"Liikunnanopettajani" eivät koskaan opettaneet minulle mitään.

Vaikka en koululiikunnan ystävä ollutkaan, opin kyllä siellä monia tapoja. Valitettvasti meillä vaihtui liikkaope monta kertaa.

Koska ope vaihtui ja en usko, että eräs oli pätevä opettaja, mentiin tällä mitä haluatte tehdä ja aina tehtiin sitä tylsää..-

Vierailija kirjoitti:

Sylettää kun kaivetaan jostain v tun lapsuudenpotasta tekosyytä omalle mielen velttoudelle.

Minä kyllä olin jo lapsen liikunnallinen ja olen edelleen. Hiihdin satoja kilometrejä talvessa, juoksin pyöräilin jne. Varsinainen duracell-pupu. Ei näitä taitoja vain arvostettu, kun 95 prosenttia tunneista pelattiin lentopalloa. Sitten kerran vuodessa oli pitänyt osata kylmiltään telinevoimistelua, jalkapalloa tai jääkiekkoa. Kerran oli jopa tanssia sijaisen johdolla ja innostun siitä todella paljon (tanssin edelleen, olen ollut esiintyvästä ryhmässä jne ). Tätä ei sitten ikinä enää ollutkaan, kun varsinainen opettaja ei sitä osannut. Ikinä ei näytetty mitään ohjeita, vaan ope istui penkillä liikuntasalissa vihelämässä pilliin. Edes hiihtämään ei viitsinyt lähteä, vaan odotti koululla (sama liikkaope 6 vuotta)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama se oli musiikissa. Ei laulamista opetettu, mutta sitä kyllä arvosteltiin. Eri lajeja liikunnassa ei opetettu, silti piti kilpailla.

1980 vuodesta alkaen kyllä opetettiin. Laulamaan nuotteja, nokkahuilua.

Liikunnassa hiihtämään, uimaan, pallopelit, helppoa telinevoimistelua, yleisurheilua jne. Älkää viitsikö valehdella.

Eikä se voikaan mitään yksilövalmennusta olla, vaan ryhmä-.

Oisit menny urheiluseuraan. Ai niin...vali vali ei kiinnosta nyyh nyyh!

Taatusti opit uimaan ja juoksemaan, luistelemaan, hiihto, jalis, jääpallo, pesäpallo.kuula, jne.

Olet kyllä ihme hullu. Tai liikunnanopettajan jälkikasvua. Mahdollisesti molempia.

Meillä yli-innokas naisopettaja pakotti kaikki tytöt telinevoimisteluun ilman mitään perehdytystä. Niimpä yksi tyttö tuli telineeltä alas ja mursi käsivartensa, siihen loppui telinevoimistelu koko ryhmältä. Ei koulu eikä opettaja ottaneet mitään vastuuta tapahtuneesta, vaiettiin hiljaiseksi!!

Minusta tuli aikuisena himoliikkuja, vaikka inhosin koululiikuntaa!

Ala-asteen liikuntakilpailut olivat kyllä kaikkeista kamalimmat. Jokavuotiset yleisurheilu-, maastojuoksu- ja hiihtokilpailut. Hyi kuvotus. Naapurikoulua vastaan of course. Ja ne naapurikoulun oppilaat vaan haistattelivat meille, koska olivat jotenkin niin olevinaan siitä, että kävivät "isoa" koulua ja me oltiin "maalaisjuntteja". Joo justiinsa. Sattuivat vain olemaan sen 1 500 asukkaan kunnan keskustassa, kun taas me oltiin siinä sivummalla. 

Niin ja ei niissä missään valmisteluissa ikinä mitään tekniikkaa opetettu. Senkus lähtee juoksemaan/hiihtämään/hyppäämään. Yksissä hiihtokilpailuissa sain alleni sukset, joissa ei ollut lainkaan pitoa. En päässyt yhtä isoa mäkeä ylös millään. Jouduin konttaamaan. 

Ne jotka jätti luistimet kotiin kiersi tunnin kenttää kävellen ja pääsi joka kierroksella lumikasojen taakse tupakille.

Vierailija kirjoitti:

Meillä yli-innokas naisopettaja pakotti kaikki tytöt telinevoimisteluun ilman mitään perehdytystä. Niimpä yksi tyttö tuli telineeltä alas ja mursi käsivartensa, siihen loppui telinevoimistelu koko ryhmältä. Ei koulu eikä opettaja ottaneet mitään vastuuta tapahtuneesta, vaiettiin hiljaiseksi!!

Minusta tuli aikuisena himoliikkuja, vaikka inhosin koululiikuntaa!

Mitäs sen opettajan olisi pitänyt, tarjota jokaiselle kaikkea kivaa?

Mua ei kiinnosta uinti, no istu ja käytä kännykkää.

Mua ei kiinnosta x, no istu ja käytä käytä kännykkää.

Mua ei kiinnosta liikunta, no istu ja käytä kännykkää.

Onneksi teilä oli opettaja, joka laittoi kaikki tekee samaa ilman, että mentiin aina niitten kympin tyttöjen ja poikien ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteen liikuntakilpailut olivat kyllä kaikkeista kamalimmat. Jokavuotiset yleisurheilu-, maastojuoksu- ja hiihtokilpailut. Hyi kuvotus. Naapurikoulua vastaan of course. Ja ne naapurikoulun oppilaat vaan haistattelivat meille, koska olivat jotenkin niin olevinaan siitä, että kävivät "isoa" koulua ja me oltiin "maalaisjuntteja". Joo justiinsa. Sattuivat vain olemaan sen 1 500 asukkaan kunnan keskustassa, kun taas me oltiin siinä sivummalla. 

Niin ja ei niissä missään valmisteluissa ikinä mitään tekniikkaa opetettu. Senkus lähtee juoksemaan/hiihtämään/hyppäämään. Yksissä hiihtokilpailuissa sain alleni sukset, joissa ei ollut lainkaan pitoa. En päässyt yhtä isoa mäkeä ylös millään. Jouduin konttaamaan. 

Ahtavaa toimintaa, että oli tllaista nykyään ei ole enää mitään, ettei kukaan pahoittaisi mieltänsä ja jos olisi, kaikille annettaisiin kultainen mitali.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yli-innokas naisopettaja pakotti kaikki tytöt telinevoimisteluun ilman mitään perehdytystä. Niimpä yksi tyttö tuli telineeltä alas ja mursi käsivartensa, siihen loppui telinevoimistelu koko ryhmältä. Ei koulu eikä opettaja ottaneet mitään vastuuta tapahtuneesta, vaiettiin hiljaiseksi!!

Minusta tuli aikuisena himoliikkuja, vaikka inhosin koululiikuntaa!

Mitäs sen opettajan olisi pitänyt, tarjota jokaiselle kaikkea kivaa?

Mua ei kiinnosta uinti, no istu ja käytä kännykkää.

Mua ei kiinnosta x, no istu ja käytä käytä kännykkää.

Mua ei kiinnosta liikunta, no istu ja käytä kännykkää.

Onneksi teilä oli opettaja, joka laittoi kaikki tekee samaa ilman, että mentiin aina niitten kympin tyttöjen ja poikien ehdoilla.

Ei (useimpien) tässä ketjussa kirjoittaneiden nuoruudessa ole kännyköitä ollut. Olet ilmeisesti kovin nuori itse ja tietysti peilaat siihen. Tietysti kympin oppilaiden ehdoilla on menty, vaikka oltaisiin tehty "sitä samaa". Sillä erolla, että muut eivät ole saaneet opetusta ja ne 1 tai 2 parempaa oppilasta ovat todennäköisesti tulleet perheistä, joissa kaikki vanhemmista sisaruksiin harrastavat samaa lajia. On näitä jääkiekko- ja koripalloperheitä ja niin oli ennenkin.

Koululiikunta oli hirveää :D hampaat irvessä jeejee :D Ja lajivalikoima oli just se, mitä satuin inhoamaan, kaikki mistä tykkäsin niin niitä ei ollut.

Heti  koulun jälkeen löysin liikunnan ilon. :) Ja en yhä edelleenkään pidä niistä koulun peruslajeista eli joku sähly, pesäpallo, hiihto, ym. Meillä oli pesäpalloa ihan koko ajan, tai sählyä. Ei mitään "tyttöjen lajeja", miesopettaja. Yläasteella koulussa oli uimahalli, ja olin ylipainoinen, oli kamalaa olla siellä, mua arvosteltiin enemmän vaikka uin 70% enemmän kun hoikat kaverit. :D Ei hirveesti tuonut motivaatiota.

Tämä on kyllä totta. Liikuntatunneilla opettaja vain käski liikkua ja mittasi sitten suoritusta. Mitään ei opetettu sitä ennen.

Erityisen katkera olen pesäpallosta, jossa opettaja oletti että kaikki tietävät säännöt ja ymmärtävät mitä tehdä. Sain moitteita, kun lähdin pesältä juoksemaan jotenkin väärään aikaan.

Muistan kun mentiin kerran vuodessa hiihtämään. En ollut kauheasti hiihtänyt vapaa-ajalla (asuin hkin keskustassa) ja mut laitettiin laskemaan samantien jotain jyrkkää mäkeä, kiljuin koko matkan ja oon ehkä pari kertaa hiihtänyt ton jälkeen, ei yhtään oo innostanut kun muistikuva niin huono. Oon pari kertaa hiihtäny, tasasella maastolla.

Oma liikuntanumeroni oli yläasteella yleensä 7. Arvosana annettiin ilmeisesti sen perusteella, kuka valittiin viimeisenä joukkueisiin, tai siltä näytti. Joukkueessa laitettiin aina maalivahdiksi, kun kaupungissa asuvat opettajan suosikit saivat oikeasti pelata.

No armeijassa meni cooper 3000m, sen jälkeen aktiivista juoksuharrastusta myös kilpailumielessä 25 vuotta eli edelleen. Voisivat suosikkipojat (myös koulukiusaajia) tulla nyt kokeilemaan, kauanko pysyisivät kyydissä eri kestävyysmatkoilla.

Olisi saanut olla enemmän vaikka juoksuharjoituksia, ei pelkkiä joukkuepelejä.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin opitte muutenkaan mitään. Tällä palstalla kirjoittelee vain työttömät luuserit.

^puhutko itsestäsi?

Liikunnanopettajat eivät kyllä ole mitään välkkyjä. Ei niin mitään käsitystä nuorten kehiyksestä, motivoinnista tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä yli-innokas naisopettaja pakotti kaikki tytöt telinevoimisteluun ilman mitään perehdytystä. Niimpä yksi tyttö tuli telineeltä alas ja mursi käsivartensa, siihen loppui telinevoimistelu koko ryhmältä. Ei koulu eikä opettaja ottaneet mitään vastuuta tapahtuneesta, vaiettiin hiljaiseksi!!

Minusta tuli aikuisena himoliikkuja, vaikka inhosin koululiikuntaa!

Mitäs sen opettajan olisi pitänyt, tarjota jokaiselle kaikkea kivaa?

Vaikka niin. Minulla oli lukiossa tuollainen opettaja. Liikkua piti jollakin tapaa, mutta aika usein sai liikuntatunnilla itse valita, mitä tekee. Ei huono systeemi ollenkaan.

Ja jos yhtään luit viestiä jota kommentoit, niin siinähän ongelma oli, että ei opetettu sitä, mitä pantiin tekemään. On sekin ok, jos kaikki tekee samaa, mutta niille, jotka ei osaa, pitäisi antaa mahdollisuus opetella. Ihan kuten matematiikan tunneilla opettaja ensin näytti, miten näitä laskuja lasketaan, ja sitten kierteli luokassa ja pysähtyi auttamaan niitä, joilla on vaikeuksia. Eikä vieraiden kielten tunneillakaan kylmiltään pistetty puhumaan olettaen että kaikki sitä kieltä jo osaa. Kotitaloustunnilla ei oletettu, että kaikkihan on ruokaa laittaneet ja osaa jo, käsityötunnilla ei oletettu että ompelukone tai pistosaha on kaikille tuttuja entuudestaan, sen kun menette käyttämään, jne.

Liikunta olisi kivaa, mutta ei se kilpailu.

Monella koululiikuntatrauma ei liity liikuntaan vaan opettajan kilpailuviettiin.

Yksi opettaja raivostui kun pesin tukan samppoolla. Sanoi että käydään hikisuihkussa eikä mitään tukkaa aleta pesemään vaikkei siinä kauan mene. Itse oli kuivakka kääkkä.

Suunnistus alkoi yläasteella. Kaikille jaettiin kompassit ja kartat ja eiku metsään. Kukaan ei osannut tehdä niillä mitään ja porukka liikkui isona laumana, jos joku rasti sattuu tulemaan vastaan. Tätä tehtiin vaikka kuinka paljon. En muista koskaan kokeneeni "liikunnan iloa" koululiikuntatunneilla. 

Tänään kävin pk-lenkillä. Termi ja pk-liikunnan tärkeys opittu täältä av:lta :D Liikunnan ilokin löydetty onneksi vuosikymmeniä koululiikunnan päättymisen jälkeen. 

Mä kuulin ensimmäisen kerran pelistä nimeltä sähly koulussa vuoden ensimmäisellä liikuntatunnilla ja siitä ois pitäny lähtee pelaamaan. Muille peli oli ilmeisesti tuttu, mutta mä olin vaihtanut koulua ja edellisessä koulussa liikuntatunneilla leikittiin hippaa, purkkista ja muita pihaleikkejä ja sisällä jotain satujumpan tapaista. Tollasta ekaluokalla ja enimmäkseen tokallakin, mutta tokalla opeteltiin myös pallon heittämistä ja potkaisemista. Ne oli oikeesti kivoja liikuntatunteja, mutta siihen koulunvaihtoon ne loppu. Siitä eteenpäin samaa mitä muutkin täällä kertoo, pelata ois pitäny vaikka mitä, mutta mitään ei opetettu. Osaavat sai kiusata ja haukkua osaamattomia minkä mieli teki ja opettaja antoi huonoimman numeron sille, jota eniten kiusattiin.

Oi oi, kaikki traumat auki. Hyvä on sitten. Kävin ala-astetta Helsingissä ja liikkamaikka oli alkoholisti, jonka lempinimi (sukunimestään) rimmaa sanan "pressu" kanssa.

Mitään ei opetettu. Meidät laitettiin keskenämme sopimaan joukkueet, hyppyjärjestykset, ajanottamiset jne. Hiihdossa kaaduin pahasti eikä kukaan tullut edes kysymään että sattuiko. Siitä sainkin ajatuksen, että miksipä hiihdän kun kiinnostus on opettajalla 0.

Uimisessa oli uimaopettaja, mutta ei hänkään mitään taitoja opettanut. Otti vaan sen rinkulan käteensä ja käski uimaan. Sitten piti mennä jonkun toisen luo ja kertoa joko "x" tai "v". Tämä salakieli kertoi siis ketkä osaavat uida (v) ja pääsevät isoon altaaseen.

Vasta yli 20-vuotiaana ymmärsin etten vihaa liikuntaa vaan päinvastoin. Ettei koko ajan tarvitse mitata ja kilpailla. Voi vaan tehdä, mistä tykkää ja nauttia.