Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä nyt yritetään väittää etteikö huonot synnytyskokemukset muka vaikuttaisi syntyvyyden laskuun? Tietysti ne vaikuttaa. Kun tökkää sormen kuumalle levylle niin se polttaa. Tekeekö mieli tökätä sormi uudelleen? Ei tee.

Sama asia se on synnytyksessä. Jos ensimmäinen kokemus on huono niin ei se ainakaan lisää haluja tehdä samaa uudelleen.

No sehän on vain hyvä asia.

Ihmisiä on liikaa. 

Kukaan synnyttäjä  ei ajattele asiaa syntyvän kannalta. Ja hän ei saa valita, haluaako kaikki elämän kivut ja murheet harteilleen.

Niihin syypää on se joka hänet synnytti.

Vierailija kirjoitti:

Ketju taas täynnä katkeria mahoja, miehiä ja huippuluomusynnyttäjiä, joiden mielestä synnytys ei ole suoritus eikä mikään. Ei se satu eikä mitään traumoja voi tulla kuin vaan heikoille. Kärsikää prkle!

Kukaan ei väitä etteikö synnytys sattuisi ja olisi raju mutta luonnollinen tapahtuma, Aika moni täällä vaan kuvittelee, että se on jotenkin mystisesti kätilön vika. Tai että kunhan vaan saa epiduriaalin niin homma käy mitään tuntematta ja komplikaatioitta. Varmaan monille on kova paikka huomata ettei synnytyksessä luonnolle voi mitään ja että se etenee omalla laillaan vaikka synnyttäjä olisi kuinka kontrollifriikki tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Vatsan alueen leikkaus kyllä vaikeuttaa liikkumista, ihan sitä kyljelleen siirtymistäkin. Ihme tapaus olet, jos sellaisen jälkeen olet täysin toimintakykyinen.

No voi voi, onpas ikävää että tuntuu vaikealta. Joka tapauksessa sitä pitää liikkua ja kääntyä heti kun puudute on poistunut.

Täällä halutaan keisarinleikkaus kaikille ja sit siihen päälle kahden vkon vuodelepo mielellään niin että vauva on hoitajilla hoidossa.

Mikä sun ongelma on?

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun ja kieltämättä synnytys on varmasti ollut tälle äidille raskas mm. epäonnistuneen kivunlievityksen ja verenhukan takia. 

Silti tuli sellainen olo, että onkohan tässä nyt kyseessä herkkä ihminen, joka ehkä reagoi tilanteisiin aika voimakkaasti eikä se niin sanottu resilienssi ole kovin vahva. Olen kuullut vastaavia ja ikävämpiäkin synnytyskertomuksia, mutta äidit eivät silti ole noin traumatisoituneita ja ovat kyllä uskaltaneet hankkia useampiakin lapsia, vaikka se ensimmäinen synnytyskokemus onkin ollut raskas. 

Monille naisille on yllätys, että se synnyttäminen on niin fyysistä hommaa. Ihminen on oikeasti synnytyksessä ja vielä paljon sen jälkeenkin sellaisella tavalla oman kehonsa armoilla, että harva nykyihminen kokee sellaista. Tuntuu, että oma kroppa isoine supistuksineen, maidonnousuineen jne elää aivan omaa elämäänsä, olet kuin jokin nisäkäs, itselläni se tunne oli jotenkin eläimellinen. Voin kuvitella, että jos on vaikka hiukan kontrollifriikin vikaa tai on tottunut pitämään aina tilanteen hallussa ja ohjat käsissään, niin tuollainen kokemus kaikkine eritteineen ja ihmisineen siinä ympärillä saattaa olla melko hurja.  

En tiedä hänen herkkyydestään tai kontrollifriikkiydestään. Mitä väliä? Jos kokemus on ollut traumatisoiva, niin se on sitä. Joka päivä synnyttäjissä on eri herkkyysasteen omaavia ihmisiä. Jokaisen kuuluisi saada silti niin positiivinen kokemus synnytyksestä, kuin se on mahdollista. Vai onko niin, että kaikki eivät ansaitse hyvää kohtelua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää oli hyvä kysymys: – Miksi päättäjämme eivät herää siihen, kuinka järkyttävät synnytysolosuhteet maassamme vallitsevat?

Ei heitä kiinnosta. Kun somekuvat, bilettäminen ja matkustelu on tärkeintä.

Ei edes omat lapset vaikuta tärkeiltä, miksi sitten muiden lasten tai muiden synnytysten pitäisi aiheuttaa huolta?

Järkyttävät synnytysolosuhteet? Nyt tipahdin ja repesin, en synnytyksestä, vaan naurusta kahtia.

Missän muualla maailmassa synnyttäminen ja sen jälkeinen oleilu ei ole yhtä hyvin turvattu kuin Suomessa. Saat asiantuntevaa ohjausta ennen synnytystä ja terveyttäsi tarkkaan kuin myös kohdussa olevan vauvan, saat noin 200e avustuksen raskausaikana, joissain kunnissa saat useita tuhansia euroja jopa pitkin vuosikymmentä, pääset maailman mittapuulla edistykselliseen sairaalaan synnyttämään huippuosaajien käsiin, jopa ambulanssilla jos niin vaadit, kaikesta tulee korkeintaan satanen tai ehkä kahden lasku, jos joutuisit hieman kauemmin viipymään. Yleensä selviää muutamalla kympillä. Pääset kotiin moneksi kuukaudeksi vauvan kanssa ja siitä maksetaan. Samalla tarkkaillaan vauvan terveyttä ja huolehditaan myös äidin palautumisesta. Ne mitä ei tutkimuksissa havaita, pitää toki itse osata avata suunsa ja kysyä tarpeeksi monta kertaa jos jokin asia mietityttää. Saat lisäksi monia etuja jatkossa perheellisenä ja pääset helpommin palveluiden pariin lapsen myötä.

Olen eri kuin se jolle vastasit, mutta haluan kommentoida.

Olen samaa mieltä siitä, että Suomessa on verrattain hyvät olosuhteet synnyttää. Mutta yleisesti ottan - ja kun tarkastellaan vain vauraita maita ja/tai "hyvinvointivaltioita" - järjestelmät EIVÄT rakennu hyvän ideologian varaan.

Mikä ideologia? Vihervassari-ideologia, jossa rahavanat virtaa asioihin kuten sukupuolineutraalit liikennemerkit, sateenkaarityöpajat, hall ituksen pikkujoulut, etelän tukiaiset, ulkomaalaisten jopa kriminaalien paapominen? Nojuu, tottahan siinä.

Tuohon täällä on menty! Kun rahaa otetaan kouluista ja sairaaloista, ja laitetaan sitä kaikkeen muuhun kuten rikollisten hyysäämiseen ja pulverijengien glorifioimiseen ja palvomiseen ja yhteisvessojen promoamiseen, niin lopputulos on tällainen sontayhteiskunta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Vatsan alueen leikkaus kyllä vaikeuttaa liikkumista, ihan sitä kyljelleen siirtymistäkin. Ihme tapaus olet, jos sellaisen jälkeen olet täysin toimintakykyinen.

No voi voi, onpas ikävää että tuntuu vaikealta. Joka tapauksessa sitä pitää liikkua ja kääntyä heti kun puudute on poistunut.

Täällä halutaan keisarinleikkaus kaikille ja sit siihen päälle kahden vkon vuodelepo mielellään niin että vauva on hoitajilla hoidossa.

Mikä sun ongelma on?

Mikä sun? Kai sitä saa sanoa jos pitää toista lapsellisena nillittäjänä? Kokemus on ollut ikävä, mutta itse siitä on ikävän itselleen tehnyt. Ei siellä synnärillä varmasti kukaan ole voinut edes ajatella että jollekin voi olla noin vaikea toimia. Ihan turha on syyttää hoitajia siitä ettei itse uskalla liikahtaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketju taas täynnä katkeria mahoja, miehiä ja huippuluomusynnyttäjiä, joiden mielestä synnytys ei ole suoritus eikä mikään. Ei se satu eikä mitään traumoja voi tulla kuin vaan heikoille. Kärsikää prkle!

Kukaan ei väitä etteikö synnytys sattuisi ja olisi raju mutta luonnollinen tapahtuma, Aika moni täällä vaan kuvittelee, että se on jotenkin mystisesti kätilön vika. Tai että kunhan vaan saa epiduriaalin niin homma käy mitään tuntematta ja komplikaatioitta. Varmaan monille on kova paikka huomata ettei synnytyksessä luonnolle voi mitään ja että se etenee omalla laillaan vaikka synnyttäjä olisi kuinka kontrollifriikki tahansa.

Kyllä täällä vähätellään ihmisten kokemuksia. Kyllä kätilön toiminta vaikuttaa PALJON siihen millainen synnytyskokemus on! Kyllä minullekin ne lopun kivut epiduraalista huolimatta tuli ihan puskista ensisynnyttäjänä, mutta täytyy sanoa, että minun kohdalle osui ihan huikea kätilö! Oli aidosti läsnä, tsemppasi, oli ymmärtäväinen, ei tiuskinut, mutta oli kuitenkin lempeällä tavalla jämäkkä. Olen kuullut kätilöistä (ja synnytyslääkäreistä), jotka eivät tosiaan ole empaattisia ja ymmärtäväisiä.

Vierailija kirjoitti:

nakkia hissikuiluun kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.

Nämä samat synnytyksen todistaneet miehet haikailevat lopun ikäänsä sen nupullaan olevan ruusun perään. Täälläkin monesti äidit itse todenneet että mitä useampi synnytys, sitä helpommin se kersa luiskahtaa pihalle :D 

Luulette kuitenkin, ettei yhtään vaikuta miehen tuntemuksiin, kun ei edes seiniä kosketa? :D 

Ei kuule vaikuta. Jos ei synnyttäneen naisen seiniin kosketa, on vika miehen koossa, ei naisen. Sulla ei ole mitään käsitystä asiasta selvästi. Synnyttäneen naisen paikat palautuu ihan ennalleen. Älä usko kaikkea mitä pojat sulle kertoo.

Älä sä usko kaikkea mitä miehesi sulle väittää kun tietää ettei ole luksusmirriin enää rahkeita ja jotain pitäisi kuitenkin lykkiä :D 

Tuskin sillä vauvan kokoista vehjettä on kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on synnytysväkivalta? Kysyn tosissani. Neljä lasta olen synnyttänyt ilokaasun ja hengitystekniikan avulla eikä minua ole kukaan pahoinpidellyt. Tiedän olevani onnekas. Mutta synnytysväkivalta? Huhhuh, onpa sanavalinta.

Niin kun sinä olet se kätiön unelma jolla onnistuu kaikki. Ei tarvitse mitenkään hoitaa. Synnytysväkivalta on huutamista, henkistä väkivaltaa, lääkitsemättä jättämistä, toimenpiteitä tehdään ilman puudutusta, aiheutaan tahallista vahinkoa toisen keholle tarkoituksena "opettaa" synnyttäjää koska tämän kuulukin kärsiä. 

Höpö höpöö taaskin. miksii pitäisi puuduttaa aluetta, jolla ei muutenkaan ole tuntoa? Tee rikosilmoitus, mikäli hoitotoimenpiteillä on aiheutettu sinulle tahallisesti vahinkoa. Taidat olla joko trolli tai sekopää.

Siis väitätkö tosissasi, ettei naisen välilihan alueella ole tuntoa! Voi jestas miten pihalla olet. Ihan voin kokemuksesta kertoa, että episiotomian leikkaaminen tuntuu, repeäminen tuntuu ja tietysti se ompeleminen ilman puudutetta voi sattua ihan hirveästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Luulisi sitä nyt aikuisen ihmisen osaavan näistä asioista itse sanoa siinä tilanteessa. Esim. Että haluaa vauvalle oman sängyn ja sen soittonapin paremmin hollille. Minkälaiseksi ajatustenlukijaksi sen hoitajan kuvittelet?.Missäs se lapsen iskä luurasi kun ei ollut jeesaamassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin jutun ja kieltämättä synnytys on varmasti ollut tälle äidille raskas mm. epäonnistuneen kivunlievityksen ja verenhukan takia. 

Silti tuli sellainen olo, että onkohan tässä nyt kyseessä herkkä ihminen, joka ehkä reagoi tilanteisiin aika voimakkaasti eikä se niin sanottu resilienssi ole kovin vahva. Olen kuullut vastaavia ja ikävämpiäkin synnytyskertomuksia, mutta äidit eivät silti ole noin traumatisoituneita ja ovat kyllä uskaltaneet hankkia useampiakin lapsia, vaikka se ensimmäinen synnytyskokemus onkin ollut raskas. 

Monille naisille on yllätys, että se synnyttäminen on niin fyysistä hommaa. Ihminen on oikeasti synnytyksessä ja vielä paljon sen jälkeenkin sellaisella tavalla oman kehonsa armoilla, että harva nykyihminen kokee sellaista. Tuntuu, että oma kroppa isoine supistuksineen, maidonnousuineen jne elää aivan omaa elämäänsä, olet kuin jokin nisäkäs, itselläni se tunne oli jotenkin eläimellinen. Voin kuvitella, että jos on vaikka hiukan kontrollifriikin vikaa tai on tottunut pitämään aina tilanteen hallussa ja ohjat käsissään, niin tuollainen kokemus kaikkine eritteineen ja ihmisineen siinä ympärillä saattaa olla melko hurja.  

En tiedä hänen herkkyydestään tai kontrollifriikkiydestään. Mitä väliä? Jos kokemus on ollut traumatisoiva, niin se on sitä. Joka päivä synnyttäjissä on eri herkkyysasteen omaavia ihmisiä. Jokaisen kuuluisi saada silti niin positiivinen kokemus synnytyksestä, kuin se on mahdollista. Vai onko niin, että kaikki eivät ansaitse hyvää kohtelua?

Miten hänen kohtelunsa ei ollut hyvää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ole jäänyt traumoja. Hyvin ovat sujuneet synnytykset. Olen synnyttänyt 16v.sitten. Onkohan niin,että nykyään ei sitten äideistä pidetäkään enää niin hyvää huolta?

Se tai sitten osalla äitejä on epärealistiset odotukset siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu.

Avaa vähän, että mitä ovat nämä epärealistiset odotukset?

Että synnytys sujuu kivasti pinkin hattaran päällä plumps vaan. Ei satu yhtään, verta ja pskaa ei tule, komplikaatioita ja odottamattomia tilanteita ei tule. Kuvitellaan että itsellä on kontrolli tapahtumista. Ei ole . Keho ja luonto ottaa kontrollin ja hoitohenkilökunta tekee parhaansa reagoiden kuhunkin tilanteeseen.

Hahhah. Ei j*malauta. Juuri näiden asioiden takia PITÄÄ tuoda esille näitä huonoja synnytyskokemuksia, ensisynnyttäjän PITÄÄ saada valmennuksia, pelkopoleja ja kaikenlaista tietoa/tukea rehellisesti, jotta se totuus ei jäisi piiloon! Enpä usko, että kukaan oikeasti kuvittelee sen olevan mikään "plumps vaan", vaan oikeasti moni menee synnytykseen pelonsekaisin tuntein ja tuntee itsensä avuttomaksi... Juuri tämän takia ammattilaisten pitää ottaa tilanne haltuun.

Se että jollain vinkuiitalla someinfluenseriksi tähtäävällä on omasta mielestä huono synnytyskokemus ei tarkoita sitä että kaikilla muilla automaattisesti on myös niin. Siinä olet oikeassa ,että näiden herkkien lumihiutaleiden pitäisi etukäteen saada realistista valmennusta synnytyksestä ja vauva-arjesta niin ettei ihan tavalliset asiat ala pelottaa , ahdistaa ja traumatidouda.

Sanoisin, että tämä asenne traumatisoi vähintäänkin lisää, niitä ensisynnyttäjiä. Jos pelkoja on jo etukäteen, ajatus siitä, että kutsutaan vinkuiitaksi, kun kertoo kokemuksistaan, vähintäänkin varmistaa kaikki pelot!! Ei tietenkään kaikilla ole. Mutta toisilla on. Eikä se ole koskaan ok. Ja jokaisella on pikeus olla herkkä öumihiutale, kos on pllakseen. Kuten sinulla on oikeus olla ruosteinen rautakuula. Sellainen, jota kukaan ei halua kohdata.

patonkia porttikongissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

nakkia hissikuiluun kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.

Nämä samat synnytyksen todistaneet miehet haikailevat lopun ikäänsä sen nupullaan olevan ruusun perään. Täälläkin monesti äidit itse todenneet että mitä useampi synnytys, sitä helpommin se kersa luiskahtaa pihalle :D 

Luulette kuitenkin, ettei yhtään vaikuta miehen tuntemuksiin, kun ei edes seiniä kosketa? :D 

Ei kuule vaikuta. Jos ei synnyttäneen naisen seiniin kosketa, on vika miehen koossa, ei naisen. Sulla ei ole mitään käsitystä asiasta selvästi. Synnyttäneen naisen paikat palautuu ihan ennalleen. Älä usko kaikkea mitä pojat sulle kertoo.

Älä sä usko kaikkea mitä miehesi sulle väittää kun tietää ettei ole luksusmirriin enää rahkeita ja jotain pitäisi kuitenkin lykkiä :D 

Tuskin sillä vauvan kokoista vehjettä on kuitenkaan.

Vauvan kokoista 😅

Vierailija kirjoitti:

Luulin että iltasanomien artikkeli käsitteli synnytyksen yhteydessä tehtyä hoitovirhettä, mutta tämä olikin yrityksen mainosartikkeli.

Aaa oliko tämä siis maksettu mainos? Luulin, että toimittajan tekemä juttu. Ja lehden päätös tehdä tällainen. Mut olikin siis tämän äidin kallilla ostama mainos? Eikö se pitäisi ilmoittaa artikkelin näköisen jutun yhteydessä?

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.

Mistä sinä tiedät, että niillä miehillä olisi ollut "muutakin" tekemistä, kuin olla läsnä, kun OMA lapsi syntyy + olla puolison tukena tuona ainutlaatuisella hetkellä.

Ja jokunen niistäkin isistä, jotka tutui laitoksella omaan lapseensa olisi se "muu" tekeminen saattanut olla vaikkapa juopottelua, joten ihan hyvä, että olivat paikalla, katsomassa, mikä homma siinä lapsen ulos pakertamisessa on.

Oma mies  pelkäsi sairaalloisesti synnytystä ja oli sitä mieltä, että kaikkien pitäsi saada automaattisesti keisarileikkaus. Livisti paikalta aina sopivan tilaisuuden tullen ja ajattelin itsekin, että hyvä kun lähti, ettei tarvitse miestä yrittää pitää tyytyväisenä ja koko ajan huomioida.

Kuopuksen kohdalla mies kuitenkin jäi synnytykseen mukaan(arvelen, että anoppi oli sanonut pojalleen, että pois et tule enenkuin lapsi on syntynyt) ja luulen, että mies oli hyvin tyytyväinen, että jäi.  Yhdenkään aikaisemman lapsen kohdalla mies ei ollut liikuttunut kyyneliin vauvan nähdessään, mutta nyt näin hänen pyyhkivän silmiään, kun lapsi vihdoin syntyi. Oli sanonut kätilölle, kun menivät vauvaa pesemään, että eihän se niin veristä hommaa ollutkaan. Ja istui ja istui vauva sylissään keinutuolissa joka oli huoneessa ja sain patistella häntä lähtemaan kotiin, että voi hakea isommat lapset pois anopin hoidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Vatsan alueen leikkaus kyllä vaikeuttaa liikkumista, ihan sitä kyljelleen siirtymistäkin. Ihme tapaus olet, jos sellaisen jälkeen olet täysin toimintakykyinen.

No voi voi, onpas ikävää että tuntuu vaikealta. Joka tapauksessa sitä pitää liikkua ja kääntyä heti kun puudute on poistunut.

Täällä halutaan keisarinleikkaus kaikille ja sit siihen päälle kahden vkon vuodelepo mielellään niin että vauva on hoitajilla hoidossa.

Se sairaalasänky ei hirveän leveä ole. Sen lisäksi minulla oli siinä kainalossa vauva, jonka tippumista pelkäsin. Maksin selälläni vauva kainalossa ja siinä minun olisi pitänyt pystyä siirtymään kyljelleni. Todellakin haluaisin nähdä, miten sinä sen teet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ole jäänyt traumoja. Hyvin ovat sujuneet synnytykset. Olen synnyttänyt 16v.sitten. Onkohan niin,että nykyään ei sitten äideistä pidetäkään enää niin hyvää huolta?

Se tai sitten osalla äitejä on epärealistiset odotukset siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu.

Avaa vähän, että mitä ovat nämä epärealistiset odotukset?

Että synnytys sujuu kivasti pinkin hattaran päällä plumps vaan. Ei satu yhtään, verta ja pskaa ei tule, komplikaatioita ja odottamattomia tilanteita ei tule. Kuvitellaan että itsellä on kontrolli tapahtumista. Ei ole . Keho ja luonto ottaa kontrollin ja hoitohenkilökunta tekee parhaansa reagoiden kuhunkin tilanteeseen.

En ole ikinä kuullut kenelläkään olevan tuollaisia odotuksia. Oliko todellisuus kova pudotus?

Itse olin varautunut kipuun ja epämukavaan oloon ja odotuksiin nähden synnytykseni ovat sujuneet helposti. Kuvittelin synnytysten olevan rankempia. Kun tätä ketjua lukee niin monilla näyttää olleen väärä kuva synnytyksen helppoudesta ja miten kaikki sujuu ja tästä todellisuuteen putoamisesta saamme lukea kun naiset kilvan uhriutuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Onko sinulle tehty sektio?

Kuuluu sulle jotenkin? Sektio ei estä millään tavalla kääntymistä.

Kyllä se nyt vaan estää. Ekan vuorokauden aikana on katetri ja kipupumppu plus tietenkin se tuore tikattu haava joka vuotaa. Siinä ei kyllä mitään ylimääräisiä liikkeitä tehdä. Mitään vauvaa painavampaa ei saa nostaa kuukauteen.

patonkia porttikongissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

nakkia hissikuiluun kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.

Nämä samat synnytyksen todistaneet miehet haikailevat lopun ikäänsä sen nupullaan olevan ruusun perään. Täälläkin monesti äidit itse todenneet että mitä useampi synnytys, sitä helpommin se kersa luiskahtaa pihalle :D 

Luulette kuitenkin, ettei yhtään vaikuta miehen tuntemuksiin, kun ei edes seiniä kosketa? :D 

Ei kuule vaikuta. Jos ei synnyttäneen naisen seiniin kosketa, on vika miehen koossa, ei naisen. Sulla ei ole mitään käsitystä asiasta selvästi. Synnyttäneen naisen paikat palautuu ihan ennalleen. Älä usko kaikkea mitä pojat sulle kertoo.

Älä sä usko kaikkea mitä miehesi sulle väittää kun tietää ettei ole luksusmirriin enää rahkeita ja jotain pitäisi kuitenkin lykkiä :D 

Tuskin sillä vauvan kokoista vehjettä on kuitenkaan.

Jos miehillä olisi vauvan kokoinen vehje, ihmiskunta olisi kuollut sukupuuttoon jo tuhansia vuosia sitten. Yksikään nainen ei haluaisi seksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ole jäänyt traumoja. Hyvin ovat sujuneet synnytykset. Olen synnyttänyt 16v.sitten. Onkohan niin,että nykyään ei sitten äideistä pidetäkään enää niin hyvää huolta?

Se tai sitten osalla äitejä on epärealistiset odotukset siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu.

Avaa vähän, että mitä ovat nämä epärealistiset odotukset?

Että synnytys sujuu kivasti pinkin hattaran päällä plumps vaan. Ei satu yhtään, verta ja pskaa ei tule, komplikaatioita ja odottamattomia tilanteita ei tule. Kuvitellaan että itsellä on kontrolli tapahtumista. Ei ole . Keho ja luonto ottaa kontrollin ja hoitohenkilökunta tekee parhaansa reagoiden kuhunkin tilanteeseen.

En ole ikinä kuullut kenelläkään olevan tuollaisia odotuksia. Oliko todellisuus kova pudotus?

Itse olin varautunut kipuun ja epämukavaan oloon ja odotuksiin nähden synnytykseni ovat sujuneet helposti. Kuvittelin synnytysten olevan rankempia. Kun tätä ketjua lukee niin monilla näyttää olleen väärä kuva synnytyksen helppoudesta ja miten kaikki sujuu ja tästä todellisuuteen putoamisesta saamme lukea kun naiset kilvan uhriutuu.

Ei luoja, kun voit olla pimeä! Kyllä varmasti JOKAINEN varautuu kipuun, mutta se miten kukin sen kokee tositilanteessa on toinen juttu. Sinun kuvitelmat ja kokemukset on sinun ja toisen ihmisen kuvitelmat ja kokemukset ovat sen toisen. Kiva, että sinulle sattui helppo synnytys, kaikilla ei todellakaan näin ole.