriisit, sodat, nälänhätä jne.

Kyllä se on kuulkaa niin, että aika kultaa menneitä. Aina on ollut angstia nuorilla - tavalla tai toisella. Ei ole ollut millään ikäpolvella ihan helppoa - erilaista vain milloin minäkin aikakautena. Jos mitenkään helpottaa, niin nuoruus ei kestä kauaa. Se vilahtaa loppujen lopuksi ohi aika nopeasti. Kello käy ja maapallo pyörähtää joka päivä vaikka mitä teet tai olet tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottomuus. Sitä uutta nousukautta on odotettu jo vuosikymmeniä. Jos sellainen on välissä tullutkin, ei se ole helpottanut tavallisen ihmisen elämää. Kaikki kallistuu jakuvasti. Tulevaisuudessa ei ole varaa taloon, autoon, lapsiin. Työelämä ei motivoi, koska se ei enää auta saavuttamaan noita asioita samalla tavalla kuin meidän vanhempiemme nuoruudessa.

Ei ole rahaa satanut taivasta tavalliselle kansalaiselle ikinä. Eikä ole ollut varaa ostaa kaikkea mitä olisi tehnyt mieli. Aina on pitänyt itse tienata rahat ja pikkuhiljaa säästää ja lainaa ottamalla hankkia pienemmästä isompaa kohden asuntoa ja autoa ym. Ja sitten sitä onkin arvostanut ja nauttinut siitä, kun on jotain hitusen odotettuaan saanut hankittua. Nykyään on se vika, että heti pitäisi saada sitä hienointa ja kalleinta, ei tyydytä enää aloittamaan vaatimattomammista puitteista. Tyytykää vähempään, ihmiset, siinä on yksi avain onnellisempaan elämään.

Tämä! Enää ei kelpaa opiskelijoille soluasunnot ja hellahuoneet, vaan pitäisi olla vähintään kaksio (myös yksiö käy, jos se on keskustassa) omaan käyttöön heti kun muuttaa pois kotoa. Katkerana syytellään vanhempia, että helppohan se teillä oli ostaa asunnot. Niin ehkä oli, kun sitä rahaa oltiin säästetty asumalla ahtaasti ja vaatimattomasti ja asuntolainan korkokin oli kaksinumeroinen luku... Opiskeluaikana nuukailtiin ja tehtiin töitä, eikä valitettu iltapäivälehtiin, että yksiin opiskelijabileisiin meni 60e (360 mummon markkaa!) + juomat ja sillä sai vain haalarimerkin ja krapulan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni on jo yläasteen päätettyään uupunut koska koulussakin vaaditaan paljon.

Et ole tosissasi. Yläasteen?! 😀

Juuri viime viikolla joku rehtori sanoi, ettei yläkoulussa voi enää teettää 5-10 vuoden takaisia kokeita, sillä nuorten osaaminen on romahtanut. Miten siis voidaan väittää, että vaatimustaso olisi noussut?

Monen asian summa, mutta isoin syy on työelämän muutos. Olen nimittäin kuullut myös monelta 60+ vuotiaalta, että töissä on paljon nopeampi tahti kuin ennen ja ihan kaiken ikäiset uupuvat. Niin miehet kuin naisetkin.

Muita isoja syitä ovat sitten ylipäätään suuremmat paineet, älylaitteet, jatkuva ärsyketulva, jne.

Mutta suurin syy on työelämän ylitehokkuus. Työntekijästä puristetaan kaikki irti entisen 70-80% sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä hohdokasta on olla eläkkeellä ja odottaa sitä parikymppisenä,itse olisi mieluusti nuori,elämä edessä iloineen ja suruineen.

Ei kannata eläkeikään kurottaa eikä pantata eikä jemmata asioita tai tekemisiä. Turha moni kuolee ennen eläkeikää tai sen kynnyksellä tai ihan kohta eläkkeelle päästyään. Syöpä saattaa iskeä jo nuorempanakin eikä meistä kukaan tiedä päiviemme määrää. Eletään nyt parasta elämää mitä voimme tällä hetkellä elää. Huomisesta ei ole mitään takeita.

Olet oikeassa, että ei kannata sitä odottaa, vaan elää nyt. Kun se eläke lähestyy, niin sitä alkaa jotenkin luulla, että siellä se onni odottaa. Varsinkin näin 35 vuotta/talvea töelämässä katseltuani, alkaa tuntua, että riittäisköhän jo. 

Toisella puolella on se mitä menettää eli työyhteisön. Kukaan ei sieltä tule eläkeläiseltä kyselemään, että miten menee.

Puhumattakaan mitä muuta menee: lounarit,  virikeraha, työterveyshuolto, kohtuullinen veroprosentti.   

Semmosta se on. 

Vierailija kirjoitti:

Monen asian summa, mutta isoin syy on työelämän muutos. Olen nimittäin kuullut myös monelta 60+ vuotiaalta, että töissä on paljon nopeampi tahti kuin ennen ja ihan kaiken ikäiset uupuvat. Niin miehet kuin naisetkin.

Muita isoja syitä ovat sitten ylipäätään suuremmat paineet, älylaitteet, jatkuva ärsyketulva, jne.

Mutta suurin syy on työelämän ylitehokkuus. Työntekijästä puristetaan kaikki irti entisen 70-80% sijaan.

Tämä on kyllä totta. Salaa toivon, että nykynuoriso "protestoinnillaan" saa aikaan muutoksen työelämässä inhimillisempään suuntaan. Se olisi mukavaa meille ihan kaiken ikäisille työntekijöille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ei ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Me nuoret mietimme esim ympäristöasioita paljon enemmän, koitamme tehdä jokapäiväisessä elämässä kestävämpiä ja ekologisia valintoja. Samalla kuitenkin luontokato vaan kiihtyy jatkuvasti, emme enää ehkä pysty pelastamaan tätä palloa. Te yli viisikymppiset olette kätevästi nurmen alla siinä vaiheessa, kun kakka osuu kunnolla tuulettimeen.

Samaan aikaan pätkätyöt ja nollatuntisopimukset lisääntyy, inflaatio on ennätyslukemissa, mutta palkat eivät ole kunnolla nousseet sitten 80-luvun. Koululaitos, terveydenhuolto ja varhaiskasvatus on kriisissä.

Työelämästä on tullut aivan hullua. Jokaiseen avoimeen työpaikkaan on A4:n pituinen lista vaatimuksia ja kaikkiin vaaditaan kokemusta, jota ei voi kartuttaa, kun kukaan ei palkkaa niitä keltanokkia. Myös toksinen ilmapiiri monilla työpaikoilla ja huono perehdytys eivät varsinaisesti saa hyppimään ilosta. Monilla nuorilla on jo ekoista työpaikoista tosi kamaliakin kokemuksia. Suhtaudu siinä sitten positiivisesti oravanpyörään.

Itsellä ei myöskään arvot oikein kohtaa kovinkaan monen työpaikan arvojen kanssa. En halua myydä mitään tai olla osana tuhokapitalismin edistämisessä. Tätä on tutkittu paljon, että arvojen vastainen työ on tosi suuri tekijä uupumisessa.

1980-90- luvuilla oltiin huolissaan Tshernoblylistä, ydinsodan uhasta kylmän sodan aikaan, otsonikadosta ja metsien happamoitumisesta, ihan vaan muutamia mainitakseni. Me 1790- luvulla syntyneet valmistuttiin lama-aikaan, jolloin työpaikat olivat oikeasti lottovoittoja. Koululaitoksesra, terveydehnoidosta ja varhaiskasvatuksesta leikattiin tuolloin Iiro Viinasen johdolla todella rankasti.

Ehkä työpaikkojen ja omien arvojen kohtaamisesta ei meidän nuoruudessa ollut varaa ahdistua, koska oltiin todella onnellisia että joku työ löytyi hengen pitimiksi. Ai niin ja ne markkinakorkoiset opintolainat ja pienet lapsetkin meillä oli.

En aina jaksaisi kuunnella, miten nykyisillä nuorilla aikuisilla on niin kauhean rankkaa kun nuo omar nuoruusvuodet on niin hyvin muistissa. Täti 51v

Kuulostaa täti 51v., että olet itse ollut uupunut ja ahdistunut nuoruudessasi. Markkinakorkoiset opintolainat, pienet lapset, huoli ympäristöstä, hyvinvointivaltion leikkaukset ja kilpailu työpaikasta "hengen pitimiksi". Ehkä nykynuorten uupumiseen on vaikea suhtautua myötätuntoisesti, jos kokee, että omassa nuoruudessa on joutunut vain selviytymään ja ei ole itse saanut osakseen myötätuntoa, kun sitä kipeästi olisi kaivannut?

Olisiko syynä jonkinlainen itsetunnon ongelma loppujen lopuksi? Kuvitellaan, että vaatimustaso on noussut ja että ennen ei ollut samanlaista kipuilua ulkonäön ym. suhteen. Helpompi nykyään on päästä opiskelemaan, kun on nuorisotakuut ja ensikertalaiskiintiöt sekä pienemmät ikäluokat. Kyllä ennenkin sai pahan mielen, jos vertaili itseään kauniimpiin ja menestyneempiin. Eivät ongelmat ole juuri muuttuneet nuorten elämässä, vaikka yhteiskunta ei identtinen olekaan. Lukevatko nuoret historiaa? Voisi helpottaa, kun lukisi vaikka 60-luvun nuoren elämästä ja tajuaisi, ettei silloinkaan ole ollut helppoa. Hieman eri syistä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva vertailu. Ulkonäkökeskeisyys. Tunne, ettei ikinä ole tarpeeksi hyvä eikä riittävä.

Typerät älykännykät, some, jatkuva rasitus, että aina pitää muka olla tavoitettavissa. Miksi muka? Ei siunaamaa rauhaa eikä lepoa missään.

Jatkuva, inhottava poliittisten ideologioiden tuputtaminen ja syyllistäminen.

Henkinen tyhjyys, moraalin ja elämän tarkoituksen katoaminen.

Sääliksi käy nuoria ihmisiä. Koettakaa jaksaa.

Tässä oma arvioni aikuisen ihmisen näkökulmasta.

Voin  tietenkin olla väärässäkin.

Työnantajat ja koulu pakottaa olemaan tavoitettavissa 24/7.

jr-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä hohdokasta on olla eläkkeellä ja odottaa sitä parikymppisenä,itse olisi mieluusti nuori,elämä edessä iloineen ja suruineen.

Ei kannata eläkeikään kurottaa eikä pantata eikä jemmata asioita tai tekemisiä. Turha moni kuolee ennen eläkeikää tai sen kynnyksellä tai ihan kohta eläkkeelle päästyään. Syöpä saattaa iskeä jo nuorempanakin eikä meistä kukaan tiedä päiviemme määrää. Eletään nyt parasta elämää mitä voimme tällä hetkellä elää. Huomisesta ei ole mitään takeita.

Olet oikeassa, että ei kannata sitä odottaa, vaan elää nyt. Kun se eläke lähestyy, niin sitä alkaa jotenkin luulla, että siellä se onni odottaa. Varsinkin näin 35 vuotta/talvea töelämässä katseltuani, alkaa tuntua, että riittäisköhän jo. 

Toisella puolella on se mitä menettää eli työyhteisön. Kukaan ei sieltä tule eläkeläiseltä kyselemään, että miten menee.

Puhumattakaan mitä muuta menee: lounarit,  virikeraha, työterveyshuolto, kohtuullinen veroprosentti.   

Semmosta se on. 

  

Mitäs helvettejä nämä on? Ei meillä ainakaan ole mitään lounasetuja, joskus saanut e-passille satasen, työterveyshuolto on pelkkä työhöntulotarkastus, jossa terkkari höpöttää jotain (mitään ei oikeasti tutkita) ja veroprosentti on taivaissa, koska maksan kaikenmaailman eläkemaksuja, vaikka en itse koskaan eläkettä tule saamaankaan. Jos nämä ovat se syy jäädä työelämään roikkumaan niin kyllä on ankea elämä.

Mainitsin aiemmassa viestissä tuon "arkiuupumuksen". Jossakin vaiheessa tästä puhuttiin kovasti. Esim. lapsettomat nuoret aikuiset, joilla pyykit ja tiskit hoitamatta ja arki ei suju, vaikka ollaan maistereita ja hyvässä työssä. 

Jatkuvasti saa myös lukea mediasta, kuinka nykyään nuoret aikuiset haluavat työltä "merkityksellisyyttä" ja jopa "elämyksellisyyttä". 

Olisiko ehkä sittenkin parempi hyväksyä, että työ on vain työtä? Pyykit vain pitää hoitaa, vaikka se ei kovin merkitykselliseltä tunnu. Sama juttu palkkatyössä. 

Terapiassa puretaan sitä tuskaa, kun mikään ala ei tunnut omalta, ei tiedetä mitä halutaan, haetaan sisäistä motivaatiota.

Tuo hemmetin SISÄINEN MOTIVAATIO on yksi kauheimmista ansoista. Sitähän koulussa painotetaan, lukion psykan tunneilta tuskin muuta jäi mieleenkään. Työn kannalta ulkoinen motivaatio aiheuttaisi kuitenkin vähemmän mielipahaa ja stressiä. Sitä paitsi raha ja status ovat ihan hyviä kriteereitä omaa alaa valitessa. Ei työltä kannata vaatia sellaista, mitä se ei voi tarjota. Peltoa viljellään, jotta saadaan hyvä sato.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ei ole toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Me nuoret mietimme esim ympäristöasioita paljon enemmän, koitamme tehdä jokapäiväisessä elämässä kestävämpiä ja ekologisia valintoja. Samalla kuitenkin luontokato vaan kiihtyy jatkuvasti, emme enää ehkä pysty pelastamaan tätä palloa. Te yli viisikymppiset olette kätevästi nurmen alla siinä vaiheessa, kun kakka osuu kunnolla tuulettimeen.

Samaan aikaan pätkätyöt ja nollatuntisopimukset lisääntyy, inflaatio on ennätyslukemissa, mutta palkat eivät ole kunnolla nousseet sitten 80-luvun. Koululaitos, terveydenhuolto ja varhaiskasvatus on kriisissä.

Työelämästä on tullut aivan hullua. Jokaiseen avoimeen työpaikkaan on A4:n pituinen lista vaatimuksia ja kaikkiin vaaditaan kokemusta, jota ei voi kartuttaa, kun kukaan ei palkkaa niitä keltanokkia. Myös toksinen ilmapiiri monilla työpaikoilla ja huono perehdytys eivät varsinaisesti saa hyppimään ilosta. Monilla nuorilla on jo ekoista työpaikoista tosi kamaliakin kokemuksia. Suhtaudu siinä sitten positiivisesti oravanpyörään.

Itsellä ei myöskään arvot oikein kohtaa kovinkaan monen työpaikan arvojen kanssa. En halua myydä mitään tai olla osana tuhokapitalismin edistämisessä. Tätä on tutkittu paljon, että arvojen vastainen työ on tosi suuri tekijä uupumisessa.

1980-90- luvuilla oltiin huolissaan Tshernoblylistä, ydinsodan uhasta kylmän sodan aikaan, otsonikadosta ja metsien happamoitumisesta, ihan vaan muutamia mainitakseni. Me 1790- luvulla syntyneet valmistuttiin lama-aikaan, jolloin työpaikat olivat oikeasti lottovoittoja. Koululaitoksesra, terveydehnoidosta ja varhaiskasvatuksesta leikattiin tuolloin Iiro Viinasen johdolla todella rankasti.

Ehkä työpaikkojen ja omien arvojen kohtaamisesta ei meidän nuoruudessa ollut varaa ahdistua, koska oltiin todella onnellisia että joku työ löytyi hengen pitimiksi. Ai niin ja ne markkinakorkoiset opintolainat ja pienet lapsetkin meillä oli.

En aina jaksaisi kuunnella, miten nykyisillä nuorilla aikuisilla on niin kauhean rankkaa kun nuo omar nuoruusvuodet on niin hyvin muistissa. Täti 51v

Kuulostaa täti 51v., että olet itse ollut uupunut ja ahdistunut nuoruudessasi. Markkinakorkoiset opintolainat, pienet lapset, huoli ympäristöstä, hyvinvointivaltion leikkaukset ja kilpailu työpaikasta "hengen pitimiksi". Ehkä nykynuorten uupumiseen on vaikea suhtautua myötätuntoisesti, jos kokee, että omassa nuoruudessa on joutunut vain selviytymään ja ei ole itse saanut osakseen myötätuntoa, kun sitä kipeästi olisi kaivannut?

Meitäkin peloteltiin, että 2030-luvulla ei Suomessa ole enää metsiä happosateiden takia. Nyt ei ole niistä enää puhuttu. Työelämä on ihan sama kaikille työikäisille. Minäkin olen jo 40, mutta pisin työsuhteeni on kestänyt alle viisi vuotta. Kokoaikatyössä en ole juuri ollut. Voin kuvitella, että myös täti 51 kohtaa työpaikalla kiirettä, vaatimuksia ja arvoristiriitoja, ihan kuten minä ja sinäkin. Ihan kuin meillä ennen vuotta 1995 syntyneillä olisi kollektiivinen arvomaailma ja kokisimme/olisimme kokeneet kaiken samalla tavalla. Ja mitä nuoret tekevät esimerkiksi ympäristön hyväksi? Kuluttavat enemmän kuin koskaan ennen. Jo yksin tietotekniikka kuluttaa luonnonvaroja aivan älyttömästi. Puhumattakaan muodista ja matkustelusta.

Samaa mieltä kuin monet aiemmat että oli niitä uhkia ja pelottelua ennenkin, juuri Aids, Neuvostoliiton hajoaminen ja sitä seurannut yleisen sekasorron pelko, Tsernobyl, Tsirinovski (sori en osaa kirjoittaa oikein) joka uhkasi vallata Suomen ja liittää takaisin Neuvostoliittoon, Gulf War, ja pahin kaikesta oli 90 - luvun lama. Ite olin lukiossa ja päivittän muistutettiin että ollaan onnekkaita kun saadaan opiskella tällaisena aikana eikä olla työttömiä ja pitää muistaa että jos joskus niitä töitä onnistuu saamaan niin pitää olla kiitollinen ja ottaa työ vastaan oli se mikä tahansa työ koska työttömyys on kova. Ja kaikki työt on otettu vastaan ja töitä on aina riittänyt ja kiitollisia ollaan oltu. Niin kiitollisia että uupua en ole kehdannut, vaan muilla keinoilla sinnitellyt itseni niistä fiiliksistä yli ja taas on jatkettu sitä työtä ja oltu edelleen kiitollisia kun on edes tää työ kun joiltain lama vei kaiken.

Nykynuorten en näe näin toimivan vaan lyödään usein hanskat tiskiin jos vähän vastustaa tai pitää tehdä kaikkia työtehtäviä eikä vaan niitä kivoja.

Ja hei 80 - luvulla käveltiin ja fillaroitiin kouluun ihan millä säällä tahansa (välillä henkeä pidättäen ettei ne Tsernobylin ydinlaskeumat menis henkeen koska sillä oli peloteltu ja vaikka pyörtyä meinas niin henkeen ei uskaltanut vetää ettei saa sitä ydinjotain keuhkoihin ja kuole heti) mut nykynuoret on pitänyt viedä autolla kun ne ei kestä sadetta tai pakkasta. Se alkaa jo sieltä ettei oikein siedetä mitään. T täti 49 v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon näin 33-vuotiaana alkanut luiskahtaa työuupumuksen puolelle. Samaa tuntuu olevan kausittain myös kavereillani, yhteistä meille kaikille tuntuu olevan työmäärä sekä työpaineet. Työtä on paljon ja varsinaisen työtehtävän lisäksi on vielä paljon muuta, mitä odotetaan tekevän. Omalla kohdallani oon tunnistanut työkuormitukseen altistavista piirteistäni riittämättömyyden tunteen, perfektionismin ja tunnollisuuden. Lisäksi voi hyvin olla, että stressaan enemmän kuin muut (ja enemmän, kuin olisi tarpeellista). Ehkä iän ja kokemuksen kautta alkaa suhtautua työhön, siitä tuleviin suoriutumispaineisiin ja omaan osaamiseen leppoisammin. Noin muuten koen, että ikäluokan kokemukseen uupumuksesta vaikuttaa sosiaalinen media ja täydellisyyden tavoittelu, valintojen paljous (vaikka siinä on paljon hyvää, on myös loputonta vertailua ja turhautumista siihen, kun elämä ei ole sellaista kuin odottaa ja toivoo), keskittymiskyvyn madaltuminen, jatkuva tavoitettavissa oleminen ym.

Nuorten kannattaisi ihan oikeasti ja realistisesti miettiä onko sen mediaseksikkäämmän ja hienommalta kuulostavan ammatin ja koulutuksen hankkiminen sittenkään niin mahtavaa oikeassa elämässä vai riittäisikö sittenkin, että tekisi ihan vain tavallista "suorittavaa" työtä, pääsisi vähemmillä paineilla, tavoitettavuuspaineilla ja stressillä. Pikkuisen pienemmällä palkallakin pärjää, kun osaa elää suu säkkiä myöten ja mielenterveys on kuitenkin ihan kiva kaveri loppuun saakka.

En olis ikinä uskonut, mutta olen jo tavannut uupuneita varastomiehiä... Meno voi olla niinkin paha jo suorittavassa työssä. Ja tiedän että kyseessä oli ilmapiiriongelma ja huonosti järjestetty työ, koska olin siellä itsekin töissä sitä kokemassa. Lähdin kyllä nopeasti.

Että ei sen tarvii olla mikään sexxy Social Media MultiTasking Specialist KTM-tutkinnolla ollakseen uuvuttava duunipaikka. Eri.

Vierailija kirjoitti:

Toivottomuus. Sitä uutta nousukautta on odotettu jo vuosikymmeniä. Jos sellainen on välissä tullutkin, ei se ole helpottanut tavallisen ihmisen elämää. Kaikki kallistuu jakuvasti. Tulevaisuudessa ei ole varaa taloon, autoon, lapsiin. Työelämä ei motivoi, koska se ei enää auta saavuttamaan noita asioita samalla tavalla kuin meidän vanhempiemme nuoruudessa.

Jos ei ole varaa perheeseen, autoon, omaan kotiin, niin en yhtään ihmettele miksi masentaa. Elämästä häviää tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terve mieli terveessä ruumiissa.

Kun lapsella / nuorella / aikuisella on terveellinen ruokavalio, kehoa rasittavaa liikuntaa lähes päivittäin (ml. arkiliikunta), riittävästi unta ja hyvät sosiaaliset suhteet, niin masentuminen ja uupuminen on huomattavasti vähäisempää.

Ei tässä sen ihmeellisempää vastausta ole. Tänä päivänä harvalla alle 40 -kymppisellä on yllä mainitut perusasiat kunnossa. Ja siksi masennutaan ja uuvutaan porukalla.

Huomaa ettet tiedä yhtään mistä puhut kun väität että harva nuori ihminen on fyysisesti ja henkisesti terve.

Täydellinen olkiukkoargumentointi.

Jos luet kommentoimasi viestin uudelleen, huomaat että väittämääsi väitettä ei siinä esitetty.

Siinä lukee että harvalla alle 40-vuotiaalla on elintavat kunnossa ja ilman niitä ei voi olla terve. Mitä siinä sinun mielestäsi sitten lukee?

Hassua, miten kokoajan nuoruuden raja nousee ylöspäin. Vielä vähän aikaa sitten nuori oli alle kolmekymppinen ja sitä ennen alle kaksikymppinen. Nykyään alle 40-vuotiaat ilmeisesti kuuluvat nuorisoon.

Vierailija kirjoitti:

jr-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä hohdokasta on olla eläkkeellä ja odottaa sitä parikymppisenä,itse olisi mieluusti nuori,elämä edessä iloineen ja suruineen.

Ei kannata eläkeikään kurottaa eikä pantata eikä jemmata asioita tai tekemisiä. Turha moni kuolee ennen eläkeikää tai sen kynnyksellä tai ihan kohta eläkkeelle päästyään. Syöpä saattaa iskeä jo nuorempanakin eikä meistä kukaan tiedä päiviemme määrää. Eletään nyt parasta elämää mitä voimme tällä hetkellä elää. Huomisesta ei ole mitään takeita.

Olet oikeassa, että ei kannata sitä odottaa, vaan elää nyt. Kun se eläke lähestyy, niin sitä alkaa jotenkin luulla, että siellä se onni odottaa. Varsinkin näin 35 vuotta/talvea töelämässä katseltuani, alkaa tuntua, että riittäisköhän jo. 

Toisella puolella on se mitä menettää eli työyhteisön. Kukaan ei sieltä tule eläkeläiseltä kyselemään, että miten menee.

Puhumattakaan mitä muuta menee: lounarit,  virikeraha, työterveyshuolto, kohtuullinen veroprosentti.   

Semmosta se on. 

  

Mitäs helvettejä nämä on? Ei meillä ainakaan ole mitään lounasetuja, joskus saanut e-passille satasen, työterveyshuolto on pelkkä työhöntulotarkastus, jossa terkkari höpöttää jotain (mitään ei oikeasti tutkita) ja veroprosentti on taivaissa, koska maksan kaikenmaailman eläkemaksuja, vaikka en itse koskaan eläkettä tule saamaankaan. Jos nämä ovat se syy jäädä työelämään roikkumaan niin kyllä on ankea elämä.

Ne on sellaisia, mitä hyvä ja varakas työnantaja maksaa työntekijöiden hyvivoinnin vuoksi.  Ja on se toinenkin hyvä syy roikkua töissä: hyvä palkka. Kerrotko vielä mikä on taivaissa oleva veroprosentti?