Älkää ihmiset hankkiko lisää lapsia

Onkohan teille kellekään tullut mieleen kysyä lapselta (siis yli 3-vuotiaalta) haluaako hän kenties olla mieluummin hoidossa tai päiväkodissa, kuin äidin kanssa kotona? Kolmevuotiaskin on jo niin älykäs ja osaa ilmaista tunteitaan, että kyllä niittenkin mielipidettä ehkä kannattas kysyä.



Meidän 4-vuotias ihan varmasti valitsisi päiväkodin (meillä on sekalaiset ryhmät 2-6-vuotiaat on siis yhdessä, 16 lasta, kaksi hoitajaa + harjoittelija). Ei tietysti haluaisi olla aamusta iltaan hoidossa, mutta ainakin aamupäiväksi haluaisi tarhaan. Jos joutuu yskän tms. takia jäämään kotiin, niin pitkä aika kai sille tulee ja kavereiden perään jo hinkuu.

Mutta haluaisin vaan sanoa muutaman sanan...

Ensinnäkin. Kaikkissa päiväkodeissa kaikki ryhmät eivät ole suuria ja meluisia 30 hengen ryhmiä. Tyttömme on päväkodissa, jossa kokonaislapsimäärä on 25! Siis 1-5-vuotiaita.



Toiseksi. Voisin harkitakin esikoisen pitämistä kotona äitiyslomani ajan, jos kunta voisi taata lapsen pääsyn samaan hoitopaikkaan myös palattuani töihin. On mielestäni lapsen edun mukaista, että hänenkin elämässään on jotain jatkuvuutta.



Ja vielä noista " virikepaikoista" . On kunnan murhe, jos päiväkotipaikkoja on liian vähän. Miettikääpä paljonko paikkoja olisi, jos virikelapset jäisivät kotihoitoon. Siinä jäisi monta hoitotätiä vaille työpaikkaa.

ap:n kanssa, vaikka yllätyin, miten kovasti tähän on tullut vastauksia sitten viime näkemän. Neutraalisti sikäli, että en halua nostaa syyttävää sormea vaan ainoastaan esittää oman mielipiteeni.



Eli mielestäni on jokseenkin luonnollista, että pientä (alle 3-vuotiasta) lasta hoidetaan kotona, jos se vain suinkin on mahdollista. Uskon, että pari-kolmevuotiaalle riittävät täysin kodin virikkeet sekä esim. kerran viikossa perhekerhossa käyminen ja siellä lasten tapaaminen.



Asun itsekin syrjäseudulla, ja lapsellani on toistaiseksi viikottaista perhekerhoa lukuunottamatta vain aikuisseuraa. En kuitenkaan usko, että tästä on hänelle haittaa. Seuraa kuin seuraa. Myöhemmin hän tulee jossakin vaiheessa menemään päivähoitoon ja saamaan myös ikäisiään kavereita. Ensi kesänä syntyy toivottavasti se toivottu kotipiirin leikkikaveri ja ikää tulee noin kaksi vuotta.

Kylläpä tuli taas paha mieli tätä ketjua lukiessa. Mun mielestäni on ymmärrettävää, että erilaiset ihmiset erilaisissa tilanteissa tekevät erilaisia ratkaisuja. Lisäksi saatavissa olevat palvelut eri paikkakunnilla ovat erilaisia.



Minä itsekäs uskalsin lähteä toista lasta yrittämään, vaikka esikoinen syntyi keskosena. Tiesin, että pahimmassa tapauksessa esikoisen tarpeet joutuvat jäämään joksikin aikaa sivummalle. Muistan, mitä oli arki koliikista ja aistiyliherkkyydestä kärsivän vauvan kanssa. Emme ole " tehneet" lapsia sillä mielellä, että joku muu ne hoitaa, mutta mielestäni ihmisellä on lupa olla väsynyt ja lupa hakea apua ja tukea lapsen kasvattamiseen. Esikoinen on nyt 3-vuotias ja jää vauvan synnyttyä kotihoitoon. Kurjaa vain on, ettei paluu juuri samaan tuttuun päivähoitopaikkaan ole turvattu.



Sitä en näissä keskusteluissa oikein ymmärrä, miksi esim. osapäivähoito olisi automaattisesti huonompi vaihtoehto kuin kerhot (joita ei kaikilla paikkakunnilla edes ole, jotka saattavat edustaa ideologiaa, jota perhe ei tue, ja joissa ohjaajat eivät välttämättä ole asiansa osaavia varhaiskasvattajia).



Hyvä provo saattaa saada ihmiset oikeasti ajattelemaan, mutta tän ketjun perusteella tuntuu, ettei se tavoite ole täyttynyt.

Kuten alkuperäisessä kirjoituksessani jo kirjoitinkin puhuin parivuotiaista jotka laitetaan hoitoon kun uusi vauva syntyy perheeseen. Tämän moni näytti sivuuttavan ja provosoituvan aivan itse ja aivan turhaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että vanhemmillekin lapsille kotihoito on parempi jos kotona asiat on suht.hyvin.



Ymmärrän hyvin että on monenlaisia perheitä ja erilaisia elämäntilanteita. Siltikään minusta ei ole oikein että kovin pienet laitetaan hoitoon päiväkotiin jos on mahdollisuus hoitaa lasta myös kotona. Mielestäni lasten subjektiivinen hoito-oikeus ei ole mietitty ihan loppuun asti. Olisiko kenties aihetta kohdistaa hoitopalvelut niitä todella tarvitseville?



Pienelle lapselle paras paikka on koti, tai ainakin sen tulisi olla. Tiedän toki ettei näin ole kaikkialla. Sosiaalisia suhteita ei tarvitse alkaa opettelemaan parivuotiaana. Näköjään tässä nyky-yhteiskunnassamme monet ovat sitä mieltä että pitää oppia mahdollisimman aikaisin raivaamaan tietä kyynärpäätaktiikalla.



Väsymys kuuluu varmasti jokaisen äidin arkeen, myös minun. Jos asiat ovat todella huonosti ei ratkaisuna voi olla automaattisesti vanhimman lapsen päiväkotiin laittaminen, apua voi myös saada muuten, kannattaa kysyä esim.neuvolasta. Perhekahviloiden yms. hyviin puoliin kuuluu se että äiti voi löytää vertaistukea. Kuten jo edellä sanoin, on todella valitettavaa että näköjään joillain paikkakunnilla päiväkoti on ainoa vaihtoehto jos haluaa lapsilleen seuraa (edelleen kysyn tarvitseeko parivuotias sitä tosiaan?). Olisiko kenties aika ehdottaa asuinpaikallenne toimintaa johon äidit voivat osallistua tai kenties tehdä itse jotain asian hyväksi.



Verovaroille löytyisi paljon muutakin käyttöä. Aivan varmasti.



Mukava lukea että monet ovat samaa mieltä kanssani. Löytyipä täältä muutama hihittelijäkin jolla ei näyttänyt kauheasti olevan sanottavaa, no ainakin ketju kasvaa..

zirpukka sanoi: " Ja vielä noista " virikepaikoista" . On kunnan murhe, jos päiväkotipaikkoja on liian vähän. Miettikääpä paljonko paikkoja olisi, jos virikelapset jäisivät kotihoitoon. Siinä jäisi monta hoitotätiä vaille työpaikkaa."



Ensinnäkin, jos virikepaikkailaiset olisivat kotihoidossa, jäisi paikkoja niille lapsille, joiden vanhemmat käyvät kokopäivätöissä, mutta joutuvat nyt kuljettamaan lapsensa useiden kilometrien päähän hoitoon, koska lähimmät päiväkodit ovat niin täynnä.



Toiseksikin, hoitotädit eivät suinkaan jäisi vaille työpaikkaa, vaan mikäli lapsia olisi vähemmän, pystyttäisiin kaikille hoidossa oleville lapsille tarjoamaan paljon parempaa yksilöllistä hoitoa, huomiota ja tukea kasvuun ja kehitykseen. Toistaiseksi, kun ryhmäkoot ovat niin suuria (alle 3-vuotiailla enintään 4 ja yli kolmivuotiailla enintään 7 lasta YHTÄ aikuista kohden, useimmiten kaikki paikat ovat täytettyjä) on täysin mahdotonta antaa kunnollista yksilöllistä hoitoa jne..



Alle 3-vuotiaiden kehityksestä: Lapsi alkaa opetella yhteisleikkiä aikaisintaan kolmen vuoden iässä, tähän asti lapsen leikki on yksin- tai rinnakkaisleikkiä. Yksinleikki on sanan mukaan sitä, että lapsi leikkii yksin, esim. kokeilee millaisilta leikkivälineet tuntuvat ja miten niitä voi käyttää (kenties myös jäljittelee " oikeassa elämässä" tapahtuvia asioita, kuten liikuttaa pikkuautoa edestakaisin ja päästää ääntä). Rinnakkaisleikki on sellaista, että kaksi (tai useampia) lasta leikkii jäljittelyleikkejä rinnakkain, esim. kaksi tyttöä voi leikkiä kahdella nukella ja käyttää yhteisiä leikkivälineitä, mutta leikissä ei ole juonta eivätkä lapset ole vuorovaikutuksessa toisiinsa leikin sisällä.



Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alle 3-vuotias lapsi PYSTYY leikkimään ja LEIKKII ilman kavereita. Sosiaaliset kontaktit ovat tärkeitä myös alle 3-vuotiaille, mutta eivät tässä vaiheessa kuitenkaan kovin suuressa asemassa. Pieni lapsi leikkii parhaiten, kun AIKUINEN ihminen on tukemassa hänen leikkiään (kommentoi leikin kulkua ja keskustelee, vie leikkiä eteenpäin). Ts. lapsen sosiaalisen kehityksen kannalta (HUOM. alle 3-vuotiailla!) AIKUISEN ihmisen läsnäolo on merkittävämpää kuin ikätovereiden.



Ihan vain siksi kerroin, kun monet tuntuvat olevan sitä mieltä (en tarkoita tällä palstalla, vaan ihan yleensäkin), että jo hieman yli 1-vuotias tarvitsee sosiaalisia kontakteja ikätovereiden kanssa, mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Ei sosiaalisista kontakteista ikätovereihin mitään haittaakaan ole(!), mutta ei minusta riitä syyksi pistää alle 3-vuotiasta hoitoon, jos itse on kotona päivät.

Meillä on se tilanne että odotan toista lastamme, ja esikoinen on vauvan syntyessä n. 3v9kk. Esikoinen ollut päiväkodissa 2v1kk iästä asti.

Tällä hetkellä olen ajatellut että esikoinen saa jatkaa päivähoidossa 2-3 pv viikossa sittenkin kun olen kotona vauvan kanssa. Jos tulee mutkia matkaan, esim. esikoinen selkeästi ei haluakaan hoitoon, on itkuinen tai oireilee muuten tms., sitten harkitaan uudemman kerran.

Mutta tällä hetkellä siis tuntuu osapäivähoito parhaimmalta vaihtoehdolta meille. Esikoinen viihtyy hyvin päiväkodissa, ja menee sinne aina mielellään (ei ole koskaan, edes alkuvaiheessa jäänyt itkemään). Vauvan syntyessä hän on jo lähes 4-vuotias, ja uskon todella että sen ikäinen (vähän luonteestakin riippuen) kaipaa jo kavereita ja muutakin toimintaa kuin kotona oloa. Esikoisella on hyviä kavereita tarhassa joiden kanssa leikkii, ja minusta taas tuntuu jotenkin julmalta sekin että katkaisisimme nykyiset ystävyyssuhteet ottamalla tyttö pois tarhasta kokonaan. Kun muutenkin jo elämä mullistuu pikkusisaren takia, niin tuttu päiväkotirutiini ja tutut hoitajat ja kaveritkin häviäisivät yhtäkkiä elämästä?

Tässäkin asiassa on minusta jonkin verran eroa, onko esikoinen jo ennestään päiväkodissa, vai viedäänkö vasta sitten hoitoon kun toinen lapsi on syntymässä..



No joka tapauksessa näin etukäteen ajateltuna tämä tapa tuntuu parhaimmalta. Lähistöllä ei ole hirveästi samanikäistä seuraa, eikä ainakaan ruotsinkielistä seuraa (esikoinen ruots. kielisessä pk:ssa).

Ja sekin pointti vielä, että nykyinen päiväkoti on hyvä, ja sopivan lähellä, henkilökunta tuttua jne. joten luonnollisestikin haluan että sekä esikoinen että " kakkonen" aikanaan saisivat jatkaa samassa hoitopaikassa, sen kun voi oikeasti menettää eikä esim. ruots. kielisiä tarhapaikkoja niin paljoa ole meilläpäin..



Siinäpä minun perusteluni :) Henkilökohtaisesti en itse veisi esim. 1-2- vuotiasta esikoista kokopäivähoitoon, mutta isomman lapsen kohdalla juttu on minusta hieman eri. Ja esikoinenkin saa kuitenkin olla kotosalla äidin ja vauvan kanssa 4-5pv viikossa..

Mä uskon, että jos ns. virikepaikkalaiset jäisivät kotiin, siinä olisi taas yksi syy lisää vähentää lähipäiväkoteja. Enkä todellakaan usko, että hoidossa olevien lasten määrän vähentäminen muuttaisi " hyötysuhteiden" laskemista. Hoitajia olisi luultavasti sama (vähäinen) määrä lasten määrään nähden. Nytkin pyritään siihen, että kaikki paikat on täytetty ja hoitajien määrä lasten määrää kohti on _keskimäärin_ riittävä. Kyse on siitä, mikä tässä yhteiskunnassa nähdään tärkeäksi. Ei Suomen lapsimäärällä olisi mikään pakko nykyisessäkään tilanteessa pitää päiväkodeissa ylisuuria lapsiryhmiä.

Han_:

Ensinnäkin, jos virikepaikkailaiset olisivat kotihoidossa, jäisi paikkoja niille lapsille, joiden vanhemmat käyvät kokopäivätöissä, mutta joutuvat nyt kuljettamaan lapsensa useiden kilometrien päähän hoitoon, koska lähimmät päiväkodit ovat niin täynnä.

Toistaiseksi, kun ryhmäkoot ovat niin suuria (alle 3-vuotiailla enintään 4 ja yli kolmivuotiailla enintään 7 lasta YHTÄ aikuista kohden, useimmiten kaikki paikat ovat täytettyjä) on täysin mahdotonta antaa kunnollista yksilöllistä hoitoa jne..

Päiväkotielämä ei ole mielestäni mitenkään ihanteellinen kasvuympäristö alle kolmevuotiaalle. Olen ollut pienten puolella töissä vuosia enkä itse laittaisi pientä pk:iin kuin pakon edessä. Päivät ovat hektisiä, yksilöllistä huomiota eivät hoitajat ehdi antaa kuin pienen hetken päivässä, lapset oppivat ensimmäisinä sanomaan hoitajien nimet ennen äiti ja isä -sanoja, infektiot kiertävät, lapset sairastavat enemmän kuin kotona hoidetut, omien hoitajien ollessa kipeinä/lomalla sijaishoitajat yrittävät selviytyä lapsiryhmän hoidosta, pienten puolella virikkeet ovat hyvin vähäisiä, pienet tarvitsevat hyvän perushoidon eivätkä edes pysty toimimaan ryhmässä kuin pienen hetken. Työpäivä pk:ssa on haastava jo aikuiselle saati sitten kehittyvälle lapselle. Keskimäärin ryhmässä on 13 lasta ja 3 aikuista, jotka tekevät työtä vuoroissa 6.30-17.30 välillä eli paikalla on yleensä vain 2 aikuista.



Sittemmin olen vaihtanut toiseen työhön, koin pk-elämän aivan liian rasittavaksi. Omat lapseni ovat olleet pk:ssa, esikoinen oli hoidossa, kun olin äitiyslomalla ja viimeistelin opintojani. Kerho olisi riittänyt 5-vuotiaalle mainiosti, mutta hoidon tarve oli _minun_tarpeeni ei lapsen. Kyllähän pk:ssa lapset tottuvat olemaan ja saattavat kapinoida muutosta, kun jäävät kotiin, mutta _useimmat_ vanhemmat pystyvät tarjoamaan lapselle kotona ollessaan enemmän rakkautta, huomiota ja arkielämää kuin hoitajat pk:ssa.



Miksi äidit eivät myönnä omaa mukavuudenhaluaan tai tarvettaan pitää lapsi pk-hoidossa? Miksi ihmeessä sitä " markkinoidaan" lapsen tarpeena?



Sittemmin olen ollut kolmen lapsen kanssa kotona kolme vuotta ja kyllä siihen aikaan mahtui ihania päiviä sekä raskaita, mutta päivääkään en vaihtaisi pois... Äidin jaksamisen tukemiseen tulisi olla tarjolla muita keinoja kuin vanhempien lasten päivähoito äidin ollessa vauvan kanssa kotona.



En syyllistä ketään, kehotan vain miettimään oman ainutlaatuisen kullannupun hyvää, äidin hyvää ennen.

Itse olen jäämässä pian kotiin, kun toinen lapseni syntyy. Poikani on silloin n. 2 v 3 kk, ja olen päättänyt, että otan hänet kotihoitoon. Hoitopaikka on todella hyvä ryhmäperhepäiväkoti, jossa on tosi osaavat hoitajat ja poikani viihtyykin siellä hyvin. Uskon kuitenkin, että olen paras hoitaja pojalleni. Ja ennen kaikkea haluan hoitaa lastani itse. Ikävöin häntä työssä ollessani ja aamuisin on kurjaa jättää hänet. Haluan tuntea hänet hyvin, haluan tietää, mitä hänen elämäänsä kuuluu, haluan olla hänen äitinsä.



Toki tiedän, että arki vauvan kanssa voi olla rankkaa, varmaan onkin. Poikani oli koliikkivauva, joka nukkui ensimmäiset kuukautensa viidentoista minuutin pätkissä. Yöllä oli kaksi n. 2 tunnin unipätkää, muuten valvottiin ja välillä torkuttiin. Kovaa oli, mutta kestettiin. Nyt tiedän, että apua kannattaa ja pitää hakea, jos ei jaksa. Aion siksi esim. pesettää ikkunat siivousfirmalla, tilata joskus kotisiivouksen tai muuta apua kotitöihin. Aion myös kysellä MLL:n hoitajaa kotiin. Emme ole rikkaita, mutta meiltä ei myöskään mene 200 euroa hoitomaksuihin. Sen rahan voi siis käyttää paremmin. Sukulaisilta emme tule apua ko. hommiin saamaan, myöskin lastenhoito pitää hoitaa ihan itse. Mummeja tai kummeja ei ole ollut eikä tule auttamaan.



Täytyy sanoa ihan suoraan, että ihmettelen vanhempia, jotka raaskivat laittaa isomman lapsen hoitoon. En usko, että kenenkään lapsen paras, on olla alle kolmivuotiaana hoidossa, jos koti siis on normaali. Hyvässäkin hoitopaikassa on haittansa, esim. meidän hoitopaikassa lasten pyllyjä ei pestä vaan vain pyyhitään kakan jälkeen, minkä vuoksi lapsen pylly vähän tuoksahtaa, kun kotona vaihdan vaipan, flunssat yms. taudit kiertävät, yöunet voivat tulla rauhattomiksi, kun jokin leikki on ollut liian jännää, jotkut lapset ovat turhankin aggressiivisia, raapivat ja purevat, eivätkä hoitajat aina pysty sitä estämään jne. jne. Ennen kaikkea surettaa, että lapsi joutuu kohtaamaan uusia ja pelottaviakin asioita hyvinkin yksin ilman rakastavaa aikuista, jollainen minä äitinä olen. Hoitajille hoito on kuitenkin työtä, ja heille kyllä kuuluu kaikki kunnia, hyvää työtä he tekevät. Äiti on kuitenkin aina äiti.



Toki lapset kaipaavat seuraa. Itse olen ratkaissut sen ongelman olemalla aktiivinen, tutustumalla naapuriperheisiin ja järjestämällä yhteistä aikaa heidän kanssaan. Meillä päin on myös jonkun verran esim. kirkon järjestämää toimintaa lapsille ja lapsiperheille. Alueellamme toimii myös MLL, joka on syntynyt sinne nimenomaan aktiivisten asukkaiden aloitteesta (huom. huom. te, jotka valitatte, ettei alueellanne ole mitään toimintaa).



Pienelle lapselle parhaita virikkeitä (sikäli kun pieni lapsi niitä niin kauheasti tarvitsee) tarjoaa kyllä ihan kotityöt, poikani imuroi mielellään, auttaa minua pyykissä, kattaa pöytää, tiskaa, pesee perunoita jne. Laulamme ja piirrämme paljon yhdessä, en minä sen kummempaa osaa, mutta ei osannut äitinikään ja minusta tuli ihan normaali ja koulujakin kävin varsin pitkälle ja aina pärjäsin :) Eli mietin tätä nykyajan meininkiä: kenen etua varsinaisesti palvelee se, että kaksivuotiaskin osaa leikata saksilla?? Eiköhän hän ehdi sen taidon oppimaan vielä moneen kertaan, mihin ihmeeseen on kiire?



Toisaalta tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat niin laiskoja ja saamattomia, että heistä ei ole suoraan sanottuna yhtään mihinkään. Mieli tekisi potkia heitä vähän persuksille ja käskeä heitä yrittämään todennäköisesti ekaa kertaa elämässään jotain. Tällaisten äitien lapsille päivähoito on sitten varmaan paras paikka. Nuo äidit kun eivät välttämättä saisi edes ruokaa pöytään lapsilleen. Paras ratkaisu tietysti olisi, jos nuo äidit vähän harrastaisivat peiliin katsomista ja asettaisivat itselleen edes jonkinlaisia vaatimuksia, ovathan he aikuisia ihmisiä. Ehkä syyllistyminen on kuitenkin alku ...

Kylläpä oli mustavalkoista tekstiä måpilta.

Asian voi kääntää myös toisinpäin eli äidin onni on myös lapsen onni...

Lapset TÄYTYY tehdä itsekkäistä syistä, jotta heihin todella sitoutuu,ja se että esikoinen on päivähoidossa, äidin ollessa vauvan kanssa kotona,ei ole mikään kauhistus.Uskon että jokainen normaali lapseensa sitoutunut ihminen, tekee nimenomaan perhettään koskevat ratkaisut lastensa parhaan kannalta!!!Eikä siihen ulkopuolisten ja asiaan perehtymättömien ihmisten kannata sotkeutua.

Nykyaikana ovat lapsiperheet ahtaalla, ja on ihme ,että joku ylipäätään uskaltaa hankkia jälkikasvua..

ilman että joku ulkopuolinen kritisoi sitä päätöstä!!



Tottakai koti on hyvä paikka pienelle lapselle mutta mitä jos tämä 2-vuotias lapsi todella viihtyy hoitopaikassa!!?? ja sitä jos lapsi viihtyy tai ei sen osaa vaan ja ainoastaan vanhemmat arvioida. Ainakin meidän 2-v. poika viihtyy hoitopaikassa niin paljon että puhuu vaan niistä muista lapsista viikonloppusin. Jään pian taas äitiyslomalla ja olen kovasti miettinyt jääkö poika kotihoitoon vai jatkaako hän perhepäivähoidossa. Poika on 2v.4kk kun vauva syntyy. Ratkaisu on sitten ollut että hän jatkaa pk:ssa 2 päivää viikossa ja on 3 päivää kotona minun ja vauvan kanssa. Sillion voin 2 päivää elää vauvan rytmin mukaan ja keskittyä vaan siiheen vauvaan ja 3 päivää olemme sitten kaikki kolme ja nautitaan yhdessäolosta. 2 päivää poikaa saa leikkiä, laulaa, askarrella ym. muitten samanikäisten kanssa ja ne muut päivät hän saa sitten olla mukaana vauvan- ja kotityöhoidossa.



Voin ihan rehellisesti myöntää että minulla ei riittää energia koko päivälle pojan kanssa. Meillä on virkeä pikku vauhtimies joka harvoin istuu esim. palapelin kanssa. Olen varmasti todella huono äiti jonkun mielestä kun sanon näin ja joku varmasti ajattelee että miksi hän hankii toinen lapsi jos ei jaksaa hoitaa esikoista kotonakaan??!! Saa sitteen ajatella ja miettiä mitä haluu, ainakin osaan olla rehellinen. Ehkä olen mukavuudenhaluinen, ehkä ei. Näen vaan miten iloinen poika on kun saa leikkiä muitten lasten kanssa miksi ottaa se häneltä pois vaan sen takia että tulee uusi vauva??