Lue keskustelun säännöt.
Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?
19.02.2023 |
Osaako joku sanoa syyn siihen, että miksi niin monesta koulusta puuttuu koulupsykologi, vaikka lain mukaan sellainen pitäisi koulussa olla? Luin uutisista, että monessa pikkukunnassa ei avoimeen virkaan ole vuosiin yhtään hakijaa mutta ilmeisesti jopa jossain Espoossa on niin, että paikkoja on auki, mutta hakijoita niihin pakkoihin ei ole. Mikä juttu tässä pikein on? Lapsilla on oikeus saada tukea. Miksi tätä asiaa ei laiteta kuntoon?
Kommentit (598)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000009302298.html
Tämän uutisen mukaan Satakunnassa pitäisi lain mukaan olla elokuussa 44 koulupsykologin virkaa. Tällä hetkellä täytettynä on 12.
Onhan tuossa kurottavaa. Miten saada 32 satakuntalaista psykologia suostumaan koulupsykologiksi?
Ei ainakaan sillä, jos työsuhde-etuina on työ siivouskomerossa ja palkka vähemmän kuin muissa psykologin tehtävissä.
Haluaisin kuulla näitä kouluja, joissa kohtaamispaikka on siivouskomero.
Itse olen työskennellyt pääkaupunkiseudulla ja koulupsykologeilla on ihan ollut omat huoneensa.
Minä olin toisella koululla viime vuoden jonkinlaisessa tietotekniikkavarastossa, kun yläkerta työhuoneineen meni remonttiin (mistä ei ilmoitettu etukäteen). Äänieristys oli olematon ja joka päivä joku opettaja tömähti ihan nopeasti vain hakemaan pädi-kärryä. Nyt juuri äsken alakoulun psykiatrinen sairaanhoitaja lopetti, koska hänen olisi pitänyt tehdä työtään meidän koululla kolmen neliön kirjavarastossa (kouluni on rakennettu alle 5v sitten, eikä tilaa ole edes kahdelle terkkarille), eikä muilla kouluilla ollut sen kummoisempaa. Yksi kollega muisteli juuri uransa alkua työhuoneessa, joka oli entinen invavessa pönttöineen kaikkineen. Eskareissa vieraillessa tutkimuspöydän virkaa on toimittanut leikkihella.
Onhan noita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
https://www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000009302298.html
Tämän uutisen mukaan Satakunnassa pitäisi lain mukaan olla elokuussa 44 koulupsykologin virkaa. Tällä hetkellä täytettynä on 12.
Onhan tuossa kurottavaa. Miten saada 32 satakuntalaista psykologia suostumaan koulupsykologiksi?
Ei ainakaan sillä, jos työsuhde-etuina on työ siivouskomerossa ja palkka vähemmän kuin muissa psykologin tehtävissä.
Laita sama paljonko etsitään opettajia ja paljonko palkataan epäpäteviä.
Psykologiaa hakee opiskelemaan hurja määrä porukkaa, mutta siitä vain kourallinen pääsee opiskelemaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.
Ei saada kuule opettajiakaan. Jos 40% tippunut pelkät matikan aineenopettajat, niin ei ollaan vielä paskemmassa tilanteessa ikinä https://yle.fi/a/3-12231533
Opettajien ahdinkoon vain ei olla puututtu, koska sitä on peitelty ottamalla epäpäteviä töihin. Nyt se konkretisoituu.
Sosiaalityöntekijöitä tarvittaisiin kouluun jalkautumaan. Nuorisotyöntekijät kouluihin.
Sosiaalityöntekijöitä ei saada edes sinne sosiaalitoimistoihin. Sosiaalityöntekijöistä on huutava pula etenkin lasussa. Ja kouluillahan on jo kuraattorit. Taitavat vain olla amk sosionomeja nykyisin aika pitkälti.
Nuorisotyöntekijöitä laidasta laitaan on pilvin pimein. Ne voisi jalkauttaa kouluihin ihan näin aluksi. Nuorisontylntekijäksi ei tarvita edes sosionomin koulutusta ja nuoristyöntekijön olennainen osaaminen on kohdata nuori, ottaa vastaan ja tukea koulussa ihan vain sillä, että ohjaa oppilaan käytäviltä luokkaan.
Maailmasta ei tarvitse tehdä sen ongelmaisempaa kuin se on, riittää, että joku aikuinen hakee sen / ne nuoret sieltä koulu. pihalta, keskustelee ja saattaa oppitunnille. Ei siihen psykologin pätevyyttä tarvitse, eikä ne poostuisi sieltä vaatimastaan työhuoneesta muutenkaan
Psykologi vaatii itselleen työhuonetta siksi, että sekä laki että etiikka edellyttää asiakkaan asioiden salassapidon. Jos asiakkaan kanssa käy tukikeskustelua jossain käytävän nurkassa, niin salassapito ei toteudu vaan muut kuulee asiakkaan henkilökohtaiset asiat. Eli kyllä ne ensisijaisesti asiakkaiden takia niitä työhuoneita vaaditaan. Ei itselle takia.
T. PsykologiLasten ja nuorten kanssa voi keskustella vaikka päivän kuulumisista tai mitä on suunnitelmissa. Näitä ei salassapidot sääntele. Mutta jos oma työ on oman egon pönkittämistä, on työ täysin väärä.
Tietenkin jokainen psykologi tajuaa pytää nuoren keskustelee asiasta, jota ei käydä käytävää. Keskusteelhan ne opettajat oppilaiden kanssa ja jos vaikuttaa, että asiassa on muuta, opettaja pyytää tapaamaan erikseen. Minusta on outoa, ettei oppilashuoltoryhmä jalkaudu koulunsa käytäville vaan kaikki hoituu wilman/whatsappin kautta. Pelätäänkö siellä kohdata oppilaita ilman ajanvarausta?
Siellä koulussa on armeija opettajia ja avustajia. Nämäkö ei sitten voi niiden lasten kanssa jutella välitunneilla, käytövillä? Sen yhden usean koulun psykologin pitäisi sitten laukata pitkin käytöviä haastattelemassa random nuoria samalla kun yrittää toisaalla tehdä erityissairaanhoidon hommia.
Jutteleehan he. Mutta ei ne oppilaat halua kertoa opettajille kaikkia.
Mutta sille psykologille, jota eivät edes tunne avauduttaisiin siinä käytövällä kaikkien kuullen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu kuvaa kyllä aika taidokkaasti tilannetta. Koulupsykologit kertovat työn olevan raskasta, ja oikean työnkuvan sijaan joutuu tekemään paljon vaativamman tason töitä. Uupumus kolkuttelee koko ajan oven takana. Lopputuloksena joukko opettajia kertoo, että pitäisi tehdä vielä enemmän, vielä kiireisemmin ja ei saisi haluta edes kunnon korvausta työstään, koska muuten on ahne ja ei tee työtään hyvin.
On ihan helkutin raskasta joutua päivästä toiseen puolustamaan omia rajojaan, kun joku opettaja yrittää ryskiä niiden yli ja määrittää sinun puolestasi, mitä sinun työhösi kuuluu, kenet sinut pitää tutkia ja kuinka usein pitää pystyä näkemään oppilasta, jonka olemus luokassa on häiritsevä (joko häiriökäytöstä tai niin pahoin psyykkisesti oireileva, että se näkyy päälle). Lisäksi on koulupsykologin vika, jos erityisopettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ei ole pienluokkapaikkoja ja opettajan oma esimies ei tue työssä, vaan jättää pärjäämään yksin raskaan luokan kanssa.
Jaa, minusta ongelmaa kivaa parhaiten se, että aikuinen ihminen kätkeytyy kalenterin taakse.
Se kalenteri on täynnä oppilaita, jotka voivat huonosti. Ei siellä mitään oppilashuollon keilamestaruuden osakilpailuja lue. Ne oppilaat eivät lakkaa olemasta sillä, että heille ei varaisi aikaa, vaan menisi pyörimään käytävälle. Ennaltaehkäisevä työ on todella jees, mutta siihen ei riitä aikaa, koska päivät ovat täynnä niitä, joille ennaltaehkäisy ei enää riitä.
Kuvittelevatko opettajat, että koulupsykologit istuvat yksinään siellä työhuoneessaan päivät pitkät, ja ihan kiusallaan eivät kohtaa ketään oppilasta?
Voisiko sen kalenterin suunnitella siten, että edes 15min päivässä löytyisi jalkautumiseen?
Mikä sen jalkautumisen päämäärä olisi?
Ja olisiko oikein priorisoida se ohi vaikkapa tutkimusten, lausuntojen tai yksilökohtaisten tukikeskustelujen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.
Ei saada kuule opettajiakaan. Jos 40% tippunut pelkät matikan aineenopettajat, niin ei ollaan vielä paskemmassa tilanteessa ikinä https://yle.fi/a/3-12231533
Opettajien ahdinkoon vain ei olla puututtu, koska sitä on peitelty ottamalla epäpäteviä töihin. Nyt se konkretisoituu.
Sosiaalityöntekijöitä tarvittaisiin kouluun jalkautumaan. Nuorisotyöntekijät kouluihin.
Sosiaalityöntekijöitä ei saada edes sinne sosiaalitoimistoihin. Sosiaalityöntekijöistä on huutava pula etenkin lasussa. Ja kouluillahan on jo kuraattorit. Taitavat vain olla amk sosionomeja nykyisin aika pitkälti.
Nuorisotyöntekijöitä laidasta laitaan on pilvin pimein. Ne voisi jalkauttaa kouluihin ihan näin aluksi. Nuorisontylntekijäksi ei tarvita edes sosionomin koulutusta ja nuoristyöntekijön olennainen osaaminen on kohdata nuori, ottaa vastaan ja tukea koulussa ihan vain sillä, että ohjaa oppilaan käytäviltä luokkaan.
Maailmasta ei tarvitse tehdä sen ongelmaisempaa kuin se on, riittää, että joku aikuinen hakee sen / ne nuoret sieltä koulu. pihalta, keskustelee ja saattaa oppitunnille. Ei siihen psykologin pätevyyttä tarvitse, eikä ne poostuisi sieltä vaatimastaan työhuoneesta muutenkaan
Psykologi vaatii itselleen työhuonetta siksi, että sekä laki että etiikka edellyttää asiakkaan asioiden salassapidon. Jos asiakkaan kanssa käy tukikeskustelua jossain käytävän nurkassa, niin salassapito ei toteudu vaan muut kuulee asiakkaan henkilökohtaiset asiat. Eli kyllä ne ensisijaisesti asiakkaiden takia niitä työhuoneita vaaditaan. Ei itselle takia.
T. PsykologiLasten ja nuorten kanssa voi keskustella vaikka päivän kuulumisista tai mitä on suunnitelmissa. Näitä ei salassapidot sääntele. Mutta jos oma työ on oman egon pönkittämistä, on työ täysin väärä.
Tietenkin jokainen psykologi tajuaa pytää nuoren keskustelee asiasta, jota ei käydä käytävää. Keskusteelhan ne opettajat oppilaiden kanssa ja jos vaikuttaa, että asiassa on muuta, opettaja pyytää tapaamaan erikseen. Minusta on outoa, ettei oppilashuoltoryhmä jalkaudu koulunsa käytäville vaan kaikki hoituu wilman/whatsappin kautta. Pelätäänkö siellä kohdata oppilaita ilman ajanvarausta?
Siellä koulussa on armeija opettajia ja avustajia. Nämäkö ei sitten voi niiden lasten kanssa jutella välitunneilla, käytövillä? Sen yhden usean koulun psykologin pitäisi sitten laukata pitkin käytöviä haastattelemassa random nuoria samalla kun yrittää toisaalla tehdä erityissairaanhoidon hommia.
Opettajat joutuvat valitettavasti tekemään muut työt vlituntisin, koska oppitunniltaan eivät pääse. Kyllähän välkkäopet keskistelee lasten kanssa. Vai oletko tavannut open, joka oppilaan kohdatessaan katsoo almanakkaansa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pula on meillä lastensuojelun sossuista. Kukaan ei halua työskennellä alalla. Palkat ovat pieniä ja se porukka minkä kanssa työskennellään on yksiä elukoita. Tappouhkailut päälle vielä. Meillä on iso määrä jo useassa sukupolvessa syrjäytyneitä perheitä, jotka ei niitä lapsiaankaan osaa kasvattaa. Näiden kanssa ei kukaan halua työskennellä kuntien pienillä palkoilla. Ja huomautan, että kyse on pitkälti kantasuomalsisista.
Jotenkin nyt väistämättä tulee mieleen, että sekä koulupsykologipulan että lastensuojelun sossupulan juurisyy on sama tai ainakin syyt nivoutuu vahvasti toisiinsa. Kun molemmissa on kuitenkin kyse tukea tarvitsevien lasten auttamisesta. Onko siis niin, että oikeasti päättäjiä ja poliitikkoja ei viisi vähempää kiinnostaa tukea tarvitsevat lapset?
Ap
En ikinä menisi lastensuojeluun töihin vaikka palkka olisi 6000 euroa kuussa. Aivan hirveää työtä ja päälle vielä uhka, että joudut oikeuteen, jos et ole pystynyt estämään katastrofia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen psykologi ja mielelläni jalkautuisin jutustelemaan asiakaskunnan sekaan. Sehän olisi oikein mukavaa hommaa ja olisi myös paljon paljon kevyempää kuin mitä nyt työkseni teen. Mutta ei kukaan esihenkilö tai työnkuvastani johdossa päättävä taho suostuisi ikinä siihen, että käytän kallista työaikaani jalkautumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu kuvaa kyllä aika taidokkaasti tilannetta. Koulupsykologit kertovat työn olevan raskasta, ja oikean työnkuvan sijaan joutuu tekemään paljon vaativamman tason töitä. Uupumus kolkuttelee koko ajan oven takana. Lopputuloksena joukko opettajia kertoo, että pitäisi tehdä vielä enemmän, vielä kiireisemmin ja ei saisi haluta edes kunnon korvausta työstään, koska muuten on ahne ja ei tee työtään hyvin.
On ihan helkutin raskasta joutua päivästä toiseen puolustamaan omia rajojaan, kun joku opettaja yrittää ryskiä niiden yli ja määrittää sinun puolestasi, mitä sinun työhösi kuuluu, kenet sinut pitää tutkia ja kuinka usein pitää pystyä näkemään oppilasta, jonka olemus luokassa on häiritsevä (joko häiriökäytöstä tai niin pahoin psyykkisesti oireileva, että se näkyy päälle). Lisäksi on koulupsykologin vika, jos erityisopettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ei ole pienluokkapaikkoja ja opettajan oma esimies ei tue työssä, vaan jättää pärjäämään yksin raskaan luokan kanssa.
Jaa, minusta ongelmaa kivaa parhaiten se, että aikuinen ihminen kätkeytyy kalenterin taakse.
Se kalenteri on täynnä oppilaita, jotka voivat huonosti. Ei siellä mitään oppilashuollon keilamestaruuden osakilpailuja lue. Ne oppilaat eivät lakkaa olemasta sillä, että heille ei varaisi aikaa, vaan menisi pyörimään käytävälle. Ennaltaehkäisevä työ on todella jees, mutta siihen ei riitä aikaa, koska päivät ovat täynnä niitä, joille ennaltaehkäisy ei enää riitä.
Kuvittelevatko opettajat, että koulupsykologit istuvat yksinään siellä työhuoneessaan päivät pitkät, ja ihan kiusallaan eivät kohtaa ketään oppilasta?
Voisiko sen kalenterin suunnitella siten, että edes 15min päivässä löytyisi jalkautumiseen?
Mikä sen jalkautumisen päämäärä olisi?
Ja olisiko oikein priorisoida se ohi vaikkapa tutkimusten, lausuntojen tai yksilökohtaisten tukikeskustelujen?
Miten olisi vaikka vaan se, että oppilaat tutustuu keitä psykologi ja kuraattoei on eikä pidä heitä jonain kummituksina? Miten olisi vain sen oppilaan kohtaaminen arjessa? Lähestyttävyys?
Ohanko oikeasti et payty nipistämäön kaikista toimistasi edes 15minuuttia kerta viikkoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.
Ei saada kuule opettajiakaan. Jos 40% tippunut pelkät matikan aineenopettajat, niin ei ollaan vielä paskemmassa tilanteessa ikinä https://yle.fi/a/3-12231533
Opettajien ahdinkoon vain ei olla puututtu, koska sitä on peitelty ottamalla epäpäteviä töihin. Nyt se konkretisoituu.
Sosiaalityöntekijöitä tarvittaisiin kouluun jalkautumaan. Nuorisotyöntekijät kouluihin.
Sosiaalityöntekijöitä ei saada edes sinne sosiaalitoimistoihin. Sosiaalityöntekijöistä on huutava pula etenkin lasussa. Ja kouluillahan on jo kuraattorit. Taitavat vain olla amk sosionomeja nykyisin aika pitkälti.
Nuorisotyöntekijöitä laidasta laitaan on pilvin pimein. Ne voisi jalkauttaa kouluihin ihan näin aluksi. Nuorisontylntekijäksi ei tarvita edes sosionomin koulutusta ja nuoristyöntekijön olennainen osaaminen on kohdata nuori, ottaa vastaan ja tukea koulussa ihan vain sillä, että ohjaa oppilaan käytäviltä luokkaan.
Maailmasta ei tarvitse tehdä sen ongelmaisempaa kuin se on, riittää, että joku aikuinen hakee sen / ne nuoret sieltä koulu. pihalta, keskustelee ja saattaa oppitunnille. Ei siihen psykologin pätevyyttä tarvitse, eikä ne poostuisi sieltä vaatimastaan työhuoneesta muutenkaan
Psykologi vaatii itselleen työhuonetta siksi, että sekä laki että etiikka edellyttää asiakkaan asioiden salassapidon. Jos asiakkaan kanssa käy tukikeskustelua jossain käytävän nurkassa, niin salassapito ei toteudu vaan muut kuulee asiakkaan henkilökohtaiset asiat. Eli kyllä ne ensisijaisesti asiakkaiden takia niitä työhuoneita vaaditaan. Ei itselle takia.
T. PsykologiLasten ja nuorten kanssa voi keskustella vaikka päivän kuulumisista tai mitä on suunnitelmissa. Näitä ei salassapidot sääntele. Mutta jos oma työ on oman egon pönkittämistä, on työ täysin väärä.
Tietenkin jokainen psykologi tajuaa pytää nuoren keskustelee asiasta, jota ei käydä käytävää. Keskusteelhan ne opettajat oppilaiden kanssa ja jos vaikuttaa, että asiassa on muuta, opettaja pyytää tapaamaan erikseen. Minusta on outoa, ettei oppilashuoltoryhmä jalkaudu koulunsa käytäville vaan kaikki hoituu wilman/whatsappin kautta. Pelätäänkö siellä kohdata oppilaita ilman ajanvarausta?
Siellä koulussa on armeija opettajia ja avustajia. Nämäkö ei sitten voi niiden lasten kanssa jutella välitunneilla, käytövillä? Sen yhden usean koulun psykologin pitäisi sitten laukata pitkin käytöviä haastattelemassa random nuoria samalla kun yrittää toisaalla tehdä erityissairaanhoidon hommia.
Jutteleehan he. Mutta ei ne oppilaat halua kertoa opettajille kaikkia.
Mutta sille psykologille, jota eivät edes tunne avauduttaisiin siinä käytövällä kaikkien kuullen?
Ja se psykologi, jota kukaan ei tunne, tiedä ja koskaan näe, on helposti lähestyttävä, kun sitä tarvitsisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu kuvaa kyllä aika taidokkaasti tilannetta. Koulupsykologit kertovat työn olevan raskasta, ja oikean työnkuvan sijaan joutuu tekemään paljon vaativamman tason töitä. Uupumus kolkuttelee koko ajan oven takana. Lopputuloksena joukko opettajia kertoo, että pitäisi tehdä vielä enemmän, vielä kiireisemmin ja ei saisi haluta edes kunnon korvausta työstään, koska muuten on ahne ja ei tee työtään hyvin.
On ihan helkutin raskasta joutua päivästä toiseen puolustamaan omia rajojaan, kun joku opettaja yrittää ryskiä niiden yli ja määrittää sinun puolestasi, mitä sinun työhösi kuuluu, kenet sinut pitää tutkia ja kuinka usein pitää pystyä näkemään oppilasta, jonka olemus luokassa on häiritsevä (joko häiriökäytöstä tai niin pahoin psyykkisesti oireileva, että se näkyy päälle). Lisäksi on koulupsykologin vika, jos erityisopettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ei ole pienluokkapaikkoja ja opettajan oma esimies ei tue työssä, vaan jättää pärjäämään yksin raskaan luokan kanssa.
Jaa, minusta ongelmaa kivaa parhaiten se, että aikuinen ihminen kätkeytyy kalenterin taakse.
Se kalenteri on täynnä oppilaita, jotka voivat huonosti. Ei siellä mitään oppilashuollon keilamestaruuden osakilpailuja lue. Ne oppilaat eivät lakkaa olemasta sillä, että heille ei varaisi aikaa, vaan menisi pyörimään käytävälle. Ennaltaehkäisevä työ on todella jees, mutta siihen ei riitä aikaa, koska päivät ovat täynnä niitä, joille ennaltaehkäisy ei enää riitä.
Kuvittelevatko opettajat, että koulupsykologit istuvat yksinään siellä työhuoneessaan päivät pitkät, ja ihan kiusallaan eivät kohtaa ketään oppilasta?
Kenelläkään siellä koulussa ei ole helppoa, mutta ei kalenteri voi yksin määrätä sitä, miten työt hoidetaan.
Esimerkiksi jos oppilashuoltoryhmä on järjestänyt vapaat ajat klo 14. Niin miksi se ei voisi olla klo 9? Miksi sitä nuorta ei oteta heti aamulla vastaan, vaan nuoren pitäisi odottaa iltapäivään ilman ajanvarausta? Akuutit ajanvarqukset läkärillekin on aamulla, ei vasta illalla.
Miksi työpäiväst ei voisi varata jotin 15minuuttiata välkkää nuorten tapaamisen käytävillä? Paremmin henkilöt tulee tutuiksi oppilaille, kun joskus näkevät heidät ja ehkä uskaltavat sitten varata ajan. Ei kenenkään työ päivä olla 15 minuutista kiinni, kun oppilaat ovat välitunnilla
Ovathan opettajatkiin tavattvissa joka välitunti. Kai siihen omaan almanakkaan saa yhden 15minuuttsen siten, että tapaa käytävällä nuoria?
Se voisi toimia, jos koulussa olisi kerrallaan yksi nuori akuuttiaikaa kaipaamassa. Mitä teet tilanteessa, kun niitä nuoria tömähtää paikalle viisi? Jokaiselle ikioma 12 minuutin käynti siinä yhden tunnin aikana? Ja siitä se nuori sitten lähtisi hyvällä mielellä tunnille? Saako sama nuori tulla joka päivä, vai pitääkö antaa muidenkin käyttää akuuttiaikaa?
Minulla ei ole resurssia pitää mitään ylimääräistä vapaata aikaa joka päivälle. Ihan todella hienoa, jos teidän oppilashuollolla sellainen on, siihen kannattaa olla tyytyväinen.
Ihan todella mielelläni ehtisin kysellä oppilailta kuulumisia ja viikonloppusuunnitelmia. Aika valitettavasti menee paljon haastavampiin asioihin. Ennaltaehkäisyyn riittää aikaa sitten, kun hoito on kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu kuvaa kyllä aika taidokkaasti tilannetta. Koulupsykologit kertovat työn olevan raskasta, ja oikean työnkuvan sijaan joutuu tekemään paljon vaativamman tason töitä. Uupumus kolkuttelee koko ajan oven takana. Lopputuloksena joukko opettajia kertoo, että pitäisi tehdä vielä enemmän, vielä kiireisemmin ja ei saisi haluta edes kunnon korvausta työstään, koska muuten on ahne ja ei tee työtään hyvin.
On ihan helkutin raskasta joutua päivästä toiseen puolustamaan omia rajojaan, kun joku opettaja yrittää ryskiä niiden yli ja määrittää sinun puolestasi, mitä sinun työhösi kuuluu, kenet sinut pitää tutkia ja kuinka usein pitää pystyä näkemään oppilasta, jonka olemus luokassa on häiritsevä (joko häiriökäytöstä tai niin pahoin psyykkisesti oireileva, että se näkyy päälle). Lisäksi on koulupsykologin vika, jos erityisopettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ei ole pienluokkapaikkoja ja opettajan oma esimies ei tue työssä, vaan jättää pärjäämään yksin raskaan luokan kanssa.
Jaa, minusta ongelmaa kivaa parhaiten se, että aikuinen ihminen kätkeytyy kalenterin taakse.
Se kalenteri on täynnä oppilaita, jotka voivat huonosti. Ei siellä mitään oppilashuollon keilamestaruuden osakilpailuja lue. Ne oppilaat eivät lakkaa olemasta sillä, että heille ei varaisi aikaa, vaan menisi pyörimään käytävälle. Ennaltaehkäisevä työ on todella jees, mutta siihen ei riitä aikaa, koska päivät ovat täynnä niitä, joille ennaltaehkäisy ei enää riitä.
Kuvittelevatko opettajat, että koulupsykologit istuvat yksinään siellä työhuoneessaan päivät pitkät, ja ihan kiusallaan eivät kohtaa ketään oppilasta?
Kenelläkään siellä koulussa ei ole helppoa, mutta ei kalenteri voi yksin määrätä sitä, miten työt hoidetaan.
Esimerkiksi jos oppilashuoltoryhmä on järjestänyt vapaat ajat klo 14. Niin miksi se ei voisi olla klo 9? Miksi sitä nuorta ei oteta heti aamulla vastaan, vaan nuoren pitäisi odottaa iltapäivään ilman ajanvarausta? Akuutit ajanvarqukset läkärillekin on aamulla, ei vasta illalla.
Miksi työpäiväst ei voisi varata jotin 15minuuttiata välkkää nuorten tapaamisen käytävillä? Paremmin henkilöt tulee tutuiksi oppilaille, kun joskus näkevät heidät ja ehkä uskaltavat sitten varata ajan. Ei kenenkään työ päivä olla 15 minuutista kiinni, kun oppilaat ovat välitunnilla
Ovathan opettajatkiin tavattvissa joka välitunti. Kai siihen omaan almanakkaan saa yhden 15minuuttsen siten, että tapaa käytävällä nuoria?
Miksi jankutat tuosta aamusta? Hyvä että nuoret jaksaa tulla edes aamutunneille, mut jostain syystä sitten tuo aamuhöpöttely luonnistuisi helposti? Olisiko se vielä ennen tunteja? Mitä jos 10 opiskelijaa haluaa jutella juuri silloin? Sitten pitäisi varmaan, en tiiä, sopia aika kalenterista...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu kuvaa kyllä aika taidokkaasti tilannetta. Koulupsykologit kertovat työn olevan raskasta, ja oikean työnkuvan sijaan joutuu tekemään paljon vaativamman tason töitä. Uupumus kolkuttelee koko ajan oven takana. Lopputuloksena joukko opettajia kertoo, että pitäisi tehdä vielä enemmän, vielä kiireisemmin ja ei saisi haluta edes kunnon korvausta työstään, koska muuten on ahne ja ei tee työtään hyvin.
On ihan helkutin raskasta joutua päivästä toiseen puolustamaan omia rajojaan, kun joku opettaja yrittää ryskiä niiden yli ja määrittää sinun puolestasi, mitä sinun työhösi kuuluu, kenet sinut pitää tutkia ja kuinka usein pitää pystyä näkemään oppilasta, jonka olemus luokassa on häiritsevä (joko häiriökäytöstä tai niin pahoin psyykkisesti oireileva, että se näkyy päälle). Lisäksi on koulupsykologin vika, jos erityisopettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ei ole pienluokkapaikkoja ja opettajan oma esimies ei tue työssä, vaan jättää pärjäämään yksin raskaan luokan kanssa.
Jaa, minusta ongelmaa kivaa parhaiten se, että aikuinen ihminen kätkeytyy kalenterin taakse.
Se kalenteri on täynnä oppilaita, jotka voivat huonosti. Ei siellä mitään oppilashuollon keilamestaruuden osakilpailuja lue. Ne oppilaat eivät lakkaa olemasta sillä, että heille ei varaisi aikaa, vaan menisi pyörimään käytävälle. Ennaltaehkäisevä työ on todella jees, mutta siihen ei riitä aikaa, koska päivät ovat täynnä niitä, joille ennaltaehkäisy ei enää riitä.
Kuvittelevatko opettajat, että koulupsykologit istuvat yksinään siellä työhuoneessaan päivät pitkät, ja ihan kiusallaan eivät kohtaa ketään oppilasta?
Voisiko sen kalenterin suunnitella siten, että edes 15min päivässä löytyisi jalkautumiseen?
Mikä sen jalkautumisen päämäärä olisi?
Ja olisiko oikein priorisoida se ohi vaikkapa tutkimusten, lausuntojen tai yksilökohtaisten tukikeskustelujen?Miten olisi vaikka vaan se, että oppilaat tutustuu keitä psykologi ja kuraattoei on eikä pidä heitä jonain kummituksina? Miten olisi vain sen oppilaan kohtaaminen arjessa? Lähestyttävyys?
Ohanko oikeasti et payty nipistämäön kaikista toimistasi edes 15minuuttia kerta viikkoon?
En ole koulupsykologi, mutta satun tietämään siitä työstä jotain. Jo nyt oppilaita on tulossa asiakkaaksi ihan tulvimalla ovista ja ikkunoista, moni kuukausia jonottaen. Että ei oikein nykytilanteessa ole syytä jalkautua tekemään itsestään sellaista, jonka asiakkaaksi haluttaisiin vielä entistä enemmän. Kun jo nyt joutuu myymään ei oota vapaissa ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen psykologi ja mielelläni jalkautuisin jutustelemaan asiakaskunnan sekaan. Sehän olisi oikein mukavaa hommaa ja olisi myös paljon paljon kevyempää kuin mitä nyt työkseni teen. Mutta ei kukaan esihenkilö tai työnkuvastani johdossa päättävä taho suostuisi ikinä siihen, että käytän kallista työaikaani jalkautumiseen.
Jos kerta viikkoon jalkaudut omatoimisesti käytävälle, niin mihin esimiehesi puuttuu? Siitä että nipistit 15 asiakkaalta 1minuutin tapaamisajasta? 30 asiakkalta 30 sekuntia, jotta sait tuon kalliin 15 minuuttia maksettua työaikaa kasaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu kuvaa kyllä aika taidokkaasti tilannetta. Koulupsykologit kertovat työn olevan raskasta, ja oikean työnkuvan sijaan joutuu tekemään paljon vaativamman tason töitä. Uupumus kolkuttelee koko ajan oven takana. Lopputuloksena joukko opettajia kertoo, että pitäisi tehdä vielä enemmän, vielä kiireisemmin ja ei saisi haluta edes kunnon korvausta työstään, koska muuten on ahne ja ei tee työtään hyvin.
On ihan helkutin raskasta joutua päivästä toiseen puolustamaan omia rajojaan, kun joku opettaja yrittää ryskiä niiden yli ja määrittää sinun puolestasi, mitä sinun työhösi kuuluu, kenet sinut pitää tutkia ja kuinka usein pitää pystyä näkemään oppilasta, jonka olemus luokassa on häiritsevä (joko häiriökäytöstä tai niin pahoin psyykkisesti oireileva, että se näkyy päälle). Lisäksi on koulupsykologin vika, jos erityisopettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ei ole pienluokkapaikkoja ja opettajan oma esimies ei tue työssä, vaan jättää pärjäämään yksin raskaan luokan kanssa.
Jaa, minusta ongelmaa kivaa parhaiten se, että aikuinen ihminen kätkeytyy kalenterin taakse.
Se kalenteri on täynnä oppilaita, jotka voivat huonosti. Ei siellä mitään oppilashuollon keilamestaruuden osakilpailuja lue. Ne oppilaat eivät lakkaa olemasta sillä, että heille ei varaisi aikaa, vaan menisi pyörimään käytävälle. Ennaltaehkäisevä työ on todella jees, mutta siihen ei riitä aikaa, koska päivät ovat täynnä niitä, joille ennaltaehkäisy ei enää riitä.
Kuvittelevatko opettajat, että koulupsykologit istuvat yksinään siellä työhuoneessaan päivät pitkät, ja ihan kiusallaan eivät kohtaa ketään oppilasta?
Voisiko sen kalenterin suunnitella siten, että edes 15min päivässä löytyisi jalkautumiseen?
Mikä sen jalkautumisen päämäärä olisi?
Ja olisiko oikein priorisoida se ohi vaikkapa tutkimusten, lausuntojen tai yksilökohtaisten tukikeskustelujen?Miten olisi vaikka vaan se, että oppilaat tutustuu keitä psykologi ja kuraattoei on eikä pidä heitä jonain kummituksina? Miten olisi vain sen oppilaan kohtaaminen arjessa? Lähestyttävyys?
Ohanko oikeasti et payty nipistämäön kaikista toimistasi edes 15minuuttia kerta viikkoon?
Jankuti jankuti. Etkö usko, että työntekijä itse tietää työnsä olosuhteet ja sisällön, ja osaa parhaiten tehdä työtään koskevat päätökset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu kuvaa kyllä aika taidokkaasti tilannetta. Koulupsykologit kertovat työn olevan raskasta, ja oikean työnkuvan sijaan joutuu tekemään paljon vaativamman tason töitä. Uupumus kolkuttelee koko ajan oven takana. Lopputuloksena joukko opettajia kertoo, että pitäisi tehdä vielä enemmän, vielä kiireisemmin ja ei saisi haluta edes kunnon korvausta työstään, koska muuten on ahne ja ei tee työtään hyvin.
On ihan helkutin raskasta joutua päivästä toiseen puolustamaan omia rajojaan, kun joku opettaja yrittää ryskiä niiden yli ja määrittää sinun puolestasi, mitä sinun työhösi kuuluu, kenet sinut pitää tutkia ja kuinka usein pitää pystyä näkemään oppilasta, jonka olemus luokassa on häiritsevä (joko häiriökäytöstä tai niin pahoin psyykkisesti oireileva, että se näkyy päälle). Lisäksi on koulupsykologin vika, jos erityisopettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ei ole pienluokkapaikkoja ja opettajan oma esimies ei tue työssä, vaan jättää pärjäämään yksin raskaan luokan kanssa.
Jaa, minusta ongelmaa kivaa parhaiten se, että aikuinen ihminen kätkeytyy kalenterin taakse.
Se kalenteri on täynnä oppilaita, jotka voivat huonosti. Ei siellä mitään oppilashuollon keilamestaruuden osakilpailuja lue. Ne oppilaat eivät lakkaa olemasta sillä, että heille ei varaisi aikaa, vaan menisi pyörimään käytävälle. Ennaltaehkäisevä työ on todella jees, mutta siihen ei riitä aikaa, koska päivät ovat täynnä niitä, joille ennaltaehkäisy ei enää riitä.
Kuvittelevatko opettajat, että koulupsykologit istuvat yksinään siellä työhuoneessaan päivät pitkät, ja ihan kiusallaan eivät kohtaa ketään oppilasta?
Voisiko sen kalenterin suunnitella siten, että edes 15min päivässä löytyisi jalkautumiseen?
Mikä sen jalkautumisen päämäärä olisi?
Ja olisiko oikein priorisoida se ohi vaikkapa tutkimusten, lausuntojen tai yksilökohtaisten tukikeskustelujen?Miten olisi vaikka vaan se, että oppilaat tutustuu keitä psykologi ja kuraattoei on eikä pidä heitä jonain kummituksina? Miten olisi vain sen oppilaan kohtaaminen arjessa? Lähestyttävyys?
Ohanko oikeasti et payty nipistämäön kaikista toimistasi edes 15minuuttia kerta viikkoon?
Jankuti jankuti. Etkö usko, että työntekijä itse tietää työnsä olosuhteet ja sisällön, ja osaa parhaiten tehdä työtään koskevat päätökset?
Ikävää, jos koet jankuttamiseksi sen, että kuraattori ja psykologi näyttäytyisi oppilaille arjessa.
Koulupsykologilla on usein vastuualueella esim. neljä eri kouluyksikköä ja siinä lisänä kuusi päiväkotiyksikköä eskareineen. Aika usein ja paljon saisi jalkautua, jos yrittäisi olla tuttu kaikkien kansa ja kohdata nämä kaikki oppilaat kaikilta vuosiluokilta ja lisäksi vielä esikoululaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustelu kuvaa kyllä aika taidokkaasti tilannetta. Koulupsykologit kertovat työn olevan raskasta, ja oikean työnkuvan sijaan joutuu tekemään paljon vaativamman tason töitä. Uupumus kolkuttelee koko ajan oven takana. Lopputuloksena joukko opettajia kertoo, että pitäisi tehdä vielä enemmän, vielä kiireisemmin ja ei saisi haluta edes kunnon korvausta työstään, koska muuten on ahne ja ei tee työtään hyvin.
On ihan helkutin raskasta joutua päivästä toiseen puolustamaan omia rajojaan, kun joku opettaja yrittää ryskiä niiden yli ja määrittää sinun puolestasi, mitä sinun työhösi kuuluu, kenet sinut pitää tutkia ja kuinka usein pitää pystyä näkemään oppilasta, jonka olemus luokassa on häiritsevä (joko häiriökäytöstä tai niin pahoin psyykkisesti oireileva, että se näkyy päälle). Lisäksi on koulupsykologin vika, jos erityisopettajalta ei saa tarpeeksi tukea, ei ole pienluokkapaikkoja ja opettajan oma esimies ei tue työssä, vaan jättää pärjäämään yksin raskaan luokan kanssa.
Jaa, minusta ongelmaa kivaa parhaiten se, että aikuinen ihminen kätkeytyy kalenterin taakse.
Se kalenteri on täynnä oppilaita, jotka voivat huonosti. Ei siellä mitään oppilashuollon keilamestaruuden osakilpailuja lue. Ne oppilaat eivät lakkaa olemasta sillä, että heille ei varaisi aikaa, vaan menisi pyörimään käytävälle. Ennaltaehkäisevä työ on todella jees, mutta siihen ei riitä aikaa, koska päivät ovat täynnä niitä, joille ennaltaehkäisy ei enää riitä.
Kuvittelevatko opettajat, että koulupsykologit istuvat yksinään siellä työhuoneessaan päivät pitkät, ja ihan kiusallaan eivät kohtaa ketään oppilasta?
Voisiko sen kalenterin suunnitella siten, että edes 15min päivässä löytyisi jalkautumiseen?
Mikä sen jalkautumisen päämäärä olisi?
Ja olisiko oikein priorisoida se ohi vaikkapa tutkimusten, lausuntojen tai yksilökohtaisten tukikeskustelujen?Miten olisi vaikka vaan se, että oppilaat tutustuu keitä psykologi ja kuraattoei on eikä pidä heitä jonain kummituksina? Miten olisi vain sen oppilaan kohtaaminen arjessa? Lähestyttävyys?
Ohanko oikeasti et payty nipistämäön kaikista toimistasi edes 15minuuttia kerta viikkoon?
En ole koulupsykologi, mutta satun tietämään siitä työstä jotain. Jo nyt oppilaita on tulossa asiakkaaksi ihan tulvimalla ovista ja ikkunoista, moni kuukausia jonottaen. Että ei oikein nykytilanteessa ole syytä jalkautua tekemään itsestään sellaista, jonka asiakkaaksi haluttaisiin vielä entistä enemmän. Kun jo nyt joutuu myymään ei oota vapaissa ajoissa.
Onneksi et ole koulupsykologi, jos koet jalkautumisen asiaksi, että se lisäisi työtäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen psykologi ja mielelläni jalkautuisin jutustelemaan asiakaskunnan sekaan. Sehän olisi oikein mukavaa hommaa ja olisi myös paljon paljon kevyempää kuin mitä nyt työkseni teen. Mutta ei kukaan esihenkilö tai työnkuvastani johdossa päättävä taho suostuisi ikinä siihen, että käytän kallista työaikaani jalkautumiseen.
Jos kerta viikkoon jalkaudut omatoimisesti käytävälle, niin mihin esimiehesi puuttuu? Siitä että nipistit 15 asiakkaalta 1minuutin tapaamisajasta? 30 asiakkalta 30 sekuntia, jotta sait tuon kalliin 15 minuuttia maksettua työaikaa kasaan
Et selvästi ymmärrä yhtään mitään siitä miten koulupsykologien työsuoritusten määrää mitataan ja seurataan. Ja miten herkästi siihen puututaan, jos suoritemäärät ei ole sitä mitä pitää. Tai jos kalenterista on sulkenut asiakasaikoja jotain jalkautumisia varten.
Jutteleehan he. Mutta ei ne oppilaat halua kertoa opettajille kaikkia.