Kamala synnytys tuhosi lapsihaaveet ja vammautuminen pakotti äidin luopumaan opettajan työstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sektio on naisten oikeus! kirjoitti:

Tämä artikkeli oli kammottavaa luettavaa. Suuret sympatiat tälle opettajalle. Itselläni oli myös todella traumaattinen synnytys ensimmäisen lapsen kohdalla, pienessä sairaalassa ei ollut anestesialääkäriä ja gynekologi hälytettiin vasta lopussa. Vasta 10 vuoden jälkeen uskalsin lähteä toisen lapsen yritykseen. Alusta asti päätin vaatia pelkosektion. Muistakaa naiset, että sektio on teidän oikeus! Kaikki meni itselläni aivan ihanasti ja parantuminen oli nopeaa. Sektio oli eheyttävä kokemus.

Alatieteurastukseen ei ole pakko suostua - ketään ei voi pakottaa! Surullista, jos joku jättää oman lapsen hankkimatta, kun pelkää synnytystä liikaa.

Anteeksi, mutta huomasitko ollenkaan mikä eräs asia tässä meni myös pieleen? Se oli epiduraali.

Jokainen, joka sen ottaa, luulisi myös ymmärtävän sen, että aina se ei mene oikein ja siitä on myös haittoja. Näistä toki puhutaan liian vähän. Se epiduraalin laitto ei kuitenkaan ole mikään "pikku toiminpide". Ja mikä sekstiossa suunnitellusti aina laitetetaan, no se epiduraali...

Synnytysvalmennuksen alasajo vaikuttaa minusta näihin kokemuksiin. Olisi hyvä, että ihmiset saisivat oikeaa tietoa asioista. Kaiken lisäksi valmennusta pitäisi mielestäni pitää kätilö, eivät terveydenhoitajat, sillä kätilö ovat nähneet aidosti sen mitä synnytys on, eikä opeta vain "kirjoista".

Synnytysvalmennuksesta; minä synnytin Saksassa ja raskausaikana oli käytäntönä oma hebamme, kätilö, joka valmensi synnytykseen ja äidiksi tulemiseen. Hän oli fantastinen persoona ja myös mukana synnytyksessä. Synnytys oli vaikea, kesti 30h mutta hänen avustuksellaan lapsi syntyi alateitse, enkä saanut mitään vaurioita. Kotiin päästyämme hebame vieraili luonamme ja tarkisti kuntoni synnytyksen jälkeen sekä antoi neuvoja vauvan hoidon suhteen. Kokemus oli kaikin puolin upea, vaikka synnytys oli vaikea. Käytettiin oksitosiinia ja sain epiduraalin. Slaavikyykyssä vauva syntyi. Tahdon sanoa vain, että tämä osaava kätilö pelasti muutoin tapahtuneelta hätäsektiolta ja kaikesta kivusta huolimatta tunsin olevani turvassa ja selviäväni koko hommasta. Kaikkien lukemieni kommenttien perusteella en uskaltaisi synnyttää Suomessa.

Kyllä se isoin luotto pitää olla itsessä. Jos ei, on jotain pielessä. Äiti voi myös omatoimisesti itse etsiä tietoa ja valmistautua henkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Se että hoitaa vauvaa AUTETTUNA on kaukana tämän päivän todellisuudesta, jolloin sektion jälkeen synnyttänyt äiti saa ja joutuu pärjäilemään miten mielii ilman apua.

Juuri itsekin edellä kirjoitat miten sektion jälkeen äidin pitää jaksaa hoitaa vauvansa eikä lepäillä laakereilla. On tosi ihmeellistä miten kaikkien muiden leikkausten jälkeen on lupa saada apua. Ajatellaan vaikka pieniäkin polikliinisiä leikkauksia, niistä ei pääse edes yksin kotiin. Mutta sektio ei saa naisella tuntua yhtään missään.

Missä sanotaan, ettei saa apua? Itse olen saanut kaksi lasta sektiolla ja kummallakin kerralla sain apua.

Nyt on kyse siitä, että joku vinkui että vauvalaa tarvitaan sektioäideille. En todellakaan olisi halunnut, että lapsi, jota odotin 9 kk, kärrättäisiin moneksi päiväksi eri huoneeseen, vaan halusin olla lähellä vastasyntynyttä lastani. Kummankin sektion jälkeen kotiuduin kolmantena päivänä sektiosta, joten olisi ollut kauheaa päästä hoitamaan lasta vasta kotona.

Minä olen tuo vauvalaa haikaillut "vinkuja". Sain lapseni aikana, jolloin vauvalat vielä oli olemassa. Pakko sanoa, että arvostin, ettei vauvaa tarvinnut itse hoitaa yöllä vaan sai yrittää nukkua sen mitä pystyi. Vauvaa sai hoitaa kuitenkin 16 tuntia vuorokaudessa eli aamusta myöhään iltaan. Jos tuo on sitä prinsessakohtelua, niin melko vaatimatonta on.

Ennen tosiaan oli osastolla lastenhoitajia , jotka pitkälti hoiti vauvoja ja avusti muuten. Sitten ne virat muutettiin sairaanhoitajien viroksi ja pistettiin synnyttäneet äidit vastuuseen vauvoistaan.

Esikoisen saadessani samassa huoneessa synnärillä oli äiti, joka menetti kaksoset synnytyksessä. Siinä kyllä tuli ne perusasiat mieleen, että mikä on tärkeää ja mikä toissijaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Jaa. Näitä prinsessoja tuntuu olevan tihenevään tahtiin, jotka menee synnyttämään ajatuksella, että kaikki tehdään heidän puolestaan ja että mitään ei kuuluisi tuntua. Ei jatkoon.

Miten olis keski-ikäinen mies, joka saisi epäonnistuneen puudutuksen, verenhukan, jätettäisi tuntikausiksi ilman hoitajan käyntiä makaamaan omiin liemeihin, ilman ruokaa...ja kotiutettaisi likaisissa vaatteissa. Liian aikaisin. Jos tämä tällainen kertoisi tällaista jossakin, olisiko myös prinsessa? Vai ovatko ne vaan äidit, jotka pääsevät prinsessan asemaan?

Mieheltäni on leikattu kasvain jo ennenkuin tavattiin ja on kertonut paljon sairaalassa olostaan ja hoidoistaan ja kehui sen olleen todella hyvää. Ei todellakaan joutunut hakemaan itse mitään ruokaa vaikka olisi siihen pystynytkin eikä vaihtamaan mitään lakanoita sänkyyn, tms.

Oli ihan vilpittömän hämmästynyt kun kerroin kuinka synnytysosastoilla äidit joutuvat itse tekemään nuo kaikki. Myös oma äitini ei ymmärtänyt lainkaan ettei nykyisin osastoilla ole mitään vauvaloita eikä äidit lepäile vuoteessa vaan itse hoitavat kaikki muut vauvan lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa lähipiirissäni yksikään synnytys ei ole sujunut edes kohtuudella. Mitään niin kamalaa en ole edes lehdistä lukenut, kuin yksi läheiseni synnytys Jorvissa.

Synnytyssairaalan epäinhimillisiin ja vaarallisiin kokemuksiin pitäisi saada toimiva puolueeton elin, tutkimaan kohtelua Juuri kohtelu ja oletukset, joista syntyy hoitovirheet, ovat olleet törkeitä. Lääkäri on kutsuttava nopeasti paikalle, kun oma ymmärrys loppuu.

Kaltoin kohdellun synnyttäjän on saatava jälkeenpäin apua ja terapiaa, sekä tuntuvat korvaukset. Henkilökunnan on saatava rakentavaa palautetta, ettei samat virheet toistu. Tai sitten on vaihdettava ammattia.

Johtuu varmaan siitä, että hyvistä kokemuksista ei uskalla kertoa. Huomasin sen omina vauva-aikoina. Tuntui, että muut äidit oikein loukkaantui, jos totesi, että omalla kohdalla ei ollut ongelmia ja puudutukdia ei tarvinnut.

Joten me olemme hiljaa ja kovaäänisimpiä ovat ne, jotka kertovat kauhutarinoita

Tässäkin ketjussa on monta huutajaa selittämässä miten hyvä ja reipas äiti selviää luonnon voimin ja lääkkeiden haluajat ovat prinsessoja. Todellakin kaikilla on oma kokemuksensa eikä sen perusteella tule arvostella muita.

Nyt jää jumiin jatkuvasti asiallinen viesti, kokeilen vielä.

Lyhyesti: ajatus siitä, että nainen tekee väärin ja syntiä, jos naisella on seksielämä. Raskaus on siitä ihan oikeutettu rangaistus naiselle. Siinäkin tapauksessa, että raskaus on yhdessä aviomiehen kanssa suunniteltu ja haluttu. Seksi on aina väärin, väärin ja väärin naiselle.

Kun tällainen kristillinen ja katolinen aivopesu on vaikuttanut 1000 vuotta,  niin tokihan sen vaikutuksista kärsitään yhä. Siihen päälle vielä luterilainen kärsimysoppi, eli Jumala haluaa meidän kärsivän ilman toivetta paremmasta, koska se on jaloa uskollisuutta Jumalalle, niin vunna 2023 niitetään edelleen tällaista kärsimysnäytelmää synnyttävien äitien sairaala"hoidossa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On surullista, että äidit ja isoäidit eivät pysty siirtämään kokemustaan tyttärilleen - heillä ei oikeasti ole sitä.

Homma on jätetty lääkefirmojen käsiin. Pitäisi olla enemmän mukana.

Ihmiset ovat laiskoja ja itsekkäitä, narsisteja, ja he tuottavat naiiveja jälkeläisiä (sellaisia Diana-tyyppisiä, sosiaalisesti kömpelöitä, infantiileja näyttelijöitä). Näille jälkeläisille on SHOKKI havahtua maailman realiteetteihin ja omaan keskenkasvuisuuteen - henkinen kasvu vie vuosia.

Ajattelit diagnoosisi koskevan kutakuinkin kaikkia synnyttäjiä, joilla on mitään huomautettavaa mistään, muttei yhtäkään lääkäriä, kätilöä tai hoitajaa koskaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Aidosti ihmettelen tuota veritulppapelkoa... Olin kilpirauhasleikkauksessa ihan synnytysikäisenä (ja vielä ylipainoisena), eikä kukaan usuttanut liikkeelle. Hoitaja toi vielä kostean pyyhkeen, kun en suihkuun päässyt, ja sillä pyyhin minne yletin. Istumaan nousin 6h heräämöstä lähdömn jälkeen ja vessassa kävin seuraavana päivänä. Painesukat oli jalassa kokoajan, muuten veritulpasta ei kukaan sanonut mitään koko aikana. Onko synnyttäneillä sitten isompi riski vai mikä homma? Vai tekosyy potkia ylös?

Synnytyksessä on selvämpi isompi veritulppariski ja jatkuu 6 viikkoon synnytyksestä asti. Raskaus on hyperkoagulatiivinen tila ja vaara vielä lisääntyy, jos tehdään sektio. Ja päälle muut synnyttäjän riskitekijät kuten ylipaino ja tupakka, jotka on ihan yleisiä. Kaikkien leikkausten jälkeen (ml. Isot sydän- ja neurokirurgiset leikkaukset) kuntoutus aloitetaan heti, sängyssä olo ei toipumista juurikaan edistä.

On kuntoutusta ja "kuntoutusta". Tässä tapauksessa kuntoutus oli sitä, että äiti ja vauva jätettiin selviytymään ilman apua ja ruokaa kaksin. Minun viimeisen leikkauksen jälkeen minulla oli apuna fyssari, joka auttoi ylös ja oli apuna ja tukena. Mut tuloksena ei ollutkaan vauva, vaan kasvain. Jotenkin se muutti näitä toimintatapoja, minun eduks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uppis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossakin uutisessa sairaalasta kommentoitiin, että suurin osa synnytyksistä sujuu hyvin. Tuo kommentti jaksaa aina ärsyttää.

Jos 99 synnytystä sujuu hyvin ja sitten omalle kohdallesi osuu synnytys, joka vammauttaa sinua, niin ei se lohduta, että yleensä ei käy näin. Oma terveys on pilalla.

Mutta miksi siihen 100% ei päästä? Siksi, koska potilaat ovat yksilöitä, osa jopa sellaisia, joita on neuvottu olemaan hankkimatta lapsia, koska komplikaatioiden vaara on ilmeinen erilaisten rakenteellisten, henkisten jne. vikojen vuoksi. Seuraavaksi suurin syy on synnyttäjän asenne, on laiminlyöty kaikki valmennus, neuvolat, mennään sinne asenteella "ituhippi cityvihreä tietää kaiken", ja sitten yllätytään miten veri ja kakka lentää. Jännä hei, miten voi olla traumaattista punnertaa tuollainen pomelon kokoinen päänuppi reijästä, jossa on aiemmin vieraillut vain se pikku kikkeli, jolla se lapsi on saatu aikaan, tai sormi? Miten voi olla traumaattista tuo, ei voi ihmismieli käsittää tällaista mystiikkaa? Sen ymmärrän ettei miehet tätä tajua, mutta miksei naiset tätä tajua? Jos miehen käteen annetaan greippi ja sanotaan, että koetahan punnertaa tuollainen ulos prseestäsi, niin mies kyllä pystyy kuvittelemaan miten helppoa se ei ole. Naisilla on ruusuisia unelmia, haaveita kaukana todellisuudesta lähinnä siksi, että äidit ovat vähätelleet asiaa, ei ole otettu selvää, ollaan autuaan tietämättömiä kaikesta..

Eli hermovauriot ym. liian varhaiset kotiutukset ja ruuatta jäämisetkin olisivat jääneet väliin, jos ei olis hänkään ollut ituhippi ja tietämätön? Jopas oli taas selitystä kerrakseen. Ei ihme, etteivät miehet osaa suhtautua naisten elämään, kun naisetkin ovat tätä tasoa "näkemyksineen" kanssasisarien suhteen!

Tokihan tuo synnytys on tapahtunut poikkeusolosuhteissa, mutta minkälainen vätys pitää olla ettei saa sitä hälytyskelloa painettua niin kauan että joku tulee ja tuo sitä ruokaa. Itse olen kolme lasta satasairaalassa synnyttänyt ja kyllä jokaikisen kohdalla on katsoneet, että imetys lähtee sujumaan. Turha itkeä jälkikäteen vaan silloin sitä apua on kysyttävä kun sitä tarvitsee.

Artikkelissa kerrottiin, ettei soittokelloon vastattu. Liekkö ollut edes seinässä.

Todella huonoja lukijoita täällä joukossamme. Joka toinen rivi, jos niinkään moni luettuna tullaan ärhentelemään, miten te muut jaksatte noin nätisti oikoa heitä, huhhuh.

Äidin voimilla ei ole paskankaan väliä kunhan vaan pieni lapsikuolleisuus

Ja sitten ihmetellään miksi ei haluta lapsia ollenkaan tai homma jää yhteen lapseen

NIIN

Olisiko inhimillinen kohtelu liikaa vaadittu ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi uniikki lumihiutale joka sai trauman ihan tavallisesta asiasta.

Mene helvettiin lässyttämästä, Jani-Petteri, kun et mistään mitään tiedä.

Jaa. Näitä prinsessoja tuntuu olevan tihenevään tahtiin, jotka menee synnyttämään ajatuksella, että kaikki tehdään heidän puolestaan ja että mitään ei kuuluisi tuntua. Ei jatkoon.

Mikä mielestäsi oli tässä tapauksessa synnyttäjältä turha valitus, koka vaan pitää kestää ajatuksessa, et ain ei tunnu mukavalta? Hermosärky? Ammatin menetys? Hän ei sentään valittanut hoitavista hoitajista. Jäi ilman ruokaa, kuten vauvansakin. Siitäkö ei pitäisi mitään sanoa, ettei leimattaisi prinsessaksi?

Olisi kannattanut siellä sairaalassa ollessaan, jolloin asioihin olisi voitu vaikuttaa eikä nillittää jälkikäteen. Toki tuo korona-aika oli poikkeuksellista, joten sen perusteella ei pidä vetää johtopäätöksiä synnytysten hoidosta. Tuolloin oli ruuhkaa synnytysosastolla ja jollain muulla suurempi tarve saada apua

Ei korona-aikana ollut mitään ruuhkaa synnytysosastoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On surullista, että äidit ja isoäidit eivät pysty siirtämään kokemustaan tyttärilleen - heillä ei oikeasti ole sitä.

Homma on jätetty lääkefirmojen käsiin. Pitäisi olla enemmän mukana.

Ihmiset ovat laiskoja ja itsekkäitä, narsisteja, ja he tuottavat naiiveja jälkeläisiä (sellaisia Diana-tyyppisiä, sosiaalisesti kömpelöitä, infantiileja näyttelijöitä). Näille jälkeläisille on SHOKKI havahtua maailman realiteetteihin ja omaan keskenkasvuisuuteen - henkinen kasvu vie vuosia.

Ajattelit diagnoosisi koskevan kutakuinkin kaikkia synnyttäjiä, joilla on mitään huomautettavaa mistään, muttei yhtäkään lääkäriä, kätilöä tai hoitajaa koskaan? 

Ajattelin sen koskevan "kaikkia" (yleistys). Myös lääkärit, kätilöt ja hoitajat synnyttävät.

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin ymmärtämättömät ja epäempaattiset kommentit jaksavat ihmetyttää. Vaikka itselläni kokemukset kahdesta ongelmattomasta raskaudesta ja simppeleistä, hyvin sujuneista synnytyksistä, kykenen hyvin samastumaan traumatisoituneitten synnyttäjien kokemuksiin.

Yksikin huonosti hoidettu synnytys on liikaa. Synnyttäjiä on monenlaisia ja pelko on aina läsnä, oli kyse ensi- tai uudelleensynnyttäjästä. Niin moni asia voi mennä pieleen.

Tämä hirveä, joka puolelta päälle hyökyvä empatiaköyhyys on todella huolestuttavaa.

Minusta se on kaikista pahinta. Vähäiselläkin empatialla pääsee pitkälle ja moni trauma laukeaa. Ammattilaisten tulisi omata ns. ammattilaista empatiaa. Mutta sitäkään ei voi olla, jos ei tiedä, mitä empatia on. Hoitovirheet ja hoidosta seuranneet ongelmat ovat asia erikseen. Mutta empatia ei maksa mitään.

Ja naiselle Jumala sanoi "kivulla sinun pitää synnyttämän, mutta himosi on oleva miestäsi kohtaan"

Ei olisi kannattanut sekaantua käärmeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On surullista, että äidit ja isoäidit eivät pysty siirtämään kokemustaan tyttärilleen - heillä ei oikeasti ole sitä.

Homma on jätetty lääkefirmojen käsiin. Pitäisi olla enemmän mukana.

Ihmiset ovat laiskoja ja itsekkäitä, narsisteja, ja he tuottavat naiiveja jälkeläisiä (sellaisia Diana-tyyppisiä, sosiaalisesti kömpelöitä, infantiileja näyttelijöitä). Näille jälkeläisille on SHOKKI havahtua maailman realiteetteihin ja omaan keskenkasvuisuuteen - henkinen kasvu vie vuosia.

Ajattelit diagnoosisi koskevan kutakuinkin kaikkia synnyttäjiä, joilla on mitään huomautettavaa mistään, muttei yhtäkään lääkäriä, kätilöä tai hoitajaa koskaan? 

Ajattelin sen koskevan "kaikkia" (yleistys). Myös lääkärit, kätilöt ja hoitajat synnyttävät.

Niin juuri ehkä tämän takia maailmalla ei kai tajuta, että henkiseen hyvinvointiin EI HALUTA panostaa.

Vierailija kirjoitti:

Ja naiselle Jumala sanoi "kivulla sinun pitää synnyttämän, mutta himosi on oleva miestäsi kohtaan"

Ei olisi kannattanut sekaantua käärmeeseen.

Kipu palvelee ihmislajia. Että vähän harkitsee, mihin sukuun yhtyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älkää nyt taas lietsoko hysteriaa. Ei synnyttäminen sentään niiiiin kauheaa ole. Suurin osa palautuu ihan ennalleen ja jotkut jopa entistäkin ehommaksi, uskomatonta kyllä. Mm. seksi tuntuu paremmalle ja kuukautiskivut on muisto vain.

Tuon kaiken voi pilata ottamalla liikaa oksitosiinia, niin että kohtu hyperstimuloitu, menee pysyvään kramppiin, ja repeytyy.

Kuvailemasi on totta, mutta sen voi herkästi pilata vaatimalla/suostumalla kaikenlaisia mömmöjä.

Kerroppa meille miten synnyttäjä " ottaa liikaa oksitosiinia"? Oksitosiini on ensinnäkin ihan luonnollinen hormooni, mitä erittyy mm. halatessa, imettäessä jne. Toki sillä ( synteettisellä oksitosiinilla) saatetaan käynnistää supistuksia, mutta eihän synnyttäjä ikinä itse sitä annosta päätä.

Luonnollisesti sitä ei erity kuin tietty määrä. Se vahvistaa supistuksia ja jos saa liikaa voi esimerkiksi revetä kohtu. Mä sain annostuksen yli kun oli jo leikkaussaliin lähtö tulossa, vauva saatiin salissa syntymään, mutta kivuliaat supistukset jatkui voimakkaasti vielä päiviä ja lääkkeeksi vaan buranaa ja siitäkin hoitsut pihtaili, että onkohan mennyt edes 6tuntia edellisestä...

Synnytyksen jälkeen kuuluukin olla jälkisupistuksia päiviä. Eihän se kohtu muuten kasaan mene. Imetys lisää myös sitä oksitosiinin eritystä eli voimistaa jälkisupistuksia.

Eivät ne ennen niin voimakkaita ole olleet että hyvä jos vessaan pystyy kävelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ihmeeseen siellä sairaalassa tarvitaan miestä tai tukihenkilöä? Jos teidät leikataan vaikka sappikivien takia niin otatteko miehenne mukaan?

Sappikivileikkauksessa harvemmin jätetään asiakas yksin sinne leikkauspöydälle tuntikausiksi kuten synnytyksissä on tapana. Haluan jonkun mukaan ihan jo huolehtimaan, että tarvittaessa saan varmasti apua. Seurakaan ei tietysti ole ollut pahitteeksi. Yhteisiähän ne lapset on meille miehen kanssa olleet, ei mitään minun omia projektejani.

Synnytys ei ole leikkaus. Tämä keskustelu on lähtenyt ihan sairaille raiteille, eipä ihme jos naisia ei huvita synnyttää kun näitä lukee.

Joo, sattuu, on hankalaa, aika paljon joutuu kärsimään epämukavuutta ja sitä että asiat ei mene niinkuin ajatteli, eka kerralla ainakaan.

Suurin osa synnytyksistä menee kuitenkin ihan normaalisti, syntyy terve lapsi ja äiti on parin päivän päästä taas täysissä voimissaan. Henkilökunta auttaa ja neuvoo. Niin se tavallisesti menee. Täällä nyt huudetaan että kaikki vammautuu ja on horroria. Toistan, ei se mukavaa ole, mutta sen pitäisi olla kaikilla tiedossa kun lapsentekoon ryhtyy.

Eihän se tietenkään ole kamalaa mitä tuossa Pepille tapahtui. Ihan arkipäivää. Siitä kun tehtäis vielä autenttinen lyhytelokuva ja kaikkien pitäis se aina katsoa, ennenkuin lapsentekoon ryhtyy, ei menis rahoja senkään vertaa synnäreihin ym. neuvoloihin. Eikä olis niin paljoa suomalaisia valittamassa. Kun ihan normaalia kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö meidän kaikkien vaatia anteeksipyyntöä jotka synnytimme aikaan kun isät eivät tosiaan päässeet synnytyksiin?

Saleissa oli synnyttäjien välillä verhot, toisessa sairaalassa oli niin pienet huoneet että hyvä kun kätilöt sopivat synnytyssängyn viereen . Kun periaatteessa isät jo jossain pääsivät mukaan.

Kamala miten olemme selvinneet tai äitimme kotisynnytyksissä ilman miehen läsnäoloa.

Ja ei, kivunlievitystä en kolmessa synnytyksessä ole pyytänyt enkä saanut.

Nyt pitää naiset meuhkaa luomusynnytyksistä sankaritekona. Ajat muuttuu, jotkut heistä tahtovat palata tuohon saunasynnytysten aikaan

Aika yleistä oli että mies auttoi kotisynnytyksessä, siitä ei huudeltu eikä saanut meriittiä, mutta moni isä koki sen tärkeänä. Joillekin miehille oli kova pala kun synnytykset siirrettiin sairaalaan eikä saanut enää ollakaan mukana vaikka oli kaikki edelliset lapsensa auttanut maailmaan.

Hiukan uskallan epäillä tuota tarinaa. Perinteisesti historian mukaan isien läsnäolo synnytyksissä missään roolissa oli ennen täysin poissuljettua.

Lapseni isoäiti syntyi saunassa isänsä toimiessa kätilönä, ja samoin hänen kaikki kymmenen sisarustaan. Syrjäseutua, ei ole ollut ketä lähettää hakemaan lapsenpäästäjää apuun. 

Mitä empatialla nyt tässä yhteydessä tarkoitetaan? Mitä olisi pitänyt tehdä, olla tekemättä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa muu ole kamalaa kuin se hermokipu, joka jäi pysyväksi. Oleellinen asia ei pääse tarpeeksi jutussa esille.

Oikeasti ketään muita kuin synnyttäjiä ei kohdella sairaaloissa yhtä hyvin. (No, kyllä minuakin muutama asia synnytyksissä ärsytti, mutta tajusin synnyttäjänä olevani etuoikeutettu muihin sairaalan potilaisiin nähden.)

Monta kertaa sairaalassa olleena, leikattuna tai muusta syystä, on kyllä synnärillä ollut meno karuinta. Sektiossa maha auki ja itse vaan vaihtamaan lakanat jne, toisen kerran maha auki muusta syystä ja kaikki passattiin eikä yksin saanut lähteä huoneesta . Miksi sektio ei ole samanlaista kuin se että leikataan toisesta syystä . Oikeasti ihmettelen . Liikkeelle on lähdettävä toipumisen takia ja tulppariski molemmissa.

Siksi että sun pitää pystyä se vauva hoitamaan etkä sä voi jäädä makaamaan laakereillesi.

Siksi pitää saada vauvalat takaisin, että sektiosta saa toipua edes pari päivää. Ei ne muutkaan leikatut rupea touhuamaan heti leikkaussalista tultuaan.

Kyllä sektion jälkeenkin voi imettää ja hoitaa vauvaa, autettuna toki. Sektion jälkeen pitää veritulppariskin vuoksi nousta jaloilleen mahdollisimman pian. Päiväkausien sängyssä makaaminen sektion jälkeen lisää veritulppariskiä huomattavasti.

Aidosti ihmettelen tuota veritulppapelkoa... Olin kilpirauhasleikkauksessa ihan synnytysikäisenä (ja vielä ylipainoisena), eikä kukaan usuttanut liikkeelle. Hoitaja toi vielä kostean pyyhkeen, kun en suihkuun päässyt, ja sillä pyyhin minne yletin. Istumaan nousin 6h heräämöstä lähdömn jälkeen ja vessassa kävin seuraavana päivänä. Painesukat oli jalassa kokoajan, muuten veritulpasta ei kukaan sanonut mitään koko aikana. Onko synnyttäneillä sitten isompi riski vai mikä homma? Vai tekosyy potkia ylös?

Synnytyksessä on selvämpi isompi veritulppariski ja jatkuu 6 viikkoon synnytyksestä asti. Raskaus on hyperkoagulatiivinen tila ja vaara vielä lisääntyy, jos tehdään sektio. Ja päälle muut synnyttäjän riskitekijät kuten ylipaino ja tupakka, jotka on ihan yleisiä. Kaikkien leikkausten jälkeen (ml. Isot sydän- ja neurokirurgiset leikkaukset) kuntoutus aloitetaan heti, sängyssä olo ei toipumista juurikaan edistä.

Mut silti mistä tahansa operaatiosta tpipuva saa myös levätä. Kukaan ei joudu siellä sairaalassa hoitamaan naapuripotilasta. Tai edes omaa lasta. Liikkumisen ja jumppaamisen välissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sektio on naisten oikeus! kirjoitti:

Tämä artikkeli oli kammottavaa luettavaa. Suuret sympatiat tälle opettajalle. Itselläni oli myös todella traumaattinen synnytys ensimmäisen lapsen kohdalla, pienessä sairaalassa ei ollut anestesialääkäriä ja gynekologi hälytettiin vasta lopussa. Vasta 10 vuoden jälkeen uskalsin lähteä toisen lapsen yritykseen. Alusta asti päätin vaatia pelkosektion. Muistakaa naiset, että sektio on teidän oikeus! Kaikki meni itselläni aivan ihanasti ja parantuminen oli nopeaa. Sektio oli eheyttävä kokemus.

Alatieteurastukseen ei ole pakko suostua - ketään ei voi pakottaa! Surullista, jos joku jättää oman lapsen hankkimatta, kun pelkää synnytystä liikaa.

Anteeksi, mutta huomasitko ollenkaan mikä eräs asia tässä meni myös pieleen? Se oli epiduraali.

Jokainen, joka sen ottaa, luulisi myös ymmärtävän sen, että aina se ei mene oikein ja siitä on myös haittoja. Näistä toki puhutaan liian vähän. Se epiduraalin laitto ei kuitenkaan ole mikään "pikku toiminpide". Ja mikä sekstiossa suunnitellusti aina laitetetaan, no se epiduraali...

Synnytysvalmennuksen alasajo vaikuttaa minusta näihin kokemuksiin. Olisi hyvä, että ihmiset saisivat oikeaa tietoa asioista. Kaiken lisäksi valmennusta pitäisi mielestäni pitää kätilö, eivät terveydenhoitajat, sillä kätilö ovat nähneet aidosti sen mitä synnytys on, eikä opeta vain "kirjoista".

Synnytysvalmennuksesta; minä synnytin Saksassa ja raskausaikana oli käytäntönä oma hebamme, kätilö, joka valmensi synnytykseen ja äidiksi tulemiseen. Hän oli fantastinen persoona ja myös mukana synnytyksessä. Synnytys oli vaikea, kesti 30h mutta hänen avustuksellaan lapsi syntyi alateitse, enkä saanut mitään vaurioita. Kotiin päästyämme hebame vieraili luonamme ja tarkisti kuntoni synnytyksen jälkeen sekä antoi neuvoja vauvan hoidon suhteen. Kokemus oli kaikin puolin upea, vaikka synnytys oli vaikea. Käytettiin oksitosiinia ja sain epiduraalin. Slaavikyykyssä vauva syntyi. Tahdon sanoa vain, että tämä osaava kätilö pelasti muutoin tapahtuneelta hätäsektiolta ja kaikesta kivusta huolimatta tunsin olevani turvassa ja selviäväni koko hommasta. Kaikkien lukemieni kommenttien perusteella en uskaltaisi synnyttää Suomessa.

Kyllä se isoin luotto pitää olla itsessä. Jos ei, on jotain pielessä. Äiti voi myös omatoimisesti itse etsiä tietoa ja valmistautua henkisesti.

Olen se Saksassa synnyttänyt. Olen samaa mieltä, että itseen pitää luottaa ja etsiä tietoa. Raskaaksi tultuani katselin synnytysvideoita ja harrastin pilatesta. Tiesin kyllä kestäväni kivun, sillä minulla on kestävyysurheilutausta. Siltikin ensisynnyttäjänä koin suurta hyötyä osaavasta kätilöstä ja hyvästä huolenpidosta. Hyvän synnytysavun pitäisi olla kaikkien äitien oikeus.