Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?

Ihan sama miten paljon psykologeja koulutetaan, niin ei pitkän, vaativan koulutuksen saanut erityisammattilainen jää psykologin työhön jos palkka ei ole kohdillaan ja työolot hyvät.

Psykologit työllistyy johtotehtäviin ja erityispätevyyttä vaativiin tehtäviin hyvin.

Esim. meille haettiin töissä juuri psykologia asiantuntijaksi ( ei psykologin työhön) koska haluttiin tällaista osaamista. Ja saatiin, kun maksetaan hyvin ja työolot on hyvät.

Minusta vaikuttaa, ettei psykologien työolosuhteita ja palkkausta vain ole laitettu kuntoon. Eikö tuo ole kuitenkin aika pieni ammattikunta, joten ei edes tulisi kalliiksi.

Psykologeista pulaa, sosiaalityöntekijöistä pulaa, lääkäreistä pulaa, sairaanhoitajista pulaa...

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama miten paljon psykologeja koulutetaan, niin ei pitkän, vaativan koulutuksen saanut erityisammattilainen jää psykologin työhön jos palkka ei ole kohdillaan ja työolot hyvät.

Psykologit työllistyy johtotehtäviin ja erityispätevyyttä vaativiin tehtäviin hyvin.

Esim. meille haettiin töissä juuri psykologia asiantuntijaksi ( ei psykologin työhön) koska haluttiin tällaista osaamista. Ja saatiin, kun maksetaan hyvin ja työolot on hyvät.

Minusta vaikuttaa, ettei psykologien työolosuhteita ja palkkausta vain ole laitettu kuntoon. Eikö tuo ole kuitenkin aika pieni ammattikunta, joten ei edes tulisi kalliiksi.

Mikä johtotehtävä muu kuin joku hr?

Vierailija kirjoitti:

Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.

Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.

Mielenkiinnosta: mitä mielestäsi kuuluu koulupsykologin työhön (testien lisäksi)? Tuo nimittäin on juuri sitä, mitä sen _pitäisi_ olla. Ei hoito eikä kuntoutus, vaan ennaltaehkäisevä tukeminen.

Hyvinvointivaltio mukamas. Luulin että Jokelan surman jälkeen piti jotain tehdä nuorten pahoinvoinnille. Mutta ei, aseet kiellettiin vain.

Niin se taitaa olla että se saa joka maksaa tarpeeksi ja järjestää parhaat työolot.

Ja oppilaat kärsii, kun ei tähän panosteta.

Jokainen tsjuaa, että jos joku maksaa koulupsykologille vaikka 6000 eur/ kk ja oman työhuoneen ja toinen 4000 eur/ kk ja siivouskomeron niin kyllä se työntekijä sen 6000 eur ja oman työhuoneen valitsee.

Vierailija kirjoitti:

Psykologeista pulaa, sosiaalityöntekijöistä pulaa, lääkäreistä pulaa, sairaanhoitajista pulaa...

Bussikuskeista pulaa, ratikkakuskeista, metrokuskeista, siivoojista Varhaiskasvattajista, opettajista, teknologian alalla, matikan osaajista, kemian osaajista, fysiikan osaajista.

Psykologit ei ole mikään kummallisuus tässä maailmassa - joka alalla pula!

sairaanhoitajat jo valitti tästä viime työtaistelun, mutta fakta on, että kaikesta osaavasta on pula.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.

Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.

Tämähän juuri ON koulupsykologin oikea työ. Nyt sitä ei vain pääse tekemään, koska joutuu tekemään erikoissairaanhoidon työt. Kolmasosa työajasta kuuluisi mennä yhteisölliseen työhön, mikä ei todellakaan toteudu. 

Tuo on juuri sitä perustyötä, jota koulupsykologi noin niin kuin keskimäärin haluaisi tehdä. Jos se viedään lopullisesti pois ja jäljelle jäävät vain ne kaikkein vaikeimmat tapaukset sekä testausautomaattina toimiminen, lähtevät loputkin alalta pois.

Kuinka paljon tässä yhteisöllisessä työssä käsitellään oikeasti niitä tapauksia, jotka hyöytyisi moniammatillisesta yhteistyöstä? Niinpä! Ei yhtäön, koska en ole tavannut vielä yhtäkään psykologia, joka ei olisi ensimmäisenä järjestämässä ylimääräistä palaveria vanhemmat kutsuen koululle

Jos tässä kaikesta turhasta opettajasta ja vanhemmista lähtien -palaverit karsittaisiin, jäisi kalenteriin aikaa oikeale työllekin. Kuinka monta kertaa saman asian parissa täytyy tavata koko köörti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.

Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.

Tämähän juuri ON koulupsykologin oikea työ. Nyt sitä ei vain pääse tekemään, koska joutuu tekemään erikoissairaanhoidon työt. Kolmasosa työajasta kuuluisi mennä yhteisölliseen työhön, mikä ei todellakaan toteudu. 

Tuo on juuri sitä perustyötä, jota koulupsykologi noin niin kuin keskimäärin haluaisi tehdä. Jos se viedään lopullisesti pois ja jäljelle jäävät vain ne kaikkein vaikeimmat tapaukset sekä testausautomaattina toimiminen, lähtevät loputkin alalta pois.

Kuinka paljon tässä yhteisöllisessä työssä käsitellään oikeasti niitä tapauksia, jotka hyöytyisi moniammatillisesta yhteistyöstä? Niinpä! Ei yhtäön, koska en ole tavannut vielä yhtäkään psykologia, joka ei olisi ensimmäisenä järjestämässä ylimääräistä palaveria vanhemmat kutsuen koululle

Jos tässä kaikesta turhasta opettajasta ja vanhemmista lähtien -palaverit karsittaisiin, jäisi kalenteriin aikaa oikeale työllekin. Kuinka monta kertaa saman asian parissa täytyy tavata koko köörti?

Kannattaa tutustua oppilashuoltolakiin, vaikka opettajat eivät sen alaisuudessa niin itse varsinaisesti toimikaan. Yksittäisen oppilaan asioiden ruotiminen yhteisöllisen tuen puitteissa on yksiselitteisesti kielletty. Myöskään sellaisia palavereita, joihin oppilasta ja vanhempia ei ole kutsuttu, ei ole lupaa järjestää. Jos lakia tulkitaan oikein tiukasti, ei MAR-palavereihin kutsutuille saisi edes kertoa palaverin kokoonkutsumisen syytä ennen kuin paikan päällä, sen jälkeen kun huoltaja ja oppilas ovat antaneet suostumuksensa siihen, että kaikki paikallaolijat saavat olla mukana asian käsittelyssä. Oppilaalla ja huoltajalla on täysi oikeus kieltää jotakuta henkilökunnan jäsentä osallistumasta.

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun mitä tähän mennessä on kommenttena tullut. Enkä yhtään ihmettele, että kukaan ei halua koulupsykologiksi, ja ne jotka sinne vahingossa päätyy ottaa äkkiä jalat alleen. Ja syy on opettajien (ja muun kouluyhteisön) täysin kohtuuttomat vaatimukset siitä, että koulupsykologi on joku velho, taikuri ja kriisityöntekijä, joka estää psykoosit, hoitaa perheistä vanhemmuuden kuntoon ja hoitaa taikasauvallaan kaikki akuutisti oirehtivat lapset ja nuoret kuntoon tai ainakin pois luokista opettajia häiritsemästä.

Pahat opettajat jotka huutavat hätähuutoja, koska näkevät nuoren kuihtuvan olemattomiin, tai viiltelevän itseään, puhuvan itsemurhasta tms. Muistan tällaisen tilanteen, missä koulupsykologi sanoi, että ei se siihen kuole. No onneksi löytyi sitten (fyysikon ammattitaidolla, ei todellakaan millään psykologin osaamisella) kriisinumero, josta lapsi ohjattiin sairaalaan osastohoitoon. En varmasti ikinä unohda noita psykologin sanoja. Olisi siinä oppilashuoltoryhmän kokouksessa voinut pari sekuntia pysähtyä tämän asian ääreen, ja ehdottaa vaikka sairaalaan hakeutumista. Mutta taisin minä olla kuitenkin se paha, joka tein psykologin työstä ikävää. No, lapsi eli nyt ainakin pari vuotta tämän tilanteen jälkeen, toivottavasti edelleen, ja se on minulle se tärkein asia. Ei se, onko meillä aikuisilla kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.

Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.

Tämähän juuri ON koulupsykologin oikea työ. Nyt sitä ei vain pääse tekemään, koska joutuu tekemään erikoissairaanhoidon työt. Kolmasosa työajasta kuuluisi mennä yhteisölliseen työhön, mikä ei todellakaan toteudu. 

Tuo on juuri sitä perustyötä, jota koulupsykologi noin niin kuin keskimäärin haluaisi tehdä. Jos se viedään lopullisesti pois ja jäljelle jäävät vain ne kaikkein vaikeimmat tapaukset sekä testausautomaattina toimiminen, lähtevät loputkin alalta pois.

Kuinka paljon tässä yhteisöllisessä työssä käsitellään oikeasti niitä tapauksia, jotka hyöytyisi moniammatillisesta yhteistyöstä? Niinpä! Ei yhtäön, koska en ole tavannut vielä yhtäkään psykologia, joka ei olisi ensimmäisenä järjestämässä ylimääräistä palaveria vanhemmat kutsuen koululle

Jos tässä kaikesta turhasta opettajasta ja vanhemmista lähtien -palaverit karsittaisiin, jäisi kalenteriin aikaa oikeale työllekin. Kuinka monta kertaa saman asian parissa täytyy tavata koko köörti?

No toivottavasti yhteisöllisessä työssä ei tehdä tuota lainkaan, koska se on kiellettyä. Jotkut opettajat sinnikkäästi yrittävät puhua tunnistettavasti yksittäisistä oppilaista jopa YOHR-kokouksissa, mutta näinhän ei saa tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun mitä tähän mennessä on kommenttena tullut. Enkä yhtään ihmettele, että kukaan ei halua koulupsykologiksi, ja ne jotka sinne vahingossa päätyy ottaa äkkiä jalat alleen. Ja syy on opettajien (ja muun kouluyhteisön) täysin kohtuuttomat vaatimukset siitä, että koulupsykologi on joku velho, taikuri ja kriisityöntekijä, joka estää psykoosit, hoitaa perheistä vanhemmuuden kuntoon ja hoitaa taikasauvallaan kaikki akuutisti oirehtivat lapset ja nuoret kuntoon tai ainakin pois luokista opettajia häiritsemästä.

Pahat opettajat jotka huutavat hätähuutoja, koska näkevät nuoren kuihtuvan olemattomiin, tai viiltelevän itseään, puhuvan itsemurhasta tms. Muistan tällaisen tilanteen, missä koulupsykologi sanoi, että ei se siihen kuole. No onneksi löytyi sitten (fyysikon ammattitaidolla, ei todellakaan millään psykologin osaamisella) kriisinumero, josta lapsi ohjattiin sairaalaan osastohoitoon. En varmasti ikinä unohda noita psykologin sanoja. Olisi siinä oppilashuoltoryhmän kokouksessa voinut pari sekuntia pysähtyä tämän asian ääreen, ja ehdottaa vaikka sairaalaan hakeutumista. Mutta taisin minä olla kuitenkin se paha, joka tein psykologin työstä ikävää. No, lapsi eli nyt ainakin pari vuotta tämän tilanteen jälkeen, toivottavasti edelleen, ja se on minulle se tärkein asia. Ei se, onko meillä aikuisilla kivaa.

Noilla spekseillä ei vaan sinne nuorisopsykalle ole asiaa. Sinne ei todellakaan pääse. Päivystyksen kautta pääsee, jos on jo yrittänyt itsemurhaa, mutta kotiin laitetaan jo seuraavana päivänä, Siitähän ei ole epäilystä, etteikö apua tuossa tilassa tarvitsisi, mutta kun ei ole niin ei ole. Turha syyttää sitä koulupsykologia siitä, että hän ei ole nuorisopsykiatri. Heitäkään ei muuten tässä maassa juurikaan ole.

Tein koulupsykologin työtä vajaa 20 vuotta. Viimeisten kolmen vuoden aikana työmäärä räjähti käsiin. Aikaisemmin tutkimusjonossa oli 10 lasta, viime vuosina jatkuvasti yli 20. Koulujen määrää vähennettiin, mutta asiakas-ja käyntimäärät vain kasvoivat.

Työmäärän lisäksi kuormitusta työssä tekivät mm. jatkuva ongelma sopivien työtilojen löytämisessä. Työtä on tehty pahimmillaan pukuhuoneessa ja varastoissa. Kouluja on ollut enimmillään 10, vähimmilläänkin 5. Säilytystiloja ei ole, kannat päivittäin 20 kg tavaraa mukana mm. testisalkkuja. Käytännön asiat kuten esim. tulostus, postitus, pysäköinti tuottavat haasteita, koska olet työskentelet eri organisaatiossa kuin koulu on.

Työ vaatii monenlaista osaamista. Mielenterveysasioista pitää osata tunnistaa masennukset, ahdistushäiröt, syömishäiriöt, pakko-oireet jne. Lisäksi hoidat ja kannattelet näitä, koska jatkopaikat ei vedä. Usein tapaat vielä vanhempia, tuet ja kannattelet heitäkin. Mielenterveysasioiden lisäksi toki tulee osata tutkia ja tunnistaa eri oppimisvaikeustyypit sekä neuropsykiatriset häiriöt. Tähän lisätään vielä osallistuminen yhteisölliseen työhön ja erilaiset verkostot. Eikä riitä myöskään, että keskityt yhteen ikäryhmään, vaan teet töitä eskarilaisista aikuisiin toisella asteella.

Lapset, perheet ja työkaverit olivat mahtavia. Työ on erittäin mielenkiintoista ja monipuolista. Paloin kuitenkin loppuun ja vaihdoin toisiin tehtäviin. Oikea päätös oli. Nyt on työn puitteet asianmukaiset ja työmäärä hallittava. Palkkakin parempi.

Vierailija kirjoitti:

Saavat muualla 5000 e / kk

Koulu maksaisi 3000 e /kk ja osa-aikainen joten vielä pienempi palkka käytännössä ja kaikki pisteet eri kouluilla..

.

Tässä on syy

Kyllä, Terv koulupsykologi joka aikoo etsiä töitä muualta. Koulu maksaa kyllä 3600, mutta siis huono palkka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun mitä tähän mennessä on kommenttena tullut. Enkä yhtään ihmettele, että kukaan ei halua koulupsykologiksi, ja ne jotka sinne vahingossa päätyy ottaa äkkiä jalat alleen. Ja syy on opettajien (ja muun kouluyhteisön) täysin kohtuuttomat vaatimukset siitä, että koulupsykologi on joku velho, taikuri ja kriisityöntekijä, joka estää psykoosit, hoitaa perheistä vanhemmuuden kuntoon ja hoitaa taikasauvallaan kaikki akuutisti oirehtivat lapset ja nuoret kuntoon tai ainakin pois luokista opettajia häiritsemästä.

Pahat opettajat jotka huutavat hätähuutoja, koska näkevät nuoren kuihtuvan olemattomiin, tai viiltelevän itseään, puhuvan itsemurhasta tms. Muistan tällaisen tilanteen, missä koulupsykologi sanoi, että ei se siihen kuole. No onneksi löytyi sitten (fyysikon ammattitaidolla, ei todellakaan millään psykologin osaamisella) kriisinumero, josta lapsi ohjattiin sairaalaan osastohoitoon. En varmasti ikinä unohda noita psykologin sanoja. Olisi siinä oppilashuoltoryhmän kokouksessa voinut pari sekuntia pysähtyä tämän asian ääreen, ja ehdottaa vaikka sairaalaan hakeutumista. Mutta taisin minä olla kuitenkin se paha, joka tein psykologin työstä ikävää. No, lapsi eli nyt ainakin pari vuotta tämän tilanteen jälkeen, toivottavasti edelleen, ja se on minulle se tärkein asia. Ei se, onko meillä aikuisilla kivaa.

Noilla spekseillä ei vaan sinne nuorisopsykalle ole asiaa. Sinne ei todellakaan pääse. Päivystyksen kautta pääsee, jos on jo yrittänyt itsemurhaa, mutta kotiin laitetaan jo seuraavana päivänä, Siitähän ei ole epäilystä, etteikö apua tuossa tilassa tarvitsisi, mutta kun ei ole niin ei ole. Turha syyttää sitä koulupsykologia siitä, että hän ei ole nuorisopsykiatri. Heitäkään ei muuten tässä maassa juurikaan ole.

No tämä nuori otettiin saman tien osastolle. Eli hänen tilansa arvioitiin hyvin vakavaksi. Onneksi pidin puoleni. Itse asiassa täytyy sanoa, että jaksoin ohittaa tässä oppilashuoltoryhmän, koska yksi pari vuotta vanhempi oppilas, joka ei ollut tämän nuoren kaveri, tuli minulle puhumaan hänestä vielä sen jälkeen, kun psykologi oli sanonut, ettei tarvitse reagoida. Ajattelin, että en vain voi sulkea silmiäni, ja hyvä niin.

Olen psykologi. En suostuisi päivääkään tekemään työtä siivouskomerossa, käytävällä tms. Enkä raahaamaan päivittäin jotain 20 kg verran työvälineitä työpisteestä toiseen ja talosta toiseen. Enkä työskentelemään alle 4000 euron palkalla.

Työstä lasten ja nuorten kanssa kyllä pitäisin, ei siinä mitään. Mutta toisella sovellusalalla kuin lapset ja nuoret sain jo heti valmistuttuani (yli 10 vuotta sitten) yli 4000 euron palkan ja oman työhuoneen.

Ei koulujen tilanne tule ratkeamaan ennen kuin psykologin työstä siellä tehdään edes jotenkin houkuttelevaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin koko ketjun mitä tähän mennessä on kommenttena tullut. Enkä yhtään ihmettele, että kukaan ei halua koulupsykologiksi, ja ne jotka sinne vahingossa päätyy ottaa äkkiä jalat alleen. Ja syy on opettajien (ja muun kouluyhteisön) täysin kohtuuttomat vaatimukset siitä, että koulupsykologi on joku velho, taikuri ja kriisityöntekijä, joka estää psykoosit, hoitaa perheistä vanhemmuuden kuntoon ja hoitaa taikasauvallaan kaikki akuutisti oirehtivat lapset ja nuoret kuntoon tai ainakin pois luokista opettajia häiritsemästä.

Pahat opettajat jotka huutavat hätähuutoja, koska näkevät nuoren kuihtuvan olemattomiin, tai viiltelevän itseään, puhuvan itsemurhasta tms. Muistan tällaisen tilanteen, missä koulupsykologi sanoi, että ei se siihen kuole. No onneksi löytyi sitten (fyysikon ammattitaidolla, ei todellakaan millään psykologin osaamisella) kriisinumero, josta lapsi ohjattiin sairaalaan osastohoitoon. En varmasti ikinä unohda noita psykologin sanoja. Olisi siinä oppilashuoltoryhmän kokouksessa voinut pari sekuntia pysähtyä tämän asian ääreen, ja ehdottaa vaikka sairaalaan hakeutumista. Mutta taisin minä olla kuitenkin se paha, joka tein psykologin työstä ikävää. No, lapsi eli nyt ainakin pari vuotta tämän tilanteen jälkeen, toivottavasti edelleen, ja se on minulle se tärkein asia. Ei se, onko meillä aikuisilla kivaa.

Noilla spekseillä ei vaan sinne nuorisopsykalle ole asiaa. Sinne ei todellakaan pääse. Päivystyksen kautta pääsee, jos on jo yrittänyt itsemurhaa, mutta kotiin laitetaan jo seuraavana päivänä, Siitähän ei ole epäilystä, etteikö apua tuossa tilassa tarvitsisi, mutta kun ei ole niin ei ole. Turha syyttää sitä koulupsykologia siitä, että hän ei ole nuorisopsykiatri. Heitäkään ei muuten tässä maassa juurikaan ole.

No tämä nuori otettiin saman tien osastolle. Eli hänen tilansa arvioitiin hyvin vakavaksi. Onneksi pidin puoleni. Itse asiassa täytyy sanoa, että jaksoin ohittaa tässä oppilashuoltoryhmän, koska yksi pari vuotta vanhempi oppilas, joka ei ollut tämän nuoren kaveri, tuli minulle puhumaan hänestä vielä sen jälkeen, kun psykologi oli sanonut, ettei tarvitse reagoida. Ajattelin, että en vain voi sulkea silmiäni, ja hyvä niin.

Se mikä minua hämmentää eniten on, että mikäli sinulla on sairaalakuntoinen ihminen, niin miksi siellä on ylipäätään jotain oppilashuollon kokousta tai oletetaan psykologin olevan ainoa, joka saa ambulanssia tilattua. Ei kai jalkansa katkaissuttakaan mietitä oppilashuollon kokouksessa, että mitä tehdään ja oleteta, että se on se terkka, joka soittaa lanssin paikalle?

AVi voisi alkaa kirjoittelemaan kunnon uhkasakkoja kunnille/hyvinvointialueille, jos koulupsykologeja puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.

Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.

Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.

Uskon, että tällainen työnkuva kyllä kiinnostaa monia. Tämä olisi hyvin käytännönläheistä ja ratkaisukeskeistä terapiatyötä, jolla voisi auttaa hyvin matalalla kynnyksellä. Ratkaisukeskeisiä lyhytterapeutteja koulutetaan tällä hetkellä runsaasti ja aiemmin vähän hajanainen kenttä on järjestäytymässä. Koulutusta on aiemmin ollut hyvin laajalla skaalalla, mutta esim. itse olen 60op kaksivuotisessa koulutusohjelmassa, mikä onkin nykyisin se yleisin laajuus.

Palkkaus olisi kuitenkin avainasemassa. Nykyään moni lyhytterapeutti toimii yrittäjänä, ja lyhytterapeutin tapaaminen (45min) maksaa yksityisesti tällä hetkellä n. 100€. Tästä maksetaan tietysti sivukuluja ja mahdollista tilavuokraa, mutta moni työskentelee kotoa käsin ja jopa etänä, joten kulurakenne on hyvin kevyt.

Kunta ei varmasti pystyisi samaa tulotasoa tarjoamaan, mutta oma arvonsa on silläkin, ettei tarvitsisi tehdä erillistä asiakashankintaa tai järjestää toimitilaa.

Jos lyhytterapeutin koulutus riittäisi tuohon, niin palkka tulisi olemaan selvästi pienempi kuin vaikka korkeakoulutetulla (amk) terkkarilla tai yliopistokoulutuksen käyneellä psykologilla. Monestihan tuon parivuotisen työn ohella helposti tehdyn kurssin (itsekin tein tuon) pohjakoulutuksena on esim. lähihoitajan koulutus. Eli selvästi alle 3000 e/kk varmaan tarjotaan. Tänne haettiin kouluvalmentajia, palkka 2300 e/kk, ei hakijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saavat muualla 5000 e / kk

Koulu maksaisi 3000 e /kk ja osa-aikainen joten vielä pienempi palkka käytännössä ja kaikki pisteet eri kouluilla..

.

Tässä on syy

Kyllä, Terv koulupsykologi joka aikoo etsiä töitä muualta. Koulu maksaa kyllä 3600, mutta siis huono palkka.

Hyvä palkka kun esim opettaja saa 3000e (luokanopettaja vähemmän) ja tapaa nämä sinun asiakkaasi joka päivä. Puhumattakaan jostain koulunkäyntiavustajista.

Mutta jos rahan takia töitä teet, ei koulu ole sinun palkkasi - tuskin pystyt auttamaan silloin ketään, kun vain raha motivoi.