Miesystävä on aina luonani enkä saa omaa aikaa
Ärsyttää niin julmetusti
Mieshen kanssa oltu yhdessä vuosi ja hän punkkaa luonani lähes joka yö. Silloin tällöin käy kotonaan katsomassa postit ja kastelemassa viherkasvit mutta ei ole yöpynyt siellä kuukausiin. Luonani osallistuu kotitöihin tasavertaisena (patisteltuna ja vähän aikaa sen jälkeen kun olen sanonut että saisi osallistua enemmän) ja maksaa puolet yhteisistä kustannuksista (sähkö, vesi, ruuat yms)
Kaipaisin kuitenkin älyttömästi omaa aikaa. Sitä että saisin olla rauhassa omassa kodissani ja tehdä mitä haluan tai olla tekemättä asioita. Nyt en voi esimerkiksi jättää siivoamatta koska saan valitusta siitä että miksi minä edellisviikolla sanoin että miehen pitää siivota jos itsekään en nyt jaksa niin tehdä. En voi myöskään kutsua ystävää kahville kävelyn jälkeen ilman että soitan ja kysyn että käyhän varmasti, oletko pukeissa. Ei siis sanoisi että en voi kutsua, mutta ärsyttää olla tilivelvollinen silti.
Olen luonnostani muut huomioon ottava, toisin kuin mies joka varmasti luo tämän ongelman. Siinä missä minä automaattisesti kysyn hänenkin mielipidettään, hän ei tajuaisi tehdä samaa. Mutta en vain osaa olla huomioimatta toista joka täällä kuitenkin on. Siksi olen ehdottanut, että mies menisi joskus vaikka viikoksi kotiinsa. Tästä ehdotuksesta alkaakin sitten kamala vinkuminen että eikö hän muka tee tarpeeksi ja vastahan hän maksoi kauppaostokset tai siivosi viemärit tai jotain muuta. Ja lopulta jos hän johonkin lähtee niin lähtee ovet paukkuen ja en voi nauttia siitä omasta ajasta kun olemme riidoissa.
Mitä helvettiä tässä nyt tekisi? Ärsyttää.
Niin ja minä olen päivät töissä 8h + tunti matkoihin, mies tekee sillä välin noin 6h etätöitä ja katsoo elokuvia tai pelaa tuomallaan pleikkarilla loppuajan. Hän siis saa joka arkipäivä omaa aikaa ja tuo on se asia jonka koen eniten epäreiluksi.
.
Kommentit (611)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Susiparin (vuorovaikutus)ongelmia.
Mikä on susipari?
Ennen vanhaan sanottiin susipariksi naimatonta, yhdessä elävää pariskuntaa. Oli paheksuttua.
Oli paheksuttua ennen vanhaan. Nykyään ei kukaan korvarna lopsauta näille.
Ajat muuttuu.
Ehkäpä elekeläisille on joku sopivampi paikka kommentoida juuttujaan.
Mikä sinua harmittaa?
Eikö saa selittää vanhjen ilmaisujen kysyjälle merkitystä vai ovatko myös vanhat ilmaisut itsessään kiellettyjä?
Jos joku nykyisin heittää susipari-ilmaisun tai jopa käyttää sitä omasta parisuhdestatuksestaan, tulkitsen humoristiseksi.
Älä ota mieheltä rahaa asumisesta ellet halua asua hänen kanssaan.
Yksinkertaista.
Peruskoulun käy koko ikäluokka, joku 2% voi olla laitoksissa. Armeijasta vapautetaan 20%, ymmärrän hyvin. Ysiluokkalaisista 20% on täysin avuttomia, osa moniongelmaisia. Peruskoulun opettajien on vaan pärjättävä heidän kanssa. Nyt esillä oleva sukupuolineutraali asevelvollisuus on asiaa, jos yli 70% ikäluokasta saadaan koulutettua, maanpuolustuksella on toivoa. Vapautetuille voisi järjestää "mukautetun" siviilipalveluksen, kuntoutuksena.
Toivottavasti ap on jo älynnyt jättää tuollaisen tossukan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt sulle selvisi, ettet ole sellainen, joka haluaa olla tiiviisti yhdessä toisen kanssa, joten ei ainakaan virallisesti kannata muuttaa yhteen vaan pyydä miestä muuttamaan takaisin asuntoonsa ja voitte tapailla sillä tavalla. Jos miehelle ei käy, niin sitten eroatte.
Haluan olla tiiviisti yhdessä. Mutta etkö ymmärrä, että olemme yhdessä AIVAN. KOKO. VAPAA-AIKANI.
Herään aamulla: mies herää myös. Yritän tehdä aamutoimia hiljaisuudessa niin mies tulee viereen kuuntelemaan omaa musiikkia koska on koko elämänsä kuunnellut musiikkia aamuisin.
Lähden töihin jossa teen sosiaalista, henkisesti ja fyysisesti rasittavaa työtä 8h kymmenen minuutin kahvitauolla joka sekin kulutetaan niin että työkaverit usein yrittävät puhua työasioista. Mies sillä välin pelaa pleikkaria, katsoo elokuvia ja tekee jonkin verran etätöitä. Ei kahdeksaa tuntia.
"Ei saa kertoa koska ei jaksa kuunnella valitusta." No tämä viimeistään vahvistaa että mies on itsekäs törppö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Susiparin (vuorovaikutus)ongelmia.
Mikä on susipari?
Ennen vanhaan sanottiin susipariksi naimatonta, yhdessä elävää pariskuntaa. Oli paheksuttua.
Oli paheksuttua ennen vanhaan. Nykyään ei kukaan korvarna lopsauta näille.
Ajat muuttuu.
Ehkäpä elekeläisille on joku sopivampi paikka kommentoida juuttujaan.
Ai että hyshys vaan ja nykyajan moralittomuutta vaan hehkuttamaan? En ole eläkeläinen mutta tekstistäsi paistaa viha kaikkea perusarvoja ja erillä tavalla ajattelevia kohtaan
Olen eri mutta ei se että seurustelee menemättä naimisiin ole mielestäni moraalitonta. Ei kaikki ole kristittyjä.
Et sovellu parisuhteeseen omaa aikaa kaipaava lunttu
Vierailija kirjoitti:
En koskaan muuttaisi yhteen kenenkään kanssa eikä asuntooni myöskään noin vain tulisi kukaan loisimaan. Onko sinulla ongelmia pitää rajasi jos tuokin on noin vain asettunut asumaan kotiisi.
Ei tuota loisimiseksi voi sanoa, jos mies maksaa osansa kuluista ja tekee kotitöitä myös
Mutta asunnon haltijalla oikeus päättää kuka ja kunka kauan siellä aikaa viettää, kun ei kuitenkaan aviossa ole
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mun emäntä halusi kans sitä omaa aikaa.niin kävinkin vielä hakemassa puhelimen kun unohtu niin oli iso ja paksu dildo pillussa kun hain puhelimen.enää en halua tollast ämmää nähdä.
Minkä rikoksen nainen tässä teki?? Tyydytti itseään miehen ollessa poissa, melko kamalaa...Onko joku mies oikeasti mustasukkainen esineelle?
MInun ex miesystävä oli myös maustasukkainen sille, vaikka ei nähnyt käytössä sitä. Löysi varastosta
Meillä oli vuokralaisena nuori nainen. Pian ilmestyi mies asuntoon. Nainen hoiti vuokran ja ruuat kaappiin. Mies opiskeli. Joidenkin . vuosien jälkeen mies lähti ja sanoi, että oli vaan opiskelun ajaksi halunnut asunnon ja täyshoidon. Että heippa.
Keskustelkaa, kommunikoikaa, jutelkaa...
Mies vaikuttaa loukkaantuvan, kun pyydät lähtemään. Selvitelkää, miksi hän loukkaantuu ja jos huolta ei ole parisuhteen päättymisestä, niin anna miehelle tarvittava vahvistus, ettei siitä ole kyse.
Kaikkea ei voi aina saada. Lakkaa valittamasta ja päätä mikä on tärkeintä.
Sano suoraan hänelle. Jos hän ei ymmärrä ja käsitä ja ehkä suuttuukin niin teitä ei oo tarkotettu yhteen. Piste.
Sanoiko aloittaja lopulta miehelle tarvitsevansa omaa aikaa? Eihän se sen vaikeampaa ole
Olet ottanut elätin,joka kasaa tililleen rahaa ja ottaa sinulta sekä seksin että muut hyödyt!!
Yritäppä päästä irti, niin vaikeaa on,jopa mahdotonta!!!
Yhteen teistä ei ole,sillä mies on "lokki" ja sinä pehmeä hölmö hoituri!!??
Tiedän toisenkin vielä hullumman yhteiselon!!!
Alottaja vois tull kertoon ovatko vielä yhdessä. Alotuksesta pari vuotta jo aikaa.
Käske miehen maksaa kaksikolmasosaa asunnon asumiskustannuksista koska hänellä on asunto käytössään koko ajan, sinulla ei ole. Näkee mitä siihen vastaa.
Sano että nähdään joka toinen viikko.Jos ei sovi niin lähtee oman katon alle kokonaan.
Ai että hyshys vaan ja nykyajan moralittomuutta vaan hehkuttamaan? En ole eläkeläinen mutta tekstistäsi paistaa viha kaikkea perusarvoja ja erillä tavalla ajattelevia kohtaan