Lue keskustelun säännöt.
Miksi kouluista puuttuu niin paljon koulupsykologeja?
19.02.2023 |
Osaako joku sanoa syyn siihen, että miksi niin monesta koulusta puuttuu koulupsykologi, vaikka lain mukaan sellainen pitäisi koulussa olla? Luin uutisista, että monessa pikkukunnassa ei avoimeen virkaan ole vuosiin yhtään hakijaa mutta ilmeisesti jopa jossain Espoossa on niin, että paikkoja on auki, mutta hakijoita niihin pakkoihin ei ole. Mikä juttu tässä pikein on? Lapsilla on oikeus saada tukea. Miksi tätä asiaa ei laiteta kuntoon?
Kommentit (598)
Vierailija kirjoitti:
Syitä koulupsykologipulaan:
- Työnkuvan vaativuus ja laaja-alaisuus. Pitäisi hallita eri-ikäisillä lapsilla ja nuorilla mm. oppimisvaikeuksien tutkimukset, tuen tarpeen suunnittelu, mielenterveysongelmien hoito, koulun yhteisöllinen työ jne. Vaatimuksia tulee erikoissairaanhoidosta, koululta ja vanhemmilta. Lisäksi paljon erilaista sälähommaa
- Hirveä työn määrä varsinkin, kun kukaan ei ole ollut koululla pitkään aikaan ja jonoa on kertynyr. Yleensä ollaan yksin koululla ja vastuulla yli 1000 oppilasta. Työ nykyään on lähinnä tulipalojen sammuttelua
- Heikko palkka vaativuuteen nähden n. 3500-3700 e Etelä-Suomessa. Palkka on kyllä yleensäkin julkisella puolella heikko psykologeilla. Nämä 5000 e tienaavat psykologit eivät kyllä ole julkisella töissä
- Itseäni ei kiinnosta myöskään lasten parissa työskentely
Palkkoja pitäisi nostaa reilusti ja työn määrää vähentää niin hakijoita tulisi, jos työ lasten ja nuorten kanssa kiinnostaa
T. Psykologi
Palkkoja ylös ja työmäärän vähentäminen?
Miten olisi, että palkat samat mutta lisää henkilökuntaa vähentämäön työmäärää, jos se työmäärä on se ongelma? Miten se työmäärä poistuisi palkkooja kohottamalla, kun kunnat vähentäisi psykologeja sitä mukaan kun palkkaa korotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Eikös tuo ole erityisopettajan työkenttää? Opettajat ovat pedagogiikan ammattilaisia ja kouluttautuneet asioiden opettamiseen. Hämmentää aina se, kun joku opettaja haluaisi psykologin kertovan, miten hänen pitäisi _opettaa_ lasta. Sehän on sitä opettajan työn ydinosaamista.
Merkittävä osa koulupsykologin ydinasiakaskunnasta ei ole millään tavalla opetettavissa. He ovat siihen liian sairaita. Opettaja yrittää ehkä vain esimerkiksi pitää oppilaan luokassa, estää häntä rikkomasta mitään tai vahingoittamasta ketään. Voin kertoa, että ei ole ihan ydinosaamista tämä.
Olen aineenopettaja. Esimerkiksi viime vuonna minulla oli yhdessä ryhmistäni oppilas, joka ei tehnyt tunneillani vuoteen mitään. Yritin syksyllä hänen kanssaan edistyä, mutta lopulta minun oli todettava, että minun on opetettava muuta ryhmää, enkä voi käyttää kaikkea energiaani yhteen poikaan, jonka kanssa työ kuitenkin valuu hukkaan. Tämä narkomaaniäidin lapsi sitten istui tunnit huppu päässä kännykällä muiden opiskellessa. Olin onnekas, että kyseessä ei ollut väkivaltaisesti oirehtiva teinipoika. Mutta koulukuntoinen hän ei todellakaan ollut. Onneksi, nimenomaan hänelle, täksi vuodeksi järjestyi pienryhmäpaikka.
Inkluusion sijaan nämä sairaat lapset tarvitsevat kipeästi hoitoa ja koulussa oman opettajan ja pienryhmän.
Tämä sama problematiikka koskee jo pian kaikkia kasvatusalalla toimivia ihmisiä. Meiltä kaikilta vaaditaan ihmeitä. Me saamme tehtävän, jossa ei voi onnistua. Se on todella uuvuttavaa.
Koulupsykologien puuttuminen näköjään yhteiskunnassa hyväksytään. Ehkäpä pian joudutaan hyväksymään pätevien opettajien puuttuminen kouluista.
Kouluihin tarvitaan apua kautta linjan. Lisää kuraattoreita ja psykologeja, joiden palkkaus ja työolot pitää saada kuntoon. Seinät ja pienryhmät takaisin ja ryhmäkoot kuriin. Lisää resursseja lasten mielenterveysongelmien hoitoon.
Mutta jos lapsi tai nuori ei ole koulukuntoinen, niin ei koulupsykologi ole silloin ollenkaan oikea osoite. Vaan lastenpsykiatria tai nuorisopsykiatria.
Kyllä se akuutista kohtauksesta kärsivä oppilas on enemmän sen koulupsykologin tai kuraattorin keskustelutarpeessa sillä hetkellä kuin opettajien eristettävänä, jottei satuta muita. Vaikka aloittamalla joka päivä koulunsa käymällä juttelemassa siellä oppilashuollon luona. Varmasti se lyhytkin hetki on tärkeä ja kalenterista löytyy tilaa järjestellä se kymmenen minuutin vartin aamunaloitus yhdessä näin oirehtivan oppilaan kanssa eikä todeta, että kun hoitokontakti on muualla, asia ei meille kuulu. Keskustella voi ilman hoitokontaktiakin sitä varten kai siellä koulussa ollaan, että hakeutua voi puheille.. vai heitetäänkö jokainen kopista ulos, kun nähdään, että ahaa, hoitokontakti jonnekin?
Yhden kopsyn vastuualue on 700-2000 oppilasta. Ei hän voi tavata aamulla vartin verran akuutisti oirehtivaa, sillä niitä on niin monta tuossa joukossa.
Eikä koulupsykologit hoida akuutteja kriisejä, ei kuulu työnkuvaan.Ainakin meillä on ihan psykologi ja kuraattori omassa koulussa ja heillä yhteisesti koulun oppilaat.
Jos akuutisti oirehtivaa ei ehdi kukaan oppilashuorltoryhmästä näkemään aamulla edes sen verran, että kyselee kuulumiset ja voinnin, niin mikä virka koko oppilashuollolla koulussa edes on, kun akuuteillekaan tapauksille ei järjestetä aikaa?
Miten kukaan oppilas pääsee keskustelemaan, jos aina näytetään ovea ja kalenteria? Voisiko työnsä järjewtää niin, että tapaamiset alkaa vaikka 15minuuttia myöhemmin kuin koulupäivä, niin kaikki joilla on akuutti tarve keskustelulle, pääsee käymään heti aamusta ja silloin voi katsoa kalenteristaan milloin on aikaa pitemmälle keskustelulle tai ohjata suoraan eteenpäin tarvittaessa?
Ei voi olla näin kaavoihin kangistunutta toimintaa.
Oletetaan, että koulupsykologi tapaisi aamulla vartin verran akuutisti oirehtivaa teiniä ja kysyisi kuulumiset. Teini ehtii juuri alkaa kertomaan miten ahdistaa ja v i tuttaa kaikki, että mietti itsemurhaa viikonloppuna ja äiti ja isä kännäsi koko viikonlopun. Ja alkaa itkeä. Sitten vartti on ohi ja koulupsykologi ehtii sanoa että okei, hyvä kun kerroit mutta vartti loppui menehän luokkaan. Tästä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Niin, tällainen asia käsitellään sillä hetkellä vai mikä on ohjeesi? Ei tavata ollenkaan ja annetaan pahan olon olla koko ajan?
Tässä kyllä lähestymistapana on matalankynnyksen puuttuminen ja saavutettavuus, josta koko ajan puhutaan. Jos em. nuori ei pääse kerrotmaan näistä asioista kellekään, niin ei ihme, että asiat ovat viturallaan
Ihan sama vaikka oltaisiin aika varattu ja kerrottu niitä näitä ja juuri ennen kuin aika päättyy, nuori kertoo jotain järkyttävää elämästään, niin meinaatko, että psykologi, kuraattori sanoo, että heihei, aika päättyi!? Miten se eroaa siinä, että järjestäisi aikaa aamusta näille karkeimmille tapauksille, että saa aloittaa koulupäivän kertomalla kuulumiset ja joku sama aikuinen kuuntelee? Oli ne sitten hyviä tai huonoja uutisia
Itse uudistaisin koko systeemin niin, että aamulla on kaikille oppashuoltoryhmän jäsenillä vaikka 30minuutin tapaamisaika, jonne kuka tahansa nuori voi tulla kertomaan asiansa.
Koulu ei kuitenkaan ole mikään hoitopaikka, jossa aamu aloitetaan "terapialla". Ymmärrätkö yhtään, kuinka paljon lapsia rynnisi juttelemaan aikuisille?
Et ilmeisesti ymmärrä matalankynnyksen puuttumista ja helposti lähestyttävyyttä?
Miten se ns- vapaa-aika siellä iltapäivällä ko 14-15.00 eroaa siitä, että se aika olisi aamulla klo 8-9.00, jolloin ilman ajanvarausta voi mennä käymään?
Mieluummin se aika siellä aamulla on ja nuori pääsee purkamaan pahanolonsa kuin odottaa sinne klo 14 saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
Uskoisin että työssäni kohtaamani psykologit tahtoisivat tehdä parempaa työtä (tällä tarkoitan siis saada suuremman vaikutuksen aikaan. Sen minkä tekevät tekevät varmastikin ihan oikein ja hyvin.). En siis koe että syhtaudun koulupsykologeihin nihkeästi.
Mutta nyreästi ja nihkeästi suhtudun kyllä siihen, miten heidän työnsä on järjestetty. Siihen millaista tukea oppilas ja ope ja koti heiltä kokemukseni mukaan saa. Tämähän voi tietysti vaihdella paljon kunnittain ja henkilönkin mukaan.
Ja varmaan suurelta osin on kyse juuri tuosta resurssin puuttumisesta, jota aloittaja nostaa esiin. Mutta koska en ole koskaan nähnyt koulupsykologia muussa kuin diagnostisessa työssä, en aidosti tiedä, ovatko he se ammattiryhmä, joka diagnoosin jälkeenkin voisi tilannetta olla parantamassa.
Mitä apua toivoisit psykologin voivan konkreettisesti antaa opettajille diagnostisen työn jälkeen?
Minusta olisi mahtavaa, jos sitten yhdessä mietittäisiin lapselle sopivia tukitoimia. Näin äkkiseltään vaikka:
Että joku toinen ammattilainen (psykologi?) laskeutuisi tarvittaessa luokkaan ja toisi uutta näkökulmaa mahdollisiin tapoihin ja käytänteisiin, joilla tukea juuri tätä lasta ottaen huomioon tutkimuksissakin esiin tulleet pulmat.
Että hän ottaisi kantaa ongelman 'vakavuuden' arviointiin isommassa kuvassa ja auttaisi esimerkiksi saamaan lisäresurssia oppilaalle, jos laajemmassa tuentarpeiden ja resurssien yhteensovittamisessa se olisi oikeudenmukaista.
Että hän voisi antaa kotiin työkaluja lapsen tukemiseen.
Että hän voisi ohjata ja auttaa perhettä tarpeen mukaan eteenpäin oikean tuen piiriin siten, että he sinne myös päätyisivät (=ei vain virke siellä paperissa).
Sitä perhettä voi tukea esim. perheneuvola tai perhetyö, mutta niitä ei saa koulupsykologilta ja se psykologi ei sinne kotiin kyllä repeä perhetyötä tekemään mitenkään. Vaadit täysin kohtuuttomia.
Jännää!
Olen aina olettanut, että näin ei tapahdu koska resurssit eivät riitä ja psykologi priorisoi ja pyrkii lyhentämään ylipitkiä jonojaan
.
Sinun lähtökohtasi taas on, että nämä eivät ole ollenkaan koulupsykologin työnkuvan kuuluvia asioita?No ei ne perheeseen vietävät avut ole psykologin hommia. Ei ne ole meidän sosiaalityöntekijöidenkään hommia. Siellä sohvalla vanhempien kanssa käytännön asioita ohjaa ja miettii sellainen väki kuin perhetyön ohjaajat, koulutukseltan sosionomeja. Ei millään akateemisella työntekijällä ole mahdollisuuksia revetä sinne perheiden arkeen.
Ok, entä nuo muut kohdat?
Että joku toinen ammattilainen (psykologi?) laskeutuisi tarvittaessa luokkaan ja toisi uutta näkökulmaa mahdollisiin tapoihin ja käytänteisiin, joilla tukea juuri tätä lasta ottaen huomioon tutkimuksissakin esiin tulleet pulmat.
Että hän ottaisi kantaa ongelman 'vakavuuden' arviointiin isommassa kuvassa ja auttaisi esimerkiksi saamaan lisäresurssia oppilaalle, jos laajemmassa tuentarpeiden ja resurssien yhteensovittamisessa se olisi oikeudenmukaista.
Olettaisin, että se diagnoosin teko on juuri sitä.
- aika useinhan diagnoosipaperissa suositellaan avustajan tukea ja montaa muuta hyvää ja kaunista. Mutta niitä ei silti tule. Ja on tosi vaikea tietää onko oma tarve suurempi kuin sen 4c-luokan oppilaan tarve. Ja sitä ohjaajaa se viisi tuntia jaettavana. Olisi hienoa, jos psykologi ehtisi keskustelemaan resurssienjaosta, kun hänellä olisi tietoa molempien oppilaiden pulmista.
Että hän voisi antaa kotiin työkaluja lapsen tukemiseen.
Perheneuvola tai perhetyö.
-Minusta olisi oivaa, jos psykologi voisi konsultoida kunnolla siinä, kuinka tutkimusten löydösten valossa voitaisiin ajatella että lasta tuettaisiin vaikka keskittymisessä läksyihin tai lukitaidoissa. Perhetyö voisi ottaa sitten koppia jos arjen järjestämiseen sellaista tarvittaisiin.
Että hän voisi ohjata ja auttaa perhettä tarpeen mukaan eteenpäin oikean tuen piiriin siten, että he sinne myös päätyisivät (=ei vain virke siellä paperissa).
Myös opettaja voi kertoa perheneuvolasta.
- voi ja kertoo ja odotinkin koska tämä eteenpäinohjauakin huomataan sujuvan opelta ilman sen suurempaa vaikeutta vaikka sitä psykologilta on aiemman kommenttisi (?) mukaan kohtuutonta odottaa.
Ja tarkoitin nyt ihan sellaista kädestä pitäen johdatusta, jos se on tarpeen. Jotta se lapsi saisi avun, vaikka perhe ei osaisi/jaksaisi/saisi aikaan toimia omista haasteistaan johtuen. Minusta sellainen olisi tarpeen ja sen avun antaja pitäisi jonkun olla.Alan siis päätymään siihen, että joku ammattiryhmä koulusta puuttuu.
Opettaja tapaa säännöllisesti vanhempia jo nyt ja voi ottaa perheneuvolan puheeksi. Psykologi ei tapaa oppilaita säännöllisesti ja psykologille saa ajan ehkä pitkällekin kalenterissa. On tarpeetonta odottaa viikkokausia, jos ohjataan vain eteenpäin. Mitä tarkoitat kädestä pitäen johdatteluna? Että yhdessä soitetaan perheneuvolan ajanvaraukseen ja varataan aika? Talutetaan perhe sinne asioimaan? Tämä funktio lienee lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnilla, jossa ohjataan myös sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin eikä vain lastensuojelun asiakkuuteen. Valitettavasti tämäkin on ruuhkautunut ja täynnä esim. narkkariperheitä tai kovaa väkivaltaa. Esim. Vantaalla arviointiin on voitu jonottaa kuukausikaupalla.
Minusta on aika hurjaa, että.eteenpäinohjaus jää open varaan. En minä ainakaan työni puolesta tunne sitä kenttää juuri ollenkaan. Vapaa-ajalta onneksi vähän. Että tietäisin ja ottaisin kopin siitä, mitä palveluita ja jatkon kuntoutusta olisi ja missä ja miten sinne päästäisiin. (Eikä se kuulu työnkuvaanikaan.)
Ja kun huoltajalla on monesti vaikka ihan sitä samaa pulmaa kuin lapsellaan, ei tämä aina niin sujuvasti kodinkaan puolelta hoidu. Oma tuntumani on, että tässä kohtaa tapahtuu aika paljon eriytymistä, kun ne koulutetummat tms. vanhemmat etsivät, vaativat, saavat lapselleen tukea ja osa lapsista jää ilman.
Minusta olisi siis oikein hyvä ja tarpeen, että tässä olisi toimivampi rakenne ja minusta psykologi voisi olla tässä avain.
Enkä taaskaan tarkoita juuri sitä meidän psykologi Makkosta ja että hän jättäisi tyhmyyttään tämän tekemättä. vaan ylipäätään muutosta resursointiin ja työnkuvaan. Mutta ainakin sinulta tämänkaltainen ajatus saa vastustusta ja siksipä ajattelen, että ehkä tähän tarvittaisiin joku toinen taho.
Kun minusta usein odotamme kuukausia sitä psykologia ja toivomme tilanteeseen avaimia. Mutta emme saa niitä vaan sen paperin ja siinä se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
Uskoisin että työssäni kohtaamani psykologit tahtoisivat tehdä parempaa työtä (tällä tarkoitan siis saada suuremman vaikutuksen aikaan. Sen minkä tekevät tekevät varmastikin ihan oikein ja hyvin.). En siis koe että syhtaudun koulupsykologeihin nihkeästi.
Mutta nyreästi ja nihkeästi suhtudun kyllä siihen, miten heidän työnsä on järjestetty. Siihen millaista tukea oppilas ja ope ja koti heiltä kokemukseni mukaan saa. Tämähän voi tietysti vaihdella paljon kunnittain ja henkilönkin mukaan.
Ja varmaan suurelta osin on kyse juuri tuosta resurssin puuttumisesta, jota aloittaja nostaa esiin. Mutta koska en ole koskaan nähnyt koulupsykologia muussa kuin diagnostisessa työssä, en aidosti tiedä, ovatko he se ammattiryhmä, joka diagnoosin jälkeenkin voisi tilannetta olla parantamassa.
Mitä apua toivoisit psykologin voivan konkreettisesti antaa opettajille diagnostisen työn jälkeen?
Minusta olisi mahtavaa, jos sitten yhdessä mietittäisiin lapselle sopivia tukitoimia. Näin äkkiseltään vaikka:
Että joku toinen ammattilainen (psykologi?) laskeutuisi tarvittaessa luokkaan ja toisi uutta näkökulmaa mahdollisiin tapoihin ja käytänteisiin, joilla tukea juuri tätä lasta ottaen huomioon tutkimuksissakin esiin tulleet pulmat.
Että hän ottaisi kantaa ongelman 'vakavuuden' arviointiin isommassa kuvassa ja auttaisi esimerkiksi saamaan lisäresurssia oppilaalle, jos laajemmassa tuentarpeiden ja resurssien yhteensovittamisessa se olisi oikeudenmukaista.
Että hän voisi antaa kotiin työkaluja lapsen tukemiseen.
Että hän voisi ohjata ja auttaa perhettä tarpeen mukaan eteenpäin oikean tuen piiriin siten, että he sinne myös päätyisivät (=ei vain virke siellä paperissa).
Sitä perhettä voi tukea esim. perheneuvola tai perhetyö, mutta niitä ei saa koulupsykologilta ja se psykologi ei sinne kotiin kyllä repeä perhetyötä tekemään mitenkään. Vaadit täysin kohtuuttomia.
Jännää!
Olen aina olettanut, että näin ei tapahdu koska resurssit eivät riitä ja psykologi priorisoi ja pyrkii lyhentämään ylipitkiä jonojaan
.
Sinun lähtökohtasi taas on, että nämä eivät ole ollenkaan koulupsykologin työnkuvan kuuluvia asioita?No ei ne perheeseen vietävät avut ole psykologin hommia. Ei ne ole meidän sosiaalityöntekijöidenkään hommia. Siellä sohvalla vanhempien kanssa käytännön asioita ohjaa ja miettii sellainen väki kuin perhetyön ohjaajat, koulutukseltan sosionomeja. Ei millään akateemisella työntekijällä ole mahdollisuuksia revetä sinne perheiden arkeen.
Ok, entä nuo muut kohdat?
Että joku toinen ammattilainen (psykologi?) laskeutuisi tarvittaessa luokkaan ja toisi uutta näkökulmaa mahdollisiin tapoihin ja käytänteisiin, joilla tukea juuri tätä lasta ottaen huomioon tutkimuksissakin esiin tulleet pulmat.
Että hän ottaisi kantaa ongelman 'vakavuuden' arviointiin isommassa kuvassa ja auttaisi esimerkiksi saamaan lisäresurssia oppilaalle, jos laajemmassa tuentarpeiden ja resurssien yhteensovittamisessa se olisi oikeudenmukaista.
Olettaisin, että se diagnoosin teko on juuri sitä.
- aika useinhan diagnoosipaperissa suositellaan avustajan tukea ja montaa muuta hyvää ja kaunista. Mutta niitä ei silti tule. Ja on tosi vaikea tietää onko oma tarve suurempi kuin sen 4c-luokan oppilaan tarve. Ja sitä ohjaajaa se viisi tuntia jaettavana. Olisi hienoa, jos psykologi ehtisi keskustelemaan resurssienjaosta, kun hänellä olisi tietoa molempien oppilaiden pulmista.
Että hän voisi antaa kotiin työkaluja lapsen tukemiseen.
Perheneuvola tai perhetyö.
-Minusta olisi oivaa, jos psykologi voisi konsultoida kunnolla siinä, kuinka tutkimusten löydösten valossa voitaisiin ajatella että lasta tuettaisiin vaikka keskittymisessä läksyihin tai lukitaidoissa. Perhetyö voisi ottaa sitten koppia jos arjen järjestämiseen sellaista tarvittaisiin.
Että hän voisi ohjata ja auttaa perhettä tarpeen mukaan eteenpäin oikean tuen piiriin siten, että he sinne myös päätyisivät (=ei vain virke siellä paperissa).
Myös opettaja voi kertoa perheneuvolasta.
- voi ja kertoo ja odotinkin koska tämä eteenpäinohjauakin huomataan sujuvan opelta ilman sen suurempaa vaikeutta vaikka sitä psykologilta on aiemman kommenttisi (?) mukaan kohtuutonta odottaa.
Ja tarkoitin nyt ihan sellaista kädestä pitäen johdatusta, jos se on tarpeen. Jotta se lapsi saisi avun, vaikka perhe ei osaisi/jaksaisi/saisi aikaan toimia omista haasteistaan johtuen. Minusta sellainen olisi tarpeen ja sen avun antaja pitäisi jonkun olla.Alan siis päätymään siihen, että joku ammattiryhmä koulusta puuttuu.
Opettaja tapaa säännöllisesti vanhempia jo nyt ja voi ottaa perheneuvolan puheeksi. Psykologi ei tapaa oppilaita säännöllisesti ja psykologille saa ajan ehkä pitkällekin kalenterissa. On tarpeetonta odottaa viikkokausia, jos ohjataan vain eteenpäin. Mitä tarkoitat kädestä pitäen johdatteluna? Että yhdessä soitetaan perheneuvolan ajanvaraukseen ja varataan aika? Talutetaan perhe sinne asioimaan? Tämä funktio lienee lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnilla, jossa ohjataan myös sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin eikä vain lastensuojelun asiakkuuteen. Valitettavasti tämäkin on ruuhkautunut ja täynnä esim. narkkariperheitä tai kovaa väkivaltaa. Esim. Vantaalla arviointiin on voitu jonottaa kuukausikaupalla.
Minusta on aika hurjaa, että.eteenpäinohjaus jää open varaan. En minä ainakaan työni puolesta tunne sitä kenttää juuri ollenkaan. Vapaa-ajalta onneksi vähän. Että tietäisin ja ottaisin kopin siitä, mitä palveluita ja jatkon kuntoutusta olisi ja missä ja miten sinne päästäisiin. (Eikä se kuulu työnkuvaanikaan.)
Ja kun huoltajalla on monesti vaikka ihan sitä samaa pulmaa kuin lapsellaan, ei tämä aina niin sujuvasti kodinkaan puolelta hoidu. Oma tuntumani on, että tässä kohtaa tapahtuu aika paljon eriytymistä, kun ne koulutetummat tms. vanhemmat etsivät, vaativat, saavat lapselleen tukea ja osa lapsista jää ilman.
Minusta olisi siis oikein hyvä ja tarpeen, että tässä olisi toimivampi rakenne ja minusta psykologi voisi olla tässä avain.
Enkä taaskaan tarkoita juuri sitä meidän psykologi Makkosta ja että hän jättäisi tyhmyyttään tämän tekemättä. vaan ylipäätään muutosta resursointiin ja työnkuvaan. Mutta ainakin sinulta tämänkaltainen ajatus saa vastustusta ja siksipä ajattelen, että ehkä tähän tarvittaisiin joku toinen taho.
Kun minusta usein odotamme kuukausia sitä psykologia ja toivomme tilanteeseen avaimia. Mutta emme saa niitä vaan sen paperin ja siinä se.
Voithan sinä tehdä sen lasun ja toivoa, että ehkä muutaman kuukauden päästä se sosiaalityöntekijä ohjaa sen perheen soittamaan perheneuvolaan. Perheneuvolan jonotusaika on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla usein n. 6kk. Samoin nuorisoaseman.
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun mitä tähän mennessä on kommenttena tullut. Enkä yhtään ihmettele, että kukaan ei halua koulupsykologiksi, ja ne jotka sinne vahingossa päätyy ottaa äkkiä jalat alleen. Ja syy on opettajien (ja muun kouluyhteisön) täysin kohtuuttomat vaatimukset siitä, että koulupsykologi on joku velho, taikuri ja kriisityöntekijä, joka estää psykoosit, hoitaa perheistä vanhemmuuden kuntoon ja hoitaa taikasauvallaan kaikki akuutisti oirehtivat lapset ja nuoret kuntoon tai ainakin pois luokista opettajia häiritsemästä.
Kuvasit juuri sen, mitä opettajilta vaaditaan - mutta näiden lisäksi vielä vartijan ominaisuutta pitää kurissa se luokan väkivaltainen yksilö - sekä toimia perheen vanhempien terapeuttina.
Valitettavasti koulupsykologi on myös osa koulu kriisityöryhmää ja oppilaan tulee saada apua silloin kun sitä tarvitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rakensitte tähän keskusteluun vastakkainasettelun koulupsykologi vs opettaja? Molemmat ovat tiukilla. Ja tämä ketju liittyy koulupsykologeihin, joiden tilanteesta herra paratkoon ei puhuta liikaa.
Samaa mietin. En käsitä miksi opettajat haluavat rakentaa vastakkainasettelua ja hämärryttää keskustelua pois koulupsykologien työstä kohti opettajien työtä. Mitä se palvelee? Oppilaitako? Ei taida.
Minusta vastaus aloittajan kysymykseen on raha. Keskustelun laajentamiseksi on minusta mielekästä pohtia esim tätä eri tavoin nostettua teemaa siitä, mitä muuta lasten tueksi voisi kouluun tuoda.
Psykologi tekee tutkimukset ja lapsi saa paperit. Olisi tärkeää ja lainmukaista, että tämä tapahtuisi nopeasti.
Mutta mitä sitten tehdään?
Kokemukseni mukaan koulupsykologin osuus loppuu yleensä siihen. Onko tämä tarkoitus tai tarkoituksenmukaista? Johtuuko osaamisesta vai resursseista vai tehtävänmäärittelystä?
Olisihan se kiva, jos siitä paperista olisi joku ottamassa koppia (open lisäksi). Että diagnoosi ei olisikaan se prosessin päätepiste vaan tuen alku.Missä muualla siis on pulaa tekijöistä, kuin psykologipalveluissa? Vai olisiko heidän myös voitava osallistua asioiden parantamiseen ongelmien tunnistamisen lisäksi?
Jostain syystä suhtaudut aika nihkeästi koulupsykologeihin. Joo ehkä pidät heitä tärkeänä ammattikuntana, mutta silti kommentistasi tihkuu nyreys ja nihkeys heitä kohtaan.
Uskoisin että työssäni kohtaamani psykologit tahtoisivat tehdä parempaa työtä (tällä tarkoitan siis saada suuremman vaikutuksen aikaan. Sen minkä tekevät tekevät varmastikin ihan oikein ja hyvin.). En siis koe että syhtaudun koulupsykologeihin nihkeästi.
Mutta nyreästi ja nihkeästi suhtudun kyllä siihen, miten heidän työnsä on järjestetty. Siihen millaista tukea oppilas ja ope ja koti heiltä kokemukseni mukaan saa. Tämähän voi tietysti vaihdella paljon kunnittain ja henkilönkin mukaan.
Ja varmaan suurelta osin on kyse juuri tuosta resurssin puuttumisesta, jota aloittaja nostaa esiin. Mutta koska en ole koskaan nähnyt koulupsykologia muussa kuin diagnostisessa työssä, en aidosti tiedä, ovatko he se ammattiryhmä, joka diagnoosin jälkeenkin voisi tilannetta olla parantamassa.
Mitä apua toivoisit psykologin voivan konkreettisesti antaa opettajille diagnostisen työn jälkeen?
Minusta olisi mahtavaa, jos sitten yhdessä mietittäisiin lapselle sopivia tukitoimia. Näin äkkiseltään vaikka:
Että joku toinen ammattilainen (psykologi?) laskeutuisi tarvittaessa luokkaan ja toisi uutta näkökulmaa mahdollisiin tapoihin ja käytänteisiin, joilla tukea juuri tätä lasta ottaen huomioon tutkimuksissakin esiin tulleet pulmat.
Että hän ottaisi kantaa ongelman 'vakavuuden' arviointiin isommassa kuvassa ja auttaisi esimerkiksi saamaan lisäresurssia oppilaalle, jos laajemmassa tuentarpeiden ja resurssien yhteensovittamisessa se olisi oikeudenmukaista.
Että hän voisi antaa kotiin työkaluja lapsen tukemiseen.
Että hän voisi ohjata ja auttaa perhettä tarpeen mukaan eteenpäin oikean tuen piiriin siten, että he sinne myös päätyisivät (=ei vain virke siellä paperissa).
Sitä perhettä voi tukea esim. perheneuvola tai perhetyö, mutta niitä ei saa koulupsykologilta ja se psykologi ei sinne kotiin kyllä repeä perhetyötä tekemään mitenkään. Vaadit täysin kohtuuttomia.
Jännää!
Olen aina olettanut, että näin ei tapahdu koska resurssit eivät riitä ja psykologi priorisoi ja pyrkii lyhentämään ylipitkiä jonojaan
.
Sinun lähtökohtasi taas on, että nämä eivät ole ollenkaan koulupsykologin työnkuvan kuuluvia asioita?No ei ne perheeseen vietävät avut ole psykologin hommia. Ei ne ole meidän sosiaalityöntekijöidenkään hommia. Siellä sohvalla vanhempien kanssa käytännön asioita ohjaa ja miettii sellainen väki kuin perhetyön ohjaajat, koulutukseltan sosionomeja. Ei millään akateemisella työntekijällä ole mahdollisuuksia revetä sinne perheiden arkeen.
Ok, entä nuo muut kohdat?
Että joku toinen ammattilainen (psykologi?) laskeutuisi tarvittaessa luokkaan ja toisi uutta näkökulmaa mahdollisiin tapoihin ja käytänteisiin, joilla tukea juuri tätä lasta ottaen huomioon tutkimuksissakin esiin tulleet pulmat.
Että hän ottaisi kantaa ongelman 'vakavuuden' arviointiin isommassa kuvassa ja auttaisi esimerkiksi saamaan lisäresurssia oppilaalle, jos laajemmassa tuentarpeiden ja resurssien yhteensovittamisessa se olisi oikeudenmukaista.
Olettaisin, että se diagnoosin teko on juuri sitä.
- aika useinhan diagnoosipaperissa suositellaan avustajan tukea ja montaa muuta hyvää ja kaunista. Mutta niitä ei silti tule. Ja on tosi vaikea tietää onko oma tarve suurempi kuin sen 4c-luokan oppilaan tarve. Ja sitä ohjaajaa se viisi tuntia jaettavana. Olisi hienoa, jos psykologi ehtisi keskustelemaan resurssienjaosta, kun hänellä olisi tietoa molempien oppilaiden pulmista.
Että hän voisi antaa kotiin työkaluja lapsen tukemiseen.
Perheneuvola tai perhetyö.
-Minusta olisi oivaa, jos psykologi voisi konsultoida kunnolla siinä, kuinka tutkimusten löydösten valossa voitaisiin ajatella että lasta tuettaisiin vaikka keskittymisessä läksyihin tai lukitaidoissa. Perhetyö voisi ottaa sitten koppia jos arjen järjestämiseen sellaista tarvittaisiin.
Että hän voisi ohjata ja auttaa perhettä tarpeen mukaan eteenpäin oikean tuen piiriin siten, että he sinne myös päätyisivät (=ei vain virke siellä paperissa).
Myös opettaja voi kertoa perheneuvolasta.
- voi ja kertoo ja odotinkin koska tämä eteenpäinohjauakin huomataan sujuvan opelta ilman sen suurempaa vaikeutta vaikka sitä psykologilta on aiemman kommenttisi (?) mukaan kohtuutonta odottaa.
Ja tarkoitin nyt ihan sellaista kädestä pitäen johdatusta, jos se on tarpeen. Jotta se lapsi saisi avun, vaikka perhe ei osaisi/jaksaisi/saisi aikaan toimia omista haasteistaan johtuen. Minusta sellainen olisi tarpeen ja sen avun antaja pitäisi jonkun olla.Alan siis päätymään siihen, että joku ammattiryhmä koulusta puuttuu.
Opettaja tapaa säännöllisesti vanhempia jo nyt ja voi ottaa perheneuvolan puheeksi. Psykologi ei tapaa oppilaita säännöllisesti ja psykologille saa ajan ehkä pitkällekin kalenterissa. On tarpeetonta odottaa viikkokausia, jos ohjataan vain eteenpäin. Mitä tarkoitat kädestä pitäen johdatteluna? Että yhdessä soitetaan perheneuvolan ajanvaraukseen ja varataan aika? Talutetaan perhe sinne asioimaan? Tämä funktio lienee lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnilla, jossa ohjataan myös sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin eikä vain lastensuojelun asiakkuuteen. Valitettavasti tämäkin on ruuhkautunut ja täynnä esim. narkkariperheitä tai kovaa väkivaltaa. Esim. Vantaalla arviointiin on voitu jonottaa kuukausikaupalla.
Minusta on aika hurjaa, että.eteenpäinohjaus jää open varaan. En minä ainakaan työni puolesta tunne sitä kenttää juuri ollenkaan. Vapaa-ajalta onneksi vähän. Että tietäisin ja ottaisin kopin siitä, mitä palveluita ja jatkon kuntoutusta olisi ja missä ja miten sinne päästäisiin. (Eikä se kuulu työnkuvaanikaan.)
Ja kun huoltajalla on monesti vaikka ihan sitä samaa pulmaa kuin lapsellaan, ei tämä aina niin sujuvasti kodinkaan puolelta hoidu. Oma tuntumani on, että tässä kohtaa tapahtuu aika paljon eriytymistä, kun ne koulutetummat tms. vanhemmat etsivät, vaativat, saavat lapselleen tukea ja osa lapsista jää ilman.
Minusta olisi siis oikein hyvä ja tarpeen, että tässä olisi toimivampi rakenne ja minusta psykologi voisi olla tässä avain.
Enkä taaskaan tarkoita juuri sitä meidän psykologi Makkosta ja että hän jättäisi tyhmyyttään tämän tekemättä. vaan ylipäätään muutosta resursointiin ja työnkuvaan. Mutta ainakin sinulta tämänkaltainen ajatus saa vastustusta ja siksipä ajattelen, että ehkä tähän tarvittaisiin joku toinen taho.
Kun minusta usein odotamme kuukausia sitä psykologia ja toivomme tilanteeseen avaimia. Mutta emme saa niitä vaan sen paperin ja siinä se.
Voithan sinä tehdä sen lasun ja toivoa, että ehkä muutaman kuukauden päästä se sosiaalityöntekijä ohjaa sen perheen soittamaan perheneuvolaan. Perheneuvolan jonotusaika on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla usein n. 6kk. Samoin nuorisoaseman.
No kiitos, tämähän pulmani ratkaiseekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama pula on meillä lastensuojelun sossuista. Kukaan ei halua työskennellä alalla. Palkat ovat pieniä ja se porukka minkä kanssa työskennellään on yksiä elukoita. Tappouhkailut päälle vielä. Meillä on iso määrä jo useassa sukupolvessa syrjäytyneitä perheitä, jotka ei niitä lapsiaankaan osaa kasvattaa. Näiden kanssa ei kukaan halua työskennellä kuntien pienillä palkoilla. Ja huomautan, että kyse on pitkälti kantasuomalsisista.
Hyvä huomautus, että valtaosa on kantasuomalaisia. On turha luulla, että kaikki ongelmat johtuvat ns. muukalaisista.
Kun homma ei hoidu kotona, se näkyy heti myös koulussa.
Rasiismia tuo on, kun mainitaan kantasuomalaisia. Saatko mainita Afrikkataustaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä koulupsykologipulaan:
- Työnkuvan vaativuus ja laaja-alaisuus. Pitäisi hallita eri-ikäisillä lapsilla ja nuorilla mm. oppimisvaikeuksien tutkimukset, tuen tarpeen suunnittelu, mielenterveysongelmien hoito, koulun yhteisöllinen työ jne. Vaatimuksia tulee erikoissairaanhoidosta, koululta ja vanhemmilta. Lisäksi paljon erilaista sälähommaa
- Hirveä työn määrä varsinkin, kun kukaan ei ole ollut koululla pitkään aikaan ja jonoa on kertynyr. Yleensä ollaan yksin koululla ja vastuulla yli 1000 oppilasta. Työ nykyään on lähinnä tulipalojen sammuttelua
- Heikko palkka vaativuuteen nähden n. 3500-3700 e Etelä-Suomessa. Palkka on kyllä yleensäkin julkisella puolella heikko psykologeilla. Nämä 5000 e tienaavat psykologit eivät kyllä ole julkisella töissä
- Itseäni ei kiinnosta myöskään lasten parissa työskentely
Palkkoja pitäisi nostaa reilusti ja työn määrää vähentää niin hakijoita tulisi, jos työ lasten ja nuorten kanssa kiinnostaa
T. Psykologi
Palkkoja ylös ja työmäärän vähentäminen?
Miten olisi, että palkat samat mutta lisää henkilökuntaa vähentämäön työmäärää, jos se työmäärä on se ongelma? Miten se työmäärä poistuisi palkkooja kohottamalla, kun kunnat vähentäisi psykologeja sitä mukaan kun palkkaa korotetaan.
Avoimia virkojahan on mutta ei ole hakijoita. Sen vuoksi ne vähäiset koulupsykologit tekee monen eri psykologin työmäärää. Palkkoja nostamalla työn vaativuutta vastaavalle tasolle olisi hakijoita tehtäviin. Uusien psykologien kouluttaminenkaan ei ratkaise ongelmaa, sillä uudet psykologit ei edelleenkään hakeudu kouluille.
Kuten täällä on noussut esiin, on useita syitä miksi psykologit eivät hakeudu koulupsykologeiksi. Muutamia pointteja:
1) Koulupsykologin työnkuva on epäselvä. Täälläkin ihmiset luulee, että psykologit tekevät diagnooseja (eivät tee, lääkärit tekee) tai tukee ja auttaa opiskelussa (mikä taas menee esimerkiksi erityisopettajan tontille). Koulupsykologin tehtävä on edistää ja tukea nuorten mielenterveyttä, erityisesti ennaltaehkäisevästi, niin että ylipäätään kykenee opiskelemaan. Varsinainen hoito tapahtuu muualla, mutta kuten täälläkin on todettu, hoitopolku on rikki ja koulupsykologit joutuvat vajavaisilla resursseilla sammuttamaan tulipaloja. Tämä sekamelska ei varsinaisesti houkuttele.
2) Kouluyhteisö työpaikkana on aika karu. Edellä mainitun sekamelskan lisäksi koulupsykologi joutuu pärjäämään lähes kaikessa yksin ja ilmeisesti puutteellisissa tiloissa. Työnkuvan epäselvyys voi myös aiheuttaa sen, että koulupsykologi toimii yleisenä henkisenä kaatopaikkana.
3) Koulutuspaikkojen lisääminen tuskin auttaa. Tälläkin hetkellä esimerkiksi neuropsykologien työt ovat hyvin kilpailtuja, vaikka palkka on sama, ellei huonompi kuin koulupsykologeilla. Paikkoja lisäämällä tuo kilpailu vain kovenisi ja koulupsykologien (vaativiin) tehtäviin päätyisi paljon epämotivoituneita tyyppejä - kuka tästä hyötyy?
4) Palkalla on oikeasti väliä. Työnkuva on vaativa ja takana on 5,5 vuoden koulutus, minkä lisäksi monella on mennyt vuosia edes koulupaikan saamiseen. Muualla, missä on selkeä työnkuva ja riittävät resurssit, tienaa paremmin. Miksi siis hakeutua kouluun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
verorahat kuluvat muunmaalaisten ongelmiin. ei siinä riitä suomalaisille sekolapsille päänsilittelijöitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syitä koulupsykologipulaan:
- Työnkuvan vaativuus ja laaja-alaisuus. Pitäisi hallita eri-ikäisillä lapsilla ja nuorilla mm. oppimisvaikeuksien tutkimukset, tuen tarpeen suunnittelu, mielenterveysongelmien hoito, koulun yhteisöllinen työ jne. Vaatimuksia tulee erikoissairaanhoidosta, koululta ja vanhemmilta. Lisäksi paljon erilaista sälähommaa
- Hirveä työn määrä varsinkin, kun kukaan ei ole ollut koululla pitkään aikaan ja jonoa on kertynyr. Yleensä ollaan yksin koululla ja vastuulla yli 1000 oppilasta. Työ nykyään on lähinnä tulipalojen sammuttelua
- Heikko palkka vaativuuteen nähden n. 3500-3700 e Etelä-Suomessa. Palkka on kyllä yleensäkin julkisella puolella heikko psykologeilla. Nämä 5000 e tienaavat psykologit eivät kyllä ole julkisella töissä
- Itseäni ei kiinnosta myöskään lasten parissa työskentely
Palkkoja pitäisi nostaa reilusti ja työn määrää vähentää niin hakijoita tulisi, jos työ lasten ja nuorten kanssa kiinnostaa
T. Psykologi
Palkkoja ylös ja työmäärän vähentäminen?
Miten olisi, että palkat samat mutta lisää henkilökuntaa vähentämäön työmäärää, jos se työmäärä on se ongelma? Miten se työmäärä poistuisi palkkooja kohottamalla, kun kunnat vähentäisi psykologeja sitä mukaan kun palkkaa korotetaan.
Avoimia virkojahan on mutta ei ole hakijoita. Sen vuoksi ne vähäiset koulupsykologit tekee monen eri psykologin työmäärää. Palkkoja nostamalla työn vaativuutta vastaavalle tasolle olisi hakijoita tehtäviin. Uusien psykologien kouluttaminenkaan ei ratkaise ongelmaa, sillä uudet psykologit ei edelleenkään hakeudu kouluille.
Jos esim Vantaalla on 16 tyhjää avointa virkaa eikä yhtään hakijaa niihin, niin aika paljon pitää tapahtua, jotta virat saadaan täytettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.
Ei saada kuule opettajiakaan. Jos 40% tippunut pelkät matikan aineenopettajat, niin ei ollaan vielä paskemmassa tilanteessa ikinä https://yle.fi/a/3-12231533
Opettajien ahdinkoon vain ei olla puututtu, koska sitä on peitelty ottamalla epäpäteviä töihin. Nyt se konkretisoituu.
Sosiaalityöntekijöitä tarvittaisiin kouluun jalkautumaan. Nuorisotyöntekijät kouluihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että jotkut opettajatkin olettavat oppilashuollon vain istuvan huoneissaan odottamassa, että jotakin akuuttia tapahtuu ja syöksyvät sitten supersankarin viitta heiluen paikalle, kun jotakuta ahdistaa. Oppilailta vielä ymmärrän sen, että laittavat viestin jossa pyytävät päästä tänään käymään, mutta että opetushenkilöstö. Meillä on siellä käynneillä asiakkaita, joita ei voi hylätä siksi, että joku muukin voi sillä hetkellä huonosti.
Kysykää rehtoreiltanne ja erkkaopeiltanne, mitä tehdä kun nuori ei pysty olemaan luokassa. Oman kouluni erkat ottavat silloin oppilaan hoiviinsa. Jotkut ovat parikin viikkoa putkeen erkkojen luokassa keräämässä voimia. Jos ongelma on ihan jokapäiväinen, vaaditaan nimenomaan opetuksen järjestämistä jollain eri tavalla, ei kuraattoria tai psykologia toljottamaan sitä kohtausta.
No niin! Sieltähän tuli sitten ehdotus, että kaikki muut erityisen tuen ja tehostetun oppilaat jätetään vailla tukea, kun erkat istuu jatkossa yhden oppilaankanssa pari viikkoa keräämässä voimia.
Jos ongelma on jokapäiväinen, oppilas ei ole silloin koulukuntoinen.
Erkkaopeja on varmasti erilaisia. Omani pystyvät opettamaan pienryhmää, vaikka luokassa olisi myös joku toinen oppilas, joka ei isossa ryhmässä kykene olemaan. Kaikilla kouluilla ei varmasti ole tähän resurssia, mutta se taas ei ole koulupsykologin vika.
Jos oppilas ei ole koulukuntoinen, ei koulupsykologi siihen auta mitään. Vaikka ottaisi sen ahdistuneen oppilaan sillä sekunnilla käynnille, niin se ahdistus ei katoa millään taikasauvan heilautuksella. Kuukauden-parin päästä voikin olla jo selkeämpi muutos tilanteessa. Suurella osalla ei. Psyykkisesti sairas nuori tarvitsee hoitotiimin ja lääkityksen ja säännöllisen tuen.
Pienluokilla ei ole riittävästi paikkoja, sairaalakoulu on täynnä ja nuorisopsykiatria ei pysty hoitamaan nuoria. Tuossa on se pyhä kolminaisuus, joka oppilaiden tukemiseen oikeasti tarvittaisiin. Kun nämä eivät kykene hoitamaan omaa hommaansa, suunnataan ne vaatimukset ja viha koulupsykologiin, jonka pitäisi taikoa pois opettajalle raskas ongelmaoppilas.
Oma kouluyhteisöni on onneksi mukava ja rehtori, erkat ja opettajat ymmärtävät, että koulunkäynnin järjestämisestä vastuu on koululla - silloinkin kun ovat epäreilun suurien vaatimusten edessä.
meillä ainakin erkat on siellä yleisopetuksen ryhmissä eivät erillisissä tiloissa. Luokassa kun on niitä tukea tarvitsijoita kourallinen, ei erkalla ole mahdollisuutta yksittäisiä oppilaita tukea ottamalla niitä eri tilaan. Jos teillä on asiat noin hyvin, onnea! Meillä erkkaa kohti on vajaa 300 oppilasta.
Tässä ollaan varmastikin asian ytimessä. Minulla on noin 700 oppilaan koulu, jossa on 5 erityisopettajaa. Sillä erkkojen määrällä oppilaiden tukeminen onnistuu juuri ja juuri, niin oppimisvaikeuksien kuin yleisesti huonosti voimisen suhteenkin. Tarvitaan kouluihin riittävästi henkilökuntaa tukemaan nimenomaan siinä koulun perustehtävässä, opetuksen ja koulunkäynnin järjestämisessä. Se, että monissa kouluissa erkkoja on aivan liian vähän ei ole koulupsykologin vika. Siitä pitää valittaa rehtoreille ja päättäjille, ei koulupsykologille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että jotkut opettajatkin olettavat oppilashuollon vain istuvan huoneissaan odottamassa, että jotakin akuuttia tapahtuu ja syöksyvät sitten supersankarin viitta heiluen paikalle, kun jotakuta ahdistaa. Oppilailta vielä ymmärrän sen, että laittavat viestin jossa pyytävät päästä tänään käymään, mutta että opetushenkilöstö. Meillä on siellä käynneillä asiakkaita, joita ei voi hylätä siksi, että joku muukin voi sillä hetkellä huonosti.
Kysykää rehtoreiltanne ja erkkaopeiltanne, mitä tehdä kun nuori ei pysty olemaan luokassa. Oman kouluni erkat ottavat silloin oppilaan hoiviinsa. Jotkut ovat parikin viikkoa putkeen erkkojen luokassa keräämässä voimia. Jos ongelma on ihan jokapäiväinen, vaaditaan nimenomaan opetuksen järjestämistä jollain eri tavalla, ei kuraattoria tai psykologia toljottamaan sitä kohtausta.
No niin! Sieltähän tuli sitten ehdotus, että kaikki muut erityisen tuen ja tehostetun oppilaat jätetään vailla tukea, kun erkat istuu jatkossa yhden oppilaankanssa pari viikkoa keräämässä voimia.
Jos ongelma on jokapäiväinen, oppilas ei ole silloin koulukuntoinen.
Erkkaopeja on varmasti erilaisia. Omani pystyvät opettamaan pienryhmää, vaikka luokassa olisi myös joku toinen oppilas, joka ei isossa ryhmässä kykene olemaan. Kaikilla kouluilla ei varmasti ole tähän resurssia, mutta se taas ei ole koulupsykologin vika.
Jos oppilas ei ole koulukuntoinen, ei koulupsykologi siihen auta mitään. Vaikka ottaisi sen ahdistuneen oppilaan sillä sekunnilla käynnille, niin se ahdistus ei katoa millään taikasauvan heilautuksella. Kuukauden-parin päästä voikin olla jo selkeämpi muutos tilanteessa. Suurella osalla ei. Psyykkisesti sairas nuori tarvitsee hoitotiimin ja lääkityksen ja säännöllisen tuen.
Pienluokilla ei ole riittävästi paikkoja, sairaalakoulu on täynnä ja nuorisopsykiatria ei pysty hoitamaan nuoria. Tuossa on se pyhä kolminaisuus, joka oppilaiden tukemiseen oikeasti tarvittaisiin. Kun nämä eivät kykene hoitamaan omaa hommaansa, suunnataan ne vaatimukset ja viha koulupsykologiin, jonka pitäisi taikoa pois opettajalle raskas ongelmaoppilas.
Oma kouluyhteisöni on onneksi mukava ja rehtori, erkat ja opettajat ymmärtävät, että koulunkäynnin järjestämisestä vastuu on koululla - silloinkin kun ovat epäreilun suurien vaatimusten edessä.
meillä ainakin erkat on siellä yleisopetuksen ryhmissä eivät erillisissä tiloissa. Luokassa kun on niitä tukea tarvitsijoita kourallinen, ei erkalla ole mahdollisuutta yksittäisiä oppilaita tukea ottamalla niitä eri tilaan. Jos teillä on asiat noin hyvin, onnea! Meillä erkkaa kohti on vajaa 300 oppilasta.
Tässä ollaan varmastikin asian ytimessä. Minulla on noin 700 oppilaan koulu, jossa on 5 erityisopettajaa. Sillä erkkojen määrällä oppilaiden tukeminen onnistuu juuri ja juuri, niin oppimisvaikeuksien kuin yleisesti huonosti voimisen suhteenkin. Tarvitaan kouluihin riittävästi henkilökuntaa tukemaan nimenomaan siinä koulun perustehtävässä, opetuksen ja koulunkäynnin järjestämisessä. Se, että monissa kouluissa erkkoja on aivan liian vähän ei ole koulupsykologin vika. Siitä pitää valittaa rehtoreille ja päättäjille, ei koulupsykologille.
Ei se rehtori asialle voi mitään tehdä, kunta sen koulun budjetin määrää.
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Tämähän juuri ON koulupsykologin oikea työ. Nyt sitä ei vain pääse tekemään, koska joutuu tekemään erikoissairaanhoidon työt. Kolmasosa työajasta kuuluisi mennä yhteisölliseen työhön, mikä ei todellakaan toteudu.
Tuo on juuri sitä perustyötä, jota koulupsykologi noin niin kuin keskimäärin haluaisi tehdä. Jos se viedään lopullisesti pois ja jäljelle jäävät vain ne kaikkein vaikeimmat tapaukset sekä testausautomaattina toimiminen, lähtevät loputkin alalta pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.
Uskon, että tällainen työnkuva kyllä kiinnostaa monia. Tämä olisi hyvin käytännönläheistä ja ratkaisukeskeistä terapiatyötä, jolla voisi auttaa hyvin matalalla kynnyksellä. Ratkaisukeskeisiä lyhytterapeutteja koulutetaan tällä hetkellä runsaasti ja aiemmin vähän hajanainen kenttä on järjestäytymässä. Koulutusta on aiemmin ollut hyvin laajalla skaalalla, mutta esim. itse olen 60op kaksivuotisessa koulutusohjelmassa, mikä onkin nykyisin se yleisin laajuus.
Palkkaus olisi kuitenkin avainasemassa. Nykyään moni lyhytterapeutti toimii yrittäjänä, ja lyhytterapeutin tapaaminen (45min) maksaa yksityisesti tällä hetkellä n. 100€. Tästä maksetaan tietysti sivukuluja ja mahdollista tilavuokraa, mutta moni työskentelee kotoa käsin ja jopa etänä, joten kulurakenne on hyvin kevyt.
Kunta ei varmasti pystyisi samaa tulotasoa tarjoamaan, mutta oma arvonsa on silläkin, ettei tarvitsisi tehdä erillistä asiakashankintaa tai järjestää toimitilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kouluilta puuttuu kokonaan ammattiryhmä koulupsykologin ja opetushenkilöstön välistä. Siellä pitäisi olla esim. lyhytterapeutin koulutuksen saanut henkilö, jonka ainoa työ olisi matalan kynnyksen terapia ja oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen. Ihan parasta olisi, jos tuolla henkilöllä olisi myös pedagogin tausta, jotta hän ymmärtäisi mielenterveyden lisäksi oppimisen ja opetuksen haasteita.
Tuon henkilön luokse voisi varata keskusteluajan sovitusti ja hänellä voisi (oppilasmäärästä riippuen) olla myös päivystysaika vaikka kerran viikossa, jolloin kuka vaan voisi tulla purkamaan huoliaan ja aloittamaan yhteistyötä. Hän voisi myös tukea kouluyhteisöä kokonaisvaltaisesti, niin lapsia kuin niitä aikuisiakin. Hän ei tekisi testejä eikä suoraan ohjaisi psykiatrian puolelle, vaan voisi auttaa sitä ahdistunutta lasta tai nuorta jo ennen kuin ollaan niin pitkällä.
Ja tähänkö sitten olisi tulijoita, jos psykologeiksi, psykiatreiksi, sossuiksi, psykiatrisiksi sairaanhoitajiksi tms. ei ole halukkaita tulijoita? Ainoa porukka, jota saadaan rekrytoitua ovat opettajat.
Ei saada kuule opettajiakaan. Jos 40% tippunut pelkät matikan aineenopettajat, niin ei ollaan vielä paskemmassa tilanteessa ikinä https://yle.fi/a/3-12231533
Opettajien ahdinkoon vain ei olla puututtu, koska sitä on peitelty ottamalla epäpäteviä töihin. Nyt se konkretisoituu.
Sosiaalityöntekijöitä tarvittaisiin kouluun jalkautumaan. Nuorisotyöntekijät kouluihin.
Sosiaalityöntekijöitä ei saada edes sinne sosiaalitoimistoihin. Sosiaalityöntekijöistä on huutava pula etenkin lasussa. Ja kouluillahan on jo kuraattorit. Taitavat vain olla amk sosionomeja nykyisin aika pitkälti.
jos lapset eivät joutuisi kasvamaan yh-ympäristöissä, ei tarvittaisi kallonkutistajiiakaan