Lue keskustelun säännöt.
Raivottiinko sinulle lapsena jos tulit esim kipeäksi tai sattui joku haaveri?
26.02.2023 |
Meillä karjuttiin suoraa kurkkua kun tuli esim korvatulehdus ja alkoi koskemaan yöllä ja itketti. Heikkohermoinen isä ei kestänyt sitä ollenkaan ja äiti pelkäsi isää ja hyssytteli. Että nyt on vaan pakko kestää kipu eikä tehdä itsestään numeroa. Sama juttu jos tuli kuumetta, vatsatauti tai kaatui pyörällä. Ensimmäinen reaktio oli raivo ja syyllistäminen, ei ilmeisesti kiinnostanut lapsen hyvinvointi.
Olenko ainoa jolla on tällaisia kokemuksia?
Kommentit (505)
Minulla ei ollut tuollaista lapsena. Sairastin lapsena paljon ja minua pidettiin heikkona lapsena ja minun puolestani tehtiin asioita. Esimerkiksi kauppaostokset kantoi aina vuotta nuorempi sisareni tai jompikumpi vanhemmistani.
Tästä opin asennoitumaan siten, että pyydän ja saan apua. Auttajia löytyy aina varsinkin miehistä, vaikka olisin keskellä metsää En saanut Karhunkierroksella sytytettyä tulta tulipaikalla ja hetken päästä avulias mies olikin jo paikalla.
Eli jotenkin luon avuttoman vaikutelman ja se herättää ihmisissä auttamishalun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei raivottu, mutta äiti ei olisi millään antanut jäädä pois koulusta, vaikka olin kuinka kipeä. Vieläkin muistan, millaista oli hyppiä liikuntatunnilla, kun oli angiina ja kuumetta ja päässä suorastaan jyskytti.
Sairastuminen otettiin aina hyvin. Mutta tapaturmista, kuten pyörällä kaatumisesta syyllistettiin ja ihan raivottiinkin/uhattiin antaa selkäsauna. Olen pahoillani natsiperhelapsuudestasi ap. Tiedän itselläni olleen tavallista ankaramman lapsuuden, mutta on se sentään kaukana tuosta.
Kyllä todellakin tuli tukkapöllyt ja luunapit tutuiksi minullekin. Joskus pienenä, kun nostin kädet ylös pyytääkseni päästä aidin syliin, hän laittoi peukalot kainaloihini, kun tiesi että kutisen kainaloista. Sillä tavalla pääsi kätevästi eroon syliin pyrkivästä pennusta. Aina humalassa, ennen kapakkaan lähtöä, kertoili myös, kavereilleen siis, että mitä kaikkea hän olisi elämässään tehnyt "jos ei tuota olis." Oikein huolehti aina että varmasti kuulin. Kun oli 12 v. ja siitä ylöspäin niin hävisi aina ryyppyreissuilleen, lähti päivällä ja tuli joskus aamuyöllä kotiin. Kaverinsa mukana ja sitten levyt soimaan.
Sairastaminen oli tottakai laiskuutta ja lintsaamista.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, ja aina se tilanne kääntyi siihen, miten rankkaa äidilläni oli. Kaikki kääntyi aina siihen.
Jos ihminen ei ole saanut omassa elämässään huomiota, hän hakee sitä tavalla tai toisella. Narsismilla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä (tiedän, ettet maininnut narsismia tekstissäsi, mutta joku tulee siitä kuitenkin ulisemaan, niin sanon sen jo nyt etukäteen valmiiksi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain kyllä sairastaa taudit rauhassa, mutta jos tuli tilapäinen huono olo, se oli aina jollain tapaa minun oma vikani. Jos satutin itseni ja itkin, minulle naurettiin. Kaikista vahingoista haukuttiin ja syytettiin, että olin tehnyt ne tahallani. Minua myös tukistettiin ja lyötiin, ja äiti sylki kahdesti päälleni. Ulkonäköäni arvosteltiin ja minut myös syyllistettiin ylipainostani ja siitä, että minua kiusattiin koulussa ja että minulla ei ollut ystäviä. Kuitenkin pärjäsin koulussa hyvin, mutta vanhempiani ei kiinnostanut se, että toin kokeista ja todistuksissa hyviä numeroita - se sivuutettiin hiljaisuudella. Nuorempi sisarukseni oli vanhemmilleni paljon tärkeämpi. En kelvannut aina edes mukaan, kun muu perhe pelasti lautapelejä. Muistan vielä, miten suurta ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä tunsin lapsena. Minulla oli myös itsetuhoisia ajatuksia. Kärsin näistä asioista vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Erilaisuuden sieto oli minimissä, ja tämä näkyi siinä ettei olisi saanut poiketa terveen ihanteesta mitenkään. Ei änkyttää, ei ontua, ei edes sairastua.
Minua on yhä kiusattu erilaisuudesta ja sairaudesta vuonna 1964 syntynyt mies. Noin muuten ok ihminen, mutta hänestä tosiaan oli normaalia pilkata ja vinoilla tällaisista. Myös kaikki heikkous oli uhriutumista ja sai hänet tolaltaan Olen vasta jälikäteen tajunnut, että oli juurikin tuollaisten vanhempien lapsi, tämän lisäksi avioerolapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi kuukautiset 11-vuotiaana. Luulin aina, että olin "epänormaali" ja mun kuukautiset olisi jotenkin tosi runsaat.
Oikeasti ei edes ollut, vaan äiti ei edes ostanut mulle omia siteitä. Käski vaan käyttää kaapista niitä, mitä hän itsekin käytti. Eli jotain tosi ohuita ja huonoja... Yösiteitä ei ollut ollenkaan. Eikä muutenkaan koskaan tarpeeksi niitä ohuitakaan. Niitä ohkasia luiruja en sitten uskaltanut edes ottaa tarpeeksi tarpeeseeni, vaan vaihdoin uuteen vasta, kun oli ihan pakko :(
Öisin sitten tuli "ylivuotoja" ja äiti oli niistä vihainen, kun tuli pyykkiä! Vei mut kerran lääkäriinkin, kun olen niin "epänormaali". Lääkäri käski antaa ibuprofeenia, koska se vähentää tutkitusti n. 30% vuotoa. Ikinä en mitään Buranaa saanut...
Opin tekemään yöksi itelleni vessapapereista vaipat ja viemään aamuisin paperit reppuun rullattuina ulkoroskiksiin kouluun mennessä. Koska sitä paperimäärää ei uskaltanut kerralla vetää vessasta alas. Eikä vessaan hommattu ikinä edes roskista mua varten...
Omille muutettua ostin monta pakkausta yösiteitä, kunnollisia siivellisiä siteitä ja jättipakkauksen Buranaa. Sekä hienon mattamustan poljinroskiksen.
Ihan sama kokemus, oli kyllä kurjaa yrittää selvitä 11-vuotiasna kuukautisten kanssa ilman tukea, neuvoja ja etenkin ilman kunnon siteitä.
Isälleni kuukautisteni alkaminen oli jotain käsittämättömän inhottavaa. Mihinkään roskikseen ei olisi saanut laittaa siteitä, ei mihinkään, aina oli huutamassa kun 'täälläkin on näitä rättejä haisemassa'. Sitten piilottelin siteitä vessapaperiin käärittyinä ja siitäkin tuli huutoa kun tuhlaan vessapaperia.
Samoin ylivuodoista huudettiin, pyykin määrästä huudettiin, pesulla käymisestä huudettiin.
Mistään kuukautiskivuista en edes uskaltanut puhua.
Omat tyttäreni saavat Buranaa tarvittaessa, on roskikset vessoissa, vessojen kaapeissa on aina valikoima Always-siteitä vuodon eri vaiheisiin, löytyy tamponit ja pikkuhousun suojat, tahranpoisto-aine löytyy pyykkikoneen vierestä, eikä kuukautisia tarvitse sen enempää kommentoida.
Paitsi jos tyttäret itse kommentoivat ja haluavat jotain asiasta puhua, silloin olen herkällä korvalla, asiaan etsitään ratkaisu, joskus riittää myötätuntoiset sanat, kaupasta tuotu suosikkisuklaa, joskus on tilattu aikaa terkkariin tai gynelle.
Äitini muuten kerran suuttui minulle, kun annoin tyttärelle Buranaa kuukautiskipuun. Ei ole kuulemma ennenkään tablettia otettu naisten vaivaan ja koukkuunhan siihen vielä jää, nuori ihminen. Voi elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovaari lupasi antaa selkään jos hukumme lampeen. Ei toteutunut. Ei tosin uskallettu hukkuakaan.
Naurahdin hieman ajatukselle, että isovaari antaisi kuolleelle lapselle selkään. Aina vain kummallisempia reaktioita tässä ketjussa.
Taisi olla hänen huumoriaa, jotain samantapaista olen joskus kuullut.
Joo, samaa vitsiä on kuultu meidänkin suvussa. Ei tuossa ole mitään pahaa ajatusta takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi kuukautiset 11-vuotiaana. Luulin aina, että olin "epänormaali" ja mun kuukautiset olisi jotenkin tosi runsaat.
Oikeasti ei edes ollut, vaan äiti ei edes ostanut mulle omia siteitä. Käski vaan käyttää kaapista niitä, mitä hän itsekin käytti. Eli jotain tosi ohuita ja huonoja... Yösiteitä ei ollut ollenkaan. Eikä muutenkaan koskaan tarpeeksi niitä ohuitakaan. Niitä ohkasia luiruja en sitten uskaltanut edes ottaa tarpeeksi tarpeeseeni, vaan vaihdoin uuteen vasta, kun oli ihan pakko :(
Öisin sitten tuli "ylivuotoja" ja äiti oli niistä vihainen, kun tuli pyykkiä! Vei mut kerran lääkäriinkin, kun olen niin "epänormaali". Lääkäri käski antaa ibuprofeenia, koska se vähentää tutkitusti n. 30% vuotoa. Ikinä en mitään Buranaa saanut...
Opin tekemään yöksi itelleni vessapapereista vaipat ja viemään aamuisin paperit reppuun rullattuina ulkoroskiksiin kouluun mennessä. Koska sitä paperimäärää ei uskaltanut kerralla vetää vessasta alas. Eikä vessaan hommattu ikinä edes roskista mua varten...
Omille muutettua ostin monta pakkausta yösiteitä, kunnollisia siivellisiä siteitä ja jättipakkauksen Buranaa. Sekä hienon mattamustan poljinroskiksen.
Ihan sama kokemus, oli kyllä kurjaa yrittää selvitä 11-vuotiasna kuukautisten kanssa ilman tukea, neuvoja ja etenkin ilman kunnon siteitä.
Isälleni kuukautisteni alkaminen oli jotain käsittämättömän inhottavaa. Mihinkään roskikseen ei olisi saanut laittaa siteitä, ei mihinkään, aina oli huutamassa kun 'täälläkin on näitä rättejä haisemassa'. Sitten piilottelin siteitä vessapaperiin käärittyinä ja siitäkin tuli huutoa kun tuhlaan vessapaperia.
Samoin ylivuodoista huudettiin, pyykin määrästä huudettiin, pesulla käymisestä huudettiin.
Mistään kuukautiskivuista en edes uskaltanut puhua.
Omat tyttäreni saavat Buranaa tarvittaessa, on roskikset vessoissa, vessojen kaapeissa on aina valikoima Always-siteitä vuodon eri vaiheisiin, löytyy tamponit ja pikkuhousun suojat, tahranpoisto-aine löytyy pyykkikoneen vierestä, eikä kuukautisia tarvitse sen enempää kommentoida.
Paitsi jos tyttäret itse kommentoivat ja haluavat jotain asiasta puhua, silloin olen herkällä korvalla, asiaan etsitään ratkaisu, joskus riittää myötätuntoiset sanat, kaupasta tuotu suosikkisuklaa, joskus on tilattu aikaa terkkariin tai gynelle.
Äitini muuten kerran suuttui minulle, kun annoin tyttärelle Buranaa kuukautiskipuun. Ei ole kuulemma ennenkään tablettia otettu naisten vaivaan ja koukkuunhan siihen vielä jää, nuori ihminen. Voi elämä.
Sama kokemus kuukautisista. Minulle ei ostettu kunnon siteitä runsaisiin kuukautisiin, sain käyttää vain muutaman per kuukautiset äidin paksuja vanhanajan "vaippoja". Minulla kesti kuitenkin kuukautiset 10 päivää todella runsaina. Jouduin ottamaan koulussa roskiksesta käytettyjä siteitä ja laittamaan vessapaperia väliin kun omat siteet olivat läpimärkiä ja nuo vanhanaikaiset vielä vuotivat pohjasta läpi. Moneen kertaan oli housut veressä pintaan saakka ja kauhea huuto kotona pyykistä. Särkylääkettä en saanut vaikka muistan että välillä en pystyyt koulussa kävelemään kuin kaksin kerroin kivun vuoksi. En myöskään saanut peseytyä koska vettä ei saanut tuhlata. Meillä ei ollut bideetä ja peseytyä sai vain kaksi kertaa viikossa saunassa. Silloinkaan ei saanut käydä suihkussa vaan vettä sai käyttää yhden pesuvadillisen. Muistan että minulla oli ensimmäinen hiivatulehdus jo ala-asteella, tietenkin sain olla sen kanssa niin kauan että parani itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kipeäksi tulemisesta raivostuttu. Äiti kyllä vahti että mittari oli kainalossa 10 min ja tarkisti että varmasti on kuumetta. Haavereista raivostuttiin useinkin Sain koulun kevätjuhlaan uuden mekon josta olin ylpeä. Loman alkupäivinä kaaduin pyörällä mekko päällä. Siihen tuli ainakin polven kohdalle reikä. Kotiin mentyä itkuisena äiti raivostui siitä. Mekko revittiin päältäni. Isän antoi selkään vyöllä.
Anteeksi jos olen törkeä, mutta kertokaa suunnilleen mitä ikäluokkaa olette, itse kuulun suuriin ikäluokkiin ja toivon että oltaisiin menty eteenpäin.
Olen vuonna 1972 syntynyt nainen.
Mulla on samanlaisia kokemuksia mitä ketjussa on kerrottu suhtautumisesta sairastumiseen/kipeänä oloon ja selkääni sain huudon/raivoamisen kera muunmuassa siitä hyvästä kun kaaduin ja housunpolveen tuli reikä ja kaiken pahuuden lisäksi vielä sotkin lahkeen verellä josta jäi pysyvät tahrat. Viis siitä, että se polveen tullut ammottava haavakin olisi tarvinnut todennäköisesti jotain tikkejä eikä vaan laastaria.
Olen syntynyt -77 ja vanhempani kuuluvat suuriin, sodan jälkeen syntyneisiin ikäluokkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten halveksutaan veloja ja muita lapsettomuuden valinneita. Ymmärtävätkö ihmiset, että silloin myös ehkä tiedostetaan omat traumat ja jätetään valitsematta omakohtainen kasvattamisen tie jos tiedetään sen olevan ylivoimaista? Esimerkiksi tässä ketjussa kerrottujen vanhempien ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä!
No jos vela kertoo että tällainen on taustalla, niin ymmärrän ihan täysin. Mutta monesti tuntuu ettei lapsettomuudelle ole muuta syytä kuin että "lapset on yäk.".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi kuukautiset 11-vuotiaana. Luulin aina, että olin "epänormaali" ja mun kuukautiset olisi jotenkin tosi runsaat.
Oikeasti ei edes ollut, vaan äiti ei edes ostanut mulle omia siteitä. Käski vaan käyttää kaapista niitä, mitä hän itsekin käytti. Eli jotain tosi ohuita ja huonoja... Yösiteitä ei ollut ollenkaan. Eikä muutenkaan koskaan tarpeeksi niitä ohuitakaan. Niitä ohkasia luiruja en sitten uskaltanut edes ottaa tarpeeksi tarpeeseeni, vaan vaihdoin uuteen vasta, kun oli ihan pakko :(
Öisin sitten tuli "ylivuotoja" ja äiti oli niistä vihainen, kun tuli pyykkiä! Vei mut kerran lääkäriinkin, kun olen niin "epänormaali". Lääkäri käski antaa ibuprofeenia, koska se vähentää tutkitusti n. 30% vuotoa. Ikinä en mitään Buranaa saanut...
Opin tekemään yöksi itelleni vessapapereista vaipat ja viemään aamuisin paperit reppuun rullattuina ulkoroskiksiin kouluun mennessä. Koska sitä paperimäärää ei uskaltanut kerralla vetää vessasta alas. Eikä vessaan hommattu ikinä edes roskista mua varten...
Omille muutettua ostin monta pakkausta yösiteitä, kunnollisia siivellisiä siteitä ja jättipakkauksen Buranaa. Sekä hienon mattamustan poljinroskiksen.
Ihan sama kokemus, oli kyllä kurjaa yrittää selvitä 11-vuotiasna kuukautisten kanssa ilman tukea, neuvoja ja etenkin ilman kunnon siteitä.
Isälleni kuukautisteni alkaminen oli jotain käsittämättömän inhottavaa. Mihinkään roskikseen ei olisi saanut laittaa siteitä, ei mihinkään, aina oli huutamassa kun 'täälläkin on näitä rättejä haisemassa'. Sitten piilottelin siteitä vessapaperiin käärittyinä ja siitäkin tuli huutoa kun tuhlaan vessapaperia.
Samoin ylivuodoista huudettiin, pyykin määrästä huudettiin, pesulla käymisestä huudettiin.
Mistään kuukautiskivuista en edes uskaltanut puhua.
Omat tyttäreni saavat Buranaa tarvittaessa, on roskikset vessoissa, vessojen kaapeissa on aina valikoima Always-siteitä vuodon eri vaiheisiin, löytyy tamponit ja pikkuhousun suojat, tahranpoisto-aine löytyy pyykkikoneen vierestä, eikä kuukautisia tarvitse sen enempää kommentoida.
Paitsi jos tyttäret itse kommentoivat ja haluavat jotain asiasta puhua, silloin olen herkällä korvalla, asiaan etsitään ratkaisu, joskus riittää myötätuntoiset sanat, kaupasta tuotu suosikkisuklaa, joskus on tilattu aikaa terkkariin tai gynelle.
Äitini muuten kerran suuttui minulle, kun annoin tyttärelle Buranaa kuukautiskipuun. Ei ole kuulemma ennenkään tablettia otettu naisten vaivaan ja koukkuunhan siihen vielä jää, nuori ihminen. Voi elämä.
Ihanaa lukea, kuinka eteenpäin on menty. Itsekin olen saanut palautetta siitä, en ole suodattamatta kaikkea kaatanut lasteni niskaan. Kun sain vauvan ja maalla lomalla juttelin hänelle vaippaa vaihtaessa, äitini oli tuumannut sisarelleni että onko se mennyt ihan sekaisin, kun puhuu vastasyntyneelle vauvalle. Meitä lapsia on sentään kuusi, me taidettiin hoitaa aikanaan toinen toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Jos piti esim. kuumeessa jäädä kotiin, niin äiti oli äkäinen ja toitotti, että "pleikkaria ei sitten pelata!".
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi kuukautiset 11-vuotiaana. Luulin aina, että olin "epänormaali" ja mun kuukautiset olisi jotenkin tosi runsaat.
Oikeasti ei edes ollut, vaan äiti ei edes ostanut mulle omia siteitä. Käski vaan käyttää kaapista niitä, mitä hän itsekin käytti. Eli jotain tosi ohuita ja huonoja... Yösiteitä ei ollut ollenkaan. Eikä muutenkaan koskaan tarpeeksi niitä ohuitakaan. Niitä ohkasia luiruja en sitten uskaltanut edes ottaa tarpeeksi tarpeeseeni, vaan vaihdoin uuteen vasta, kun oli ihan pakko :(
Öisin sitten tuli "ylivuotoja" ja äiti oli niistä vihainen, kun tuli pyykkiä! Vei mut kerran lääkäriinkin, kun olen niin "epänormaali". Lääkäri käski antaa ibuprofeenia, koska se vähentää tutkitusti n. 30% vuotoa. Ikinä en mitään Buranaa saanut...
Opin tekemään yöksi itelleni vessapapereista vaipat ja viemään aamuisin paperit reppuun rullattuina ulkoroskiksiin kouluun mennessä. Koska sitä paperimäärää ei uskaltanut kerralla vetää vessasta alas. Eikä vessaan hommattu ikinä edes roskista mua varten...
Omille muutettua ostin monta pakkausta yösiteitä, kunnollisia siivellisiä siteitä ja jättipakkauksen Buranaa. Sekä hienon mattamustan poljinroskiksen.
Oi olin unohtanut kuukautiset! Tosiaan nekin alkoi minulla ihan äitini kiusaksi ja mielipahaksi. Nolo vaiva mitä sai hävetä. Ihme että sain edes siteitä, kun äidin mielestä olisi pitänyt megavuotojen kanssa pärjätä pelkässä vessapaperilla.
Meillä isä oli vihainen, kun jäin auton alle. Tajusin jo silloin, että vihaisuus oli sitä, että hän pelästyi. Stressaantunut ihminen käyttäytyy kuin nurkkaan ajettu rotta, ensimmäisenä hampaat esillä, tapahtui mitä tapahtui. Uskon, että rauhoituttuaan isä häpesi käytöstään. Emme puhuneet asiasta, koska meillä ei puhuttu mistään. Tunnen kuitenkinki sisimmässäni että näin oli.
Vanhempani olivat tunneasioissa kömpelöitä, koska heidänkin vanhempansa olivat sitä heitä kohtaan. Surkea pelästyneiden, yksin jätettyjen ja turvattomien ja rakkaudettomien ihmisten sakki on molemmat suvut. Siksi en osaa syyttää vanhempiani siitä, että jäin itse vaille rakkautta ja huolenpitoa. Ymmärrän liikaa syitä, jotka siihen johtivat.
Itse varmistin tämän onnettoman kierteen katkeamisen sillä, etten hankkinut lapsia. En halunnut heille vastaavaa lapsuutta. TIedän, että olisin itsekin sellainen stressin, elämän kestäneen ahdistuksen ja turvattomuuden rampauttama vanhempi, jonka ensireaktio on kaikkeen pelosta johtuva suuttumus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten halveksutaan veloja ja muita lapsettomuuden valinneita. Ymmärtävätkö ihmiset, että silloin myös ehkä tiedostetaan omat traumat ja jätetään valitsematta omakohtainen kasvattamisen tie jos tiedetään sen olevan ylivoimaista? Esimerkiksi tässä ketjussa kerrottujen vanhempien ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä!
No jos vela kertoo että tällainen on taustalla, niin ymmärrän ihan täysin. Mutta monesti tuntuu ettei lapsettomuudelle ole muuta syytä kuin että "lapset on yäk.".
Niin sinusta tuntuu. Olen vela, mutta en ole avannut lapsettomuuteni syitä kenellekään, eikä kukaan ole kysynytkään. Luulkoot sitten, että mielestäni "lapset on yäk". Aika ohutta elämänkokemusta, jos todella joku ajattelee, että tuo on se yleisin syy. Oikeat syyt lienee paljon syvemmällä ja monitahoisempia, ei niitä tarvitse joka tilanteessa ja jokaiselle selitellä. Aina niitä ei osaa itsekään kovin monisanaisesti sanoittaa. Ja kyllä se lapset on yäk-ajatus on myös ihan pätevä syy olla niitä hankkimatta, jos siltä tuntuu.
Itse aiheeseen; tutulta kuulostaa. Lääkäriin kyllä vietiin, mutta jo 10 v menin yksin vastaanotolle. Oli se aika ontto tunne, kun ekaa kertaa käveli yksin vastaanottohuoneeseen, kun siihen ei valmisteltu mitenkään. Tapaturmista huudettiin vähintään, piiskaakin tuli. Jos oli flunssaa, niin yöllä ei saanut yskiä, koska isä hermostui. Yritä siinä sitten 4 v pidätellä räkää nenässä, limaa keuhkoissa ja itkua aisoissa. Lääkkeisiin meneviä rahoja kauhisteltiin, vaikka mulla oli vakuutus josta ne sai takaisin. Mitään särkylääkkeitä en muista saaneeni. Nyt kun aikuisena sairastan, niin aina ihmettelen, kun mies jaksaa huolehtia, tuo juotavaa yms. Kun lapsena ei sillä tavalla hoidettu, itse sai hoitaa omat yrjönsä, ja muistan hoitaneeni siskonkin. Äiti oli vaan hyvillään, kun hänen ei tarvinnut. Lapsuus 80 luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen totaali yh ja pakko myöntää, että jos lapsi herättää yöllä jonkun päänsäryn tms kipeyden tai vaan siksi ettei saa unta, niin ensimmäinen tunteeni on ihan hillitön kiukku. En tiedä onko minuun sitten lapsen reagoitu samoin? Vai johtuuko se vain siitä, että teen päiväaikaan kaikkeni lapsen eteen ja työnikin on raskasta ja todella tarvitsisin uneni jotta selviämme?
Siihen herättämisen kiukun tunteeseen liittyy myös huoli siitä, että joutuu soittamaan poissaolon töistä ja jännittää reaktiota siihen.Ero näihin tarinoihin on se, että minä kuitenkin tajuan että lapselle raivoaminen olisi väärin ja puren huultani, jotta pystyn lempeänä tai vähintäänkin neutraalina viemään särkylääkettä ja vettä. Unen saamisen ongelmaan laitan satukaseti hiljaiselle.
Hyvä että tiedostat ongelman. Minä olen kroonisesti sairas, jota on kaltoinkohdeltu lapsena, ja on ollut jännä huomata miten sitä suhtautuu lapsen kärsimykseen ihan eri tavalla kuin terve ihminen. Minulla ei ole omia lapsia, mutta ex-miehelläni on 2. Kun jompikumpi lapsista sairastui keskellä yötä, riensin paikan päälle, otin syliin ja lohdutin, annoin lääkettä ja autoin lasta nukahtamaan uudelleen. Mieheni reaktio oli väsyneen turhautunut "Aijaa se on oksentanut sänkyyn, no kai sitä on pakko nousta ylös ja vaihtaa lakanat, ja tossa on ämpäri, hyvää yötä jos sitä nyt saa enää uudestaan unen päästä kiinni". Ei mitään lohdutuksen sanaa tai halausta, vaikka kyseessä hänen oma lapsi. Pelkkää kettuilua. :(
Omia lapsiaan tai toisen lapsia ei tulisi ikinä mieleen kohdella siten miten itseäni on kohdeltu. Sitä tulee jopa ylisuojelevaiseksi, koska siinä samalla työstää omia traumojaan ja on se vanhempi minkä itse olisi tarvinnut aikoinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkoi kuukautiset 11-vuotiaana. Luulin aina, että olin "epänormaali" ja mun kuukautiset olisi jotenkin tosi runsaat.
Oikeasti ei edes ollut, vaan äiti ei edes ostanut mulle omia siteitä. Käski vaan käyttää kaapista niitä, mitä hän itsekin käytti. Eli jotain tosi ohuita ja huonoja... Yösiteitä ei ollut ollenkaan. Eikä muutenkaan koskaan tarpeeksi niitä ohuitakaan. Niitä ohkasia luiruja en sitten uskaltanut edes ottaa tarpeeksi tarpeeseeni, vaan vaihdoin uuteen vasta, kun oli ihan pakko :(
Öisin sitten tuli "ylivuotoja" ja äiti oli niistä vihainen, kun tuli pyykkiä! Vei mut kerran lääkäriinkin, kun olen niin "epänormaali". Lääkäri käski antaa ibuprofeenia, koska se vähentää tutkitusti n. 30% vuotoa. Ikinä en mitään Buranaa saanut...
Opin tekemään yöksi itelleni vessapapereista vaipat ja viemään aamuisin paperit reppuun rullattuina ulkoroskiksiin kouluun mennessä. Koska sitä paperimäärää ei uskaltanut kerralla vetää vessasta alas. Eikä vessaan hommattu ikinä edes roskista mua varten...
Omille muutettua ostin monta pakkausta yösiteitä, kunnollisia siivellisiä siteitä ja jättipakkauksen Buranaa. Sekä hienon mattamustan poljinroskiksen.
Ihan sama kokemus, oli kyllä kurjaa yrittää selvitä 11-vuotiasna kuukautisten kanssa ilman tukea, neuvoja ja etenkin ilman kunnon siteitä.
Isälleni kuukautisteni alkaminen oli jotain käsittämättömän inhottavaa. Mihinkään roskikseen ei olisi saanut laittaa siteitä, ei mihinkään, aina oli huutamassa kun 'täälläkin on näitä rättejä haisemassa'. Sitten piilottelin siteitä vessapaperiin käärittyinä ja siitäkin tuli huutoa kun tuhlaan vessapaperia.
Samoin ylivuodoista huudettiin, pyykin määrästä huudettiin, pesulla käymisestä huudettiin.
Mistään kuukautiskivuista en edes uskaltanut puhua.
Omat tyttäreni saavat Buranaa tarvittaessa, on roskikset vessoissa, vessojen kaapeissa on aina valikoima Always-siteitä vuodon eri vaiheisiin, löytyy tamponit ja pikkuhousun suojat, tahranpoisto-aine löytyy pyykkikoneen vierestä, eikä kuukautisia tarvitse sen enempää kommentoida.
Paitsi jos tyttäret itse kommentoivat ja haluavat jotain asiasta puhua, silloin olen herkällä korvalla, asiaan etsitään ratkaisu, joskus riittää myötätuntoiset sanat, kaupasta tuotu suosikkisuklaa, joskus on tilattu aikaa terkkariin tai gynelle.
Äitini muuten kerran suuttui minulle, kun annoin tyttärelle Buranaa kuukautiskipuun. Ei ole kuulemma ennenkään tablettia otettu naisten vaivaan ja koukkuunhan siihen vielä jää, nuori ihminen. Voi elämä.
Tätä en ymmärrä näissä naisissa. Kun varmasti ovat itse saman asian käyneet läpi ja luultavasti vielä huonommissa olosuhteissa ja se kuitenkin on naisen elämässä aika keskeinen asia ja kokemus. Miten voi olla noin surkea käsittelemään sitä asiaa sitten oman tyttärensä kanssa? Ihan kuin olisi äidin oma henkinen kehitys jäänyt lapsen tasolle.
Hui, muistan kun olin neuvoton vilkkaan lapseni kanssa ja hain läheiseltä rakennus työmaalta ison koivunoksan ja laitoin se kotona esille. 6-vuotias lapseni pelästyi ja alkoi tottelemaan. Olen pyytänyt anteeksil, olihan se pelottelua ja nöyryyttämistä. Itse selkään saaneena en kuitenkaan hakannut lastani. Mekin olemme väleissä.