Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.

Nämä samat synnytyksen todistaneet miehet haikailevat lopun ikäänsä sen nupullaan olevan ruusun perään. Täälläkin monesti äidit itse todenneet että mitä useampi synnytys, sitä helpommin se kersa luiskahtaa pihalle :D 

Luulette kuitenkin, ettei yhtään vaikuta miehen tuntemuksiin, kun ei edes seiniä kosketa? :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ole jäänyt traumoja. Hyvin ovat sujuneet synnytykset. Olen synnyttänyt 16v.sitten. Onkohan niin,että nykyään ei sitten äideistä pidetäkään enää niin hyvää huolta?

Se tai sitten osalla äitejä on epärealistiset odotukset siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu.

Tai sitten eri äideille tapahtuu eri asioita. Ja ovat keskenään erilaisia. Ja hoitava henkilökunta toimii eri asenteilla. Tai...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Ketju taas täynnä katkeria mahoja, miehiä ja huippuluomusynnyttäjiä, joiden mielestä synnytys ei ole suoritus eikä mikään. Ei se satu eikä mitään traumoja voi tulla kuin vaan heikoille. Kärsikää prkle!

nakkia hissikuiluun kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.

Nämä samat synnytyksen todistaneet miehet haikailevat lopun ikäänsä sen nupullaan olevan ruusun perään. Täälläkin monesti äidit itse todenneet että mitä useampi synnytys, sitä helpommin se kersa luiskahtaa pihalle :D 

Luulette kuitenkin, ettei yhtään vaikuta miehen tuntemuksiin, kun ei edes seiniä kosketa? :D 

Ei kuule vaikuta. Jos ei synnyttäneen naisen seiniin kosketa, on vika miehen koossa, ei naisen. Sulla ei ole mitään käsitystä asiasta selvästi. Synnyttäneen naisen paikat palautuu ihan ennalleen. Älä usko kaikkea mitä pojat sulle kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Onko sinulle tehty sektio?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Vatsan alueen leikkaus kyllä vaikeuttaa liikkumista, ihan sitä kyljelleen siirtymistäkin. Ihme tapaus olet, jos sellaisen jälkeen olet täysin toimintakykyinen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta isoin vaiva tuossa on hermokipu. Sen kanssa on aivan kamala elää.

Tän takia en ottanut epiduraalia. Pahimmillaan jos epiduraali pistetään väärin, niin sillä on vakavat seuraukset, jopa halvaantuminen loppuelämäksi on mahdollista.

Jos ei ole pakko ottaa selkään piikkejä niin jätän ottamatta. Kyllä se alapää puudute tai mikälie olikaan auttoi hyvin. Sain olla sen avulla 2 tuntia kivuitta, ruudulta vain näkyi että supistuksia tapahtuu, mutta en niitä tuntenut. Sitten alkoikin jo ponnistusvaihe ja vauva tuli ulos.

nakkia hissikuiluun kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei kuulu synnytyssaliin.Minä en ainakaan halunut eikä siitä ollut puhettakaan. Asiat hoitu hyvin kätilön kanssa. En ole ihan ymmärtänyt miksi nainen haluaa miehensä sinne. Moni mies ei haluaisi mutta naiselle se on tärkeää. Silloin yli kymmenen vuotta sitten kun synnytin niin siellä synnytysosastolla parveili miehiä niin,että oli vähän hankala imettää. Minä kun en halunut että vieraat miehet näkee. Huomasin että joillain miehillä olisi ollut muutakin tekemistä mutta piti vaan olla siinä kun nainen halusi.

Nämä samat synnytyksen todistaneet miehet haikailevat lopun ikäänsä sen nupullaan olevan ruusun perään. Täälläkin monesti äidit itse todenneet että mitä useampi synnytys, sitä helpommin se kersa luiskahtaa pihalle :D 

Luulette kuitenkin, ettei yhtään vaikuta miehen tuntemuksiin, kun ei edes seiniä kosketa? :D 

Tuolla sinun logiikalla yhdellekään naiselle ei synny kuin yksi lapsi. Ellei sitten satu monikkoraskaus.

Vierailija kirjoitti:

Täällä osa tuntuu ajattelevan että on ihan ok ja normaalia, että ihminen jätetään selviytymään yksin ja asioista ei puhuta eikä tilanteita sanoiteta. Jos tuo on teidän mielestänne hyvää terveydenhuoltoa niin aika vähään olette tyytyväisiä.

Nainen ei ole mikään poikiva emolehmä vaan ihminen jolle pitäisi kommunikoida ystävällisesti puhumalla.

Ehkäpä tämä nainen itsekin voisi kommunikoida ajoissa eikä nillittää jälkikäteen. Kannattaisi myös valmistautua itse siihen synnytyksen kulkuun etukäteen eikä uhriutua jälkeenpäin.. Itsehän sinä tässä vaadit, että naista kohdellaan älyyttömänä eläimenä ääntä käyttäen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tätä nykyaikaa vaivaa. ennen kaikki hoitu ihan hyvin myös synnytykset. Miehilläkin synnytystraumoja. Ei tarvi mennä sinne synnytykseen. Luonnollisista asioista tehdään kauheen isoja numeroita. En tarkoita tätä kyseistä tapausta vaan tarkoitan noin yleisellä tasolla. Harvinaista on,että laitetaan epiduraalipuudutus väärään kohtaan. Sen saa tehdä vaan kokenut ammattilainen. En ole ennen kuullut vastaavanlaisesta tapauksesta.

Siis mikä vaivaa? Ai on ennen asiat hoituneet hyvin? Milloin? :D

Silloin, kun naiset eivät saaneet valittaa eikä kokemuksista saanut puhua ääneen, ainoastaan joskus naisporukassa sai muistella synnytyksiä. Siltä ajalta on peräisin mielipuolinen hokema "kaikki kivut unohtuvat heti, kun vain saa vauvan syliin". Suomeksi se tarkoittaa sitä, että sinussa on jotain vikaa, jos muistat kivut.

No kyllä siellä päässä jotain vikaa onkin , mikälii jää vellomaan niihin kipuihin ja kokemiinsa "vääryyksiin". Kannattaa ymmärtää että synnytys on aina enemmän tai vähemmän kivulias kokemus . Omalla valmistautumisella niin henkisesti kuin fyysisesti voi siihen kokemukseen vaikuttaa paljon. Kaikkea kipua , verta ja paskaa ei saa synnytyksestä poistettua, mutta pelko siihen ei kuulu.

Katsos kun ihminen ei voi valita itse, mistä ne traumat jää. Se ei ole asennekysymys, vaikka kaikki he, joilla ei mitään traumaa ole, mielellään ajattelevat olevansa itse itsensä pelastajia. Ja vaikka se olisikin itsestä kiinni (siis omasta reippaasta asenteesta), niin ei se silti auta sitä, joka syystä tai toisesta on vähemmän reipas ja joka ei saa pidettyä itseään ongelmattomana kipujensa suhteen. Silloin siihen tarvitaan apua, jotta niistä pääsee yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Onko sinulle tehty sektio?

Kuuluu sulle jotenkin? Sektio ei estä millään tavalla kääntymistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuusi vuotta sitten kun menin synnyttämään, menin hyvillä mielin, luottaen henkilökunnan ammattitaitoon (en ollut edes selvittänyt etukäteen hirveästi mitään puolen tunnin synnytysvalmennusta kummempaa). Pienistä komplikaatioista huolimatta kaikki meni hyvin, ja uskoin koko ajan että kätilöt ja hoitajat tietävät mitä tekevät, ja että olen hyvissä käsissä. Ja näin menikin, sillä oli rauhallinen yö. Noh, yksi hoitaja oli aika ilkeä, muut ihania.

Pointtini on se, että olisin hyväuskoisena ihmisenä menettänyt kaiken luottamukseni yhtään mihinkään tuollaisen kokemuksen jälkeen! Kaikki tuo yksinjääminen ja avuttomuus, ja kaupan päälle hirveät kivut, ja vähättelevä suhtautuminen. Siitä jäänyt trauma perustuisi nimenomaan sellaiseen matto jalkojen alta -fiilikseen, epäluottamukseen. Olen kyllä todella huolissani siitä mihin tämä ennen niin turvallinen maa on menossa. Kaikista elintärkeistä asioista säästetään, ja vain johonkin hienoihin uutuusrakennuksiin tmv. syydetään rahaa.

Meillähän ei ole tietoa siitä, mitä itseasiassa synnytyksessä tapahtui Vain tämän yhden osapuolen väritetty kertomus ja jopa hänkin sanoo ettei ole mitään pahaa sanottavaa yksittäisiä häntä hoitaineita kätilöitä vastaan. Kannattaa muistaa, että tämä synnytys tapahtui koronasulkujen aikaan ja suurin osa valituksesta liittyy niihin järjestelyihin. Toivottavasti saa päänsä terapiassa kasaan.

Yhden osapuolen väritetty kertomus??? Olitko sinä, tai joku toinen, toinen osapuoli siinä hänen synnytyksessä? Käsittääkseni osapuolia ovat synnyttäjät ja syntyjä. Vain heillä on kokemus tilanteesta. Kätilö ei ole kokija, hän tekee, mitä tekee.

Kätilö on se, joka ammattilaisena objektiivisesti pystyy arvioimaan synnytyksen kulkua ja tapahtumia ilman syyttelyä ja mutuilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Vatsan alueen leikkaus kyllä vaikeuttaa liikkumista, ihan sitä kyljelleen siirtymistäkin. Ihme tapaus olet, jos sellaisen jälkeen olet täysin toimintakykyinen.

Täysin toimintakykyisen ja liikuntakyvyttömän välissä on se sektiolla synnyttänyt äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei ole jäänyt traumoja. Hyvin ovat sujuneet synnytykset. Olen synnyttänyt 16v.sitten. Onkohan niin,että nykyään ei sitten äideistä pidetäkään enää niin hyvää huolta?

Se tai sitten osalla äitejä on epärealistiset odotukset siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu.

Avaa vähän, että mitä ovat nämä epärealistiset odotukset?

Että synnytys sujuu kivasti pinkin hattaran päällä plumps vaan. Ei satu yhtään, verta ja pskaa ei tule, komplikaatioita ja odottamattomia tilanteita ei tule. Kuvitellaan että itsellä on kontrolli tapahtumista. Ei ole . Keho ja luonto ottaa kontrollin ja hoitohenkilökunta tekee parhaansa reagoiden kuhunkin tilanteeseen.

En ole ikinä kuullut kenelläkään olevan tuollaisia odotuksia. Oliko todellisuus kova pudotus?

Kävin ruotsissa synnyttämässä. Tiesin suomen huonot hoitajat. Ruotsissa oli 3 synnytys hoitajaa koko ajan vierellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Onko sinulle tehty sektio?

Kuuluu sulle jotenkin? Sektio ei estä millään tavalla kääntymistä.

Eli ei ole tehty. Ei se sinänsä estä, mutta on ihan h**lvetin kivuliasta ja vaivalloista alkuunsa.

En halua millään vähätellä tapahtumaa, voin vain kuvitella miten kamalaa, kun jo normi synnytys on monesti kivulias. Silti kokonaiskuvassa ollaan menty synnytyksissä ihan valtavasti eteenpäin. Muutama sukupolvi sitten 1/5 synnyttäjistä kuoli. Nyt juuri kukaan ei kuole. Silti epäkohtiin täytyy puuttua. On ymmärrettävää, ettei kukaan halua tuntea kipua tai pelkoa, vaikka jossain vaiheessa elämää ne ovatkin jokaisella edessä.

Vierailija kirjoitti:

Synnytys ei ole urheilusuoritus. Mitään valmennuksia tarvita. Kyllä ihminen on jotenkin niin kauas mennyt luonnosta. Synnytys on hyvin luonnollinen tapahtuma.

Mene sinä sinne luontoon ja pysy siellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Kaikki.

Höpö höpö, sieltä syntyi ihan terve ja elossa oleva vauva. Äidin tietä ei vaan ollut kukaan silottamassa kuten on tämä valmiiseen pöytään tullut sukupolvi tottunut.

Mikähän kommentti tämäkin oli olevinaan.

Olen niin iäkäs, että anoppini kertoi omasta synnytyskokemuksestaan 60-luvun alussa. Hän kehotti lepäämään sairaalassa mahdollisimman pitkään, koska hänen aikanaan siellä tosiaan sai silloin levätä synnytyksen jälkeen. Jos nyt siis paspomisista puhutaan.

Oma kokemus 90-luvun lopulta oli jo vähän erilainen. En kokenut sairaala-aikaa lepona.

On tosiaan sellaisia kummia myyttejä, joiden mukaan entisaikaan ihmiset eivät levänneet koskaan.

Toinen myytti on, että entisaikaan kaikki synnyttivät kotona tai saunassa, vaikka kaupungeissa monet synnyttivät sairaaloissa ainakin jo 1930-luvulla.

Jep, sairaalassa olo synnytyksen jälkeen oli ihan kamalaa. Isä passitettiin kotiin ja kipeälle äidille lyötiin täysi vastuu vauvasta YKSIN. Silmäystäkään et saanut nukuttua kun huonekaveri kuorsasi, nälässä oltiin kun en ehtinyt hakea ruokaa kun vauva opetteli imemään. Ihan kidutusta.

Olen synnyttänyt 1969 ja 1973. Sairaalassa oltiin monta päivää. Isä kävi vierastunnilla katsomassa. Vauvat olivat vauvalassa, josta ne tuotiin säännöllisesti syömään. Se oli lepoa.

Mitään ei tarvinnut itse tehdä, no suihkussa käydä. Vauvaa oli ikävä.

Juu, tätähän se oli vielä 80-90-luvuillakin. Äitini on puhunut moneen kertaan että kaikkein kauheinta oli se ettei vauvansa kanssa saanut olla vaikka olisi halunnut. Ei vastasynnyttänyt äiti kaipaa lepoa yksin vaan sen vauvan kanssa. Tuo tapa on täysin verrattavissa siihen että lapsi on keskolassa, en todella ymmärrä miksi joku haikailee tätä takaisin. Ihan parasta synnytyksenä jälkeen on olla sen vauvan kanssa ihokontaktissa ja imettää silloin kun imettää, nukkua silloin kun nukuttaa ja palautua vauvan kanssa synnytyksestä. Sitä se vauvakin syntymän jälkeen tarvitsee, ei makaamista omassa sängyssä hoitajien keskellä.

Minulle sektion jälkeen osastolle päästyäni lykättiin vauva kainaloon ja jäin siihen yksin. Minulla ei ollut hyvä asento eikä ollut vauvallakaan, makasin liikkumatta ja pelkäsin, että vauva tippu sängystä. Ei puhettakaan, että olisin uskaltanut ummistaa silmiäni. Selällään on myös hankala imettää, joten sekin jäi tekemättä.

Ja mikset soittanut apua kun sitä tarvitsit?

Miten hitossa minä siihen soittonappiin olisin ylettänyt, kun vauva oli kaunalossa ja soittokello roikkui sillä puolen sänkyä ulottumattomissa?

Yleensä kyllä hoitaja katsoo, että se nappi on saavutettavissa ja tässä tapauksessa sinun itsesi olisi pitänyt tajuta pyytää se nappi siirtämään ulottuvillesi. Ilmeisesti kuitenkin sekä vauvasi että sinä selvisitte hengissä .

Mistä tulee taito, ja ensisijaisesti tarve vähätellä toisen kokemusta. Hoitaja ei pitänyt huolta siitä, että soittonappi on käden ulottuvilla. Äiti jätetiin makaamaan hionoon asentoon vauva kainalossa. Sektioäidin. Mikä tässä asiassa on sinulle niin kestämätöntä, että yrität selittää tilanteen ikävyyden pois? Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Pieleenhän tuo on mennyt, kaikkien osalta. Mut hei, hengissä sentään!! Maailman parasta joitoa siis!

Siis mitä ihmettä? Jätettiin makaamaan huonoon asentoon? Ei sektion jälkeen olla käänneltävä potilas. On varmasti ollut ikävä kokemus joo, mutta onhan tuo nyt aika uusavutonta suoraan sanottuna, jos ei osaa kylkeä kääntää tai lastaan siirtää ilman apua.

-eri

Vatsan alueen leikkaus kyllä vaikeuttaa liikkumista, ihan sitä kyljelleen siirtymistäkin. Ihme tapaus olet, jos sellaisen jälkeen olet täysin toimintakykyinen.

No voi voi, onpas ikävää että tuntuu vaikealta. Joka tapauksessa sitä pitää liikkua ja kääntyä heti kun puudute on poistunut.

Täällä halutaan keisarinleikkaus kaikille ja sit siihen päälle kahden vkon vuodelepo mielellään niin että vauva on hoitajilla hoidossa.