Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

todellakin rupeaa. Potilas patistetaan niin nopeasti ylös jalkeille leikkauksen jälkeen, kuin se on mahdollista.

Totta. Minutkin patistettiin ylös heti seuraavana päivänä leikkauksesta. En kyl kyenny, mut patistettiin. Pari kertaa nousin seisomaan, ja sit lepäsin. En hoitanut vauvaa. Kerran oksensin yltympäriin. Luojan kiitos ei ollut vauvoja lähellä. Kaiken jumpan välissä sain maata (lakanalla, ei ollut laakereita). Ei tarvinnut hoitaa ketään. Onneks. Ei olisi onnistunut mitenkään. Ihan järkyttävää luettavaa nää synnärikokemukset tänä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sektio on naisten oikeus! kirjoitti:

Tämä artikkeli oli kammottavaa luettavaa. Suuret sympatiat tälle opettajalle. Itselläni oli myös todella traumaattinen synnytys ensimmäisen lapsen kohdalla, pienessä sairaalassa ei ollut anestesialääkäriä ja gynekologi hälytettiin vasta lopussa. Vasta 10 vuoden jälkeen uskalsin lähteä toisen lapsen yritykseen. Alusta asti päätin vaatia pelkosektion. Muistakaa naiset, että sektio on teidän oikeus! Kaikki meni itselläni aivan ihanasti ja parantuminen oli nopeaa. Sektio oli eheyttävä kokemus.

Alatieteurastukseen ei ole pakko suostua - ketään ei voi pakottaa! Surullista, jos joku jättää oman lapsen hankkimatta, kun pelkää synnytystä liikaa.

Anteeksi, mutta huomasitko ollenkaan mikä eräs asia tässä meni myös pieleen? Se oli epiduraali.

Jokainen, joka sen ottaa, luulisi myös ymmärtävän sen, että aina se ei mene oikein ja siitä on myös haittoja. Näistä toki puhutaan liian vähän. Se epiduraalin laitto ei kuitenkaan ole mikään "pikku toiminpide". Ja mikä sekstiossa suunnitellusti aina laitetetaan, no se epiduraali...

Synnytysvalmennuksen alasajo vaikuttaa minusta näihin kokemuksiin. Olisi hyvä, että ihmiset saisivat oikeaa tietoa asioista. Kaiken lisäksi valmennusta pitäisi mielestäni pitää kätilö, eivät terveydenhoitajat, sillä kätilö ovat nähneet aidosti sen mitä synnytys on, eikä opeta vain "kirjoista".

Synnytysvalmennuksesta; minä synnytin Saksassa ja raskausaikana oli käytäntönä oma hebamme, kätilö, joka valmensi synnytykseen ja äidiksi tulemiseen. Hän oli fantastinen persoona ja myös mukana synnytyksessä. Synnytys oli vaikea, kesti 30h mutta hänen avustuksellaan lapsi syntyi alateitse, enkä saanut mitään vaurioita. Kotiin päästyämme hebame vieraili luonamme ja tarkisti kuntoni synnytyksen jälkeen sekä antoi neuvoja vauvan hoidon suhteen. Kokemus oli kaikin puolin upea, vaikka synnytys oli vaikea. Käytettiin oksitosiinia ja sain epiduraalin. Slaavikyykyssä vauva syntyi. Tahdon sanoa vain, että tämä osaava kätilö pelasti muutoin tapahtuneelta hätäsektiolta ja kaikesta kivusta huolimatta tunsin olevani turvassa ja selviäväni koko hommasta. Kaikkien lukemieni kommenttien perusteella en uskaltaisi synnyttää Suomessa.

Kyllä se isoin luotto pitää olla itsessä. Jos ei, on jotain pielessä. Äiti voi myös omatoimisesti itse etsiä tietoa ja valmistautua henkisesti.

Olen se Saksassa synnyttänyt. Olen samaa mieltä, että itseen pitää luottaa ja etsiä tietoa. Raskaaksi tultuani katselin synnytysvideoita ja harrastin pilatesta. Tiesin kyllä kestäväni kivun, sillä minulla on kestävyysurheilutausta. Siltikin ensisynnyttäjänä koin suurta hyötyä osaavasta kätilöstä ja hyvästä huolenpidosta. Hyvän synnytysavun pitäisi olla kaikkien äitien oikeus.

Hyvästä synnytysavusta huolimatta synnytys voi mennä pieleen. Serkkuni synnytti Munchenissä ja komplikaatioiden vuoksi oli kuolla siihen. Toista lasta ei edes harkitse.

Olen pahoillani serkkusi puolesta. Synnytykseen sisältyy aina komplikaatioriski. Toivon, että serkkusi sai ammattimaisen ja hyvän hoidon synnytyksen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen siellä sairaalassa tarvitaan miestä tai tukihenkilöä? Jos teidät leikataan vaikka sappikivien takia niin otatteko miehenne mukaan?

Sappikivileikkauksessa harvemmin jätetään asiakas yksin sinne leikkauspöydälle tuntikausiksi kuten synnytyksissä on tapana. Haluan jonkun mukaan ihan jo huolehtimaan, että tarvittaessa saan varmasti apua. Seurakaan ei tietysti ole ollut pahitteeksi. Yhteisiähän ne lapset on meille miehen kanssa olleet, ei mitään minun omia projektejani.

Synnytys ei ole leikkaus. Tämä keskustelu on lähtenyt ihan sairaille raiteille, eipä ihme jos naisia ei huvita synnyttää kun näitä lukee.

Joo, sattuu, on hankalaa, aika paljon joutuu kärsimään epämukavuutta ja sitä että asiat ei mene niinkuin ajatteli, eka kerralla ainakaan.

Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin ihan normaalisti, syntyy terve lapsi ja äiti on parin päivän päästä taas täysissä voimissaan. Henkilökunta auttaa ja neuvoo. Niin se tavallisesti menee. Täällä nyt huudetaan että kaikki vammautuu ja on horroria. Toistan, ei se mukavaa ole, mutta sen pitäisi olla kaikilla tiedossa kun lapsentekoon ryhtyy.

Taitaa olla monelle se synnytys ensimmäinen kerta kun ei voi kaikkea ohjata ja määrätä. Se etenee niinkuin etenee eikä omien suunnitelmien mukaan. Tavoitteena kuitenkin on, että kumpikin niin äiti kuin lapsikin selviytyy siitä hengissä. Muu on toissijaista.

Voisi kuitenkin ajatella, että melko tärkeällä sijaluvulla synnytysten hoitamisessa olisi sen varmistaminen, että asiakas uskaltaa tulla toistekin. Ellei sitten ole työntekijällä tarkoituskin tehdä itsensä tarpeettomaksi. 

Sillehän ei voi mitään, että kontrollifriikit ja herkät lumihiutaleet pahoittaa kaikesta mielensä. Myös saamastaan avusta ja ohjeista.

Puhutko siis hoitavasta vai hoidettavasta tahosta? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sektio on naisten oikeus! kirjoitti:

Tämä artikkeli oli kammottavaa luettavaa. Suuret sympatiat tälle opettajalle. Itselläni oli myös todella traumaattinen synnytys ensimmäisen lapsen kohdalla, pienessä sairaalassa ei ollut anestesialääkäriä ja gynekologi hälytettiin vasta lopussa. Vasta 10 vuoden jälkeen uskalsin lähteä toisen lapsen yritykseen. Alusta asti päätin vaatia pelkosektion. Muistakaa naiset, että sektio on teidän oikeus! Kaikki meni itselläni aivan ihanasti ja parantuminen oli nopeaa. Sektio oli eheyttävä kokemus.

Alatieteurastukseen ei ole pakko suostua - ketään ei voi pakottaa! Surullista, jos joku jättää oman lapsen hankkimatta, kun pelkää synnytystä liikaa.

Anteeksi, mutta huomasitko ollenkaan mikä eräs asia tässä meni myös pieleen? Se oli epiduraali.

Jokainen, joka sen ottaa, luulisi myös ymmärtävän sen, että aina se ei mene oikein ja siitä on myös haittoja. Näistä toki puhutaan liian vähän. Se epiduraalin laitto ei kuitenkaan ole mikään "pikku toiminpide". Ja mikä sekstiossa suunnitellusti aina laitetetaan, no se epiduraali...

Synnytysvalmennuksen alasajo vaikuttaa minusta näihin kokemuksiin. Olisi hyvä, että ihmiset saisivat oikeaa tietoa asioista. Kaiken lisäksi valmennusta pitäisi mielestäni pitää kätilö, eivät terveydenhoitajat, sillä kätilö ovat nähneet aidosti sen mitä synnytys on, eikä opeta vain "kirjoista".

Synnytysvalmennuksesta; minä synnytin Saksassa ja raskausaikana oli käytäntönä oma hebamme, kätilö, joka valmensi synnytykseen ja äidiksi tulemiseen. Hän oli fantastinen persoona ja myös mukana synnytyksessä. Synnytys oli vaikea, kesti 30h mutta hänen avustuksellaan lapsi syntyi alateitse, enkä saanut mitään vaurioita. Kotiin päästyämme hebame vieraili luonamme ja tarkisti kuntoni synnytyksen jälkeen sekä antoi neuvoja vauvan hoidon suhteen. Kokemus oli kaikin puolin upea, vaikka synnytys oli vaikea. Käytettiin oksitosiinia ja sain epiduraalin. Slaavikyykyssä vauva syntyi. Tahdon sanoa vain, että tämä osaava kätilö pelasti muutoin tapahtuneelta hätäsektiolta ja kaikesta kivusta huolimatta tunsin olevani turvassa ja selviäväni koko hommasta. Kaikkien lukemieni kommenttien perusteella en uskaltaisi synnyttää Suomessa.

Kyllä se isoin luotto pitää olla itsessä. Jos ei, on jotain pielessä. Äiti voi myös omatoimisesti itse etsiä tietoa ja valmistautua henkisesti.

Tästä yksin pärjäämisen ihannoinnista voitaisiin jo kehittyä eteenpäin.

Miksi. Koska viimekädessä juuri sinä itse selviydyt siitä synnytyksestä täysipäisenä tai et selviydy. Sinua voidaan avustaa, mutta se ratkaiseva tekijä olet sinä itse .

Varmasti totta, että mikäli synnytysvalmennus olisi parempaa niin elämästä vieraantuneet ituhipit ja kontrollifriikit tajuaisivat mitä odottaa synnytyksestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

todellakin rupeaa. Potilas patistetaan niin nopeasti ylös jalkeille leikkauksen jälkeen, kuin se on mahdollista.

Totta. Minutkin patistettiin ylös heti seuraavana päivänä leikkauksesta. En kyl kyenny, mut patistettiin. Pari kertaa nousin seisomaan, ja sit lepäsin. En hoitanut vauvaa. Kerran oksensin yltympäriin. Luojan kiitos ei ollut vauvoja lähellä. Kaiken jumpan välissä sain maata (lakanalla, ei ollut laakereita). Ei tarvinnut hoitaa ketään. Onneks. Ei olisi onnistunut mitenkään. Ihan järkyttävää luettavaa nää synnärikokemukset tänä päivänä.

Niin että mieluummin otat veritulpan sängyssä makaamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Se että hoitaa vauvaa AUTETTUNA on kaukana tämän päivän todellisuudesta, jolloin sektion jälkeen synnyttänyt äiti saa ja joutuu pärjäilemään miten mielii ilman apua.

Juuri itsekin edellä kirjoitat miten sektion jälkeen äidin pitää jaksaa hoitaa vauvansa eikä lepäillä laakereilla. On tosi ihmeellistä miten kaikkien muiden leikkausten jälkeen on lupa saada apua. Ajatellaan vaikka pieniäkin polikliinisiä leikkauksia, niistä ei pääse edes yksin kotiin. Mutta sektio ei saa naisella tuntua yhtään missään.

Missä sanotaan, ettei saa apua? Itse olen saanut kaksi lasta sektiolla ja kummallakin kerralla sain apua.

Nyt on kyse siitä, että joku vinkui että vauvalaa tarvitaan sektioäideille. En todellakaan olisi halunnut, että lapsi, jota odotin 9 kk, kärrättäisiin moneksi päiväksi eri huoneeseen, vaan halusin olla lähellä vastasyntynyttä lastani. Kummankin sektion jälkeen kotiuduin kolmantena päivänä sektiosta, joten olisi ollut kauheaa päästä hoitamaan lasta vasta kotona.

Minä olen tuo vauvalaa haikaillut "vinkuja". Sain lapseni aikana, jolloin vauvalat vielä oli olemassa. Pakko sanoa, että arvostin, ettei vauvaa tarvinnut itse hoitaa yöllä vaan sai yrittää nukkua sen mitä pystyi. Vauvaa sai hoitaa kuitenkin 16 tuntia vuorokaudessa eli aamusta myöhään iltaan. Jos tuo on sitä prinsessakohtelua, niin melko vaatimatonta on.

Ennen tosiaan oli osastolla lastenhoitajia , jotka pitkälti hoiti vauvoja ja avusti muuten. Sitten ne virat muutettiin sairaanhoitajien viroksi ja pistettiin synnyttäneet äidit vastuuseen vauvoistaan.

Esikoisen saadessani samassa huoneessa synnärillä oli äiti, joka menetti kaksoset synnytyksessä. Siinä kyllä tuli ne perusasiat mieleen, että mikä on tärkeää ja mikä toissijaista.

Aika raakaa tuokin, että vauvansa menettänyt laitetaan äitien ja vauvojen keskelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

todellakin rupeaa. Potilas patistetaan niin nopeasti ylös jalkeille leikkauksen jälkeen, kuin se on mahdollista.

Totta. Minutkin patistettiin ylös heti seuraavana päivänä leikkauksesta. En kyl kyenny, mut patistettiin. Pari kertaa nousin seisomaan, ja sit lepäsin. En hoitanut vauvaa. Kerran oksensin yltympäriin. Luojan kiitos ei ollut vauvoja lähellä. Kaiken jumpan välissä sain maata (lakanalla, ei ollut laakereita). Ei tarvinnut hoitaa ketään. Onneks. Ei olisi onnistunut mitenkään. Ihan järkyttävää luettavaa nää synnärikokemukset tänä päivänä.

Niin että mieluummin otat veritulpan sängyssä makaamisesta?

Veritulppariski on alatiesynnytyksen jälkeen 1%, sektiossa 2-3%.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sektio on naisten oikeus! kirjoitti:

Tämä artikkeli oli kammottavaa luettavaa. Suuret sympatiat tälle opettajalle. Itselläni oli myös todella traumaattinen synnytys ensimmäisen lapsen kohdalla, pienessä sairaalassa ei ollut anestesialääkäriä ja gynekologi hälytettiin vasta lopussa. Vasta 10 vuoden jälkeen uskalsin lähteä toisen lapsen yritykseen. Alusta asti päätin vaatia pelkosektion. Muistakaa naiset, että sektio on teidän oikeus! Kaikki meni itselläni aivan ihanasti ja parantuminen oli nopeaa. Sektio oli eheyttävä kokemus.

Alatieteurastukseen ei ole pakko suostua - ketään ei voi pakottaa! Surullista, jos joku jättää oman lapsen hankkimatta, kun pelkää synnytystä liikaa.

Anteeksi, mutta huomasitko ollenkaan mikä eräs asia tässä meni myös pieleen? Se oli epiduraali.

Jokainen, joka sen ottaa, luulisi myös ymmärtävän sen, että aina se ei mene oikein ja siitä on myös haittoja. Näistä toki puhutaan liian vähän. Se epiduraalin laitto ei kuitenkaan ole mikään "pikku toiminpide". Ja mikä sekstiossa suunnitellusti aina laitetetaan, no se epiduraali...

Synnytysvalmennuksen alasajo vaikuttaa minusta näihin kokemuksiin. Olisi hyvä, että ihmiset saisivat oikeaa tietoa asioista. Kaiken lisäksi valmennusta pitäisi mielestäni pitää kätilö, eivät terveydenhoitajat, sillä kätilö ovat nähneet aidosti sen mitä synnytys on, eikä opeta vain "kirjoista".

Synnytysvalmennuksesta; minä synnytin Saksassa ja raskausaikana oli käytäntönä oma hebamme, kätilö, joka valmensi synnytykseen ja äidiksi tulemiseen. Hän oli fantastinen persoona ja myös mukana synnytyksessä. Synnytys oli vaikea, kesti 30h mutta hänen avustuksellaan lapsi syntyi alateitse, enkä saanut mitään vaurioita. Kotiin päästyämme hebame vieraili luonamme ja tarkisti kuntoni synnytyksen jälkeen sekä antoi neuvoja vauvan hoidon suhteen. Kokemus oli kaikin puolin upea, vaikka synnytys oli vaikea. Käytettiin oksitosiinia ja sain epiduraalin. Slaavikyykyssä vauva syntyi. Tahdon sanoa vain, että tämä osaava kätilö pelasti muutoin tapahtuneelta hätäsektiolta ja kaikesta kivusta huolimatta tunsin olevani turvassa ja selviäväni koko hommasta. Kaikkien lukemieni kommenttien perusteella en uskaltaisi synnyttää Suomessa.

Kyllä se isoin luotto pitää olla itsessä. Jos ei, on jotain pielessä. Äiti voi myös omatoimisesti itse etsiä tietoa ja valmistautua henkisesti.

Olen se Saksassa synnyttänyt. Olen samaa mieltä, että itseen pitää luottaa ja etsiä tietoa. Raskaaksi tultuani katselin synnytysvideoita ja harrastin pilatesta. Tiesin kyllä kestäväni kivun, sillä minulla on kestävyysurheilutausta. Siltikin ensisynnyttäjänä koin suurta hyötyä osaavasta kätilöstä ja hyvästä huolenpidosta. Hyvän synnytysavun pitäisi olla kaikkien äitien oikeus.

Hyvästä synnytysavusta huolimatta synnytys voi mennä pieleen. Serkkuni synnytti Munchenissä ja komplikaatioiden vuoksi oli kuolla siihen. Toista lasta ei edes harkitse.

Olen pahoillani serkkusi puolesta. Synnytykseen sisältyy aina komplikaatioriski. Toivon, että serkkusi sai ammattimaisen ja hyvän hoidon synnytyksen jälkeen.

Hoito oli sikäli hyvää että äiti ja lapsi selvisivät hengissä. Hän kuitenkin totesi, että hänen lapsilukunsa on täynnä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt taas lietsoko hysteriaa. Ei synnyttäminen sentään niiiiin kauheaa ole. Suurin osa palautuu ihan ennalleen ja jotkut jopa entistäkin ehommaksi, uskomatonta kyllä. Mm. seksi tuntuu paremmalle ja kuukautiskivut on muisto vain.

Tuon kaiken voi pilata ottamalla liikaa oksitosiinia, niin että kohtu hyperstimuloitu, menee pysyvään kramppiin, ja repeytyy.

Kuvailemasi on totta, mutta sen voi herkästi pilata vaatimalla/suostumalla kaikenlaisia mömmöjä.

Kerroppa meille miten synnyttäjä " ottaa liikaa oksitosiinia"? Oksitosiini on ensinnäkin ihan luonnollinen hormooni, mitä erittyy mm. halatessa, imettäessä jne. Toki sillä ( synteettisellä oksitosiinilla) saatetaan käynnistää supistuksia, mutta eihän synnyttäjä ikinä itse sitä annosta päätä.

Luonnollisesti sitä ei erity kuin tietty määrä. Se vahvistaa supistuksia ja jos saa liikaa voi esimerkiksi revetä kohtu. Mä sain annostuksen yli kun oli jo leikkaussaliin lähtö tulossa, vauva saatiin salissa syntymään, mutta kivuliaat supistukset jatkui voimakkaasti vielä päiviä ja lääkkeeksi vaan buranaa ja siitäkin hoitsut pihtaili, että onkohan mennyt edes 6tuntia edellisestä...

Synnytyksen jälkeen kuuluukin olla jälkisupistuksia päiviä. Eihän se kohtu muuten kasaan mene. Imetys lisää myös sitä oksitosiinin eritystä eli voimistaa jälkisupistuksia.

Eivät ne ennen niin voimakkaita ole olleet että hyvä jos vessaan pystyy kävelemään.

Pistetäänkö synteettistä oksitosiinia vauhdittamaan synnytystä miksi? Varmaan monessa tilanteessa tarpeen, mutta liekö aina. Vuvalleni se ei sopinut, yksi kätilö osasi onneksi ohjata oikeaan asentoon, niin että vauva kääntyi ja syntyi sitten omalla ajallaan.

Se on yksi aihe sen käytölle. Muita ovat istukan ym. ("jälkeisten") tehostettu poistaminen, jos potilas halutaan nopeasti "seuraavan alta pois" tai, istukka ei lähde itsestään niin nopeasti, kuin toivotaan (vaikka odotettu). Tai sillä voidaan provosoida syntymä.

Ongelmana on, että varmaa annosta ei ole: jokaisen herkkyys hormooneille on yksilöllinen. Siksi yhdellä "tippa" voi aiheuttaa jopa hengenvaaran, toisella ei edes haluttua vaikutusta. Monella jotain siltä väliltä... monien kohtu yliprovosoituu -> liian tiheät/voimakkaat krampit -> sikiön hapensaanti vaarantuu -> hätäoperaatio, ellei muilla keinoilla kompensoida vahinkoa (ei kuulu rutiiniin).

"yleisesti ottaen ollaan ajateltu, että Suomessa on turvallista synnyttää."

Luulen, että on tuudittauduttu liikaa turvallisuuteen. Synnytyksiä ei tarvitse ruveta demonisoimaan, mutta synnytysvalmennuksessa olisi hyvä edes mainita, että joskus äitejä ja lapsia kuolee kaikesta huolimatta. Harvoin, mutta useammin lapsia -tai äitejä vammautuu. Elämä on arvaamatonta ja sitä pitäisi oppia arvostamaan. Olisi hyvä tietää tilastot, ettei pelkää turhaan ja toisaalta tiedostaa pienen riskin.

Nyt monien ensikertalaisten äitien synnytykseen liittyvät huolet ovat aivan ulkokohtaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Se että hoitaa vauvaa AUTETTUNA on kaukana tämän päivän todellisuudesta, jolloin sektion jälkeen synnyttänyt äiti saa ja joutuu pärjäilemään miten mielii ilman apua.

Juuri itsekin edellä kirjoitat miten sektion jälkeen äidin pitää jaksaa hoitaa vauvansa eikä lepäillä laakereilla. On tosi ihmeellistä miten kaikkien muiden leikkausten jälkeen on lupa saada apua. Ajatellaan vaikka pieniäkin polikliinisiä leikkauksia, niistä ei pääse edes yksin kotiin. Mutta sektio ei saa naisella tuntua yhtään missään.

Missä sanotaan, ettei saa apua? Itse olen saanut kaksi lasta sektiolla ja kummallakin kerralla sain apua.

Nyt on kyse siitä, että joku vinkui että vauvalaa tarvitaan sektioäideille. En todellakaan olisi halunnut, että lapsi, jota odotin 9 kk, kärrättäisiin moneksi päiväksi eri huoneeseen, vaan halusin olla lähellä vastasyntynyttä lastani. Kummankin sektion jälkeen kotiuduin kolmantena päivänä sektiosta, joten olisi ollut kauheaa päästä hoitamaan lasta vasta kotona.

Omani oli vauvalassa, mutta oli kyl ihan siinä samalla käytävällä. Ja kuulin ja tunnistin itkun. Oli niin paljon kanssani, kuin se oli mahdollista. Mutta sain paljon apuja nostelussa, vaipavaihdossa ym. niin kauan, kuin tarvitsin. Opin silti hoitamaan lastani ihan kunnialla. En siis halvaantunut sinä aikana, kun sain myös levätä ja toipua sektiosta.

Tässä kuvattiin vain yhden naisen ja miehen kokemus. En usko, että tämä on mitenkään tavanomainen tilanne. Epämiellyttäviä ja pelottavia tilanteita syntyy myös muualla kuin synnyttäjille tai synnytys-saleissa. Epäkohtia on joka puolella, leikkaus-saleissa, jälkihoidossa ja missä nyt ihmiset apua tarvitsevat. Jos kaikki naiset kokevat synnytyksensä menneen kuten esimerkki kertoo, en enää tiedä mihin uskon. Samana yönä syntyi 7 lasta, pitäisi tietää, miten nämä 7 muuta naista synnytyksensä kokivat, silloin on kokonaistilanne paremmin tiedossa.

Huonoja kokemuksia. 24h kesti synnytys, 1h ponnistusvaihe, kolmannen asteen repeämät. Tikit ei meinannu alkaa sulamaan, piti käydä poistattaa ennen aikojaan. Paska tuli housuun, se onneksi korjaantunut. Emätin hörppii ilmaa. Seksikästä.

Niin surullista lukea tällaisia kokemuksia.

Ja nää vähättelykommentit täällä on järkyttäviä... 🤯

Kaikkea hyvää sulle Peppi, jos luet tämän.

Ja toivottavasti sulta on poissuljettu kunnollisilla tutkimuksilla sheehanin oireyhtymän mahdollisuus, kun sulla oli niin suuri verihukka.

Jälkeiset kuuluu saada ajoissa pois, mutta siihen käytetään oksitosiinia ja se toimiikin liian rajusti, siinä voi olla jopa suurempi vaara suureen verenvuotoon. Siksi kannattaa tietää, mihin sitä käytetään: yksilölliseen tarpeeseen, vai ihan vain rutiinin nimissä?

Vierailija kirjoitti:

Joskus synnytys hidastuu tai jopa pysähtyy, koska kehoa piiskataan liikaa - pieni provosointi on ok, mutta "maassa makaavan hevosen" piiskaaminen (kemiallisesti tai muuten) järjetöntä.

Minulle tuli tunne, että synnytys halutaan jotenkin keinotekoisesti tehdä nopeammaksi, vaikka minulla eikä vauvalla ollut hätää ja synnytyskin siinä eteni. Itselleni synteettinen oksitosiini oli kipeä ylimääräinen rasitus (antaminen lopettiin vauvan takia).

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuon jutun tarkoitus oli?

Marinin hallitus ei ainakaan ole yhtään lisännyt sairaaloihin apua eikä synnytysosastoille mitään.

Tuskin helpottaa huoltosuhdettakaan tai taantuman uhkaa tuommonen pelottelu.

Niinpä. Pakko kai saada taas joku skandaali ja kohu tulille. Mua alkaa jo kyllästyttää.

Vierailija kirjoitti:

Jep, mullekin on aivan sama vaikka muutama vuosikymmen sitten synnytettiin saunassa ja heti perään lypsettiin lehmiä. Se oli silloin ja muita vaihtoehtoja ei ollut. Ihan taatusti silloinkin ne äidit olisivat ottaneet nykypäivän kivunlievitykset, sairaalaolosuhteet ja lomittajan paikalle jos niitä olisi ollut. Silloin synnytys oli sujunut hyvin kun molemmat jäi henkiin.

Itse synnytin 2013 ainoan lapseni ja vaadin synnytystavaksi sektion enkä missään vaiheessa edes harkinnut alatiesynnytystä. Ja hyvä niin että pidin pääni, lapsi oli paljon isompi mitä arvioitiin ja en edes halua ajatella mitä vaurioita alatiesynnytys olisi saattanut aiheuttaa lapselle ja minulle. Osastolla sitten kohtelu oli niin ala-arvoista etten ole edes harkinnut toista lasta.

Olen aina sanonut rehellisesti että vaadin sektion ja siitä olen myös paljon arvostelua saanut koska edelleen alatiesynnytystä pidetään ainoana oikeana synnytyksenä ja mitä enemmän synnytyksessä kärsinyt niin sitä kirkkaammin se kruunukin kiiltänyt.

Terveen lapsen sain ja olin valmis kantamaan sektion kaikki riskit ja mahdolliset haitat, joita ei kuitenkaan kaikesta pelottelusta huolimatta edes tullut.

Ihan turha nykyisin enää vedota siihen että ennenkin synnytetty saunassa ja henkiin jääty kun 2023 meistä harva kuitenkaan kykenee elämään entisaikojen olosuhteissa.

Vai moniko nyt on valmis hiihtämään koulu- ja työmatkansa, käyttämään ulkohuussia kesät talvet, polttamaan päreitä hirsien välissä, pesemään pyykit avannossa, elämään talvet niukalla yksipuolisella ravinnolla, jne?

Minä en ainakaan, missään asiassa. Ihan hiton mielelläni olen kermaperse joka haluaa elämän olevan mahdollisimman iisiä ja mukavaa.

Kaiken lisäksi ihan Suomessakin on ollut ns. lapsivuodeaika, jolloin äiti ei lypsänyt edes lehmiä, jos oli muita auttamassa. Toki olosuhteiden pakosta on lehmätkin joutunut hoitaa kaiken muun ohella. Mutta ei se mikään sääntö ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sektio on naisten oikeus! kirjoitti:

Tämä artikkeli oli kammottavaa luettavaa. Suuret sympatiat tälle opettajalle. Itselläni oli myös todella traumaattinen synnytys ensimmäisen lapsen kohdalla, pienessä sairaalassa ei ollut anestesialääkäriä ja gynekologi hälytettiin vasta lopussa. Vasta 10 vuoden jälkeen uskalsin lähteä toisen lapsen yritykseen. Alusta asti päätin vaatia pelkosektion. Muistakaa naiset, että sektio on teidän oikeus! Kaikki meni itselläni aivan ihanasti ja parantuminen oli nopeaa. Sektio oli eheyttävä kokemus.

Alatieteurastukseen ei ole pakko suostua - ketään ei voi pakottaa! Surullista, jos joku jättää oman lapsen hankkimatta, kun pelkää synnytystä liikaa.

Anteeksi, mutta huomasitko ollenkaan mikä eräs asia tässä meni myös pieleen? Se oli epiduraali.

Jokainen, joka sen ottaa, luulisi myös ymmärtävän sen, että aina se ei mene oikein ja siitä on myös haittoja. Näistä toki puhutaan liian vähän. Se epiduraalin laitto ei kuitenkaan ole mikään "pikku toiminpide". Ja mikä sekstiossa suunnitellusti aina laitetetaan, no se epiduraali...

Synnytysvalmennuksen alasajo vaikuttaa minusta näihin kokemuksiin. Olisi hyvä, että ihmiset saisivat oikeaa tietoa asioista. Kaiken lisäksi valmennusta pitäisi mielestäni pitää kätilö, eivät terveydenhoitajat, sillä kätilö ovat nähneet aidosti sen mitä synnytys on, eikä opeta vain "kirjoista".

Synnytysvalmennuksesta; minä synnytin Saksassa ja raskausaikana oli käytäntönä oma hebamme, kätilö, joka valmensi synnytykseen ja äidiksi tulemiseen. Hän oli fantastinen persoona ja myös mukana synnytyksessä. Synnytys oli vaikea, kesti 30h mutta hänen avustuksellaan lapsi syntyi alateitse, enkä saanut mitään vaurioita. Kotiin päästyämme hebame vieraili luonamme ja tarkisti kuntoni synnytyksen jälkeen sekä antoi neuvoja vauvan hoidon suhteen. Kokemus oli kaikin puolin upea, vaikka synnytys oli vaikea. Käytettiin oksitosiinia ja sain epiduraalin. Slaavikyykyssä vauva syntyi. Tahdon sanoa vain, että tämä osaava kätilö pelasti muutoin tapahtuneelta hätäsektiolta ja kaikesta kivusta huolimatta tunsin olevani turvassa ja selviäväni koko hommasta. Kaikkien lukemieni kommenttien perusteella en uskaltaisi synnyttää Suomessa.

Kyllä se isoin luotto pitää olla itsessä. Jos ei, on jotain pielessä. Äiti voi myös omatoimisesti itse etsiä tietoa ja valmistautua henkisesti.

Tästä yksin pärjäämisen ihannoinnista voitaisiin jo kehittyä eteenpäin.

Miksi. Koska viimekädessä juuri sinä itse selviydyt siitä synnytyksestä täysipäisenä tai et selviydy. Sinua voidaan avustaa, mutta se ratkaiseva tekijä olet sinä itse .

Varmasti totta, että mikäli synnytysvalmennus olisi parempaa niin elämästä vieraantuneet ituhipit ja kontrollifriikit tajuaisivat mitä odottaa synnytyksestä

Peruspsykologiaa tajuamattomat psykopaatit eivät millään valmennuksella taida käsittää, että yleensä ihminen pärjää paremmin yksin vähemmän mieluummin kuin enemmän traumatisoituna. Kyllä minä kipuni olisin kestänyt jälkikäteen ajatella vaikka taju meinasi mennä. Sitä oli vaikea kestää, että tajuaa olleensa täysin riippuvainen ihmisestä, joka suhtautuu vihamielisesti. Aika moni lapsena pahoinpidelty saa tuosta sen tason sätkyn, ettei yli kömmi. Hyvä jos pystyy keskittymään vauvaansa sen jälkeen, kaikki eivät pysty. Älä ikinä kehtaa väittää, ettei valta-asemassa toimiva ihminen pysty huonolla käytöksellään vahingoittamaan kohteitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä kuvattiin vain yhden naisen ja miehen kokemus. En usko, että tämä on mitenkään tavanomainen tilanne. Epämiellyttäviä ja pelottavia tilanteita syntyy myös muualla kuin synnyttäjille tai synnytys-saleissa. Epäkohtia on joka puolella, leikkaus-saleissa, jälkihoidossa ja missä nyt ihmiset apua tarvitsevat. Jos kaikki naiset kokevat synnytyksensä menneen kuten esimerkki kertoo, en enää tiedä mihin uskon. Samana yönä syntyi 7 lasta, pitäisi tietää, miten nämä 7 muuta naista synnytyksensä kokivat, silloin on kokonaistilanne paremmin tiedossa.

Sitä helpompaa pitäisi olla opiksi ottaminen huonoista kokemuksista, mitä harvemmassa ne ovat. Ei ole niin paljon työtä perehtymisessä sitten, eikä epäilykset niin suuret, että omassa toiminnassa on jotain totaalisesti pielessä. Eikä siis pitäisi olla mitään vaikeuksia myöntää, että tässä tapauksessa ei ollut onni myötä. 

Jokainen lento-onnettomuus kammataan läpi, vaikka valtaosa koneista pysyy taivaalla ja laskeutuu vasta pyydettäessä.