Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määrä ei korvaa laatua!!!

Vaikka syytäisi miten tahansa paljon rahaa sontaan, fakta on se, että perusta on sontaa (miksi minulle tulee mieleen Ukraina?) Jos järjestelmä on feikki, se ei "tekohengityksellä" hyväksi muutu. Pintarakenteiden kaunistelu ei poista sitä syvintä ongelmaa - se vain hämää, niin että ongelma saa jatkua. Itselle tulee hyvä mieli, kun luuli tekevänsä jotain hyvää, mutta todellisuudessa tulikin vain pumpattua mätää systeemiä seuraavien sukupolvien vaivaksi.

Vai että oikein Ukraina tulee mieleen.

Varmasti tuleekin jos olet venäläinen.

Sodan takia venäläiset eivät enää pääse synnyttämään Suomeen. En tiedä kävivätkö Ukrainassakin synnyttämässä ennen sotaa.

Eivät luota omaan terveydenhoitoon lainkaan.

Nykyään menevät Etelä-Amerikkaan synnyttämään. Venäjällä synnyttäminen ei taida olla vaihtoehto jos varat riittävät ulkomailla synnyttämiseen.

Venäjällä on oikein yrityksiä, jotka varaavat matkat, majoituksen ja sairaalan synnytysturisteille. Se on siellä iso bisnes.

Venäläiset taitavatkin olla suomalaisia viisaampia. Ja moni varmaan varakkaampi. Suomalaiset vähän naiiveja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa sitten meni pieleen?

Koko ajan ei ole kivaa ja kaikessa ei ollutkaan koko ajan kyse sinusta eli synnyttävää naista ei ollut koko ajan palvomassa 10 hengen tiimi toisena päivätyönään.

Ja se ylipaino.

No jos nyt olisi edes yksi kätilö "yleisössä". Tai edes harjoittelija katsomassa ettei mitään vakavaa pääse tapahtumaan ja hälyttämässä apua jos taju lähtee.

Kun olin synnyttämässä kuopusta vuonna 2000 niin huoneessa ei soittokello toiminut ja käskettiin menemään suihu/wc tilaan soittamaan kelloa, jos jotakin tulee. Onneksi mies jäi sillä kertaa mukaan ja juoksenteli sitten sitä kelloa siellä vessassa soittamassa. Opiskelijoita ei näkynyt ollenkaan ja kätilö kävi harvakseltaan , kun soitettu oli.  Olisi ollut tosi yksinäinen ja turvaton olo, kun ei edes soittokello ollut lähellä jos olisin yksin huoneessa ollut. 

Mutta kun et ollut yksin. Mikäli olisit ollut, sinua olisi valvonut useampi henkilö henkilökunnasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista luettavaa tämä ketju. Vuosikaudet on keskustelupalstoilla huudettu synnytysväkivallasta ja huonoista kokemuksista synnytykseen liittyen, ja peräänkuulutettu kampanjointia asian tiimoilta. Nyt, kun yksi porukasta on saanut äänensä kuuluviin, se pitääkin ruotia pohjamutia myöten, leimata traumatisoitunut äiti epäonnistujaksi ja mielellään vaientaa kun "ei se suurella osalla synnyttäjistä noin mene".

Ilmeisesti iltapäivälehden lööppi oli väärä kanava asian esiin tuomiseen? Raflaava blogi missä pari ensimmäistä postausta käsittelee itse aihetta ja joka lopulta taantuu kotikutoisten tuoksukynttilöiden ja saippuoiden verkkokaupaksi olisi ollut parempi?

Noh. Ehkä jos valittaa siitä että miehen piti hakea ruokaa huoltsikalta ja että jätettiin välillä

kahdestaan huoneeseen, niin ei niitä loppuja valituksiakaan oteta ihan niin tosissaan. Ei minunkaan synnytyksissä kätilöä näkynyt kuin vasta ponnistusvaiheessa ja mies taisi hakea pitsan itselleen.

Tämä. Lisäksi jos kerran somessa kertoi irtisanoutuneensa yritystoimintansa vuoksi open virasta niin pikkasen outoa kertoa mediassa irtisanoutuneensa synnytystrauman takia. Tässähän jälkeen kerran ollaan haukkumassa yhden henkilön väritetyn "kokemuksen" vuoksi koko Suomen synnytysten hoitoa. Ei kai se ole synnytysosaston ja kätilön vika ,mikäli anestesialääkäri möhlii epiduraalin laiton.

Mitä siellä synnytyksessä pitäisi tapahtua, että nykyajan mielensäpahoittajat olisi tyytyväisiä? Jokaisen kannattaa ymmärtää ettei sitä synnytyksen kulkua pysty käsikirjoittamaan, se etenee niinkuin etenee ja niissä tilanteissa toimitaan aina tilanteen vaatimalla tavalla potilaan hyväksi, jotta äiti ja lapsi selviää hengissä. Ehkä on parempikin, että tietyt ihmiset eivät lisäänny, sillä kyllä siinä lastenkasvatuksessa tulee vaikeampiakin asioita eteen kuin synnytys.

Synnytys on todella iso ja merkittävä tapahtuma jolla on iso vaikutus lapsen ja äidin kiintymyssuhteista muodostumiseen. Isoin ongelma suomalaisessa terveydenhuollossa on se että resursseja on liian vähän joten jokainen synnyttäjä on varsinainen porsija joka hoidetaan liukuhihnalta mahdollisimman nopeasti systeemistä ulos. Synnytys on paljon turvallisempi kokemus jos kätilöitä olisi tarpeeksi ja kätilöillä olisi voimavaroja olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Moni on kokenut todella tylyä kohtelua hoitohenkilökunnan taholta joka kohdistuu hormoonihuuruiseen, kipuilevaan ihmiseen joka on täysin hoitohenkilökunnan armoilla.

Joillain ihmisillä on paha hammaslääkäripelkokin joka voi olla huonon hammaslääkärikokemuksen ansiota. Minkä takia alenkatsot traumoja joihin liittyy lähtökohtaisesti paljon kivuliaampi ja pitkäkestoisempi operaatio?

Vastuunsa tässä on sillä synnyttäjälläkin. Osalla ihmisistä on näköjään täysin harhainen kuvitelma siitä mitä synnytyksessä tapahtuu ja sitten itketään kun homma ei mennyt oman käsiksen mukaan. Miten itse on valmistautunut synnytykseen henkisesti ja fyysisesti? Entäs se isä, joka raahataan mukaan doulan sijasta, hänen tehtävänsä on tukea, auttaa ja huolehtia siitä että synnyttäjä saa huomion minkä tarvitsee.

Nämä pelkoasiat täytyisi hoitaa pois hyvissä ajoin ennen synnytystä. Miksi ylipäätään synnytystä pelätään? Onhan se nyt ihan selvää, ettei se mikään aurinkoinen piknik tai kylpyläreissu ole.

Mitä on ne harhaiset kuvitelmat, joita tarkoitat? Ei ole pitkä aika, kun minä synnytin esikoiseni... Jo neuvolassa minulta kyseltiin toiveita ja minulle kerrottiin rehellisesti mitä on tulossa (tietenkin huomioon ottaen, että nämä kaikki on yksilöllisiä juttuja). Minun toiveitani kivunlievityksestä kuunneltiin synnytyssalissa; sain kipupiikkejä ja epiduraaliboluksia oikeaan aikaan. Ennen epiduraalia sain olla ammeessa ja koko ajan kätilö kyseli, että onko hyvä, ottaisinko jotain jne. Minulla on aivan ihana kokemus synnytyksestä ihanan ja osaavan ammattimaisen henkilökunnan vuoksi.

Kyllä se kivun vahvuus ja sellainen yksin jäämisen pelko kipulääkkeistä ja kaikesta muusta huolimatta tuli pintaan. Se yksi minuuttikin tuntuu pitkältä... Minulla kävi niin, että avauduin hitaasti, mutta yhtäkkiä ponnistustarve vaan tuli ja kätilö oli juuri silloin toisaalla, kun ajatteli, ettei vielä hetkeen varmasti tapahdu mitään ja jouduin kiemurtelemaan/pidättelemään siellä sängyllä jonkun aikaa, että joku pääsi tulemaan ja siinä tuli juuri sellainen paniikki mihin ei auttanut enää ilokaasut sun muut... Onneksi mies oli vierellä.

Sairaalan tilanne vaihtelee. Jos siellä on monta synnytystä samaan aikaan ja jos vielä on hätätapaus tai pari samaan aikaan, niin silloin ei vain ole henkilökuntaa istumaan yhden henkilön vieressä ja lohduttelemaan tätä. Nykyisin on  paljon riskisynnyttäjiä ja tämä johtuu erilaisista syistä.

Teen keikkaa neuvolassa ja osastolla. Osastolla lääkäri vaatii äitiä jäämään vielä seuraavaksi päiväksi osastolle mutta äiti kieltäytyi. Neuvolassa sama äiti sitten valitti kun osastolta piti lähteä pois. Osalla äideistä ei muisti toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määrä ei korvaa laatua!!!

Vaikka syytäisi miten tahansa paljon rahaa sontaan, fakta on se, että perusta on sontaa (miksi minulle tulee mieleen Ukraina?) Jos järjestelmä on feikki, se ei "tekohengityksellä" hyväksi muutu. Pintarakenteiden kaunistelu ei poista sitä syvintä ongelmaa - se vain hämää, niin että ongelma saa jatkua. Itselle tulee hyvä mieli, kun luuli tekevänsä jotain hyvää, mutta todellisuudessa tulikin vain pumpattua mätää systeemiä seuraavien sukupolvien vaivaksi.

Vai että oikein Ukraina tulee mieleen.

Varmasti tuleekin jos olet venäläinen.

Sodan takia venäläiset eivät enää pääse synnyttämään Suomeen. En tiedä kävivätkö Ukrainassakin synnyttämässä ennen sotaa.

Eivät luota omaan terveydenhoitoon lainkaan.

Nykyään menevät Etelä-Amerikkaan synnyttämään. Venäjällä synnyttäminen ei taida olla vaihtoehto jos varat riittävät ulkomailla synnyttämiseen.

Venäjällä on oikein yrityksiä, jotka varaavat matkat, majoituksen ja sairaalan synnytysturisteille. Se on siellä iso bisnes.

Niin ja kun Etelä-Amerikassa saa jossakin maassa lapselle kansalaisuuden kaupan päälle. Kätevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu ei todista mitään muuta kuin sen, miten heikko valittava reppana länsimainen nainen on tätä nykyä. Pullamössöä, valmiiksi pureskeltua ja anteeksiantamatonta, vaikka kaikki maailman vaihtoehdot tarjoillaan hopeavadilla. Paitsi se kuuluisa maalaisjärki. Se tarvitsee valitettavasti kaivaa itse sieltä pään perukoilta.

Kauan eläköön ne vahvat naiset, äitien äidit, jotka vielä kokee yhteyden esiäiteihinsä lukemattomien sukupolvien taa.

Incel-mies, joka ei tiedä synnyttämisestä mitään.

Itse olet pullamössöä, itse olen ilman asiallista hoitoa lapseni pakertanut tähän maailmaan.

Kokeilepas reppana itse, et pysty.

Ottaako noin koville, kun itse asiassa useamman lasta tähän maahan pusertanut nainen laittaa tähän keskusteluun kyseisenlaisen kommentin? Olette vain yksinkertaisesti heikkoja, jaksatte valittaa, olette hengissä ja olisitte siitä kiitollisia.

Jaksuja! Sitä tarvitsette.

Mulkku.

Ihan vagina löytyy, kiitos kysymästä. Mulkkumaista on pelon lietsonta ja yleistäminen, kuin synnyttäminen olisi maailman hirvein ja pelottavin asia, johon ei kannata ryhtyä. Pääasiassa kuitenkin ne sujuvat todella hyvin ja palkintona on maailman ihanin asia ja äidille valtavasti itsevarmuutta kaiken kovan puurtamisen jälkeen. Kun noudattaa ohjeita, ravitsemuksellisia ja liikunnallisia, ennaltaehkäisee paljon raskauden jälkeisiä haittoja.

Mulkkumaista on myös väheksyä toisten pelkoja. Ne pelot eivät sillä vähene. Hyvä on se kun ymmärtää, ettei ole pelkojensa kanssa yksin. Ja että niistä saa puhua. Ja et niihin vois ehkä saada myös apua. Jos siis voi.

Kovasti täällä paheksutaan epiduraalia. Minulle se oli hyvä lääke. Sain epiduraalin, koska vauvan sydänäänet heikkeni supistusten aikana ja lapsivesi oli mennyt vihreäksi. Epiduraalin jälkeen vauvan syke tasaantui, minä pystyin jopa nukkumaan ja kohdunsuu avautui tunnissa viisi senttiä. Jos synnytyksen olisi annettu jatkua luonnollisesti, olisin saanut hapenpuutteesta aivovamman saaneen lapsen. Kiitos epiduraalin, terve lapsi syntyi.

Kiitos myös äidinmaidon korvikkeelle, jolla sain lapseni ruokittua. Sitä maitoakaan kun kaikilla ei erity tarpeeksi.

Enemmän minä ihmettelen keski-ikäisiä miehiä, jotka pelkäävät hammaslääkäriä. Hammaslääkärissä jokainen toimenpide voidaan tehdä täysin kivuttomasti, vain jotain jälkisärkyä voi olla, mutta siihenkin saa särkylääkkeet. Synnytyksen pelkääminen on ihan luonnollista pelkoa ja sitä pitää hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotain tässä maassa on vialla kun terve työkykyinen nainen voi jättää työnsä ja heittäytyä yhteiskunnan elätiksi. Kun synnärillä ei palveltu kuin prinsessaa ja kaikki mennyt mielen mukaan. Selkäkipu aamulla tai "traumat" ei ole mikään syy heittäytyä työttömäksi. Sen jälkeen kun on kuluttanut kymmeniä tuhansia verorahoja synnytysosastolla.

Myös epiduraalin jossa on aina vaaransa antaminen synnytyksen joka on luonnollinen tapahtuma vuoksi pitäisi lopettaa. Kohdunkaulan puudutusta voidaan tarjota turvallisempana menetelmänä.Synnytysosasto ei myöskään kuulu olla mikään 5 tähden hotelli vaan kasvattaa naista arkeen lapsen kanssa. Kaiken huippu ovat nämä naiset jotka eivät viitsisi edes imettää lastaan. Vaikka lapsen immuunipuolustuksen kehityksen kannalta se olisi tärkeää.

Jatkuva kipu voi kyllä invalidisoida. Onhan kerrottu, että ihmisten kipuja helposti vähätellään ja erityisesti naisten kipua ajatuksella, että naisten nyt kuuluu kärsiä. Lääkkeetkin on usein tutkittu miespuolisilla koehenkilöillä, joten ei tiedetä vaikuttaako lääke toivotulla tavalla naispotilaaseen.

Vierailija kirjoitti:

Jotain tässä maassa on vialla kun terve työkykyinen nainen voi jättää työnsä ja heittäytyä yhteiskunnan elätiksi. Kun synnärillä ei palveltu kuin prinsessaa ja kaikki mennyt mielen mukaan. Selkäkipu aamulla tai "traumat" ei ole mikään syy heittäytyä työttömäksi. Sen jälkeen kun on kuluttanut kymmeniä tuhansia verorahoja synnytysosastolla.

Myös epiduraalin jossa on aina vaaransa antaminen synnytyksen joka on luonnollinen tapahtuma vuoksi pitäisi lopettaa. Kohdunkaulan puudutusta voidaan tarjota turvallisempana menetelmänä.Synnytysosasto ei myöskään kuulu olla mikään 5 tähden hotelli vaan kasvattaa naista arkeen lapsen kanssa. Kaiken huippu ovat nämä naiset jotka eivät viitsisi edes imettää lastaan. Vaikka lapsen immuunipuolustuksen kehityksen kannalta se olisi tärkeää.

Ei ole työkyvytön, pyörittää omaa bisnestä. Iltasanomien juttu tuo mukavasti mainosta bisnekselle. Googleta nimellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä kuvattiin vain yhden naisen ja miehen kokemus. En usko, että tämä on mitenkään tavanomainen tilanne. Epämiellyttäviä ja pelottavia tilanteita syntyy myös muualla kuin synnyttäjille tai synnytys-saleissa. Epäkohtia on joka puolella, leikkaus-saleissa, jälkihoidossa ja missä nyt ihmiset apua tarvitsevat. Jos kaikki naiset kokevat synnytyksensä menneen kuten esimerkki kertoo, en enää tiedä mihin uskon. Samana yönä syntyi 7 lasta, pitäisi tietää, miten nämä 7 muuta naista synnytyksensä kokivat, silloin on kokonaistilanne paremmin tiedossa.

No tietenkin tämä oli poikkeus! Mut eihän se muuta Pepin kokemusta tai jälkeseurauksia mihinkään, jos ne muut eivät saaneet seurauksia omasta reissustaan. Muuttuuko tämä kokemus todelliseksi vasta tilastollisen otoksen kautta?

Eihän kukaan ole Pepin kokemusta lytännyt. Tottakai se oli hänelle traumaattinen kokemus ja hän on varmasti kokemut tuon herättelynkin ikävästi, kuten myös koronarajoitukset. Täällähän kritisoidaan sitä että tämä kokemus liitettiin siihen miksi naiset eivät halua enemmän lapsia ja maalataan kuvaa siitä miten Suomessa on kauhea synnyttää ja äidit traumatisoituu. Tällöin väistämättä tulee mieleen myös se, että ei itse ymmärrä mikä yhden henkilön kokemuksessa oli niin kauheaa, että se pitää liittää asiaan. Jos Pepin kokemus olisi ollut vain kuvaus hänen kokemuksestaan, tottakai siihen suhtauduttaisiin eri tavalla.

Pepin kokemus on ikävä, synnytystrauma on ihan todellinen, moni muu ei olisi traumatisoitunut ja kyllä sen saa ääneen sanoa silloin kun otsikosta lähtien sanotaan sen olevan monen Suomen synnyttäjän kokemus. Ei ole.

No tuon lopun sanomaan tarvittais useampi, eli se tilastollinen otos. Ei kukaan voi omista kokemuksista lähtien voi yleistää suuntaan eikä toiseen. Ja todella asiaankuulumatonta todeta, ettei moni muu olisi traumatisoitunut. Et sinä voi sitä tietää. Tuo on vain tunteetonta ja pahentaa sitä pelkoa, jota monet kokevat.

No enpä ihmettele. Ne kerrat esimerkiksi, kun olen joutunut käymään gynen polilla mua on kohdeltu kuin läjää paskaa. Ensimmäisellä kerralla miesgyne vlttuili mulle neitsyydestäni, minkä ehti. Olin niin läpeensä loukkaantunut, että miltei itkin hänen nähtensä. Sen jälkeen, kun multa leikattiin iso munasarjakasvain, jälkitarkastuksen tehnyt naisgyne raivosi mulle naama punaisena, koska käytin suojaa haavan päälle, etteivät vaatteet hankaa. Niin, että, hankinko lapsia mun puolison kanssa? En TODELLAKAAN!!!

Vierailija kirjoitti:

Enemmän minä ihmettelen keski-ikäisiä miehiä, jotka pelkäävät hammaslääkäriä. Hammaslääkärissä jokainen toimenpide voidaan tehdä täysin kivuttomasti, vain jotain jälkisärkyä voi olla, mutta siihenkin saa särkylääkkeet. Synnytyksen pelkääminen on ihan luonnollista pelkoa ja sitä pitää hoitaa.

Itse en pelkää kipua ollenkaan, vaan kaikkia lääketieteellisiä toimenpiteitä. On myös voimakas tukehtumisen kammo, ja se aktivoituu vahvasti hammaslääkärissä. Synnytyksissäkin pelkäsin eniten, että jos joudutaan tekemään jotain toimenpiteitä, en itse synnytystä. En halunnut mitään kivunlievitystä, koska tosiaan, kipu ei pelottanut, kaiken maailman puudutukset yms. kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Eniten pieleen menneessä ensisynnytyksessäni harmittaa se, että minun lapseni kantaa sen vatustelun ja rääkkäämisen seuraukset lopun ikäänsä kehitysviivästymänä ja oppimisongelmina. Hänen koko elämänsä pilattiin siinä salissa kun kätilöille oli tärkein opettaa nuorta ensisynnyttäjää äidin kärsimykseen ja tavoille.

Tämä. Omalla esikoisella napanuora 3 kertaa kaulanympärillä, eikä tätä todettu etukäteen. Eihän se lapsi päässyt syntymään, kun ei napanuoraa riittänyt niin pitkälle, että olisi päässyt syntymään. Kätilö kävi välillä hokemassa, että käännä kylkeä, vauvalla ei ole hyvä olla ja sydänäänet huonot. 

Olin niin kipeä, etten voinut edes kääntyä  ja supistukset tuli tautto tuntikaupalla. 

Revin jo hiuksia päästä ja kätilö vaan huusi, että ole ihmisiksi.

Synnytys pitkittyi ja pitkittyi, kunnen aamuyöstä paikalle hälyytettiin lääkäri. Vauva revittiin imukupilla ulos ja välillä napanuoraa irroiteltiin kaulan ympäriltä. Olin siinä vaiheessa jo ihan muissa maailmoissa. Lääkäreitä huone täynnä ja hätäsektioon valmistautumista, jota ei sitten tarvittu. 

Repesin tosi pahasti ja vauva kärsi hapenpuutteesta. 

Kuulin, kun kätilö sanoi ensimmäisenä paikalle tulleelle lääkärille, että tuollainen se on ollut koko ajan, kun revin hiuksia kovissa kivuissa. Ilokaasu oli otettu pois, kun hengitin sitä koko ajan. Sanottiin, että silloin vaan saa ottaa kun supistaa ja muistan sanoneeni, että supistaa koko ajan.

Yksi paikalla olleista lääkäreistä sanoi (kun lapsi oli syntynyt) että ihmettelet varmaan, miksi heitä on paikalla näin paljon, mutta , että varauduttiin leikkaukseen, niin tämä kätilö sanoi, että ei sille ole mitään puhuttu.

Vuoro hoitajilla vaihtui ja lääkäri(?) jäi tikkaamaan minua kasaan. Siinä meni tunti. 

Kätilö joka oli synnytyksessä hävisi huoneesta näkemiin sanomatta, eikä jälkeenpäin kukaan käynyt kanssani synnytystä läpi, vaikka sellainen käytäntö sairaalassa silloin oli. 

Surullista että monella naisella ei edelleenkään ole elämässä mitään muita merkittäviä tapahtumia kuin synnyttäminen. Siitä sitten pitkään ja hartaasti houritaan kaikille jotka jaksavat kuunnella. Ja tietenkin omaa täydellisyyttä ja erinomaisuutta pitää muistaa korostaa ja vielä hieman piikitellä jos vastapuolella ei olekaan niin upeaa kokemusta kuin itsellä.

Tällaisia emäntiä se tämäkin ketju pursuaa. Jos joku erehtyy sanomaan että synnytys oli kamala kokemus ja kohtelu huonoa niin heti tulee täysilaidallinen ryöpytystä että ei voi pitää paikkaansa ja että kertoja on vain itse epäonnistunut.

P.s 2 lasta olen synnyttänyt enkä koe tarvetta leuhkia niillä kokemuksilla.

Vierailija kirjoitti:

Yksi yksityiskohta pisti silmään. Joku listasi ns. kamaluuksia mainiten mm.että siivoojaa kotiutti. Voi hyvä päivä. Uutisessa kerrottiin lääkärin antaneen kotiutumisluvan. Siivooja kantoi sen muksun apuna autoon. Se EI ole kotiuttamista. Kyllä koko höpöhöpö tarina on niin överiä liioittelua ettei mitään rajaa. Näin lietsotaan ihmisiä perusteettomaan hysteriaan luonnollista asiaa kohtaan.

Jokainen, joka luki artikkelin, ymmärtää, että pointti oli se, ettei kyennyt itse kantamaan vauvaa ulos sairaalasta. Kertoo siis, missä kunnossa hän oli. Tuo tarve vähätellä asiaa on kyllä uskomatonta. Miten itse olisit toiminut? Vauva tarttis saada kotiin, mut et kykene kantamaan. Koko tilasi onkin ihan höpöhöpöä!

Vierailija kirjoitti:

Enemmän minä ihmettelen keski-ikäisiä miehiä, jotka pelkäävät hammaslääkäriä. Hammaslääkärissä jokainen toimenpide voidaan tehdä täysin kivuttomasti, vain jotain jälkisärkyä voi olla, mutta siihenkin saa särkylääkkeet. Synnytyksen pelkääminen on ihan luonnollista pelkoa ja sitä pitää hoitaa.

Pelkoon voi olla syynsä. Tulehtunut hammas ei aina puudu. Vaikka laitettaisiin 5 puudutus piikkiä. Eikä tämä ole harvinaista näissä tapauksissa. Tästä asiasta ei hammaslääkärien mainoksissa vain puhuta.

Ymmärsin haastattelun perusteella että hermokivut ovat suurin syy, miksei Peppi kykene työskentelemään opettajana.

Koin synnytyksessä samanlaisen kehosta irtaantumisen kokemuksen. Jännä fiilis, ihan kuin olisin katsellut menoa ulkopuolelta. Muutenkin olin omissa maailmoissani. Psyykkinen suojausmekanismi kun kipu yltyy liian kovaksi kestää muuten. Minulla ponnistusvaihe kesti yli 1,5h ja lopulta lääkäri vetäisi imukupilla vauvan ulos. En kokenut tuota kehosta irtaantumisen kokemusta mitenkään negatiivisena, lähinnä auttoi synnytyksessä.

v, 1971 synnytys tapahtui vanhassa synnytyssairaalassa. Ei puhettakaan apulääkkeistä, 

kamala homma, olin niin heikko sen jälkeen että pyörryin vielä 10 päivän päästä.

Lääkäri tuli tuolloin keskussairaalasta varsin minua katsomaan kun oli hälytetty.

Sen jälkeen alkoi tulla vitamiineja kasottain päivittäin, vanhat kätilöt ei välittäneet mistään,

pitkään sain odottaa ompelua synnytyksen jälkeen, kait siinä vuoti veret melko nollaan.

Erikoislääkäri oli pahalla päällä kun näki minut, ja sai kyllä akat liikkeelle, sanoi että minut olisi

pitänyt toimittaa keskussairaalan kun olin niin huonossa kunnossa. Mulla oli lähtökunto  mitä

loistavin. Ajattelin että en tee enää yhtään lasta kun olin henkipattona.

Mutta onneksi 12 vuoden jälkeen uskalsin ja lapsi meni perätilaan joten sain keisarinleikkauksen,

en ollut laikaan huonossa kunnossa sen jälkeen, paitsi ommelta piti varoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmän minä ihmettelen keski-ikäisiä miehiä, jotka pelkäävät hammaslääkäriä. Hammaslääkärissä jokainen toimenpide voidaan tehdä täysin kivuttomasti, vain jotain jälkisärkyä voi olla, mutta siihenkin saa särkylääkkeet. Synnytyksen pelkääminen on ihan luonnollista pelkoa ja sitä pitää hoitaa.

Itse en pelkää kipua ollenkaan, vaan kaikkia lääketieteellisiä toimenpiteitä. On myös voimakas tukehtumisen kammo, ja se aktivoituu vahvasti hammaslääkärissä. Synnytyksissäkin pelkäsin eniten, että jos joudutaan tekemään jotain toimenpiteitä, en itse synnytystä. En halunnut mitään kivunlievitystä, koska tosiaan, kipu ei pelottanut, kaiken maailman puudutukset yms. kyllä.

Kyllä minäkin pelkäsin ennen ensimmäistä synnytystä enemmän kaikkia piikkejä ja toimenpiteita, mutta synnytyksen edetessä ja kipujen lisääntyessä ne piikit ei tuntuneet enää miltään ja kiitollisena otin kivunlievityksen vastaan. 

Ensimmäisessä synnytytksessä kivut oli valtavat ja sietämättömät.

Toinen synnytys oli helppo enkä edes muista sainko mitään kivunlievitystä.  Synnytykset on erilaisia ja joku ei tarvitse kivunlievitystä, mutta kyllä kivunlievitys synnytykseen kuuluu jos synnyttäjä niin tuntee. Turha siitä on ketään syyllistää.