Lue keskustelun säännöt.
Raivottiinko sinulle lapsena jos tulit esim kipeäksi tai sattui joku haaveri?
26.02.2023 |
Meillä karjuttiin suoraa kurkkua kun tuli esim korvatulehdus ja alkoi koskemaan yöllä ja itketti. Heikkohermoinen isä ei kestänyt sitä ollenkaan ja äiti pelkäsi isää ja hyssytteli. Että nyt on vaan pakko kestää kipu eikä tehdä itsestään numeroa. Sama juttu jos tuli kuumetta, vatsatauti tai kaatui pyörällä. Ensimmäinen reaktio oli raivo ja syyllistäminen, ei ilmeisesti kiinnostanut lapsen hyvinvointi.
Olenko ainoa jolla on tällaisia kokemuksia?
Kommentit (505)
Vierailija kirjoitti:
Ei raivottu, ihan kauheaa tuollainen mistä ap kertoo, täyttä itsekkyyttä ja empatiakyvyttömyyttä. Lämmin halaus sinne!
Mut vietiin lääkärille tai soitettiin lääkäri paikalle, siihen aikaan 70-luvulla lääkäri tuli vielä kotiinkin. Tarvittaessa joko ukki tai mummi vei lääkäriin ja sitten kun tulin siihen ikään, ettei äiti tai isä voinut jäädä kotiin, niin ruokatunnilla ukki tuli moikkaamaan ja äiti soitti puhelimella vointia. Kerran kun oli keuhkokuume, isän äiti tuli 500 km päästä pariksi viikoksi hoitamaan.
Mun ukilla oli sellainen isä, jonka mielestä lapsia ei viedä lääkäriin kuin äärimmäisessä hädässä. Niitä lapsia mun ukin kertoman mukaan sitten kuoli.
Ja kun kuoli, pelättiin lääkäriä kun siellä sai kuolemantuomion. Kierre.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tavannut vielä ihan 2000-luvun alussa syntyneen nuoren aikuisen jonka vanhemmat olivat kyllä koulutettuja mutta täysin pimeitä. Just vastaavia juttuja kuin tässä ketjussakin kirjoitettu: kaikki negatiivisten tunteiden näyttäminen kiellettyä, isältä saa huutoa ja pelottelua, kaikki sairastaminen on teeskentelyä ja särkylääkkeitä ei mihinkään naistenvaivoihin tarvita!
Eli ei ole aina kyse siitä, että lapsuus olisi eletty 80-luvulla tai vanhemmat kouluttamattomia 40-luvun kasvatteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni lapsi syntyi vahinkona. Ehkäisyvalistus oli huonoa / olematonta ja sitten kituutettiin elämä pilalla huonossa suhteessa.
EI joskus 50-luvulla monikaan tiennyt ehkäisykeinoista. Tiedän tapauksen, että pariskunta sai tietää, että on olemassa sellaisia vehkeitä kuin kondomeja, vasta kun heillä oli jo kolme lasta, kun tuttava sujautti kondomipakkauksen toilettipussiin.
Synnyin-72. Äitiyspakkauksessani oli historian ensimmäiset ilmaiset kondomit.
Aiheutti hirveän paheksunnan. Eihän seksi ja äitiys liity mitenkään yhteen...
Suomesta Afrikkaan lähetettävistä perhepakkauksista (ei saa sanoa enää äitiyspakkaus) poistetaan kondomit, koska (WHO) lisääntymisterveyteen ei saa puuttua. Nythän ne on poistettu meilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttäviä kuvauksia, ja ensin tuntui, että eihän näitä voi edes uskoa. Yön yli nukuttuani tuli kuitenkin yksi asia mieleen. Olette varmaan vähän eri ikäisiä, mutta ehkä olette sodan käyneiden miesten jälkeläisiä toisessa polvessa. Siitähän on paljonkin puhuttu, millaista perhe-elämässä oli, kun nuo miehet palasivat kotiin sodan jälkeen kaikkine vammoineen ja traumoineen. Ei ollut psykologeja ei terapioita, viinalla niitä painajaisia "hoidettiin", ja pinna oli kireällä, Sen arvaa, miesten lasten riehumisiin ym. suhtauduttiin, ja näin se trauma siirtyi eteenpäin. Tarkoitan, ei siellä rintamalla paljon painanut, vaikka olisi ollut influenssassa, piti vain tehdä ja mennä. Mitä kaikkia näytelmiä lie korsuissa näytelty, jos joku yski tautiaan läpi yön, kun kaikki pelkäävät ja pinnat on kireällä. Sitä samaa sitten myöhemmin kotona. Nyt vasta tuli mieleen, että joidenkin työkavereiden osoittama epäily siitä, onko joku oikeasti sairas, saattaa juontaa samasta taustasta. Kolmanteen ja neljänteen polveen, niinpä niin. Säästyköön Suomi sodilta jatkossa, että kansakunnalla on aikaa toipua. Ja tätähän on varmaan monissa muissakin Euroopan maissa. Surullista on.
Täällä näyttäisi olevan lapsia 70-, 80-, mutta myös meitä 90-luvulta. Minun isovanhempani olivat hädintuskin syntyneet sota-aikaan.
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten halveksutaan veloja ja muita lapsettomuuden valinneita. Ymmärtävätkö ihmiset, että silloin myös ehkä tiedostetaan omat traumat ja jätetään valitsematta omakohtainen kasvattamisen tie jos tiedetään sen olevan ylivoimaista? Esimerkiksi tässä ketjussa kerrottujen vanhempien ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä!
No jos vela kertoo että tällainen on taustalla, niin ymmärrän ihan täysin. Mutta monesti tuntuu ettei lapsettomuudelle ole muuta syytä kuin että "lapset on yäk.".
Mitä se sulle kuuluu, miksi joku ei halua lapsia?! Ja oletko oikeasti sitä mieltä että kuvaamasi syy ei olisi pätevä syy olla hankkimatta lapsia? Tai että siihen pitäisi ylipäätään olla jokin syy? Yritä edes vähän ajatella asiaa, niin tajuat. Ennemminkin pitäisi olla erityinen syy ja lupapassi, että lapsen saa hankkia. Suurin osa on täysin epäkelpoja vanhempia.
Jos tuntuu siltä, että tarvitsee inhimilliseen elämään kuten lapsen hankkimiseen passin siinähän hakee sitten passin. Maltalla saa ostaa kaikenlaisia passeja.
Raukkamaista kääntää tämä hyvä keskustelu inhoksi vanhemmuutta ja lapsia kohtaan. Itselläni oli ihmillinen toive tulla äidiksi, perustaa perhe. Samaan aikaan pelkäsin kuinka selviän, enkä toimi kuten lapsuudessani toimittiin. Suurin toiveeni oli kuitenkin, että kykenen rakastamaan vilpittömästi lastani, koska kaikki me emme ole madonnoja. Lastaan voi myös ajattelemattomuuttaan laimilyödä ja se on murheellista.
En minä sitä passia tarvi kun en lasta halua muutenkaan. Mutta suurin osa tämän ketjun lasta vihaavista olisi tarvinnut ja suurin osa ihmisistä tarvitsisi. Mun puolesta sinä ja muut saatte haluta elämässänne mitä haluatte, mutta ei tarvi muilta vaatia syitä olla jotain asiaa tekemättä. Tämän ketjun pointti on just se, miten huonosti lapsia kohdellaan ellet sattunut huomaamaan.
Lisääntymisterveyteen ei saa puuttua, jos hyökätään päälle kysymyksin, kannattaa tehdä valitus WHO:n suuntaan heti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun on myös pakko sanoa, että ei se koulujen käynti kyllä ihmiselle empatiaa opeta. Ihmisellä pitää olla oikean ja väärän taju, ja empatia kuuluu sen oikean tajuamiseen. Niitä on oikein sivistyneitä sarjamurhaajiakin ollut olemassa. Mm. hämmästyttävän monta lääkäriä....
Mun taustani on täysin työläistausta, maalta muuttaneiden jälkeläinen. Ukki oli sotaveteraani ja evakko.
Kaikki oli todella iloisia kun lastenlapset pääsi elämässä eteenpäin ja kouluttautuivat. Ukilla oli todella traumat tuosta, miten hänen isänsä kohteli lapsia. Omiaan hän ei sillä lailla kohdellut!
nro 221
Kummallista touhua, ei tulisi mieleenkään karjua.
Ei ikinä kukaan huutanut meidän perheessä, sen vuoksi jos minä tai siskoni tai veljeni sairastui
Hyvää hoivaa sai vanhemmilta.
Mummo 65
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täällä ihmiskohtaloita. Ihan helvetissä ovat jotkut lapsuutensa viettäneet. Ei ole ihme että suomessa on vaikka mitä ongelmia. P...le oli pitänyt antaa näille juoppo/hullu/itsekeskeisille vanhemmille pesäpallomailaa että oppivat ihmisten tavoille. Onneksi sain kokea normaalin lapsuuden eikä vanhemmat riehuneet ja syyllistäneet jos vaikka sairastui.
Näitä mainitsemiasi huonoja vanhempia on varmast hakattu lapsena. Paljon.
Omassa tapauksessa tiedän ihan varmuudella, että on. Jouduin kokemaan tätä haaverien jälkeistä yksin itkemään jättämistä, ja sairauksien vähättelyä, ja käytöksen ohjauskeinojen valikoima oli tukkapölly, luunappi, koivunoksasta takalistolle. Silti niitä käytettiin ihan murto-osa siitä omat vanhemmat olivat joutuneet kokemaan. Eli koettivat vetää sen niin minimiin kuin pystyivät, mutta aina joskus tuli joku primitiivinen reaktio pintaan jostain syvältä (molemmissa merkityksissä syvältä) ja päätyivät toistamaan lapsuutensa mallia.
Tästä syystä olen yhä ihan väleissä, ei tee mieli vihata sillä tavalla kuin varmasti tekisi mieli jos olisivat toistaneet oman kasvatuksensa minuun sellaisenaan.
Hui, muistan kun olin neuvoton vilkkaan lapseni kanssa ja hain läheiseltä rakennus työmaalta ison koivunoksan ja laitoin se kotona esille. 6-vuotias lapseni pelästyi ja alkoi tottelemaan. Olen pyytänyt anteeksil, olihan se pelottelua ja nöyryyttämistä. Itse selkään saaneena en kuitenkaan hakannut lastani. Mekin olemme väleissä.
Tänä päivänä jos Googlen hakuruutuun kirjoittaa "koivuniemen herra", täydennykseksi ehdotettujen suosittujen hakujen listalla on ensimmäisenä "koivuniemen herra sanonta". Eli niin monelle nuoremmalle se on jo niin kaukana oman kokemuspiirin ulkopuolella, että ovat joutuneet googlaamaan sen. Mikä on tavallaan merkki jostain todella positiivisesta.
Sydäntäsärkevä ketju. Oman puolison lapsuudessa sairastava lapsi jätettiin oman huoneeseensa ilman mitään hoivaa ja hellimistä. Siinä perheessä ei muutenkaan osoiteta rakkautta mitenkään. Puolisolla on ollut opettelemista siihen miten mun mielestä sairaita lapsia hoidetaan, extrahellyyttä, ruuaksi ja juomaksi ihan mitä vaan mikä maistuu ja tekemiseksi mitä jaksaa, haluaa tehdä, jos sattuu joku vahinko niin se hoidetaan lempeästi lasta syyllistämättä.
Olen hoitanut duunipalaverejakin silitellen sylissä nukkuvaa kuumeista taaperoa.
Omat vanhempani ovat kasvaneet ankarissa kodeissa ja mun isä saattoi vetää kilarit jos vaikkapa joku astia särkyi tai maitolasi kaatui, mutta pääpiirteittäin mulla ja sisaruksilla on silti ollut todella rakastava koti ja kipeinä ollessa (ja muutenkin. ollaan saatu syliä ja hoivaa tarpeen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt ymmärrän, miksi niin moni ajattelee, että sairastuminen on oma valinta. Heitä on ihan pienestä asti syyllistetty siitä, että ovat sairastuneet. Tästä seuraa, että alitajuisesti ajattelette, että esim. perinnöllinen sairaus on sen sairaan ihmisen oma henkilökohtainen valintansa. Se johtuu siitä, että teitä on lapsena syyllistetty teidän omista sairauksistanne.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Tämä ketju on jäätävää luettavaa. Järkyttävää, miten epäinhimillisesti vanhemmat ovatkaan voineet suhtautua lastensa sairastumisiin ja onnettomuuksiin! Sitten, kärjistetysti ilmaistuna, lasten aikuistuttua ne samat vanhemmat tietysti parkuvat, kun lapset eivät juuri välitä heistä vaan ovat niiiin etäisiä ja kylmäkiskoisia...
Jäi kyllä tosi paha fiilis teidän puolesta, jotka olette kokeneet sellaista p*skaa omilta vanhemmiltanne lapsuus- ja teinivuosinanne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä suututtiin. Äitini käänsi jokaisen sairastumiseni omaksi tragediakseen ja uhriutui. Sitä syyllistämisen määrää! Siskoni sairastui vakavasti, mutta äitini vaati huomiota itselleen kertomalla kaikille, miten HÄN oli joutunut käyttämään lääkärissä ja sairaalassa ja ottamaan töistä vapaata ja hoitamaan lastaan.
Joo, voi hemmetti tuo syyllistämis-uhriutumisreaktio on niin tuttua. Kerran olin menossa oksennustaudissa kouluun (kun en uskaltanut kertoa äitille aamulla huonosta olosta), niin oksensin sitten koulumatkalla äitin autoon. Äiti alkoi huutamaan, tietenkin. Iltapäivällä motkotti vielä, että kun hän joutui pesemään auton ja vielä päivällä katsastuksessakin auto haisi oksennukselta ja hän joutui katsastajalle selittelemään.
Tästä tuli mieleeni... Kärsin matkapahoinoinnista autossa, joka olisi ollut vältettävissä mikäli olisin saanut matkustaa etupenkillä. Tämä kuitenkin oli jostain syystä täysin mahdotonta, vaan lasten piti istua takana, jos oli aikuisia kyydissä. Jokin ihmeellinen arvovaltajuttu, jota en vieläkään oikein ymmärrä.
Myöskin jos oli 1 aikuinen ja loput lapsia, niin vanhin lapsi pääsi eteen, vaikka nuoremmalla lapsella olisi ollut pahoinvointia takana matkustettaessa.
Yritin sitten sanoa erään kerran 150km päähän ajaessamme, vanhempien ystävän ollessa vänkärin paikalla että minulla on nyt ihan oikeasti todella paha olla, että oksennan kohta. Mitä sanoi isä joka ajoi autoamme? Yritä nyt jaksaa vielä vähän matkaa (eli noin puoli tuntia). Kuka oikeasti pystyy pienenä lapsena pidättämään oksennustaan kun on sullottuna takapenkille misät ei näe eteensä kun aikuisen kaveri istuu siinä? Oksensisn siten tämän kaverin niskaan.
Itse asiassa tästä ei kuitenkaan jostain syystä oltu minulle vihaisia. Mutta tuli vain mieleen tuosta, että pakkoko niität lapsia on kituuttaa siellä pahoinvoivana takana kun voisi vain siirtää sen lapsen eteen istumaan, Muistan voineeni pahoin monesti jo pari päivää ennen pitkää automatkaa. Ja saatoin voida huonosti kauan sen jälkeenkin. Eli vikl reissut olivat minulta pilalla huonovointisuuden takia joka ikinen kerta.
Oi mitkä flashbackit tämä kirjoitus sai minussa aikaan! Olin myös hyvin matkapahoinvoiva, sekä bussi- että henkilöautokyyti sai minut voimaan pahoin aina. 70- ja 80-luvuilla autossa ei ollut ilmastointia, joten kesäkuumalla autoilu oli erityisen tukalaa ja oksensin käytännössä joka kerta, kun matka kesti useamman kymmenen kilometriä. Minulla piti olla aina oksennuspussit mukana.
Sukulaiseni vieläkin nauravat minulle, kun noin 10 vuotiaana oksensin bussissa jonkun naisen takille. Heitä se jostain syystä huvittaa näin 40 vuotta myöhemminkin aivan suunnattomasti.
Kerran, kun lähdimme sukulaisiin, äiti toi minulle matkapahoinvointilääkettä ja voi miten ihanalta tuntui matkustaa ilman oksentamista! En ollut kuvitellutkaan, että semmoista tunnetta edes on olemassa! Äitiäni hyvin kuvaavaa on, että sain tätä lääkettä tasan sen yhden ainoan kerran. Yli 20 vuotiaana sitten osasin mennä ostamaan sitä itse apteekista, kun opiskelukaveri vinkkasi.
se -73 syntynyt
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex ei osannut empatiaa. Siksi on ex. Kun lapsi vauvana itki yöllä ( kuten vauvat välillä itkee) niin veti sellaiset kilarit. Tai jos myöhemminkin lapsi sairastui niin rankinta mulle oli kuulla yhden v**** siitä kun joutui heräämään. Eikä koskaan hoitanut sairasta lasta.
Itkeä ei saanut. Lääkäriin ei menty. Olen sairastanut liikkeellä olleet rokot kuin sikotaudin kotona jne. Kerrankin kaaduin tiellä pyörällä ja olin lähellä jäädä auton alle, kotona näytin veristä polvea ja rikkoutunutta housunpolvea, äiti raivosi vain kuinka ruuat on nyt jäähtyneet. Olin ilman ruokaa huoneessani mutta jossain vaiheessa sain käydä syömässä leipää. Tämä siis kauan ennen kännyköitä. Olin myös koulukiusattu kahden kiusaajan syystä, minulla oli usein kova päänsärky ja muita stressiin liittyviä oireita, äitini mielestä minun piti ymmärtää kiusaajia ja antaa anteeksi. Muisti sanoa, ettei häntä koskaan kiusattu, täytyy olla jotain vikaa, jos joutuu kiusatuksi. Isäni neuvo oli päinvastainen mutta en hyväksynyt väkivaltaa, olisihan se pilannut oman "maineeni". Olen elänyt elämän vailla ulkopuolista suojaa, mikä on tehnyt minut kuitenkin tarkkanäköiseksi, mikä tahansa kieroilu ei jää minulta huomaamatta. Näen aina sieluun asti ihmisen motiivit käytökselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun on myös pakko sanoa, että ei se koulujen käynti kyllä ihmiselle empatiaa opeta. Ihmisellä pitää olla oikean ja väärän taju, ja empatia kuuluu sen oikean tajuamiseen. Niitä on oikein sivistyneitä sarjamurhaajiakin ollut olemassa. Mm. hämmästyttävän monta lääkäriä....
Mun taustani on täysin työläistausta, maalta muuttaneiden jälkeläinen. Ukki oli sotaveteraani ja evakko.
Kaikki oli todella iloisia kun lastenlapset pääsi elämässä eteenpäin ja kouluttautuivat. Ukilla oli todella traumat tuosta, miten hänen isänsä kohteli lapsia. Omiaan hän ei sillä lailla kohdellut!
nro 221
Juu ei todellakaan, mulla on duunarivanhemmat ja mun lapsuudenkoti oli lämmin ja rakastava.
Lähes kaikesta raivottiin.
Olin kyllä kiltti lapsi ja yritin parhaani. Isäni mielestä tein kaiken aina väärin.
Muistan kuinka olin pessyt keittiön pöydän sanomalehdestä mustuneen vahakankaan pesuhuoneen lattialla harjalla ja pesuaineella. Pesuaineesta jäi lattialle jämät jotka eivät märkänä näkyneet. Kuivana näkyivät. Muistan vieläkin sen raivoamisen kuinka olin sotkenut pesuhuoneen lattian. Sillä ei ollut mitään arvoa että olin yrittänyt tehdä hyvää.
Monesti mietin miten minusta on tullut kuitenkin näinkin täyspäinen ihminen isästäni huolimatta.
Tämä on kyllä eheyttävä ketju, koska nyt ymmärrän etten ole ollut yksin kokemusteni kanssa. Meillä on ollut kaikki nämä samat sairastumisesta suuttumiset, kuukautisten alkamisesta loukkaantumiset ja siteiden pihtaamiset sekä maitolasin kaatumisesta raivoamiset. Luulin, ettei muilla ole ollut samanlaista, vain meillä.
-73
Ennen ajateltiin että hemmotellusta ja liikaa ymmärretystä lapsesta tulee heikkopäisiä, eikä ne kestä elämän kolhuja.
Mutta sen sijaan kun lapselle suututtiin kaikesta mahdollisesta, niin sellainen kasvattaa lapselle sisua, eikä lapsi välitä pienistä elämän kolhuista ja pärjää paremmin maailmassa.
Ja vielä me ihmetellään miksi keski-ikäiset naiset ramppaa terapioissa ja työskentelee burnoutiin asti.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tavannut vielä ihan 2000-luvun alussa syntyneen nuoren aikuisen jonka vanhemmat olivat kyllä koulutettuja mutta täysin pimeitä. Just vastaavia juttuja kuin tässä ketjussakin kirjoitettu: kaikki negatiivisten tunteiden näyttäminen kiellettyä, isältä saa huutoa ja pelottelua, kaikki sairastaminen on teeskentelyä ja särkylääkkeitä ei mihinkään naistenvaivoihin tarvita!
Eli ei ole aina kyse siitä, että lapsuus olisi eletty 80-luvulla tai vanhemmat kouluttamattomia 40-luvun kasvatteja.
Mielellään löytäisin äitini käytökselle jonkin ymmärrettävän ja selittävän syyn. Raskasta ajatella että syy käytökseen oli se että äitini oli kusipää eikä minut saadessaan sitten jaksanutkaan hoitaa ja olla turvallinen aikuinen johon nojata.
Automaattisesti tuhma, varomaton jne. Voi elämä.
Mutta eihän missään juuri ajateltu yleistä turvallisuutta. Lapsilla oli moraalitaakka vaarallisessa ympäristössä.