Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä on aina luonani enkä saa omaa aikaa
Ärsyttää niin julmetusti
Mieshen kanssa oltu yhdessä vuosi ja hän punkkaa luonani lähes joka yö. Silloin tällöin käy kotonaan katsomassa postit ja kastelemassa viherkasvit mutta ei ole yöpynyt siellä kuukausiin. Luonani osallistuu kotitöihin tasavertaisena (patisteltuna ja vähän aikaa sen jälkeen kun olen sanonut että saisi osallistua enemmän) ja maksaa puolet yhteisistä kustannuksista (sähkö, vesi, ruuat yms)
Kaipaisin kuitenkin älyttömästi omaa aikaa. Sitä että saisin olla rauhassa omassa kodissani ja tehdä mitä haluan tai olla tekemättä asioita. Nyt en voi esimerkiksi jättää siivoamatta koska saan valitusta siitä että miksi minä edellisviikolla sanoin että miehen pitää siivota jos itsekään en nyt jaksa niin tehdä. En voi myöskään kutsua ystävää kahville kävelyn jälkeen ilman että soitan ja kysyn että käyhän varmasti, oletko pukeissa. Ei siis sanoisi että en voi kutsua, mutta ärsyttää olla tilivelvollinen silti.
Olen luonnostani muut huomioon ottava, toisin kuin mies joka varmasti luo tämän ongelman. Siinä missä minä automaattisesti kysyn hänenkin mielipidettään, hän ei tajuaisi tehdä samaa. Mutta en vain osaa olla huomioimatta toista joka täällä kuitenkin on. Siksi olen ehdottanut, että mies menisi joskus vaikka viikoksi kotiinsa. Tästä ehdotuksesta alkaakin sitten kamala vinkuminen että eikö hän muka tee tarpeeksi ja vastahan hän maksoi kauppaostokset tai siivosi viemärit tai jotain muuta. Ja lopulta jos hän johonkin lähtee niin lähtee ovet paukkuen ja en voi nauttia siitä omasta ajasta kun olemme riidoissa.
Mitä helvettiä tässä nyt tekisi? Ärsyttää.
Niin ja minä olen päivät töissä 8h + tunti matkoihin, mies tekee sillä välin noin 6h etätöitä ja katsoo elokuvia tai pelaa tuomallaan pleikkarilla loppuajan. Hän siis saa joka arkipäivä omaa aikaa ja tuo on se asia jonka koen eniten epäreiluksi.
.
Kommentit (611)
Hankkikaa isompi asunto. Ihanne olisi paritalo ja siitä kummallekin omat puoliskot. Olen vakavissani.
Kyllä omasta rauhasta joutuu maksamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö voi ottaa omaa aikaa jossain harrastuksessa? Miten meinasit pärjätä jos joskus muutatte yhteen?
eri, mut jos ap sattuu oleman esim. introvertti kuten minä, niin siihen kuuluu, että tarvitsee sitä nolla-aikaa nimenomaan omassa kodissa, jonka on itselleen ns. turvapaikaksi rakentanut. Nyt se ei toteudu, kun siellä pomppii joku kun omassa kodissaan. Tämä on yksi syy, mikä on estänyt itseäni hakemasta seuraa pitkän liiton jälkeen. Tykkään olla omassa rauhassa kotonani, milloin kaaos pystyssä siivoan kun jaksan meininkillä ja toisinaan kaikki kiiltää ja kukaan muu ei ole sotkemassa :D. Tärkeintä on kuitenkin se oma rauha ja akkujen lataaminen töiden ja muun sosiaalisuuden jälkeen. Harrastus ei sitä omaa rauhaa antaisi, sillä siellä todennäköisesti joutuu sosialisoimaan.
Mun ex kertoi suhteen alussa surullisena, että hänen aiempi kihlattunsa ei hyväksynyt häntä sellaisena kuin hän oli. Nainen oli siis jatkuvasti ehdotellut hänelle erilaisia harrastuksia, jollaisiksi hän ei miehen kotona tapahtuvaa pelaamista ja koodailua laskenut. Myöhemmin sitten ymmärsin, mitä tämä kihlattu ehkä ulospäinsuuntautuvampia harrastuksia ehdotellessaan oli ajatellut, sillä en ikinä saanut olla yksin kotona. Mies teki etätöitä kotosalla ja minä olin kolmivuorotyössä kodin ulkopuolella. Hän sai siis rauhallista kotiaikaa aina kun olin töissä, ja minä taas en saanut olla yksin kotona koskaan.
Sano niinkuin asia on. Tarvitset enemmän omaa aikaa ja tilaa ja itsenäistä elämää yksin kotonasi. Ette ole muuttaneet yhteen, etkä sitä (tässä vaiheessa) haluakaan.
En ymmärrä mikä ongelma on puhua ja sopia tuollainen asia. Miten tilanne on ylipäätään mennyt tuollaiseksi "yhteisasumiseksi" jos et sellaista ole halunnut? Miten et ole esim. aikapäiviä sitten sanonut miehelle, kun on alkanut olla makuusi liikaa luonasi, vaikka että "voisin tässä olla nyt muutaman päivän ihan itsekseni" tms.
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli taas hyvä muistutus siitä, miksi en muuta enää ikinä yhdenkään miehenpuolen kanssa saman katon alle. Minulla ja miesystävälläni on omat asunnot ja niin tulee olemaan, vaikka yhteenmuutto olisi miehen toiveissa, minä vain en jaksa. Olen kasvattanut kaksi lasta aikuisiksi totaaliyksinhuoltajana ja ei, enää en passaa ketään.
Minä olen se, joka huomioi aina muut ja niin se tulee olemaan jatkossakin. Pyykkäisin, tiskaisin ja passaisin. Tälläkin hetkellä mies päättää mitä katsotaan televisiosta, milloin aletaan nukkumaan, mitä ruokaa tehdään ja milloin, silloin kun syömme yhdessä. Juu, voin joustaa näissä, mutta jos en saisi "elää omaa elämääni" omassa asunnossani ikinä, niin en jaksaisi joustaa. Siitä tulisi joko riitoja tai pienentäisin itseni miehen ympärillä häärääväksi kodinhengettäreksi, enkä halua kumpaakaan. Mies ei tietenkään huomaa edes, että joustan jo nyt omista haluistani, kaikkihan on hänen kannaltaan
Miksi et sano sille ukolle, että tänään emme syö kalaķeittoa, vaan makkarakastiketta. Onko se niin vaikeaa saada suunsa auki? Ja sano, että tänään haluaisin katsoa televisiosta sen ja sen ohjelman. Ei se mies tiedä, mitä ajattelet, jos et puhu. Kaikki nämä asiat on ihan sovittavissa puhumalla, ellei mies ole autoritäärinen kuspiä, mutta ethän sinä sellaisen kansaa olisi, ethän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ap saanut tilanteeseen ratkaisun? Toivottavasti ette muuttaneet kokonaan yhteen asumaan.
Ap on joku liian kiltti päiväkodin täti, joka on ottanut takiaisen seurakseen. Tai eipä se takiainen ole lupia paljon kysellyt. Aloittaja ei uskalla ottaa asiaa esille, paitsi nimettömänä keskustelupalstalla.
Miten "rakkaustarinanne" jatkui/päättyi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tämä on yksi niistä lukuisista syistä, miksi pysyn sinkkuna. Ei tarvinnut lukea kuin aloitus, ja taas muistu mieleen, miksi olen ollut 20 vuotta itsekseni.
Olin minäkin suhteessa joka oli luisumassa tuohon. Keskustelimme aiheesta nimellä- onko jatkuva läsnäolo tarpeen vaikka kuinka kaipaa ja rakastaa. Tulimme tulokseen, että kumpikin haluaa omaa aikaa ja tehdä omia juttuja.
Joten nyt sitten tuntuu kuukausien päästä, että luisumme vähitellen kauemmaksi, kauemmaksi.
En kuitenkaan halua luovuttaa koska rakastan. Onko liika järkeily suhteen tuomio!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli taas hyvä muistutus siitä, miksi en muuta enää ikinä yhdenkään miehenpuolen kanssa saman katon alle. Minulla ja miesystävälläni on omat asunnot ja niin tulee olemaan, vaikka yhteenmuutto olisi miehen toiveissa, minä vain en jaksa. Olen kasvattanut kaksi lasta aikuisiksi totaaliyksinhuoltajana ja ei, enää en passaa ketään.
Minä olen se, joka huomioi aina muut ja niin se tulee olemaan jatkossakin. Pyykkäisin, tiskaisin ja passaisin. Tälläkin hetkellä mies päättää mitä katsotaan televisiosta, milloin aletaan nukkumaan, mitä ruokaa tehdään ja milloin, silloin kun syömme yhdessä. Juu, voin joustaa näissä, mutta jos en saisi "elää omaa elämääni" omassa asunnossani ikinä, niin en jaksaisi joustaa. Siitä tulisi joko riitoja tai pienentäisin itseni miehen ympärillä häärääväksi kodinhengettäreksi, enkä halua kumpaakaan. Mies ei tietenkään huomaa edes, että joustan jo ny
Mies kieltämättä on tottunut määräämään tahdin. Mitä ruokaan tulee, niin hänen ehdotuksensa on hänen mielestään aina parempi, se on joko halvempi tai jollain tapaa parempi kuitenkin. Usein ruoka on nimenomaan hänen mielihalujensa mukaista.
Oon yrittänyt ehdottaa jotain ohjelmia, joita voisimme yhdessä katsoa, mutta emme ole kiinnostuneita samoista asioista. Itse voisin katsoa ihan jotain aivotonta hömppää, mutta mies ei sellaisia katso eli ei onnistu sekään. Yleensä sitten selaan puhelinta miehen katsoessa länkkäreitään tai sotadokumenttejaan. Siitäkin mies loukkaantuu.
Mitä taas nukkumiseen tulee, niin mies on työelämässä ja tarvitsee unensa, ymmärrettävästi. Itse on ole työssä. Hän on myös äärimmäisen herkkäuninen, eli en voi jäädä valvomaan ja mennä petiin jälkikäteen. Mies kuitenkin haluaa ehdottomasti nukkua yhdessä.
Kuten sanottua, voin joustaa näissä asioissa, mutta vain, koska mulla on oma koti, jossa saan tehdä asioita ihan oman mieleni mukaan tai olla tekemättä. Yhteen en muuta. Mies on vapaa tekemään omat ratkaisunsa, jos tämä suhde ei hänelle riitä. Olen kuitenkin ollut rehellinen ja sanonut, että mulla tulee olemaan oma asunto, aina.
Siinä vaiheessa kun mies sanoo koska saat tai et saa siivota omaa kotiasi, olet jo kadonnut. Hän on normalisoinut itsensä osaksi omaa tahtoasi. Mitä pidempään jatkat sitä syvemmälle hukut.
Jos hän kykenisi kunnioittamaan sinua, ei käyttäytyisi noin. Laske nyt plussat ja miinukset. Sano hänelle että kuormitut liikaa ja tarvit omaa rauhaa. Pyydä avain pois. Hän saattaa raivostua koska ei tahdo luopua menettämistään eduista. Jo siitä huomaat kuinka huono hän pohjimmiltaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tämä on yksi niistä lukuisista syistä, miksi pysyn sinkkuna. Ei tarvinnut lukea kuin aloitus, ja taas muistu mieleen, miksi olen ollut 20 vuotta itsekseni.
Tsemii sulle, kyl sut joku vielä huolii. Joku päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaan ihan rohkeasti selittäisit tämän hänelle? Haluat omaa rauhaa -> hän voisi mennä välillä omaan kotiinsa, kun hänellä kerran sellainen on. Ei tämän pitäisi vaatia mitään sen ihmeempää, sinun kotisihan se on.
Mies on yksin päivät ja kaipaa seuraa ja viihtymistä, ap kaipaa omaa rauhaa. Ei auta muu kuin ero suhteesta. Löytyy joku toisen tyyppinen ihminen miehellekin.
Mitäs jos sanoisit asian sille miehelle etkä vauva.fi:n käyttäjille? Hölmö.
Mitäs aloittajan parisuhteelle kuuluu kahden vuoden jälkeen?
Mulla on ollut suurin oivallus eron jälkeen, etten halua asua enää miehen kanssa. Enkä edes nähdä kovin usein. Tai siis en halua miestä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut suurin oivallus eron jälkeen, etten halua asua enää miehen kanssa. Enkä edes nähdä kovin usein. Tai siis en halua miestä ollenkaan.
Oletko kokeillut naista?
Mies nauttii kodinpalveluista eikä halua palata omaan ankeaan mieskämppäänsä, jossa joutuisi ihan itse siivoamaan ja ehkä jopa kokkaamaankin . Ja kuka aikuinen mies pelaa pleikkaria tuntikaupalla, hä. Jessus mikä mieslapsi, en minäkään tuollaista nurkissani katselisi. Nyt vaan sanot sille, että haluan olla rauhassa seuraavan viikon, ja jos ei kelpaa niin omapa on ongelmasi. Helppoa, ongelma ratkaistu.
Tämä kuulostaa todella turhauttavalta tilanteelta. Omaa aikaa on tärkeää saada parisuhteessakin, ja on epäreilua, jos toinen osapuoli ei ymmärrä sen merkitystä.
Voisitko yrittää vielä kerran keskustella miehesi kanssa rauhallisesti, mutta jämäkästi? Kerro, että rakastat häntä, mutta tarvitset omaa tilaa voidaksesi hyvin. Voisit myös ehdottaa, että vietätte tiettyjä päiviä erillään ei rangaistuksena, vaan jotta kumpikin saisi kaipaamaansa tilaa.
Jos hän vastaa taas vinkumisella tai ovien paiskomisella, se kertoo siitä, ettei hän kunnioita tarpeitasi. Siinä tapauksessa kannattaa miettiä, onko tämä suhde sinulle hyväksi pitkällä tähtäimellä. Parisuhteessa molempien tulee voida hyvin, eikä toisen pitäisi joutua tuntemaan olevansa jatkuvasti tilivelvollinen omassa kodissaan.
Miltä sinusta tuntuisi asettaa tiukempia rajoja?